QuoteMaija Anttila: Nollatoleranssi
Tapasin paria afrikkalaista nuorta miestä, jotka olivat joutuneet ennalta arvaamattoman väkivallan kohteeksi kotimatkallaan lähellä metroasemaa. Jonkinlainen nahkatakkiporukka oli käynyt yllättäen heidän kimppuunsa lyöden ja katuun kaataen. Mutta suurta rohkeutta osoitti se bussikuski, joka oli tullut apuun, häätänyt huligaanit pois ja kutsunut ambulanssin. Tästä teosta haluan kiittää bussin kuljettajaa. Nykyään niin moni jää yksin tällaisessa väkivaltatilanteessa.
Toisaalta se on ymmärrettävää, koska niin monet kokemukset osoittavat, miten auttajat on piesty ja joskus heitä on jopa syytetty pahoinpitelijöiksi. Mutta välinpitämättömyyden kasvu on tosi huolestuttavaa. Se koskee jokaista meistä. Jos kukaan ei ole kiinnostunut lähimmäisestään, niin millaiseen maailmaan me oikein ajaudumme?! Tuntuu tosi turvattomalta.
Nämä afrikkalaiset nuoret miehet ovat asuneet Suomessa jo vuosia. He ovat kouluttautuneet, saaneet työtä ja heillä on suomalaiset vaimot, jotka olivat tietysti kovin järkyttyneitä. Minusta meidän on viimeistään nyt sanottava selkeästi, että emme hyväksy minkäänlaista väkivaltaa ihmisten välisissä suhteissa. Se on selvä nollatoleranssi! Aina kun nyrkki puhuu, siitä seuraa pahaa jälkeä.
Vihan ja väkivallan kulttuuri tuntuu hiipineen yhteiskuntaamme kuin huomaamatta. Toisaalta me olemme sen havainneet ja siitä puhuneetkin, mutta sen määrä on tuntunut niin uskomattomalta, ettei siihen ole oikein osattu reagoida. Nyt on tullut aika laittaa rajat väkivallan kasvulle.
Väkivaltainen rasismi on vielä vaarallisempaa, koska se johtaa vähitellen siihen, ettei mitään erilaisuutta hyväksytä. Sellainen yhteiskunta on ikävä ja vaarallinen.
Meidän pitäisi käydä kunnollinen maahanmuuttoa koskeva keskustelu. Siinä yhteydessä pitäisi avata kaikki ennakkoluulot ja väärinkäsitykset, katsottava totuutta silmiin, miten maailma muuttuu ja meidän on osattava muuttua sen mukana. Tämän keskustelun johtajiksi tarvitaan poliittisia päättäjiä. Minusta se on meidän velvollisuutemme. Päättäjien pitäisi myös yrittää kirjoittaa niille lukemattomille sosiaalisen median ja blogisivujen sivustoille, missä käydään suoraan sanottuna aika vihamielistä ja rasistista keskustelua. Nämä keskustelut tarvitsevat jonkun rajan ja sisäisen kontrollin. Kaikkea pahaa oloaan tai frustraatioitaan ei ole tarkoitus kaataa toisten ihmisten niskaan. Ihmisillä on myös velvollisuus ja suuri oikeus yrittää käsitellä asioita itsekseen tai läheisten kanssa. Vihan lietsontaan ei pidä kenenkään osallistua ja sellaisesta on saatava olla rauhassa.
Kun katselin näitä afrikkalaisia nuoria miehiä, tuli mieleeni sukulaiseni ja sadat tuhannet muut suomalaiset, jotka ovat lähteneet ympäri maailmaa etsimään omaa maataan leveämpää leipää tai suvaitsevampaa ilmapiiriä. Minkälaisia kokemuksia heillä on ollut? Niistäkin olisi mukava saada tietoja, jotta voisi ymmärtää maahan ja maasta pois – politiikkaa hiukan paremmin. Toisaalta suomalaisilla on aina ollut se etu, ettei heitä ole koettu "erilaisiksi" ainakaan värin perusteella, ennen kuin he ovat avanneet suunsa!
Maahanmuuttokeskustelussa naisten ja lasten osuus jää helposti marginaaliin. Siihen pitäisi saada selvä muutos. Vuoden pakolaisnainen Nasima Razmyar kertoo Uutispäivä demarissa 12.4. hyvin, miten maahanmuuttajanaiset ovat miehiä haavoittuvammassa asemassa. Suomalaisena naisena haluan edistää tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta myös tänne tulevien ihmisten keskuudessa.
Maija Anttila, sd
kaupunginvaltuutettu
Stadin Demarit (http://www.stadindemarit.fi/sivut/index.php?option=com_content&task=view&id=572&Itemid=1)
Quote from: Iloveallpeople on 21.04.2010, 18:33:40
QuoteMaija Anttila: Nollatoleranssi
Kun katselin näitä afrikkalaisia nuoria miehiä, tuli mieleeni sukulaiseni ja sadat tuhannet muut suomalaiset, jotka ovat lähteneet ympäri maailmaa etsimään omaa maataan leveämpää leipää tai suvaitsevampaa ilmapiiriä. Minkälaisia kokemuksia heillä on ollut? Niistäkin olisi mukava saada tietoja, jotta voisi ymmärtää maahan ja maasta pois – politiikkaa hiukan paremmin. Toisaalta suomalaisilla on aina ollut se etu, ettei heitä ole koettu "erilaisiksi" ainakaan värin perusteella, ennen kuin he ovat avanneet suunsa!
Maija Anttila, sd
kaupunginvaltuutettu
Stadin Demarit (http://www.stadindemarit.fi/sivut/index.php?option=com_content&task=view&id=572&Itemid=1)
Tähän voi Maijalle vastata hyvin lyhyesti ja ytimekkäästi. Ongelmia on alussa, ellei puhu paikallista kieltä, mutta kielitaidon karttuessa ongelmat vähenevät
kun elättää itsensä ja perheensä omalla työllään
ja noudattaa paikallisia lakeja ja kunnioittaa paikallisia tapoja.
no siinä oli taas jorina, joka oikeasti ei sanonut mitään.
Viitattiinko tässä niihin balkanilaisiin jotka joukolla teloivat kaksi mustaa miestä metroasemalla?
QuoteToisaalta suomalaisilla on aina ollut se etu, ettei heitä ole koettu "erilaisiksi" ainakaan värin perusteella, ennen kuin he ovat avanneet suunsa!
Suomalainen vaihtaa väriä avattuaan suunsa? Tämä on aivan uutta minulle. Piileekö tässä joku mystinen juttu? Maahamme saapuvat tummat turvapaikkaturistit ovatkin suunsa avanneita suomalaisia.
Long live Maija Anttila ja Sdp.
QuoteMaija Anttila: Nollatoleranssi
Vihan ja väkivallan kulttuuri tuntuu hiipineen yhteiskuntaamme kuin huomaamatta. Toisaalta me olemme sen havainneet ja siitä puhuneetkin, mutta sen määrä on tuntunut niin uskomattomalta, ettei siihen ole oikein osattu reagoida. Nyt on tullut aika laittaa rajat väkivallan kasvulle.
Väkivaltainen rasismi on vielä vaarallisempaa, koska se johtaa vähitellen siihen, ettei mitään erilaisuutta hyväksytä. Sellainen yhteiskunta on ikävä ja vaarallinen.
Ja sama suomeksi:
Monikulttuuri tuntuu hiipineen yhteiskuntaamme kuin huomaamatta. Toisaalta me olemme sen havainneet ja siitä puhuneetkin, mutta sen määrä on tuntunut niin uskomattomalta, ettei siihen ole oikein osattu reagoida. Nyt on tullut aika laittaa rajat monikulttuurin kasvulle.
Monikulttuuri on vielä vaarallisempaa, koska se johtaa vähitellen siihen, ettei mitään erilaisuutta hyväksytä. Sellainen yhteiskunta on ikävä ja vaarallinen.
QuoteMeidän pitäisi käydä kunnollinen maahanmuuttoa koskeva keskustelu. Siinä yhteydessä pitäisi avata kaikki ennakkoluulot ja väärinkäsitykset, katsottava totuutta silmiin,
Siis keskustellaan kaikista ennakkoluuloista ja katsotaan totuutta silmiin
QuoteNämä keskustelut tarvitsevat jonkun rajan ja sisäisen kontrollin.
...eikun ei sittenkään.
Quote from: Iloveallpeople on 21.04.2010, 18:33:40
QuoteMaija Anttila: Nollatoleranssi
Vihan ja väkivallan kulttuuri tuntuu hiipineen yhteiskuntaamme kuin huomaamatta. Toisaalta me olemme sen havainneet ja siitä puhuneetkin, mutta sen määrä on tuntunut niin uskomattomalta, ettei siihen ole oikein osattu reagoida. Nyt on tullut aika laittaa rajat väkivallan kasvulle.
Maija Anttila, sd
kaupunginvaltuutettu
Stadin Demarit (http://www.stadindemarit.fi/sivut/index.php?option=com_content&task=view&id=572&Itemid=1)
Kyllä, olen aivan samaa mieltä. Vihan ja väkivallan kulttuuri on tullut rikastuttamaan Suomea. Kun hiukan miettii mistähän se on tullut, niin kyllä sormi osoittaa poispäin Suomesta. Ja mitä rajoista, niin kyllä ehdottomasti tiukemmat rajat tarvitaan.
QuoteVihan ja väkivallan kulttuuri tuntuu hiipineen yhteiskuntaamme kuin huomaamatta.
Ja nyt pitäisi vielä tietää, mistä se on tänne hiipinyt.
QuoteKun katselin näitä afrikkalaisia nuoria miehiä, tuli mieleeni sukulaiseni ja sadat tuhannet muut suomalaiset, jotka ovat lähteneet ympäri maailmaa etsimään omaa maataan leveämpää leipää tai suvaitsevampaa ilmapiiriä.
En usko. Anttilalle tuli asia mieleen kotona läppärin ääressä, kun hän väsäsi kirjoitustaan ja yritti keksiä jotain näppärää moku-fraasia.
En usko että kenellekään tulee, afrikkalaisia katsoessaan, mieleen Volvon tehtaille töihin lähteneet suomalaiset, saati sitten suvaitsevampaa ilmapiiriä ympäri maailmaa etsivät suomalaiset, keitä he sitten olivatkaan.
Mitenkäs olisi jos arvon valtuutettu ihmettelisi ensiksi sitä käytäntöä että että itsensä puolustamisesta on jo vuosikausia rangaistu, ja kauan aikaa ennen ihanan värisevää mokutusta.
Samoin on rangaistu apuun rientäviä...Ja nyt pitää sitten ihmetellä että kuinka kauheaa että suojavärinen joutuu väkivallan kohteeksi mutta Maijaa ei ole liikauttanut pätkääkään kantisten kohtalot.
Voi voi sentään, mitä ne taas siellä meistä suomalaista oikein ajattelevatkaan...
Tsiisus miten tekopyhiä nämä osaavatkaan olla ja tätä samaa väsynyttä virttään jaksavat laulaa.
Maija on hyvä ja katsoo peiliin, sieltä löytyy väkivallan hyväksymiseen yksi syyllinen, ei normikansan joukosta.
On pelkästään hyvä, että asia ilmaistaan selkeästi: demarit ovat mokuttajia. Siinä mielessä ihan tarpeellinen kirjoitus. Mutta onneksi dunarin ei tarvitse olla demari. :)
Kunnon stadin friidu joka ajaa helsinkiläisten etuja kysessä ;D
http://www.maijaanttila.net/
Jussi kirjoitti Scriptassa "Kavalat piiloviestit"-kirjoituksessaan Maija Anttilasta hyvin osuvasti. Joskus tulee väistämättä mieleen kysymys: millaiset ihmiset äänestävät näitä sekavia ja mukavia puhuvia tätejä (ja setiä)? Onko osassa suomalaisista sittenkin korjausta vaativa vakava geenivirhe?
QuoteVasta viikon kypsyttelyn jälkeen valtuustokollegani Maija Anttila sai pullautettua ulos sen, mikä Hesarin jutussa oli kaikkein perustavimmanlaatuisesti väärin:
"Maan valtalehti Helsingin Sanomat näyttää lähestyvän maahanmuuttoasiaa antamalla runsaasti palstatilaa ns. maahanmuuttokriitikkona esiintyvälle Jussi Halla-aholle. Sunnuntain (21.3.) näyttävä "Minä rakastan" palstajuttu antoi Halla-ahosta sympaattisen kuvan. Juttua lukiessani ajattelin, että Hesari ilmeisesti haluaa Halla-ahosta maahanmuuttovastaisuuden äänitorven eduskuntaan, vaikka onhan siellä niitä jo ennestään."
Sehän se oli! Juttua lukiessaan varomaton kansalainen saattoi saada sen erheellisen käsityksen, että olisin ihminen.
Maija Anttila on herttainen täti, jota voitaisiin luonnehtia eräänlaiseksi mukaansatempaamattoman kerronnan mestariksi. Mainitsin joskus eräälle vanhemman polven valtuutetulle, että minulla on vaikeuksia pysyä hereillä Anttilan pitkällisten ja sisällöttömien jorinoiden aikana. Sain kuulla, että kokemus on Helsingin valtuustossa yleisesti jaettu.
Toivottavasti Anttila ja Paavo Lipponen saavat vielä runsaasti palstatilaa ennen vaaleja.
QuoteMaija Anttila: Nollatoleranssi
Meidän pitäisi käydä kunnollinen maahanmuuttoa koskeva keskustelu. Siinä yhteydessä pitäisi avata kaikki ennakkoluulot ja väärinkäsitykset, katsottava totuutta silmiin, miten maailma muuttuu ja meidän on osattava muuttua sen mukana.
No Maija voisi aloittaa väärinkäsitysten avaamisen ja totuuden katsomisen silmiin oikaisemalla sen inhan vaikutelman että alussa mainittujen tummaihoisten pahoinpitelijät olisivat olleet suomalaisia.
Miksi ihmeessä tässä piti mainita uhrien etninen alkuperä, mutta ei pahoinpitelijöiden etnistä taustaa? Päivänselväähän on, että asiassa viitattiin Herttoniemen tapaukseen. Mutta ilmeisesti Maija on median vääristelevän uutisoinnin uhri??
QuoteTämän keskustelun johtajiksi tarvitaan poliittisia päättäjiä.
Ja ei muuten tarvita. Nykypoliitikkojen juna meni jo. Heistä ei ollut keskustelun avaajiksi, joten miksi pitäisi luottaa siihen, että heistä olisi rehellisiksi keskustelijoiksi enää jälkikäteenkään? Varsinkin kun tämäkin Maija on osoittanut olevansa kykenemätön mediakritiikkiin tutustuessaan maahanmuuttouutisointiin.
Mitä virkaa on poliitikolla, joka ei ymmärrä mitä Suomessa tapahtuu? Puhuvia päitä vailla sanomaa ja ymmärrystä. Yrittävät kumartaa joka suuntaan, eivätkä saa sanotuksi mitään itse asiasta.
Metakeskustelua, osa 2011, tarjoilee Maija.
edit. Kävin kommentoimassa ja läpi meni, saa nähdä kauanko on luettavissa:
QuoteVoi Maija!
Voisit itse ensimmäisenä avata sen ennakkoluulon ja väärinkäsityksen joka syntyy kirjoituksestasi sen antaessa vaikutelman että afrikkalaisia pahoinpidellyt "nahkatakkiporukka" olisi ollut suomalaismiehistä koostuva joukko.
Miksi ihmeessä nimenomaan uhrien etnisellä taustalla pitää melskata, mutta pahoinpitelijöiden etnisestä taustasta ollaan hiljaa? Mikä motivoi tällaiseen vääristelyyn?
http://www.maijaanttila.net/index.php?option=com_content&task=view&id=185&Itemid=28#josc10
Olen kyllä Maija Anttilan kanssa samaa mieltä siitä, kun jugot hakkaavat mustia suomalaisella metroasemalla niin on korkea aika päättäjien jalkautua kansalaisten joukkoon selittämään maahanmuuttopolitiikkaa.
QuoteVihan ja väkivallan kulttuuri tuntuu hiipineen yhteiskuntaamme kuin huomaamatta. Toisaalta me olemme sen havainneet ja siitä puhuneetkin, mutta sen määrä on tuntunut niin uskomattomalta, ettei siihen ole oikein osattu reagoida. Nyt on tullut aika laittaa rajat väkivallan kasvulle.
Vihan ja väkivallan kulttuuri on ainakin tässä tapauksessa hiipinyt yhteiskuntaamme rajan ylitse ja väkivallan kasvulle saadaan raja juurikin kiinnittämällä parempaa huomiota siihen kuka sen rajan yli hiipii.
QuoteMinusta meidän on viimeistään nyt sanottava selkeästi, että emme hyväksy minkäänlaista väkivaltaa ihmisten välisissä suhteissa. Se on selvä nollatoleranssi!
Siis mitä ihmettä? Onko Maija Anttila tähän saakka elänyt jossain sellaisessa maassa jossa väkivallan käyttö ihmisten välisissä suhteissa on ollut, ainankin jossain määrin, hyväksyttyä? Nyt vasta on tullut eteen tilanne jossa on otettava käyttöön nollatoleranssi? Mikä on muuttunut?
Tämän pitäisi koskea myös maahantunkeutujia.
Tämän nollatoleranssin.
Kaikenlaisen rikollisuuden suhteen
Vai mitä?
Maija Anttila.
Nolla toleranssi nahka takki jengeille HETI.
Quote from: herranen on 21.04.2010, 20:09:11
Olen kyllä Maija Anttilan kanssa samaa mieltä siitä, kun jugot hakkaavat mustia suomalaisella metroasemalla niin on korkea aika päättäjien jalkautua kansalaisten joukkoon selittämään maahanmuuttopolitiikkaa.
QuoteVihan ja väkivallan kulttuuri tuntuu hiipineen yhteiskuntaamme kuin huomaamatta. Toisaalta me olemme sen havainneet ja siitä puhuneetkin, mutta sen määrä on tuntunut niin uskomattomalta, ettei siihen ole oikein osattu reagoida. Nyt on tullut aika laittaa rajat väkivallan kasvulle.
Vihan ja väkivallan kulttuuri on ainakin tässä tapauksessa hiipinyt yhteiskuntaamme rajan ylitse ja väkivallan kasvulle saadaan raja juurikin kiinnittämällä parempaa huomiota siihen kuka sen rajan yli hiipii.
Tuota Maija ei tainnut tietää, eihän hän muuten olisi noin rassistisesti uhonnut, vaan vaiennut koko tapauksesta kuten kaikki muutkin suvaitsevaiset :)
QuoteMaija Anttila: Nollatoleranssi
Kun katselin näitä afrikkalaisia nuoria miehiä, tuli mieleeni sukulaiseni ja sadat tuhannet muut suomalaiset, jotka ovat lähteneet ympäri maailmaa etsimään omaa maataan leveämpää leipää tai suvaitsevampaa ilmapiiriä. Minkälaisia kokemuksia heillä on ollut? Niistäkin olisi mukava saada tietoja, jotta voisi ymmärtää maahan ja maasta pois – politiikkaa hiukan paremmin. Toisaalta suomalaisilla on aina ollut se etu, ettei heitä ole koettu "erilaisiksi" ainakaan värin perusteella, ennen kuin he ovat avanneet suunsa!
Maija Anttila, sd
kaupunginvaltuutettu
Stadin Demarit (http://www.stadindemarit.fi/sivut/index.php?option=com_content&task=view&id=572&Itemid=1)
No minäpä kerron vaikka äitini tarinan:
Hän muutti Ruotsiin elämänsä miehen perässä. Täysin ummikkona, kieltä osaamattomana. Tai osasihan hän tärkeimmät kolme sanaa: Tack, Hej, Adjö
Viikko muutosta, hän meni kansalaisopistoon opettelemaan kieltä omalla rahalla. Neljä kuukautta opetteli kieltä ja kypsytteli ajatusta oman firman perustamisesta.
Kuusi kuukautta muutosta perusti oman firman. Käännätti omalla kustannuksellaan ruotsin kielen opettajalla lappusia, joita sitten kopioi omalla rahallaan jaettavaksi asiakkailleen. Lappusissa luki muistaakseni:
Esittelyt
Koulutus
Maininta, ettei puhu sujuvasti ruotsia, mutta on ammattitaitoinen
Kaksi ensimmäistä vuotta työrintamalla oli pirun vaikeaa, kunnes luottamus syntyi.
Viimeiset 6 vuotta yrityksen ei tarvinnut lainkaan mainostaa itseään. Asiakkaita oli tarpeeksi ja ylikin.
Kolme vuotta sitten äitini tuli takaisin. Elämän miehestä oli tullut jo aiemmin ex ja liiketoimintaa vandalisoitiin jatkuvasti. Vandaalit olivat piip-maasta tulleita ja edustivat piip-uskontoa.
Ja kyllä, äitini on täyttänyt Muutos 2011 kannattajakortin.
Quote from: Sinna on 22.04.2010, 09:51:50
Ja kyllä, äitini on täyttänyt Muutos 2011 kannattajakortin.
Ennakkoluuloinen. :'(
Toivottavasti elämänkokemus opettaa moisesta.
QuoteMaija Anttila: Nollatoleranssi
Minun pitäisi käydä kunnollinen maahanmuuttoa koskeva keskustelu. Siinä yhteydessä minun pitäisi avata kaikki ennakkoluuloni ja väärinkäsitykseni, ja katsottava totuutta silmiin, miten maailma muuttuu ja minun on osattava muuttua sen mukana. Tämän keskustelun johtajiksi tarvitaan maahanmuuttokriittisiä päättäjiä. Minusta se on heidän velvollisuus. Kaikkien päättäjien pitäisi myös yrittää kirjoittaa niille lukemattomille sosiaalisen median ja blogisivujen sivustoille, missä käydään suoraan sanottuna aika kärkevää ja kriittistä keskustelua. Nämä keskustelut tarvitsevat jonkun rajan ja sisäisen kontrollin. Kaikkea pahaa oloani tai frustraatioitani minulla ei ole tarkoitus kaataa toisten ihmisten niskaan. Ihmisillä on myös velvollisuus ja suuri oikeus yrittää käsitellä asioita itsekseen tai läheisten kanssa. Vihan lietsontaan ei pidä kenenkään osallistua ja sellaisesta on saatava olla rauhassa.
Maija Anttila, sd
kaupunginvaltuutettu
Stadin Demarit (http://www.stadindemarit.fi/sivut/index.php?option=com_content&task=view&id=572&Itemid=1)
Oho, Maija heräilee pätkittäin!
Ja Lietsonta mainittu!!
Quote from: herranen on 21.04.2010, 20:09:11
Olen kyllä Maija Anttilan kanssa samaa mieltä siitä, kun jugot hakkaavat mustia suomalaisella metroasemalla niin on korkea aika päättäjien jalkautua kansalaisten joukkoon selittämään maahanmuuttopolitiikkaa.
Minun mielestä pitäisi huolestua siitä että maahanmuuttajajengit pieksevät muita ihmisiä, olivat ne sitten mamuja tai ei. Ja kysyä mikähän on siinä pielessä että jengejä syntyy?
Quote from: PaulR on 22.04.2010, 10:01:42
Quote from: Sinna on 22.04.2010, 09:51:50
Ja kyllä, äitini on täyttänyt Muutos 2011 kannattajakortin.
Ennakkoluuloinen. :'(
Tämä oli varmaan vitsi?
Quote from: PaulR on 22.04.2010, 10:01:42
Quote from: Sinna on 22.04.2010, 09:51:50
Ja kyllä, äitini on täyttänyt Muutos 2011 kannattajakortin.
Ennakkoluuloinen. :'(
Toivottavasti elämänkokemus opettaa moisesta.
Mikäs hitto sinä olet sanomaan ketä ihmiset saa tukea/äänestää?.
Se puhuminen kun ei enää auta kun meillä alkaa olla erilaisia kasvavia etnisiä ja uskonnollisia ryhmittymiä jotka taistelevat keskenään. Siinä on turha enää syyllistää han-suomalaisia VHM:ä tai valistaa tai aivopestä heitä. Tämä sinisilmäisyys sapettaa, joka paistaa tuostakin kirjoituksesta! Kun tämä leviää käsiin kuin korttipakka niin on turha enää puhua mistään nollatoleranssista. Meillä on vielä pieni mahdollisuus estää huono kehityssuunta. Mutta hymistely ja palopuheiden pito ei ole siihen ratkaisu.
Hiivatti kun on hauska katsoa tätä vanhojen poliitikkojen rimpuilua epätietoisena tuuliviirin suunnasta. Monet poliitikot näkevät mahdollisuuden puoleen ja toiseen maahanmuuttokritiikin noustua päivänpolttavaksi aiheeksi. Osa lähtee linjalle: Ei rasismille, ja korostaa vielä varmuuden vuoksi maahanmuuttokritiikin olevan sitä. Sillä saa ja pitää ainakin niiden äänet jotka muutoinkaan eivät raaputa pintaa syvemmälle tässä asiassa, vaan vellovat itsestään selvän rikastuksen suossa. Osasta taas on kehkeytynyt esiin laimean asiallinen kriitikko kun asia nyt näyttää tuovan ääniä ja jatkon poliittiselle uralle. Asiahan ei kiinostanut em. tyyppistä poliitikkoa vielä pari vuotta sitten.
Kaikki poliitikot nyt kilvan ottamaan kantaa maahanmuuttopolitiikkaan jottei epävarmuus varjostaisi poliittista karriääria!
Quote from: Melbac on 22.04.2010, 12:27:12
Quote from: PaulR on 22.04.2010, 10:01:42
Quote from: Sinna on 22.04.2010, 09:51:50
Ja kyllä, äitini on täyttänyt Muutos 2011 kannattajakortin.
Ennakkoluuloinen. :'(
Toivottavasti elämänkokemus opettaa moisesta.
Mikäs hitto sinä olet sanomaan ketä ihmiset saa tukea/äänestää?.
Hei, piis.
Paul.R:n sanankäytön tunnistaen tuo oli herja!