QuoteVihreät ja kristilliset ovat jäämässä ilman kavereita 12.8.2010
Kristillisdemokraatit saattaa painua seuraavissa eduskuntavaaleissa marginaaliin, koska puolue ei ole onnistunut solmimaan vaaliliittoja aiempien vuosien tapaan.
Ei natsaa. Ensi vuoden eduskuntavaaleissa nähdään viime vaaleja vähemmän vaaliliittoja.
Viime eduskuntavaaleissa puolue kaveerasi eri vaalipiireissä niin kokoomuksen, keskustan, perussuomalaisten kuin pienpuolueidenkin kanssa. Tuloksena oli seitsemän eduskuntapaikkaa.
Ensi vuoden eduskuntavaaleissa puolueella on näillä näkymin huomattavasti vähemmän liittolaisia. Tämä ei kuitenkaan ole vaikuttanut puolueen tavoitteeseen, joka on kymmenen kansanedustajaa ja hallituspaikka.
"Nyt mennään laajemmin omin voimin. Uskon, että se nostaa kannatusta", sanoo kristillisdemokraattien puoluesihteeri Peter Östman.
Vaaliliittojen kariutuminen tietää kristillisille ja muille pienille ja keskisuurille puolueille vaikeuksia korkean äänikynnyksen vaalipiireissä, kuten Pohjois-Karjalassa, Satakunnassa ja Etelä-Savossa. Kristilliset on näiden vaalipiirien lisäksi keskustellut vaaliliitoista pienpuolueiden kanssa Keski-Suomessa ja Pohjois-Pohjanmaalla.
Tunnettuja uusia nimiä kristillisillä ei vielä ole tiedossa. Ehdokkuutensa jo vahvistaneista lähes varmoja läpimenijöitä ovat vain puolueen puheenjohtaja Päivi Räsänen ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Bjarne Kallis.
Myöskään vihreät ei ole toistaiseksi onnistunut vaaliliittoneuvotteluissaan. Vaaliliittosuunnitelmat sdp:n ja vihreiden välillä kariutuivat viime viikolla Pohjois-Karjalassa. Jo aiemmin vaaliliittotoiveet kariutuivat Lapissa. Myöskään Etelä-Savossa vihreille ei ole vaaliliittoa näillä näkymin tulossa.
"Onhan se pirun vaikeaa saada ketään läpi yksin, mutta parhaamme yritetään", Pohjois-Karjalan vihreiden puheenjohtaja Krista Mikkonen sanoo.
Vihreiden tilannetta Pohjois-Karjalassa vaikeuttaa myös se, että viime vaalien äänikuningatar Tarja Cronberg ei asetu vaalipiirissä ehdolle.
Vihreiden puoluesihteeri Panu Laturi korostaa, että puolueiden kannatuserot heittelevät suuresti eri maakuntien välillä. Pirkanmaalla, Helsingissä ja Uudellamaalla vihreillä pyyhkii hyvin, mutta Vaasassa, Lapissa ja Satakunnassa vaalitilanne on vaikea.
Vuoden 2015 vaaleista alkaen vaaliliitot jäävät historiaan, kun puolueen vaalitulos määräytyy valtakunnallisen ääniosuuden mukaan. Samalla käyttöön tulee kolmen prosentin valtakunnallinen äänikynnys.
http://www.vihrealanka.fi/uutiset/vihre%C3%A4t-ja-kristilliset-ovat-j%C3%A4%C3%A4m%C3%A4ss%C3%A4-ilman-kavereita
Vihreät ja persut vaaliliittoon ;D
Virheiden kohtalo on jo selvä, sekä oikea. KD: ongelma on, ettei "liputa" uskonsapuolesta, josta kumpuvat elämänarvota ja oikeudenmukaisuus, Ovat "heilastelemassa" politiikan "tansseissa" lähes RKP:n, Virheiden, Keskustan tyylii, "ei väliä, kunhan saa"
Quote from: Tank U on 13.08.2010, 18:47:47
Virheiden kohtalo on jo selvä, sekä oikea. KD: ongelma on, ettei "liputa" uskonsa puolesta, josta kumpuvat elämänarvot ja oikeudenmukaisuus. KD on "heilastelemassa" politiikan "tansseissa" lähes RKP:n, Virheiden, Keskustan tyyliin, "ei väliä, kunhan saa ja pääsee"
Olisin nähnyt mielelläni KD:n vaaliliitossa Perussuomalaisten tai/ja Muutos 2011:n kanssa ainakin omassa vaalipiirissäni.
Quote from: skrabb on 13.08.2010, 16:41:30
"Onhan se pirun vaikeaa saada ketään läpi yksin, mutta parhaamme yritetään", Pohjois-Karjalan vihreiden puheenjohtaja Krista Mikkonen sanoo.
En nyt oikeen jaksa edes olla pahoillani tuon päältä vihreen ja sisältä punasen 'vesimelonipuolueen' alasajon takia.
Quote from: Rautasormus on 13.08.2010, 19:25:45
Quote from: skrabb on 13.08.2010, 16:41:30
"Onhan se pirun vaikeaa saada ketään läpi yksin, mutta parhaamme yritetään", Pohjois-Karjalan vihreiden puheenjohtaja Krista Mikkonen sanoo.
En nyt oikeen jaksa edes olla pahoillani tuon päältä vihreen ja sisältä punasen 'vesimelonipuolueen' alasajon takia.
Vuoden 2007 eduskuntavaaleissa vihreät olivat vaaliliitossa Etelä-Savon (SDP + vasemmistoliitto), Pohjois-Savon (vasemmistoliitto) ja Lapin vaalipiirissä (kokoomus). Vihreät hyötyivät vaaliliitoista ja saivat Etelä-Savosta Heli Järvisen läpi puoliksi demarien äänillä. On kuitenkin kohtuutonta puhua puolueen alasajosta, jos yhden ylimääräisen paikan tuoneet vaaliliitot eivät tulevissa vaaleissa toteudu.
Kristillisdemokraatit tekivät viime vaaleissa runsaasti vaaliliittoja. Puolue oli vaaliliitossa Helsingin (köyhien asialla), Satakunnan (perussuomalaiset + itsenäisyyspuolue), Etelä-Savon (kokoomus + perussuomalaiset), Pohjois-Karjalan (kokoomus + perussuomalaiset), Oulun (köyhien asialla) ja Lapin (keskusta) vaalipiirissä. Yhtään lisäpaikkaa kristillisdemokraatit eivät vaaliliitoilla saavuttaneet.
Tulevissa vaaleissa asia voisivat tietenkin olla toisin. Kristillisdemokraatit ovat aikoinaan hyötyneet huomattavastikin vaaliliitoista. Mutta jos lähtötasoksi otetaan edelliset eduskuntavaalit, ei vaaliliittojen puutteella ole minkäänlaista vaikutusta kristillisdemokraatteihin ja vihreillekin se tuo vain yhden paikan menetyksen.
Quote from: Tank U on 13.08.2010, 18:47:47
KD: ongelma on, ettei "liputa" uskonsapuolesta, josta kumpuvat elämänarvota ja oikeudenmukaisuus, Ovat "heilastelemassa" politiikan "tansseissa" lähes RKP:n, Virheiden, Keskustan tyylii, "ei väliä, kunhan saa"
En KD:laisena tunnista tuota kuvausta. Tai jos siinä on jotakin totuuden siementä, niin minua kuvaus ei ainakaan koske.
Jouko Piho
KD:n eduskuntavaaliehdokas-kandidaatti
KD saa kannatusta sukupuolineutraalin vastustamisella. Voimakas konservatiiviäänestäjien virta kulkee kokoomuksesta ja kepusta kristillisille ja perussuomalaisille.
KD:n kanta on, että uskontoa ei saa sekoittaa politiikkaan. Olen samaa mieltä, mutta USKON pitää näkyä ja kuulua.
Quote from: Ant. on 13.08.2010, 20:14:23
Mutta jos lähtötasoksi otetaan edelliset eduskuntavaalit, ei vaaliliittojen puutteella ole minkäänlaista vaikutusta kristillisdemokraatteihin ja vihreillekin se tuo vain yhden paikan menetyksen.
Lisäksi ei voi sanoa, että KD olisi jäämässä "ilman kavereita". KD on saanut tai saamassa hyvät vaaliliittonsa uusittua lukuun ottamatta Lappia, jossa läpimenoon ei olisi ollut realistisia mahdollisuuksia vaaliliiton kauttakaan. Pohjois-Karjalassa (kok.) ja Satakunnassa (kesk.) KD:llä on jälleen vaaliliitto eduskuntapuolueen kanssa, vaikkeikaan sama vaaliliitto kuin viimeksi. Etelä-Savossa vaaliliitto Kokoomuksen kanssa syntynee. Myös Helsingissä vaaliliitto Köyhien Asialla -puolueen tai jonkin muun pienpuolueen kanssa toteutunee. Oulussa on se ja sama, toteutuuko vai ei; Köyhien Asialla -puolue sai siellä viimeksi kahdella ehdokkaalla vain 423 ääntä.
KD:n nykyisessä vaaliliittopolitiikassa on kyllä se ongelma, että puolue pyrkii saavuttamaan vaaliliitoilla vain uusia paikkoja. Olemassaolevia pyritään puolustamaan omin listoin. Elleivät "toivotaan, toivotaan" -vaaliliitot tuota tulosta, pienikin kannatusnotkahdus voi johtaa katastrofiin. KD:n seitsemästä paikasta kolme (Keski-Suomi, Pohjois-Savo, Kymi) tuli varsin pienellä marginaalilla. Jos valtakunnallinen kannatus tippuu vajaasta viidestä prosentista vain hieman yli neljään – kuten gallupit ennustavat – ja kannatuksen alueellinen jakauma ei muutu, nuo kolme paikkaa menevät.