http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Suomeen+haluttaisiin+taas+tuhansia+thaimaalaisia+marjanpoimijoita/1135243916726
QuoteMarjanviljelijät ja -välittäjät haluaisivat ensi kesäksi Suomeen tuhansia kausityöntekijöitä Thaimaasta.
Ulkoministeriön passi- ja viisumiyksikön päällikön sijaisen Vesa Häkkisen mukaan Suomen Bangkokin-edustustoon on jätetty 3 500 esiselvitystä viisuminhakua varten.
Häkkisen mukaan viisumeja myönnetään kuitenkin todennäköisesti vain noin 1 900 eli saman verran kuin viime vuonna. Suurin syy on edustuston rajalliset resurssit.
"Siellä ei ole henkilöstöä tai tiloja lisätty. Käytännössä he tekevät sen, minkä muu työtilanne antaa myöden."
Häkkinen muistuttaa, ettei viisumeja edes olisi mielekästä myöntää rajattomia määriä.
"Viime vuonna yrityksiltäkin saamiemme tietojen mukaan yrityksestä riippuen 12–61 prosenttia poimijoista palasi kotiin velkaisina eli he eivät käytännössä päässeet edes omilleen."
Häkkisen mukaan on selkeä ongelma, että mitä kauempaa poimijat tulevat sitä suuremmiksi oheiskustannukset nousevat. Pelkkä lentolippu maksaa enemmän kuin poimijan vuosiansio olisi Thaimaassa.
Lisäksi poimija joutuu maksamaan viisumin ja mahdollisesti palkkion välittäjälle Thaimaassa. Suomessa taas pitää maksaa majoituksesta, kuljetuksista, bensasta ja ruuasta.
"Tähän sisältyy rahastusta vähän joka vaiheessa. Se lähenee mielestäni kiskonnan tapaista työsyrjintää. Se ei ole ihan ihmiskauppaa, mutta sinnepäin menevä ilmiö. Juridisesti jokainen tulee omalla vastuullaan, ja he ottavat yrittäjäriskin tavallaan, kun tänne tulevat, mutta totta kai tämä on moraalisesti aika iso kysymys."
"En missään nimessä halua leimata kutsujia [yrityksiä]. He ovat varmasti hyvällä asialla, mutta kun lopputulos on tämä, tuntuu mielettömältä, että aina vaan halutaan lisää", Häkkinen sanoo.
Suomeen tulee ulkomailta noin 12 000 marjanpoimijaa vuosittain. Suuri osa heistä on lähialueilta.
Ulkoministeriö suosittaakin, että yritykset käyttäisivät entistä enemmän työvoimaa lähialueilta. Tällöin esimerkiksi satovaihteluihin olisi helpompi reagoida.
"Viime vuonna oli onneton satokausi, eikä sitä pysty ikinä ennakkoon arvioimaan. Kun tullaan kaukaa, ei siinä voi edestakaisin matkustaa", Häkkinen sanoo.
Vähemmistövaltuutettu Johanna Suurpääkin on kiinnittänyt huomiota thaimaalaisten marjanpoimijoiden tilanteeseen.
"Tarkoitus on pohtia, onko esimerkiksi Suomen viisuminantokäytäntöä tarpeen tarkastella uudelleen niin, että yritykset, jotka kutsuvat poimijoita, vastaisivat kohtuullisista ja inhimillisistä työskentelyolosuhteista ja jonkinmoisesta korvauksesta", Suurpää sanoo.
Mahdolliset suositukset on tarkoitus antaa ennen kesää.
Tuota, tämä on eräs niitä asioita joita pohdin keskenäni ihan mielelläni.
Maahamme tarvitaan marjan poimijoita !!?!
Mikä vika maamme työttömissä on, etteivät he pysty poimimaan niitä marjoja ?
Ehdotan keskustelua aiheesta !
Kyse on tiettävästi sekä viljellyistä, että luonnonmarjoista.
Viljeltyjen marjojen poimiminen on selvää sadonkorjuuta viljelyksiltä, eli suoritepalkkaukseen perustuvaa palkkatyötä, ja siten verotettavaa ansiotuloa aiheuttavaa työntekoa.
Mikä estää työvoimatoimistoja ohjaamasta työttömiä näihin työtehtäviin ?
Kyse ei voi olla koulutuksesta, tai ainakaan sen puutteesta.
Luonnonmarjojen organisoidussa talteen ottamisessa liikutaan harmaalla alueella.
Laki sanoo, että luonnonmarjojen kerääminen on verovapaata tuloa, eikä laki mitenkään määrittele keräämisen organisoimista, elikkä organisoitukin luonnonmarjojen kerääminen on verosta vapaata, niin pitkään kuin toiminta on suoritepalkkaista.
Työttömätkin saavat kerätä luonnonmarjoja, ilman että heidän työttömyytensä siitä mihinkään muuttuu.
Korjatkaa toki jos olen väärässä.
Periaatteessa ei ole yhtäkään syytä, että ulkomailta Suomeen tarvitsisi tuottaa yhtäkään marjanpoimijaa, koska joutilasta väkeä riittää Suomessa jo omastakin takaa.
Se, että se väki on ylettömän laiskaa, antaa mahdollisuuden ahkerille thaimaalaisille, joita kohtaan tunnen henkilökohtaisesti suurta sympatiaa, johtuen monista yhdessä työskennellyistä vuosista, ei kuitenkaan poiminnan parissa.
Kaupalliseen poimintaan viljelyksiltä emme tarvitsisi ketään maahamme, jos asiaa maassamme edes joskus harkittaisiin.
Luonnonmarjojen osalta, yleisen laiskuuden takia mitä luultavimmin ulkomaalaisen avun tarve on välttämätöntä.
Kuva ei ole suomalaisten kannalta kovinkaan kaunis.
Tämän on pakko olla sarkasmia.
Quote from: ämpee on 28.02.2009, 21:02:34
Mikä vika maamme työttömissä on, etteivät he pysty poimimaan niitä marjoja ?
Ei siihen suomalaisia työttömiä (poislukien parantumattomat työnvieroksujat) tarvita, mutta turvapaikanhakijat ja työttömät mamut voisi hyvin pistää noihin hommiin vastineeksi ylläpidostaan. Epäilen tosin, ettei tuolla jengillä poimimisesta taitaisi tulla mitään ja marjat jäisivät maahan mätänemään.
Quote from: Kami on 28.02.2009, 21:04:32
Tämän on pakko olla sarkasmia.
Ei ole, eräässä vaiheessa elämääni olin niin tiukilla taloudellisesti, että ryhdyin keräämään mustikkaa myytäväksi.
Keräsin ne mustikat käsin, siis ilman poimuria, ja ne mustikat puhdistettiin, ja pakattiin irtokarkkien muovisiin, siis elintarvikemuovisiin ja silloin ilmaisiin, laatikoihin, ja myytiin sellaisinaan suoraan pakastettaviksi kelpaavina halukkaille ostajille.
Ostajat saivat laatumustikkaa, ja minä tarvitsemaani rahaa.
Vaihtoehtona olisi ollut sosiaalirahan mielenkiintoinen hakeminen, mutta tuolloin välitön poimiminen vaikutti paremmalta vaihtoehdolta, ja nopeammin toimivalta.
Niitä mustikoita muuten kyseltiin jälkeenpäin monena vuotena, eli markkinoita olisi, mutta ei tekijöitä.
Kokeiltu siis on, eli ei tässä mistään teoreettisesta asiasta puhuta, vaan ihan rehellisestä työn teosta.
Quote"Häkkisen mukaan on selkeä ongelma, että mitä kauempaa poimijat tulevat sitä suuremmiksi oheiskustannukset nousevat. Pelkkä lentolippu maksaa enemmän kuin poimijan vuosiansio olisi Thaimaassa."
Tälläinen realistinen ajattelu alkaa, kun kyse on itsestään huolta pitämään pyrkivistä ihmisistä, eli lentolippujenkin hinnat osataan suhteuttaa lähtömaan paikallisiin ansiotasoihin.
Kun kyse on maahamme lentävistä pakolaisista, kukaan ei ihmettele lentolippuihin käytettyä varallisuutta.
No. mitäs tähänkin sanoisi?
Missä linkki uutiseen? Ja mitä tuohon sitten pitäisi sanoa? Ymmärtääkseni nämä tulijat eivät a) ole jäämässä Suomeen pysyvästi b) ole islamisteja.
Jos ansiosidonnaisen työttömyyskorvauksen maksuaikaa lyhennettäisiin vaikkapa vain 50%:lla, niin alkaisi ehkä marjanpoiminta kelpaamaan Suomen työttömillekin.
Quote from: Valtakunnan Vahtikoira on 01.03.2009, 01:20:11
Missä linkki uutiseen? Ja mitä tuohon sitten pitäisi sanoa? Ymmärtääkseni nämä tulijat eivät a) ole jäämässä Suomeen pysyvästi b) ole islamisteja.
Kysymys lie kai siitä, onko näitä hommia edes ajateltu tarjottavan suomalaisille opiskelijoille (minun nuoruudessani moni opiskelija vietti kesänsä Suonenjoella. Hauskaa oli, kuulemma, ja tuli tienattuakin) tai muille halukkaille, vai kuskataanko paikalle halvin mahdollinen kööri.
Tässä linkki
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Suomeen+haluttaisiin+taas+tuhansia+thaimaalaisia+marjanpoimijoita/1135243916726
Lähinnä nyt tarkoitin syvään huokaisten, etteikö jo maassa oleva aines
pysty poimimaan vai onko heidät kotimaassaan pakotettu aseilla uhaten
mustikkametsään ja siitä on jäänyt pahoja viboja. Toisaalta mustikanpoiminta saattaa
täyttää rasismin tunnusmerkit.
Tottakai Thaimaalaiset ovat väkeä, joita on helppo kunnioittaa ja toivottaa vaikkapa pysyvästi
asukeiksi
a) otsikoi oikein
b) KVG
c) http://hommaforum.org/index.php?topic=2783.0
Nyt en ymmärrä kohtia a ja b, voitko selventää?
kohdan c ymmärrän ja pahoittelen, etten ollut huomannut, että
olit jo kiinnittänyt asiaan huomiota. En tietenkään olisi aloittanut uutta
ketjua siinä tapauksessa. Minun puolestani tämän aloituksen voi vaikka poistaa.
Asiasta vielä senverran, että jos kaikkiin tuotteisiin lain mukaan pitäisi laittaa
valmistuksessa syntyneen ekologisen jalanjäljen kuva, niin kuinkahan suuri pakkaus
pitäisi olla marjoilla, joiden poimijat tuodaan toiselta puolelta palloa lentokoneella
edestakaisin, että tuo jalanjälki mahtuisi pakkauksen kylkeen.
a) päivämäärä ja lähde => lukee jossakin
b) KVG? KVG!
QuoteAsiasta vielä senverran, että jos kaikkiin tuotteisiin lain mukaan pitäisi laittaa
valmistuksessa syntyneen ekologisen jalanjäljen kuva, niin kuinkahan suuri pakkaus
pitäisi olla marjoilla, joiden poimijat tuodaan toiselta puolelta palloa lentokoneella
edestakaisin, että tuo jalanjälki mahtuisi pakkauksen kylkeen.
Mustikkabarrelin hintaa Helsingin pörssissä olisi todellakin mielenkiintoista seurata.
Quote from: MW on 01.03.2009, 01:34:58
Quote from: Valtakunnan Vahtikoira on 01.03.2009, 01:20:11
Missä linkki uutiseen? Ja mitä tuohon sitten pitäisi sanoa? Ymmärtääkseni nämä tulijat eivät a) ole jäämässä Suomeen pysyvästi b) ole islamisteja.
Kysymys lie kai siitä, onko näitä hommia edes ajateltu tarjottavan suomalaisille opiskelijoille (minun nuoruudessani moni opiskelija vietti kesänsä Suonenjoella. Hauskaa oli, kuulemma, ja tuli tienattuakin) tai muille halukkaille, vai kuskataanko paikalle halvin mahdollinen kööri.
Kysymys on kai metsistä poimittavista marjoista (http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Mets%C3%A4marjanpoimijat+ovat+sadon+armoilla/1135243926343). Ei nuoria marjanpoiminta kiinnosta, liikaa vaivaa ja liian pieni palkka. Thaimaalaiset poimijat tulevat omarahoitteisesti, jos sato on huono, tappiot jäävät heille itselleen. Siinä ekassa jutussa vihjailtiin että mukana olisi enemmänkin välikäsiä kakkua jakamassa eli Thaimaasta joku organisoisi työperäistä marjanpoimintamatkailua.
Hyvien marjapaikkojen tietäminen on katoavaa kansanperinnettä, osaksi maaseutujen autioitumisen takia. Mutta villimarjojen poimiminen on eri asia, kuin linkitetyissä jutuissa puhutaan viljeltyjen metsämarjojen poimimisesta.
Idea: Minä laittaisin pitkään työttöminä olleet maahanmuuttajat marjanpoimintatalkoisiin, samoin kuin mottitalkoisiin tai syksyllä sadonkorjuuseen. Rehellistä yksinkertaista työtä ja työn tulokset näkee heti. Työssä voisi olla houkuttimena pientä bonusta, jos työmies osoittautuu ahkeraksi.
Mutta tämä ei tietenkään käy päinsä, koska se ei olisi korrektia. Maalla kuvailemani esimerkkityöt olivat normaali tapa opettaa nuoret työntekoon.
Lemmylle: KVG ei vieläkään avautunut (vanha kun olen), joten katsoin googlesta.
Sehän löytyi heti.
KVG tai EVG on kuin EVVK, mutta muodikkaampi. Varsinkin nuoret uuspissikset ja
varhaismurrosikäiset pojanklopit toistelevat sitä. ...
Hehe...
Itse seurasin viime syksynä tätä marjanpoimimisepisodia ja en voi kuin sanoa että siinä oli taas yksi piirre uuskolonialismia.Itse thaimaalaisia poimijoita vastaan minulla ei ole mitään.Kunnioitan heidän sitkeyttään ja säälin kohteluaan. Poimijoita tuotiin tänne vaikka marjavuosi oli huono ja monet heistä jäivät miinukselle koko reissusta. Riisto tapahtui kahdessa vaiheessa. Ensin matkanjärjestäjät (thaimaalaiset) kiskoivat järjestelyistä ylihintaa ja sitten suomalaiset majoituspalvelujen järjestäjät ottivat loput majoittamalla nämä poimijat kouluille kerrossänkyihin kuin sillit purkkeihin. Tuntuu myös että samalla marjan hinnalla ei suomalaiset suostu poimimaan. Matkanjärjetelujen ylihintaa perustelen tv-dokumentilla jossa haastateltiin erästä poimijaa joka oli yrittänyt järjestää matkoja halvemmalla. Hänen morsimensa oli ammuttu ja hän itse oli haavoittunut. Dokumentti oli karu, mutta siitäkään ei Helsingin Sanomat uutisoinut rivilläkään.
Todellakin, tässä jos missä käy vuorostaan maahantulijoita sääliksi. Ahkeruuden puutteesta heitä ei todellakaan voi syyttää, kuten ei aasialaisperäisiä yleensä muutenkaan. Näin se vaan on. Ja niin, kyllä HS sun muut thaihierontapaikoista kertoo paheksuvaan sävyyn, sivuuttaen jälleen tärkeimmät pointit maahanmuutosta
Quote from: dothefake on 01.03.2009, 11:55:28
Tässä linkki
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Suomeen+haluttaisiin+taas+tuhansia+thaimaalaisia+marjanpoimijoita/1135243916726
Lähinnä nyt tarkoitin syvään huokaisten, etteikö jo maassa oleva aines
pysty poimimaan vai onko heidät kotimaassaan pakotettu aseilla uhaten
mustikkametsään ja siitä on jäänyt pahoja viboja. Toisaalta mustikanpoiminta saattaa
täyttää rasismin tunnusmerkit.
Tottakai Thaimaalaiset ovat väkeä, joita on helppo kunnioittaa ja toivottaa vaikkapa pysyvästi
asukeiksi
Onhan somaleja jo koulutettu mustikoita poimimaan ihan verovaroin ja kädestäpitäen l. ammattitaitoakin pitäisi löytymän!
http://suomaliansanomat.blogspot.com/2007/10/veronmaksajien-rahoilla-opetetaan.html
"Yksi jäsen Berde ry:stä on kuulut, että mustikkaa saa kerätä luonnosta. Hän levitti tämän tiedon yhdistyksen sisällä ja sanoi olevansa kiinnostunut asiasta.
Berde ry otti asian vakavasti ja on etsinyt aiheesta tietäviä suomalaisia asiantuntijoita. Ekoarki-hanke koordinaattori Hanna Liljaan lupasi auttaa asiassa ja nyt H-hetki on koittanut.
Berde ry:ssä asiasta kiinnostuneet luonnon antimien kerääjät ovat lähteneet retkillä ja näillä retkille Kivikon metsissä oppaana on toiminut Unikko Lehtinen. Hän on kertonut yleisesti miten luonnossa toimitaan, ja millaiset varusteet kannattaa metsään ottaa mukaan. Lisäksi Unikko Lehtinen on kertonut marjojen hyödyistä ja hyötykäytöstä.
Retkeläiset ovat tutustuneet mustikoihin, puolukoihin, juolukoihin, vadelmiin, kanttarelleihin ja muihin sieniin. Mohammed Timoadde, Suomessa jo 15 vuotta asuneena sanoi: "Olen asunut Suomessa jo viisitoista vuotta, enkä ole ollut tietoinen tästä asiasta. Tästä eteenpäin suunnittelen retkiä luonnon antimien keräämiseksi omaan käyttöön."
Retkeläiset tutustuivat myös sodan aikaisiin juoksuhautoihin, ja olivat Helsingin maastollisesti korkeimmalla kohdalla.
Kirjoittaja: Hagi Abdullahi"
nyt kaikki soittelemaan johannalle ja kuulostelemaan mitä nyt tapahtuu...
ei tänne töihin saa tulla..;)
07.04.2009
Vähemmistövaltuutetun tiedote 7.4.2009
Vähemmistövaltuutettu on selvittänyt marjanpoimijoiden asemaa julkisuudessakin thaimaalaisista poimijoista esitettyjen tietojen pohjalta. Usein köyhistä oloista tulevat marjanpoimijat ovat työskennelleet huomattavan pitkiä päiviä, mutta silti velkaantuneet thaimaalaisten järjestäjien ja suomalaisten yritysten veloittamien maksujen vuoksi.
Vähemmistövaltuutettu ehdottaa luonnonmarjojen poimintaan liittyvän viisuminannon tarkistamista siten, että poimijoiden kohtuulliset olot voidaan turvata. Myös olojen valvontaa tulee parantaa.
- Luonnonmarjojen poiminta ei saa muodostaa mekanismia yksittäisten henkilöiden haavoittuvan aseman hyväksikäyttämiseen, Vähemmistövaltuutettu toteaa Ulkoasiainministeriölle ja Sisäasiainministeriölle lähettämässään lausunnossa.
Rekrytoijat Thaimaassa veloittavat usein suhteellisesti korkeitakin summia kuluina marjanpoimijoilta. Marjanpoimija voi joutua Suomeen tullakseen ottamaan korkeakorkoista lainaa rahoittaakseen kulunsa Suomessa (mm. matkakulut, majoitus, auton ja työvälineiden käyttö) ja muut rekrytointikulut. Vuonna 2008 huonosta marjavuodesta johtuen useat marjanpoimijat jäivät tappiolle hyvin pitkistä työpäivistä huolimatta ja velkaantuivat. Haavoittuvassa asemassa olevia henkilöitä vaikuttaa joutuneen kohtuuttomaan tilanteeseen. Ohjeistusta ja koulutusta vastaavien tilanteiden ehkäisemiseksi on siten Vähemmistövaltuutetun näkemyksen mukaan aiheellista kehittää.
Vähemmistövaltuutettu kiinnittää huomiota myös ihmiskauppaan liittyvien ilmiöiden ehkäisemiseen:
- Raportit thaimaalaisten marjanpoimijoiden osalta antavat viitteitä riippuvaisen aseman tai turvattoman tilan hyväksikäytöstä, sillä poimijoiden joukossa on köyhistä oloista tulevia, alhaisen koulutustason omaavia ja Suomen oloista tietämättömiä henkilöitä, Vähemmistövaltuutettu toteaa.
Vaikka luonnonmarjojen poimijat eivät välttämättä työskentele työsuhteessa kutsujana toimineeseen yritykseen, tulee yksilön oikeuksien toteutuminen oleskelustatuksesta riippumatta pyrkiä toteuttamaan. Vähintäänkin toiminnasta syntyneiden tappioiden kattaminen olisi aiheellista taata.
Lisätietoja: Vähemmistövaltuutettu Johanna Suurpää, (09) 1604 3445
Quote from: Mika.H on 15.04.2009, 23:45:49
Rekrytoijat Thaimaassa veloittavat usein suhteellisesti korkeitakin summia kuluina marjanpoimijoilta.
....
Vaikka luonnonmarjojen poimijat eivät välttämättä työskentele työsuhteessa kutsujana toimineeseen yritykseen.... Vähintäänkin toiminnasta syntyneiden tappioiden kattaminen olisi aiheellista taata.
Just just. Pääsee Suomalainen työnantaja takaamaan Thaimaalaisen ihmiskauppiaan tuloja. Hyvä Big Gianthead!
Quote from: Alkuasukas on 15.04.2009, 23:54:54
Quote from: Mika.H on 15.04.2009, 23:45:49
Rekrytoijat Thaimaassa veloittavat usein suhteellisesti korkeitakin summia kuluina marjanpoimijoilta.
....
Vaikka luonnonmarjojen poimijat eivät välttämättä työskentele työsuhteessa kutsujana toimineeseen yritykseen.... Vähintäänkin toiminnasta syntyneiden tappioiden kattaminen olisi aiheellista taata.
Just just. Pääsee Suomalainen työnantaja takaamaan Thaimaalaisen ihmiskauppiaan tuloja. Hyvä Big Gianthead!
Ei tuosta puutu enää kuin valtion erityismäärärahan saaminen budjettiin noita tappioita varten ja marjanpoimijavaltuutetun viraston perustaminen. Kyllä veronmaksaja maksaa, on se maksanut tähänkin saakka.
Samaahan se oli, kun ammoin olin poimimassa mansikoita ruotsissa. Kämppä ja ruoka maksoi ja mansikoita oli kevyesti. Itse taisin päästä just kuiville, kaikki ei. Pikkasen hermostutti. Kesän lopulla tulikin jo lasti puolalaista ja seuraavana kesänä ei sinne enää Suomesta päässyt.
Arvoisa G-head, voisiko vielä valittaa?
Minulta on viimeisen kuukauden ajalla 5 (viisi) thaimaalaista kärkkynyt marjanpomijan paikkaa. :o Hmmm. Ilman välimaksuja olisin varmaan aika kova Del Monte mies tietyllä alueella. 8) Neiti Vähhärivaltuutettu, otan kohta yhteyttä - hoida sinä se takuutuottoinen kausityö, niin minä tuon ne komiat thaikut! ;D
Mistä näitä Thaimaalaisia marjanpoimijoita saa ostaa?
Sääli etttä kotimainen tuotanto on ajettu alas.
Quote from: Eurooppalainen on 16.04.2009, 00:14:20
Mistä näitä Thaimaalaisia marjanpoimijoita saa ostaa?
Montako tarvitset, milloin, mihin hommiin, paljonko maksat liksaa, jne? (Ei vitsi.)
Kerro. Kyllä täältä jengiä
palkkatöihin on tulossa. Jos näkisit kuinka täällä Thaikkulassa maatöitä tehdään, niin ymmärtäisit miksi eurolaiskuria ei noukkimispuuhiin kannata palkata.
Nyt on jo pakko todeta, että voihan v.... muumi.
Marjojen poimiminen on eräs suomalaisista luontaiselinkeinoista. Niistä, jotka on jätetty verotuksen ulkopuolelle niiden ikimuistoisen nautintaoikeuden vuoksi.
Jos - ja kun - yhteiskunta alkaa Johanna Suurpään vaatimuksesta subventoimaan ulkomaalaisia tässä ammatinharjoittamisessa verovaroin, meikäläinen heittäytyy het´heti marjanpoimijaksi/kalastajaksi/metsästäjäksi/käpyjen keräilijäksi.
Ihan vaan yhdenvertaisuusperiaatteen vuoksi.
(ja mikäs sen mukavavampaa - talvella ei kalasthtetha, vaan naijaan - verovaroin...)
Quote from: Mika.H on 15.04.2009, 23:45:49
Vaikka luonnonmarjojen poimijat eivät välttämättä työskentele työsuhteessa kutsujana toimineeseen yritykseen,...
Eivät koskaan. Vai voiko joku päinvastaistaista todistaa?
Työsuhde = ennakonpidätys, sotu & eläkemaksut jnejne jotka nyt jätetään suorittamatta perinteisiin jokamiehenoikeuksiin vetoamalla.
Onkohan muuten jokin muu maa maailmassa, jossa maassa pari kuukautta turistiviisumilla oleskelevat ihmiset laskettaisiin etniseksi vähemmistöksi, joita erityisaen vähemmistövaltuutetun pitää suojella?
Voisi huolestua enemmän noista Kiinalaisista siivoojista, joita s.. alistaa. Siinä on eräänlainen mamubisnes, tytäryhtiö hankkii siivoojia Kiinasta Suomeen ja täällä on oma koulutus ja majoitus, kun nämä kaikki "kotouttamisineen" on peritty työntekijältä, eipä siinä juuri leipään jää rahaa.
Quote from: Mika.H on 15.04.2009, 23:45:49
- Raportit thaimaalaisten marjanpoimijoiden osalta antavat viitteitä riippuvaisen aseman tai turvattoman tilan hyväksikäytöstä, sillä poimijoiden joukossa on köyhistä oloista tulevia, alhaisen koulutustason omaavia ja Suomen oloista tietämättömiä henkilöitä, Vähemmistövaltuutettu toteaa.
Vaikka luonnonmarjojen poimijat eivät välttämättä työskentele työsuhteessa kutsujana toimineeseen yritykseen, tulee yksilön oikeuksien toteutuminen oleskelustatuksesta riippumatta pyrkiä toteuttamaan. Vähintäänkin toiminnasta syntyneiden tappioiden kattaminen olisi aiheellista taata.
Lisätietoja: Vähemmistövaltuutettu Johanna Suurpää, (09) 1604 3445
Ei voi olla totta, että nyt mennään takaamaan marjanpoimijoiden ansiot. Kallistahan se on lentää Thaimaasta tänne ja kuluja syntyy täälläkin pakostakin. Majoituksen hinta on minimaallinen, mutta päivittäiset automatkat poimintapaikoille maksavat niin thaiukuille kuin suomalaisillekin.
Lopetetaan viisumien myöntäminen, niin ei tarvitse taata epävarmaa tienestiä. Tuosta olisivat monet thaikkuja naapureiksi saaneet suomalaiset marjanpoimijat innoissaan. Varsinkin takapihoiltaan marjansa poimimaan tottuneet vanhukset ovat oleet vihaisia.
Quote from: STP on 16.04.2009, 07:31:13
Lopetetaan viisumien myöntäminen, niin ei tarvitse taata epävarmaa tienestiä. Tuosta olisivat monet thaikkuja naapureiksi saaneet suomalaiset marjanpoimijat innoissaan. Varsinkin takapihoiltaan marjansa poimimaan tottuneet vanhukset ovat oleet vihaisia.
Kannatan. Varmasti ovat thaimaalaiset ihan mukavaa ja ahkeraa porukkaa, mutta pidän kyllä aivan poskettomana ajatusta, että tänne lennätetään toiselta puolelta maapalloa ihmisiä keräämään marjoja, kun emme itse siihen suostu. Mielestäni on hyvä, että on jokamiehen oikeus kerätä marjoja ja että myymistään marjoista ei tarvitse maksaa veroja, mutta jos seuraus on tämä, niin asiaa voisi kyllä tarkistaa.
Minkä verran marjanpoiminnalla voi tienata kuussa? Luulisi summan olevan semmoinen, että kiinnostaisi jo täällä olevaa mamua tai suomalaista työtöntä tai opiskelijaa, joka ei ole saanut kesätyötä.
Hakisivat turvapaikkaa, niin olisi tienestit taattu. Thaimaassahan on vallankumouskin tulossa, joten humanitaarinen suojelu on varmaan tarpeen?
Nuoriso hommiin ja thaikut thaikkuihin. Ettei vain kasvateta hiilijalanjalkea.
Oman osuuteni tein aikoinaan. Krapula iski pellolla puolen paivan aikoihin. ;D
E: Wisbech, UK
Quote from: VMJ on 16.04.2009, 07:55:11
Varmasti ovat thaimaalaiset ihan mukavaa ja ahkeraa porukkaa, mutta pidän kyllä aivan poskettomana ajatusta, että tänne lennätetään toiselta puolelta maapalloa ihmisiä keräämään marjoja, kun emme itse siihen suostu.
Marjanpoimijoiden roudaaminen tänne on hölmöläisten hommaa. Eikä kyse ole edes siitä etteivätkö suomalaiset suostuisi poimimaan marjoja. Nyt kun menee tietämälleen hyvälle marjastuspaikalle, saa usein huomata, että nälkäpalkalla hommia painava Thaikkuporukka on jo putsannut sen. Homma toimii niin, että suomalainen "ryhmänjohtaja" ajelee mönkijällä ympäriinsä etsien hyviä paikkoja ja itse poiminta on ulkoistettu kaukoidästä tulleille.
Eli Suurpää on nyt oikealla asialla ja hänellekin pitää siitä antaa tunnustus.
Josko taas vähän kohtuutta näihin juttuihin!
Mikäli tuon Jossun jutun oikein ymmärsin, niin hän vastustaa köyhien thaimaalaisten hyväksikäyttöä. En tiedä mitä tuo asia vähemmistövaltuutetulle kuuluu, mutta luulisi täälläkin Hommassa kaikkien olevan hyväksikäyttöä ja ihmiskauppaa vastaan.
Ainakin minusta olisi varsin kohtuullista, että nämä suomalaiset firmat jotka noita poimijoita kehitysmaista tänne roudaa, huolehtisivat poimijoiden kohtuullisista työ/asuin -olosuhteista, sekä jonkinlaisesta minimipalkasta.
Eihän se nyt niin voi olla, että maan lait ja työnteon sopimusehdot eivät koskisi ulkomaalaisia työllistäviä yrityksiä. >:(
Quote from: Kaarle M. on 16.04.2009, 08:16:20
Josko taas vähän kohtuutta näihin juttuihin!
Mikäli tuon Jossun jutun oikein ymmärsin, niin hän vastustaa köyhien thaimaalaisten hyväksikäyttöä. En tiedä mitä tuo asia vähemmistövaltuutetulle kuuluu, mutta luulisi täälläkin Hommassa kaikkien olevan hyväksikäyttöä ja ihmiskauppaa vastaan.
Ylläolevasta en ole sinänsä erimieltä
Quote
Ainakin minusta olisi varsin kohtuullista, että nämä suomalaiset firmat jotka noita poimijoita kehitysmaista tänne roudaa, huolehtisivat poimijoiden kohtuullisista työ/asuin -olosuhteista, sekä jonkinlaisesta minimipalkasta.
Eihän se nyt niin voi olla, että maan lait ja työnteon sopimusehdot eivät koskisi ulkomaalaisia työllistäviä yrityksiä. >:(
Mutta kun marjanpoimintaa ei lasketa tässä maassa ansiotyöksi (historiallisista syistä ja koska morjojen keruuta halutaan edistää). Jos se laskettaisiin ansiotyöksi, niin poimijoilta alettaisiin myös vaatimaan:
A) Työntekijän oleskelulupaa
B) Verojen maksua
En usko, että thaimaalaiset olisivat ilahtuneita tälläisestä muutoksesta.
En vastusta, jos Thaimaassa Suomen viranomaisten taholta pyritään levittämään asiallista tietoa todellisista olosuhteista suomalaisten metsien ympärillä (olettaisin, että heikäläisillä on myös omat "puskaradionsa"), mutta koska kyseessä ovat kuitenkin periaatteessa turisti-statuksella täällä olevat ihmiset, en pidä toivottavana, että heille aletaan räätälöimään erityisiä etuoikeuksia lainsäädännössä.
Quote from: citizen on 16.04.2009, 07:58:09
Hakisivat turvapaikkaa, niin olisi tienestit taattu. Thaimaassahan on vallankumouskin tulossa, joten humanitaarinen suojelu on varmaan tarpeen?
Tarkemmin ajatellen tuohan tosiaan toimisi, kiitos uuden ulkomaalaislain. Jokaisen hakijan tapaus on tutkittava yksilöllisesti ja jonot ovat vuoden pituiset. Laki mahdollistaa välittömän työnteon aloittamisen. Vastaanottokeskuksessa ei ole pakko asua, mikä tahansa ilmoitettu osoite riittää. Toimeentulotuella voisi kuitata vuokran.
Porsaanreikä on niin ilmeinen, että varmaan sitä jotkut ryhtyvät hyödyntämään. Joku viitseliäs voisi tehdä tästä mediashow'n ja saattaa Thorsin turvapaikkajärjestelmän naurunalaiseksi.
Quote from: RP on 16.04.2009, 08:30:28
mutta koska kyseessä ovat kuitenkin periaatteessa turisti-statuksella täällä olevat ihmiset, en pidä toivottavana, että heille aletaan räätälöimään erityisiä etuoikeuksia lainsäädännössä.
Tässähän se jutun juuri onkin. Jos Suomeen tuotetaan suomalaisten yritysten (ja ihmiskauppiaiden) toimesta turisteja työntekoon kyseenalaisissa olosuhteissa, niin homma pitää lopettaa lainsäädäntöä muuttamalla (Jossu on siis oikealla asialla) tai heitä täytyy alkaa kohdella aivan samoin kuin muitakin työntekijöitä,
ei siis mitään erityisiä etuoikeuksia, ainoastaan samankaltainen kohtelu kuin muillakin Suomessa työtä tekevillä.
Quote from: Roope on 16.04.2009, 08:43:24
Quote from: citizen on 16.04.2009, 07:58:09
Hakisivat turvapaikkaa, niin olisi tienestit taattu. Thaimaassahan on vallankumouskin tulossa, joten humanitaarinen suojelu on varmaan tarpeen?
Tarkemmin ajatellen tuohan tosiaan toimisi, kiitos uuden ulkomaalaislain. Jokaisen hakijan tapaus on tutkittava yksilöllisesti ja jonot ovat vuoden pituiset. Laki mahdollistaa välittömän työnteon aloittamisen. Vastaanottokeskuksessa ei ole pakko asua, mikä tahansa ilmoitettu osoite riittää. Toimeentulotuella voisi kuitata vuokran.
Porsaanreikä on niin ilmeinen, että varmaan sitä jotkut ryhtyvät hyödyntämään. Joku viitseliäs voisi tehdä tästä mediashow'n ja saattaa Thorsin turvapaikkajärjestelmän naurunalaiseksi.
Haaste lienee siinä, että kun tuet alkavat, niin marjanpoiminta ei enää jaksakaan kiinnostaa... :(
Quote from: Kaarle M. on 16.04.2009, 08:46:25
Haaste lienee siinä, että kun tuet alkavat, niin marjanpoiminta ei enää jaksakaan kiinnostaa... :(
Niin, ovatko marjanpoimijat työsuhteessa? Jos eivät, niin kai he silloin saisivat myös tuet. Yksityisen ihmisen marjanpoiminnasta saamia tuloja ei veroteta (vai vaikuttaako tukiin?) ja vapaa-ajallaan saa tehdä mitä haluaa.
Luin tuon vähemmistövaltuutetun tiedotteen ja täytyy todeta, että sielläkin on opittu kirjoittamaan asioita kryptisesti.
Kumpaakohan Jossu tarkoittaa tällä muotoilullaan, kutsun esittänyttä yritystä vai suomalaista yhteiskuntaa?
QuoteVaikka luonnonmarjojen poimijat eivät välttämättä työskentele työsuhteessa kutsujana toimineeseen yritykseen, tulee yksilön oikeuksien toteutuminen oleskelustatuksesta riippumatta pyrkiä toteuttamaan. Vähintäänkin toiminnasta syntyneiden tappioiden kattaminen olisi aiheellista taata.
Kummassakin tapauksessa Suurpää pyrkii juridisesti asettamaan jo turistinkin suomalaisen alkuperäisasukkaan kanssa samalle viivalle sosiaalisten tukien ja hyvinvoinnin jakamisessa (ja vähemmistön edustajana jopa ohi).
Ikävää on myös se, että Suurpää katsoo oikeudekseen tulkita lakia lähinnä lainsäädännöllisestä näkökulmasta - minusta on aika uskomatonta, että joku virkamies kuvittelee todellakin 2000-luvun Suomessa, että hänellä on oikeus puuttua lainsäätämiseen ja komennella lainsäätäjää.
Kuten olen aikaisemminkin todennut, Suurpää on henkilönä eräs suurimpia ongelmia suomalaisen hyvinvointi- ja kansallisvaltion tulevaisuuden kannalta tarkasteltuna.
1. Kuten olen todeksi osoittanut ja toteennäyttänyt, Suurpää on eräs tärkeimpiä tekijöitä somalitaustaisen vähemmistön syntymisessä (lakia väljästi tuolloin tulkiten ja jopa sitä loukaten) Suomeen.
2. Hän on leimannut itsensä selkeästi subjektiiviseksi koko asian ja näin myös virkansa) suhteen.
3. Miten voi olla mahdollista, että Suomen kaltaisessa vakiintuneessa demokratiassa annetaan korkea oikeudellinen valvontavirka sellaiselle ihmiselle, joka on koko työuransa aikana osoittanut yksisilmäisyyttä ja suoranaista fanaattisuutta siinä?
Suurpään kohdalla voidaan nimittäin jo aivan vakavasti todeta, että hän ei täytä niitä objektiivisuusvaatimuksia (historiansa, julkisen leimautumisensa ja virkatoimiensa vuoksi) joita odotetaan julkisen viran haltijalta.
Suurpään (ja myös Illmanin) asettaminen oikeudelliseen vastuuseen ja hänen erottamisprosessinsa - olisivat oman näkemykseni mukaan - tällä hetkellä eräitä ensiarvoisen tärkeitä toimia monikulttuurisoimisprosessin hidastamiseksi, torjumiseksi ja pysäyttämiseksi.
Ja ehkä vielä tärkeämpää - ne olisivat osoitus siitä, että Suomi on kansanvaltainen oikeusvaltio.
http://www.hs.fi/digilehti/kotimaa/artikkeli/1135245327201
Vähemmistövaltuutettu: Marjanpoimijoille on harkittava korvauksia
Ensi kesälle on jo myönnetty viisumeita edellisvuotta enemmän
Kristiina Markkanen
helsingin sanomat
Thaimaalaisten marjanpoimijoiden viisumeja pitäisi voida evätä nykyistä useammin, jos näyttää, ettei poimijoille voida turvata kohtuullisia olosuhteita Suomessa. Näin sanoo vähemmistövaltuutettu Johanna Suurpää.
Hän on antanut asiasta suosituksen ulko- ja sisäministeriölle. Suurpää ehdottaa, että viisumeita ei myönnettäisi työntekijöille, jotka tulevat sellaisiin yrityksiin, jotka eivät ole maksaneet korvauksia viime kesänä tappiolla Suomessa marjoja poimineille.
Lisäksi edustustojen henkilökuntaa pitäisi kouluttaa nykyistä paremmin tunnistamaan ihmiskaupan piirteitä.
"Luonnonmarjojen poiminnasta ei saa muodostua mekanismia, jolla yksittäisten henkilöiden haavoittuvaa asemaa käytetään hyväksi."
Ulkoministeriölle ohjeet tulevat vähän myöhässä. Ensi kesän viisumit ovat ainakin Thaimaassa jo myönnetty. Niitä on annettu hieman enemmän kuin edellisvuonna.
"2 000 viisumia on menossa luonnonmarjojen poimijoille ja 500 puutarhapuolelle", sanoo lähetystöneuvos Vesa Häkkinen ulkoministeriön passi- ja viisumiosastolta.
Toisaalta ministeriö on oma-aloitteisestikin selvittänyt korvausasioita.
Yleensä yrityksistä on vastattu, ettei korvausten eikä takuupalkkojen maksaminen ole mahdollista. Muutama yrittäjä on tosin sanonut voivansa harkita jonkinlaista vastaantuloa.
Häkkisen mukaan viime kesä oli poikkeuksellisen huono. Joidenkin marjafirmojen odotukset olivat epärealistisia.
"Jos 60 prosenttia poimijoista palaa Suomesta ilman palkkaa, sehän on orjatyötä", Häkkinen sanoo.
Elintarviketeollisuuden liitosta ei maanantaina löytynyt kantaa, pitäisikö korvauksia tai takuupalkkoja maksaa.
Vaasalaisen Riitan Herkun vientijohtajan Ben Strömstenin mielestä korvauksia ei voi edes harkita.
"Sehän saattaisi johtaa vaikka minkälaiseen turismiin."
Riitan Herkku on saanut tulevalle kesälle thaimaalaisille poimijoille 500 ja ukrainalaisille 300 viisumia.
http://www.hs.fi/digilehti/kotimaa/artikkeli/Suomeen+tulee+vuosittain+noin+12+000+marjanp/1135245327193
Suomeen tulee vuosittain noin 12 000 marjanpoimijaa
Suomeen tulee vuosittain noin 12 000 marjanpoimijaa lähialueilta ja Thaimaasta.
Poimijat eivät ole työsuhteessa, vaan heidät rinnastetaan omalla riskillä toimiviin yrittäjiin.
Jos sato on huono, poimijat voivat joutua palaaman velkaantuneina kotiin.
Quote from: skrabb on 21.04.2009, 07:56:43
http://www.hs.fi/digilehti/kotimaa/artikkeli/1135245327201
Poimijat eivät ole työsuhteessa, vaan heidät rinnastetaan omalla riskillä toimiviin yrittäjiin.
Jos sato on huono, poimijat voivat joutua palaaman velkaantuneina kotiin.
niih. marjanpoiminta on ollut kautta aikojen urakkatyötä. hyvä tyyppi, hyvä sato niin tienaus on kohillaan. huono tyyppi, huono sato niin pieleen menee, ihan kaikilla...
erikoisinta tuossa on nyt se, että thaikkujen tulotaso pitäisi nyt taata, mutta muista ollaan ihan hiljaa?! mitäs helvetin tasa-arvoa tuo on?! yhtä ryhmää suositaan muiden kustannuksella?! eikös tuo ollut sitä rasismia!
se, että noita thaikkuja maailmalla ryöstetään on ihan eri juttu. se on kansainvälisten poliisien asia, ei minkään suomalaisen jättipään!!!
Ei tarvitse mielestäni kummoistakaan laskupäätä huomatakseen, että Thaimaasta Suomeen matkustaminen marjanpoimiaksi on Huono IdeaTM. Pelkkä lentolippu maksaa tonnin, ja ihmiskauppiaalle mennee toinen. Siinä saa käsi käydä tiuhempaa kuin Vaasankadun hierontapaikassa jos meinaa matkansa saada maksettua.
En edelleenkään ymmärrä miksi tämä on meidän ongelmamme?
Quote from: Alkuasukas on 21.04.2009, 09:09:56

vai olisiko tuo vasta taktikointia?!
ykkösvaiheessa siis taataan muutaman thaikku marjanpoimijan matkakulut...
tuo kun suvaitaan niin sitten siirrytäänkin siihen lopulliseen tavoitteeseen...
eli siis turvapaikanhakijoiden matkakulutkin valtion piikkiin...
niinpä niin ja tuon jälkeen onkin tyhjät talot täynnä...
Tuo yllämainittu idea tuosta turvapaikan hakemisesta toimisi ainakin teoriassa. Periaatteessa kuka vain ulkomaalainen voisi hakea suomesta turvapaikkaa, ja näin taata elintason noin vuodeksi?
Vai voisiko olla, että eurooppalaisten hakemukset käsiteltäisiin nopeammin, tai hylättäisiin alkuunsa?
Miksi ulkolaisen yrittäjän riskit pitäisi kattaa Suomen valtion varoista, kun ei niitä kateta kotimaisellekaan yrittäjälle?
Rovaniemen asuntolassa olevat kurdit pitäisi viedä Lapin lakkasoille, niin eivät olisi kaupungilla ahdistelemassa naisia. Jos "nuorukaisille" opetetaan ongintaa, niin miksei myös poimintaa.
Quote from: Onnensoturi on 21.04.2009, 13:28:14
Miksi ulkolaisen yrittäjän riskit pitäisi kattaa Suomen valtion varoista, kun ei niitä kateta kotimaisellekaan yrittäjälle?
Rovaniemen asuntolassa olevat kurdit pitäisi viedä Lapin lakkasoille, niin eivät olisi kaupungilla ahdistelemassa naisia. Jos "nuorukaisille" opetetaan ongintaa, niin miksei myös poimintaa.
Somalit ovat jo saaneet koulutuksen kyseiseen työhön. Ammattitaitoisista kerääjistä voisi ketoa myös alan yrittäjille.
Ei tarvitsisi Thaimaasta asti porukkaa töihin haalia!
http://suomaliansanomat.blogspot.com/2007/10/veronmaksajien-rahoilla-opetetaan.html
...
Seuraavaksi perustettiin toimintaan sitten jokin satoja tuhansia veroeuroja nielevä Ekoarki-hanke, jossa koordinaattorit ja sopeuttajat seuraavaksi opettivat 15 vuotta Suomessa asuneita somaleita poimimaan mustikoita.
Tämä kuulosti niin mahdottomalta, että oli pakko tarkistaa asia primaarilähteestä eli ko. somaliyhdistyksen sivuilta:
Yksi jäsen Berde ry:stä on kuulut, että mustikkaa saa kerätä luonnosta. Hän levitti tämän tiedon yhdistyksen sisällä ja sanoi olevansa kiinnostunut asiasta.
Berde ry otti asian vakavasti ja on etsinyt aiheesta tietäviä suomalaisia asiantuntijoita. Ekoarki-hanke koordinaattori Hanna Liljaan lupasi auttaa asiassa ja nyt H-hetki on koittanut.
Berde ry:ssä asiasta kiinnostuneet luonnon antimien kerääjät ovat lähteneet retkillä ja näillä retkille Kivikon metsissä oppaana on toiminut Unikko Lehtinen. Hän on kertonut yleisesti miten luonnossa toimitaan, ja millaiset varusteet kannattaa metsään ottaa mukaan. Lisäksi Unikko Lehtinen on kertonut marjojen hyödyistä ja hyötykäytöstä.
Retkeläiset ovat tutustuneet mustikoihin, puolukoihin, juolukoihin, vadelmiin, kanttarelleihin ja muihin sieniin. Mohammed Timoadde, Suomessa jo 15 vuotta asuneena sanoi: "Olen asunut Suomessa jo viisitoista vuotta, enkä ole ollut tietoinen tästä asiasta. Tästä eteenpäin suunnittelen retkiä luonnon antimien keräämiseksi omaan käyttöön."
Retkeläiset tutustuivat myös sodan aikaisiin juoksuhautoihin, ja olivat Helsingin maastollisesti korkeimmalla kohdalla.
Kirjoittaja: Hagi Abdullahi
...
Quote from: Alkuasukas on 21.04.2009, 09:09:56
Ei tarvitse mielestäni kummoistakaan laskupäätä huomatakseen, että Thaimaasta Suomeen matkustaminen marjanpoimiaksi on Huono Idea.
Olen poiminut luonnonmarjoja kaupallisesti. Ahkeruudella ja jumalattomalla sitkeydellä, johon thaimaalaiset lienevät erityisesti suomalaisnuoriin verrattuna taipuvaisia, voi saavuttaa maittavat ansiot, jos marjavuosi on hyvä ja tietää paikat.
Ongelma liittyykin siihen, että poiminnan tulot on sidottu marjojen määrään eli käytännössä sattumaan. Thaimaalaisen näkökulmasta riski toki kannattaa ottaa, koska hyvänä marjavuonna tulot saattavat heidän mittapuullaan olla loistavat, vaikka niistä vähennettäisiin matkakulut.
Sitä kuitenkin ihmettelen, miksei suomalaisille tarjota poimintamahdollisuuksia. Millaiset ovat thaimaalaisten työehdot?
Todennäköisempää on, että Suomen metsissä näkee mammutin kuin somalin marjoja poimimassa.
Elä ihmettele kun seuraavan kerran näet puskassa lymyävän somaalin perjantai-iltana kotimatkasi varrella. Se on vain mustikassa, ellei jopa hallassa...
Quote from: skrabb on 21.04.2009, 13:55:43...........................
Retkeläiset ovat tutustuneet mustikoihin, puolukoihin, juolukoihin, vadelmiin, kanttarelleihin ja muihin sieniin. Mohammed Timoadde, Suomessa jo 15 vuotta asuneena sanoi: "Olen asunut Suomessa jo viisitoista vuotta, enkä ole ollut tietoinen tästä asiasta. Tästä eteenpäin suunnittelen retkiä luonnon antimien keräämiseksi omaan käyttöön."
..........................
Silloin ei ole kyllä kotouttaminen onnistunut, jos ei ole 15 vuodessa kuullut kertaakaan metsämarjoista tai jokamiehenoikeudesta.
http://www.hs.fi/digilehti/mielipide/artikkeli/Poimijoiden+oikeudet+eiv%C3%A4t+toteudu/1135245417636
Poimijoiden oikeudet eivät toteudu
Vähemmistövaltuutettu Johanna Suurpää on oikealla asialla ottaessaan esille Suomeen tuotujen metsämarjanpoimijoiden aseman (HS 21. 4.). Alan yrittäjät hankkivat Thaimaasta luonnonmarjojen poimijoita. Ulkoministeriö myöntää heille viisumit tarveharkinnan mukaan.
Poimijat toimivat niin sanottuina itsenäisinä yrittäjinä. Heillä ei ole vähäisintäkään työsuhdeturvaa. He toimivat täysin suomalaisten yrittäjien johdon ja valvonnan alaisina.
Olosuhteet saadaan näyttämään yrittämiseltä, kun heiltä peritään korvaukset majoituksesta ja polttoaineista. Jos marjavuosi on huono, poimijat jäävät suomalaisen hyväntekeväisyyden varaan.
Jos työsuhdelakia tulkitaan oikein, työsuhteen tunnusmerkit täyttyvät, jolloin toimeksiantajille tulee työnantajan velvoitteet. Nykyisen toimintatavan mukaan suomalaiset toimeksiantajat ovat verrattavissa Kalifornian hedelmäplantaaseihin tai Espanjan tomaattiviljelijöihin, jotka riistävät siirtotyöläisiä.
Ammattiyhdistysliike ei ole osoittanut ainakaan näkyvästi solidaarisuuttaan näitä "ihmiskaupan uhreja kohtaan", koska ryhmä on marginaalinen tässä hyvinvointivaltiossa.
PERTTI HÄKKINEN
Espoo
Quote from: skrabb on 24.04.2009, 09:13:52
http://www.hs.fi/digilehti/mielipide/artikkeli/Poimijoiden+oikeudet+eiv%C3%A4t+toteudu/1135245417636
"Jos työsuhdelakia tulkitaan oikein..."
Jos työsuhdelakia tuohon alettaisiin sovittamaan, tulisi poimijoille myös maksettavaksi verot ja eläke- ym. maksut. Edelleenkään en usko, että tänne marjoja poimimaan tulleet thaimaalaiset olisi moisesta muutoksesta hyvillään.