http://www.hymy.fi/tasta-puhutaan/rasistista-ilkivaltaa-vantaalla-pizzatakseja-ajelutettiin-turhan-paiten
Quote
Itä-Vantaalla nähtiin tänä iltana varsin erikoinen näytelmä, kun lähiökerrostalon pihalle karautti lähes yhtaikaa kolme eri pizzataksia, joiden lähetit saivat turhaan soitella tilausten tekijää avaamaan alaovea.
Läheteille ei koskaan avattu ja pizzataksit saivat palata takaisin hukkaruokiensa kanssa.
-Tämä on kiusantekoa. Tällaista sattuu onneksi harvoin, mutta uskon tämän olevan jonkin humalaisen nuorisojoukon päähänpisto, kommentoi asiaa paikalla olleen pizzayrityksen edustaja Hymylle. Hän ei halua mainita yrityksen nimeä.
Lähetti uskoo kiusanteon taustalla olevan myös rasistisia piirteitä.
-Joskus aiemmin keväällä pilapuheluita tuli enemmänkin, ja silloin jo harkitsimme yhteyden ottamista poliisiin.
Poliisista kerrotaan, että virkavallalla on keinonsa myös niin kutsuttujen prepaid-liittymien haltijatietojen selvittämiseen. Kyseeseen voi tällaisissa tapauksissa tulla lievä petos.
Eniten uutisessa kiinnostaa minua se, että miten poliisi saa prepaid-liittymän haltijatiedot, kun ei niitä edes ostaessa pyydetä.
And second, pitääkö tuollaisista pilapuheluistakin nyt löytää rasistisia piirteitä. Muistan kyllä, kun minun nuoruudessa 'kovilla' sälleillä oli tapana tilailla paikallisesta kotipitsasta pitsoja satunnaisiin osoitteisiin...
Quote from: apexi on 22.06.2010, 23:25:16
http://www.hymy.fi/tasta-puhutaan/rasistista-ilkivaltaa-vantaalla-pizzatakseja-ajelutettiin-turhan-paiten
Quote
Itä-Vantaalla nähtiin tänä iltana varsin erikoinen näytelmä, kun lähiökerrostalon pihalle karautti lähes yhtaikaa kolme eri pizzataksia, joiden lähetit saivat turhaan soitella tilausten tekijää avaamaan alaovea.
Läheteille ei koskaan avattu ja pizzataksit saivat palata takaisin hukkaruokiensa kanssa.
-Tämä on kiusantekoa. Tällaista sattuu onneksi harvoin, mutta uskon tämän olevan jonkin humalaisen nuorisojoukon päähänpisto, kommentoi asiaa paikalla olleen pizzayrityksen edustaja Hymylle. Hän ei halua mainita yrityksen nimeä.
Lähetti uskoo kiusanteon taustalla olevan myös rasistisia piirteitä.
-Joskus aiemmin keväällä pilapuheluita tuli enemmänkin, ja silloin jo harkitsimme yhteyden ottamista poliisiin.
Poliisista kerrotaan, että virkavallalla on keinonsa myös niin kutsuttujen prepaid-liittymien haltijatietojen selvittämiseen. Kyseeseen voi tällaisissa tapauksissa tulla lievä petos.
Eniten uutisessa kiinnostaa minua se, että miten poliisi saa prepaid-liittymän haltijatiedot, kun ei niitä edes ostaessa pyydetä.
Jokaisella kännykällä on yksilöllinen IMEI-koodi, joka tallentuu operaattorin tietokantaan yhdessä liittymätietojen kanssa. Jos siis käytätte prepaid-SIM:a tavallisesti käyttämänne puhelimen kanssa operaattori tietää, kuka todennäköisesti omistaa puhelimen, josta prepaid-SIM:llä on soitettu. Suosittelenkin omalle kullalle soitteluun esim. kännykkäliikkeestä tai kirpparilta käteisellä ostettua käytettyä puhelinta...
Quote from: apexi on 22.06.2010, 23:25:16
Eniten uutisessa kiinnostaa minua se, että miten poliisi saa prepaid-liittymän haltijatiedot, kun ei niitä edes ostaessa pyydetä.
Jos puhelimella on joskus käytetty sopimusliittymää voidaan prepaid yhdistää siihen. Soittotietoja analysoimalla saadaan paljon selville. Lisäksi jos liittymä tai puhelin on maksettu kortilla voidaan sen kautta päästä omistajaan käsiksi.
Quote from: matti on 22.06.2010, 23:29:02
Suosittelenkin omalle kullalle soitteluun esim. kännykkäliikkeestä tai kirpparilta käteisellä ostettua käytettyä puhelinta...
Menee vielä kyllä varsinaisen aiheen ohitse.., mutta tuota mietin itsekin. Eiköhän rikolliset ole tuon myöskin hoksanneet hankkia kännykän niin ettei sitä voida jäljittää heihin. Mielestäni muutoinkin prepaid-liittymät tulisi kieltää ja tilalle laittaa normaalit liittymät jotka otetaan aina nimille. Näihin liittymiin voisi sitten ladata rahaa aina sen mukaan mitä puhuu. Vaikka luottotiedot ovat menneet.
Quote from: Mursu on 22.06.2010, 23:30:54
Quote from: apexi on 22.06.2010, 23:25:16
Eniten uutisessa kiinnostaa minua se, että miten poliisi saa prepaid-liittymän haltijatiedot, kun ei niitä edes ostaessa pyydetä.
Jos puhelimella on joskus käytetty sopimusliittymää voidaan prepaid yhdistää siihen. Soittotietoja analysoimalla saadaan paljon selville. Lisäksi jos liittymä tai puhelin on maksettu kortilla voidaan sen kautta päästä omistajaan käsiksi.
Epäilempä, että tietosuoja kuitenkin estää vielä yhdistelemästä tietokantoja kuvaamallasi tavalla. Se ei toki poista sitä, että se olisi mahdollista ja tuollainenkin johtopäätös tehtävissä. Kaikkiaan ihmisiltä nousisi hiukset pystyyn jos heille selviäisi, millä tarkkuudella heidän elämäänsä voitaisiin seurata, jos kaikki tietokannat joihin heistä merkkejä jää, voitaisiin ja saisi yhdistää.
Toisaalta, tuollaisen päätelmän teko olisi hakuammuntaa, koska puhelin on aivan laillisesti voitu myydä jollekin, ja yksityishenkilöllä ei tällaisessa tapauksessa ole mitään velvollisuutta kertoa kenelle hän sen myi, jos nyt moisen sattuisi muistamaan. Jos se on annettu vaihdossa liikkeessä, niinkuin takavuosina joskus tapahtui, niin liikkeen tietokantojen kaivelu ei myöskään ole a) laillista b) liikkeellä ei ole mitään velvollisuutta antaa tietoja c) eikä niitä tarvitse antaa ilmaiseksi vaikka haluaisikin antaa, eli liike voisi veloittaa niiden penkomisen kustannukset viranomaiselta. Aika kaukaa haettua....
Quote from: apexi on 22.06.2010, 23:25:16
Eniten uutisessa kiinnostaa minua se, että miten poliisi saa prepaid-liittymän haltijatiedot, kun ei niitä edes ostaessa pyydetä.
Jos ostat kortilla, niin tiedetään kellekä on myyty mitä.
/foliohattu
Ostat jostain liikkestä käteisellä pukeutuneena valeasuun(kameroiden varalta :D) prepaid liittymän ja käytät sitä vaikka varastetussa puhelimessa ja puhut esim liikkessä olevassa autosta jossain ruuhkassa eli vaihtelet tukiasemia nopeasti(noin itse nopeasti ajateltuna tekisin).Noilla ei kannata soitella kotoa yms paikasta jossa on pidemmän aikaa,esim kaupungin keskustasta ei kannataisi soitella koska siellä on noi tukiasemat aika lähellä toisiaan.
Teletunnistetietojen luovuttamiseen tarvitaan aina oikeuden päätös, ei poliisi niitä noin vaan saa.
Ennenkuin oikeuden päätös tulee, siihen menee aikaa ja siihen pitää olla kunnon perustelut.
Käytännössä prepaideja ei pystytä selvittämään.
Quote from: Melbac on 23.06.2010, 06:06:10
/foliohattu
liikkessä olevassa autosta jossain ruuhkassa eli vaihtelet tukiasemia nopeasti(noin itse nopeasti ajateltuna tekisin).Noilla ei kannata soitella kotoa yms paikasta jossa
Foliot sivummalle, ei puhelimen tarkkaa paikkaa ole kovinkaan helppo onkia esille. GSM-systeemissä päätelaite (se sinun kännysi) tietää metrin tarkkuudella etäisyytensä tukiasemaan johon on yhteydessä. Tämä kuuluu systeemin ominaisuuksiin, mitataan radiotien viivettä - viiveen noustessa tarpeeksi suureksi katkaistaan yhteys. Näin mm. estetään yli 32(vai mikähän se luku oli)km yhteydet tukiasemaan.
Siispä: jos luuri olla jäkittää tietyllä tukiasemalla, se voidaan paikallistaa etäisyyden perusteella ympyränkehälle tämän tukiaseman suhteen. Näin löydettiin täällä Oulun seudulla yksi autoonsa tapettu taksimies muinoin.
edit: lisätty yksi "se"
Eipä olisi mikään ihme vaikka ATARI alkaisi selvittämään tätä kauheaa pizzacasea ja KARHU ryhmä olisi pian vahvistettuna pasein suurrikollisen ovella tai siitä suoraan läpi sillä onhan tämä karmea rikos!
Tosin verrattavissa ehken fillarin pöllimiseen mutta rassismi nostaa törkeyden potenssiin 10.
Ja vielä tuohon liittymä juttuun, poliisilla on monenlaisia tutkintatapoja joista ei onneksi kaikki tiedä kaikkea.
Quote from: maisteri on 23.06.2010, 06:13:17
Teletunnistetietojen luovuttamiseen tarvitaan aina oikeuden päätös, ei poliisi niitä noin vaan saa.
Ennenkuin oikeuden päätös tulee, siihen menee aikaa ja siihen pitää olla kunnon perustelut.
Käytännössä prepaideja ei pystytä selvittämään.
Noidenhan pitäisi muuten ilmoittaa että ovat kuunnelleet puhelimia niille joita ne kuuntelee,tosin käytännössä ne eivät sitä aina tee.
Olenpa itsekin ollut aikanani (2002) pizzataksin kuskina ja vienyt kerran turhan päiten.
Lopputuloksena soittaja päätyi ravintelin omalle "mustalle listalle". Minä taisin syödä toisen pizzan ja isäntä toisen. Ei tullut mieleen mitään hiton 'kausteja tähän sotkea, vaikka isäntä olikin mamu (intialainen tosin).
Quote from: maisteri on 23.06.2010, 06:13:17
Teletunnistetietojen luovuttamiseen tarvitaan aina oikeuden päätös, ei poliisi niitä noin vaan saa.
Ennenkuin oikeuden päätös tulee, siihen menee aikaa ja siihen pitää olla kunnon perustelut.
Käytännössä prepaideja ei pystytä selvittämään.
juuri noin. ihan lievän petoksen vuoksi ei teletunnistustietoja saa, mutta epäilllyn rasistisen viharikoksen vuoksi varmasti hälytetään myös armeija auttamaan jos esimerkiksi piiritystilanne on mahdollista.
Quote from: Mika.H on 23.06.2010, 07:58:11
juuri noin. ihan lievän petoksen vuoksi ei teletunnistustietoja saa, mutta epäilllyn rasistisen viharikoksen vuoksi varmasti hälytetään myös armeija auttamaan jos esimerkiksi piiritystilanne on mahdollista.
Piiritystilanteen vaikuttaisi saavan aikaan esimerkiksi soittamalla poliisille ja kertomalla että "en tule ulos". Asiaa auttaa jos sattuu olemaan luvallisia aseita :)
Kuvitteleeko mehmetti oikeasti että poliisi rupeaa tutkimaan jotain kännykkäsignaaleja ja prepaid-liittymiä jonkun viiden euron kinkkupitsan takia? :facepalm:
Edes rasismikortti ei auta tuossa asiassa.
Quote from: apexi on 22.06.2010, 23:35:43
Mielestäni muutoinkin prepaid-liittymät tulisi kieltää ja tilalle laittaa normaalit liittymät jotka otetaan aina nimille. Näihin liittymiin voisi sitten ladata rahaa aina sen mukaan mitä puhuu. Vaikka luottotiedot ovat menneet.
Minä en näe mitään perustetta kiellolle. Preapaid-liittymät ovat varsin käteviä, koska niitä voi esimerkiksi ostaa lahjaksi. Lisäksi niden ostaminen on varsin kätevää. Ostaja myös on niissä varma vastuunsa rajallisuudesta.
Quote from: Koskela Suomesta link=topic=30393.msg406332#msg406332
Quote
Jos puhelimella on joskus käytetty sopimusliittymää voidaan prepaid yhdistää siihen. Soittotietoja analysoimalla saadaan paljon selville. Lisäksi jos liittymä tai puhelin on maksettu kortilla voidaan sen kautta päästä omistajaan käsiksi.
Epäilempä, että tietosuoja kuitenkin estää vielä yhdistelemästä tietokantoja kuvaamallasi tavalla.
Poliisilla on toki oikeus päästä teletietoihin, kun tietyt edellytykset täyttyvät.
Quote
Toisaalta, tuollaisen päätelmän teko olisi hakuammuntaa, koska puhelin on aivan laillisesti voitu myydä jollekin, ja yksityishenkilöllä ei tällaisessa tapauksessa ole mitään velvollisuutta kertoa kenelle hän sen myi, jos nyt moisen sattuisi muistamaan.
Tälle hakuammunnalle on toinenkin nimitys: rikostutkinta. Rikostutkinta ei tarkoita sitä, että tehdään joku tietokantahaku, ja tekijä paljastuu sillä suoraan, vaan siinä kuulustellaan ihmisiä ym. ja tehdään tästä johtopäätökset.
Quote
Jos se on annettu vaihdossa liikkeessä, niinkuin takavuosina joskus tapahtui, niin liikkeen tietokantojen kaivelu ei myöskään ole a) laillista b) liikkeellä ei ole mitään velvollisuutta antaa tietoja c) eikä niitä tarvitse antaa ilmaiseksi vaikka haluaisikin antaa, eli liike voisi veloittaa niiden penkomisen kustannukset viranomaiselta. Aika kaukaa haettua....
Toki poliisilla on oikeus noihin tietoihin. Noilla ei kai edes ole sellaista erityissuojaa kuin teletiedoilla.
Yksinkertaisesti katsotaan mihin puhelimella on soitettu ja pyydetään näitä ihmisiä kuulusteluun. Usein jo heidän puhelimestaan saa ainakin soittajan etunimen. Toki, jos kyse on jostain paatuneesta rikollisjengistä, kuulustelu voi olla hankalaa, mutta tällaisesta tuskin on kyse. Minä ainakaan en tuollalisessa alkaisi tehdä omaa elämääni hankalaksi pimittämällä tietoja. Sijaintietiedot antavat lisäinformaatiota.
Oliko sinulla ihan jotain tietoakin tietosuojalain soveltamisesta nakkivarkauksissa, vai lämpimiksesikö haastelet? minä en haastellut lämpimikseni.
Quote from: mikkoR on 23.06.2010, 06:35:37
Eipä olisi mikään ihme vaikka ATARI alkaisi selvittämään tätä kauheaa pizzacasea ja KARHU ryhmä olisi pian vahvistettuna pasein suurrikollisen ovella tai siitä suoraan läpi sillä onhan tämä karmea rikos!
Tosin verrattavissa ehken fillarin pöllimiseen mutta rassismi nostaa törkeyden potenssiin 10.
Ja vielä tuohon liittymä juttuun, poliisilla on monenlaisia tutkintatapoja joista ei onneksi kaikki tiedä kaikkea.
Tämän viestin kohdalla repesin! ;D
Mutta vakavasti ajatellen, tässähän tulee monta kärpästä yhdellä iskulla, kun voidaan tämäkin lisätä siihen poliisin pitämään rasistiset rikokset -kansioon, jonne pitäisi tänäkin vuonna saada 25% enemmän paperia kuin viime vuonna.
Muumittaa tuollainen pilailu! Yrittäjät tarjoavat haluttua palvelua maksaville ihmisille, ja jotkut paukapäät sitten pelleilevät. Jos saisin kiinni tuollaisen nulikan, niin voisi paukkua koivuniemen herra pakaroihin niin kauan, että hölmöt ideat rapisevat korvista ulos lopullisesti. Jos kyseessä ei olisi masokisti.
Rikkaammassa kulttuuripiirissä Antifasistinen nuoriso olisi rullannut pizzakuskit, ja lämmittänyt pizzat palavien pizzataxien loimussa.
Onko nuorison harrastama "juoksutaksi" rasistinen rikos, jos kuljettaja on ulkomaalaistaustainen ja tavallinen jullikka kuskin ollessa pottunokka?
Kylläpä on Vantaa rasistinen kaupunki! Huhhuh, KOLME :roll: kiekkotaxia ja vieläpä lähes yhdenaikaisesti! Onko tiedossa, oliko tämän raa'an rikossarjan uhreina pelkkiä karvaranteita? Jos ei, niin sille pottunokkauhrille tämä oli ihan oikein: pitääkö sitä viedä maahanmuuttajataustaisten työpaikkoja?
Suomi kuuluu jarrulevyjä skulaaville karvakäsille!
LB
P.S. Jos poliisi ryhtyy mihinkään toimiin tämän karmean pitsojen joukkotuhonnan suhteen, on se todiste siitä, että poliisi on vain tylsämielinen tinanappi.
Pöh! Selvästi Epygtiläismummo EF:n piilotteluun liittyvä hämäysoperaatio. Pizzat, poliisi ja median huomio kiinnitetään Vantaalle, kun samaan aikaan mummo kuskataan mökille Juhannuksen viettoon.
Tähän lopputulokseen tulin asiaa harkittuani ja muutaman tarkentavan laskutoimituksen tuloksen perusteella.
Quote from: fincum on 23.06.2010, 09:19:56
Pöh! Selvästi Epygtiläismummo EF:n piilotteluun liittyvä hämäysoperaatio. Pizzat, poliisi ja median huomio kiinnitetään Vantaalle, kun samaan aikaan mummo kuskataan mökille Juhannuksen viettoon.
Tähän lopputulokseen tulin asiaa harkittuani ja muutaman tarkentavan laskutoimituksen tuloksen perusteella.
Tossa on ideaa! Tai ehkä sitä mummoa kuljetetaan samaan tyyliin kuin Arafatia: kukaan ei tiedä, missä autossa hän on. Hehheh, taitaa poliisin upponalleyksiköllä mennä sormi suuhun, kun mökille ajetaan kolmella pitsataksilla peräkkäin. Mihin niistä iskeä, missä karkotettava rikollinen on?
LB
Ainahan nulikat on näitä källejä tehneet ja sen kanssa on elettävä. Myös kultamunan.
Joku olisi voinut toivoa uutiselle jatkoa, että kolme pizzakuskia olisi aloittanut reviiritaistelun taloyhtiön pihamaalla. Perhepizzalla hakkaaja päihitti normaalipizzoilla varustautuneet.