http://www.yle.fi/uutiset/teemat/vaalit_2011/2010/06/vanhanen_korottaisi_veroja_eika_leikkaisi_menoja_1754148.html
Pääministeri Matti Vanhanen lähetti keskustan puoluekokouksessa hallitukselle terveisiä ja kehotti valitsemaan veronkorotukset valtion menojen leikkausten sijaan.
Eroava puheenjohtaja ja pääministeri Matti Vanhanen kehotti Lahdessa keskustan puoluekokouksen avauspuheessa puoluetta uudistumaan ja uudistamaan Suomea. Hallitusta hän kehotti valitsemaan verojen korotukset valtion menojen leikkausten sijaan.
Hän vetosi puheessaan myös siihen, että hallituksen energiapaketti hyväksyttäisiin kokonaisuudessaan. Samoin hän vetosi sen puolesta, että tarkastelua kansallisen terveysrahaston perustamisesta jatkettaisiin. Siinä kuntien, valtion ja Kelan rahat yhdistettäisiin ja rahoitusvastuu terveyspalveluista olisi valtakunnallisella tasolla.
SDP on ei-liike
Avauspuheessaan Vanhanen kiitti hallituskumppaneita, ja hänet palkittiin aplodeilla. Vanhasen sanoi, että kokoomuksen, keskustan, RKP:n ja vihreiden kokoonpano on sopinut aikaan ja osannut yhdistää markkinatalouden, sosiaalisen- ja ympäristövastuun sekä avoimen kansainvälisyyden.
- Tärkeintä on ollut yhteinen päämäärä, ei pisteiden keruu kumppaneiden kustannuksella, hän sanoi.
Pääoppositiopuolue SDP:tä hän sen sijaan moitti ei-liikkeeksi, joka ummistaa silmänsä maailman muuttumiselta ja vastustaa uudistuksia.
Vanhanen viettää viimeisiä hetkiään keskustan puheenjohtajana, sillä puoluekokous valitsee hänelle seuraajan lauantaina illansuussa. Uusi puheenjohtaja nousee mitä todennäköisimmin myös uudeksi pääministeriksi. Vanhanen sanoi uskovansa, että puoluekokouksen henkilövalintojen jälkeen keskusta on nykyistä yhtenäisempi ja valmis taistelemaan eduskuntavaalien voitosta.
Vallan ihanaa, lisää veroja.
edit. sanoo mies joka ei ole eläessään tehdyt päivääkään oikeita töitä
Verorahojen holtiton käyttö vie pohjan verojen korotuksen mielekkyydeltä kansan piirissä. Tämä leimataan usein populismiksi ja kansan tyhmyydeksi, vaikka se onkin ehkä viisautta puhtaimmillaan. Kuinka paljon jo nykyinen verotus syö Suomen kilpailukykyä mm. palkkojen saralla? Kuinka paljon verorahoja käytännössä poltetaan ilmaan? Kaikkien mielyttäminen nyt vain on todella kallista.
Quote from: erilainen on 12.06.2010, 04:53:24

Muiden rahoilla mielyttäminen on mukavaa, se ei ole itseltä pois, koita jo se ymmärtää.
Mutta kohta ei enää voida verottaa, koska näin ajetaan Suomesta pois osaava työvoima, ja valtion hiljalleen menettäessä omistusosuuksiaan yhtiöistä, menetämme yhtiöomistuksemme ulkomaille. Hyvätuloiset ajetaan ulkomaille, koska Suomessa huoltosuhde nousee kestämättömäksi tai sitten huono-osaiset unohdetaan ja luodaan Suomeen selvät luokkaerot ja kapitalistiyhteiskunta. Rikollisuus ja turvattomuus lisääntyy.
Quote from: Kommeli on 12.06.2010, 05:06:37
Mutta kohta ei enää voida verottaa, koska näin ajetaan Suomesta pois osaava työvoima, ja valtion hiljalleen menettäessä omistusosuuksiaan yhtiöistä, menetämme yhtiöomistuksemme ulkomaille. Hyvätuloiset ajetaan ulkomaille, koska Suomessa huoltosuhde nousee kestämättömäksi tai sitten huono-osaiset unohdetaan ja luodaan Suomeen selvät luokkaerot ja kapitalistiyhteiskunta. Rikollisuus ja turvattomuus lisääntyy.
Juu, näin se menee, kerro tuo kaikille, ja kukaan ei usko sinua.
Quote from: B52 on 12.06.2010, 05:00:22
Quote from: erilainen on 12.06.2010, 04:53:24
Verorahojen holtiton käyttö vie pohjan verojen korotuksen mielekkyydeltä kansan piirissä. Tämä leimataan usein populismiksi ja kansan tyhmyydeksi, vaikka se onkin ehkä viisautta puhtaimmillaan. Kuinka paljon jo nykyinen verotus syö Suomen kilpailukykyä mm. palkkojen saralla? Kuinka paljon verorahoja käytännössä poltetaan ilmaan? Kaikkien mielyttäminen nyt vain on todella kallista.
Muiden rahoilla miellyttämin on mukavaa, se ei ole itseltä pois, koita jo se ymmärtää.
Liissee vaan löylyä tupahan. Eihan han-mies ole köyhiä jos veroja maksaa. Ja jos on varaa maksaa veroja niin kelpaisko lisää välillisiä veroja koska kummitus.
Kyllä se on sillain että mitä isompia ja rumempia piruja maalailee seinälle sitä lähempänä on sitä oikeaa tulevaisuuden kuvaa. Kukapa nyt ennenkään on järkipuhetta uskonut. Järkipuhe harvoin on mielekästä kuunneltavaa.
Katsotaampas päästäänkö meillä kultakantaan maailman korkeimman veroasteen maana lähivuosina.
Itse uskoisin näin käyvän.
Quote from: Ulkopuolinen on 12.06.2010, 09:57:12
Täkäläistä palvelujärjestelmää on pakko ajaa tulevaisuudessa alas haluttiin tai ei, koska sitä ei voida säilyttää samaan aikaan edes kohtuullisen kilpailukyvyn kanssa. Ja mitä myöhemmin palvelujärjestelmän supistaminen alkaa, sitä enemmän se koskee ja sitä vähemmän aikaa yrityksillä ja järjestöillä jää muokata omaa toimintaansa julkisten palveluiden korvaajiksi.
Tossa ei oo enää kyse poliittisesta tahdosta vaan talousmatematiikasta.
Tähän kommenttiin ei lisättävää paitsi, että Vanhanenkin vaikuttaisi olevan idiootti, tai vaalipuheet ovat alkaneet. Kepun kannattajilla on jo toinen jalkahaudassa. Toisaalta Vanhasen ei tarvitse enää kantaa vastuuta sanomisistaan, koska hänen aurinkonsa on painumassa mailleen.
Kyllä ne verot muuallakin nousevat lähivuosina kun holtittoman kapitalismin aiheuttamaa finanssikriisiä maksellaan, joten Suomen kilpailukyky voi jopa suhteellisesti parantua.
Jotain joudutaan leikkaamaan, ja jostain kohdin on jopa syytäkin leikata. Valtaenemmistö suomalaisista kuitenkin kannattaa pohjoismaista hyvinvointivaltiota. Pääpaino on oltava veronkorotuksissa ja hyvinvointipalveluihin leikkauksia vain sen jälkeen, ja vain sen verran kuin on ehdottoman välttämätöntä.
Quote from: Paasikivi on 12.06.2010, 11:53:55

Kyllä julkisten menojen holtittoman kasvun on aiheuttanut jokin ihan muu kuin kapitalismi.
Yritä ymmärtää, että ehdottamasi malli todellisuudessa pienentäisi verokertymää, joka vain syöksisi Suomen vielä vaikeampaan tilanteeseen.
Vaikeaa on pelkällä veronkiristyksellä saada valtion talouteen tolkkua, kun nyt jo joka neljäs valtiontalouden käyttämä euro lainataan ulkomailta. Summa on suuruudeltaan samaa luokkaa kuin koko tuloverokertymä!
Kaikki valtion menot pöydälle, ja tiuhalla kammalla kammataan vain ihan kaikkein tärkeimmistä tärkeimmät menot esiin, muille heitetään hyvästit. Kun talouden syöksykierre on oikaistu, voidaan varovasti alkaa miettiä, mitä kulunkeja voidaan ehkä lisätä.
Verojenkorotus, varsinkin tuloverojen, on pahinta myrkkyä nyt.