Hommaforum Testi

HOMMAN UUTISHUONE => Uutiset ja media => Kotimaa => Topic started by: juge on 04.05.2010, 15:06:47

Title: 2010-05-03 Suomen Somali: Suomalainen media harrastaa piilorasismia
Post by: juge on 04.05.2010, 15:06:47
Olen nukkunut huonosti, enkä pysty enää makaamaan unettomana sängyssäni. Syynä unettomuuteeni on median kohtelu meitä somaleita kohtaan. Viime aikoina Suomen media on pyörinyt kovasti maahanmuuttoteemojen ympärillä. Olen pannut merkille, kuinka aina maahanmuutosta puhuttaessa somalialaiset nostetaan esiin – useimmiten negatiivisessa valossa.

Viimeksi eilen kuuntelin Yle Puheesta Tuomas Enbusken ohjelmaa, jossa
esiintyivät Kokoomusnuorten puheenjohtaja Wille Rydman ja vuoden 2009
pakolaisnainen, Fatbardhe Hetemaj. Ohjelmaan osallistui puhelimen välityksellä myös Vihreiden Hussein Mohamed. Ohjelmassa kerrottiin, kuinka me somalit emme ole sopeutuneet Suomeen yhtä hyvin kuin Aasiasta kotoisin olevat maahanmuuttajat.

En tiedä mistä nämä ajatukset olivat peräisin, mutta näinhän
Enbusken ohjelmasta saimme kaikki kuulla.Ohjelma itsessään oli ajankohtainen ja
muutenkin tarpeellinen, mutta en ymmärtänyt, miksi toimittaja jota muuten arvostan,
ei voinut haastatella somalialaisia itseään aiheesta? Herääkin kysymys, oliko somalialaiset
jätetty tarkoituksella haastattelematta vai eikö Enbuskella ollut tietoa, mistä Suomessa
asuvan somalialaisen olisi löytynyt haastateltavaksi? Meitä löytyy Suomessa
tuhansia – kovasti työtä tekeviä – jotka ansaitsemme ymmärrystä ja kunnioitusta.

Meistä somaleista kuten muistakin maahanmuuttajista löytyy sekä kelvollisia että
kelvottomia. Meitä on n. 12,000 Suomessa ja aika iso osa heistä on vielä lapsia,
joille Suomi on ollut ainoa kotimaa. Vielä enemmän kuin se, että meidät
somalialaiset mainitaan aina vain negatiivisten asioiden yhteydessä, minua
häiritsee kuinka näissä tv- tai radiokeskusteluissa ei anneta meille
somalialaisille mahdollisuuksia saada omaa ääntämme kuuluviin.

Meidän joukosta löytyy varmasti raiskaajia, ryöstäjiä ja verorahoilla elelijöitä, mutta
paljon enemmän lääkäreitä, terveydenhoitajia, lähihoitajia, taksi- ja bussikuskeja,
siivoojia, yliopiston tutkijoita, opettajia, tulkkeja ynnä muita.

Muistan kuinka 90-luvulla olimme esillä mediassa aina, kun jotain negatiivista
tapahtui. Itsekin jouduin kärsimään muiden tekemistä vääryyksistä. Jokainen
vastoin Suomen lakia toiminut henkilö ansaitsee rangaistuksen tekojensa
perusteella. Mutta miksi minä, ylpeä veronmaksaja, yhteiskuntaan sopeutunut ja
hyvin toimeentuleva henkilö joudun jatkuvasti kärsimään negatiivisista
yleistyksistä?

Mitä minun pitäisi tehdä, jotta suomalainen media antaisi meille mahdollisuuden
puhua ja puolustaa itseämme mediassa? Miksi meidän somalialaisten puolesta
mediassa puhuvat albaanit tai kurdit. Onko suomalainen media piilorasistinen
meitä somaleita kohtaan?

Haluan näihin kysymyksiin vastauksia ja toivon että, kun seuraavan kerran
somalialaisten asiat nostetaan mediassa esiin, puolesta puhujanamme olisi
sellainen henkilö, joka on itse somali.

http://suomensomali.com/fin/2010/05/suomalainen-media-harrastaa-piilorasismia-meita-somaleita-kohtaan/
Title: Vs: Suomen Somali: Suomalainen media harrastaa piilorasismia meitä somaleita kohtaan
Post by: Jari-Petri Heino on 04.05.2010, 15:17:57
Sinun ja muiden Suomen somalien pitäisi ehdottomasti puuttua oman yhteisönne ongelmiin ja olla marisematta.
Ainainen suomalaisten syyttäminen ongelmista johtaa ainoastaan lisäongelmiin.


Tilastot kertovat surullista kieltään ja senpä takia asioiden päivänvaloon tuominen ja sitä kautta ongelmien ratkaiseminen jää teidän tehtäväksenne, sillä teitä tuskin kukaan syyttää rasistiksi.
Title: Vs: Suomen Somali: Suomalainen media harrastaa piilorasismia meitä somaleita kohtaan
Post by: mikkostadista on 04.05.2010, 15:26:39
Huoli on tietysti aiheeton ja koska rassismi, mutta...

"Ohjelmassa kerrottiin, kuinka me somalit emme ole sopeutuneet Suomeen yhtä hyvin kuin Aasiasta kotoisin olevat maahanmuuttajat."

-No mutta tämähän pitää paikkansa, joten kai siitä saa mediakin kirjoittaa ja puhua?

"Meidän joukosta löytyy varmasti raiskaajia, ryöstäjiä ja verorahoilla elelijöitä, mutta
paljon enemmän lääkäreitä, terveydenhoitajia, lähihoitajia, taksi- ja bussikuskeja,
siivoojia, yliopiston tutkijoita, opettajia, tulkkeja ynnä muita."

-Onkohan näin, jos lasketaan raiskauksiin ja ryöstöihin syyllistyneet ja niistä tuomitut, on tämä määrä varmasti lääkäreiden ja tutkijoiden (siis muiden kuin Somaliliiton omien "tutkijoiden") määrää suurempi.

"Miksi meidän somalialaisten puolesta
mediassa puhuvat albaanit tai kurdit. "

-Koska albaanit ja kurdit puhuvat ymmärrettävämpää suomea.

Title: Vs: Suomen Somali: Suomalainen media harrastaa piilorasismia meitä somaleita kohtaan
Post by: RP on 04.05.2010, 15:29:38
Quote from: juge on 04.05.2010, 15:06:47
mutta paljon enemmän lääkäreitä

Ihanko totta(?) Ei ole tullut kohdalle. Google hauissa tulee aina vastaan Mulki Mölsä (http://artikkelihaku.kansallisbiografia.fi/artikkeli/9455/), joka ei tullut tänne pakolaisena (sai kansalaisuuden ja täkäläiset lääkärinoikeudet v. 1989, sukunimi ilmeisesti kohta neljännesvuosisadan kestäneen avioliiton peruja). Onko heitä muitakin?
Title: Vs: Suomen Somali: Suomalainen media harrastaa piilorasismia meitä somaleita kohtaan
Post by: Fincum on 04.05.2010, 15:36:46
Quote from: juge on 04.05.2010, 15:06:47
Olen nukkunut huonosti, enkä pysty enää makaamaan unettomana sängyssäni
Väkisinmakaaminen on laissa kielletty, joten heti jalkeille siitä!
Title: Vs: Suomen Somali: Suomalainen media harrastaa piilorasismia meitä somaleita kohtaan
Post by: Punaniska on 04.05.2010, 15:37:42
Varmaan asiaa auttaisi, ettei esiintyisi käsi nyrkissä:



Suomalaiset kun ovat aika huonoja katselemaan uhkailua (puunhalaajia ei lasketa). Mutta tämä jäi mietityttämään:

Olen nukkunut huonosti, enkä pysty enää makaamaan unettomana sängyssäni.

Jos ei enää pysty makaamaan sängyssä, niin tekee sitten - mitä?
Title: Vs: Suomen Somali: Suomalainen media harrastaa piilorasismia meitä somaleita kohtaan
Post by: Sami Aario on 04.05.2010, 15:42:00
Quote from: Punaniska on 04.05.2010, 15:37:42
Varmaan asiaa auttaisi, ettei esiintyisi käsi nyrkissä:

Nähdäkseni tuon kuvan tarkoitus onkin esittää suomalaista piilorasismia.
Title: Vs: 2010-05-03 Suomen Somali: Suomalainen media harrastaa piilorasismia
Post by: juge on 04.05.2010, 16:01:06
QuoteMeidän joukosta löytyy varmasti raiskaajia, ryöstäjiä ja verorahoilla elelijöitä, mutta paljon enemmän lääkäreitä, terveydenhoitajia, lähihoitajia, taksi- ja bussikuskeja, siivoojia, yliopiston tutkijoita, opettajia, tulkkeja ynnä muita.

En usko. Kun työttömyysaste on 55,2 % ja työllisyysaste 21,7 %, niin verorahoilla elelijöitä on enemmistö.
Title: Vs: 2010-05-03 Suomen Somali: Suomalainen media harrastaa piilorasismia
Post by: Sami Aario on 04.05.2010, 16:04:01
Quote
QuoteMeidän joukosta löytyy varmasti raiskaajia, ryöstäjiä ja verorahoilla elelijöitä, mutta paljon enemmän lääkäreitä, terveydenhoitajia, lähihoitajia, taksi- ja bussikuskeja, siivoojia, yliopiston tutkijoita, opettajia, tulkkeja ynnä muita.

-Onkohan näin, jos lasketaan raiskauksiin ja ryöstöihin syyllistyneet ja niistä tuomitut, on tämä määrä varmasti lääkäreiden ja tutkijoiden (siis muiden kuin Somaliliiton omien "tutkijoiden") määrää suurempi.

Veikkaisin pikemminkin että valtaosa turvapaikanhakijataustaisista rikollisista joko on jo, tai heistä tulee myöhemmin, rikoksenuusijoita, jolloin samat tekijät rumentavat tilastoja yhä uudestaan. Tästä syystä näkisin että ulkomaalaisten rikollisten tehokkaampi karkottaminen edistäisi näiden negatiivista julkisuutta saaneiden maahanmuuttajaryhmien asiaa, allaolevasta syystä:

QuoteMuistan kuinka 90-luvulla olimme esillä mediassa aina, kun jotain negatiivista tapahtui. Itsekin jouduin kärsimään muiden tekemistä vääryyksistä. Jokainen vastoin Suomen lakia toiminut henkilö ansaitsee rangaistuksen tekojensa perusteella. Mutta miksi minä, ylpeä veronmaksaja, yhteiskuntaan sopeutunut ja hyvin toimeentuleva henkilö joudun jatkuvasti kärsimään negatiivisista yleistyksistä?

Ei se minunkaan mielestäni ihan reilua ole.
Title: Vs: 2010-05-03 Suomen Somali: Suomalainen media harrastaa piilorasismia
Post by: Late on 04.05.2010, 16:04:29
Quote from: juge on 04.05.2010, 15:06:47
..
Ohjelmassa kerrottiin, kuinka me somalit emme ole sopeutuneet Suomeen yhtä hyvin kuin Aasiasta kotoisin olevat maahanmuuttajat.

En tiedä mistä nämä ajatukset olivat peräisin, mutta näinhän
Enbusken ohjelmasta saimme kaikki kuulla.

Meidän joukosta löytyy varmasti raiskaajia, ryöstäjiä ja verorahoilla elelijöitä, mutta
paljon enemmän lääkäreitä, terveydenhoitajia, lähihoitajia, taksi- ja bussikuskeja,
siivoojia, yliopiston tutkijoita, opettajia, tulkkeja ynnä muita.
..

Voi voi. Enemmän olisi kyllä kirjoitus saanut sympatioita puolelleen, mikäli olisi jätetty tuo melko härskin paljon enemmän -vertaus pois. No, kukin uhriutuu tyylillään.

Yhteiskuntaan sopeutumisellakin voidaan tietysti käsittää eri asioita..
Title: Vs: Suomen Somali: Suomalainen media harrastaa piilorasismia meitä somaleita kohtaan
Post by: Batman on 04.05.2010, 16:09:52
Quote from: RP on 04.05.2010, 15:29:38
Quote from: juge on 04.05.2010, 15:06:47
mutta paljon enemmän lääkäreitä

Ehkä tuossa tarkoitettiin sellaisia lukutaidottomia lääkäreitä.
Title: Vs: Suomen Somali: Suomalainen media harrastaa piilorasismia meitä somaleita kohtaan
Post by: Seiskööntkaks on 04.05.2010, 16:12:06
Quote from: Sami Aario on 04.05.2010, 15:42:00
Quote from: Punaniska on 04.05.2010, 15:37:42
Varmaan asiaa auttaisi, ettei esiintyisi käsi nyrkissä:

Nähdäkseni tuon kuvan tarkoitus onkin esittää suomalaista piilorasismia.


Vaikka tämä postaus meneekin muukalaiskammoisen saivartelun puolelle, niin nyt oikea paikka penkoa tämä piilorasistisuusteema pohjamutia myöten!

Siirtäkää tuo uhkaavanoloinen piilorasistin kuva kuvankäsittelyohjelmaan ja kaivakaa mustasta päästä sävyt esiin(Photoshopilla levels tai curves). Hupparin sisältä paljastuu erehdyttävästi silmälasipäinen lähi-itäläisen oloinen amisviiksi  :D
Title: Vs: 2010-05-03 Suomen Somali: Suomalainen media harrastaa piilorasismia
Post by: dothefake on 04.05.2010, 16:22:33
Voi myös olla, että nettisanakirja kääntää sanan poppamies lääkäriksi.
Title: Vs: Suomen Somali: Suomalainen media harrastaa piilorasismia meitä somaleita kohtaan
Post by: Nikopol on 04.05.2010, 16:25:58
Quote from: Seiskööntkaks on 04.05.2010, 16:12:06
Quote from: Sami Aario on 04.05.2010, 15:42:00
Quote from: Punaniska on 04.05.2010, 15:37:42
Varmaan asiaa auttaisi, ettei esiintyisi käsi nyrkissä:

Nähdäkseni tuon kuvan tarkoitus onkin esittää suomalaista piilorasismia.


Vaikka tämä postaus meneekin muukalaiskammoisen saivartelun puolelle, niin nyt oikea paikka penkoa tämä piilorasistisuusteema pohjamutia myöten!

Siirtäkää tuo uhkaavanoloinen piilorasistin kuva kuvankäsittelyohjelmaan ja kaivakaa mustasta päästä sävyt esiin(Photoshopilla levels tai curves). Hupparin sisältä paljastuu erehdyttävästi silmälasipäinen lähi-itäläisen oloinen amisviiksi  :D
Nörtti. Minulle riitti kun kallistin läppärin näyttöä vähän. Yläviistosta näkyy.  :P
Title: Vs: 2010-05-03 Suomen Somali: Suomalainen media harrastaa piilorasismia
Post by: Suvaitsija on 04.05.2010, 16:33:46
No varmaan aluksi auttaisi se, että ylipäätään osaisi tunnustaa sen, että somalit ovat jokaikisessä Euroopan maassa se eniten sosiaalituista riippuvainen kansanosa ja että somalien rikollisuus on moninkiertaista verrattuna kanta-asukkeihin. Lisäksi he osaavat äänekkäissä laumoissaan ja ylimielisillä asenteillaan lähinnä aiheuttaa vain vitutusta ja vieroksuntaa muissa ihmisissä. Se, että siellä jossain on joku somalilääkäri, joka on kuin onkin kotoutunut, ei paljoa auta kokonaiskuvan kannalta. Jos ei omaa minkäänlaista kykyä itsekritiikkiin, niin turha odottaa, että keneltäkään heruisi sympatiaa.
Title: Vs: 2010-05-03 Suomen Somali: Suomalainen media harrastaa piilorasismia
Post by: BastardoGrande on 04.05.2010, 16:37:50
Tässä on nyt vaan käynyt niin, että enemmistö Suomeen tulleista somaleista on jo vuosikymmenet pilannut vähemmistön maineen.
Somali on somali, vaikka voissa paistaisi.
Title: Vs: 2010-05-03 Suomen Somali: Suomalainen media harrastaa piilorasismia
Post by: Kala on 04.05.2010, 16:41:11
Sen yhden kerran, kun somalia ei otettu TV-ohjelmaan monikulttuurista, niin on jo rasismi valloillaan; TV-ohjelmissa tietoisesti syrjitään somaleita.

Mediassa olen nähnyt maahanmuuttajista lähes ainoastaan somaleita, silloinkin on nimenomaan ollut kyse mahdollisimman positiivisen kuvan antamisesta. Muita maahanmuuttajia ei ole näkynyt vastaavanlaisissa ohjelmissa tai artikkeleissa - kaikista vähiten länsimaalaisia maahanmuuttajia mielipiteineen. Jos jotakin siis syrjitään mediassa, niin se on länsimaalaiset maahanmuuttajat. Aasialaisistakaan ei  juuri ole vastaavia mediajuttuja. Positiivisissa jutuissa suositaan lähinnä Afrikasta ja Lähi-idästä tulleita. Rikosuutisissa yleensä pyritään välttämään näiden maiden kansalaisuuksien ilmoittamista, kun vastaavasti Baltiasta, Balkanista, Venäjältä ja länsimaista tulleiden kansalaisuus ilmoitetaan herkemmin.
Title: Vs: 2010-05-03 Suomen Somali: Suomalainen media harrastaa piilorasismia
Post by: ajuha on 04.05.2010, 16:43:00
kuvaa on ruodittu ennenkin täällä, kiinnostuneet arkiston kimppuun.

yliopiston tutkijoita
Buugga Cuntokaris Soomaliyeed niminen teos löytyisi, 1 kpl keittokirjoja ,tämäkin teos taitaa jotenkin liittyä mulki mölsään.

Title: Vs: 2010-05-03 Suomen Somali: Suomalainen media harrastaa piilorasismia
Post by: Petro Pacpipo on 04.05.2010, 16:57:41
Quote from: juge on 04.05.2010, 15:06:47
Vielä enemmän kuin se, että meidät somalialaiset mainitaan aina vain negatiivisten asioiden yhteydessä, minua häiritsee kuinka näissä tv- tai radiokeskusteluissa ei anneta meille somalialaisille mahdollisuuksia saada omaa ääntämme kuuluviin.
Ei tähän kai voi muuta sanoa kuin että ota vuoteesi ja käy. Hyvin makaa somali siellä, ei siinä mitään, mutta ääni kuuluisi paremmin jos hällä olisi jotakin sanottavaa.
Title: Vs: 2010-05-03 Suomen Somali: Suomalainen media harrastaa piilorasismia
Post by: Lemmy on 04.05.2010, 17:26:16
Quote
Haluan näihin kysymyksiin vastauksia ja toivon että, kun seuraavan kerran
somalialaisten asiat nostetaan mediassa esiin, puolesta puhujanamme olisi
sellainen henkilö, joka on itse somali.

Parempi kyllä ettei ole mikään enarin edustaja, saattaisi tulla väärinkäsityksiä kirjanpidossa.
Title: Vs: 2010-05-03 Suomen Somali: Suomalainen media harrastaa piilorasismia
Post by: ElinaElina on 04.05.2010, 17:40:05
Nyt jauhetaan kreikasta eduskunnassa. Miksei siellä näy kreikkalaista valtiovierailijaa?
Title: Vs: 2010-05-03 Suomen Somali: Suomalainen media harrastaa piilorasismia
Post by: PaulR on 04.05.2010, 17:41:02
Quote from: Lemmy on 04.05.2010, 17:26:16
Quote
Haluan näihin kysymyksiin vastauksia ja toivon että, kun seuraavan kerran
somalialaisten asiat nostetaan mediassa esiin, puolesta puhujanamme olisi
sellainen henkilö, joka on itse somali.

Parempi kyllä ettei ole mikään enarin edustaja, saattaisi tulla väärinkäsityksiä kirjanpidossa.

Oma määritelmäni heidän valkopesijöilleen on "Apulaissheriffi".

Miettiköön keskenään. Saatanan narsistit!  ;D
Title: Vs: 2010-05-03 Suomen Somali: Suomalainen media harrastaa piilorasismia
Post by: GATEKEEPER on 04.05.2010, 17:47:33
QuoteJos ei enää pysty makaamaan sängyssä, niin tekee sitten - mitä?
Makaa sohvalla tai lattialla? Uunin pankolla? Onhan noita paikkoja makailla.
Title: Vs: 2010-05-03 Suomen Somali: Suomalainen media harrastaa piilorasismia
Post by: SK on 04.05.2010, 19:22:58

Postasin tämän tuonne Uuninpankolle, koska en jaksanut näin vähäisen uutisen takia avata omaa ketjua. Mutta...

QuoteMuistan kuinka 90-luvulla olimme esillä mediassa aina, kun jotain negatiivista tapahtui.
Ja jotain positiivistakin. (http://hommaforum.org/index.php/topic,10540.0.html)

Kuvituksesta sen verran, että kyseisen sivuston kuvia ollaan ihmetelty ennenkin (http://suomensomali.com/fin/2010/02/tanskasta-anteeksipyynto-muhammed-kuvien-vuoksi/) ja kerran Hommakin pääsi mukaan (http://suomensomali.com/fin/2010/01/nettirasismia-halutaan-kitkea-uusilla-saannoksilla/).

QuoteMeidän joukosta löytyy varmasti raiskaajia, ryöstäjiä ja verorahoilla elelijöitä, mutta paljon enemmän lääkäreitä, terveydenhoitajia, lähihoitajia, taksi- ja bussikuskeja, siivoojia, yliopiston tutkijoita, opettajia, tulkkeja ynnä muita.
(http://farm5.static.flickr.com/4053/4550252256_42a18a4b19_o.jpg) Palauttakaa mieleen Kohmelon somalien työllisyys-ketju. (http://hommaforum.org/index.php/topic,27253.0.html)

Quote from: ElinaElina on 04.05.2010, 17:40:05
Nyt jauhetaan kreikasta eduskunnassa. Miksei siellä näy kreikkalaista valtiovierailijaa?
Siksi koska 110 miljardin euron tukipaketista noin 1% tulee Suomesta. Miksi he olisivat lobbaamassa yhtä prosenttia Suomessa kun voivat olla neuvottelemassa isommista summista muualla?
Title: Vs: 2010-05-03 Suomen Somali: Suomalainen media harrastaa piilorasismia
Post by: dothefake on 04.05.2010, 19:30:25
Mustanaamioiden vanha sanonta: Niin somali makaa kuin petaa.
Title: Vs: 2010-05-03 Suomen Somali: Suomalainen media harrastaa piilorasismia
Post by: mikkostadista on 04.05.2010, 19:44:02
"mutta paljon enemmän lääkäreitä"

Lasketaanko lääkäreiksi perus- ja lähihoitajat ja sairaala- ja hoitoapulaiset?

Vai onko kysymys poppamiehistä jotka ovat valmistuneet meille tuntemattomista yliopistoista ja hukanneet paperinsa?
Title: Vs: 2010-05-03 Suomen Somali: Suomalainen media harrastaa piilorasismia
Post by: dothefake on 04.05.2010, 19:49:50
Mustanaamioiden vanha sanonta: Khatti päivässä pitää poppamiehen loitolla.
Title: Vs: 2010-05-03 Suomen Somali: Suomalainen media harrastaa piilorasismia
Post by: Savilinnan Lätäri on 04.05.2010, 19:58:18
Quote from: juge on 04.05.2010, 15:06:47...että meidät
somalialaiset mainitaan aina vain negatiivisten asioiden yhteydessä...

Valitan. Meillä länsimaissa nyt vaan on sellainen tapa. Ei Suomessakaan pääse mediaan positiivisessa yhteydessä kuin yksi tavallinen henkilö vuodessa. Kohta taas presidentti valitsee vuoden äidin.

Ei se Reiskakaan Tesoman lähiöstä pääse koskaan esille, ellei hän huurupäissään puukota ryyppykaveriaan tai heitä vaimoaan tai tytärtään parvekkeelta alas.
Title: Vs: 2010-05-03 Suomen Somali: Suomalainen media harrastaa piilorasismia
Post by: rähmis on 04.05.2010, 19:58:28
Quote from: somali
minua häiritsee kuinka näissä tv- tai radiokeskusteluissa ei anneta meille somalialaisille mahdollisuuksia saada omaa ääntämme kuuluviin.

Vastahan edellinen sauma (http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2010/04/1110838) oli viime viikolla. Kommentointi ei vain jostain syystä maistunut somalille.
Title: Vs: 2010-05-03 Suomen Somali: Suomalainen media harrastaa piilorasismia
Post by: Maastamuuttaja on 04.05.2010, 20:05:41
Kirjoittajalla ei ollut nimeä eikä edes nimimerkkiä. Teksti oli suht. sujuvaa ja arvelenkin, että kirjoittajan nimi on Aito Suomalainen.
Title: Vs: 2010-05-03 Suomen Somali: Suomalainen media harrastaa piilorasismia
Post by: nimetönkeskustelija on 04.05.2010, 20:13:20
QuoteOhjelmassa kerrottiin, kuinka me somalit emme ole sopeutuneet Suomeen yhtä hyvin kuin Aasiasta kotoisin olevat maahanmuuttajat.

En tiedä mistä nämä ajatukset olivat peräisin

Jaa no katsopas vaikka rikostilastoja tai työttömyystilastoja niin pitäisi mennä jakeluun. Jos se ei vakuuta niin katsopa vaikkapa pukeutumista. Onko somalit muka sopeutuneet ulkoisen olemuksensa perusteella yhtä hyvin kuin Aasiasta kotoisin olevat? Kielitaito on yleensä muutaman vuoden Suomessa olleella Aasialaisella hyvä, kun taas 20-vuotta Suomessa ollut somaliliiton puheejohtaja ei meinaa saada millään sanottua suomeksi että mitä tarkoittaa.

Ja ennenkaikkea VALITTAAKO AASIALAISET KOKO AJAN RASISMISTA???
Title: Vs: 2010-05-03 Suomen Somali: Suomalainen media harrastaa piilorasismia
Post by: Roope on 04.05.2010, 21:18:06
Quote from: Julmuri on 04.05.2010, 20:15:15
Itse epäilisin Said Adenia, joka toki onkin ihan hyvä keulakuva somaliyhteisölle.

Saidhan se, ainakin aiempien nimellisten kirjoitustensa huolenaiheiden perusteella.
Title: Vs: 2010-05-03 Suomen Somali: Suomalainen media harrastaa piilorasismia
Post by: mikkostadista on 04.05.2010, 21:21:11
Quote from: nimetönkeskustelija on 04.05.2010, 20:13:20
QuoteOhjelmassa kerrottiin, kuinka me somalit emme ole sopeutuneet Suomeen yhtä hyvin kuin Aasiasta kotoisin olevat maahanmuuttajat.

En tiedä mistä nämä ajatukset olivat peräisin

Jaa no katsopas vaikka rikostilastoja tai työttömyystilastoja niin pitäisi mennä jakeluun. Jos se ei vakuuta niin katsopa vaikkapa pukeutumista. Onko somalit muka sopeutuneet ulkoisen olemuksensa perusteella yhtä hyvin kuin Aasiasta kotoisin olevat? Kielitaito on yleensä muutaman vuoden Suomessa olleella Aasialaisella hyvä, kun taas 20-vuotta Suomessa ollut somaliliiton puheejohtaja ei meinaa saada millään sanottua suomeksi että mitä tarkoittaa.

Ja ennenkaikkea VALITTAAKO AASIALAISET KOKO AJAN RASISMISTA???

Tämä on hyvä pointti, harvemmin olen kuullut aasialaisten valittavan yhtään mistään, ainakaan rasismiin vedoten.

Miksi muuten somalimiesten housunlahkeet ovat aina 20 senttiä liian lyhyet?
Title: Vs: 2010-05-03 Suomen Somali: Suomalainen media harrastaa piilorasismia
Post by: Suomitalon renki on 04.05.2010, 21:42:27
Quote from: Maastamuuttaja on 04.05.2010, 20:05:41
Kirjoittajalla ei ollut nimeä eikä edes nimimerkkiä. Teksti oli suht. sujuvaa ja arvelenkin, että kirjoittajan nimi on Aito Suomalainen.

Minä taas epäilen aivan aidoksi Somaliksi, koska samanlainen itkuvirsi jatkuu. En ole valitettavasti vielä tavannut tai kuullut yhtään Somalia, joka ei valittaisi siitä miten huonosti asiat on tai kuinka kurjaa täällä on tai täällä ei saakkaan vedellä lonkkaa niin kuin haluaisi tai täällä ei ole mitään tekemistä tai jne...

Joku hemmetti niillä vaan napsahtaa päässä lapsuusvaiheen jälkeen, onko se sitten kulttuuri vai perintötekijät tai taikaisku.. Ehkäpä se on kehittymätön suomalainen kulttuuri joka tarttuu hyvin kasvatettuihin ja järkeviin Somalialaisiin ihmisiin.