QuoteKansanliike vaatii Lammilla kansanäänestystä
Muutos 2011 -niminen kansanliike on rekisteröitymässä puolueeksi Lammilla. Kansanliike alkoi viime viikonloppuna kerätä nimiä järjestääkseen neuvoa-antavan kansanäänestyksen Lammin vastaanottokeskuksen jatkosta.
Kansanliikkeen alullepanijoiden mukaan Hämeenlinnan kaupunginhallitus ei ole kuullut kuntalaisten ääntä asiassa.
Kunnallisen kansanäänestyksen taakse vaaditaan vähintään viisi prosenttia äänioikeutetuista kunnan asukkaista. Kansanäänestys on lain mukaan neuvoa-antava, eikä sido valtuustoa.
Muutos 2011:n päätavoite on tuoda Sveitsin mallin mukainen demokratian järjestelmä, jossa kaikista kansallisista tärkeistä päätöksistä järjestettäisiin sitova kansanäänestys.
En nyt oikeen ymmärrä miten HäSa on voinut tehdä noin käsittämättömän asiavirheen sen pohjalta mitä heille lähetin.. :D Pistän taas jossain vaiheessa lähetetyn version tänne kunhan muiden lehtien vastaukset on saatu.
Mutta muuten ihan "ok" juttu, jos siis ei sitä alkuperäistä ole lukenut.
EDIT: Eli tämän lähetin.
QuoteMuutos 2011 aloitti nimien keräämisen kansanäänestystä varten Lammilla
Puolueeksi pian rekisteröityvä Muutos 2011 -kansanliike aloitti viikonloppuna Lammin Pellavamarkkinoilla nimien keräämisen neuvoa-antavaa kunnallista kansanäänestystä varten Lammin vastaanottokeskuksen jatkosta.
- Me katsomme, että kuntalaisten ääntä ei ole tässä asiassa kuultu eikä kunnioitettu asiasta päätöksen tehneen Hämeenlinnan kaupunginhallituksen toimesta. Haluamme tarjota kuntalaisille mahdollisuuden päättää oman kuntansa asioista. Suomen perustuslaki sanoo lähtökohtana olevan, että kaikella julkisen vallan käytöllä on oltava demokraattinen perusta, toteaa Veli Karimies, yksi aloitteen puuhahenkilöistä.
Kunnallisen kansanäänestyksen taakse vaaditaan vähintään viisi prosenttia äänioikeutetuista kunnan asukkaista. Kansanäänestys on nykyisen lain mukaan vain neuvoa-antava, joten se ei sitoisi valtuustoa. Aloitteessa kuitenkin toivotaan, että valtuusto sitoutuisi jo etukäteen äänestyksen tulokseen riippumatta siitä, mikä se on. Näin kaupunginvaltuusto ilmaisisi toiminnallaan kannattavansa todellista demokratiaa ja kuntalaisten osallistumista yhteisten asioiden hoitoon, niin kuin Suomen perustus- ja kuntalaki edellyttävät.
Muutos 2011:n päätavoite on kasvattaa kansanvaltaa ja tuoda Sveitsin mallin mukainen suoran demokratian järjestelmä Suomeen. Se tarkoittaa, että kaikista kansallisesta tärkeistä päätöksistä järjestettäisiin sitova kansanäänestys.
Mäntyharju lienee seuraava paikkakunta mitä ollaan muumipeikottamassa ja kenties tarvitaan Muutosta?
http://www.lansi-savo.fi/Uutiset/pakolaisasia_edistyi_mäntyharjussa_10303145.html
Uutinen on tosiaan muotoiltu vähän erikoisesti. Tuostahan voi joku saada sen käsityksen että Muutos 2011 on pelkkä lammilainen paikallispuolue.
Kaipa tuo kertoo (taas) toimittajien "osaamisesta", mutta todella hyvä että julkisuutta tulee.
:)
Ei muutakun oikaisua menemään.
Duoda,duoda
Lammi on kuntaliitoksen jälkeen osa Hämeenlinnaa, asukasluku 66000.
Jos siellä aiotaan saada kansanäänestys aikaiseksi, niin nimet pitää saada 5% koko Hämeenlinnan asukasluvusta. Eli 3300. Taitaa jäädä haaveeksi kansanäänestys.
Vanhassa itsenäisessä Lammissa se olisi vielä onnistunut. JOs olen väärässä niin paremmin tietävä korjatkoon.
Voit lukea vaikka minun blogiani, niin tiedät, että tiedän ja tiedät myös, että 3300 on väärä luku, koska laissa puhutaan äänioikeutetuista.
Muuta?
Toivon kylläkin että äänestyshanke onnistuu, mutta perusprobleema taitaa olla siinä että Hämeenlinnalaiset eivät ehkä asiasta innostu siinä määrin kuin aito-lammilaiset?
Tosi on että 3300 on väärä luku. Se kuitenkin jotenkin kuvaa sitä määrää mikä niitä nimiä täytyy kasaan saada. Mikä on tarkkaluku, se ei nyt just ole allekirjoittaneen tiedossa. Ehkä jotain kolmen tonnin pintaan.
Tarkoitus oli tuoda esiin myös sitä problematiikkaa, mikä liittyy kuntaliitoksiin.
Suurissa kunnissa reuna-alueet tuppaavat jäämään yksin omien ongelmiensa kanssa.
Kuten tässäkin.
Oikea luku on jotain 2700 ja 2800 välistä. Kyllä tuo sinänsä koskettaa ihan koko Hämeenlinnaa, koska vokkia ollaan myös hajasijoittamassa ja sille ollaan mm. etsitty tiloja keskustan tuntumasta.
On syytä olettaa että vastarintaa VOkia kohtaan esiintyy myös muualla Hämeenlinnan alueella kuin vain Lammilla.
Tuo 3000 vaatii kyllä muitakin kuin vaan muutaman muutosaktiivin osallistumista
Ja useamman tapahtuman.
Tämä on juuri sellaista toimintaa, joka saa minulta hatunnoston ja syvän kumarruksen. Tällainen touhu osoittaa selvästi, ettei kukaan "skenen ulkopuolellakaan" asioita nuivasti pähkäilevä ole ajatuksineen yksin. Hienoa!
Vaikkei äänestystä saataisikaan aikaiseksi, on tuo hieno tuenosoitus Lammilaisille. Asia, joka koskettaa kuitenkin kollektiivisesti koko Hämeenlinnaa, voi saada ihmiset, jopa osallistumaan toimitaan. Nuoriso (ei "nuoriso") luultavasti ainakin on innokasta saamaan muutoksen tuohon päättömyyteen, sillä kenttäkohtaamisia luulisi riittävän.
QuoteHakijamäärän laskun vuoksi turvapaikanhakijoiden majoituspaikkoja vähennetään loppuvuonna myös muista vastaanottokeskuksista. Aikuispuolen vähennystarve tänä vuonna on 700 ja alaikäispuolen 150–200 paikkaa.
Maahanmuuttovirasto (http://www.migri.fi/netcomm/content.asp?path=8,2709,2740,2485&article=4004&index=_&page=1) 21.6.2010
Hämeenlinnassa lienee vielä vajaat 150 paikkaa. Jos päättäjiin saadaan tarpeeksi painetta, niin vähennykset kohdistetaan sinne niin, että koko toiminta lakkautetaan. Tietenkään lakkautuksen todellista syytä ei missään vaiheessa myönnettäisi. Ministeriöstä vain tulisi yhtenä päivänä yllättävä yhteydenotto kuten Parikkalassa.
Onnea yritykselle.
Juuri tällaista kansalaisaktivismia suomalaiset kaipaavat. Ei anarkiaa. Ei lain ottamista omiin käsiin. Vaan demokraattisten keinojen käyttämistä mielivaltaa torjumaan. Sitä kutsutaan sivistykseksi.
YLE Hämekin on huomioinut.
QuoteMuutos 2011 -liike kerää nimiä Lammin vastaanottokeskusta vastaan
Kansanliike kerää nimiä kunnallista kansanäänestystä varten Hämeenlinnassa. Tavoitteena on järjestää neuvoa-antava kunnallinen kansanäänestys Lammin vastaanottokeskuksen lopettamiseksi.
Nimien keräämisen takana on puolueeksi rekisteröitävä Muutos 2011 -kansanliike. Se on jättänyt rekisteröitymiseen vaadittavat 5 000 kannattajakorttia oikeusministeriöön. Ministeriö pyrkii käsittelemään asian elokuun loppuun mennessä.
Muutos 2011:n päätavoite on kasvattaa kansanvaltaa ja tuoda Sveitsin mallin mukainen suoran demokratian järjestelmä Suomeen. Se tarkoittaa, että kaikista kansallisesta tärkeistä päätöksistä järjestettäisiin sitova kansanäänestys.
YLE Häme (http://yle.fi/alueet/hame/2010/06/muutos_2011_-liike_keraa_nimia_lammin_vastaanottokeskusta_vastaan_1780885.html?origin=rss)
Paitsi, että nimiä kerätään kansanäänestykseen vastaanottokeskuksen jatkosta. Ei vastaan tai puolesta.
Quote from: Iloveallpeople on 22.06.2010, 21:36:26
YLE Hämekin on huomioinut.
erinomainen uutisointi.
kansanliike mainittu.. samoin suora demokratia.
lisää tuollaista!
hjyvä hjyvä.
täällä meillä pidettiin muutama vuosi suuntaa antava kansanäänestys ja päättäjät päättivät täysin päinvastaista mitä oli äänestyksen tulos :-[ :-[
Quote from: Veli on 23.06.2010, 07:29:24
Paitsi, että nimiä kerätään kansanäänestykseen vastaanottokeskuksen jatkosta. Ei vastaan tai puolesta.
Laitoin palautetta.
Quote from: sikakyösti on 23.06.2010, 08:04:28
täällä meillä pidettiin muutama vuosi suuntaa antava kansanäänestys ja päättäjät päättivät täysin päinvastaista mitä oli äänestyksen tulos :-[ :-[
Siksi kansanäänestys pitäisikin saada päättäjiä sitovaksi. Niin valtiollisella kuin kuntatasollakin. Tämä lienee ainakin Muutos 2011:n tavoitteena, mikä on yksi suurimmista syistä sille, että haluaisin nähdä puolueen menestyvän. Näin siitä huolimatta, etten allekirjoitakaan esimerkiksi läheskään kaikkia sen puheenjohtajan ajatuksia. En toki kaikkia muidenkaan puolueiden puheenjohtajien ajatuksia.
Hyvää tuossa YLEn uutisessa on tuo vertaaminen Sveitsiin. Huonoa tietenkin tuo sanamuoto "VOK:ta vastaan", mutta suvikset tajuavat tietenkin kansalaisten mielipiteen jo etukäteen. Siitä tuo freudilainen lipsahdus.
Samanlainenhan tapahtui Turussa, jossa Ola keräsi nimiä adressiin, jolla vaaditaan kansanäänestystä moskeijan rakentamisesta kaupunkiin. Tämä adressi otettiin pois kirjaston ilmoitustaululta kiihottamisena moskeijaa vastaan tjsp.
Velille satatuhatta pistettä oivallisesta toiminnasta!
Quote from: BastardoGrande on 22.06.2010, 15:32:34
Mäntyharju lienee seuraava paikkakunta mitä ollaan muumipeikottamassa ja kenties tarvitaan Muutosta?
http://www.lansi-savo.fi/Uutiset/pakolaisasia_edistyi_mäntyharjussa_10303145.html
Tervetuloa oikein lämpimästi! :)
Quote from: sikakyösti on 23.06.2010, 08:04:28
täällä meillä pidettiin muutama vuosi suuntaa antava kansanäänestys ja päättäjät päättivät täysin päinvastaista mitä oli äänestyksen tulos :-[ :-[
Kannattaisko siis vaihtaa päättäjät sellaisiksi joita kiinnostaa kansan ääni?
QuoteHyvää tuossa YLEn uutisessa on tuo vertaaminen Sveitsiin. Huonoa tietenkin tuo sanamuoto "VOK:ta vastaan".
Vertaaminen Sveitsiin on suoraan lähetetystä tiedotteesta, tuo vastaan- termi onkin sitten YLE:n omaa journalismia, kyllä tiedotteessa luki aivan selvästi mitä varten nimiä kerätään.
Quote from: GATEKEEPER on 23.06.2010, 10:08:01
Quote from: BastardoGrande on 22.06.2010, 15:32:34
Mäntyharju lienee seuraava paikkakunta mitä ollaan muumipeikottamassa ja kenties tarvitaan Muutosta?
http://www.lansi-savo.fi/Uutiset/pakolaisasia_edistyi_mäntyharjussa_10303145.html
Tervetuloa oikein lämpimästi! :)
Huomautan, että tällaisen rojektin onnistuminen edellyttää
AINA PAIKALLISIA PUUHAHENKILÖITÄ. Vetovastuu pitää olla aina jollain paikallisella jantterilla, esim. juuri sinulla. Meillä kun ei ole mitään palkattuja nakertajia (Björn ei saa palkkaa mistään), joita lähetellään lentävänä osastona sinne, tänne ja muihin vastaaviin paikkoihin. Tuemme toki, tuotamme materiaalia, masinoimme yms.
J M-K on täsmälleen oikeassa. Oikeutta ei saa jos sitä ei itse hae. Turha on jupista ja valittaa itsekseen. Ajat alkavat olla sellaiset, että tarvitaan konkreettista ja radikaalia toimintaa. Hallituskin valitsee itse itsensä ja mainostaa itseään "uutena hallituksena". Presidentti vain siunaa. Ei perkele!
QuoteHuomautan, että tällaisen rojektin onnistuminen edellyttää AINA PAIKALLISIA PUUHAHENKILÖITÄ.
Ja suurimmaksi osaksihan näistä on pohjatyöt jo tehty ja valmiita materiaalipohjia on jo valmiina. Ainut mikä jää paikallisille on ottaa selvää asian historiasta, korttien keräämiseenkin löytyy varmasti aktiivista apua ympäri Suomea.
Mitään ei tule tapahtumaan jos istutte kotona sormi nenässä telkkaa katsoen.
Kaupunkiuutisissa oli tänään pieni juttu.
Näköislehti:
http://epaper.kaupunkiuutiset.com/products/KUT-2010-06-23/index.htm
http://epaper.kaupunkiuutiset.com/products/KUT-2010-06-23/pdfs/article_19_12.pdf
QuoteLammilla kerättiin nimiä kansanäänestystä varten
Pian puolueeksi rekisteröityvä Muutos 2011 -kansanliike aloitti viikonloppuna Lammin Pellavamarkkinoila nimien keräämisen kansanäänestystä varten Lammin vastaanottokeskuksen jatkosta. Liike katsoo, ettei Hämeenlinnan kaupunginhallitus ole kuullut eikä kunnioittanut asiassa kuntalaisten ääntä.
Kunnallisen kansanäänestyksen taakse vaaditaan vähintään viisi prosenttia äänioikeutetuista kunnan asukkaista. Äänestys on lain mukaan vain neuvoa-antava, mutta aloitteessa toivotaan valtuuston sitoutuvan jo etukäteen äänestyksen tulokseen riippumatta siitä, mikä se on.
'
Ekassa postissa on nyt se alkuperäinen juttu.
Quote from: BastardoGrande on 22.06.2010, 15:32:34
Mäntyharju lienee seuraava paikkakunta mitä ollaan muumipeikottamassa ja kenties tarvitaan Muutosta?
http://www.lansi-savo.fi/Uutiset/pakolaisasia_edistyi_mäntyharjussa_10303145.html
Alkaa jo naurattaa tää mokuraattoreiden ponnistelu kansan sumuttamiseksi oikealta tiedolta.
Em. linkki on suljettu ja nettilehdestä poistettu Mäntyharjua koskeva VOK -uutinen.
Hienoa tiedottamista, ton lehden tilaajien kannattas perua tilaus, kun siellä ei pysy paikkakunnan uutiset.
http://www.lansi-savo.fi/Uutiset/pakolaisasia_edistyi_m%C3%A4ntyharjussa_10303145.html
OT; Tossa tynkä mitä löytyy Länkkäristä enään Mäviä koskien.
Tsemppiä Lammille!