Hommaforum Testi

HOMMAN UUTISHUONE => Uutiset ja media => Kotimaa => Topic started by: Iloveallpeople on 21.04.2010, 23:27:25

Title: 2010-04-21 YLE: Hyvinvoinnin kasvu vaatii maahanmuuttoa
Post by: Iloveallpeople on 21.04.2010, 23:27:25
QuoteHyvinvoinnin kasvu vaatii maahanmuuttoa

Maaseutu ei enää kykene luovuttamaan koulutettua ja osaavaa työvoimaa. Sitä tulee korvaamaan ulkomainen työvoima.

Suomalaisen hyvinvoinnin perusta on muutoksessa. Se on perustunut tähän asti siihen, että kasvukeskukset ovat saaneet työvoimaa maakunnista.

Maaseutu eivät enää kykene luovuttamaan koulutettua ja osaavaa työvoimaa, sanoo hallintotieteiden tohtori Torsti Hyyryläinen Helsingin yliopiston Ruralia-insituutista.

- Työperäinen maahanmuutto on väistämätön seuraus, jos haemme Suomelle kasvua tulevaisuudessa. Tämä näkyy jo hyvin selvästi pääkaupunkiseudulla. Esimerkiksi Helsingin kasvusta suuri osa tulee maahanmuuttaneiden ulkomaalaisten myötä. Yksinkertaisesti, Suomesta tulee seuraavien kolmenkymmenen vuoden aikana nykyistä monimuotoisempi, monikulttuurisempi, värikkäämpi ja toivottavasti myös luovempi ja dynaamisempi alue.

YLE Kainuu (http://yle.fi/alueet/kainuu/2010/04/hyvinvoinnin_kasvu_vaatii_maahanmuuttoa_1620919.html?origin=rss)
Title: Vs: 2010-04-21 YLE: Hyvinvoinnin kasvu vaatii maahanmuuttoa
Post by: Alkuasukas on 21.04.2010, 23:37:10
Ei. Voi. Olla. Totta.
Title: Vs: 2010-04-21 YLE: Hyvinvoinnin kasvu vaatii maahanmuuttoa
Post by: guest584 on 21.04.2010, 23:45:07
Quote from: Alkuasukas on 21.04.2010, 23:37:10
Ei. Voi. Olla. Totta.

Totta kai voi ja vedenpitävät perusteet:

-Koska humanismi.
-Muttakun tiedostavuus.
-Työvoimapula.
-Moniosaaja ja vapaa liikkuvuus.
-Meillä on velvollisuus.
-*keksi tähän jotain omaa täysin hatusta vedettyä paskaa*
Title: Vs: 2010-04-21 YLE: Hyvinvoinnin kasvu vaatii maahanmuuttoa
Post by: cgm on 21.04.2010, 23:46:21
Outoa karjuntaa ja mylvintää kuuluu nurkan takaa... onko se... voiko se olla...
Title: Vs: 2010-04-21 YLE: Hyvinvoinnin kasvu vaatii maahanmuuttoa
Post by: GATEKEEPER on 21.04.2010, 23:47:01
 :D :D :D :D :D :D :D

Quote
Yksinkertaisesti, Suomesta tulee seuraavien kolmenkymmenen vuoden aikana nykyistä monimuotoisempi, monikulttuurisempi, värikkäämpi ja toivottavasti myös luovempi ja dynaamisempi alue.

Nii, siinäs kuulitte. Yksinkertaisesti. :) Jopa tohtorikin sen tietää sanoa. Paljonhan tuosta yrjöstä on maksettu taas... ???
Title: Vs: 2010-04-21 YLE: Hyvinvoinnin kasvu vaatii maahanmuuttoa
Post by: gloaming on 21.04.2010, 23:52:46
Kyseinen tohtori on erittäin suurella todennäköisyydellä ennusteessaan oikeassa. Maahan- ja maastamuutto tulevat lisääntymään. Kyse on siitä, millaista maahanmuuttoa ja toisaalta siitä, pystymmekö pysäyttämään ns. aivovuodon.
Title: Vs: 2010-04-21 YLE: Hyvinvoinnin kasvu vaatii maahanmuuttoa
Post by: Lemmy on 22.04.2010, 00:09:04
Hyvinvoinnin kasvu vaatii TYÖPAIKKOJA
Title: Vs: 2010-04-21 YLE: Hyvinvoinnin kasvu vaatii maahanmuuttoa
Post by: Anti-Utopisti on 22.04.2010, 01:10:32
Hyvinvoinnin kasvu vaatii yksinkertaisesti oranssia meemiä takaisin eikä mitään muuta.

Oranssin meemin maailmankuvallahan (esim. klassiset Kehruu-Jenny ja T-Ford) se hyvinvointi alun perinkin saatiin länsimaihin eikä millään pahuksen väestömäärän tuijottamisella tai epämääräisellä innovatiivisuuden ilmapiirillä. Taloudelliseen menestykseen riitti silloin periaatteessa yksi keksijä, yksi potentiaalisten menestystuotteiden bongaaja, joukko insinöörejä, sopivasti työnjohtajia ja laajat massat työläisiä.

Mutta sitten vuonna 1968 vihreä meemi rupesi nakertamaan oranssin meemin hegemoniaa. Siitä lähtien tuotantokoneiston toimintaedellytykset länsimaissa vaikuttavat heikenneen jatkuvasti. Monimuotoisuushömppä lienee viimeinen niitti oranssille meemille, ja ehkäpä se on juuri tätä tavoitetta varten lanseerattukin ottaen huomioon vihreän meemin vihamielisyyden oranssia meemiä kohtaan.

Gary Hamelin teos Leading the Revolution ja Ed Michaelsin teos The War for Talent antavat YLE:n propagandajuttuun verrattuna täysin päinvastaisen kuvan siitä, riittääkö pieni osaajien joukko merkittävän kasvun aikaansaamiseen:

"In 1900, only 17 percent of all jobs required knowledge workers; now over 60 percent do. More knowledge workers means it is more important to get great talent, since the differential value created by the most talented knowledge workers is enormous. The best software developers can write ten times more usable lines of code than average developers, for example,and their products yield five times more profit."

Mainittu lähteessä: Robert Last: The "War for Talent" is NOT a Myth

http://www.thinkhdi.com/hdi2009/files/The%20War%20for%20Talent%20is%20Not%20a%20Myth.pdf

Väite väestömäärän kasvun välttämättömyydestä suomalaisten hyvinvoinnille sotii kaikkea sitä vastaan, mitä olen itse kauppatieteen johtamisen alalta oppinut. Tai totta kai, jos erilaiset kuplavedätykset ovat jossain maassa ainoa taloudellisen toimeliaisuuden muoto, niin sellaisessa maassa väestönkasvu saattaa todellakin olla välttämätöntä huiputettavien riittävän määrän varmistamiseksi, mutta kuka kuvittelee pysyvän hyvinvoinnin olevan mahdollista niissä maissa, joiden talous perustuu pelkästään tällaiseen epäterveeseen malliin.

Entäpä jos tarkastelemme maailman karttaa ja eri maiden BKT:tä? Näyttääkö siltä, että väestömäärän lisäys olisi oikotie onneen ja hyvinvointiin? Kuka idiootti muutenkaan kuvittelee passiivisten resurssien muuttuvan itsestään valmiiksi tuotteiksi ilman valtavan monimutkaisen koneiston suunnittelua ja rakentamista näiden välille?

Väitän, että varsin pieni joukko ihmisiä tulee ratkaisemaan Suomen hyvinvoinnin tulevaisuuden 2000-luvulla eikä Suomen kokonaisväkiluvun kasvu. Jo 80/20-sääntö ennustaa tämän.

Aivan vastaavasti uskon, että varsin pieni joukko ihmisiä ratkaisee Suomen maahanmuuttopolitiikan kohtalon. Aloitteleville Hommalaisille kertoisinkin, että väitteet tarpeesta ruveta seuraavaksi käännyttämään laajoja ihmismassoja maahanmuuttokriitikoiden riveihin ovat epäuskottavia tai vähintäänkin kyseenalaisia. Menestyksen aikaansaamiseen on nimittäin olemassa hyvin tunnettu vakiokaava, ja ensimmäinen askel siinä on tavoitteeseen vakavasti suhtautuvan ja koneistomaiseen toimintaan kykenevän vanguardin kokoaminen.

Miksikö YLE:n propagandajutun kaltaiset väitteet sitten uppoavat poliitikoihin ja niin moniin muihinkin lukijoihin? Veikkaan syyksi useimpien ihmisten ymmärtämättömyyttä menestyksen avaintekijöistä. Mikä tahansa väite vakavalla naamalla esitettynä uppoaa osaan tietämättömistä kuulijoista, jos siinä vain vaikuttaa olevan asiantuntijan päättelykyky takana.


[email protected]
Title: Vs: 2010-04-21 YLE: Hyvinvoinnin kasvu vaatii maahanmuuttoa
Post by: Nikopol on 22.04.2010, 01:18:07
Hyvinvoinnin kasvun tarpeellisuus on kyseenalaista.

Etenkin kun hyvinvoinnin kasvulla tarkoitetaan yleensä aina aineellisen hyvän lisääntymistä l. talouskasvua.
Title: Vs: 2010-04-21 YLE: Hyvinvoinnin kasvu vaatii maahanmuuttoa
Post by: PaulR on 22.04.2010, 01:36:57
Jos nyt tarkkaan luetaan, niin Anti-Utopistin sanottava on muuttunut aikojen mukana. Kuten pitääkin.
Title: Vs: 2010-04-21 YLE: Hyvinvoinnin kasvu vaatii maahanmuuttoa
Post by: Sakuro on 22.04.2010, 02:25:28
En tiedä johtuuko minusta vai tohtori Torsti Hyyryläisestä, kun en ymmärrä minne sitä koulutettua ja osaavaa työvoimaa luovutetaan, ja miten siihen kykenemättömyys johtaa maahanmuuttajien tarpeen lisääntymiseen. Tai sitten viilaan vain pilkkua ja tri tarkoitti opinnoista työelämään luovuttamista - vaikka siinäkin tapauksessa lukutaidottoman somaliväestön importointi tuskin vastaa koulutetun ja osaavan työvoiman tarvetta. Puhumattakaan siitä, miten pieni vaikutus Helsingin värikkyydellä on maaseutujen kannalta.

No jaa, islam ei kieltäne zetoreja.

QuoteSuomalaisen hyvinvoinnin perusta on muutoksessa.
Eittämättä.
Title: Vs: 2010-04-21 YLE: Hyvinvoinnin kasvu vaatii maahanmuuttoa
Post by: Melbac on 22.04.2010, 06:34:44
Quote from: Iloveallpeople on 21.04.2010, 23:27:25
QuoteHyvinvoinnin kasvu vaatii maahanmuuttoa

Maaseutu ei enää kykene luovuttamaan koulutettua ja osaavaa työvoimaa. Sitä tulee korvaamaan ulkomainen työvoima.

Suomalaisen hyvinvoinnin perusta on muutoksessa. Se on perustunut tähän asti siihen, että kasvukeskukset ovat saaneet työvoimaa maakunnista.

Maaseutu eivät enää kykene luovuttamaan koulutettua ja osaavaa työvoimaa, sanoo hallintotieteiden tohtori Torsti Hyyryläinen Helsingin yliopiston Ruralia-insituutista.

- Työperäinen maahanmuutto on väistämätön seuraus, jos haemme Suomelle kasvua tulevaisuudessa. Tämä näkyy jo hyvin selvästi pääkaupunkiseudulla. Esimerkiksi Helsingin kasvusta suuri osa tulee maahanmuuttaneiden ulkomaalaisten myötä. Yksinkertaisesti, Suomesta tulee seuraavien kolmenkymmenen vuoden aikana nykyistä monimuotoisempi, monikulttuurisempi, värikkäämpi ja toivottavasti myös luovempi ja dynaamisempi alue.

YLE Kainuu (http://yle.fi/alueet/kainuu/2010/04/hyvinvoinnin_kasvu_vaatii_maahanmuuttoa_1620919.html?origin=rss)
Kainuun tohtori ei ole tainnut käydä helsingissä pitkään aikaa?.Itse helsinkiläisenä pitäisin tota lähinnä vittuiluna:).Se on kyllä tosin sanottava että onhan noi "koulutettua" työvoimaa jos pitää mogadishun yliopiston papereita jossain arvossa:D.

Tollainen on muuten ilmeisesti ihan oikeasti olemassa
http://en.wikipedia.org/wiki/Mogadishu_University
Title: Vs: 2010-04-21 YLE: Hyvinvoinnin kasvu vaatii maahanmuuttoa
Post by: Astbury on 22.04.2010, 09:44:27

Quote
Yksinkertaisesti, Suomesta tulee seuraavien kolmenkymmenen vuoden aikana nykyistä monimuotoisempi, monikulttuurisempi, värikkäämpi ja toivottavasti myös luovempi ja dynaamisempi alue.

Silleen varmaan osaksi totta, että Suomi lakkaa olemasta valtio, jossa jotain järjestystäkin olisi ja toimivaa infastruktuusia ja muuta homoilua, jonka rikkaampien kulttuurien edustajat ovat ymmärtäneet jättää tekemättä, ja sen sijaan Suomesta tulee "alue".
Title: Vs: 2010-04-21 YLE: Hyvinvoinnin kasvu vaatii maahanmuuttoa
Post by: Turkulaine on 22.04.2010, 10:02:42
Miksi tämä on uutisosiossa eikä hauskoissa uutisissa? Mieshän ihan selvästi hassuttelee. Eihän nyt kukaan terve enää uhkaile työvoimapulalla ilman nuivaa pilkettä silmäkulmassa. Jos taas mies on tosissaan, ei hänen juttujensa ruotiminen täällä julkisesti ole sopivaa ensinkään.