Vaikuttaisi siltä että tätä ei ole täällä ollut?
QuotePoliisi valitsi kovan linjan
Poliisi on nostanut rasististen rikosten selvittämisen ja ennaltaehkäisyn tehtäviensä kiireellisyyslistan kärkipäähän. Näin Heilille kertoi Pohjois-Karjalan poliisilaitoksen apulaispoliisipäällikkö Pentti Nurminen.
Nurmisen mukaan 0-toleranssi rasistisia rikoksia kohtaan tarkoittaa käytännössä sitä, että poliisi on pääsiäisestä lähtien käyttänyt poikkeuksellisen voimakkaita keinoja. Jos esimerkiksi julkisella paikalla esiintyy rasistista huutelua tai häirintää, poliisi vie huutelijan rikokselta ja häiriöltä suojaamiseksi suoraan putkaan. Yleensähän julkisella paikalla tehdystä tavallisesta uhittelusta selviää pelkällä varoituksella. Samalla tavalla rikoksia selvitettäessä käytetään pakkokeinoja eli putkaan pistämistä aiempaa hanakammin. Lain mukaan poliisi voi pitää teon ulkomaalaisvihaa huokuvia motiiveja raskauttavana seikkana. Juuri näin pitää toimia. Viestin on oltava yksiselitteisen tiukka.
Samaa viestiä voi jokainen yksityishenkilö välittää avustamalla poliisia. Tiedot rasistisista teoista voi ilmoittaa poliisille virka-aikana puhelinnumeroon 071 875 6500.
Jo viime vuonna rasististen rikosten määrä kasvoi Pohjois-Karjalassa.
Pääsiäisen aikaan ryöpsähti jälleen kun Joensuussa ja Kontiolahden Lehmossa tehtiin yhtenä viikonloppuna useita rikoksia. Poliisi epäilee tekojen motiiveja rasistisiksi. Ei voi olla sattumaa, että ilkivallankohteeksi joutui kuusi autoa, joilla kaikilla on ulkomaalaistaustainen omistaja. Tämän lisäksi ikkunoita rikottiin kahdesta ravintolasta, joista toisella on ulkomaalaistaustainen omistaja ja toisessa työskentelee ulkomaalaislähtöisiä henkilöitä.
Kohdistuivatpa rasistiset rikokset yksityishenkilöihin tai yhteiskunnan selkärankana oleviin yrittäjiin, niin rasismi ja rasistiset rikokset täytyy yksiselitteisesti tuomita.
Etniseen taustaan, uskontoon ja äidinkieleen katsomatta täytyy kaikille ihmisille olla tilaa elää rauhassa rinnakkain. Vaikka toisen kaikkia tapoja ei ymmärtäisi eikä edes hyväksyisi, erilaisuutta täytyy vähintäänkin sietää. Tämä koskee niin asennoitumista maahanmuuttajiin ja pakolaisiin kuin syntyperäisten suomalaistenkin välisiä suhteita.
Tavallisille kansalaisille tarjoutuu toukokuun aikana uusi väylä rasisminvastaiseen toimintaan. Meille saa tulla -työnimellä kulkeva kampanja haastaa mukaan niin yksityiset henkilöt kuin yhteisöt ja yrityksetkin. Tuki ei tarkoita rahan keräämistä vaan ajatuksia, sitoutumista ja tekoja.
Kansalaiskampanjan on suunniteltu sisältävän esimerkiksi antirasistisia mielenosoituksia, näkymistä erilaisissa tapahtumissa, oppilaitosvierailuja ja pamfletteja. Tukeaan voi osoittaa myös antirasistisin pinssein ja paidoin. Kampanjan alullepanijoina ovat Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampuksen sosiologian opiskelijat. Toiminnan suunnitteluun kaivataan myös lisää ideoita. Ideoita ja lisätietoa voi soittaa numeroon 013 251 2390.
Petri Vähä
Kirjoittaja on Karjalan Heilin päätoimittaja
http://www.karjalanheili.fi/?port=Etusivu&id=6120023
Lehden nimestä tuossa kirjoitusasussa tulee kiusallisesti mieleen vanha tervehdys "
Heil"
Mitäköhän nuo huligaanit kuvittelevat saavuttavansa vandalismillaan? Valtaväestön tuen toimilleen?
"Etniseen taustaan, uskontoon ja äidinkieleen katsomatta täytyy kaikille ihmisille olla tilaa elää rauhassa rinnakkain. Vaikka toisen kaikkia tapoja ei ymmärtäisi eikä edes hyväksyisi, erilaisuutta täytyy vähintäänkin sietää"
Eikä tarvitse. Naisten alistamista, sananvapauden rajoittamista väkivallalla, pilapiirtäjien ja tv-sarjojen tekijöiden uhkailua, sukuelinten silpomista, nepotismia, korruptiota, seksuaalista ahdistelua ja rasismia ei todellakaan tarvitse sietää.
Ei vaikka ne olisivatkin joidenkin toisten yleisiä tapoja.
Minusta vähän tuntuu, että jos kunniakansalainen huutaa torilla: "Vi*un siilipää valkkonaama!" niin mitään ei tapahdu vallesmannien taholta. Mutta jos joku kantaväestöön kuuluva huutaa: "Vi*un savuliha!", niin häkki heilahtaa ja syytettä tarjoillaan.
Röyhkeyttä ja huonoa käytöstä ei tarvitse sietää miltään taholta.
Lisäys: P.S Huomaatteko, poliisi toteuttaa liberaaleja, vihreitä pehmeitä arvoja.
OTUn ja Julmurin jatkeeksi samaa pohdintaa ...
Mikäli joku sanoo rytmikästä ihmistä neekeriksi Joensuussa, joutuu putkaan.
Tuleeko kenellekkään muulle mieleen ala-aste?
Aikuisten maailma ja koulukiusaamista. Koulussa kiusaaja joutui reksin puhutteluun, ja aikuisten maailmassa saa putkareissun ja nuhtelut kyttäpomolta?
Pitäisikö poliisin varmuuden vuoksi seurata rytmikkäitä ihmisiä kun he liikkuvat? Ennaltaehkäistä rasismia tällä tavoin? (ei huono idea)
Kuullaanko kuuluisa resurssi-sana kohtapuoliin, tällä kertaa poliisin suulla sanottuna? Voiko poliisilla olla enää tässä yhteiskunnassa muuta tekemistä kuin rasismin torjunta?
Miten poliisi priorisoi tehtävänsä jos toisaalla kuulee sanan neekeri ja toisaalta tulee ilmoitus rattijuoposta, tms?
Kyllä ollaan taas visaisten pulmien äärellä. :)
Vai että yhden sanan möläyttämisestä kadulla pääsee putkaan. Aika natsi meininki. Ei nyt kuitenkaan vielä huudella tuota ilkivaltaa rasistisesti motivoiduksi, kun ei ketään olla saatu kiinni. Sehän voi ihan hyvin olla reviiritaistelua tai false flag.
Jos olisin alaluokan opettaja, ja esittaisin oppilaille kysymyksen: Miksi kutsutaan Afrikassa elavia ihmisia ?
Kuka saisi Illmannin Mikalta syytteen ? Kysyja vai vastaaja ?
Quote from: Roope2 on 20.04.2010, 11:11:25
Miksi kutsutaan Afrikassa elavia ihmisia ?
Afrikkalaisiksi?
Quote from: Roope2 on 20.04.2010, 11:11:25
Jos olisin alaluokan opettaja, ja esittaisin oppilaille kysymyksen: Miksi kutsutaan Afrikassa elavia ihmisia ?
Kuka saisi Illmannin Mikalta syytteden ? Kysyja vai vastaaja ?
Kukaan itsesuojeluvaistoinen alaluokan opettaja ei kysy moista. Jokainen suvaitsevaisuuskasvatuksen saanut lapsi vastaa: "Ihmisiksi, jotka elävät Afrikassa."
QuotePoliisi valitsi kovan linjan
Jo viime vuonna rasististen rikosten määrä kasvoi Pohjois-Karjalassa.
http://www.karjalanheili.fi/?port=Etusivu&id=6120023
Minä kysynkin; miksi?
Siksikö, että Pohjois-Karjalaan ovat pesiytyneet rasistit?
Vai siksikö, että Pohjois-Karjalaan ovat pesiytyneet mamut?
Onko olemassa kenties jokin kolmas syy?
Quote from: Sinna on 20.04.2010, 12:07:41
Minä kysynkin; miksi?
Siksikö, että Pohjois-Karjalaan ovat pesiytyneet rasistit?
Vai siksikö, että Pohjois-Karjalaan ovat pesiytyneet mamut?
Onko olemassa kenties jokin kolmas syy?
On.
En nyt löytäny linkkiä (joku varmaan laittanee?) mutta poliisinhan PITÄÄ löytää aina vain enemmän ja enemmän rasismia. Tästä oli oikein joku ohje annettuna.
Kyllä. Huutelulle nollatoleranssi.
Mutta millos tulee nollatoleranssi aggressiiviselle kerjäämiselle ja mummojen ryöstelylle?
En jää pidättämään henkeäni odottaessani...
Quote from: J. Juntunen on 20.04.2010, 12:22:22
Quote from: Sinna on 20.04.2010, 12:07:41
Minä kysynkin; miksi?
Siksikö, että Pohjois-Karjalaan ovat pesiytyneet rasistit?
Vai siksikö, että Pohjois-Karjalaan ovat pesiytyneet mamut?
Onko olemassa kenties jokin kolmas syy?
On.
En nyt löytäny linkkiä (joku varmaan laittanee?) mutta poliisinhan PITÄÄ löytää aina vain enemmän ja enemmän rasismia. Tästä oli oikein joku ohje annettuna.
Hienoa siis. Vihdoinkin alityöllistetylle virkavallalle saadaan jotain järjellistä tekemistä :facepalm:
Voisin nokittaa ja tarjota poliisille vielä paremman idean.
Miten olisi 0-toleranssi kaikkea rikollisuutta kohtaan?
Arjalan Heil (sic) tykittää taas... :roll:
Vielä kun tänne saataisiin näiden kunniakansalaisten seksuaalisviritteisille lähentelyille nollatoleranssi, niin vot. Mutta sehän on vain niiden kulttuuria, kissat ja lihanpala jne jne... :P
Olenko rasisti, kun laukussani on lätkä jossa lukee "pork eating crusader" ja sama arabiaksi? Pitääkin tilata toukokuuta varten myös samanlainen paita sieltä mistä lätkänkin tilasin. 8)
Ikävää jos tuolla on kehittynyt tilanne sellaiseksi, että tällainen linja koetaan tarpeelliseksi. Mutta mikäs siinä - kunhan nollatoleranssi koskee myös etnisten vähemmistöjen toisiinsa tai kantaväestöön kohdistamaa rasismia, samoin kriteerein. Vähän kyllä huolestuttaa, että asia ei olisi näin.
Mitähän nämä ennalta ehkäisevät toimet ovat? Jos joku sanoo, että Karjalanpaisti on parempaa kuin kebab, niin miliisi tulee ja pamputtaa rasistia? Ajatusrikollisten seuraaminen lienee miliisin päätehtävä?
Quote from: Aurelius on 20.04.2010, 14:14:11
Kyllä. Huutelulle nollatoleranssi.
Mutta millos tulee nollatoleranssi aggressiiviselle kerjäämiselle ja mummojen ryöstelylle?
En jää pidättämään henkeäni odottaessani...
Entä Kauppatorille paskaamiselle ja sähkön varastamiselle? Ja maasta löytyy ihmisiä, joiden mielestä tämä kaikki on hienoa ja tuettavaa toimintaa. :facepalm:
LB
Okei etniset vähemmistöt on nyt suojattu nollatoleransseilla häirinnältä ja hyvä niin. Mutta mites sitten seksuaalivähemmistöt? Saako yhäkin huudella homoa kaupungilla kuten ennenkin? Karsitaan vaan kaikki epäsopiva käytös perjantai- ja lauantaiyöstä. Kyllä se mulle käy. En itse harrasta sellasta. Voi vaan olla aika kova tungos putkassa.
Yleisesti ottaen tämä toiminta on erittäin räjähdysherkkää ja vastuutonta. Putkaanhan ei joudu kovin helposti. Yleensä se edellyttää kunnon tappelua, rähinää tai yleistä ilkivaltaa. Jos nyt känninen suomalaismies pääsee putkaan ja saa rasismimerkinnän rikosrekisteriin N-sanan sanomisesta, hän todennäköisesti katkeroituu.
Ja kun näitä tapauksia on tarpeeksi, voi olla että tässä ei käy hyvin. Siksi minusta puhuttelun tulisi riittää lievissä tapauksissa ja putkaan vasta, jos joku tosissaan ahdistelee etnoja tai kantasuomalaisia tasapuolisesti.
Poliisille tiedoksi:
Ei ole olemassa rasistisia rikoksia, on vain rikoksia. Rasismi on mielipide tai käsitys, eivätkä sellaiset ole rikoksia. Rasistisia motiiveja on absurdia alkaa etsiä, sillä toisen ajatuksia ei kukaan tuomari pysty tietämään. Jos joku tuomari näin väittää, hän on joko helvetin taitava meedio, valehtelija tai sitten hän vain rakastaa orwellilaista yhteiskuntaa.
Rikokset rikoksina.
PS: Sitä paitsi valtaosa "rasistisista viharikoksista" kohdistuu valkoisiin. Näin ainakin USA:ssa ovat tilastot. En ihmettelisi, vaikka muualla ilmiö olisi samansuuntainen..
Millä perusteella rasistinen huutelu olisi niin selvästi rikollista, että poliisi voisi puuttua siihen ilman oikeusistuimen antamaa tuomiota? Jos jotain, tässä aletaan olla lähellä tilannetta, että poliisin toiminta on lain noudattamisen kannalta kyseenalaisempaa kuin minkään huutelijan.
Jos rasistinen huutelu noin poliiseja tekemisen puutteessa kiinnostaa, niin työsarkaa riittänee vähäksi aikaa siinäkin, että litteroivat kaikkien Suomessa myytävien rap-levyjen sanat ja tutkivat niissä esiintyvää rasistista huutelua. Tämä on sikälikin hedelmällisempää, että levyllähän tuo rasistinen huutelu on tallennettuna ja se voidaan osoittaa ja todistaa; tosielämän nakkispudarihuuteluista ei ole mitään dokumenttia - ainoastaan jurristen hämärä muistikuva.
Poliiseista halutaan siis filosofeja, ennen heidän tarvitsi vain ottaa kiinni rikollisia. Mistä poliisi tietää, milloin on tapahtunut "rasistinen huutelu"? Jos joku huutaa värilliselle ihmiselle: "Saatanan rytmikäs", onko kyse rasistisesta rikoksesta? Onko jossain julkaistu rasististen ilmausten luettelo, josta rasismin voi oppia tunnistamaan? Tämä homma haisee pahasti mielivallalle ja taitaa myös epäonnistua.
Kunpa tämä sama ylevä periaate toimisi myös silloin kun kyseesä on kantasuomalainen töistä kotiin palaava yrittäjä/työläinen..."Kohdistuivatpa rasistiset rikokset yksityishenkilöihin tai yhteiskunnan selkärankana oleviin yrittäjiin, niin rasismi ja rasistiset rikokset täytyy yksiselitteisesti tuomita."
Toissa kesänä olin menossa paikalliseen parille oluselle paremman puoliskoni kanssa, kun "vähemmistö kansalaiset" alkoivat pyytää rahaa/tupakkaa/kännykkää, ja ilmoittivat vielä suomensekaisella kielellään, että minun tulisi kunnioittaa(?) heitä?...
Quote from: Simo Hankaniemi on 20.04.2010, 23:29:32
Poliiseista halutaan siis filosofeja, ennen heidän tarvitsi vain ottaa kiinni rikollisia. Mistä poliisi tietää, milloin on tapahtunut "rasistinen huutelu"? Jos joku huutaa värilliselle ihmiselle: "Saatanan rytmikäs", onko kyse rasistisesta rikoksesta? Onko jossain julkaistu rasististen ilmausten luettelo, josta rasismin voi oppia tunnistamaan? Tämä homma haisee pahasti mielivallalle ja taitaa myös epäonnistua.
Aivan, julmaa ja hirmuista rassissmia halutaan kieltää, vastustaa, ja tuomita illman että oikeastaan tiedetään mistä perimmiltään on edes kyse.
Lainsäätäjien pitäisi nyt kiiruusti laatia määritelmä rassissmista, tai ainakin osoittaa mitä määritelmää aiotaan soveltaa, ja mistä sen löytäisi aivan "tavis"kansalainenkin, jotta voisi elää kaikessa nuhteettomuudessaan edelleenkin.
Tietenkin tässäkin(!) asiassa haiskahtaa se sama epämääräisyys, joka nykyisin vetää julkisuudessa avomielisiä kansalaisia leivättömän pöydän ääreen, milloin uskonrauhan tai kansanryhmän määritelmien vuoksi, joita eivät tunnista edes syyttäjän ammatissa olevat, sillä hekin joutuvat oikeudelta kysymään mistä milloinkin on kyse.
Neuvostoliitto on täällä tänään, tai ainakin sen lainsäädäntö, 58b...
"Kyllä teillekin pykälä löydetään..."
Quote from: Eino P. Keravalta on 20.04.2010, 22:45:35
Poliisille tiedoksi:
Rasistisia motiiveja on absurdia alkaa etsiä, sillä toisen ajatuksia ei kukaan tuomari pysty tietämään.
Nykyään pystyy. Valtakunnansyyttäjänvirastolla on käytössään joukko erikoisasiantuntijoita, jotka epäselvissä tapauksissa pystyvät kertomaan tuomarille, onko kyseessä rasistinen rikollinen.
Tarvittaessa virka-apua voidaan
pyytää ostaa myös Somaliliiton, Suomen Pakolaisapu ry:n, Vapaa katto ry:n ja useiden muiden rasisminpaljastamistoimintaa harjoittavien yhteistyötahojen asiantuntijoilta.
Poliisin toimintaa säätelevä poliisilaki menee näin:
Quote
2 §
Poliisin toiminnan yleiset periaatteet
Poliisin on toimittava asiallisesti ja puolueettomasti sekä sovinnollisuutta edistäen.
Jos lehtijuttu pitää paikkansa, ihmetyttää, miksi poliisiviranomainen ottaa yhteen rikos- tai asennoitumispulmaan selkeästi tunteenomaisen ja aggressiivisen kannan? Sehän ei voi edistää lain edellä siteerattua asiallisuus- ja sovinnollisuustavoitetta! Se ei myöskään paranna poliisitoimelle välttämätöntä puolueettomuuteen uskomista ihmisten parissa.
Quote
Poliisin toimenpiteet on suoritettava aiheuttamatta suurempaa vahinkoa tai haittaa kuin on välttämätöntä tehtävän suorittamiseksi. Toimenpiteiden on oltava perusteltuja suhteessa tehtävän tärkeyteen ja kiireellisyyteen sekä tilanteen kokonaisarviointiin vaikuttaviin seikkoihin.
Onko Pohjois-Karjalan poliisi asettanut rasistisiin (=useimmiten lieviin) rikoksiin liittyvät toimet tärkeys- ja kiirellisyysjärjestyksessä vakavampien rikosten edelle? Miten se on perusteltavissa, kun Pohjois-Karjalassa on vakavia rikoksia erityisen paljon?
Quote
Poliisin tulee ensisijaisesti neuvoin, kehotuksin ja käskyin pyrkiä ylläpitämään yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Poliisi ei saa puuttua kenenkään oikeuksiin enempää kuin poliisin tehtävän suorittamiseksi on tarpeen.
Miten on perusteltavissa se, että rasistisina pidettyihin rikoksiin puututaan kategorisin "vie putkaan" -määräyksin vastoin poliisilain kirjainta, joka edellyttää ensin neuvomaan, kehottamaan, käskemään ja vasta sitten puuttumaan pakkotoimin?
Quote
3 §
Tehtävien hoito ja tärkeysjärjestys
Poliisin tehtävät on hoidettava mahdollisimman tehokkaalla ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Olosuhteiden vaatiessa tehtävät on asetettava tärkeysjärjestykseen.
Onko rasististen rikosten määrä tai laatu selvitetty ja todettu niin vakaviksi, että ne asettuvat tärkeysjärjestyksessä ensimmäisiksi?
Paaterointia Pohjois-Karjalassakin...
Quote from: Ari-Lee on 20.04.2010, 10:44:26
Lisäys: P.S Huomaatteko, poliisi toteuttaa liberaaleja, vihreitä pehmeitä arvoja.
Aika hassu juttu sinänsä. Perustuslaissa kun todetaan puolestaan (http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731), että
julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin. Kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia.
Quote from: Kullervo Kalervonpoika on 21.04.2010, 00:15:01
Quote from: Ari-Lee on 20.04.2010, 10:44:26
Lisäys: P.S Huomaatteko, poliisi toteuttaa liberaaleja, vihreitä pehmeitä arvoja.
Aika hassu juttu sinänsä. Perustuslaissa kun todetaan puolestaan (http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731), että julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin. Kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia.
Aivan! Viittaan taas poliisilakiin!
Quote from: M on 21.04.2010, 00:15:47

Ja minä viittaan puolestani siihen, että nykyisen hallinnon aikana poliisi viittaa lähinnä kintaalla perustuslakiimme - jonka pitäisi olla kaiken muun lainsäädäntömme perusta.
Siitä näyttää tulleen tasan sen arvoista, kuin se paperi, jolle se on painettukin.
Sitä näköjään saattaa Joensuussa vappuna joutua putkaan jos kehuu (selkäytimestä) kavereille , että tekipä tuo n33kerin hyvää kebabia tuossa kojussa. (Aivan niin kuin 70-luvulla vielä aapinen vielä opetti.) ;)
Quote from: Suomitalon renki on 21.04.2010, 00:26:33
Sitä näköjään saattaa Joensuussa vappuna joutua putkaan jos kehuu (selkäytimestä) kavereille , että tekipä tuo n33kerin hyvää kebabia tuossa kojussa. (Aivan niin kuin 70-luvulla vielä aapinen vielä opetti.) ;)
Quote
Kohdistuivatpa rasistiset rikokset yksityishenkilöihin tai yhteiskunnan selkärankana oleviin yrittäjiin, niin rasismi ja rasistiset rikokset täytyy yksiselitteisesti tuomita.
Tuli tässä mieleen että ovatko ne kebab-yrittäjät nyt sitten ylennetty yhteiskunnan selkärangaksi?
Pohjois-karjalassa suoraan putkaan huutelusta?
Zai ai:
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Putkareissut+venym%C3%A4ss%C3%A4+yli+100+kilometrin+mittaisiksi+Pohjois-Karjalassa/1135249957240
Putkareissut venymässä yli 100 kilometrin mittaisiksi Pohjois-Karjalassa
Joensuu. Kuvittele, että nukahdat Nurmeksen torilla ja heräät 120 kilometrin päässä putkassa Joensuussa. Näin voi käydä sadoille putkaan joutuneille, kun eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen tulkintaa putkaan joutuneiden vartioinnista aletaan soveltaa. [..]
Kuulostaa jo vanhoilta kunnon kyydityksiltä! Kyyditetäänkö putkaan myös väitetyn huutelun seurauksena? Siis, "here is a man who says neekeri" -väitteen saattamana, ilman muita todistajia paikalla?
No johan siitä olikin jo aikaa, kun poliisilla viimeksi heitti yleisesti päässä samalla tavalla.
Quote from: Risto A. on 21.04.2010, 01:39:13
No johan siitä olikin jo aikaa, kun poliisilla viimeksi heitti yleisesti päässä samalla tavalla.
Kekkosen ja ETYK 1975 aikaan kaverini isobroidi kavereineen näytti Neuvostoliiton autokolonnalle haitariaan. Seurauksena nämä sällit (14-17-vuotta) löysivät itsensä poliisin mukiloimina ja ilman kenkiä Kattilan tien päästä Nuuksiosta...
Siperia Nuuksio opettaa...
Ikävää..tosi ikävää, jotkut käyttävät sentään vielä kummeja edes ajopeleissään, muutenhan niitä ei juuri suosita "luvattomissa käyttöönotoissa"kaan.. ja sitten joku..ikävää..kö? No, varikoitten huutokaupoista ei saa edes "laivarahalla" irti telaketjuvekotinta, mutta tarvitseeko, kyllä Suomen valde pitää huolen omista..
vieraistaan, joita se raahaa tänne "patriot act" lakien voimaan saattamiseksi, mi-
kä on parempi syy kuin taata "yhteiskuntarauha" rasistisen liikehdinnän varjolla?
Tai ainoa, kun se toinen säpinä ei ole vielä toivottavaa, näin monikulttuurisen halpatyövoimalan alussa..voisi muutkin herätä kuin renkaanpuhkojat.
Muumin vuodatusta, mutta mitä se merkant..merkonomi tesanttiministerykkä nyt sanoikaan Poliisin päpäpäällystölle Espoossa? Tärkein tehtävä? Sinnetännepäin, olihan se huolissaan nuorisostakin, mäkin olen, nuorisolle tarjotaan näköalaton maa, jossa jokainen vieras kävelee sun yli ja normi pottunokkakesätukka jamppa saa syyn uhriutua..ehkä vähän syystäkin, ei tenava osaa käsitellä niin monimutkaista asiaa kuin kansanpettäjä hallinnossa, lehdistössä..vaan suuntaa angstin johonkin värilliseen erottelematta ja vastavoimahan syntyy automaattisesti "ällykköjen" joukkueessa, varsinkin siinä, jota on paremmin valmisteltu monikulttuurisuuteen, iskän ja äiskän jänskien yliopisto tai bisnestuttujen vuoksi.
Amisfinni on vaan nähnyt sen värinän kaappaavan kylän parhaan (ja ainoon sille, jos ei muuten ainoon..) donnan hetkeksi syleilyyn, kulttuuriensa parhaita perinteitä noudattaen ja pahinta on, jos Ammattiinopiskeleva suomalaisnuori näkee asian myötämielisenä eleenä aloittelevalta naiselta, vaikka se olisi itse asiassa ollut erittäin sellainen, kuin se parhaimmillaan kohteliaalle järkevälle nuorelle naiselle on..klähmintä(sensuuri..) tyrkyltä.
Etten nauraisi itseäni kuoliaaksi näitten VOKkaajien älyttömyyksille ja paska haisee meillä ruusuvedelle utopioille,kuvittelen perustavani väliaikaisen varuskunnan 20 000-40 000 ihmisen kaupunkiin, vahvuus 300 miestä+1nainen(komppanian äit..vääpeli tietenkin..), kaikki sekoetnisiä suomalaista camokuviota edustavia tietenkin ja kuri on tapissa..Mitä odotan? V..sti vaikeuksia, jos ja kun se yksi mokaa, tehtävä ei ole elintärkeä ihmisille, syyllistä ei kivitetä torilla ja kohauttelen olkapäitä, "yksittäistapaus" kuitilla eteenpäin, mitä odotan?
"Ihan kiva kun meillä on oma armeija, jonkun armeijahan täällä olisi kuitenkin, mutta jättäkää toi hoopo meille ja siirtykää muurien ulkopuolelle" olisi varmaan parasta mitä toivoa saattaa, siis ruu'an kanssa, muutenhan ryöstetään kaupunki..
Näin siis ennen.
Monisanaista ölinää, mutta ymmärtäkö onkelma?
Ei näistä "komppanianpäälliköistä" ole suojelemaan edes itseään, kohteliaisuus, myöntyväisyys ja irtoraha suojelevat, ja mitä pitemmälle sen 300 paskan ja yhden "oik..alaikäisen" "kotoutuminen" etenee, sen varmemmin auktoriteetti laskee, hölmöillään "kaupungilla" ja sitten karkoitus Stadiin..
Ihmettelen, mistä, miten, ihmiseen syntyy tuommoinen vamma, on paikalla, yleisenä sylkykuppna (en yleistä) nöyryytetään asiakkaitten ja esimiesten taholta, rahaa saa taulukkopalkoilla? saman kuin mielekkäästä ulk...puhelinmyynnistä ja ei tarvitsisi pelätä ulkoisia tai sisäisiä vaaroja? KutsumusHölmöys?
Itse kutsumahölmö, tehtävä ennen: Puolustaa maata vielä hölmömmiltä.Civil.
Status:Mission compliit jne...Vaan muumi ei, hölmöys tuntuu nousevan koulutuksen myötä, enemmän kouluja=parempi elintaso, son vissiin merkki siitä ja sitä halusin, mutta nyt tuo kartsalla pyörii likkoja (jampat on pakkoruotsin takia amiksessa, muutenkin heikko motivaatio..no, kiva kun työkavereina on sellasia Erityis tapauksia, ei ole tarvinnu lukea sitä " ruotsia" , ja juttelee ihan sujuvasti kolmannenasteen yhtälöillä mun intuatiivisiin laukaisuihin..) , niin ne likat, toiset painaa ja on järkee, systeemi vaan tekee elämän myötä monesta nopeemmin kotiäidin kuin tahtoikaan, tai hermoraunio jonkun juopon, vilkkaat(älyt) on parhaita tossa jäynäävässä "opintokirja täytetään järjestyksessä" sydeemissä.Häviään..
En kiellä, että kokemus ja elämä opettaa parhaiten, mutta entä jos joku voi oppia nopeammin? ..Latistetaanko se sinne..niitten likkojen..joukkoon jota nään usein, "mä olen sentään akateeminen..".. ja maapallo on littee, Havanna on joku ihana paikka Neuvostoliitossa..ja useimmat käyttää Wordiaja Exeliä sujuvammin kuin minä helmitaulua tai laskutikkua,(TI-65 mäkin tarkistan..) , mutta kun pelkillä kymmenellä? sormella voi yleensä osoittaa, että nyt on mennyt akateemikolta joku komiikan puolelle, eikä pelkkä Lintunen Konnun kolttuun...
Ai niin, piti lyhyesti kommentoida tuota "uutista", Anne, mä oon nykyään vanha, lihava ja ruma, mutta ainoa mikä lohruttaa mua, sä oot viäläkin mua kaikki noi eellä ja älyhän ei meiltä kummaltakaan lopu, rass.. rakinvastaista työskentelyä eu:ssa jatkaen ( viimeinen Kreetalta ostettu kotipoltto raz...ki näkee ei auringon..)
Muumin hienoo, että noi kaikki Naapuri Neljänneksen toimittajat on saanu töitä ees YLEstä,, jotkut jopa Aamumunkoitto Neuvostoliittolaisesta Aamu-TV:sta , eritoten Leena Pakkasen aikaaan aamusei..kahvi on ihan mahdoton pitää irti lattian syleilystä..
PS. Vaihdan farmarit verkkarihousuun...oli muuten Oulai(n.5v. sittensissa, (en ollut, paik. pol ja tax. jutteli) "kiitomatka" 250 km. Seinäjokiseen,..n.5v. sitten..
Mitäpä muutakaan pakkomonikultturisuuden edistämisen käsikassarana toimiva poliisi voisikaan kommentoida julkisuuteen, jos/kun sisäministeriön agentit antavat käteen valmiit tiedotteet julkaistavaksi?
Ja kukapas (http://keskustelu.kauppalehti.fi/5/i/keskustelu/thread.jspa?threadID=124672&tstart=0&forumID=24) se olikaan hääräämässä siellä sisäministeriön puolella esikuntineen...?
On täysin mahdotonta uskoa, että poliisi käyttäisi paikallistasolla omaa harkitaansa näiden klausuulien vapaaehtoiseen ulostamiseen. Muussa tapauksessa valtakunnallisessa mittakaavassa tulisi olla tilastollisesti todennettavissa myös poliittisesti epäkorrekteja tiedotteita niistä seuraavine viraltapanoineen. Vaan hiljaistapa on ollut. Ihme.
Moniosaaja menee tuolla edellisellä jo ikävän lähelle tajunnanvirtapostauksen rajaa.
Yritä kirjoittaa jatkossa selkeämmin.
Quote from: Roope2 on 20.04.2010, 11:11:25
Miksi kutsutaan Afrikassa elavia ihmisia ?
No jos Suomessa asuvat Suomen kansalaiset ovat suomalaisia ja juuri Suomeen saapunut afrikkalainen elintasopakolainen on uussuomalainen, niin nuo ovat sitten kai tulevaisuussuomalaisia tjs.
Onpa hyvä, että tällainen tulee. Amerikassahan tummaihoiset "haukkuvat" toisiaan sanoilla 'nigger'. 'nigga' etc., eli ovat selvästi vaarallisen rasistisia tummaihoisia kohtaan. Nämä tyypit joutuisivat Pohjois-Karjalassa onneksi heti lukkojen taakse.
QuotePoliisi sanoo edistyneensä pääsiäisenä Joensuun seudulla tapahtuneiden rasististen rikosten selvittämisessä. Poliisipäällikkö Kai Markkulan mukaan rikostutkintaa tehdään suurella väkimäärällä ja keskittyneesti. Kuitenkin silminnäkijähavainnot ovat edelleen tarpeen.
- Selvittämiseen ollaan tosissaan paneuduttu, pureuduttu ja satsattu. Tehdään isolla porukalla töitä tekojen selvittämiseksi ja myös siinä, ettei näitä jatkossa enää tapahtuisi. Kyllä näissä asioissa on edistytty, linjaa Markkula.
Joensuun seudulla rikottiin pääsiäisenä kahdesta etnisestä ravintolasta ikkunoita ja vaurioitettiin kuutta maahanmuuttajan omistamaa autoa. Yleisö voi kertoa havainnoistaan Pohjois-Karjalan poliisin nettisivuilla. Puhelimitse voi ottaa yhteyttä poliisipäivystykseen tai hätäkeskukseen.
- Poliisi korostaa, että iso merkitys on niillä tiedoilla, mitä havaintoja ihmiset voisivat poliisille kertoa, kuten tapahtuma-ajat. Autojen liikkumiset ja pienemmätkin havainnot voivat yhdistyä suuremmaksi kokonaisuudeksi, sanoo poliisipäällikkö Kai Markkula.
YLE: Poliisi kaipaa yhä havaintoja rasismirikoksista (http://yle.fi/alueet/pohjois-karjala/2010/04/poliisi_kaipaa_yha_havaintoja_rasismirikoksista_1628526.html)
Poliisipäällikön radiohaastattelu (http://www.yle.fi/media/asxgen.php?file=radiosuomi/pohjoiskarjalanradio/MARKKULA.wma) (kesto 8:21)
Näin se käy!
"Keskustan valtuustoryhmä esittää, että Joensuuhun valmistellaan rasismin vastainen julistus, joka toimitetaan huoneentauluksi kaikkiin kaupungin virastoihin, laitoksiin ja kouluille. Huoneentaulu levitettäisiin myös Joensuussa toimiville yrityksille, muille työyhteisöille sekä urheilu- ja harrastejärjestöille..."
http://www.karjalainen.fi/Karjalainen/Uutiset_maakunta/ei_rasismille_taulu_joka_kouluun_ja_virastoon_6157474.html
Mielikuvituksetonta.
Taulu pakolliseksi jokaiseen Suomen kotiin Kim Il Jongin ja Orwellin teleruudun viitoittamalla tiellä. :)
Hauskaa kun nykyisin tuntuu siltä kuin eläisi jonkinlaisia lopun aikoja. En vain tiedä vielä mikä loppuu. ;D
Quote from: M on 21.04.2010, 00:12:30
Poliisin toimintaa säätelevä poliisilaki menee näin:
Quote
2 §
Poliisin toiminnan yleiset periaatteet
Poliisin on toimittava asiallisesti ja puolueettomasti sekä sovinnollisuutta edistäen.
Jos lehtijuttu pitää paikkansa, ihmetyttää, miksi poliisiviranomainen ottaa yhteen rikos- tai asennoitumispulmaan selkeästi tunteenomaisen ja aggressiivisen kannan? Sehän ei voi edistää lain edellä siteerattua asiallisuus- ja sovinnollisuustavoitetta! Se ei myöskään paranna poliisitoimelle välttämätöntä puolueettomuuteen uskomista ihmisten parissa.
Quote
Poliisin toimenpiteet on suoritettava aiheuttamatta suurempaa vahinkoa tai haittaa kuin on välttämätöntä tehtävän suorittamiseksi. Toimenpiteiden on oltava perusteltuja suhteessa tehtävän tärkeyteen ja kiireellisyyteen sekä tilanteen kokonaisarviointiin vaikuttaviin seikkoihin.
Onko Pohjois-Karjalan poliisi asettanut rasistisiin (=useimmiten lieviin) rikoksiin liittyvät toimet tärkeys- ja kiirellisyysjärjestyksessä vakavampien rikosten edelle? Miten se on perusteltavissa, kun Pohjois-Karjalassa on vakavia rikoksia erityisen paljon?
Quote
Poliisin tulee ensisijaisesti neuvoin, kehotuksin ja käskyin pyrkiä ylläpitämään yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Poliisi ei saa puuttua kenenkään oikeuksiin enempää kuin poliisin tehtävän suorittamiseksi on tarpeen.
Miten on perusteltavissa se, että rasistisina pidettyihin rikoksiin puututaan kategorisin "vie putkaan" -määräyksin vastoin poliisilain kirjainta, joka edellyttää ensin neuvomaan, kehottamaan, käskemään ja vasta sitten puuttumaan pakkotoimin?
Quote
3 §
Tehtävien hoito ja tärkeysjärjestys
Poliisin tehtävät on hoidettava mahdollisimman tehokkaalla ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Olosuhteiden vaatiessa tehtävät on asetettava tärkeysjärjestykseen.
Onko rasististen rikosten määrä tai laatu selvitetty ja todettu niin vakaviksi, että ne asettuvat tärkeysjärjestyksessä ensimmäisiksi?
Paaterointia Pohjois-Karjalassakin...
Aamen. Ja käytännön faktoja. Joensuun uusi oikeus- ja poliisitalo käo:ksineen ja putkineen sijaitsee Joensuun kunnan ulkopuolella Kontiolahden Lehmossa!
Siis yksi partio on poissa pelistä kuskatessaan jotain huutelijaa varoituksen sijasta putkaan 7 km päähän! Miten tuo linjaus vaikuttaa yleiseen turvallisuuteen?
http://www.poliisi.fi/pohjois-karjala
Se Koulukadun poliisitalo on suljettu homeen vuoksi. Kaupungissa ei ole kuin palvelutoimisto, joka on auki lupa-asioissa yms. virka-aikana..
Repikää siitä. Mitä resurssien käyttöä.
Quote from: Paul Ruth on 29.04.2010, 17:20:12
Mielikuvituksetonta.
Taulu pakolliseksi jokaiseen Suomen kotiin Kim Il Jongin ja Orwellin teleruudun viitoittamalla tiellä. :)
Karjalainen Maakunta | 29.4.2010 | 15:31
Ei rasismille -taulu joka kouluun ja virastoon?Keskustan valtuustoryhmältä aloite Joensuussa.
QuoteKeskustan valtuustoryhmä esittää, että Joensuuhun valmistellaan rasismin vastainen julistus, joka toimitetaan huoneentauluksi kaikkiin kaupungin virastoihin, laitoksiin ja kouluille. Huoneentaulu levitettäisiin myös Joensuussa toimiville yrityksille, muille työyhteisöille sekä urheilu- ja harrastejärjestöille.
Ryhmä teki asiasta valtuustoaloitteen.
Voi muumi kun oli hiiieno aloite! Voidaan myöhemmin laajentaa valtakunnalliseksi koskien jokaista ruokakuntaa, jokaisella yli sadalla kielellä jota suomaliassa puhutaan! Muuten.... olet rasse, mistä seuraa ankarat sanktiot. :facepalm:
Karjalainen; http://www.karjalainen.fi/scripts/edoris/edoris.dll?app=server&com=sqlxml&tem=d_aihepuu_n.tpl&topicid=192134&selected=192142
Orwell oli optimisti. Hauskaa silti, että keskusta maalaa itseään nyt täysillä nurkkaan. Kaikki väärät korjausliikkeet on kohta tehty. Aika käy vähiin ennen vaaleja. Romahdus luvassa - loputkin äänestäjät jäävät kotiin.
Quote from: pakruti2c263 on 29.04.2010, 23:04:57
Quote from: Paul Ruth on 29.04.2010, 17:20:12
Mielikuvituksetonta.
Taulu pakolliseksi jokaiseen Suomen kotiin Kim Il Jongin ja Orwellin teleruudun viitoittamalla tiellä. :)
Karjalainen Maakunta | 29.4.2010 | 15:31
Ei rasismille -taulu joka kouluun ja virastoon?
Keskustan valtuustoryhmältä aloite Joensuussa.
QuoteKeskustan valtuustoryhmä esittää, että Joensuuhun valmistellaan rasismin vastainen julistus, joka toimitetaan huoneentauluksi kaikkiin kaupungin virastoihin, laitoksiin ja kouluille. Huoneentaulu levitettäisiin myös Joensuussa toimiville yrityksille, muille työyhteisöille sekä urheilu- ja harrastejärjestöille.
Ryhmä teki asiasta valtuustoaloitteen.
Voi muumi kun oli hiiieno aloite! Voidaan myöhemmin laajentaa valtakunnalliseksi koskien jokaista ruokakuntaa, jokaisella yli sadalla kielellä jota suomaliassa puhutaan! Muuten.... olet rasse, mistä seuraa ankarat sanktiot. :facepalm:
Karjalainen; http://www.karjalainen.fi/scripts/edoris/edoris.dll?app=server&com=sqlxml&tem=d_aihepuu_n.tpl&topicid=192134&selected=192142
Ja muutaman vuoden päästä kyseiset taulut voidaan vaihtaa kaukovarjostimiin. (http://www.netlab.tkk.fi/opetus/s38118/s98/htyo/16/tekniikka.shtml)
Quote from: MacGyver on 29.04.2010, 17:12:45
Näin se käy!
"Keskustan valtuustoryhmä esittää, että Joensuuhun valmistellaan rasismin vastainen julistus, joka toimitetaan huoneentauluksi kaikkiin kaupungin virastoihin, laitoksiin ja kouluille. Huoneentaulu levitettäisiin myös Joensuussa toimiville yrityksille, muille työyhteisöille sekä urheilu- ja harrastejärjestöille..."
http://www.karjalainen.fi/Karjalainen/Uutiset_maakunta/ei_rasismille_taulu_joka_kouluun_ja_virastoon_6157474.html
minä ehdotan, että keskustan valtuusryhmä maksaa taulut omasta pussistaan.
Tuollainenhan pitäisi laittaa pakolliseksi joka kotiin ja kaikille joilla se on laitettaisiin leima otsaan, niin erotettaisiin ne, jotka eivät taulua ole suostunut seinälleen laittamaan.
Ein Volk
Ein Reich
Ein Rassismus
Quote from: Mika.H on 29.04.2010, 23:42:35
minä ehdotan, että keskustan valtuusryhmä maksaa taulut omasta pussistaan.
Minä taas ehdotan, että jokainen han-suomalainen maksaa itse oman taulunsa. Lunastushinta maksetaan taulun luovutuksen yhteydessä käteismaksuna suoraan poliisille, joka käy toimittamassa taulun henkilökohtaisesti jokaiselle kansalaiselle seuraavan kuukauden aikana.
Taulun hinnaksi kaavailtu 130€ on varsin huokea korvaus teoksesta, kun otetaan huomioon, että ulkoa opeteltavan rasisminvastaisen julistuksen lisäksi tauluun on kansalaisten tunnelman nostattamiseksi painettu juhlallinen kuva iloisista somalinuorukaisista
Abdulgadirista ja
Mursalista kansliapäällikkö Ritva Viljasen ja
Arvojohtajan seurassa. Taulujen lunastushinnasta kertyvät varat käytetään lyhentämättöminä maamme romanialaisvähemmistön perheenjäsenien lennättämiseen Suomeen.
Poliisi jakaa taulut ensin kaikkiin suomalaisiin yksityisasuntoihin, minkä jälkeen juhlalliset luovutustilaisuudet järjestetään erikseen laitosolosuhteissa eläville ihmisille. Luovutusten laitoskierrokset aloitetaan tarkkaa suunnitelmaa seuraten vanhainkodeista. Teoksen luovuttava poliisimies asentaa taulun luovutuksen yhteydessä jokaisen vanhuksen sängyn päätyyn tai muulle soveltuvalle paikalle siten, että vanhuksella on esteetön ja suora näköyhteys uuteen huoneentauluunsa ympäri vuorokauden. Asennuspalvelusta veloitetaan erikseen 70€:n kulukorvaus. Mikäli vanhuksella ei ole käteisvaroja lunastushinnan ja kulukorvauksen suorittamiseen, pidätetään summa viivästyskorkoineen vanhuksen elinkustannuksiin kohdistettavilla säästötoimenpiteillä, joiden toteutuksesta kukin vanhainkoti vastaa sisäministeriön demokratiayksikön antamaa valtakunnallista ohjeistusta noudattaen.
Joensuu on ilmeisesti jäljessä muusta valtakunnasta rasismirikosten määrässä. Kiintiö ei ole täynnä ja poliisipäällikkö pelkää leimautuvansa rasistiksi. Piakkoin ryhdyttäneen joukkopidätyksiin, jotta poliisipäällikkö saisi säilyttää virkansa.
QuoteKeskustan valtuustoryhmä esittää, että Joensuuhun valmistellaan rasismin vastainen julistus, joka toimitetaan huoneentauluksi kaikkiin kaupungin virastoihin, laitoksiin ja kouluille. Huoneentaulu levitettäisiin myös Joensuussa toimiville yrityksille, muille työyhteisöille sekä urheilu- ja harrastejärjestöille.
Koskakohan tehdään pakolliseksi oikeusministerin valokuvan seinällä pitäminen jokaisessa virastossa, koulussa ja kodissa?
Karjalainen, Maakunta | 4.5.2010 | 17:50
Quote Skinitappelun puukottaja vangittiin
Joensuu
Markku Liikamaa
Puukotuksen ja pahoinpitelyyn päätyneen joensuulaisskinien yhteenoton puukottaja vangittiin tiistaina Pohjois-Karjalan käräjäoikeudessa. Poliisi esitti vuonna 1982 syntyneen miehen vangitsemista todennäköisin syin epäiltynä tapon yrityksestä.
Rikoskomisario Jarkko Timosen mukaan tapahtumien kulusta on tähän selvinnyt, että puukotus oli tapahtunut nopeasti ja yllättäen.
Mitään järkevää syytä ei ole tullut ilmi, hän lisää.
Paikalla olleet olivat riisuneet puukottajan aseista, missä yhteydessä toinen, vuonna 1978 syntynyt joensuulaismies sai lievempiä vammoja. Puukottajaa puolestaan pahoinpideltiin samassa yhteydessä.
Timosen mukaan skiniporukan käytössä ollut noin 50 neliömetrin suuruinen lämmin varastohalli oli vuokrattu toiminimen nimiin.
Jossain vaiheessa aiemmin keväällä varasto oli muutettu jonkinlaiseksi kerhohuoneeksi ja kalustettu ja sisustettu muun muassa natsi- ja skinitunnuksin, kertoo Timonen.
Seinälle oli vedetty Suomen ja lippu poliisin tekemässä kotietsinnässä tiloista löydettiin myös rasistisiksi luonnehdittavia tarroja.
Karjalainen: http://www.karjalainen.fi/Karjalainen/Uutiset_maakunta/skinitappelun_puukottaja_vangittiin_6170096.html
IL: http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010050411596257_uu.shtml
Puuttuvien hiusten alla puuttuu vielä enemmän tervettä harmaata aivosolukkoa.
Miettikääs poijjaat tarkkaan, vaikkakin testosteroni jyllää, mihin energianne tuhlaatte.
Nimim. Parhaat puukot pidetään tupessa.
Mistä asti poliisi on saanut putkaan viemistä käyttää rangaisukeinona. Putkaan saa viedä vain selviämään, tai odottamaan kuulusteluun pääsyä. Tämä on taas varmaan näitä poliisiylijohtaja "Hitler" Paateron pyrkimyksiä poliisivaltioon.