Olin eilen iltapäivällä ruuhka-aikaan Kontulan metro asemalla. Rullaportaita metrosta tuli portaiden täydeltä ihmisiä. Mukana oli myös n. 20 - 25 hengen somalijoukko. Huomiotani kiinnitti hirveä meteli jota he pitivät. Osa n. 10:nen ikäisiä lapsia, muutama teini ikäinen, sekä jokunen aikuinen.
Portaiden yläpäässä joukkio sitten rupesi piirittämään n. 40 - 50 vuotiasta suomalaisnaista. Nainen vaikutti täysin tavanomaiselta suomalaiselta, ei mitenkään häirikön oloiselta tms. Nainen piiritettin niin että ei pystynyt liikkumaan minnekään, vaan hätääntyneenä, ja ilmeisen pelokkaana, joutui joukon solvausten ja uhkausten kohteeksi. Huuto ja meteli oli kova. Kaapunainen tuli naisen kasvojen eteen ja huuti n. 30 sentin etäisyydestä solvauksia, sormea uhkaavasti heristäen. Olin aivan vieressä, ja kuulin syynkin: suomalaisnainen oli kuulema tönäissyt metrossa nuorta somalityttöä joka oli joukon mukana. Uhri näytettiin todisteeksi, seisoi aivan vieressä voitonriemuisen näköisenä; taas oli yksi paha suomalainen saatu kiinni tönimisestä.
Onko tapahtuneesta olemassa mitään paikallislehden artikkelia tai esim. kännykkäkuvia?
Quote from: atella on 26.02.2010, 14:44:40

Millä kielellä tämä ajatustenvaihto tapahtui? En ole nähnyt livenä vielä yhtään somalia täällä Helsingissä joka puhuisi virheetöntä suomea, saatika sitten auttavaa sellaista.
Kannattaa heti ilmoittaa tuosta törkeästä rasistinaisesta seuraaville tahoille: tasavallan presidentin kanslia, Johanna Suurpään toimisto, Mika Illman, Mikko Puumalainen, Tuija Brax (voi olla, ettei hänen staff ehdi, sillä on (pelti)kiinni tansanialaisessa loistohotellissa), Vihreät Naiset, Vihreä Lanta, IS, IL, HS ja tietysti YLE. Onhan tuo somppujen töniminen nyt saatava loppumaan! Kannattaa ehkä tehdä myös poliisille ja metrovartioille ilmoitukset, jotta tuo nainen voidaan todeta syylliseksi valvontakameroista ja kivittää perinteisin islamilaisin menoin Rauhan Aseman pihalla itupäivien yhteydessä. Jätä samalla tutkintapyyntö suomalaisten tiedoitusvälineiden törkeästä tavasta olla täysin salaamatta kaikkia ulkomaalaistaustaisten pahoinpitely- ja raiskausrikoksia.
Quote from: toumasho on 26.02.2010, 14:51:45
Quote from: atella on 26.02.2010, 14:44:40
Olin eilen iltapäivällä ruuhka-aikaan Kontulan metro asemalla. Rullaportaita metrosta tuli portaiden täydeltä ihmisiä. Mukana oli myös n. 20 - 25 hengen somalijoukko. Huomiotani kiinnitti hirveä meteli jota he pitivät. Osa n. 10:nen ikäisiä lapsia, muutama teini ikäinen, sekä jokunen aikuinen.
Portaiden yläpäässä joukkio sitten rupesi piirittämään n. 40 - 50 vuotiasta suomalaisnaista. Nainen vaikutti täysin tavanomaiselta suomalaiselta, ei mitenkään häirikön oloiselta tms. Nainen piiritettin niin että ei pystynyt liikkumaan minnekään, vaan hätääntyneenä, ja ilmeisen pelokkaana, joutui joukon solvausten ja uhkausten kohteeksi. Huuto ja meteli oli kova. Kaapunainen tuli naisen kasvojen eteen ja huuti n. 30 sentin etäisyydestä solvauksia, sormea uhkaavasti heristäen. Olin aivan vieressä, ja kuulin syynkin: suomalaisnainen oli kuulema tönäissyt metrossa nuorta somalityttöä joka oli joukon mukana. Uhri näytettiin todisteeksi, seisoi aivan vieressä voitonriemuisen näköisenä; taas oli yksi paha suomalainen saatu kiinni tönimisestä.
/Millä kielellä tämä ajatustenvaihto tapahtui? En ole nähnyt livenä vielä yhtään somalia täällä Helsingissä joka puhuisi virheetöntä suomea, saatika sitten auttavaa sellaista./
Näen joka päivä somaleja Helsingissä. Monet osaavat kohtuullisesti suomea. Suomea puhuttiin.
Muistuttaa romanien toimintaa tuo, että mennään puolen suvun voimin ravistelemaan jotain epämieluisaa henkilöä. Sitä kuuluisaa yhteisöllisyyttä - tai sitten sitä kuuluisaa työelämän ulkopuolelle sijoittuvaa elämäntapaa (tehtävä: yritä saada oma sukusi ex tempore kasaan torstai-iltapäiväksi).
Quote from: Aapo on 26.02.2010, 14:51:06
Onko tapahtuneesta olemassa mitään paikallislehden artikkelia tai esim. kännykkäkuvia?
Kuulemma tapahtuneesta on artikkeli tulossa hessariin. ;D
No ehkä pressiklubissa on odotettavissa hedelmällistä keskustelua asiasta. ???
Näistähän oli joku suuri avautumisketju? Tapahtumista seuraa nuivistumista. Kuka haluaisi asua sellaisen neuvottelevan äbäläwäbälä-lauman naapurissa?
Todella hienoa, että yhteisölliset somalit kävivät joukolla kovistelemassa naista, joka metron tungoksessa oli vahingossa tullut tönäisseeksi jotakuta.
Nyt tästä naisesta varmasti tulee suvaitsevainen ihminen. Somalit osaavat pr-työn.
Quote from: Eino P. Keravalta on 26.02.2010, 15:50:43

Tämä on myös sitä yhteisöllisyyttä, josta suomalaisilla on valtavasti opittavaa.
Toivottavasti en ikinä joudu vastaavaan tilanteeseen. Olen rauhallinen mies, mutta tätä lukiessa verenpaine kohosi sellaisiin lukemiin ja mieli alkoi täyttyä väkivaltakuvista, että olisin pian poliisikuulustelussa...
Jälleen kerran pakko nillittää siitä kuinka näiden netissä kerrottujen juttujen totuusarvo on täysi nolla. Inhottava tarina kyllä.
Quote from: Juki on 26.02.2010, 16:13:18
Quote from: Eino P. Keravalta on 26.02.2010, 15:50:43
Todella hienoa, että yhteisölliset somalit kävivät joukolla kovistelemassa naista, joka metron tungoksessa oli vahingossa tullut tönäisseeksi jotakuta.
Nyt tästä naisesta varmasti tulee suvaitsevainen ihminen. Somalit osaavat pr-työn.
Tämä on myös sitä yhteisöllisyyttä, josta suomalaisilla on valtavasti opittavaa.
Sekin kummastuttaa, että tuo somaleiden kuuluisa yhteisöllisyys tuntuu näkyvän vain negatiivisissa asioissa, joukkouhkailussa, jengiytymisessä, huutamisessa, puskaraiskauksissa, jengiryöstöissä ja yleisessä häiriköinnissä. Miksei heidän yhteisöllisyytensä näy vaikkapa siinä, että päättäisivät joukolla mennä koulun penkille tai töihin. Tai että tutustuisivat joukolla suomalaisiin tapoihin ja arvoihin. Tai jos sikseen tulee, niin menisivät ja rakentaisivat vaikka oman maansa kuntoon. Mutta ei. Rääkymiseen ja uhkailuun riittää energiaa, ei mihinkään rakentavaan.
Hommalaiset voisivat terästäytyä tällaisten tapausten varalta. Kännykkäkamerat ja pokkarit voisivat olla aina kuvausvalmiina, jotta muutkin kuin paikallaolleet voisivat ottaa oppia siitä, miten konflikteja oikein pitää sovitella.
(http://i47.tinypic.com/2z5ocq1.png)
Henrik Einari Erän kuvia 2.1.2009
On ollut taatusti karmea kokemus sille naiselle, kun valtava lauma kaapumurjaaneja ajaa nurkkaan ja alkaa mokeltaa jotain sekavaa sättimistä sylki lentäen. Ei unohdu ihan heti. Potentiaalinen ehdokas painajaisuusinnoille ja vahva kimmoke miettiä asuinseudun vaihtamista.
Quote from: Aallokko on 26.02.2010, 16:47:11
vahva kimmoke miettiä asuinseudun vaihtamista.
Me emme lähde. He lähtevät.
Kännykkäkamera ja video pyörimään.
Ehdottomasti. Täytyy itsenikin oikeni opetella sitä että sen sitten yllättävässä tilanteessa saa nopeasti käyntiin. Jos tilanne muuttuisi uhkaavaksi, niin sen parempi.
Quote from: Eino P. Keravalta on 26.02.2010, 15:50:43
Todella hienoa, että yhteisölliset somalit kävivät joukolla kovistelemassa naista, joka metron tungoksessa oli vahingossa tullut tönäisseeksi jotakuta.
Nyt tästä naisesta varmasti tulee suvaitsevainen ihminen. Somalit osaavat pr-työn.
Taas eräs todistus yhteisöllisyyden avuista. Olisikohan meillä kantiksilla jotain opittavaa? Käsi sydämmelle, kuinka moni meistä olisi mennyt auttamaan sisartamme ahdinkossa?
Quote from: Joonatan on 26.02.2010, 21:47:05
Kännykkäkamera ja video pyörimään.
Ehdottomasti. Täytyy itsenikin oikeni opetella sitä että sen sitten yllättävässä tilanteessa saa nopeasti käyntiin. Jos tilanne muuttuisi uhkaavaksi, niin sen parempi.
Nyt on pienet kamerat, joissa on videokuvausmahdollisuus, erittäin halpoja. Etenkin rikastuneilla alueilla kannattaa pitää kamera mukana. Kameraa on saattanut kantaa vuoden, kaksi, mutta yksi kuva voi muuttaa kaiken!
Yksikään lehti ei ole asiasta uutisoinut, yhtään kuvaa ei ole minnekään laitettu, yksi silminnäkijä on täällä kirjoittanut. Eikös paljon heikoimmilla näytöillä tuomittu junacausti? :facepalm:
Quote from: Vihervasemmisto on 26.02.2010, 22:00:45

Ei tuomittu. Junacaustissa uhri ja uhrin isä esiintyivät omilla nimillään.
Tässä jutussa ei edes uhria ole tunnistettu.
Quote from: Vihervasemmisto on 26.02.2010, 22:00:45
Yksikään lehti ei ole asiasta uutisoinut, yhtään kuvaa ei ole minnekään laitettu, yksi silminnäkijä on täällä kirjoittanut. Eikös paljon heikoimmilla näytöillä tuomittu junacausti? :facepalm:
Jes, nyt komppaan kuten ylempänä jo ilmoitin. On yksi asia levitellä internetissä juttuja joille ei ole mitään vahvistusta, toinen asia on alkaa vielä vetämään niistä joukolla johtopäätöksiä. En siis väitä etteikö tätä olisi tapahtunut, mutta näiden internet-tarinoiden "todistusarvo" on nolla.
Quote from: SoulBrother on 26.02.2010, 22:23:32

eli ketjun "kohtaamista monikyldyyrin kanssa" voi poistaa suosilla
Quote from: Dirre on 26.02.2010, 22:53:48

Mistä sinä tällaisen yhtälön vedit? Sanoin vain että näiden tarinoiden todistusarvo on olematon. Tämä nyt pomppasi silmille koska oli erillisenä ketjuna. Vai etkai itse täältä lukemiasi tarinoita käytä argumentteina keskustelussa??
Quote from: pelle12 on 26.02.2010, 21:55:38
Quote from: Eino P. Keravalta on 26.02.2010, 15:50:43
Todella hienoa, että yhteisölliset somalit kävivät joukolla kovistelemassa naista, joka metron tungoksessa oli vahingossa tullut tönäisseeksi jotakuta.
Nyt tästä naisesta varmasti tulee suvaitsevainen ihminen. Somalit osaavat pr-työn.
Taas eräs todistus yhteisöllisyyden avuista. Olisikohan meillä kantiksilla jotain opittavaa? Käsi sydämmelle, kuinka moni meistä olisi mennyt auttamaan sisartamme ahdinkossa?
Vaikka olisin jonkin kamppailulajin maailmanmestari niin en menisi yksin haastamaan riitaa 25-henkisen rikastajajoukon kanssa.
Quote from: JaakkoS on 26.02.2010, 23:39:25

Kai tuolla olisi ollut muitakin kantiksia kuin sinä, joten missä yhteisöllisyys?? Antaa muiden hoitaa... huolestuttavaa.
Quote from: Make M on 26.02.2010, 16:33:57
Hommalaiset voisivat terästäytyä tällaisten tapausten varalta. Kännykkäkamerat ja pokkarit voisivat olla aina kuvausvalmiina, jotta muutkin kuin paikallaolleet voisivat ottaa oppia siitä, miten konflikteja oikein pitää sovitella.
(http://i47.tinypic.com/2z5ocq1.png)
Henrik Einari Erän kuvia 2.1.2009
Siinä näemmä on vieläpä kahden rikastajajoukon välinen kulttuurien vuoropuhelu.
Quote from: pelle12 on 26.02.2010, 21:55:38
Quote from: Eino P. Keravalta on 26.02.2010, 15:50:43
Todella hienoa, että yhteisölliset somalit kävivät joukolla kovistelemassa naista, joka metron tungoksessa oli vahingossa tullut tönäisseeksi jotakuta.
Nyt tästä naisesta varmasti tulee suvaitsevainen ihminen. Somalit osaavat pr-työn.
Taas eräs todistus yhteisöllisyyden avuista. Olisikohan meillä kantiksilla jotain opittavaa? Käsi sydämmelle, kuinka moni meistä olisi mennyt auttamaan sisartamme ahdinkossa?
Olisin mennyt.
Olisin mennyt. Seissyt kädet taskussa ja kysynyt asiallisesti että mitä vittua täällä tapahtuu. Ja toivonut että joku lyö. Niin että jää jälki.
Joillakin meistä on väliinmenijän luonto. Jos ei ole, ei tarvitse hävetä yhtään.
Quote from: Make M on 26.02.2010, 16:33:57
Henrik Einari Erän kuvia 2.1.2009
Tunnustan...
http://henrikeinariera.blogspot.com/2009/12/rollo-amerikanbulldoggi.html