Quote from: Elina GrundströmEntä jos
10:53
Tarvittiin tulivuorenpurkaus muistuttamaan, että kenelle tahansa voi sattua koska tahansa ihan mitä tahansa. Savupilvien aiheuttama liikennekaaos on ollut hyvä osoitus elämän arvaamattomuudesta, ja se antaa aihetta monenlaisiin ajatusharjoituksiin.
Entä jos matkailukohteisiin juuttuneet tuhannet suomalaiset olisivatkin joutuneet jäämään sinne määrämättömäksi ajaksi? Entä jos Suomeen ei olisi voinut palata ollenkaan luonnonkatastrofin tai verisen vallankaappauksen vuoksi?
Kuinka kauan vaikkapa Halla-ahon perhe pärjäisi maailmaalla luottokorttien varassa? Ja millaista maahanmuuttopolitiikkaa he toivoisivat maalta, jossa sattuvat olemaan?
Kenelle tahansa voi sattua mitä tahansa on hyvä poliitinen prinsiippi myös sosiaali- ja terveydenhuollon järjetämiseen.
Viime viikon Annassa on koskettava reportaasi nelilapsisesta perheestä, jonka isä saa noin vain aivoinfarktin, eikä pysty enää puhumaan tai tekemään töitä. Lehdessä on juttu myös kahdesta ihan tavallisesta naisesta, jotka ovat saaneet ex-poikaystävältä hivin.
Entä jos se tapahtuisi minulle? Riittävätkö perheen rahat? Saisinko omaishoitajana tarpeeksi tukea? Onko julkinen sairaanhoito tarpeksi hyvää siinä vaiheessa, kun yksityisellä ei enää ole varaa käydä?
Tällaisiakin asioita olisi hyvä miettiä, nyt kun tervedenhuoltolakia uudistetaan.
Mitäpä jos ei koko ajan tehtäisi politiikkaakaan vain kasvun, kannustavuuden ja valinnanvaran näkökulmasta, vaan pysähdyttäisiin miettimään: entä jos.
Vihreä Lanka - Entä josHalla-aho mainittu. Kyllä se Elina vain osaa.
"Tarvittiin tulivuorenpurkaus muistuttamaan, että kenelle tahansa voi sattua koska tahansa ihan mitä tahansa. Savupilvien aiheuttama liikennekaaos on ollut hyvä osoitus elämän arvaamattomuudesta, ja se antaa aihetta monenlaisiin ajatusharjoituksiin."
Hei Vihreä Lanka, voisitko kertoa, mikä on se luonnonmullistus, joka on jo 500 vuotta estänyt Suomen romaneja sopeutumasta?
Eiköhän jokainen hommalainen ole sitä mieltä, että katastrofiapua pitää toki antaa. Mutta luonnonkatastrofit ovat tykkänään eri asia kuin se, että jotkut kansat pitävät parempana tapella sukupolvesta toiseen kuin rakentaa maataan. Katastrofiapu on tilapäistä, ei sen livulla ketään saa jättää maahan pysyvästi.
Taisin ylläolevassa viestissäni syyllistyä hämärään ilmaisuun, joten seuraavassa selkokielisempi tiivistys:
Jos jokin pakolais- tai turvapaikanhakijaryhmä ei heidät pelastaneessa maassa osaa olla hyödyksi yhteiskunnalle tai rakentaa itselleen parempaa elämää, on todennäköistä, ettei kyseisen ryhmän kova onni sen kotimaassakaan johtunut luonnonolosuhteista vaan etnisestä ryhmästä itsestään.
Tilapäinen katastrofiapu ja tilapäinen pakolaisuus ovat hyväksyttäviä, mutta elinikäisen eläkeläisyyden ja täysihoidon tarjoaminen sellaisille, jotka eivät osaa/halua/viitsi kantaa kotimaistaankaan vastuuta, on väärin.
Tarvitaan tulivuorenpurkaus että vihreä rupeaa ajattelemaan. En uskalla ajatella mitä tarvitaan että se myös ymmärtää.
QuoteTällaisiakin asioita olisi hyvä miettiä, nyt kun tervedenhuoltolakia uudistetaan.
Niinpä. Se asia on tunnustettava, ettei Suomi voi olla maailman terveyskeskus/sossu tms. Valdelta loppuu rahat.
Kuinka kauan vaikkapa Halla-ahon perhe pärjäisi maailmalla luottokorttien varassa?
tavallinen suomalaisperhe pärjäisi luultavasti erittäin hyvin, ja pystyisi lähettämään rahaa tänne kotisuomeen monikulttuuri vallankaappauksen uhreiksi jääneille sukulaisilleen.
elinalla on ajatus hieman harhaillut.
Tietysti voi olla, että Halla-aho karkotettaisiin, mikäli hän ryhtyisi joukkoraiskauksiin, sosiaaliturvan väärinkäytöksiin, ryöstöihin sekä terrori-iskujen suunnitteluun ja osoittaisi vielä kaiken kukkuraksi käytöksellään halveksivansa auttajiaan.
Olipa taas oikein ajatusten tonava. Kuinka helvetin epätoivoiseksi tuo ruikutus voi enää kiihtyä? Suomessa ei ole ollut aktiivista vulkanismia varmaan 1,5 miljardiin vuoteen, joten eiköhän tulivuorenpurkaukset voida jättää pois kotouttamispolitiikasta...
Luokseni mahtuisi asumaan pieni islantilainen perhe. Teen tilaa kaltaisilleni mutta odotuksiakin on. Eli kotiani ei ryövätä, ei sotketa, minua ei käytetä hyväksi eikä minulla maksateta elämistä. Jos kuitenkin niin kävisi, pistäisin perheen pihakuusen alle miettimään. Muuten olen ystävällinen ja avulias ja jaan vähistänikin kuten kristityn kuuluukin. Vastavuoroisesti räikeätä hyväksikäyttöä ja halveksuntaa en ymmärrä.
"Mutta hehän ovat tulleet tulivuoria pakoon!" -selitys ei koskaan oikeuta paskamaiseen käytökseen.
Quote from: Elina GrundströmKuinka kauan vaikkapa Halla-ahon perhe pärjäisi maailmaalla luottokorttien varassa? Ja millaista maahanmuuttopolitiikkaa he toivoisivat maalta, jossa sattuvat olemaan?
Todennäköisesti tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa joka palauttaisi Halla-ahon perheineen takaisin kotimaahansa??
Olipas harvinaisen typerä kirjoitus.
Quote from: Erik Herrmann on 23.04.2010, 15:18:02
Quote from: Elina GrundströmEntä jos
10:53
Tarvittiin tulivuorenpurkaus muistuttamaan, että kenelle tahansa voi sattua koska tahansa ihan mitä tahansa. Savupilvien aiheuttama liikennekaaos on ollut hyvä osoitus elämän arvaamattomuudesta, ja se antaa aihetta monenlaisiin ajatusharjoituksiin.
Entä jos matkailukohteisiin juuttuneet tuhannet suomalaiset olisivatkin joutuneet jäämään sinne määrämättömäksi ajaksi? Entä jos Suomeen ei olisi voinut palata ollenkaan luonnonkatastrofin tai verisen vallankaappauksen vuoksi?
Vihreä Lanka - Entä jos
Halla-aho mainittu. Kyllä se Elina vain osaa.
Voihan piru, entäs jos vaikka yöllä tosiaankin tapahtuu verinen vallankaappaus?
Aamulla kun ponkaisee pihalle niin kalmoja lojuu ympäriinsä ja romuksi ammuttuja Kalshnikoveja on läjäpäin pitkin tantereita...."Vallankumous yllätti nukkujan",karjuisi
iltapulun lööppi ja jatkaisi että yllättävästi sisällissota alkoi yöllä.
Entä luonnonkatastrofi?
Pääsisikö sekin yllättämään?
Esimerkiksi...äh...öööh...Niin no, sellainen katastrofi joka kulkisi pitkin
Suomen rajoja ja ei ylettyisi muualle, kyllä semmoinen voi tapahtua!
Aamulla kun heräsi niin planeetan vakain kallioperä olisi järissyt tiehensä ja
toisesta ulottuvuudesta rajalle materialisoitunut hirmumyrsky olisi vienyt torpat mennessään.
Sitten tulisivat heinäsirkkojen parvet...öööh...Virosta ja ylhäältä mäjähtäisi
vain Suomen tuhoava meteoriitti niskaan.
Tuhoa täydentäisivät samanaikaisesti yllättävät tulvat ja ennätysmäinen kuivuus.
Niin että älkää sanoko että meillä ei voi tapahtua,kyllä voi ja ainekin
viikko menisi näitä jälkiä siivotessa(Tupakkitauot mukaan lukien) :P
Quote from: Erik Herrmann on 23.04.2010, 15:18:02
Quote from: Elina Grundström
Tarvittiin tulivuorenpurkaus muistuttamaan, että kenelle tahansa voi sattua koska tahansa ihan mitä tahansa. Savupilvien aiheuttama liikennekaaos on ollut hyvä osoitus elämän arvaamattomuudesta, ja se antaa aihetta monenlaisiin ajatusharjoituksiin.
Entä jos matkailukohteisiin juuttuneet tuhannet suomalaiset olisivatkin joutuneet jäämään sinne määrämättömäksi ajaksi? Entä jos Suomeen ei olisi voinut palata ollenkaan luonnonkatastrofin tai verisen vallankaappauksen vuoksi?
Kuinka kauan vaikkapa Halla-ahon perhe pärjäisi maailmaalla luottokorttien varassa? Ja millaista maahanmuuttopolitiikkaa he toivoisivat maalta, jossa sattuvat olemaan?
http://www.vihrealanka.fi/blogit/ent%C3%A4-josJos tällä kirjoituksella on tarkoitus perustella nykyistä maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikkaa, niin metsään menee. Tämänhetkisistä maahanmuuttajista ja Suomeen tulevista turvapaikanhakijoista ei ole yksikään lähtenyt omasta maastaan luonnonkatastrofin takia.
Kovasti myös ihmettelen joidenkin suvaitsevaiston kirjoittajien Halla-aho-fiksaatiota.
Siitä puhe, mistä puute. :P
Quote from: Elina GrundströmEntä jos
Viime viikon Annassa on koskettava reportaasi nelilapsisesta perheestä, jonka isä saa noin vain aivoinfarktin, eikä pysty enää puhumaan tai tekemään töitä. Lehdessä on juttu myös kahdesta ihan tavallisesta naisesta, jotka ovat saaneet ex-poikaystävältä hivin.
Vihreä Lanka - Entä jos
Tohon tarvitaan jo aika hyvä lääkitys. Siis siihen että pystyy kirjoittamaan tuollaista tekstiä...
Quote from: Elina GrundströmEntä jos Suomeen ei olisi voinut palata ollenkaan luonnonkatastrofin tai verisen vallankaappauksen vuoksi?
Hmm... verinen vallankaappaus, Halla-aholla ei enää mitään asiaa maahan. Kukahan se siis voisi olla tuollaisen fantasioidun kaappauksen takana?
Quote from: Phantasticum on 25.04.2010, 00:56:51
***
Kovasti myös ihmettelen joidenkin suvaitsevaiston kirjoittajien Halla-aho-fiksaatiota.
Siitä puhe, mistä puute. :P
Ne himoitsevat vinkuheinän kehoa? ;D Ei vaan, Halliksella on uskomattoman porno ääni, siitä ne kiihottuvat. Äly tuskin tavoittaa näitä.
Ja leikki sikseen. Ei saa dissata tulevaa senaattoria.
EDIT: Reality check. Halliksella
on miellyttävä ääni, sanomasta puhumattakaan. Jahka turhat ennakkoluulot saadaan karistettua, varmaan JH-a osaa hyödyntää tätä ominaisuutta?
Quote from: Elina GrundströmOnko julkinen sairaanhoito tarpeksi hyvää siinä vaiheessa, kun yksityisellä ei enää ole varaa käydä?
Käykö omaisuushoitaja Grundström tällä hetkellä yksityisellä? Jos moiseen on varaa, niin varmaan omistaan riittäisi vaikka islantilaisten tukemiseen.
QuoteMitäpä jos ei koko ajan tehtäisi politiikkaakaan vain kasvun, kannustavuuden ja valinnanvaran näkökulmasta, vaan pysähdyttäisiin miettimään: entä jos.
Ok. Entä jos muslimit sopeutuisivat tänne. Entä jos pakolaiset eivät tulisi tänne kepulikonstein. Entä jos somalit muuttaisivat takaisin rauhallisimpiin kolkkiin Somaliassa. Entä jos mamut eivät olisi niin yliedustettuina väkivaltarikoksissa ja työehtojen polkemisessa. Grundstömmille tiedoksi: monet ovat jo pysähtyneet pohtimaan asioita. Jopa vuosia ennenkuin Islannissa purkautui tulivuori :o
Quote from: Luotsi on 25.04.2010, 02:25:24
Quote from: Elina GrundströmEntä jos Suomeen ei olisi voinut palata ollenkaan luonnonkatastrofin tai verisen vallankaappauksen vuoksi?
Hmm... verinen vallankaappaus, Halla-aholla ei enää mitään asiaa maahan. Kukahan se siis voisi olla tuollaisen fantasioidun kaappauksen takana?
No, ovathan vihreät ennenkin fantasioineet sisällissodasta suomalaisten ja maahanmuuttajien välillä ja hekumoineet metsissä ja ojissa mätänevillä maahanmuuttokriitikoiden ruumiilla.
Edit: Tuohon viittaan:
QuoteOnnea matkaan, lapsikullat. Yrittäkää selviytyä. Ikävä velvollisuuteni on kertoa, että jos syttyy sota teikäläisten ja esimerkiksi minun tuntemieni mamujen välillä — joista useimmat ovat kelpo ihmisiä — me olemme siinä sodassa eri puolilla. Yritän olla oksentamatta, kun ruumiinne likoavat puroissa ja mätänevät metsiin.
Vihfreä humanisti Ville Komsi
http://kullervokalervonpoika.wordpress.com/tag/maahanmuuttoasioiden-johtaja/
Quote from: PYO on 25.04.2010, 11:28:01
Grundstömmille tiedoksi: monet ovat jo pysähtyneet pohtimaan asioita. Jopa vuosia ennenkuin Islannissa purkautui tulivuori :o
Totta turiset ja yleensäkin asiassa kuin asiassa ihan arkipäiväisessä elämässä joutuuu
varmistelemaan ja sunnittelemaan eri vaihtoehtoja....
1.Normaali ihminen menossa kauppaan nakkipaketin hakuun ja tie on rempan vuoksi
katki->Valitsee toisen tien tai toisen kaupan.
2.Elina menossa kauppaan tofupaketin hakuun ja tie on rempan vuoksi
katki->Kauhistuu ja jähmettyy paikoilleen tai palaa kotiin miettimään että kerkiääkö kuolemaan nälkään ennen kuin tie taas avataan, saattaa myös ankarasti soimata itseään
siitä että ei ole tehnyt etukäteen suunnitelmaa tämän varalta.
Mielenkiintoista sinällään on että Elinaa ei tunnu yhtään huolettavan se että Suomessa
ei ole tehty mitään suunnitelmia siitä miten jatkuvasti lisääntyvien
kulttuuriimme sopeutumattomien ihmisten aiheuttamat ongelmat ratkaistaan...on vain
suvisten ja politiikkojen epämääräisi ja ympäripyöreitä puheita joilla ei ole
todellisuuden kanssa mitään tekemistä.
Eli taas kerran annetaan ongelmien kasaantua ja kasvaa, sen jälkeen niiden aiheuttajat
kääntyvät syyllistämään syyttömiä että miksette tehneet mitään,miksi ette valmistautuneet.
Vihreittenkin toiminta lamautuu kun lentoliikenne menee jumiin. Saman tekee energian loppuminen. On vaikeaa olla "vihreä" kun teollisuus ja kauppa (=elintaso) ajetaan alas.
Elina Grundström:
QuoteEntä jos
23.4.2010
Tarvittiin tulivuorenpurkaus muistuttamaan, että kenelle tahansa voi sattua koska tahansa ihan mitä tahansa. Savupilvien aiheuttama liikennekaaos on ollut hyvä osoitus elämän arvaamattomuudesta, ja se antaa aihetta monenlaisiin ajatusharjoituksiin.
Loppu-osa tekstistä aika harhaista
ajatusharjoitusta.
Quote from: antero on 25.04.2010, 01:51:22
Quote from: Elina GrundströmEntä jos
Viime viikon Annassa on koskettava reportaasi nelilapsisesta perheestä, jonka isä saa noin vain aivoinfarktin, eikä pysty enää puhumaan tai tekemään töitä. Lehdessä on juttu myös kahdesta ihan tavallisesta naisesta, jotka ovat saaneet ex-poikaystävältä hivin.
Vihreä Lanka - Entä jos
Tohon tarvitaan jo aika hyvä lääkitys. Siis siihen että pystyy kirjoittamaan tuollaista tekstiä...
Olivatko nämä ex-poikaystävät afrikkalaisia?
Jännää, että tätä ei mainita.
Quote from: PYO on 25.04.2010, 11:28:01
QuoteMitäpä jos ei koko ajan tehtäisi politiikkaakaan vain kasvun, kannustavuuden ja valinnanvaran näkökulmasta, vaan pysähdyttäisiin miettimään: entä jos.
Ok. Entä jos muslimit sopeutuisivat tänne. Entä jos pakolaiset eivät tulisi tänne kepulikonstein. Entä jos somalit muuttaisivat takaisin rauhallisimpiin kolkkiin Somaliassa. Entä jos mamut eivät olisi niin yliedustettuina väkivaltarikoksissa ja työehtojen polkemisessa.
Entä jos Suomen hallitus ja eduskunta eivät olisikaan täynnä maanpettureita?
Quote from: CaptainNuiva on 25.04.2010, 16:23:32
Quote from: PYO on 25.04.2010, 11:28:01
Grundstömmille tiedoksi: monet ovat jo pysähtyneet pohtimaan asioita. Jopa vuosia ennenkuin Islannissa purkautui tulivuori :o
Totta turiset ja yleensäkin asiassa kuin asiassa ihan arkipäiväisessä elämässä joutuuu
varmistelemaan ja sunnittelemaan eri vaihtoehtoja....
1.Normaali ihminen menossa kauppaan nakkipaketin hakuun ja tie on rempan vuoksi
katki->Valitsee toisen tien tai toisen kaupan.
2.Elina menossa kauppaan tofupaketin hakuun ja tie on rempan vuoksi
katki->Kauhistuu ja jähmettyy paikoilleen tai palaa kotiin miettimään että kerkiääkö kuolemaan nälkään ennen kuin tie taas avataan, saattaa myös ankarasti soimata itseään
siitä että ei ole tehnyt etukäteen suunnitelmaa tämän varalta.
-> Elina syyttää valkoisia lihaasyöviä heteromiehiä siitä, että kadulla oleva remontti estää häntä menemästä kauppaan ostamaan lesbovegaaniruokaa.
Quote from: mikkoellila on 25.04.2010, 16:55:24
Quote from: antero on 25.04.2010, 01:51:22
Quote from: Elina GrundströmEntä jos
Viime viikon Annassa on koskettava reportaasi nelilapsisesta perheestä, jonka isä saa noin vain aivoinfarktin, eikä pysty enää puhumaan tai tekemään töitä. Lehdessä on juttu myös kahdesta ihan tavallisesta naisesta, jotka ovat saaneet ex-poikaystävältä hivin.
Vihreä Lanka - Entä jos
Tohon tarvitaan jo aika hyvä lääkitys. Siis siihen että pystyy kirjoittamaan tuollaista tekstiä...
Olivatko nämä ex-poikaystävät afrikkalaisia?
Jännää, että tätä ei mainita.
Onkohan alkuperäisessä lähteessä, eli Anna-lehdessä valaisua tähän asiaan? Löytyykö kenenkään kotoa lehteä?