QuoteMaahanmuuttajat ja joustavuus ovat työelämän todellisuutta 2020
15.4.2010 14:45
Pauliina Pulkkinen
Töissä ollaan nykyistä vanhemmiksi ja työkaverina on yhä useammin muu kuin syntyperäinen suomalainen. Tältä näyttää työelämä vuonna 2020, ainakin juuri julkaistun tutkimuksen mukaan.
VMP Groupiksi nimensä muuttanut Varamiespalvelut tutki sekä työntekijöiden että työnantajien näkemyksiä työelämästä ja sen muutoksista. Tutkimuksen toteutti Taloustutkimus. Siihen vastasi yli 300 työikäistä suomalaista ja yli 200 työnantajaa.
Sekä työnantajat että työntekijät olivat varmoja siitä, että työelämässä on mukana nykyistä enemmän maahanmuuttajia. Vastaajien mielestä paljon puhuttu pula työntekijöistä toteutuu viimeistään 2020-luvulla ja sitä paikkaamaan tarvitaan muualta Suomeen muuttavia työntekijöitä.
"Enää ei pitäisi puhua, otammeko Suomeen ulkomaisia työntekijöitä, sillä heitä on jo täällä ja lisää tulee koko ajan. Nyt pitäisi puhua siitä, kuinka saamme heidän työpanoksensa käyttöön", sanoo VMP:n toimitusjohtaja Mika Kaukonen.
Yhtä mieltä työntekijät ja -antajat olivat siitäkin, että kymmenen vuoden päästä työurat ovat nykyistä pidempiä. Toisin sanoen töissä ollaan nykyistä vanhemmiksi, 64-vuotiaiksi asti. Sen sijaan vastaajat eivät itse haluaisi olla töissä kuin 61-vuotiaiksi.
Erilaisiakin näkemyksiä työnantajien ja -tekijöiden välillä oli. Työnantajat uskovat, että he itse toimivat kymmenen vuoden kuluttua vastuullisesti ympäristöä, yhteiskuntaa ja henkilöstöä kohtaan. Työntekijät eivät tätä väitettä osta.
"Varmaan tällä lamalla ja sen aikaisilla tapahtumilla on ollut vaikutusta tähän", arvelee Kaukonen.
Tulevaisuudessa työelämässä korostuu tutkimuksen mukaan entistä enemmän työn mielekkyys. Raha ei ole työntekijöille kaikkein suurin motiivi, jos työnantaja on muuten hyvä eli luotettava, vastuullinen ja tarjoaa kiinnostavia töitä.
Työnantajat puolestaan etsivät tulevaisuudessa ennen kaikkea luotettavia, vastuuntuntoisia ja tuottavia työntekijöitä, jotka jaksaisivat tehdä töitä yhdessä ja samassa työpaikassa useita vuosia. Tätä vastaan työnantajat ilmoittavat olevansa valmiita kouluttamaan työntekijöitään.
Koulutukselle varmaan onkin tarvetta, sillä sekä työnantajat että -tekijät arvioivat monitaitoisuuden olevan yksi 2020-luvun valteista työelämässä.
Työntekijät ovat myös erittäin kiinnostuneita tekemään osa-aikatyötä, jos se esimerkiksi perhesyistä tuntuisi hyvältä vaihtoehdolta. Kyselyssä 88 prosenttia vastaajista ilmoitti olevansa osa-aikaisuudesta kiinnostunut. Yhtä monia osa-aikaisuus kiinnostaisi myös ennen eläkeikää.
Linkki: http://www.hs.fi/talous/artikkeli/Maahanmuuttajat+ja+joustavuus+ovat+ty%C3%B6el%C3%A4m%C3%A4n+todellisuutta+2020/1135256115752
Kun tarpeeksi uskoo, niin sen täytyy olla totta?
"Enää ei pitäisi puhua, otammeko Suomeen ulkomaisia työntekijöitä, sillä heitä on jo täällä ja lisää tulee koko ajan" - Kadehdittavan hienoa järkeilyä. Uskotaan, että kyllä se työvoimapula sieltä tulee, ja joka tapauksessa ulkomaisia työntekijöitä pitää ottaa, koska heitä on jo täällä ja lisää
tulee koko ajan.
"VPM Group" on varmasti innoissaan uusista mahdollisuuksista. On mukavaa päästä välittämään kolmen euron tuntipalkkaa nauttivia etnisiä vuokratyöorjia hyvällä kateprosentilla työmarkkinoille. Eikä joustavuudestakaan varmasti ole puutetta ;D
JOS ( tämä sana kirjoitetaan Leninin mausoleumin korkuisilla kirjaimilla ) työvoimapula joskus tulee, mikä ongelma se on? Laitetaan nettiin tai lehteen kansainvälinen työpaikkailmoitus ja näin paikat täytetään. Sitten joskus 2040-luvulla...
Mitä järkeä on jo nyt, kun työvoimapulaa ei ole näkyvissä edes pyyhkäisymikroskoopillakaan, haalia maahan lukutaidottomia kameliohjastajia ja savimaja-arkkitehteja lorvimaan 20 vuodeksi ja sikiämään ghettoja?
Työ-uria pidennetään, ja ulkomaalaisia haalitaan lisää, eli ne aikovat pitää nuoret työttöminä vielä pitkälle tulevaisuuteen...
Mikähän järki tuossakin on olevinaan??
Vai vetääkö joku taas välistä??
Kaukosen Mika on taas äänessä... Viimeeksi suusta tuli tällaista: http://www.taloussanomat.fi/tyomarkkinat/2010/02/01/nyt-tulevat-kuubalaiset-sairaanhoitajat/20101517/12
Talossanomat: nyt tulevat kuubalaiset sairaanhoitajat
Facebookissa on vielä tällainen Mika Kaukonen fan-club: http://www.facebook.com/pages/Suksikoon-vittuun-Varamiespalvelu-yhtioiden-toimitusjohtaja-Mika-Kaukonen/314038230529
Quote from: Teemu Lavikka on 15.04.2010, 16:57:37

On hiukan tietoa tuosta miehestä. On näitä firmasta toiseen loikkivia ammattijohtajia, jotka eivät ole mistään vastuussa tekemisistään.
Quote from: Teemu Lavikka on 15.04.2010, 16:57:37
Kaukosen Mika on taas äänessä... Viimeeksi suusta tuli tällaista: http://www.taloussanomat.fi/tyomarkkinat/2010/02/01/nyt-tulevat-kuubalaiset-sairaanhoitajat/20101517/12
Talossanomat: nyt tulevat kuubalaiset sairaanhoitajat
Facebookissa on vielä tällainen Mika Kaukonen fan-club: http://www.facebook.com/pages/Suksikoon-vittuun-Varamiespalvelu-yhtioiden-toimitusjohtaja-Mika-Kaukonen/314038230529
Mika vaikuttaa pätevältä ja hänellä lienee loistava tulevaisuus mokumielisten keskudessa, mutta hei! Hitto, olisikohan tässä kyseessä ns. aitoasia, eli vihasivusto? Ammattihavainnoitsija voisi varmaan löytää siitä myös niitä rassistisia piirteitä.
Quote from: pamaus on 15.04.2010, 17:48:50
Mika vaikuttaa pätevältä ja hänellä lienee loistava tulevaisuus mokumielisten keskudessa, mutta hei! Hitto, olisikohan tässä kyseessä ns. aitoasia, eli vihasivusto? Ammattihavainnoitsija voisi varmaan löytää siitä myös niitä rassistisia piirteitä.
Kyllä on. Kyseessä on vähintäänkin kunnianloukkaus, jolla on rasistinen motiivi. Mika Kaukonenhan tekee työtä ammatikseen maahanmuuttajien parissa, joten hän on juuri sellainen henkilö, jota varten rasistiset rikokset -työryhmä laajensi rasistisen rikoksen käsitettä myös muihin kuin etnisiin ryhmiin. Laki ei tosin vielä ole voimassa, mutta odotellaan.
Niinkuin vanha sanonta sanoo nykykokoomuksesta: "Kaikella on hintansa, mutta millään ei ole arvoa."
Arjo nyt kyllä tällä kertaa kirjoittelee enimmäkseen puppua.
QuoteNyt he rekrytoivat työvoimaa Afrikan slummeista, koska tämä työvoima suostuu työskentelemään lähes ilmaiseksi.
Onko jollain havaintoa Arjon mainitsemien henkilöiden työskentelystä.
Palkoista voidaan sitten puhua toiste.
Quote from: rontti4 on 16.04.2010, 00:23:56
Arjo nyt kyllä tällä kertaa kirjoittelee enimmäkseen puppua.
QuoteNyt he rekrytoivat työvoimaa Afrikan slummeista, koska tämä työvoima suostuu työskentelemään lähes ilmaiseksi.
Onko jollain havaintoa Arjon mainitsemien henkilöiden työskentelystä.
Palkoista voidaan sitten puhua toiste.
Ei afrikkalaisia, mutta esim. kiinalaiset kivimiehet. Näitä ravintolaorjatapauksiahan löytyy eri puolilta Suomea.