Eli tässä kysyisin ihmisiä rankkaamaan tylsästi ja lineaarisesti oman tärkeysjärjestyksensä. Eli jos kaikki palvelut vedettäisiin nollaan, mitkä palvelut tulisi ensisijaisesti saattaa takaisin toimintaan ?
Onko joitakin nykyisiä palveluja joita koettaisiin turhana, entä mitä palveluja haluttaisiin lisää ?
Mistä palveluista luopuisitte jos olisi "pakko", tilanteessa jossa olisi "pakko" päästä nollatalouteen. (Esimerkiksi että velkaa ei enään tipu, mistään.)
Myös, miten olisi mahdollista saavuttaa mahdollisimman hyvä ja inhimillinen yhteiskunta samalla leikaten menoja yli 13miljardia. Tai vaihtoehtoisesti lisäämällä tuloja, ja miten.
ei tule tärkeysjärjestyksessä vaikka pyydettiinkin
Poliisi
Palokunta
Ilmainen koulujärjestelmä ainakin peruskoulun ja amiksen osalta.
Julkinen terveydenhuolto. Ei välttämättä niin kattavasti kuin nykyään, mutta kuitenkin niin ettei köyhien tarvitse alkaa saunassa synnyttämään.
Julkisten teiden ja alueiden yms. kunnossapito, eli esim motarit pidetään ajokelpoisina, patojen ei anneta murtua ja rakennukset pidetään kunnossa ettei ne ala kaatumaan päälle.
Näin äkkiä listattuna ainakin noita asioita voisi tulla hyvin nopeasti ikävä.
Armeija ja poliisi, palokunta ja akuuttisairaanhoito ja muu pelastustoimi, energiahuolto, ruokahuolto, tietoliikenne, koulutus. Eli heti kun eloonjääminen on turvattu, koulutus tärkein.
Sitten infran ylläpito. Sisältyy jo tosin edellä mainittuihin. Tiet ja rakentaminen.
Valtion perustehtävät siis. Näihin soisin sijoitettavan nytkin, ja kaikenlaisia loiskasvustoja karsittavan.
Quote from: Yhteiskuntamies on 10.08.2010, 14:38:05
Jos kaikki palvelut vedettäisiin nollaan, mitkä palvelut tulisi ensisijaisesti saattaa takaisin toimintaan?
Jos "kaikki" jostain syystä "vedettäisiin nollaan", en enää näkisi suotavana tuoda mitään takaisin toimintaan. Jos yhteiskunta murtuu, on se paska yhteiskunta, jollaista ei todellakaan kannata vähimmässäkään määrin rakentaa takaisin paskomaan ihmisten niskaan.
Quote
Onko joitakin nykyisiä palveluja joita koettaisiin turhana, entä mitä palveluja haluttaisiin lisää ?
Tuskin mitään palvelua voi kokea turhana, jos sillä on käyttöä. Kysymys kuuluisi pikemminkin, mikä on priolistan häntäpäässä. Ne ovat kaikki palvelut, joiden päätarkoituksena on heittää rahaa täysin hukkaan. Eli 95 % valtion ja kuntien menojen hallinnointihenkilökunnasta. Kaikki matalapalkkatuet, työllistämistuet ym. höpönlöpötuet pitää lopettaa. Samoin kaikki sellainen toiminta, joissa millään tavalla tuetaan pörssiyrityksiä. Puoluetuki. Lapsiperheiden tukeminen muiden kustannuksella (lisääntyminen on oma vaihtoehto; tämä ei siis tarkoita ensisijaisesti palveluja pois lapsilta, vaan sellainen tukeminen pois, joka kohdistuu perheyksikköön, "koska siinä on ihqupiqquipanoita".). Vähemmistöjen pakkotukeminen. Maahanmuuton palvelut suurimmalta osin. Sossut tai Kela, jompikumpi pois. Yle ja Alko alas (jälkimmäinen on tosin voitollinen, mutta jos kerran tuloja ei käytetä yhteiskuntaan, niin turha on monopolia ylläpitää).
Quote
Mistä palveluista luopuisitte jos olisi "pakko", tilanteessa jossa olisi "pakko" päästä nollatalouteen. (Esimerkiksi että velkaa ei enään tipu, mistään.)
Kaikista. Vastineeksi: kaikki verot ja julkisen vallan maksut pois. Valtion velka ei ole mikään riittävä syy ylläpitää iilimatovaltiota, joka ei anna veroille vastinetta palvelujen muodossa. Tämä pätee silloinkin, kun valtion velka olisi sentiljoona biljoonaa euroa.
Quote
Myös, miten olisi mahdollista saavuttaa mahdollisimman hyvä ja inhimillinen yhteiskunta samalla leikaten menoja yli 13miljardia. Tai vaihtoehtoisesti lisäämällä tuloja, ja miten.
Se riippuu minusta - ja ennen kaikkea SINUSTA! Mitään valtiota ei yhteiskuntaa ylläpitämään tarvita, jos se ei tätä hommaa edes pysty hoitamaan.
Mihin alkon tuotto menee ?
Oon aina naiivisti luullut että ne tulee tuloiksi valtiolle, tavallaan vähentäen joko veroja tai velanottoa.
Tärkeimpiä olisi kuten yllä on jo mainittu:
- armeija
- poliisi
- sairaanhoito
- ruokahuolto
- energiaverkko
- tieverkosto ja muu infra
- ja sitten tulee koulutus.
Kaikki muu vasta sitten, kun on ylimääräistä rahaa.
Quote from: Yhteiskuntamies on 10.08.2010, 15:08:36
Mihin alkon tuotto menee ? Oon aina naiivisti luullut että ne tulee tuloiksi valtiolle, tavallaan vähentäen joko veroja tai velanottoa.
Tiedän. Monopoli vain kyrsii. Alko on turha "palvelu", koska yrittäjät odottavat monopolin purkua kieli pitkällä eli kyseessä ei ole palvelu, jonka tuottamiseen vaadittaisiin yhteiskuntaa.
Quote
Voinko pistää noita sun leikkausehdotuksia tarkasteltavaks ja pohdittavaks yhteiskuntaprojektiini AuggieWren ?
Ihan vapaasti. Ne eivät kyllä ole mitenkään seksikkäitä, johdonmukaisia saati muita kuin stetson-metodilla heitettyjä (seison toki näiden varausten jälkeen mielipiteideni takana).
Quote from: maisteri on 10.08.2010, 15:34:17
Tärkeimpiä olisi kuten yllä on jo mainittu:
- armeija
- poliisi
- sairaanhoito
- ruokahuolto
- energiaverkko
- tieverkosto ja muu infra
- ja sitten tulee koulutus.
Kaikki muu vasta sitten, kun on ylimääräistä rahaa.
Minä poistaisin poliisin listalta. Niistä ei ole nettoheteroille kuin harmia ja tosipaikan, kuten Kauhajoki ja Jokela, tullen ne odottaa karhukoplaa, rajavartiostoa ja armeijaa apuun.
Armeija voisi hoitaa järjestyksen pidon reserviläisten avulla.
Quote from: maisteri on 10.08.2010, 15:34:17
...
- ruokahuolto
...
Mitä tässä yhteydessä tarkoittaa ruokahuolto? Varmuusvarastoja vai...?
Poliisi tekee muutaki ku partioi. Ne tutkii murhia (joita suomessa on niin kauhee määrä!) ja kaikkia rikoksia. Saa niiltä passeja ja kaikkee. Ja ei pidä unohtaa et ne tulee viemää sun huumeet ja kaataa sun lasten siiderit jorpakkoon.
Armeija oiski hyvää työvoimaa moneen asiaan rauhan aikana.
Poliisin tärkein tehtävä on olemassaolollaan ennaltaehkäistä rikoksia, ja siitä luopuminen varmaankin maksaisi paljon enemmän kuin sen ylläpito.
Listaa:
Poliisi
Rajavartiosto
koulutus
terveydenhuolto
sosiaaliturva
Jos velanotosta halutaan päästä ilman veroasteen nostamista, jouduttaneen sekä terveydenhuollosta että sosiaaliturvasta leikkaamaan, vaikka jonknasteisena molemmat haluaisin säilyttään. Sosiaali- ja terveysmenoihin menee eniten rahaa, ja nimenomaan nämä menot kasvavat räjähdysmäisesti (liian lievä ilmaus) suurten ikäluokkien ikääntyessä. Valtionhallinnossa teeskennellään ratkaisun löytyneen palvelurakenneuudistuksen muodossa, mutta nykymuotoisena tämä hanke on vain muurahaisen kusi valtameressä, ja kaikki sen tietävät. Sosiaaliturvan ja terveydenhuollon tasoa jouduttaneen laskemaan aika selkeästi.
Jaa-a
Quote from: Yhteiskuntamies on 10.08.2010, 16:54:10
Ei taida riittää leikkaus, pitäisi poistaa kokonaan. Jos muistan oikein niin velkaa otettu summa oli jotakuinkin samansuuruinen tai isompi kun kaikki sosiaali & terveysmenot yhteensä, joka tosin oli suurin menoerä.
Oletko ottanut huomioon, että sosiaali- ja terveysmenoista suuri osa on kuntien harteilla? Näissä pitää olla tarkkana, kun vertailee asioita jotka vaikuttavat sekä valtion että kuntien budjettiin.
Miten se sitten näkyy budjetissa ?
Eri sarake ?
http://keskustelu.kauppalehti.fi/5/i/keskustelu/thread.jspa?threadID=151747&tstart=0&forumID=13
Tästä jos ymmärsin oikein, niin on valtionvarainministeriön alaisuudessa kunnat. On myös suurin menoerä tuo. Eli kaikenmaailman sosiaalimenot sun muut voivat helposti muodostaa jopa kolmasosan budjetista ?
En ole asiantuntija enkä jaksa lähteä graafeja metsästämään, mutta pitää muistaa, että valtiontalous ja kuntataloudet ovat erillään, ja molemmilla on omat menonsa, tulonsa ja velkansa. Myös kunnista suuri osa on pahasti velkaantuneita. Pitää varoa, ettei tee sellaisia vertailuja, joissa kaikkia sosiaalimenoja (sekä valtion että kuntien) verrataan pelkästään valtion budjettiin. Tällöin ne näyttäytvät osuudeltaan suurempana kuin ovatkaan.
Turvallisuus
Terveys
Koulutus
Tulee kommentteja seuratessa mieleen, että joillekin tuntuu Suomen valtion velan poismaksu olevan jonkinlainen henkilökohtainen kunnia-asia. Miksi? Jos kv. talousjärjestelmä joka tapauksessa räjähtää käsiin, eikö maksua kannata lykätä niin pitkään, ettei se enää ole ajankohtainen? Sen sijaan, että tätäkin kautta siirretään kansallisvarallisuutta suurien finanssitalojen roistoille.
Poismaksu on asia erikseen, mutta velan ottamisen lopettaminen on tulevaisuuden kannalta järkevää vaikka velkaa ei tulisi maksaakkaan takaisin. Velalla on myös lyhennykset, ja lopulta voi ajautua loukkuun jossa velan lyhennys on tuloja suurempi. Näin käy väistämättä jos valtio ottaa jatkuvasti lisää velkaa ja on jatkuvasti tappiolla.
Jokainen otettu velkaeuro nyt on myös pois tulevaisuuden budjeteista, lyhennysten muodossa siis.
Velan ottamatta jättäminen on jo niin utopistisen tuntunen asia saavuttaa, että on ihan turha varmaan ees keskustella sen takaisinmaksusta ennenkuin tuo on saavutettu.
Velan takaisinmaksaminen on ylevä periaate, ja onhan ne roistot täälläpäässäkin.
Uljanovilla ei ollut armeijaa mainittuna ollenkaan, mielenkiintoista. Muilla se näyttäs olevan aika korkealla.