QuoteHYY: Lukukausimaksut romuttavat sivistysyhteiskunnan
Kannanotto 17.2.2010
Helsingin yliopiston ylioppilaskunta (HYY) tyrmää valtiosihteeri Heljä Misukan työryhmän koulutusvientistrategian, jossa esitetään lukukausimaksujen käyttöönottamista Suomen korkeakouluissa.
HYYn mielestä on häpeällistä, että työryhmä suosittelee radikaaleja poliittisia toimia, vaikka viisivuotinen lukukausimaksukokeilu EU/ETA-maiden ulkopuolisille opiskelijoille on vasta alkanut. Tämä osoittaa, että nykyinen lukukausimaksukokeilu otettiin käyttöön vain välivaiheena kohti yleisiä lukukausimaksuja.
HYY vastustaa lukukausimaksuja kaikissa muodoissaan. "Lukukausimaksut eivät lisää suomalaisen koulutuksen houkuttelevuutta, vaan päinvastoin vähentävät kansainvälisten opiskelijoiden virtaa Suomeen", hallituksen puheenjohtaja Katri Korolainen-Virkajärvi kommentoi. Useiden tutkimusten mukaan suurin osa Suomeen tulevista kansainvälisistä opiskelijoista ei olisi valmis maksamaan koulutuksestaan.
HYY on erityisen huolissaan siitä, että koulutusvienti asettaa opiskelijat ja tieteenalat eriarvoiseen asemaan varsinkin monialaisissa yliopistoissa. "Rahoitetaanko jatkossa vain niitä aloja, joissa nähdään potentiaalia vientiin?", kysyy Korolainen-Virkajärvi. HYY pitää ongelmallisena sitä, että koulutus nähdään ainoastaan tuotteena eikä koko yhteiskuntaa palvelevana instituutiona.
Yliopistolain valmistelun yhteydessä opetusministeri Henna Virkkunen totesi maksuttoman koulutuksen olevan suomalaisen sivistysyhteiskunnan perusta. Nyt tätä kivijalkaa ollaan surutta romuttamassa. "Lukukausimaksut johtavat uuden luokkayhteiskunnan syntyyn. Tätäkö opetusministeri haluaa?", kysyy Korolainen-Virkajärvi.
HYY perää laajaa yhteiskunnallista keskustelua maksuttoman koulutusjärjestelmän romuttamisesta ennen tulevia eduskuntavaaleja. Avoimen keskustelun on alettava nyt!
Katri Korolainen-Virkajärvi Katariina Styrman
hallituksen puheenjohtaja pääsihteeri
(Boldaukset minun)
Eli jos kieltäytyisimme käyttämästä verovaroja kouluttamaan ilmaiseksi heitä jotka eivät tule koskaan maksamaan verojaan Suomeen, niin olisimme luomassa "uutta luokkayhteiskuntaa".
Niinpä niin... :facepalm:
Tuo porttiteoria on aika vanha. Siinä on jokin hyväsydämisyyskultti takana. On todella ihmeellistä, että Suomi edelleen verovaroin kouluttaa vieraita kansoja.
Entä, jos lukukausimaksut saisi takaisin kuin veronpalautuksen, mikäli työskentelee (huom.! palkka/apurahatyössä - sosiaalitoimistossa jonottaminen ei työtä) 5 vuotta Suomessa valmistumisensa jälkeen? Eikö tämä ratkaisu palvelisi kaikkia osapuolia?
QuoteUseiden tutkimusten mukaan suurin osa Suomeen tulevista kansainvälisistä opiskelijoista ei olisi valmis maksamaan koulutuksestaan.
No kannattaisikohan sitten kiinnittää huomiota koulutuksen laatuun. :roll:
Mites tässä esittämässäsi vaihtoehdossa otetaan huomioon se, että opiskelijasta riippumattomista syistä häntä ei vaan tarvita työmarkkinoille? Esimerkkinä voisi olla it-ala jolle koulutettiin "työvoimapulaa" estämään valtavasti porukkaa. Suhdanteet vähän muuttuivat ja entisiäkään työntekijöitä ei tarvittu. Riippuu siis onnesta saako veronpalautukset vai ei.
QuoteUseiden tutkimusten mukaan suurin osa Suomeen tulevista kansainvälisistä opiskelijoista ei olisi valmis maksamaan koulutuksestaan.
Minäkään en haluaisi maksaa heidän koulutuksestaan, mutta verokarhu ei ole kysynyt mielipidettäni.
Quote from: peräkylän Antti on 17.02.2010, 20:59:47
Mites tässä esittämässäsi vaihtoehdossa otetaan huomioon se, että opiskelijasta riippumattomista syistä häntä ei vaan tarvita työmarkkinoille? Esimerkkinä voisi olla it-ala jolle koulutettiin "työvoimapulaa" estämään valtavasti porukkaa. Suhdanteet vähän muuttuivat ja entisiäkään työntekijöitä ei tarvittu. Riippuu siis onnesta saako veronpalautukset vai ei.
Koskee siis ulkomaisia opiskelijoita. Jos ei töitä ole niin kannattaa lähteä maasta.
lisäys: Ehdotus on siis mielestäni tutkimisen arvoinen.
Minä en nyt onnistunut bongaamaan tuolta, että ollaanko suunnittelemassa lukukausimaksuja kaikille vai vaan ulkomaisille opiskelijoille? Jälkimmäiseen vastaukseni on mikäjottei ja edelliseen ehdoton ei.
"HYY: Lukukausimaksut romuttavat sivistysyhteiskunnan"'
No nähtävästi tuo "sivistysyhteiskunta" sitten rajoittuu varsin suppeaksi käsitteeksi, olisiko Ruotsi-Suomi? Ainakin Tanskassa jo vaaditaan ei-EU opiskelijoilta tyypillisesti maksuja. Muuallahan täysin maksuton koulutus on muutenkin enemmän omituinen poikkeus kuin sääntö.
Quote from: Morgan on 17.02.2010, 20:28:23
QuoteUseiden tutkimusten mukaan suurin osa Suomeen tulevista kansainvälisistä opiskelijoista ei olisi valmis maksamaan koulutuksestaan.
Niinpä niin... :facepalm:
Onko tämä nyt se Suomalainen vientituote, joka viedään käsistä? Ilmaiseksi kelpaa just ja just.
Mielestäni suomalaisten veronmaksajien tulee tukea köyhää kiinaa pääsemään maailman herraksi.
Suomessa koulutuksen tulee olla ilmainen suomalaisille, kaikille muille maksullinen. Tämä on suomalaisten etu.
HYY: Vain Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa on sivistysyhteiskunta....
No kyllä minusta uniopistojen, tekujen, ammatti(korkea)koulujen lukukausimaksut kaikille olisi ihan hyvä idea.
Saattaisi olla se opiskelumotivaatio kertaluokkaa kovempi kun joutuisi hiukan hommaan investoimaan.
Saattaisi humanististen harrasteaineiden ja muun jonninjoutavan puuhastelun 'opiskelu' jäädä vähemmälle ja nuori ajatella hiukan tulevaa työllistymistäänkin.
Maksaahan tänä päivänä vaikkapa ns. 'taksiliite' luokkaa 1000€. Puhumattakaan vuonna 2014 voimaan astuvasta direktiivitä ammattikuljettajille. Muistaakseni yhdistelmäkortti tulee maksamaan luokkaa 30'000€. Saa siinä ajaa toisenkin nyytin paikalliseen K-kauppaan...
Quote from: Kari Kinnunen on 18.02.2010, 02:22:45
No kyllä minusta uniopistojen, tekujen, ammatti(korkea)koulujen lukukausimaksut kaikille olisi ihan hyvä idea.
Saattaisi olla se opiskelumotivaatio kertaluokkaa kovempi kun joutuisi hiukan hommaan investoimaan.
Saattaisi humanististen harrasteaineiden ja muun jonninjoutavan puuhastelun 'opiskelu' jäädä vähemmälle ja nuori ajatella hiukan tulevaa työllistymistäänkin.
Maksaahan tänä päivänä vaikkapa ns. 'taksiliite' luokkaa 1000€. Puhumattakaan vuonna 2014 voimaan astuvasta direktiivitä ammattikuljettajille. Muistaakseni yhdistelmäkortti tulee maksamaan luokkaa 30'000€. Saa siinä ajaa toisenkin nyytin paikalliseen K-kauppaan...
Mielestäni on hyvä, että tutkinnon opiskelu on opiskelijalle mahdollisimman edullista. Kuitenkin, mielestäni valtion tulisi tarjota vain yksi tutkinto.
Tällöin rahaa ei haaskattaisi kosmetologi-emäntä-kampaaja-sairaahoitaja-puutarhuri-siistijä-merkonomi-vartija-tutkintoyhdistelmiin. Ammattikorkeat tulisi lakkauttaa välittömästi ja siirtyä takaisin opisto-korkeakoulujaotteluun.
Quote from: Veli on 17.02.2010, 21:38:02
Suomessa koulutuksen tulee olla ilmainen suomalaisille, kaikille muille maksullinen. Tämä on suomalaisten etu.
Samaa mieltä. Tosin Maisterinnan ehdotus tuossa ylempänä oli myös mielenkiintoinen.
Nykyinen tilanne, jossa Suomi on lähes ainoa ulkomaalaisille maksutonta koulutusta tarjoava maa, on täysin kestämätön. Suomen korkeakoulujen opetusten taso ei voi kilpailla muiden maiden kanssa, jos nämä pystyvät rahoittamaan toimintaansa valtavilla lukukausimaksuilla.
Utopistinen toiveeni on, että lukukausimaksut laskisivat kaikkialla (ja Suomessa nousisivat, paitsi suomalaisilta) inhimilliselle tasolle. Oman maan kansalaisten kouluttautumisen sen sijaan ei tulisi maksaa yhdessäkään valtiossa mitään. Esimerkiksi Yhdysvaltain lukukausimaksut ovat täysin järkyttäviä.
Quote from: Kari Kinnunen on 18.02.2010, 02:22:45
Muistaakseni yhdistelmäkortti tulee maksamaan luokkaa 30'000€. Saa siinä ajaa toisenkin nyytin paikalliseen K-kauppaan...
Juuri tämän takia aion ajaa yhdistelmäkortin ensimmäisessä mahdollisessa tilassa. Mites se menikään.. työvoimapoliittinen koulutus.. "työttömille tai
työttömyysuhanalaisille".. 130 tpv.
Sen verran pitää odotella että lomauttavat / antavat kokonaan monoa.
Ainahan sitä halvalle ABCE ammattikortille käyttöä on, vaikkei joka päivä ratin takana olisikaan. Eduksi monessa
hommassa duunissa.
Mikä on sivistysyhteiskunta ?
Nykyisen tulkinnan mukaan se on sellainen yhteiskunta, jonka veronmaksajat tarjoavat ilmaista korkeatakin koulutusta kaikelle maailmalle. Kuka vaan vaivautuu oppilaitokseen sisään kirjautumaan.
Jos sellainen sivistysyhteiskunta on romuttumassa, niin h....tin hyvä.
Mitään ilmaisia palveluja ei pitäisi olla olemassa, koska niitä ei oikeasti ole.
Taannoin lehdistössä ollut idea, jonka mukaan kaikkiin yhteiskunnan järjestämiin palveluihin pitäisi liittää hintalappu, olisi tervetullut. Tulisi mm. hieman parempi vertailumahdollisuus eri tuottajien kesken. Ja ihmiset hieman paremmin ymmärtäisivät miksi veroja maksetaan ja kuinka paljon.
Ruotsi alkaa kerätä lukukausimaksuja EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tulevilta opiskelijoilta, vaihto-oppilaita lukuun ottamatta. Ruotsin hallitus jätti perjantaina valtiopäiville asiaa käsittelevän lakiesityksen.
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=2010/02/30841&ext=rss
Keskustelua em. uutisesta:
http://hommaforum.org/index.php/topic,23712.0.html
Quote from: HDRisto on 18.02.2010, 21:03:42
Juuri tämän takia aion ajaa yhdistelmäkortin ensimmäisessä mahdollisessa tilassa. Mites se menikään.. työvoimapoliittinen koulutus.. "työttömille tai työttömyysuhanalaisille".. 130 tpv.
Sen verran pitää odotella että lomauttavat / antavat kokonaan monoa.
Ainahan sitä halvalle ABCE ammattikortille käyttöä on, vaikkei joka päivä ratin takana olisikaan. Eduksi monessa hommassa duunissa.
Jaa'a, aikoinaan tytöttö... eikun työttömyyskurssilla minäkin lisenssini suoritin. Silloin oli sellainen tilanne että kuskeja oikein tarvittiin. Itse asiassa se -90 luvun lama alkoi juuri kun olin työharjoittelussa. Noh, onneksi Venäjä, NL:n sortumisen myötä pelasti paljon.
Varo vain ettei sinulle käy kuten minulle konkan jälkeen. Olin tietenkin työtön ja ajattelin että OK, käynpä hankkimassa D-lisenssin. Idea hyvä vaan kun ainokainen bussikurssi oli Mansen seudulla suunnattu vain ja ainoastaan maahanmuuttajille. Suomalainen rahtari ei kelpaa nyssen rattiin Mansessa.
Toivottavati sinun alueellasi hyväksytään koulutukseen muitakin kuin väriseviä runoilijapoikia.