QuotePakolaisten ja turvapaikanhakijoiden infektio-ongelmien ehkäisy
Koko julkaisu (pdf, 28s.) (http://www.stm.fi/c/document_library/get_file?folderId=1082856&name=DLFE-11112.pdf)
Tartuntatautilain (583/1986) 6 §:n mukaan tartuntatautien vastustamistyön yleinen suunnittelu, ohjaus ja valvonta kuuluu sosiaali- ja terveysministeriölle. Oheinen ohje korvaa vuonna 1993 hyväksytyn ohjeen Pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden infektio-ongelmien ehkäisystä.
Ohjeet on valmisteltu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen johtamassa työryhmässä, jossa on ollut edustettuna erikoissairaanhoidon, perusterveydenhuollon sekä pakolaisasioiden ja vastaanottokeskusten asiantuntijoita. Taustalla ovat toimintaympäristössä tapahtuneet muutokset. Tautikirjo maailmassa on jonkin verran muuttunut, kuten myös infektiotautien hoitomahdollisuudet ja -menetelmät. Esimerkiksi hiv:n hoito voidaan nykyisin aloittaa ja lopettaa suunnitelmallisesti ilman, että henkilön terveys vaarantuisi, vaikka hän palaisi aiempiin olosuhteisiin.
Ohjetta on käsitelty Tartuntatautien neuvottelukunnassa ja myös Valtakunnallinen sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta on antanut ohjeesta lausuntonsa. Ohjetta on viimeistelty sosiaali- ja terveysministeriössä yhteistyössä sisäasianministeriön maahanmuutto-osaston kanssa.
Uudistettu ohje ei sisällä uusia velvoitteita. Lähinnä tutkimus- ja hoitomenetelmiä on ajantasaistettu vastaamaan uusinta tietoa ja lääketieteellisiä käytäntöjä.
Ohje sisältää selvityksen infektiotautien seulonnan periaatteista, kohderyhmistä, terveystarkastusten järjestämisestä, lääkärintarkastuksen suorittamisesta, laboratorio- ja röntgentutkimuksista, rokotuksista, tiedottamisesta potilaille sekä sairaanhoidosta aiheutuvien kustannusten korvaamisesta.
Sosiaali- ja terveysministeriö (http://www.stm.fi/julkaisut/nayta/_julkaisu/1487921#fi)