Hommaforum Testi

HOMMAN UUTISHUONE => Uutiset ja media => Kotimaa => Topic started by: juge on 26.05.2010, 09:36:45

Title: 2010-05-26 AL: "Surullisia", sanoo demarimeppi puolueensa maahanmuuttoavauksista
Post by: juge on 26.05.2010, 09:36:45
Sdp:n ei pitäisi kosiskella maahanmuuttovastaisten ääniä, varoittaa puolueen europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaari. Hän arvioi, että demarit voivat näin menettää loputkin kannatuksestaan.

Nettilehti Verkkoapilan haastattelussa Jaakonsaari luonnehtii puolueensa viimeaikaisia maahanmuuttoavauksia surullisiksi.

Sdp:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen lainasi maahanmuuttolinjaukseensa perussuomalaisten hellimän maassa maan tavalla -ajattelun. Puolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Eero Heinäluoma puolestaan on esittänyt työperäisen maahanmuuton rajoittamista, koska hänen mukaansa heikossa taloustilanteessa se lisäisi rasismia.

Jaakonsaari pitää järkevänä hallituksen esitystä, jolla pyritään purkamaan byrokratiaa työperäisen maahanmuuton ympäriltä.

Jaakonsaari muistuttaa, että esimerkiksi Hollannissa ja Tanskassa työväenpuolueen maahanmuuttokriittisyys ei ole auttanut kannatusongelmissa. Ja Unkarissa sosialidemokraatit ovat hänen mukaansa ajautuneet nationalismiin ja äärioikeistolaisuuteen.

http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/179831.shtml
Title: Vs: 2010-05-26 AL: "Surullisia", sanoo demarimeppi puolueensa maahanmuuttoavauksista
Post by: Alkuasukas on 26.05.2010, 09:40:28
Quote from: juge on 26.05.2010, 09:36:45
sosialidemokraatit ovat hänen mukaansa ajautuneet nationalismiin ja äärioikeistolaisuuteen.

Miten sosiaalidemokraatti voi olla oikeistolainen? Tarkoitetaanko äärikoikeistolaisuudella jälleen kerran "ulkomaalaisvastaisuutta"?
Title: Vs: 2010-05-26 AL: "Surullisia", sanoo demarimeppi puolueensa maahanmuuttoavauksista
Post by: P on 26.05.2010, 09:47:43
Quote from: Alkuasukas on 26.05.2010, 09:40:28
Quote from: juge on 26.05.2010, 09:36:45
sosialidemokraatit ovat hänen mukaansa ajautuneet nationalismiin ja äärioikeistolaisuuteen.

Miten sosiaalidemokraatti voi olla oikeistolainen? Tarkoitetaanko äärikoikeistolaisuudella jälleen kerran "ulkomaalaisvastaisuutta"?

Eikä pelkästään naurettavaa termiä "ulkomaalaisvastaisuus", vaan ihan kriittisyyttä nykyistä ovet auki selälleen sosiaalimaahanmuuttajille politiikalle.

Kun sosdemkin tajuaa, että kakkua ei riitä sosiaaliturvan ylläpitämiseen, jos maan ulkopuolelta raahataan sisään porukkaa elämään sosiaaliturvalla kehdosta hautaan sukupolvesta toiseen (tästä on näyttöä Keski-Euroopasta), todellisuuden realistisesti nähnyt sosdem.kin muuttuu silmänräpäyksessä Jaakonsaaren mielestä "äärioikeistolaiseksi"..


Jippii. Jaakonsaarelainen sosdemarismi kaivaa hautaansa. No  sama se mummo-Jaakonsaarelle, hänen uransa jatkuu vielä viimeisten hourujen äänillä ja sikaiso EU-eläke riittää elättämään, vaikka sinisilmäisiltä Jaakonsaaren äänestäjiltä eleäkkeet leikataan ja eläkeikää nostetaan sosiaalishoppailun rahoittamiseksi ja loppusijoituslaitoksessa saavat tyytyä yhteen vaippapariin per päivä. Ja persettä ei Muhamed ole siellä todellakaan pesemässä.
Title: Vs: 2010-05-26 AL: "Surullisia", sanoo demarimeppi puolueensa maahanmuuttoavauksista
Post by: PMH on 26.05.2010, 10:08:27
QuoteSdp:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen lainasi maahanmuuttolinjaukseensa perussuomalaisten hellimän maassa maan tavalla -ajattelun. Puolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Eero Heinäluoma puolestaan on esittänyt työperäisen maahanmuuton rajoittamista, koska hänen mukaansa heikossa taloustilanteessa se lisäisi rasismia.

Ei Jutta lainannut ajattelua, vaan fraasin "maassa-maan-tavalla". Eero puolestaan puhuu sinänsä asiaa. Ulkomaalaisen työvoiman käytössä ei sinänsä ole mitään pahaa.., mikäli ulkomaisen työvoiman verot, sosiaalimaksut, yms. velvoitteet hoidetaan suomalaisen järjestelmän vaatimusten mukaan. Nykyinen tilanne, jossa ulkomaille rekisteröity yritys, pystyy vääristämään kilpailua laistamalla lakisääteisistä kuluista, suomalaisen yrittäjän kustannuksella on väärin. Keinoja tilanteen korjaamiseksi on mutta löytyykö poliittisilta päättäjiltä haluja? Vai vaikuttaako siltä että joku hyötyy siitä että tilanne jatkuu nykyisellään?
Title: Vs: 2010-05-26 AL: "Surullisia", sanoo demarimeppi puolueensa maahanmuuttoavauksista
Post by: JT on 26.05.2010, 10:41:06
Nato-Liisa on perussuomalaisten paras ase!  ;D
Title: Vs: 2010-05-26 AL: "Surullisia", sanoo demarimeppi puolueensa maahanmuuttoavauksista
Post by: Roope on 26.05.2010, 10:54:52
Alkuperäinen:
QuoteSDP:n europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaari varoittaa puoluettaan maahanmuuttovastaisten äänten kosiskelusta.

- Jos niitä sielunkieliä soitellaan, menetetään loputkin kannatuksesta, Jaakonsaari sanoo Verkkoapilan haastattelussa.

Jaakonsaaren mukaan Hollannissa ja Tanskassa työväenpuolueen maahanmuuttokriittisyys ei ole auttanut kannatusongelmissa. Ja Unkarissa sosialidemokraatit ovat hänen mukaansa ajautuneet nationalismiin ja äärioikeistolaisuuteen.
- Perinteisillä työväenpuolueilla on kysymys syvällisemmistä ongelmista. Maahanmuutto ei selityksenä kanna.

"Surullisia avauksia"

Jaakonsaari luonnehtii "surulliseksi" SDP:n maahanmuuttoa koskevia avauksia, joihin hän ei voi "millään sitoutua".

Ensin puheenjohtaja Jutta Urpilainen perussuomalaisia myötäillen linjasi, että "maassa maan tavalla". Sitten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Eero Heinäluoma hyökkäsi työperäistä maahanmuuttoa vastaan sanoen sen lisäävän rasismia.

Jatko on Jaakonsaaresta mennyt paremmin, kun keskusteluun on nostettu muun muassa kaksien työmarkkinoiden ongelmat.

Jaakonsaari pitää järkevänä hallituksen esitystä, jolla pyritään purkamaan byrokratiaa työperäisen maahanmuuton ympäriltä.

SDP:n kolmipäiväinen puoluekokous alkaa Joensuussa torstaina. Jaakonsaari sanoo odottavansa puoluekokouksen keskusteluja mielenkiinnolla, tuleeko puoluejohdon avauksille hymistelyä vai kuuluuko myös kriittisiä ääniä.
- Uskon, että käydään paljon linjakeskustelua.
Verkkoapila: Liisa Jaakonsaari varoittaa SDP:ta väärien kielien soittelusta (http://www.verkkoapila.fi/opencms/opencms/apila/news/articles/9623.html?view=tpn)
Title: Vs: 2010-05-26 AL: "Surullisia", sanoo demarimeppi puolueensa maahanmuuttoavauksista
Post by: Teemu Lahtinen on 26.05.2010, 11:06:25
Jaakonsaari on harrastanut mielipidevainoa aiemminkin. ministerinä ollessaan hän teetätti puoluetoveri Ulpu Iivarin firmalla Grey Eminence valtion varoilla mustan listan toimittajiasta, jotka kirjoittavat negatiivisesti SDP:stä.
Title: Vs: 2010-05-26 AL: "Surullisia", sanoo demarimeppi puolueensa maahanmuuttoavauksista
Post by: räsänen on 26.05.2010, 11:13:37
Quote from: Teemu Lahtinen on 26.05.2010, 11:06:25
Jaakonsaari on harrastanut mielipidevainoa aiemminkin. ministerinä ollessaan hän teetätti puoluetoveri Ulpu Iivarin firmalla Grey Eminence valtion varoilla mustan listan toimittajiasta, jotka kirjoittavat negatiivisesti SDP:stä.

Pääsikö sille listalle kukaan muu kuin Pahkasian Armas Paskiainen?
Title: Vs: 2010-05-26 AL: "Surullisia", sanoo demarimeppi puolueensa maahanmuuttoavauksista
Post by: Spesialisti on 26.05.2010, 11:23:06
Quote
Jaakonsaari muistuttaa, että esimerkiksi Hollannissa ja Tanskassa työväenpuolueen maahanmuuttokriittisyys ei ole auttanut kannatusongelmissa.

Tämähän tarkoittaa vain sitä, että eivät äänestäjät ole niin tyhmiä kuin sossut kuvittelevat ja toivovat. Demari on demari vaikka kuinka kalju sheivattuna.
Siispä kansa onkin vaihdettava.
Title: Vs: 2010-05-26 AL: "Surullisia", sanoo demarimeppi puolueensa maahanmuuttoavauksista
Post by: Veli Karimies on 26.05.2010, 11:30:54
Quote from: Alkuasukas on 26.05.2010, 09:40:28Miten sosiaalidemokraatti voi olla oikeistolainen? Tarkoitetaanko äärikoikeistolaisuudella jälleen kerran "ulkomaalaisvastaisuutta"?

Miten maahanmuutto(Ei siis maahanmuuttaja)vastaisuus, eli esimerkiksi rajoittamattoman maahanmuuton vastustaminen tai työperäisen maahanmuuton rajoittaminen huonossa työllisyystilanteessa on ulkomaalaisvastaisuutta?
Title: Vs: 2010-05-26 AL: "Surullisia", sanoo demarimeppi puolueensa maahanmuuttoavauksista
Post by: Alkuasukas on 26.05.2010, 12:28:54
Quote from: Veli on 26.05.2010, 11:30:54
Miten maahanmuutto(Ei siis maahanmuuttaja)vastaisuus, eli esimerkiksi rajoittamattoman maahanmuuton vastustaminen tai työperäisen maahanmuuton rajoittaminen huonossa työllisyystilanteessa on ulkomaalaisvastaisuutta?
Lissun örvellyksestä kun en saanut selville että mitä sillä tarkoitetaan, niin vedin ehkä turhan hätäisen yleistyksen. Monestihan euroopan "äärikoikeistolaisuudessa" on nimenomaan ollut huoli hallitsemattomasta maahanmuutosta ja erilaisten ongelmien lisääntymisestä, ei niinkään rotuun tai kansalaisuuteen perustuvasta (oikeasta?) rasismista. My bad.
Title: Vs: 2010-05-26 AL: "Surullisia", sanoo demarimeppi puolueensa maahanmuuttoavauksista
Post by: pelle12 on 26.05.2010, 12:34:42
 Jaakonsaaren Lissukka on ollut aina demarien huippua mitä järjenvalon puutteeseen ja möläytyksiin tulee. Lissun korkea henk.kohtainen kannatus vaaleissa ihmetyttää, ja syvästi.
Title: Vs: 2010-05-26 AL: "Surullisia", sanoo demarimeppi puolueensa maahanmuuttoavauksista
Post by: Mindy on 26.05.2010, 13:01:33
Quote from: juge on 26.05.2010, 09:36:45

Jaakonsaari muistuttaa, että esimerkiksi Hollannissa ja Tanskassa työväenpuolueen maahanmuuttokriittisyys ei ole auttanut kannatusongelmissa. Ja Unkarissa sosialidemokraatit ovat hänen mukaansa ajautuneet nationalismiin ja äärioikeistolaisuuteen.

http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/179831.shtml

Ai mikä työväenpuolueen maahanmuuttokriittisyys? Ei Hollannissa työväenpuolueeseen paljoa maahanmuuttokriittisyyttä mielikuvissa yhdistetä. Jaakonsaari ottakoon faktoista selvän. Maaliskuun kunnallisvaaleissa PvdA:n ehdokkaista Eindhovenissa lähes puolella oli vierasperäinen sukunimi. Helmondissa PvdA:n 6 valtuustopaikasta 5 meni vierasperäisille henkilökohtaisten äänten turvin, syrjäyttäen kokeneita ja pätevinä pidettyjä hollanninhollantilaisia kunnallispoliitikkoja. Ei-hollanninkielisillä kunnallisvaalijulisteillaan kohun aiheuttanut vierasperäinen ehdokas Amsterdamissa tai Rotterdamissa oli myöskin PvdA:n listoilla. Tosin ne julisteet oli teetetty puolueen ohi eivätkä PvdA:n edustajat katsoneet niitä sen hyvemmällä silmällä kuin muutkaan puolueet.
Title: Vs: 2010-05-26 AL: "Surullisia", sanoo demarimeppi puolueensa maahanmuuttoavauksista
Post by: Hervannan Jukka on 26.05.2010, 15:51:48
Quote from: juge on 26.05.2010, 09:36:45
Sdp:n ei pitäisi kosiskella maahanmuuttovastaisten ääniä, varoittaa puolueen europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaari. Hän arvioi, että demarit voivat näin menettää loputkin kannatuksestaan.



Ammattipolitiikan ongelma. Sanotaan ja tehdään mitä tahansa, kunhan saadaan kannatusta? Vitut maan asioista, kunhan saadaan tyhmät äänestämään meitä kerta toisensa jälkeen.
Title: Vs: 2010-05-26 AL: "Surullisia", sanoo demarimeppi puolueensa maahanmuuttoavauksista
Post by: Emperor on 26.05.2010, 16:56:02
On mielestäni melko absurdia, että jotkut tahot tulkitsevat maassa maan tavalla- mentaliteetin negatiivisena tai jopa vihamielisenä. Osoittaa todella hyvin sen, mikä on oikeasti vialla länsimaisessa ajattelussa.

Maassa somalin tavalla?
Title: Vs: 2010-05-26 AL: "Surullisia", sanoo demarimeppi puolueensa maahanmuuttoavauksista
Post by: VeePee on 26.05.2010, 18:23:41
Demarit ovat muutenkin olleet viimeiset vuodet täysin hukassa. Itse olen koko ikäni äänestänyt demareita, välillä jopa vasemmistoliittoa, mutta enää se ei ole mahdollista. Työväenpuolueen tulisi kannatusta saadakseen palattava perusasioihin ja jokaisen asian kohdalla kysyttävä tärkeä kysymys: Hyödyttääkö tämä palkansaajaa?

Nykyisellään yritetään kalastella vihreiden vesillä ja siinä mennään pahasti metsään.

Tässä olisi demareille muutama oleellisen tärkeä kysymys, joihin he ovat mielestäni jo vastanneet väärin:

Hyödyttääkö sosiaalinen maahanmuutto suomalaista palkansaajaa?
Hyödyttääkö työperäinen maahanmuutto suomalaista palkansaajaa?
Hyödyttävätkö ruuhkamaksut suomalaista palkansaajaa?
Hyödyttääkö pakkoruotsi suomalaista palkansaajaa?
Hyödyttääkö yksityisautoilun rajoittaminen suomalaista palkansaajaa?
Hyödyttääkö hehkulamppujen kieltäminen suomalaista palkansaajaa?
Jne.

Taitaa ainoat vähemmän huonot vaihtoehdot olla Persut tai mehdollisesti jopa Muutos.
Title: Vs: 2010-05-26 AL: "Surullisia", sanoo demarimeppi puolueensa maahanmuuttoavauksista
Post by: nimetönkeskustelija on 26.05.2010, 21:57:22
QuoteSdp:n ei pitäisi kosiskella maahanmuuttovastaisten ääniä, varoittaa puolueen europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaari. Hän arvioi, että demarit voivat näin menettää loputkin kannatuksestaan.

Tämähän on se SDP:n ongelman syy. Mietitään vaan sitä että miten saataisiin lisää kannatusta tai miten estetään kannatuksen valuminen muille. Ennemmin kannattaisi miettiä, että mikä on puolueen aatepohja.