QuoteKulkukoirat, maahanmuuttajat ja asunnottomat suomalaiset
Sosiaalineuvos Jorma Soini Sininauhasäätiöstä totesi taannoin Yle Uutisten haastattelussa, että asunnottomien asiat ovat Suomessa retuperällä.
- Ulkona värjöttelevän kulkukoiran viranomaiset toimittavat lämpimään koppiin muutamassa tunnissa, mutta toisin on asunnottomien ihmisten laita. Mistä löytyisi se ihmisensuojeluviranomainen, jolle soittamalla asunnoton saisi kodin? Soini kysyy.
Suomessa on peräti noin 10 000 toisten nurkissa ja rappukäytävissä asuvaa Suomen kansalaista. On siis erittäin perusteltua kysyä, missä on yhteisvastuu, tasavertaisuus ja hyvinvointiyhteiskunta asunnottomille suomalaisille?
Samaan aikaan eläimet majoitetaan heti. Kuten myös maahanmuuttajat, joille lisäksi tulee ruoka, terveydenhuolto ja käyttörahaa lähes 300 euroa kuussa. Huolenpito on kaikkein avokätisintä Euroopassa. Tiettävästi yhtä hyvää palvelua ei löydy koko maailmasta.
Jos maahantulijoiden elättämiseen ja kotouttamiseen käytettävät varat käytettäisiin oman maan kansalaisten eli asunnottomien olojen kohentamiseen, silloin karkean arvioni mukaan he voisivat asua yhtä hyvin kuin nyt maahantulijat Somaliasta ja Irakista.
Joku on laskenut senkin, että tässä maailmassa ei olisi yhtään nälkäänäkevää, jos kaikki se raha, mikä nyt maailmassa käytetään teollisesti valmistettujen koiran- ja kissanruokien ostamiseen, käytettäisiin ruoan ostamiseen maailman nälkäänäkeville ihmisille.
Hyvin ikäviä tosiasioita, jotka kertovat ihmisten arvovalinnoista. Voisiko astridthorsien ja satukurrien asenteisiin jotenkin vaikuttaa?
Reijo Tossavainen
Reijo Tossavainen on eläkkeellä oleva yrittäjä-päätoimittaja, joka asuu talvet Teneriffalla ja kesät Valkealassa ja Savitaipaleella. Tossavaista on aina harmittanut, että yhteiskuntaan mahtuu vain yksi totuus kerrallaan. Toisinajattelija-blogissaan hän seuraa erityisesti kunnallista päätöksentekoa, mutta vieraita eivät ole isommatkaan ympyrät. Joskus Tossavaisen aiheina ovat henkilökohtaiset arjen kokemukset ja tuntemukset.
Kouvolan Sanomat (http://blogit.sanomalehtimedia.fi/tossavainen/2010/02/17/kulkukoirat-maahanmuuttajat-ja-asunnottomat-suomalaiset/)
Milloinhan asunnoton suomalainen olisi edes yhtä arvokas ihmisenä kuin somali :roll:
Quote from: Alapo on 17.02.2010, 18:49:43
Milloinhan asunnoton suomalainen olisi edes yhtä arvokas ihmisenä kuin somali :roll:
Näillä näkymin ei vielä pitkiin aikoihin...