http://www.mtv3.fi/uutiset/rikos.shtml/arkistot/rikos/2010/05/1124400
QuoteVanhusten ryöstöt kaksinkertaistuivat Helsingissä
MTV3 – Ari Lahdenmäki
Poliisin tietoon tulleet vanhuksiin kohdistuneet ryöstöt ovat kaksinkertaistuneet tänä vuonna.
– Niitä on tehty jo kymmenkunta, kun yleensä vuosittain vastaavia rikoksia on tapahtunut noin viisi, Helsingin poliisin väkivaltarikosyksikön johtaja rikosylikomisario Kari Tolvanen kertoo.
Poliisi on panostanut ryöstöjen tutkintaan, ja vain yksi rikoksista on enää selvittämättä. Tolvanen toivoo, että kyseessä oli vain tilastopiikki ja että tekijät on nyt saatu kiinni.
– En tiedä, löysivätkö epäiltymme jonkinlaisen markkinaraon. Ikävä kyllä olin tällaista vähän odottanut, sillä ikäihminen on aika helppo kohde ja rikos saattaa jopa jäädä pimentoon. Ikäihmisen puheita kadonneista rahoista ei aina uskota.
"Laissa porsaanreikä"
Tolvanen sanoo, että eduskunta voisi tiukentaa rikoslakia. Nyt se, että rikos kohdistuu erityisen haavoittuviin ihmisiin, kuten vanhuksiin, lapsiin tai vaikkapa kehitysvammaisiin, ei tee ryöstöstä automaattisesti törkeää.
– En tiedä, onko lainsäätäjälle käynyt tässä lapsus. Esimerkiksi törkeässä varkaudessa rikoksen tekee kokonaisharkinnan jälkeen törkeäksi, jos se kohdistuu ihmiseen, joka ei pysty suojaamaan itseään. Ryöstön osalta näin ei ole.
Sen sijaan esimerkiksi taksinkuljettajan ryöstöt katsotaan törkeiksi, koska uhri ei voi ammattinsa puolesta itseään suojella.
Oikeusministeri Tuija Brax kieltäytyi kommentoimasta asiaa.
Syytä ryöstöjen räjähdysmäiseen kasvuun ei poliisikaan halunnut arvailla. Itse veikkaan suomalaisten asenteiden koventuneen laman myötä...
Todella huolestutava trendi. Varsinkin kun ottaa huomioon hartaiden maahanmuuttajien suurehkon lukumäärän.
QuoteOikeusministeri Tuija Brax kieltäytyi kommentoimasta asiaa.
Ilmeisesti kommentoimasta kieltäytyminen johtuu siitä, etteivät ministerit yleensä puutu muiden hallinnonalojen asioihin. Tässä tapauksessa todennäköisesti Astrid Thorsin vastuualueeseen. :roll:
Olisivatkohan asialla huono-osaiset ja syrjityt eu-kansalaiset Romaniasta ja Bulgariasta?
Eikös etnisten pitänyt kunniottaa vanhempia ihmisiä?
Quote from: wekkuli on 16.05.2010, 21:06:44
Olisivatkohan asialla huono-osaiset ja syrjityt eu-kansalaiset Romaniasta ja Bulgariasta?
Itse veikkaisin, että mummojen kanssa on käyty
sovittelua rahojen omistuksesta. Mutta tämä on siis pelkkä aiempiin tapahtumiin pohjaava arvaus.
Quote from: Mika Mäntylä on 16.05.2010, 20:58:05
QuoteOikeusministeri Tuija Brax kieltäytyi kommentoimasta asiaa.
Ilmeisesti kommentoimasta kieltäytyminen johtuu siitä, etteivät ministerit yleensä puutu muiden hallinnonalojen asioihin. Tässä tapauksessa todennäköisesti Astrid Thorsin vastuualueeseen. :roll:
Tietenkin kyse voi olla siitä, ettei Braxinkaan ministeriö ole mikään tutkimuslaitos, joten jos halutaan tietoja laeista, rikoksista, ja jostain muusta mikä liittyy näihin asioihin, niin asiaa on kysyttävä joltain toiselta.
Mielenkiintoiseksi asian tekee se, etteivät ministerit itsekään tiedä mistä heidän johtamiensa(??) ministeriöiden asioita pitäisi kysyä.
Millähän tytöt saavat päivittäin aikansa kulumaan??
QuoteNyt se, että rikos kohdistuu erityisen haavoittuviin ihmisiin, kuten vanhuksiin, lapsiin tai vaikkapa kehitysvammaisiin, ei tee ryöstöstä automaattisesti törkeää.
Yksi erityisen haavoittuva ihmisryhmä jäi tässä mainitsematta. No, heihin kohdistuvissa rikoksissa kovennusperusteet ovatkin yleensä käytössä.
Quote from: rähmis on 16.05.2010, 21:38:34
QuoteNyt se, että rikos kohdistuu erityisen haavoittuviin ihmisiin, kuten vanhuksiin, lapsiin tai vaikkapa kehitysvammaisiin, ei tee ryöstöstä automaattisesti törkeää.
Yksi erityisen haavoittuva ihmisryhmä jäi tässä mainitsematta. No, heihin kohdistuvissa rikoksissa kovennusperusteet ovatkin yleensä käytössä.
Mielenkiintoista uutisoinnissa oli se, että niin kätevästi ohitettiin se asia että
ketkä näitä ryöstöjä oikeastaan värkkäilevät.
Ihan kuin sillä asialla ei olisi suurempaa merkitystä, vaikka sillä nimenomaan on.
Siis laman myötä ovat vanhusten ryöstöt kaksinkertaistuneet.
:P
Quote from: Ano Nyymi on 16.05.2010, 22:01:43
Mielenkiintoista uutisoinnissa oli se, että niin kätevästi ohitettiin se asia että ketkä näitä ryöstöjä oikeastaan värkkäilevät.
Ihan kuin sillä asialla ei olisi suurempaa merkitystä, vaikka sillä nimenomaan on.
Samaa olen ihmetellyt. Koska etnisyyttä tms. ryhmää
ei mainittu, voi valistuneesti päätellä, että ei-kantasuomalaiset ovat olleet asialla. Luulisi, että kansallisuuden, etnisyyden tms. kertominen -kun kuitenkin
uutisesta on kyse- ehkäisisi vanhuksia joutumasta ko. ryöstelijöiden uhriksi.
Eivät kaikki vanhusten ryöstäjät ole turvapaikanhakijoita. Kyllä meiltä Suomestakin löytyy
perinteisiä vanhusten kunnioittajia:
Poliisi kertoo useista vanhusten kunnioittamisista:
Quote
Naiset tunkeutuivat vanhuksen kotiin
Maanantai 10.8.2009 klo 12.02
90-vuotiaalta vietiin taskusta lähes 600 euroa Maalahdella.
Kaksi naista tunkeutui vanhuksen kotiin ja varasti tältä rahaa sunnuntaina Långåminnen kylässä Maalahden itäpuolella Pohjanmaalla.
Naiset koputtivat sunnuntai-iltana kello 20 jälkeen yksin kotonaan olleen vanhuksen kodin ovea. 90-vuotias mies avasi oven, jolloin naisista vanhempi tuuppasi hänet sivuun ja käveli sisälle. Mies sai pidettyä toisen naisen eteisen puolella.
Miehen kertoman mukaan sisään livahtanut nainen penkoi nopeasti kaikki paikat läpi löytämättä mitään. Kun sisällä hyörinyt nainen palasi ovelle, nappasi eteiseen jäänyt nainen miehen taskussa olevan kukkaron ja otti siellä olleet 500-600 euroa.
Tämän jälkeen naiset poistuivat paikalta. Poliisi epäilee heidän liikkuneen autolla.
Tapausta tutkitaan törkeänä varkautena. Poliisin mukaan teosta tekee erityisen törkeän se, että uhriksi on valikoitu puolustuskyvytön vanhus.
Useita vastaavia tapauksia
Rikoskomisario Eero Välimäen mukaan vastaavanlaisia tapauksia on Pohjanmaan poliisin alueella ollut vuoden aikana useita. Hän epäilee, että myös tekijät saattavat olla samoja, mutta voivat liikkua erilaisin kokoonpanoin.
- Pääosin ikäihmisiin kohdistuvat varkaudet tapahtuvat niin, että mennään heidän ovelleen jollakin verukkeella. Milloin se on, että pyydetään vettä milloin mitäkin.
- Yleensä näitä tapahtuu sarjana ja tasaiseen tahtiin.
Poliisi etsii vanhuksen kotiin tunkeutuneita naisia.
Naiset olivat pukeutuneet kansallispukuihin. Heistä toinen on noin 50-60-vuotias, noin 160 senttimetriä pitkä ja tukevarakenteinen. Hänen seurassaan oli arviolta 20-vuotias nainen, joka olli noin 170 senttiä pitkä ja tukevarakenteinen. Molemmat naiset puhuivat suomea.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2009081010057265_uu.shtml
Vanhusta kunnioitettu joulukortteja myymällä:
Quote from: IL
Joulukorttikauppiaat varastivat lompakon
Perjantai 6.11.2009 klo 10.17
Vorot veivät vanhuksen lompakon Pielavedellä torstaina.
Mies ja nainen tulivat vanhuksen asuntoon Pielaveden keskustassa yhdeksän aikaan torstai-iltana.
Kaksikko kaupitteli noin 70-vuotiaalle vanhukselle joulukortteja ja pyysi autossa olleelle pojalle vettä.
Vierailun jälkeen vanhus oli huomannut, että lompakko oli anastettu makuuhuoneesta. Lompakossa oli pankkikortti ja käteistä rahaa.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2009110610554847_uu.shtml
Vanhusta kunnioitettu hierontaa tarjoamalla:
Quote from: IL
Kaksi naista varasti 93-vuotiaan rahat
14.6.2008 23:21
Hierontaa tarjonneet naiset tunkeutuivat iäkkään miehen kotiin.
93-vuotiaalta mieheltä varastettiin rahaa ja muuta omaisuutta lauantaina iltapäivällä.
Kaksi naista tunkeutui Savonlinnan Mertalassa Vienankadulla asuvan miehen kotiin ja tarjoutui hieromaan tätä. Vanhuksen kieltäydyttyä toinen naisista piti vanhusta aloillaan toisen etsiessä anastettavaa.
Naiset pakenivat juosten saaliinsa kanssa Panunkadun suuntaan.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200806157798956_uu.shtml
Liikuntarajoitteista vanhusta kunnioitettu tyynyliinoja myymällä:
Quote from: IL
Tyynyliinojen kaupittelijat veivät vanhuksen rahat
Sunnuntai 11.10.2009 klo 13.40
Kaksi miestä tunkeutui 78-vuotiaan liikuntarajoitteisen vanhuksen asuntoon Venesjärvellä Kankaanpäässä.
Toinen mies kaupitteli vanhukselle tyynyliinoja samalla, kun toinen anasti vanhuksen piirongista 1750 euroa rahaa.
Miehet olivat käyneet myös naapurin asunnolla, mutta naapuri oli hätistänyt heidät tiehensä.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2009101110405622_uu.shtml
Tässä nyt vain muutama pieni vanhusten kunnioittaminen. Kaikki poimin pikaisella haulla Iltalehdestä, mistään muualta en edes yrittänyt etsiä vanhusten kunnioittamisia. Mikään edellä kuvatuista tapauksista ei tainnut olla turvapaikanhakijan suorittama vanhuksen kunnioittaminen, eli osataan vanhuksia kunnioittaa näköjään ihan meillä täällä Suomessakin.
Anteeksi (69). Jostain kumman syystä tuo vanhusten kunnioittaminen vain saa minussa aikaan aina melko nuisevan reaktion...
P.S.
Näyttää tuo vanhusten kunnioittaminen olevan aika hikistä puuhaa, kun aina tulee niin kova jano, että pitää pyytää kunnioitettavalta vanhukselta vettä.
En tiedä miten sanoisin asian niin lievästi, ettei ylläpito poista taas viestiäni, mutta puolustuskyvyttömien vanhusten ryöstöt pistävät vihaksi. Rikollisia hyysäävä rangaistuspolitiikka on Suomessa retuperällä ja kepin sijasta tarjotaan lähes porkkanaa. Tämä koskee kaikkia rikollisia alkuperästä riippumatta, mutta erityisesti ulkomailta suuntautuvalle rikollisuudelle Suomi on paratiisi. Sinisilmäisiä ja helppoja uhreja on maa pullollaan ja rangaistukset ovat aivan minimaaliset verrattuna moneen muuhun maahan, jossa rikollinen saa "todella tuntea nahoissaan" rangaistuksen (vrt. Sharia-laki). Jossain kohdin meillä voisi olla siis opittavaakin.
Quote from: jobsy on 17.05.2010, 00:45:10
En tiedä miten sanoisin asian niin lievästi, ettei ylläpito poista taas viestiäni, mutta puolustuskyvyttömien vanhusten ryöstöt pistävät vihaksi. Rikollisia hyysäävä rangaistuspolitiikka on Suomessa retuperällä ja kepin sijasta tarjotaan lähes porkkanaa. Tämä koskee kaikkia rikollisia alkuperästä riippumatta, mutta erityisesti ulkomailta suuntautuvalle rikollisuudelle Suomi on paratiisi. Sinisilmäisiä ja helppoja uhreja on maa pullollaan ja rangaistukset ovat aivan minimaaliset verrattuna moneen muuhun maahan, jossa rikollinen saa "todella tuntea nahoissaan" rangaistuksen (vrt. Sharia-laki). Jossain kohdin meillä voisi olla siis opittavaakin.
Syyllistyn jälleen kerran kommentoimaan kommenttia mutta...
Useimpien meistä on ollut pakko opetella hallitsemaan vihan tunne niin että kommentista tulee lähes korrekti ja julkaisukelpoinen.
Ja itse uutisesta...
En usko kikkailuun rikollisuuden torjunta-asioissa. Meillähän on lähes toimiva rikoslaki. Tietenkin kannatan Tolvasen esitystä koventamisperusteista kun uhrina on heikko puolustuskyvytön ihminen. Nykyisellään turhautuu poliisi, oikeuslaitos ja kansalainen.
Mutta muunlainen kikkailu shari-laki yms. epäinhimillinen kohtelu voidaan unohtaa, koska kaikkeen tuohon ryöstelyyn ja raiskaamiseen on hyvin yksinkertainen ratkaisu: Rajat kiinni. Australian malli käyttöön ja heti.
Brax on täydellisen epäonnistunut tehtävässään oikeusministerinä.
[Isä meidän taivaassa, anna kansalle viisautta valita edustajansa vaaleissa paremmin koska huonommin ei enää voisi mennä. Aamen.]
Quote from: Veli on 16.05.2010, 21:10:31
Eikös etnisten pitänyt kunniottaa vanhempia ihmisiä?
Tottakai,
omassa kulttuurissaan ;)
Näinä Isänmaalle tärkeinä aikoina on vaan opeteltava kirjoittamaan 'kieli keskellä' suuta.
Itse harjoittelin sitä parisen viikkoa, jo eläköityneen entisen äidinkielenopettajani kanssa.
Brax vaikenee, koska romankerjäläinen.
Brax vaikenee, mutta kyllä Vihreillä on ihan selkeä kanta romanikysymykseen. Olisiko tässä syy vaikenemiseen? Kimmo Helistö (vihr) teki asiasta välikysymyksen Helsingin kaupunginvaltuustossa. Välikysymystä on käytetty viimeksi tätä ennen vuonna 2008. http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Helsingin+valtuutetut+ottivat+kiivaasti+yhteen+v%C3%A4likysymyksest%C3%A4/1135237303100.
Sitä ennen välikysymys esitettiin edellisen kerran 1980-luvulla. Välikysymys on valtuutetun voimakkain ase valtuustossa ja siitä syystä sitä käytetään vain ääärimmäisen tärkeäksi koetuissa asioissa.
Kovasti tärkeä asia tämä EU-maasta saapuvien romanien asema on Vihreille. Paljon tärkeämpi kuin helsinkiläisten veronmaksajien sosiaali- ja terveyspalvelut. Tämä pikkuriikkinen ristiriita ilmenee Vihreiden asenteesta tuohon edelliseen (2008) välikysymykseen.
Seuraava lainaus on Helistön blogista 19.1.2010.
QuoteHelsingissä olevat Romanian romanit eivät ole tulleet Suomeen norkoillakseen meikäläistä sosiaaliapua ja yhteiskunnan tarjoamia etuja eivätkä heidän ole todettu tehneen rikoksia. He ovat tulleet tänne töihin - niin huvittavalta kuin se saattaakin kuulostaa. Miehet keräävät pulloja tai yrittävät soittaa kadulla ja naiset kerjäävät. Näin he tienaavat todennäköisesti parikymppiä päivässä - ja se on paljon enemmän mihin heillä olisi mahdollisuus kotimaassaan (joka ei edes anna kaikille henkilöllisyystodistusta saati edes koulutusta - siis sellainen kotimaa...)
http://www.helisto.net/?p=216
Kimmo on kartalla, joo-o, kylläkyllä...
Quote from: Heikki Porkka on 17.05.2010, 10:20:02
QuoteHelsingissä olevat Romanian romanit eivät ole tulleet Suomeen norkoillakseen meikäläistä sosiaaliapua ja yhteiskunnan tarjoamia etuja eivätkä heidän ole todettu tehneen rikoksia.
http://www.helisto.net/?p=216
Toki omassa blogissaan saa valehdella, mutta aika törkeää lukijan harhaanjohtamista tuo on silti.