QuoteKauppalehti: Ruotsalaisviranomainen uhkaa pakottaa myymälät luopumaan käteiskaupasta
15:44
Ruotsalaisten työoloja valvovan Arbetsmiljöverketin pääjohtaja Mikael Sjöberg uhkaa kieltää myymälöiltä käteisen rahan vastaanoton. Varoitus johtuu ryöstöjen yleistymisestä.
- Emme voi hyväksyä sitä, että ihmiset joutuvat tekemään töitä alituisessa pelossa, Sjöberg sanoo kaupan alan ammattiliiton Handelsin lehdessä.
Arbetsmiljöverket tarkastaa kevään aikana yhteensä 3000 pientä myymälää eri puolilla Ruotsia.
Viranomainen on aiemmin kieltänyt käteismaksut julkisen liikenteen busseissa eri puolilla Ruotsia, muun muassa Tukholmassa.
Auli Mauno
Kauppalehti
Maksuliikenne täydellisen seurannan alle monikulttuurin varjolla?
Toivottavasti myyjille tulee kypäräpakko.
Mulla hajoisi Ruotsissa pää alta aikayksikön.
Rikos vain siirtyy muualle, mahdollisesti raaistuen.
Minä pikkuhippisen epäilen, että varsinainen syy on lisääntynyt veronkierto jota halutaan vaikeuttaa lopettamalla käteisen käyttö. Näyttää vain paremmalta (no, tavallaan) jos asia perustellaan turvallisuussyillä.
Sivumennen todeten tämä on äärimmäisen nuiva ehdotus: ulkkikset eivät voi ostaa Ruotsissa mitään, ellei heillä ole luottokorttia ja jos heillä on luottokortti henkilöllisyys voidaan aina sitovasti todistaa.
Erinomaisen mielenkiintoinen uutinen. Kerrassaan. Sangen mielenkiintoinen.
Tästä tulee pari pientä kysymystä mieleen.
Jos käteinen raha todella katoaa ja korteista tulee ainoa maksuväline, lisääntynevät korttirikokset saman tien. Uskoakseni pitkällä aikavälillä tästä seuraa kertarikoksen avulla hankitun rahamäärän rakettimainen kasvu.
Toinen kysymys on sitten viaton ja retorinen. Eivätkö ruotsalaliset todellakaan huomaa mitään erikoista yhteiskuntansa kehityksessä?