http://www.hameensanomat.fi/?article=130959
QuoteVuoden Lammilla toiminut vastaanottokeskus on ollut tapakulttuurien keitos.
Kanta-Häme - 19:30 - 12. toukokuuta 2010
Yleisön yllättivät Kostilassa koulua käyvät turvapaikkaa hakeneiden perheiden lapset tanssimalla letkajenkkaa. Mukana hyppeli myös ohjaaja Mila Huhtala. Kuva: marjatta hinkkalaMH
Hämeenlinna
Keskiviikkona toimintansa ensimmäistä vuosijuhlaa viettänyt Ronnin vastaanottokeskus Lammilla on ollut kuin tapakulttuurien keitos.
-Oppimista on ollut puolin ja toisin, sanoo etuuskäsittelijä Ulla Vuorenpää.
Tällä hetkellä paikkaluku vastaanottokeskuksessa on 75, saman verran turvapaikkaa hakeneita asuu Lammin keskustan kerrostaloissa.
Vuosijuhlassa puhunut Suomen Punaisen Ristin Hämeen piirin toiminnanjohtaja Silja Vilmi sanoo, että tällä hetkellä ongelmana onkin kuntapaikkojen puute. (HäSa)
Lammilaiset taisivat yllättyä lasten vähäisestä määrästä vuosi sitten. Hämeen Pravdahan ei siitä kirjoittele sitten mitään.