Hommaforum Testi

HOMMAN UUTISHUONE => Uutiset ja media => Kotimaa => Topic started by: Iloveallpeople on 16.02.2010, 13:38:41

Title: 2010-02-16 YLE: Rasismi on nuoren identiteetille kova kolaus
Post by: Iloveallpeople on 16.02.2010, 13:38:41
QuoteRasismi on nuoren identiteetille kova kolaus

Maahanmuuttajanuoret kokevat rasismin heitä ohjaavia aikuisia laajemmin. Nuorisotutkimus-verkoston tutkijan Antti Kivijärven mukaan aikuiset yhdistävät rasismiin skinit, väkivallan ja huutelun kadulla, mutta nuorisolle rasismi on arkisempaa.

Rasismi ilmenee mm. ryhmän ulkopuolelle sulkemisena esimerkiksi koulussa tai nuorisotalolla. Aikuisille rasisimi on yksi kiusaamisen muoto, mutta nuorten identiteetille se voi olla suuri kolaus.

- Nuorille se on jotain ihan erityistä, mikä satuttaa kulttuurista tai etnistä identiteettiä paljon isommalla tavalla kuin aikuiset uskaltavat kuvitellakaan. Ja se nimenomaan kiinnittyy siihen omaan taustaan eikä vaikkapa silmälaseihin tai muihin asioihin, joista voidaan nuoria ja lapsia kiusata, sanoo tutkija Antti Kivijärvi.

Antti Kivijärvi on selvittänyt nuorisotyöntekijöiden ja monikulttuuristen nuorten käsityksiä rasismista yhdessä tutkija Veronika Honkasalon kanssa. He haastattelivat 40:tä nuorta ja 83:a nuorisotyöntekijää. Aihetta koskeva artikkeli julkaistaan syksyllä Maahanmuuttajasukupolvi-teoksessa.

YLE Etelä-Karjala (http://yle.fi/alueet/etela-karjala/2010/02/rasismi_on_nuoren_identiteetille_kova_kolaus_1449031.html)
Title: Vs: 2010-02-16 YLE: Rasismi on nuoren identiteetille kova kolaus
Post by: Melbac on 16.02.2010, 15:01:07
Taas vedetään mutkat suoriksi kun väitetään että jos joku porukka ei halua hengata jonkun ulkomaalaisen kanssa niin kyseessä on heti rasismi?.
Title: Vs: 2010-02-16 YLE: Rasismi on nuoren identiteetille kova kolaus
Post by: Asphynxia on 16.02.2010, 15:10:02
Ei jumalauta mä en enään jaksa tätä. Ainakin omassa nuoruudessa oli lapsosia jotka jätettiin porukan ulkopuolelle tai kiusattiin muuten, mutta tuskimpa se rasismista johtui kun ensimmäinen värillisesti haasteellinen taisi sille kylälle eksyä joskus viime vuonna.

Jos oikeasti joka helvetin vastoinkäyminen, hankaluus, ongelma jne menee rasismin piikkiin kun kyseessä on varsinainen niin johan on tehokas suojaväri. Eihän se näin voi mennä, eikun???
Title: Vs: 2010-02-16 YLE: Rasismi on nuoren identiteetille kova kolaus
Post by: EL SID on 16.02.2010, 15:15:40
tuohan on jo käytännössä todistettu: se näkyy mamujen rikosluvuissa.
Kun mieli on kolhittu, niin sitten on pakko rötöstellä.

Näin tapahtui Vaasassakin. Muutama vuosi sitten eräs herkkä nuorukainen, jonka äiti oli argentiinalainen ja isä suomalainen, sai kuulla joltakin vanhemmalta mieheltä olevansa puoliverinen.
Ei mikään ihme, että pian tämän jälkeen poikanen meni puukottamaan taksikuskin ja sen jälkeen ajoi taksilla pankin pihaan ja yritti ryöstää tämän.

Minä arvasin, että järjetön teko johtui häntä kohdannesta rasismista, ei mistään muusta.

Title: Vs: 2010-02-16 YLE: Rasismi on nuoren identiteetille kova kolaus
Post by: Hannu Niemi on 16.02.2010, 16:12:13
Olin aikoinaan koulukiusattu vuosia niin ala kuin ylä-asteellakin. Johtuu varmasti pitkälti siitä että olin pienen tankkerin kokoinen, eli erotuin joukosta.

Olenko kärsinyt läskirasismista? Onhan olemassa jo "uusrasismia" mikäli kuuntelemme Akuliina Saarikoskea, kielirasismia ala Astrid Thors ymym. Miksi ei siis läskirasismiakin voisi olla?
Title: Vs: 2010-02-16 YLE: Rasismi on nuoren identiteetille kova kolaus
Post by: Eino P. Keravalta on 16.02.2010, 16:59:02
Ovatkohan arvon tutkijat muistaneet haastatella myös valkoihoisia rasismin kohteita? Heitähän on jopa enemmän kuin eksoottisennäköisiä. Usein maahanmuuttajat jengiytyvät ja sitten terrorisoivat kantaväestöä, muunmuassa syljeskelevät valkoihoisia naisia kaduilla.

Jos muuten koulussa valkoihoista kiusataan, hän ei valitettavasti voi selittää asiaa ihonvärillään. Ja ainahan ihmisiä kiusataan, aivan mistä tahansa. Mutta ilmeisesti vain värillisten kiusaamista paheksutaan. Aikoinaan koulussa kiusattiin muutamaa tyyppiä. Kaikki olivat valkoihoisia, mutta yhtä kiusattiin siksi, että hän haisi aina pahalle, toista siksi, että perheellään oli Moskvitsh-merkkinen auto, kolmatta siksi, että hän oli läski, neljättä hörökorvaisuudesta, viidettä puheviasta ja niin edelleen.
Title: Vs: 2010-02-16 YLE: Rasismi on nuoren identiteetille kova kolaus
Post by: Veli Karimies on 16.02.2010, 17:12:21
Quote from: Eino P. Keravalta on 16.02.2010, 16:59:02
Ovatkohan arvon tutkijat muistaneet haastatella myös valkoihoisia rasismin kohteita? Heitähän on jopa enemmän kuin eksoottisennäköisiä. Usein maahanmuuttajat jengiytyvät ja sitten terrorisoivat kantaväestöä, muunmuassa syljeskelevät valkoihoisia naisia kaduilla.

Kyse ei tietenkään ole rasismista tai jos on niin korkeintaan kantaväestö pakottaa rasistisesti maahanmuuttajat syrjimään.

Niinkuin eräs nainen työpaikallanikin sanoi kun kerroin huumorilla naiskollegoiden nipistelevän minua perseestä ja ehdottelevan aina välillä "mutta sehän ei ole seksuaalihäirintää".

Niinkuin sukupuolisyrjintää ei ole se, että pomo sanoi etten pääse yhdelle työkohteelle koska olen mies.
Title: Vs: 2010-02-16 YLE: Rasismi on nuoren identiteetille kova kolaus
Post by: maisteri on 16.02.2010, 17:14:18
Eilen keskustelin nuoren sukulaistytön (n 23-v)kanssa Et-Afrikan rasismista, kuinka kauheaa se on. Sitten huomautin valkoisiin kohdistuneesta rasismista, niin sukulaistyttöni tarkoitti Et_Afrikan rasismilla nimenomaan valkoisiin kohdistuvaa  rasismia.

Ensi kertaa kuulin nuoren suusta että rasismi tarkoittaa nimenomaan valkoisten syrjintää!
Title: Vs: 2010-02-16 YLE: Rasismi on nuoren identiteetille kova kolaus
Post by: erilainen on 16.02.2010, 17:41:16
Quote from: Asphynxia on 16.02.2010, 15:10:02
Ei jumalauta mä en enään jaksa tätä. Ainakin omassa nuoruudessa oli lapsosia jotka jätettiin porukan ulkopuolelle tai kiusattiin muuten, mutta tuskimpa se rasismista johtui kun ensimmäinen värillisesti haasteellinen taisi sille kylälle eksyä joskus viime vuonna.

Jos oikeasti joka helvetin vastoinkäyminen, hankaluus, ongelma jne menee rasismin piikkiin kun kyseessä on varsinainen niin johan on tehokas suojaväri. Eihän se näin voi mennä, eikun???

Juuri näin. Moni ihan suomalainen lapsi painii samojen ongelmien kanssa. Se nyt vaan on aina ollut niin ja tulee olemaan. Joku on aina se heittiö. Väristä välittämättä.
Title: Vs: 2010-02-16 YLE: Rasismi on nuoren identiteetille kova kolaus
Post by: JaakkoS on 16.02.2010, 17:55:01
Muistuu mieleen yksi tapaus yläasteelta kun olin yhden kaverin kanssa luistelemassa. Jäälle tuli meitä jonkin verran nuorempi somalipoika joka halusi tulla mukaan luistelemaan. Sanoimme sille ihan asiallisesti että haluamme luistella kahdestaan.

Tästä somalipoika suuttui. Hän alkoi heitellä meitä kivillä, yritti sylkeä päällemme ja uhosi kuinka hänen isoveljensä tulee pieksemään meidät. Me taas haukuimme somalipoikaa "suklaapossuksi" ja käskimme hänen "painua takaisin sinne ambomaihin mistä oli tullutkin". Siis sen jälkeen kun kiviä oli alkanut lentää.

Kumpikohan tässä tapauksessa oli se kiusaaja?
Title: Vs: 2010-02-16 YLE: Rasismi on nuoren identiteetille kova kolaus
Post by: JoKaGO on 16.02.2010, 17:57:16
Quote from: JaakkoS on 16.02.2010, 17:55:01

Toi vääräuskoisten kivittäminen on monikulttuurista rikastamista. Huutelunne taas rasistista kiusaamista!
Title: Vs: 2010-02-16 YLE: Rasismi on nuoren identiteetille kova kolaus
Post by: Jari-Petri Heino on 16.02.2010, 18:05:01
Kyllä asia taitaa olla niin, että erilaisuuden takia suljetaan pois muista piireistä.
Jokapaikassa rasismista syytteleminen on kuitenkin vastuutonta ja muistuttaa erehdyttävästi kommunismia, jossa kaikki on porvarin syytä. Porvaria vain on kovin vaikea tunnistaa, kuten rasistiakin nykyajan käsityksillä.

Title: Vs: 2010-02-16 YLE: Rasismi on nuoren identiteetille kova kolaus
Post by: Femakko on 16.02.2010, 18:15:05
Quote from: Hannu on 16.02.2010, 16:12:13
Olin aikoinaan koulukiusattu vuosia niin ala kuin ylä-asteellakin. Johtuu varmasti pitkälti siitä että olin pienen tankkerin kokoinen, eli erotuin joukosta. Olenko kärsinyt läskirasismista? Onhan olemassa jo "uusrasismia" mikäli kuuntelemme Akuliina Saarikoskea, kielirasismia ala Astrid Thors ymym.

Koulukiusaus on vakava asia, mutta ovatko tässäkin toiset tasa-arvoisempia kuin toiset? Minuakin kiusattiin koulussa, tosin se ei kai ollut naisrasismia, eiku, sovinismia,  :P koska kiusaajina oli tasaisesti sekä tyttöjä että poikia.
Title: Vs: 2010-02-16 YLE: Rasismi on nuoren identiteetille kova kolaus
Post by: Mursu on 16.02.2010, 18:30:33
Quote from: Iloveallpeople on 16.02.2010, 13:38:41
QuoteRasismi on nuoren identiteetille kova kolaus

Maahanmuuttajanuoret kokevat rasismin heitä ohjaavia aikuisia laajemmin. Nuorisotutkimus-verkoston tutkijan Antti Kivijärven mukaan aikuiset yhdistävät rasismiin skinit, väkivallan ja huutelun kadulla, mutta nuorisolle rasismi on arkisempaa.

Rasismi ilmenee mm. ryhmän ulkopuolelle sulkemisena esimerkiksi koulussa tai nuorisotalolla. Aikuisille rasisimi on yksi kiusaamisen muoto, mutta nuorten identiteetille se voi olla suuri kolaus.

Minä olen odottanutkin, milloin tämä "yksityiselämän rasismi" tulee puheen aiheeksi. Mielestäni ihmisellä on absoluuttinen oikeus olla olematta jonkun toisen ihmisen ystävä, kun kyse on yksityiselämästä. Vaihtoehto tälle olisi aivan kamala puuttuminen ihmisten yksityiselämään. Ajatus, että nähdään rasismia siinä, ettei ole etnisiä kavereita on varsin outo. Tästä on vain askel siihen, että rasismia on se, ettei ole seksuaalisia suhteita toista etnistä ryhmää oleviin.

Voi olla monta syytä, miksi ei halua etnisiä kavereita. Eräs voi olla ko. kaverien vanhempien asenne. Etenkin, kun kyse on vastakkaisten sukupuolten välisistä suhteista voi tuo olla hyvin arvaamatonta.

Minä myös pidän outona ajatusta, että olisi kiusaamista, jos ei ole jonkun kaveri. Kiusaamista on se, että lyödään toista tai otetaan hänen omaisuuttaan haltuun. Rauhaan jättäminen on antikiusausta.

Title: Vs: 2010-02-16 YLE: Rasismi on nuoren identiteetille kova kolaus
Post by: Nikopol on 16.02.2010, 18:36:38
Tulevaisuuden Suomessa Valtio määrää kenen kanssa leikit ja kenen kaveri olet. Se on looginen jatko kehitykselle.
Title: Vs: 2010-02-16 YLE: Rasismi on nuoren identiteetille kova kolaus
Post by: P on 16.02.2010, 18:49:30
Quote from: Nikopol on 16.02.2010, 18:36:38
Tulevaisuuden Suomessa Valtio määrää kenen kanssa leikit ja kenen kaveri olet. Se on looginen jatko kehitykselle.

Totuuden ministeriön rinnalle perustetaan Kaveruuden ja ihmissuhteiden ministeriö? Vielä kolme vuotta sitten olisin nauranut koko ajatukselle. Nyt moinen tuntuu jopa, joissain rajoissa mahdolliselta, kun seurailee Braxin, Illmanin, Suurpään, Viljasen ja muiden demlalaisten toilailuja.

Mikään ajatus ei ole liian hullu ajettavaksi, tuntuu olevan heidän toimintansa perusajatus.
Title: Vs: 2010-02-16 YLE: Rasismi on nuoren identiteetille kova kolaus
Post by: JaakkoS on 16.02.2010, 19:01:09
Quote from: JoKaGO on 16.02.2010, 17:57:16
Quote from: JaakkoS on 16.02.2010, 17:55:01
Muistuu mieleen yksi tapaus yläasteelta kun olin yhden kaverin kanssa luistelemassa. Jäälle tuli meitä jonkin verran nuorempi somalipoika joka halusi tulla mukaan luistelemaan. Sanoimme sille ihan asiallisesti että haluamme luistella kahdestaan.

Tästä somalipoika suuttui. Hän alkoi heitellä meitä kivillä, yritti sylkeä päällemme ja uhosi kuinka hänen isoveljensä tulee pieksemään meidät. Me taas haukuimme somalipoikaa "suklaapossuksi" ja käskimme hänen "painua takaisin sinne ambomaihin mistä oli tullutkin". Siis sen jälkeen kun kiviä oli alkanut lentää.

Kumpikohan tässä tapauksessa oli se kiusaaja?

Toi vääräuskoisten kivittäminen on monikulttuurista rikastamista. Huutelunne taas rasistista kiusaamista!

Omasta mielstäni tuota huuteluamme ei voi pitää rasistisena kiusaamisena. Rasistinen kiusaaminen on, ainakin oman näkemykseni mukaan, sellaista kiusaamista joka jäisi tapahtumatta jos kiusattu olisi erivärinen. Tuossa tilanteessa olisimme huudelleet aivan kenelle tahansa. "Suklaapossu" ja "ambomaihin painuminen" nyt vain olivat sellaisia loukkauksia jotka tulivat ensimmäisenä mieleen.
Title: Vs: 2010-02-16 YLE: Rasismi on nuoren identiteetille kova kolaus
Post by: P on 16.02.2010, 19:20:36
Quote from: JaakkoS on 16.02.2010, 19:01:09

Meidän ei tarvitse kuunnella mitään selittelyjä rasisteilta! Polttomerkkiä vaan otsaan heti. Missä se punainen nappi luuraa? :roll:
Title: Vs: 2010-02-16 YLE: Rasismi on nuoren identiteetille kova kolaus
Post by: Hannu Niemi on 16.02.2010, 20:04:32
Quote from: Femakko on 16.02.2010, 18:15:05
Quote from: Hannu on 16.02.2010, 16:12:13
Olin aikoinaan koulukiusattu vuosia niin ala kuin ylä-asteellakin. Johtuu varmasti pitkälti siitä että olin pienen tankkerin kokoinen, eli erotuin joukosta. Olenko kärsinyt läskirasismista? Onhan olemassa jo "uusrasismia" mikäli kuuntelemme Akuliina Saarikoskea, kielirasismia ala Astrid Thors ymym.

Koulukiusaus on vakava asia, mutta ovatko tässäkin toiset tasa-arvoisempia kuin toiset? Minuakin kiusattiin koulussa, tosin se ei kai ollut naisrasismia, eiku, sovinismia,  :P koska kiusaajina oli tasaisesti sekä tyttöjä että poikia.

On tosiaankin, ainakin nykyisen 'tasa-arvoaatteen' mukaan :P Tuon rasismi sanan johdannaiset saavat yhä järjettömämpiä piirteitä kun sen vie tarpeeksi pitkälle samalla kaavalla kuin Saarikosket ja kumppanit!

Olin pienessä koulussa niin ala kuin yläasteen ja sitä mukaa kierre seurasi mukana. Toisaalta kohdaltani voin sanoa että onni onnettomuudessa, sain käännettyä tilanteen voitokseni myöhemmällä iällä. Kaikille ei käy yhtä hyvin, valitettavasti.

Title: Vs: 2010-02-16 YLE: Rasismi on nuoren identiteetille kova kolaus
Post by: Kettu2 on 16.02.2010, 21:31:52
Kiusattuja sen enempää syyllistämättä ja yleistämättä, on todettava että tietyissä tapauksissa kiusattu itse voi vaikuttaa kiusaamisen jatkumiseen tai loppumiseen. Väittäisin näiden tapausten kuitenkin olevan suht pieni kaikista kiusaamistapauksista. Etenkin ala-asteikäiset lapset ovat sen verran julmia, ettei kiusaamiselle tarvita mitään järjellistä syytä. Kiusaaminen asioiden/ominaisuuksien perusteella, joihin henkkilö ei voi itse vaikuttaa, on aina väärin ja helvetin typerää.

QuoteJa se nimenomaan kiinnittyy siihen omaan taustaan eikä vaikkapa silmälaseihin tai muihin asioihin, joista voidaan nuoria ja lapsia kiusata, sanoo tutkija Antti Kivijärvi.

Mielestäni lainattu kohta on todella loukkaava ja vähättelevä kiusattuja kantaväestöön kuuluvia lapsia kohtaan. Esimerkiksi silmälasit ovat henkilön fyysinen ominaisuus, johon tämä ei pysty millään itse vaikuttamaan. Haluaisinkin tutkija Kivijärveltä tietää, millä tavalla kunniakansalaisten rasistinen kiusaaminen on pahempaa ja identiteetille kovempi kolaus kuin kantaväestöön kuuluvan lapsen kiusaaminen?

Olen riittävän läheltä seurannut kuinka lapsen identiteetti murretaan vuosia jatkuneella kiusaamisella pienen fyysisen poikkeavuuden takia. Ilmeisesti kunniakansalaisten identiteetti on Kivijärvelle tärkeämpää kuin kantaväestön.

Koulukiusaaminen on vaikeasti ratkaistava asia, johon ei ole valmista ratkaisua. Kiusaamisen tarkempaan valvontaan panostamalla näiden uussuomalaisten kiusaamistapaukset tulevat varmasti hoidettua samalla kuin kantaväestönkin.
Title: Vs: 2010-02-16 YLE: Rasismi on nuoren identiteetille kova kolaus
Post by: Nikopol on 17.02.2010, 12:05:43
Pikku linkkivinkki Pakkikselta, laitoin talteen aikoinaan, ja mielestäni oikein hyvin kiteytetty:

http://www.pakkotoisto.com/showthread.php?35902-Koulukiusaus&p=889493&viewfull=1#post889493

Tuossa taitaa olla kaikki mitä tarvitsee tietää aiheesta.
Title: Vs: 2010-02-16 YLE: Rasismi on nuoren identiteetille kova kolaus
Post by: Tinden on 17.02.2010, 12:36:32
Luin Hesarin mielipidepalstaa viime viikolla, ja siinä oli neljän kunniakansalaisen kirjoitus siitä, kun eivät saa suomalaisia ystäviä, vaikka iloisesti tervehtivät.
Muistelen, että kyllä siinä suomalaisia taidettiin syyllistää, kun kavereiksi eivät tavissuomalaiset alkaneet.

Quote from: Nikopol on 16.02.2010, 18:36:38
Tulevaisuuden Suomessa Valtio määrää kenen kanssa leikit ja kenen kaveri olet. Se on looginen jatko kehitykselle.

Paha ennustus. Tässähän voi sekä nauraa että itkeä yhtä aikaa.