QuoteRasismi on yhä arka aihe
Edes ammattikasvattajat eivät aina osaa puhua nuorille rasismista. Nuorisotutkimusverkoston tutkija Veronika Honkasalo kannustaa kuitenkin nostamaan syrjintäongelmaa esiin koulussa. Siten myös ikäviä kokemuksia olisi helpompi käsitellä.
Varsinaisia rasistisia rikoksia paljastuu vähän. Viime vuonna niitä tuli Päijät-Hämeen poliisin tietoon vain kahdeksan.
Teoista suurin osa oli pahoinpitelyitä, ja niistä osa oli nuorten miesten tekemiä.
- Ulkomaalaisiin kohdistuvia rikoksia on varmaan huomattavasti enemmän kuin nuo kahdeksan, mutta he eivät ole mieltäneet niitä rasistisiksi, sanoo rikoskomisario Arto Mölsä.
Ennakkoluuloja ei esiinny vain suomalaissyntyisten ja vierasperäisten nuorten väleissä. Myös eri maahanmuuttajaryhmät osaavat nahinoida keskenään.
Lue aiheesta lisää sunnuntain Etelä-Suomen Sanomista.
Etelä-Suomen Sanomat (http://www.ess.fi/?article=271865)
Tuo on mielenkiintoinen tieto, että ulkomaalaiset saavat itse määritellä onko kyseessä rasistinen rikos. Luulin, että poliisi esitutkii ja oikeus määrittelee tuomion.
Vain rautainen ammattilainen osaa valkoihoisen rikoksentekijän ihoväristä päätellä, mitä tämän päässä liikkui, kun hän tahallisesti tai tahtomattaan vilkaisi maahanmuuttajaparkaa. Tietenkin siellä aivoissa liikkui rutiininomaisesti vain rotusyrjintää, eugeniikkaa ja palavaa halua palata takaisin vuoteen 1939. Samainen ammattilainen myös osaa päätellä, että monikulttuurisen sarjaraiskaajan päässä ei ole voinut olla rasistisia ajatuksia rikoksentekohetkellä, mikäli hänen ihonvärinsä on tarpeeksi ruskettunut ja ulkoasu etnisesti monipuolistunut. Näitä ajatuksenlukijapoliiseja tarvitsemme välttämättä lisää, mikäli haluamme kasvavasta ja yhä synkkenevästä ajatusrikollisuudesta eroon.
"Yhä" arka aihe? Eiköhän se jatkossa ole päivä päivältä "yhä arempi"? Milloinkahan se lakkaisi olemasta "arka aihe", vai lakkaako koskaan?