Vanhempieni luona vieraillessa radiosta kuului vanha kunnon "kansan radio". Siellä naispuolinen erityisopettaja kertoi kokemuksiaan somaleiden kanssa. Hän oli mm. sitä mieltä, että minkään muiden maahanmuuttajaryhmien kuin somaleiden puolesta ei ole ollut negatiivista asennetta opetukseen ja naisiin. (vapaa lainaus) Oli varsin poikkeavan kuuloista tekstiä Ylen annissa. Nettisivuilla ei näy vielä ohjelmaa löytyvän, mutta kaipa se sinne vielä tulee. Juttu taisi olla muiden aiheiden välissä jossain puolivälissä ohjelmaa.
http://lotta.yle.fi/ijulkaisu.nsf/sivut/kansanradio
Edit: yhdyssanavirhe otsikossa.
2.3. juttu lisätty Yle Areenaan.
Kuulin itsekin saman lähetyksen kotivierailullani. Tämä opettaja piti myös erittäin loukkaavana sitä, että kouluun vanhempien tapaamisiin tulee vain muslimi-isä, joka ei suostu kättelemään naisopettajia.
Quote from: Sivusta seuraaja on 01.03.2009, 13:49:04
Vanhempieni luona vieraillessa radiosta kuului vanha kunnon "kansan radio". Siellä naispuolinen erityisopettaja kertoi kokemuksiaan somaleiden kanssa. Hän oli mm. sitä mieltä, että minkään muiden maahanmuuttajaryhmien kuin somaleiden puolesta ei ole ollut negatiivista asennetta opetukseen ja naisiin. (vapaa lainaus) Oli varsin poikkeavan kuuloista tekstiä Ylen annissa. Nettisivuilla ei näy vielä ohjelmaa löytyvän, mutta kaipa se sinne vielä tulee. Juttu taisi olla muiden aiheiden välissä jossain puolivälissä ohjelmaa.
http://lotta.yle.fi/ijulkaisu.nsf/sivut/kansanradio
Jos vaitiolovelvollisuus ei estäisi kuvailemasta yksityiskohtia (yksityiskohdat veisivät tunnistettaviin henkilöihin), voisin kertoa aivan vastaavia somalihavaintoja. Muista turvapaikkaturisteista työssä kohtaamani somalit eroavat röyhkeän vaativan ja kiittämättömän asenteensa takia: "sosiaali maksaa." Heillä on alakulttuuri (=klaani), joka junailee asioita varsin pitkälle. Kokemuksieni mukaan somaliyhteisö hylkää kylmästi yhteisölle pelkäksi taakaksi jäävän jäsenensä. Somaleilla on kirjallisessa kulttuurissamme, kirjalliseen viestimiseen ja sanojen merkityksen jakamiseen perustuvssa tiedonvaihdossa, hyvin suuria, sanoisinko ylitsepääsemättömiä vaikeuksia. Jos esimerkiksi fiksummasta päästä olevan somalin Zahra A:n suomea luonnehditaan sujuvaksi, se on hyvä esimerkki kielen omaksumisen hankaluudesta, jota ylemmyyden luonnehtima asenne tietysti vielä lisää. Zahra mongertaa pidgin-suomea vieläkin.
Jos annamme tällaisten kielellisten alaryhmien kasvaa ja annamme heidän tulkata toisilleen, annamme omia kouluavustaja- ja monikulttuuripalveluja ja tietysti maksamme kaiken, huomaamme saaneemme ainakin kaksi asiaa aikaiseksi: Meillä on ensinnäkin ryhmä, joka toimii yhteiskunnassamme eri ehdoilla kuin muut ryhmät ja kommunikoi pääasiassa keskenään ja ryhmänsä ulkopuolellla vain vahvasti omiensa avustamana ja/tai valvomana. Tämän ryhmän oppimistulokset heijastuvat hiljalleen ylpeilyä herättäneeseen luku- ja kirjoitustaitoisten osuuteen aikuisikäisistä. Ryhmä myös vaikuttaa yhteiskunnan tehokkuutta laskevalla tavalla, jos ja kun sen takia monet asiat ryhdytään tekemään ei-kirjallisesti, siis ei kirjoitettuja merkkejä ja sovittuja suomen kielen jaettuja käsitteitä käyttäen. Muodostuu esimerkiksi jakautuneita työelämäkäytäntöjä (toiselle ohjeet käteen tai korvaan, toiselle kädestä pitäen opastus) tai asiointikäytäntöjä (toinen täyttää tunnistettuna nettiasiointilomakkeen, toinen käy tulkin ja edunvalvojan kanssa kaksi tuntia virastossa ja tekee päälle valituksen syrjinnästä).
Skitsofreniassa tapahtuu kielellistä huononemista, jonka seuraus on laskenut kyky ymmärtää yhteisiä käsitteitä (käsitteet menettävät käyttöarvoaan muodostuessaan sairaana subjektiivisiksi ja rajattomiksi). Skitsofreniapotilas menettää kyvyn tulla tehokkaasti ja oikein ymmärretyksi sekä kyvyn ymmärtää muita oikein. Seuraus on se, että asiat jäävät rempalleen, hoitamatta, tai se, että henkilö selviää vain turvatussa ympäristössä, joka on suhteellisen yksinkertainen ja selkeä. Toinen vaihtoehto on se, että häntä autetaan paljon ja päivittäin. Kielipuolisen vähemmistön synnyttäminen keskuuteemme tuottaa yhteiskunnan kannalta katsottuna ikään kuin lisää skitsofreenikkoja ja sitä kautta lisää kustannuksia ja yhteiskunnallista tehottomuutta, siis vaivaa ja resurssien hukkaamista.
Onko lääke se, että satsaamme lisää kielikoulutukseen? Kuten norjalainen ystävämme kertoi, sikäläisessä ulkomaalaisten kielikoulussa somalit käyvät silloin kuin käyvät eivätkä selkeästi halua opiskella norjaa kunnolla. Miten me voisimme onnistua paremmin?
Olisiko yletön tulkkaus lopetettava? Olisiko syytä näyttää pelleileville somalikuninkaille ovea ja ottaa tuet pois? Olisiko syytä pidättäytyä vain pakolaisten ja työhön tulevien maahanmuuttoon?
Quote from: M. on 01.03.2009, 14:05:46
Kuulin itsekin saman lähetyksen kotivierailullani. Tämä opettaja piti myös erittäin loukkaavana sitä, että kouluun vanhempien tapaamisiin tulee vain muslimi-isä, joka ei suostu kättelemään naisopettajia.
Hyi hyi! Ei saa loukkaantua! Monikulttuurikoulutukseen siitä ja heti! Muslimi-isältä pitää pyytää anteeksi.
Quote from: Sivusta seuraaja on 01.03.2009, 13:49:04
Vanhempieni luona vieraillessa radiosta kuului vanha kunnon "kansan radio". Siellä naispuolinen erityisopettaja kertoi kokemuksiaan somaleiden kanssa.
Oli kuitenkin vetykaasua hengittänyt Nikopol. :D
Vety on se H2 joka räjähtää komiasti paukahtaen hapen O2 kanssa. Ilmapalloissa on Heliumia He, joka saa äänen piipittämään kun sitä vetää sisään.
Quote from: JP on 01.03.2009, 15:35:23
Vety on se H2 joka räjähtää komiasti paukahtaen hapen O2 kanssa. Ilmapalloissa on Heliumia He, joka saa äänen piipittämään kun sitä vetää sisään.
Turha kai mainostaa että kemia ei ollut vahvimpia aineitani koulussa.
On täysin käsittämätöntä, jos oppilaille voidaan antaa vapautusta liikunnasta, kuvaamataidosta tai musiikista kulttuurisiin syihin vedoten. Tämä on suomalainen, eurooppalainen kulttuuri. Nämä ovat suomalaisia kouluja.
Olen pitkään ollut sitä mieltä, että kouluihin tarvitaan oppiaineeksi vapaamuotoinen, kyselevä keskustelu. Ensimmäisiltä luokilta lähtien. Tällaisesta oppiaineesta on ollut positiivisia kokemuksia mm. Yhdysvalloista ja Japanista.
Tarkoitus on totuttaa oppilaita mielipiteenvapauden, erilaisten ajatusten hyväksymiseen, omien ajatusten kyseenalaistamiseen, toisten kuuntelemiseen, maailman pohtimiseen ynnä muuhun tällaiseen. Esimerkiksi 3 tuntia viikossa, jokaisella vuosiluokalla. Ei pelkästään maahanmuuttajien kotoutumisen edistämiseen, vaan myös valtaväestön edustajien identiteetin ja informaatiovirrassa selviämisen vahvistamiseksi.
Japanilaisesta koulusta, jossa tätä oli kokeiltu tuli Canal+:lta dokumentti n. 5 vuotta sitten. Hitto jos muistaisin sen nimen, niin voisin linkittää varmasti torrentin siitä, se oli todella erinomainen ja osoitti hienosti tällaisen oppiaineen (ja myös yleisemmän suhtautumistavan) hyödyt oppilaiden kehitykselle.
Yhdysvalloissa oli tutkittu tällaisen oppiaineen vaikutusta nuorisorikollisten todennäköisyyteen ajautua uudelleen rikoksen tielle, vaikutus todennäköisyyden alenemiselle oli erittäin merkittävä.
Busted :) Mutta en vetänyt henkeen...
Noita tarinoita on monella. Itse vihjaan "Kielitaidoton nainen pulassa"-nimisessä kirjoituksessani (luottamuksellisuus huomioitu) erääseen tapaukseen jonka tunnen erityisen hyvin ja läheisesti. Nyt esiin on tullut seikkoja jotka ovat syösseet nuivuuteni aivan uusiin sfääreihin. Tarkkailkaa blogia. Juuri tästä syystä johtuu kirpeys kuluneen viikon postailussa. Mietin vain miten häivyttäisin tuntomerkit tästä hienosta ja koskettavasta perhesaagasta.
Vihje: kaikki kuulemanne on totta + 1.
Surreal, hyvin todettu.
Quote from: surreal
On täysin käsittämätöntä, jos oppilaille voidaan antaa vapautusta liikunnasta, kuvaamataidosta tai musiikista kulttuurisiin syihin vedoten. Tämä on suomalainen, eurooppalainen kulttuuri. Nämä ovat suomalaisia kouluja.
Kerro se tälle mokuttajaporukalle, vähemmistövaltuutetulle ja muulle suvaitsevaistolle. Multa tulee korkeintaan tyhjä viskipullo ja ärräpäitä.
Quote from: surreal on 01.03.2009, 16:58:16
On täysin käsittämätöntä, jos oppilaille voidaan antaa vapautusta liikunnasta, kuvaamataidosta tai musiikista kulttuurisiin syihin vedoten. Tämä on suomalainen, eurooppalainen kulttuuri. Nämä ovat suomalaisia kouluja.
Olen pitkään ollut sitä mieltä, että kouluihin tarvitaan oppiaineeksi vapaamuotoinen, kyselevä keskustelu. Ensimmäisiltä luokilta lähtien. Tällaisesta oppiaineesta on ollut positiivisia kokemuksia mm. Yhdysvalloista ja Japanista.
Tarkoitus on totuttaa oppilaita mielipiteenvapauden, erilaisten ajatusten hyväksymiseen, omien ajatusten kyseenalaistamiseen, toisten kuuntelemiseen, maailman pohtimiseen ynnä muuhun tällaiseen. Esimerkiksi 3 tuntia viikossa, jokaisella vuosiluokalla. Ei pelkästään maahanmuuttajien kotoutumisen edistämiseen, vaan myös valtaväestön edustajien identiteetin ja informaatiovirrassa selviämisen vahvistamiseksi.
Japanilaisesta koulusta, jossa tätä oli kokeiltu tuli Canal+:lta dokumentti n. 5 vuotta sitten. Hitto jos muistaisin sen nimen, niin voisin linkittää varmasti torrentin siitä, se oli todella erinomainen ja osoitti hienosti tällaisen oppiaineen (ja myös yleisemmän suhtautumistavan) hyödyt oppilaiden kehitykselle.
Yhdysvalloissa oli tutkittu tällaisen oppiaineen vaikutusta nuorisorikollisten todennäköisyyteen ajautua uudelleen rikoksen tielle, vaikutus todennäköisyyden alenemiselle oli erittäin merkittävä.
Hyvin puhuttu. Ei mitään vapautuksia liikunnasta, musiikista tai "terveystiedosta" (näitäkin on vaadittu sukupuolivalistuksen "siveettömyyden" takia!) kenellekään, mistään syystä, eikä varsinkaan kulttuurin tai uskonnon vuoksi. Tämä on Suomi.
Vapaamuotoisen keskustelun/väittelyn ottaminen peruskouluihinkin aineeksi olisi erittäin hyvä ajatus minusta. Jollei mitään muuta, sillä saataisiin ehkä jotkut yksilöt oppimaan, että asioista voi keskustella. Nuorten keskustelutaidot nykyään ovat ihmeellisen heikolla tasolla minun henk.koht. mutuni mukaan. Erimielisyydet eivät johda asialliseen keskusteluun vaan kovenevaan ääneen, lisääntyviin solvauksiin ja lopulta siihen, että molemmat linnoittautuvat kantoihinsa entistä kovemmin ja sulkevat silmät ja korvat tosiasioilta. Enpä haluaisi olla opettaja nykyään.
Vaikeaa on vain saada päättäjät luopumaan toiseuttamislinjasta ja erityiskohtelusta. Sitä vaikeutta minusta vielä lisää joidenkin ihmisten sellainen näkemys, että joissakin asioissa kulttuurin takia pitää saada erityiskohtelua (vaikka oikeus kulkea lentoaseman turvatarkastuksen läpi kasvot piilossa burkhan alla), ja joissain asioissa ei pidä (vaikkapa juuri velvollisuus osallistua esim. liikunnan opetukseen kulttuurista riippumatta). Yksinkertaisempaa ja loogisempaa olisi, että missään asiassa ei pitäisi saada erityiskohtelua, vaan kohtelun pitää aina olla tasavertaista ja samaa kaikille.
Kiitos tiedoista!
Nyt pojat, valtakunnan sensuuri on kyllä nukkunut kun tälläistä on saanut sanoa radiosssa! Ei ole kovin pitkä aika siitä kun oli Radio Suomessa keskusteluohjelma maahanmuutosta ja sinne sai soittaa ja kertoa kokemuksistaan: Vaari soitti ja kertoi miten hän oli ollut ulkona pienen koiransa kanssa ja somalimies oli tullut huutamaan ihan raivona, sylki lensi ja silmät löivät kipinöitä ja hän heilutti rautaputkea: "I KILL DOG! I KILL DOG!" (Ei ollut vielä kielikurssille ehtinyt!)
Vaari jatkoi ja kertoi että hän nosti koiransa syliin ja sanoi, että meidän on parasta poistua!
Silloin naispuolinen toimittaja keskeytti vaarin kertomuksen ja sanoi hyvin ylimieliseen tyyliin: "Kyllä, kyllä joo joo.. Otetaan seuraava puhelu! Ylimielisyys oli todella törkeä!
Sensuuri ei ole vielä samalla tasolla kuin Manchesterissa, demokratian kehdossa Englannissa. Siellä 14-vuotias tyttö pidätettiin ja laitettiin vankilaan sen takia, että hän valitti siitä että hänen luokallaan koulussa ei voi oppia asioita kunnolla koska suurin osa näistä pakistanilaisista eivät puhu englantia. Tässä linkki:http://www.dailymail.co.uk/news/article-410150/Schoolgirl-arrested-refusing-study-non-English-pupils.html (http://www.dailymail.co.uk/news/article-410150/Schoolgirl-arrested-refusing-study-non-English-pupils.html)
Tähän suuntaan Vanhanen ja Thors ovat viemässä Suomea!
Defend Finland!
Quote from: surreal on 01.03.2009, 16:58:16
Olen pitkään ollut sitä mieltä, että kouluihin tarvitaan oppiaineeksi vapaamuotoinen, kyselevä keskustelu.
Tämän voisi yhdistää esiintymisen, argumentaatio/väittelytaidon (joka tosin vaatii seurakseen jonkinlaisen filosofian alkeiskurssin) ja medialukutaidon opetukseen, jotka ymmärtääkseni edelleen puuttuvan opetusohjelmasta.
Eikös peruskoulun uskonnontunnit voisi muuttaa tällaisiksi "kansalaistaito, tms"-tunneiksi, joihin kuuluisi erilaista keskustelua, mielipiteiden ilmaisua ja median ja maailmankatsomuksien tutkimista. Äidinkielestä voi myös lohkaista yhden tunnin tähän kuuluvaksi.
Minusta tyttöjen voimistelutuntiin pitäisi lisätä burkha -ja kaapuunpukeutumisen osio. Valtaväestö ei ole kiinnittänyt vähäisintäkään huomiota siihen, miten haasteellista kehon hallintaa tulevan valtauskonnon pukeutumissäännöt edellyttävät erityisesti yhteiskunnan naispuoliselta väestöltä. Myös asian psykologinen puoli edellyttää ymmärtäväistä suhtautumista koulujen rehtoritahoilla.
Yleensäkin Suomen koululaitoksen valmiuksia kohdata ja ennen kaikkea omaksua toiseutta, erityisesti rauhan uskonnon joskus hankaliltakin kuulostavia tapoja, tulee lisätä. Tässä suhteessa olemme vielä länsinaapuriamme jäljessä, joten kirittävää on.
Muhammed tulee huomenna, oletko valmis?
Mielenkiintoista -- minä olen miettinyt jo vaikka kuinka kauan sitä, että jonkinlainen yleinen "ajattelutaidon" oppiane olisi koulussa kova sana jo ihan ekalta luokalta. Se integroisi monia eri oppiaineita näppärästi saman katon alle ja antaisi eväitä muissa aineissa pärjäämiseen.
Nähdäkseni ainetta voisi kutsua ihan suoraan "filosofiaksi" koska sitähän se on. Auttaisi muuten kummasti paitsi äidinkielen ja esiintymistaidon ja lähdekritiikin jne saralla, myös esim. matematiikassa -- epäilen että iso osa "todistustehtävien" vaikeudesta koulumatematiikassa tulee ihan puhtaasti siitä, että penskat eivät osaa päätellä. Itsellänikin systemaattinen "todista että.."-tehtävien ratkaisutaito kehittyi kunnolla vasta yliopistossa...
Quote from: M. on 01.03.2009, 14:05:46
Kuulin itsekin saman lähetyksen kotivierailullani. Tämä opettaja piti myös erittäin loukkaavana sitä, että kouluun vanhempien tapaamisiin tulee vain muslimi-isä, joka ei suostu kättelemään naisopettajia.
Serkkuni, lähes 30 vuotta Ruosissa asunut nainen, oli peruskoulun opettajana Göteborgin lähellä (jäi äskettäin eläkkeelle). Hän oli luokanvalvojana luokalla, jossa oli pelkästään maahanmuuttajien lapsia. Hän sanoo, että oli muslimi-isiä, jotka eivät suostuneet edes keskustelemaan hänen kanssaan, vaan kertoivat asiansa miesopettajalle, joka sitten kertoi sen hänelle. Nämä isät eivät noteeranneet häntä ollenkaan. Tämä kai on sitä tasa-arvoa, joka meilläkin pitää hyväksyä. ::)
Quote from: oinas on 01.03.2009, 19:37:48
Quote from: M. on 01.03.2009, 14:05:46
Kuulin itsekin saman lähetyksen kotivierailullani. Tämä opettaja piti myös erittäin loukkaavana sitä, että kouluun vanhempien tapaamisiin tulee vain muslimi-isä, joka ei suostu kättelemään naisopettajia.
Serkkuni, lähes 30 vuotta Ruosissa asunut nainen, on peruskoulun opettajana Göteborgin lähellä Skepplandassa. Hän on luokanvalvojana luokalla, jossa on paljon maahanmuuttajien lapsia. Hän sanoo, että on muslimi-isiä, jotka eivät suostu keskustelemaan edes hänen kanssaan, vaan kertovat asiansa miesopettajalle, joka sitten kertoo sen hänelle. Nämä isät eivät noteeraa häntä ollenkaan. Tämä kai on sitä tasa-arvoa, joka meilläkin pitää hyväksyä. ::)
Mitä tapahtuisi, jos opettaja ei suostuisi puhumaan (jostakin omasta syystään) kuin naisvanhemmille? Johan alkaisi kurinpito ja virasta pidättäminen.
Jep, Kansanradio kuuluu pyhäpäivän kohokohtiin! NIIIIIIIIIIIII-IIIIIIN, papat ja mummut veisaavat kuorossa ;D monesti aivan asiasta sekä iän tuomalla kokemuksella nappiin osuen.
Tämä opettaja toi hyvin mielipiteensä esiin, miten maassa tulisi olla maan tavalla. Jäi mieleen kun hän puhui vanhempaintapaamisista joissa muslimimies ei tervehdi, katso silmiin eikä kättele - ja jos vaimo tulee mukaan, tämä vain istuu vaiti mustana myttynä nurkassa!!!
Siinä sitä tasa-arvon mallia arvon hyysäreille ;)
Kyllä tuollaisten maahanmuuttajien vastaanottaminen tulisi lopettaa välittömästi ja palauttaa entisetkin takaisin.
Quote from: Nikopol on 01.03.2009, 17:02:17
Busted :) Mutta en vetänyt henkeen...
Noita tarinoita on monella. Itse vihjaan "Kielitaidoton nainen pulassa"-nimisessä kirjoituksessani (luottamuksellisuus huomioitu) erääseen tapaukseen jonka tunnen erityisen hyvin ja läheisesti. Nyt esiin on tullut seikkoja jotka ovat syösseet nuivuuteni aivan uusiin sfääreihin. Tarkkailkaa blogia. Juuri tästä syystä johtuu kirpeys kuluneen viikon postailussa. Mietin vain miten häivyttäisin tuntomerkit tästä hienosta ja koskettavasta perhesaagasta.
Vihje: kaikki kuulemanne on totta + 1.
Etsin tuota kirjoitusta blogistasi, ei löytynyt haullakaan ja piti manuaalisti etsiä, se oli "kielitaidoton maahanmuuttajanainen pulassa" ja olikin kuitenkin siinä aivan lopussa. Siinä lukiessa, vaikka nämä mamuongelmat jotenkaan ei enään yllätä, tuli taas kerran "ei voi olla totta" tunne.
Pienenä kritiikkinä, kävi silmään käyttämäsi termi "aikuisten oikeesti" kirjoituksessasi.
Quote from: surreal on 01.03.2009, 16:58:16
On täysin käsittämätöntä, jos oppilaille voidaan antaa vapautusta liikunnasta, kuvaamataidosta tai musiikista kulttuurisiin syihin vedoten. Tämä on suomalainen, eurooppalainen kulttuuri. Nämä ovat suomalaisia kouluja.
Olen pitkään ollut sitä mieltä, että kouluihin tarvitaan oppiaineeksi vapaamuotoinen, kyselevä keskustelu. Ensimmäisiltä luokilta lähtien. Tällaisesta oppiaineesta on ollut positiivisia kokemuksia mm. Yhdysvalloista ja Japanista.
Tarkoitus on totuttaa oppilaita mielipiteenvapauden, erilaisten ajatusten hyväksymiseen, omien ajatusten kyseenalaistamiseen, toisten kuuntelemiseen, maailman pohtimiseen ynnä muuhun tällaiseen. Esimerkiksi 3 tuntia viikossa, jokaisella vuosiluokalla. Ei pelkästään maahanmuuttajien kotoutumisen edistämiseen, vaan myös valtaväestön edustajien identiteetin ja informaatiovirrassa selviämisen vahvistamiseksi.
Japanilaisesta koulusta, jossa tätä oli kokeiltu tuli Canal+:lta dokumentti n. 5 vuotta sitten. Hitto jos muistaisin sen nimen, niin voisin linkittää varmasti torrentin siitä, se oli todella erinomainen ja osoitti hienosti tällaisen oppiaineen (ja myös yleisemmän suhtautumistavan) hyödyt oppilaiden kehitykselle.
Yhdysvalloissa oli tutkittu tällaisen oppiaineen vaikutusta nuorisorikollisten todennäköisyyteen ajautua uudelleen rikoksen tielle, vaikutus todennäköisyyden alenemiselle oli erittäin merkittävä.
Todella hyvä pointti. Sitten asiaan...Tämä postaus oli sinulta hyvä. Mies osaa kirjoittaa, tiedät paljon asioista ja otat asioista selvää. Minkä hemmetin takia sinun täytyy sitten ajoittain/usein alentua kirjoittamaan ihan hölönpölöä ja skeidaa räkä poskella?
Quote from: Lentomestari on 01.03.2009, 20:40:00
Quote from: Nikopol on 01.03.2009, 17:02:17
Busted :) Mutta en vetänyt henkeen...
Noita tarinoita on monella. Itse vihjaan "Kielitaidoton nainen pulassa"-nimisessä kirjoituksessani (luottamuksellisuus huomioitu) erääseen tapaukseen jonka tunnen erityisen hyvin ja läheisesti. Nyt esiin on tullut seikkoja jotka ovat syösseet nuivuuteni aivan uusiin sfääreihin. Tarkkailkaa blogia. Juuri tästä syystä johtuu kirpeys kuluneen viikon postailussa. Mietin vain miten häivyttäisin tuntomerkit tästä hienosta ja koskettavasta perhesaagasta.
Vihje: kaikki kuulemanne on totta + 1.
Etsin tuota kirjoitusta blogistasi, ei löytynyt haullakaan ja piti manuaalisti etsiä, se oli "kielitaidoton maahanmuuttajanainen pulassa" ja olikin kuitenkin siinä aivan lopussa. Siinä lukiessa, vaikka nämä mamuongelmat jotenkaan ei enään yllätä, tuli taas kerran "ei voi olla totta" tunne.
Pienenä kritiikkinä, kävi silmään käyttämäsi termi "aikuisten oikeesti" kirjoituksessasi.
No niinhän se olikin, eli
http://nikopol2008.blogspot.com/2009/01/kielitaidoton-maahanmuuttajanainen.html (http://nikopol2008.blogspot.com/2009/01/kielitaidoton-maahanmuuttajanainen.html)
"Aikuisten oikeesti" on tietysti vittuilua tyylipoliiseille. ;) Noita on siellä täällä.
Parahin Nikopol.
Kritiikkihuomautuksellani ainakin todistin tutustuneeni tekstiisi. Kirjoituksessasi tosiaan hiukan raotit "salaisuuden verhoa" ja herätit uteliaisuuteni. Kirjoitus toi taas yhden kummallisuuden esiin tässä monikulttuurisuudessa, jota väkisin tänne koetetaan tuoda.
Opettajan kommentit löytyvät kohdasta 23:50 alkaen.
Kansanradio kunnostautui taas.
24.05.2009 tuli kansanradio alkaen klo: 12.00 noin 25 minuutin kohdalla oli napakka mielipide pakolaisista, ei kuulu vielä tuolla areenalla, mutta tulee kyllä aikanaan. Mielenkiinnolla kuuntelen ensi sunnuntaina onko tämä kuultu mielipide aiheuttanut miten mittavaa puhelutulvaa ohjelman puhelinvastaanottoon.
Quote from: TiuskeaRakki on 01.03.2009, 19:35:05
Mielenkiintoista -- minä olen miettinyt jo vaikka kuinka kauan sitä, että jonkinlainen yleinen "ajattelutaidon" oppiane olisi koulussa kova sana jo ihan ekalta luokalta. Se integroisi monia eri oppiaineita näppärästi saman katon alle ja antaisi eväitä muissa aineissa pärjäämiseen.
Nähdäkseni ainetta voisi kutsua ihan suoraan "filosofiaksi" koska sitähän se on. Auttaisi muuten kummasti paitsi äidinkielen ja esiintymistaidon ja lähdekritiikin jne saralla, myös esim. matematiikassa -- epäilen että iso osa "todistustehtävien" vaikeudesta koulumatematiikassa tulee ihan puhtaasti siitä, että penskat eivät osaa päätellä. Itsellänikin systemaattinen "todista että.."-tehtävien ratkaisutaito kehittyi kunnolla vasta yliopistossa...
Olen muuten minäkin miettinyt. Itse kutsuisin tätä uutta ainetta nimeltä Logiikka ja oppikirjoina voisi olla Logiikka 1 ja Logiikka 2.
Lukiossa on muuten yksi äidinkielenkurssi jossa harjoitellaan keskustelua ja väittelyä. Yksi. Ja se taisi olla vapaaehtoinen. Yksi kurssi koko kouluaikana ja ehkä 2% ikäryhmästä sen valitsee. Kiitos mielisairaan äitini pidän itseäni aika kovana väittelijänä koska yksinkertaisia ja helppojakin asioita on aikoinaan saanut vääntää äidin päähän monta tuntia joten harjoitusta on tullut. Voitin tuolla kurssilla kaikki väittelyt äänin 3-0. Puhtaita voittoja jokainen :D
Nyt kansanradio näyttäisi olevan kuultavissa: http://areena.yle.fi/toista?id=2378017 suunnilleen kolmentoista minuutiin kohdalta alkaa kunnoon vuodatus naissoittajan toimesta, on kunnon puhetta!
Quote from: Kerpo on 01.03.2009, 18:49:37
Eikös peruskoulun uskonnontunnit voisi muuttaa tällaisiksi "kansalaistaito, tms"-tunneiksi, joihin kuuluisi erilaista keskustelua, mielipiteiden ilmaisua ja median ja maailmankatsomuksien tutkimista. Äidinkielestä voi myös lohkaista yhden tunnin tähän kuuluvaksi.
Kyllähän äidinkielen tunnit ovat viimeisen kymmenen vuotta olleet juuri tätä. Toki vain sen verran, mitä kurssilta nyt jää aikaa kaiken muun tuoksinassa. Uskonnosta en tiedä, kun en sitä itse opeta. Ongelma kuitenkin onkin juuri se, että miksi jossakin äidinkielessä tällaista pitäisi olla - koko koulukulttuuri pitää muuttaa tähän suuntaan, ei se muuten onnistu.
Joo, varsin nuivaa puhetta opelta. Eikös vastaavaa puhetta tule opettaja Mäki-Kutaleelta, ja ammmattipiireissä vastaavaa on kyllä enemmänkin liikkeellä oman kokemukseni perusteella, mutta eipä kyllä julkisesti ja siihen on aivan omat vahvat syynsä.
Tervetuloa, Juki. Varmaan olet jo tutustunut peräkammarinpoikien kansankynttilän, Nikopolin, (http://nikopol2008.blogspot.com/)blogiin?
Opettajien lapsenlapsena ja lapsena alan ajankohtaiset asiat kiinnostavat, joskaan itse en koskaan edes harkinnut. Hyvä niin.
Quote from: Veli on 24.05.2009, 15:08:20
Quote from: TiuskeaRakki on 01.03.2009, 19:35:05
Mielenkiintoista -- minä olen miettinyt jo vaikka kuinka kauan sitä, että jonkinlainen yleinen "ajattelutaidon" oppiane olisi koulussa kova sana jo ihan ekalta luokalta. Se integroisi monia eri oppiaineita näppärästi saman katon alle ja antaisi eväitä muissa aineissa pärjäämiseen.
Nähdäkseni ainetta voisi kutsua ihan suoraan "filosofiaksi" koska sitähän se on. Auttaisi muuten kummasti paitsi äidinkielen ja esiintymistaidon ja lähdekritiikin jne saralla, myös esim. matematiikassa -- epäilen että iso osa "todistustehtävien" vaikeudesta koulumatematiikassa tulee ihan puhtaasti siitä, että penskat eivät osaa päätellä. Itsellänikin systemaattinen "todista että.."-tehtävien ratkaisutaito kehittyi kunnolla vasta yliopistossa...
Olen muuten minäkin miettinyt. Itse kutsuisin tätä uutta ainetta nimeltä Logiikka ja oppikirjoina voisi olla Logiikka 1 ja Logiikka 2.
Laittakaa lapsenne IB-lukioon. Siellä opiskellaan pakollisena aineena tiedonteoriaa (Theory of Knowledge, TOK). Se on juuri tätä, mitä peräänkuulutatte.
Quote from: Juki on 25.05.2009, 21:26:07
Kyllähän äidinkielen tunnit ovat viimeisen kymmenen vuotta olleet juuri tätä. Toki vain sen verran, mitä kurssilta nyt jää aikaa kaiken muun tuoksinassa. Uskonnosta en tiedä, kun en sitä itse opeta. Ongelma kuitenkin onkin juuri se, että miksi jossakin äidinkielessä tällaista pitäisi olla - koko koulukulttuuri pitää muuttaa tähän suuntaan, ei se muuten onnistu.
Jaaha jaaha. Meillä luettiin lukion äidinkielenkursseilla sen sata kirjaa ja kotitehtäviä tuli miljoona. Keskustelut oli tyyliä:
"Hei mitä teidän mielestä tässä runossa kuvaa toi järvi"
-Eihän siinä runossa ole mitään järviä..
"Niin mut jos tässä olis järvi!"
Niin paitsi siis sillä tasan yhdellä kurssilla. Jolla muuten oli miessijainen opettamassa kun vakiofemakko oli äitiyslomalla..
Quote from: Veli on 25.05.2009, 21:48:32
Quote from: Juki on 25.05.2009, 21:26:07
Kyllähän äidinkielen tunnit ovat viimeisen kymmenen vuotta olleet juuri tätä. Toki vain sen verran, mitä kurssilta nyt jää aikaa kaiken muun tuoksinassa. Uskonnosta en tiedä, kun en sitä itse opeta. Ongelma kuitenkin onkin juuri se, että miksi jossakin äidinkielessä tällaista pitäisi olla - koko koulukulttuuri pitää muuttaa tähän suuntaan, ei se muuten onnistu.
Jaaha jaaha. Meillä luettiin lukion äidinkielenkursseilla sen sata kirjaa ja kotitehtäviä tuli miljoona. Keskustelut oli tyyliä:
"Hei mitä teidän mielestä tässä runossa kuvaa toi järvi"
-Eihän siinä runossa ole mitään järviä..
"Niin mut jos tässä olis järvi!"
Niin no tämä menee helposti sen vänkäämiseksi, mitä äidinkielen tunneilla on tehty ja mitä taas ei. Opetussuunnitelmaa ohjaa opetusta, ja sen yli ei käy opettajan taiteileminen - riippumatta mitä mieltä opettaja itse on opetussuunnitelmasta. Mutta sen verran, kun voi asioita painottaa, olen ainakin itse pyrkinyt painottamaan juuri ajattelutaitoja, mediakritiikkiä, poliittisesti korrektien myyttien ja hokemien kritiikkiä jne. Tulepas minun kursseille :)
No joo - tämä on kyllä johtanut toisinaan yllättäviin ongelmiin, sillä oppilaiden käsitykset ovat aikamoisen indoktrinaation tulosta, ja ne opitaan usein esimerkiksi historian tunneilla ja ennen kaikkea alakoulussa, esimerkkinä valkoisen miehen syyllisyys ja taakka kaikista maailman ongelmista. Yhden äidinkielen opettajan panos ajattelutaitojen syventämiseen ja ylipäätään heräämiseen ei voi tietenkään nousta kummoiseksi, etenkään nykyaikana, jolloin pitää tarkkaan katsoa, mitä suustaan päästää. Vaikka toki opettajilla on hyvä virkasuoja, mutta silti.
Quote from: TiuskeaRakki on 01.03.2009, 19:35:05minä olen miettinyt jo vaikka kuinka kauan sitä, että jonkinlainen yleinen "ajattelutaidon" oppiane olisi koulussa kova sana jo ihan ekalta luokalta.
Siellähän on jo tuollainen aine. Sen nimi on matematiikka.
Quoteepäilen että iso osa "todistustehtävien" vaikeudesta koulumatematiikassa tulee ihan puhtaasti siitä, että penskat eivät osaa päätellä.
Minun mielestäni peruskoulun matematiikka ei ollut millään lailla vaikeaa. Itse uskon, että "kyky päätellä" on aika pitkälti synnynnäinen ominaisuus. Jos lapsi ei osaa laskea, niin minä en usko, että asiaa parannetaan ottamalla keskustelu erilliseksi oppiaineeksi. Peruskoulun matikka on kuitenkin niin yksinkertaista, ettei siinä juuri ole mitään keskustelemista. Ja yksi juttu: jos te ehdotatte, että kolme tuntia käytetään johonkin uuteen oppiaineeseen, pitää teidän myös kertoa, miltä aineelta ne tunnit otetaan pois.
Tuolla päättelykyvyllähän pärjää aika pitkälle myös esim. kielten yo-kokeissa, koska ne ovat pitkälti monivalintaa. Esim. itse sain ruotsin kursseista vitosta ja kutosta, mutta kirjoitin E:n. Minusta jatko-opiskelupaikkoihin pitäisikin antaa lähtöpisteet kurssinumeroiden eikä kirjoitusten perusteella, sillä yo-kirjoitukset suosivat koemuotona laiskoja oppilaita.
Quote from: Kerpo on 01.03.2009, 18:49:37Eikös peruskoulun uskonnontunnit voisi muuttaa tällaisiksi "kansalaistaito, tms"-tunneiksi, joihin kuuluisi erilaista keskustelua, mielipiteiden ilmaisua ja median ja maailmankatsomuksien tutkimista.
Erittäin kannatettava ehdotus. Filosofia yleensä sekä logiikka ja kriittinen ajattelu erityisesti pitäisi olla opetussuunnitelmassa heti ensimmäiseltä luokalta lähtien. Jos uskontoa on pakko opettaa, se voisi tulla yleisenä uskonto-oppina yhdeksännellä luokalla.
Tämä tietysti voi hermostuttaa tiettyjä piirejä, mutta entäs sitten?
(http://www.jesusandmo.net/strips/2009-05-06.jpg) (http://www.jesusandmo.net/strips/2009-05-06.jpg)
Quote from: Kerpo on 01.03.2009, 18:49:37Äidinkielestä voi myös lohkaista yhden tunnin tähän kuuluvaksi.
Mieluummin ei, äidinkielen opetus tuntuu muutenkin olevan huonossa hapessa. (Tai sitten olen vain tullut vanhaksi, kun anglismit, kirjoitusvirheet yms. tuntuvat vain lisääntyvän.)
Hiljainen mielipiteenilmaisu jatkuu radiossa, nyt paikallisradio kaakkoissuomesta.
Puoli seitsemän uutisissa oli viimeisenä aiheena kuinka Englannin pääministeri Gordon Brown on huolissaan maansa turvallisuustilanteesta ja mainitsi alqaidan olevan suurin uhka maan turvallisuudelle. Uutinen loppui ja paikallisradion toimittaja tuli ääneen mainiten heti "mikähän on Suomen suurin turvallisuusuhka? (pieni tauko) ja onkohan sitä soveliasta sanoa ääneen?"
Tämä lopputoteamus ainakin minun takalistoa kutitti kuin höyhen ;D Toivottavasti en ole väärässä siinä olettamuksessa, mikä asia toimittajan huulilla pyöri?
Tiedetään...
Tämä asia on ollut jo pitkän aikaa keskustelujen vakioaiheena opettajana työskentelevien ystävieni kanssa. Suurimpana ongelmana he tuntuvat pitävän somalilasten vanhempien täydellistä luku -ja kirjoitustaidon puutetta. Sanomattakin on selvää että kommunikointi koulun ja kodin välillä on äärimmäisen hankalaa.
Aihe on myös sellainen että opettajat eivät ole saaneet ääntään kuuluville ja heitä ei ole kuultu asiantuntijoina, vaikka törmäävät ongelmaan eturintamassa jokainen työpäivä. Myös rasistiksi leimaamisen pelko tuntuu leijuvan ilmassa, eikä varmasti aihetta.