.. Jos on uskominen vallan eliitin visioihin monikulttuurisesta Suomesta.
Näin, esimerkiksi kotikaupunkini Espoon tilastoissa ja visioissa.
Maahanmuuttajia kielen mukaan tilastoituna:
Venäjä 2712
Viro 2037
Somalia 1425
Englanti 1397
Kiina 1199
Albania 834
Arabia 818
Kurdi 562
Saksa 518
Vietnam 513
Kokonaismäärän ollessa 17429
Tavoitteissa/enneusteissa on saada uusia maahanmuuttajia vuoteen 2039 mennessä noin kolminkertainen määrä nykyiseen eli noin 50 000.
http://www.espoo.fi/default.asp?path=1;28;11884;11489;11503;95408
Itse arvaan, että tulijoita tulee lisää lähinnä Venäjältä, Somaliasta, Afganistanista ja Irakista, muiden kulttuurien ja kansallisuuksien jäädessä suhteellisesti pienemmiksi nykyiseen verrattuna.
Kulttuurisia sopeutumisongelmia ja erityisvaatimuksia ei juurikaan ole aiheutunut muiden, kuin islamilaisista kulttuureista tulleiden taholta.
Tuskin olen väärässä, jos oletan, että esimerkiksi suurissa kasvukunnissa - Opetus, kulttuuri, nuoriso ja sosiaalisektorilla tullaan näkemään entistä enemmän tilanteita, joissa islaminuskoisista kulttuureista olevat työnhakijat nauttivat ohituskaistaa avoimia työpaikkoja täytettäessä. Mitä luulette, jos samaa työpaikkaa ko. sektoreille hakee samoilla papereilla islaminuskoisesta kulttuurista oleva ja vastaavasti perinteinen suomalainen työnhakija - kummallakohan on suurempi todenäköisyys tulla valituksi ja milläköhän perustein?
Leppävaara on jo pidempään ollut aika monikulttuurinen. Paikallinen yläaste oli Espoon mokuin koulu jo 7-8 vuotta sitten. Siellä 21-vuotiaat, naimisissa olevat, autoa kouluun ajavat ysiluokkalaiset "mopottivat" kantaväestön edustajia, niinkuin suomalaiseen perinteeseen kuuluu. Uhkailua, väkivaltaa, opettajien piittaamattomuutta.