Quote
Useita väkivaltaisia ryöstöjä Tampereen yössä
05.06.2010 - 12:41 (11:57)
Viikonloppu alkoi Tampereella neljällä katuryöstöllä. Kolme tapauksista sattui perjantai-iltana aikana.
Ryöstösarja alkoi Koskipuistossa kello 22.10, kun 25-vuotiaan tamperelaisen luo tuli kaksi vanhempaa miestä. Toinen miehistä uhkasi uhria laittamalla fileerausveitsen tämän kaulalle, ja samanaikaisesti rikostoveri vei mp3-soittimen ja alkoholijuomia.
Uhri pääsi pakenemaan paikalta kohti paikalla ollutta poliisipartioista. Tekijöistä toinen huomasi poliisin ja pääsi pakenemaan. Toinen tuli kiinniotetuksi ollessaan tunkemassa uhrilta vietyä tavaraa reppuunsa.
Kello 22.30 Koulukatu 13:n kohdalla nainen kaadettiin maahan ja häneltä vietiin käsilaukku sisältöineen. Poliisilla ei ole varmuutta tekijästä.
Perjantain myöhäisillan ryöstöistä viimeinen tehtiin Hämeenkatu 7:n kohdalla kello 23.20, kun kaksi miestä kävi automaatilla asioineen kimppuun. Miehet estivät uhria saamasta rahojaan ja nappasivat setelit omiin taskuihinsa.
Pakomatka loppui lyhyeen, sillä poliisi tavoitti miehet Hämeenkatu 5:n kohdalla.
Viimeisin ryöstö tapahtui maanantaina ennen seitsemää. Kolmen miehen seurue matkasi Lahdesta Tampereelle. Tampereella kaksi miehistä uhkasi kolmatta veitsellä. Tekijät on saatu kiinni. Seurueen jäsenet ovat ulkomaalaistaustaisia.
Aamulehti
http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/useita-vakivaltaisia-ryostoja-tampereen-yossa/180782
Säpinää Tampereen kaduilla...
Koskipuistossa ja ympäristössä pyöri eilen niin monta partiota teini-ikäisten alkoholinkäyttöä valvomassa, että osoitti ryöstäjiltä melkoista typeryyttä lähteä siellä sohimaan fileerausveitsellä.
Tuohon aikaan 360 asteen säteellä oli aina vähintään kaksi autoa näkyvillä.
On erittäin huolestuttavaa, että noita ryöstelijäporukoita oli noin monta. Otsikon luettuani tuumin, että yksi ryhmä on ahkeroinut yön aikana. Toisaalta positiivista on, että noinkin hyvällä prosentilla saivat kiinni. Ja lopuksi negatiivista tietysti on, että eihän noista mitään järkevää tuomiota tule kenellekään.
Yksittäistapauksia,ei voida olettaa että kaikki ulkomaalaistaustaiset ryöstävät.
Sitäpaitsi ryöstävät Suomalaisetkin,joukkosurmaavat,pieksevät vaimojaan ja lapsiaan.
Ei ihme jos oppivat täällä huonoille tavoille poloiset.
Olemme maksaneet liian vähän ulkomaalaistaustaisille, kun joutuvat henkensä pitimiksi ryöstelemään kaljoja.
Töihin perunanenät, vielä on paljon maksettavaa!
Miksi näin tapahtuu 2010-luvun Suomessa:
1) Paljon potentiaalisia uhreja.
2) Löysät ja mitättömät rangaistukset.
3) Rikollisten vapaa liikkuvuus rajojen yli.
Ja miten poliitikot aikovat korjata asian:
-Ei tehdä mitään koska ei vois vähempää kiinnostaa.
Ei voi sanoa muuta kuin kiitos Astrid-täti, että haalit näitä kultakimpaleita tänne Suomeen.
Quote from: Ulkopuolinen on 05.06.2010, 17:27:12
Tuosta saa sitten aseellisen ryöstön nimiinsä ja myös tuomion moisesta. Tulee hyvä tuntipalkka kyseisille tolloille.
Niin, vankeutta, jota ei koskaan tarvitse istua ja sakkoja, joita ei koskaan tarvitse maksaa. Näiden sijaan pakko on nauraa tälle hölmölälle, jossa saa tehdä mielivaltaisesti melkein mitä tahansa ilman seuraamuksia, jos ei ole tarkoitus koskaan elää tavallista työllään itsensä elättävän elämää. Siitä sitten sakotetaankin ja oikein isosti.
Lisää säpinää:
QuoteJoukkotappelu Tampereen keskustassa
06.06.2010 - 16:59 (16:50)
Ulkomaalais- ja suomalaistaustaiset nuoret ottivat lauantai-iltana yhteen Tampereen keskustassa. Joukkotappeluun osallistui yhdeksän ihmistä, joista kukaan ei loukkaantunut vakavasti. Poliisi ei ottanut joukkotappeluun osallistuneita kiinni. Tappelun tutkintaa ei aloitettu vielä sunnuntaina.
Pyynikin rannalla Jalkasaaressa puolestaan sattui lauantai-iltana ja sunnuntain vastaisena yönä viisi pahoinpitelyä. Tappeluita oli enemmänkin, mutta kaikkia ei ilmoitettu poliisille.
Kaikissa poliisille ilmoitetuissa pahoinpitelyissä nuoret miehet tappelivat keskenään eli löivät ja potkivat toisiaan. Ainakin yhden pahoinpitelyn syy oli nainen. Nuori mies oli ilmeisesti hermostunut naisen tönimisestä.
Ambulanssi kävi rannassa ainakin yhden pahoinpitelyn jälkeen.
Poliisi teki lauantaina kaksi lastensuojeluilmoitusta ja takavarikoi alaikäisiltä yhteensä reilut 10 litraa alkoholia. Sen lisäksi poliisi kaatoi maahan runsaasti alkoholia. Rikesakkoja jaettiin myös runsaasti, mutta jaettujen sakkojen määrä ei ollut sunnuntaina tiedossa.
- Myöhään yöllä meno oli sen verran villiä, että ilmeisesti kaikki nuorisotyöntekijätkään eivät uskaltaneet liikkua nuorten keskellä, rikoskomisario Ossii Kaario kertoi sunnuntaina.
Kristiina Tolvanen
Aamulehti
http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/joukkotappelu-tampereen-keskustassa/180876