Quote
Suvaitsevaisuudessa riittää työtä, tuumii monikulttuurikeskus Multi-Cultin ohjaaja Leena Toikkanen. Hänen mukaansa erityisen tärkeää on satsata nuorille suunnattuun asennekasvatukseen. Näin voidaan välttää monet ongelmat.
- Monikulttuurisuus on mahtava sekä mielenkiintoinen asia. Meidän täytyy muistuttaa siitä, että ihmiset ovat erilaisia ja silti kaikkien tulisi hyväksyä muut. Multi-Cultikin on olemassa, jotta ihmiset oppisivat ymmärtämään eri näkökulmia. Kaikki ei ole sitä miltä näyttää, sanoo Leena Toikkanen.
Hän uskoo, että joissakin ihmisissä suvaitsevaisuus on jo valmiina. Tietämättömyys toisista kulttuureista johtaa kuitenkin usein väärinymmärrykseen. Suvaitsevaisuuteen vaikuttavat myös ennakkoluulot ja kasvatus.
- Jossakin määrin on hyvä, että on ennakkoluuloja, sillä se on eräänlaista itsesuojelua. Jos ennakkoluulot kuitenkin johtavat siihen, että ei yhtään hyväksytä erilaisuutta, siitä ei hyvää seuraa. Maailmassa ei olisi sotia, jos ihmiset hyväksyisivät toisensa.
Rakkaus tuo Suomeen
Yleistäminen on yksi pahimmista ongelmista. Maahanmuuttajilla on erilaisia taustoja. Osa on tullut tänne pakolaisena, osa muista syistä, esimerkiksi töihin. Monelle kantaväestöön kuuluvalle muuttajat ovat kaikki samaa porukkaa.
- Edelleen yksi suurin syy tänne tuloon on rakkaus, sanoo Leena Toikkanen.
Viime aikoina maahanmuuttopolitiikka on puhututtanut paljon esimerkiksi mielipidepalstoilla. Leena Toikkasen mielestä aiheesta pitää puhua myös niiden, joilla on kielteisiä mielipiteitä. Keskustelun pitäisi kuitenkin olla rakentavaa.
- Edelleen yleinen mielipide tuntuu olevan se, että maahanmuuttajat tulevat tänne viemään meidän työpaikkamme tai rahat sossusta. Asiat eivät ole näin yksiselitteisiä. Kannattaisi ottaa asioista selvää ennen, kuin heittää tällaisia väittämiä, Toikkanen toteaa.
- Jos itsellä menee huonosti, usein etsitään kohde, jota on helppo syyttää. Otetaan sellainen kanta, että me suomalaiset ja nuo muut.
Kulttuurit kiinnostavat nuoria
Leena Toikkanen uskoo, että suvaitsevaisuudessa on menossa jonkinlainen murrosvaihe. Hän ei osaa ennustaa, ollaanko menossa parempaan vain huonompaan suuntaan. Ainakin osittain tuntuu siltä, että oltaisiin menossa parempaan, koska kansainvälistyminen on lisääntynyt ja varsinkin nuorempi väki on kiinnostunut matkustamisesta, uusista kulttuureista.
Häntä kuitenkin huolestuttaa se, että samaan aikaan maailmalla tapahtuu ikäviä asioita ja erilaiset ääriliikkeet ovat nousseet voimakkaasti esiin.
- Meidän pitäisi muistaa, että me olemme kaikki ihmisiä. Meitä yhdistää se, että kaikilla ihmisillä on tunteet.
YLE Lahti / Hanski Kinnunen
http://yle.fi/alueet/lahti/2010/05/monikulttuurisuus_on_mahtavaa_1709265.html
nauroin huutonaurua, kun luin tuota
huvittavaa on se että matkustaminen jotenkin lisäisi suvaitsevaisuutta.
Itse olen elinaikanani matkustanut helvetisti, ja matkustan nykyään työkseni. Se on vain vähentänyt suvaitsevaisuuttani, en hyväksy ihmissaastaa(oli se minkä väristä tahansa) missään maassa.
Sama täti varmaan etsii sateenkaaren toisesta päästä kultaruukkua ja haaveilee yksisarvisista. Kyllä se on mahtavaa, kun saa tyhjäntekemisestä palkkaa.
Quote from: Torrence on 25.05.2010, 13:15:27
Kyllä se on mahtavaa, kun saa tyhjäntekemisestä palkkaa.
Mutta kun se on hänen syntymäoikeutensa!:
QuoteHän uskoo, että joissakin ihmisissä suvaitsevaisuus on jo valmiina.
QuoteEdelleen yleinen mielipide tuntuu olevan se, että maahanmuuttajat tulevat tänne viemään meidän työpaikkamme tai rahat sossusta. Asiat eivät ole näin yksiselitteisiä. Kannattaisi ottaa asioista selvää ennen, kuin heittää tällaisia väittämiä, Toikkanen toteaa.
Mielelläni ottaisin selvää sosiaalituista, jos se vain olisi mahdollista. Tekstistä sain käsityksen, että Leenalla on tietoa maahanmuuttajille annettavista harkinnanvaraisista tuista. Voisiko hän kertoa niistä julkisuudessakin.
QuoteYleistäminen on yksi pahimmista ongelmista. Maahanmuuttajilla on erilaisia taustoja. Osa on tullut tänne pakolaisena, osa muista syistä, esimerkiksi töihin. Monelle kantaväestöön kuuluvalle muuttajat ovat kaikki samaa porukkaa.
Miksi hitossa tätä aina jauhetaan? Onko joku joskus kuullut ihmisestä jolle "muuttajat ovat kaikki samaa porukkaa".
"maailmassa ei olisi sotia,jos ihmiset hyväksyisivät toisensa"?.Toi kertoo jo kaiken kyseisen henkilön ajatusmaailmasta :facepalm:
Pari poimintaa:
"Maailmassa ei olisi sotia, jos ihmiset hyväksyisivät toisensa."
ja seuraavan kappaleen alku....
Yleistäminen on yksi pahimmista ongelmista.
Maahanmuuttajat tulevat tänne viemään meidän työpaikkamme tai rahat sossusta....
Unohtiko Leena kaupungin vuokra-asunnot listalta ?
Quote from: Julmuri on 25.05.2010, 13:28:18
Quotemonikulttuurikeskus Multi-Cult
Tämähän kuulostaa jo uskonnolta. Monikulttuuritemppelin Multi Cult uskonnon papitar kertoo....
Se on Multi-Culti, culti tulee sanasta culture.
QuoteMeitä yhdistää se, että kaikilla ihmisillä on tunteet.
No se nyt tiedettiin, järjen puutteestahan ne ongelmat johtuu.
Jos ei paremmin tietäisi, niin luulisin, että tuo on jonkun nuivan kirjoittama parodiateksti.
Leena unohti myös lastentarhojen paikat?.Ne lihavat rumat naiset ja pilvissä liitelevät maailmanparantajat joilla ei tunnu olevan ollenkaan sitä järkeä päässä saavat omasta puolestani viedä ihan vapaasti ;D.
/edit
Omasta mielestäni matkustelu lisää tietyyn pisteeseen asti sitä suvaitsevaisuutta,se tosin voi lisätä roimasti sitä nuivuutta.
Quote from: Mr. Heat on 25.05.2010, 13:14:14
huvittavaa on se että matkustaminen jotenkin lisäisi suvaitsevaisuutta.
Itse olen elinaikanani matkustanut helvetisti, ja matkustan nykyään työkseni. Se on vain vähentänyt suvaitsevaisuuttani, en hyväksy ihmissaastaa(oli se minkä väristä tahansa) missään maassa.
Täysin samaa mieltä. Matkustaminen on myös auttanut huomaamaan, että suomalaisia on maailmanlaajuisesti niin vähän, että mehän tässä eksoottisia olemme eikä jotkut muut.
Kuvitelma:
QuoteMonikulttuurisuus on mahtava sekä mielenkiintoinen asia.
Todellisuus (http://hommaforum.org/index.php/topic,29160.0.html):
QuoteKoulutyttö siepattiin autoon ja sidottiin puroon [...] Sieppaajina oli kaksi tummaihoista, kiharahiuksista ja murtaen suomea puhuvaa ulkomaalaista miestä.
Piti taas tehdä viharikos ja tarkistaa että Leena Toikkanen on oikea henkilö. Kyllä se näytti olevan. Artikkelista vain sai sen kuvan että Leena on mielikuvitushahmo, jonka lauseiksi on kirjoitettu kaikki kliseisimmät ja typerimmät mokufraasit.
QuoteMonikulttuurisuus on mahtava sekä mielenkiintoinen asia. Meidän täytyy muistuttaa siitä, että ihmiset ovat erilaisia ja silti kaikkien tulisi hyväksyä muut.
Quote
Meidän pitäisi muistaa, että me olemme kaikki ihmisiä. Meitä yhdistää se, että kaikilla ihmisillä on tunteet.
Ei voi kuin ihmetellä mistä tällaisia ihmisiä sikiää. Mahtoikohan Leena olla tosissaan, vai provosoiko vaan vihaisia kommentteja..
QuoteJossakin määrin on hyvä, että on ennakkoluuloja, sillä se on eräänlaista itsesuojelua.
Jos jotain positiivista pitää tuosta tekstistä löytää, niin minusta on kiva että tuo tyyppi viitsii myöntää että tietynlainen ennakkoluuloisuus on hyvästä. Olen nähnyt sellaistakin tekstiä, jossa mitä tahansa ennakkoluuloja omaavat ihmiset oltaisiin valmiita lähettämään suoraan vankilaan! :D
Quote from: scarlett on 25.05.2010, 13:26:39
QuoteYleistäminen on yksi pahimmista ongelmista. Maahanmuuttajilla on erilaisia taustoja. Osa on tullut tänne pakolaisena, osa muista syistä, esimerkiksi töihin. Monelle kantaväestöön kuuluvalle muuttajat ovat kaikki samaa porukkaa.
Miksi hitossa tätä aina jauhetaan? Onko joku joskus kuullut ihmisestä jolle "muuttajat ovat kaikki samaa porukkaa".
Tästä samaa mieltä.
Monikulttuurisuus on mahtava sekä mielenkiintoinen asia.... Voi Pyhä Pietari, nytkö ovat ihan huomanneet että maailmassa on monia kulttuureita, ja ihanko aivan mielenkiintoiseksi asti menee. Leppäkerttukin on jännä lapsen mielestä, mutta ei aikuisissa yleensä herätä suurta ihmetystä.
Pitäisi kai joskus käydä vilkaisemassa kun asun ihan lähellä. Lahtelaisena en vain allekirjoita tätä:
QuoteMulti-Cultin toiminnan tavoitteena on erilaisten ihmisten yhteisen tekemisen avulla rakentaa monietnistä, tasa-arvoista ja erilaisuutta arvostavaa Päijät-Hämettä.
En halua arvostaa erilaisuutta. Haluan arvostaa ihmisiä etnisyydestä riippumatta, riippuen vain siitä ansaitsevatko he kunnioitusta.
QuoteYleistäminen on yksi pahimmista ongelmista. Maahanmuuttajilla on erilaisia taustoja. Osa on tullut tänne pakolaisena, osa muista syistä, esimerkiksi töihin. Monelle kantaväestöön kuuluvalle muuttajat ovat kaikki samaa porukkaa.
ja sitten:
QuoteLeena Toikkanen uskoo, että suvaitsevaisuudessa on menossa jonkinlainen murrosvaihe. Hän ei osaa ennustaa, ollaanko menossa parempaan vain huonompaan suuntaan. Ainakin osittain tuntuu siltä, että oltaisiin menossa parempaan, koska kansainvälistyminen on lisääntynyt ja varsinkin nuorempi väki on kiinnostunut matkustamisesta, uusista kulttuureista.
Häntä kuitenkin huolestuttaa se, että samaan aikaan maailmalla tapahtuu ikäviä asioita ja erilaiset ääriliikkeet ovat nousseet voimakkaasti esiin.
Eli yleistäminen on Toikkasen mielestä ongelma vain jos negatiivisia asioita yleistetään. Positiivisten asioiden yleistäminen on ilmeisesti jopa suotavaa, koska hän haluaa, että nuoret yleistävät matkustaessaan saamiaan positiivisia kokemuksia.
Menepä matkalle jonnekin Somaliaan, Jemeniin, Afganistaniin tai Irakiin.
Minusta on ongelma, jos ylipäätään tehdään virheellisiä yleistyksiä, olivat ne sitten liian negatiivisia tai liian positiivisia sellaisia.
Ei ole totta ;D ;D Meinasin tippua tuolilta!
Tuli mieleen tämä klassikko, eli YLEn kysely, johon satoi vääriä vastauksia:
http://hommaforum.org/index.php?topic=1711.0
Klikatkaa linkkiä ja käykää katsomassa Toikkasen iloista hymyä. Must ynseille peräkammarinpojille ja -tytöille.
http://yle.fi/ecepic/archive/00313/leena_toikkanen_313442b.jpg
Olisi kiva, jos joku monikulttuurisuuden hehkuttaja pystyisi, tai edes yrittäisi, joskus selittämään, että miten monikulttuurisuus lisää suvaitsevaisuutta. Minusta on hyvin outoa, paitsi tietenkin propagandan levittämisen mielessä, että vedellään yhtäsuuruusmerkkejä suvaitsevaisuuden ja monikulttuurisuuden välille.
Käytännössä tämä nykyisen kaltainen monikulttuurisuus vain lisää suvaitsemattomuutta. Se pirstaloittaa yhteiskuntaa ja lisää siten etnisten ryhmien välisiä ennakkoluuloja ja konflikteja, sekä se tuo suvaitsevaisiin ja individualistisiin länsimaihin vanhakantaisia, ahdasmielisiä tapoja ja arvoja, jotka ovat jyrkässä ristiriidassa yksilöllisyyteen uskovan länsimaailman arvojen kanssa.
Ehkä monikulttuurisuus tosiaan lisäisi suvaitsevaisuutta, jos kaikki tänne tulevat maahanmuuttajat käsittäisivät asiat samalla tavoin kuin me. Mutta kun kaikki eivät ajattele samalla tavalla. Pitäisi muistaa myös se - ja lakata maalailemasta niitä ruusuisia päiväunia kaikkien ihmisten yhtenevästä, hyväntahtoisesta ja suvaitsevaisesta luonteesta.
Quote from: Tuulenhenki on 25.05.2010, 14:44:35
Ehkä monikulttuurisuus tosiaan lisäisi suvaitsevaisuutta, jos kaikki tänne tulevat maahanmuuttajat käsittäisivät asiat samalla tavoin kuin me.
Paitsi että se olisi sitten mon
okultturisuutta...
Quote from: Miniluv on 25.05.2010, 14:58:44
Quote from: Tuulenhenki on 25.05.2010, 14:44:35
Ehkä monikulttuurisuus tosiaan lisäisi suvaitsevaisuutta, jos kaikki tänne tulevat maahanmuuttajat käsittäisivät asiat samalla tavoin kuin me.
Paitsi että se olisi sitten monokultturisuutta...
Eikun siis sen suvaitsevaisuusasian :D
Quote from: Julmuri on 25.05.2010, 13:28:18
Quotemonikulttuurikeskus Multi-Cult
Tämähän kuulostaa jo uskonnolta. Monikulttuuritemppelin Multi Cult uskonnon papitar kertoo....
Jouduin tarkistamaan kahteen kertaan ettei kyse ollut sarkasmista. Ei ollut.
Vielä vain maailmasta löytyy ristiriitoja, konfliktia, sotaa, sortoa ja hätää vaikka kuinka suvaitaan pää punaisena ja nuttura kireällä pimeässä, kylmässä ja luotaantyöntävässä Pohjolassa. Oi voi.
2010-05-25 Salo: Koulutyttö siepattiin autoon ja sidottiin puroon
2010-05-25 YLE: Monikulttuurisuus on mahtavaa
jepjep, niinhän tuo näyttää olevan aivan yberscyberhyber mahtavaa...
:o Erittäin vaarallsita puhetta tämä:
QuoteHänen mukaansa erityisen tärkeää on satsata nuorille suunnattuun asennekasvatukseen. Näin voidaan välttää monet ongelmat.
Huikeeta puhetta. Tätä voi verrata minusta Islamin opetukseen. Koraania lapsesta lähtien. Kaikki tieteellinen fakta on vain uskon koettelemusta ja näissä keskuksissa käydää eläytymässä ja kuuntelemassa
imaamien Guru suvaitsevien viisaita puheita.
Tämä on erittäin vaarallista varsinkin, kun se taphtuu kouluissa joissa nuorien lapsien ajatukset on helppo saada ajattelemaan toisin. Ja nämä ajatukset saattavat juuruta syvällekkin ja sen voi huomata joka päivä koulussakin ihmisten yleisessä mielipiteessä.
Itsekkin sen kokenut muutamassa asiassa.
Quote from: Julmuri on 25.05.2010, 13:28:18
Quotemonikulttuurikeskus Multi-Cult
Tämähän kuulostaa jo uskonnolta. Monikulttuuritemppelin Multi Cult uskonnon papitar kertoo....
Ja tässä Mul-Cult papitar sotisovassaan valmiina palvottavaksi:
http://www.apinax.com/vko/vko323.html
Quote from: Mr. Heat on 25.05.2010, 13:14:14
huvittavaa on se että matkustaminen jotenkin lisäisi suvaitsevaisuutta.
Itse olen elinaikanani matkustanut helvetisti, ja matkustan nykyään työkseni. Se on vain vähentänyt suvaitsevaisuuttani, en hyväksy ihmissaastaa(oli se minkä väristä tahansa) missään maassa.
Samoin asuminen jo multikulti-rikastuneissa maissa nuivisti vaan meikäläisen nupulleen..
Kohtaamisteoria toimii juuri päinvastoin käytännössä tutkimusten perusteella jopa multikulturisti Robert Putnaminkin mukaan:
http://en.wikipedia.org/wiki/Robert_D._Putnam#Diversity_and_trust_within_communities
Quote from: Julmuri on 25.05.2010, 13:28:18
Quotemonikulttuurikeskus Multi-Cult
Tämähän kuulostaa jo uskonnolta. Monikulttuuritemppelin Multi Cult uskonnon papitar kertoo....
Samaa makustelin minäkin.
Quote from: Tapio Arjo on 25.05.2010, 15:42:02
Pistin Leena Toikkaselle meiliä ja pyysin häntä tulemaan Saloon kertomaan nille naisille, jotka Salossa on raiskattu tai yritetty raiskata, tämän saman iloisen ja mahtavan asian.
Ei ole vielä vastannut, mitä ihmettelen.
Oletko varma, ettei viestiäsi tulkittu tutkijoihin kohdistuneeksi rasistiseksi uhkailuksi?! ;)
Ministerit! Lukekaa tämä nyt tästä ja miettikää!:
Quote- Jos itsellä menee huonosti, usein etsitään kohde, jota on helppo syyttää. Otetaan sellainen kanta, että me suomalaiset ja nuo muut.
:'( :D :'( :D :'( :D
P.S. Duunipaikallani on kahdentyyppisiä ihmisiä; niitä ketkä jättävät toisen omaisuuden rauhaan ja sitten niitä ketkä eivät. Ensin mainitut ovat alkuasukkaita...
Quote from: X on 25.05.2010, 18:02:32
Multi-Culti:sta uusi nimi aloittavalle black/death metal bändille. ;D
Palvomme kaikkea, mistä saa täppää valtiolta! - Slogan on vapaasti käytettävissä!
QuoteMeidän täytyy muistuttaa siitä, että ihmiset ovat erilaisia ja silti kaikkien tulisi hyväksyä muut.
Paitsi muslimien ei tietenkään tarvitse hyväksyä länsimaista yhteiskuntaa.
QuoteTietämättömyys toisista kulttuureista johtaa kuitenkin usein väärinymmärrykseen.
Niinkö? Mistä sitten johtuu se, että tietyissä Länsi-Euroopan maissa on alettu nuivistua vasta, kun on tutustuttu erilaisiin kulttuureihin käytännön tasolla?
QuoteAinakin osittain tuntuu siltä, että oltaisiin menossa parempaan, koska kansainvälistyminen on lisääntynyt ja varsinkin nuorempi väki on kiinnostunut matkustamisesta, uusista kulttuureista.
Onko Suomen kansainvälisyys jotenkin humanitäärisen maahanmuuton varassa?
Haha.. Monikulttuurisuuden voikin kiteyttää tuohon ''
Multi-Culttiin''.
Maailmassa ei olisi sotia, jos ihmiset hyväksyisivät toisensa. Millainen mahtaisi olla maailma jossa kaikki ihmiset hyväksyisivät toisensa? Narnia, mikä-mikä maa? hmm
Haluaisin muuten oikeasti tietää että onko olemassa sellaista OIKEAN moni-KULTTUURIsuuden keskusta/yhdistystä joka tutkii muiden maiden ruokia, taiteita ja muita vakavasti.. Siis muitakin tälläisiä jotka perustuvat reppanoiden omituisuuksien suvaitsemiseen.
Sanotaan että meillä on paljon opittavaa maahanmuuttajilta jne. Mutta itse sanon että oppisimme kämmenelliseltä eurooppalaisilta taitelijoilta enemmän kuin 10 000 maahanmuuttajalta.
Quote from: Tapio Arjo on 25.05.2010, 15:42:02
Pistin Leena Toikkaselle meiliä ja pyysin häntä tulemaan Saloon kertomaan nille naisille, jotka Salossa on raiskattu tai yritetty raiskata, tämän saman iloisen ja mahtavan asian.
Ei ole vielä vastannut, mitä ihmettelen.
Aika netti-kommentin tasoinen meili sitten.
Quote from: Leena Toikkanen
Maailmassa ei olisi sotia, jos ihmiset hyväksyisivät toisensa.
Tämä lause on vähintään yhtä järkevä kuin Lennun aivopieru yllä: Maailmassa ei olisi sotia, jos kaikille jaettaisiin riittävästi rynkkyjä ja kuteja.
"Maailmassa ei olisi sotia, jos ihmiset hyväksyisivät toisensa."
Voi Arstilan ikenet millaista naminami-tuubaa. Eikö olisikin kivaa jos kaikki olisivat kivoja? Taka-ajatuksena ehkä se, että jos me ollaan niille tulijoille hirveän kivoja, niin ehkä niistäkin tulee kivoja? Sitten joskus? Joohan? :facepalm:
Leenatoikkasten yleisin sokea piste on se, että tulijat eivät tule kovinkaan suvaitsevaisista ja varsinkaan länsimaisille arvoille myötämielisistä kulttuureista, ja että tämä suvaitsemattomuusongelma onkin täysin päinvastainen: suvaitsemattomuus kumpuaa ihan toisesta leiristä kuin mitä yleisesti väitetään. Ja juuri se on omiaan synnyttämään nuivuutta.
Quote from: skrabb on 25.05.2010, 16:14:04
Ja tässä Mul-Cult papitar sotisovassaan valmiina palvottavaksi:
http://www.apinax.com/vko/vko323.html
Tämä hörhö on jo niin hörhö, että minun on vaikea uskoa sen olevan oikeasti olemassa. :o
QuoteEdelleen yleinen mielipide tuntuu olevan se, että maahanmuuttajat tulevat tänne viemään meidän työpaikkamme tai rahat sossusta. Asiat eivät ole näin yksiselitteisiä. Kannattaisi ottaa asioista selvää ennen, kuin heittää tällaisia väittämiä, Toikkanen toteaa.
Siis öh.
Jos maahanmuuttaja tulee maahan työllistymistarkoituksessa ja työllistyy, niin hänhän on tällöin vienyt yhden työpaikan rajallisilta työmarkkinoilta, eli vienyt joltakin maassa jo olevalta, eli suomalaiselta, sen työpaikan.
Jos taas maahanmuuttaja ei työllisty, tai tulee maahan vailla aikomustakaan mennä töihin, hänen elämänsä rahoittaa sossu.
Tuo on aika yksiselitteistä, näkisin.
(Olkoonkin, että on toki myös yksityisrahoitteista maahanmuuttajain elämää, jossa a) maahanmuuttaja saa rahoituksen elämäänsä suomalaisen puolison kautta (ns. porvari-optio), tai b) sosialisoimalla useitten suomalaisten irtainta omaisuutta laittomin keinoin (bandiitti-optio), mutta nämä ovat erityiskategorioita. Taikka joo, ehkäpä Leena Toikkanen tarkoitti asian moniselitteisyydellä juuri näitä rakkausmaahanmuuttajia ja kriminaaleja todetessaan, että asia "ei ole yksiselitteinen".)
Quote from: Leena Toikkanen
Maailmassa ei olisi sotia, jos ihmiset hyväksyisivät toisensa.
Jos ei olisi sotia, niin ei olisi turvapaikanhakijoita. Eikös ne sitten olisi parasta passittaa kotimaahansa hyväksymään toisiaan tällä logiikalla.
Vääpeli komppanian edessä: "Sotilas! Mitä te nauratte? Nauratteko minulle?"
"En naura teille, herrä vääpeli", sotilas vastaa.
Vääpeli: "Valehtelette! Eihän täällä ole muuta naurettavaa kuin minä."
Tuo päivä on lähellä, kun mokuttajat lankeavat lopullisesti omaan ansaansa vitsin vääpelin tavoin.
Ennusmerkit ovat vahvoja.
Quote from: timouti on 25.05.2010, 22:39:08
Quote from: Leena Toikkanen
Maailmassa ei olisi sotia, jos ihmiset hyväksyisivät toisensa.
Jos ei olisi sotia, niin ei olisi turvapaikanhakijoita. Eikös ne sitten olisi parasta passittaa kotimaahansa hyväksymään toisiaan tällä logiikalla.
Tinkerbell voisi tosiaan lehahtaa siivillään maailmanympärimatkalle, koskettamaan maagisella sauvallaan kaikkia sotien ja mälsän raskauttamia.
Olisi
niiin paljon ympäristöllekin ystävällisempää, kun vain yksi sekoilisi ympäriinsä.
EDIT:
Konsepti ei aina toimi ihan odotetusti, mutta olen varma, että kun lisää vaan kohtaamisia, niin...
Hmm, ei osaa sanoa, tuntuu siltä, että...
Niin, noh, näillä argumenteillä ja tuntemuksilla monikulttuurisuus sen kaikissa muodoissaan on varmasti aivan mahtavaa. Kaikkien mielestä tuskin näin on, varsinkin jos on saanut tuntea monikulttuurisuuden negatiiviset puolet.
Hillitön aivopieru, jonka täsmentäviin kysymyksiin voi sitten ollakin vastaamatta, tulihan se tärkein jo tyhjentävästi todettua: Mahtavaa!
Tämän ketjun uutisessa (pakko se kai on omia silmiään uskoa) tiivistynee se, miksi Homma on olemassa. Kohtalaisen sanattomaksi vetää, ja mitä ilmeisimmin kyseessä ei ole tietoinen karikatyyri. Nyt täytynee todeta, että Akuliina Saarikoski taisi Kaikkien Aivopierujen Äidin ankarassa skabassa jäädä vihdoin kakkoseksi. Kisa on kieltämättä tiukka, mutta Leena otti kaulaa sillä perusteella, että toisin kuin Akuliina, en usko Leenan yrittävän tietoisesti provosoida.
Quote from: Kaustinen on 25.05.2010, 22:03:48
Quote from: skrabb on 25.05.2010, 16:14:04
Ja tässä Mul-Cult papitar sotisovassaan valmiina palvottavaksi:
http://www.apinax.com/vko/vko323.html
Tämä hörhö on jo niin hörhö, että minun on vaikea uskoa sen olevan oikeasti olemassa. :o
Uskoisin hommawatchilaisten aatesiskoineen/-veljineen mielessään ajattelevan, että jos Leenaa ei olisi olemassa, Hommalaisten pitäisi keksiä hänet.
Minulle tuli puolestaan mieleen jonkinsortin Miss Universum/Suomi -kisat, jossa finalistit vuorotellen lausuvat juontajan mikkiin 20 sekunnin spottinsa aikana jonkun valmiiksi ulkoaopetellun utopistisen latteuden, kuten esimerkiksi; "Haluan maailmaan rauhan, haluan työskennellä hyväntekeväisyden parissa, toivon maailmaan lisää söpöjä pörröisiä eläimiä ja että kaikki maailman ihmiset muuttuvat kilteiksi." Yleisö taputtaa "Applause" -valokyltin tahdittamana, ja sitten seuraava missifinalisti astuu estradille lausuakseen suunnilleen samat sanat.
Quote from: HaH on 25.05.2010, 22:34:20
Jos maahanmuuttaja tulee maahan työllistymistarkoituksessa ja työllistyy, niin hänhän on tällöin vienyt yhden työpaikan rajallisilta työmarkkinoilta, eli vienyt joltakin maassa jo olevalta, eli suomalaiselta, sen työpaikan.
Tämä on tyypillistä vasemmistolaista ajattelua. Ongelma on siinä juuri tuo sana "rajallisilta". Työmarkkinat eivät ole mitenkään rajalliset vaan työ luo työtä. Miten muuten paljon Suomea suuremmissakin maissa työtä riittää suurimmalle osalle.
Toki yksittäisillä aloilla työntekijöille voi tulla ongelmia ja työttömyyttäkin. Ulkomainen työvoima voi esimerkiksi laskea palkkoja. Markkinataloudessa työ ei ole sen kummempi myytävä resurssi kuin vaikka elintarvikkeet. Kummassakin tuonnilla voidaan laskea hintoja.
Lyhyellä tähtäimellä protektionismi saattaa tuntua houkuttelevalta, mutta pidemmän päälle siitä aiheutuu ongelmia.
Ylläolevalla toki tarkoitan todellista työtä pääsääntöisesti vapailla markkinoilla ja vapaaseen vaihtoon perustuen. Valtion tai kunnan suojatyöt monikulttuuriprojekteissa ym. ovat ihan toinen luku. Ne on lähinnä sosiaaliturvaa eri muodossa.
Quote from: Mursu on 26.05.2010, 11:38:19
Tämä on tyypillistä vasemmistolaista ajattelua. Ongelma on siinä juuri tuo sana "rajallisilta". Työmarkkinat eivät ole mitenkään rajalliset vaan työ luo työtä. Miten muuten paljon Suomea suuremmissakin maissa työtä riittää suurimmalle osalle.
...
Ylläolevalla toki tarkoitan todellista työtä pääsääntöisesti vapailla markkinoilla ja vapaaseen vaihtoon perustuen.
Siis äh. On se kiva hahmottaa maailmaa abstraktien teorioitten kautta joo, ja unohtaa reaalimaailma, jossa nyt kuitenkin minä tahansa hetkenä on joku tietty rajallinen määrä vapaita työpaikkoja.
Eikunhei, kaikki työttömät voisivatkin perustaa yksityisyrityksen ja alkaa ostamaan toisiltaan palveluja, niin kas, maailmasta työttömyys loppuisi kertaheitolla. Joo. Näin se toimii. BKT nousisi kohisten, ja tilastot näyttäisivät upeilta, mutta kansakunnan varallisuus ei tietenkään muuttuisi pätkääkään, mutta so what, sillä teoriassa hieno ja toimiva juttu.
terv,
Nimimerkki "Talous-Nobelia odotellessa"
Quote from: Ulkopuolinen on 25.05.2010, 22:17:25
Yleistäminen ja yleistämiskyky on yksi ihmimillisen ajattelun tärkeimpiä kulmakiviä. Ilman yleistämistä ja kykyä siihen ei voisi olla kieltä eikä käsitteitä, koska kaikki olisi yksittäistä. Ei olisi kategorioita, joihin kielellä ja käsitteillä viitataan.
Yleistäminen ei ole ongelma. Se on välttämättömyys ja upea lahja. Mutta ihan niin kuin muidenkin ajattelun osatoimintojen kohdalla, sitä voidaan toki käyttää väärin. Silloin se väärin käyttäminen on ongelma, ei se ajattelun osatoiminto.
Jotta näkisi yleistämisen (prosessina ja/tai kattokäsitteenä) ongelmana, pitää ihmisen olla aivan helkutanmoinen idiootti.
Näin on näreet. Kumma kyllä, edes yliopistokoulutuksen saaneet mutulogit eivät jostain kumman syystä suostu käsittämään tuota yksinkertaista asiaa. Eivät joko halua tai eivät kykene, mene ja tiedä.
Quote from: pelle12 on 26.05.2010, 12:56:06

On olemassa vain yksittäisiä puita. Ei saa puhua metsästä koska se on yleistämistä!