Asuntoon jääneet hanskat paljastivat vanhuksen asuntoon tunkeutuneen ja hänet ryöstäneen miehen. Helsingin käräjäoikeus vangitsi perjantaina Pohjois-Afrikasta kotoisin olevan 46-vuotiaan miehen törkeästä ryöstöstä epäiltynä.
80-vuotias nainen oli ollut iltakävelyllä ja palannut kotiinsa Mannerheimintielle noin kello 18 aikaan 13. maaliskuuta. Nainen oli huomannut kotirappunsa edessä miehen.
Mies tuli sisään samalla oven avauksella. Nainen meni hissillä yksin omaan kerrokseensa, avasi kotioven ja astui eteiseen.
Hän ei ehtinyt sulkea kotioveaan, kun sama mies työntyi asuntoon.
Nainen yritti kamppailla miestä vastaan, mutta mies painoi uhrin lattialle ja sitoi huiveilla uhrin kädet selän taakse. Lisäksi mies sitoi uhrin silmät niin, ettei tämä nähnyt enää mitään.
Vanhuksen järkytykseksi mies sitoi myös naisen suun. Suun sitomisen vuoksi nainen pelkäsi tukehtuvansa.
Mies raahasi naisen eteisestä olohuoneeseen, kulki ympäri asuntoa noin minuutin ajan ja poistui sitten.
Uhrin onnistui vapautua siteistä noin viiden minuutin päästä.
Naiselta anastettiin lompakko ja matkapuhelin. Lompakossa oli muutamia kymmeniä euroja rahaa.
Nainen sai kamppailussa ruhjeita ja hän kärsi myös jonkin verran hengitysvaikeuksista.
Asuntoon jääneistä hanskoista rikostekninen laboratorio löysi epäillyn DNA:ta.
Mies on kuulusteluissa kiistänyt syyllistyneensä rikokseen. Hänen mukaansa hän joutui itse ryöstetyksi ja pakotetuksi ajamaan Mannerheimintien varrella olevan kerrostalon pihaan, jossa ryöstäjä pakotti antamaan päällystakkinsa itselleen.
Epäilty ei ole tehnyt tästä väittämästään ryöstöstä ilmoitusta poliisille.
Lähde: http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=2101743
Jep...hyvä on "Suomen kuningashuoneen jäsenellä" selitys,
joutui siis itse ryöstetyksi.
Nooh koska hanskat löytyi kasikymppiseltä mummolta,
ilmeisesti tuo mummo on siis pakottanut "rikoksen uhrimme" kerrostalon pihalle ja ryöstänyt tämän "Kuninkaallisen" ;D
No voi sekaisin olevat aikakirjat! Kyllä tasan tarkkaan tiedän mitä kyseiselle rotalle pitäisi tehdä,, Ei sitä uskalla julkisesti sanoa.... ;D