Hommaforum Testi

HOMMAN UUTISHUONE => Uutiset ja media => Ulkomaat => Topic started by: Teemu Lahtinen on 02.03.2009, 12:20:03

Title: 2009-03-02 HS: Baskimaan nationalistit voittivat vaalit
Post by: Teemu Lahtinen on 02.03.2009, 12:20:03
QuoteBaskien kansallispuolue PNV voitti alustavien tulosten mukaan maakuntavaalit. Näytti mahdolliselta, että se voisi jatkaa vallassa pienempien kansallismielisten puolueiden kanssa.

PNV 29 paikkaa Baskimaan 75-paikkaiseen alueparlamenttiin.

Espanjan pääministerin Jose Luis Zapateron sosialistipuolue sai 25 paikkaa.

Ensimmäistä kertaa kolmeen vuosikymmeneen vaaleissa ei ollut mukana baskien separatistijärjestöön Etaan yhteyksissä olevia puolueita. Niiden osallistuminen kiellettiin.

Voittoa oli povattu hallituspuolue sosialisteille. Heidän myötään maakuntaa olisi hallinnut ensimmäistä kertaa puolue, joka kannattaa alueen pysymistä osana Espanjaa. Baskimaa sai laajan itsehallinnon vuonna 1979, ja PNV on hallinnut aluetta siitä lähtien.


Eta tavoittelee itsenäistä baskivaltiota. Sen iskuissa on neljän vuosikymmen aikana kuollut yli 800 ihmistä.

Eta paheksuu vaalien järjestämistä. Järjestö teki viime kuussa kaksi pommi-iskua.

Baskimaan lisäksi äänestettiin Galician maakunnassa Espanjan luoteisosassa. Siellä oli voittamassa konservatiivinen kansanpuolue PP.

Sosialistisen puolueen pääministeri Zapatero toivoi puolueensa pääsevän valtaan Baskimaassa ja menestyvän jälleen Galiciassa.

http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Baskimaan+nationalistit+voittivat+vaalit++++/1135243906626
Title: Vs: 2009-03-02 HS: Baskimaan nationalistit voittivat vaalit
Post by: Nationalisti on 02.03.2009, 12:22:34
Mitä mieltä Teemu on PNV:stä?
Title: Vs: 2009-03-02 HS: Baskimaan nationalistit voittivat vaalit
Post by: antero on 02.03.2009, 12:33:45
Toi koko juttu, ja tilanne tuolla, haisee aivan samalta kuin mitä teeveen mustavalkodokkareissa 50-60-luvulta näkee. Sangen koomista.  ;D
Title: Vs: 2009-03-02 HS: Baskimaan nationalistit voittivat vaalit
Post by: PK on 02.03.2009, 23:13:14
Vaalit Wikipediassa: http://en.wikipedia.org/wiki/Basque_parliamentary_election,_2009
Title: Vs: 2009-03-02 HS: Baskimaan nationalistit voittivat vaalit
Post by: Nikopol on 03.03.2009, 01:15:58
Hassua. Paperipravdan otsikon mukaan nationalistien valta notkahti.

HS  ::)