QuoteKai Pöntinen, alkaako kampanaja sosiaalipummeista?
Lapualainen uskoo, ettei kokoomusjohto nyt puutu ilmoituksen iskulauseeseen.
Viime maaliskuussa lapualainen Kai Pöntinen (kok.)kuohutti eurovaali-ilmoituksella, jossa puhuttiin maahanmuuttaja-sosiaali-pummeista ja vaadittiin heidän tulolleen loppua.
Keskiviikkona Pöntinen toisti ilmoituksen. Nyt hän viittasi maanantain MOT-ohjelmaan, jossa ruodittiin maahanmuuttajien avustuksia.
Pöntinen on ehdolla eduskuntavaaleissa 2011.
Alkoiko vaalikamppanja?
-Vaaleihen on vielä pitkä aika, mutta kamppanja alkoi.
Onko Maahanmuutto pääteema?
-Se on keihäänkärki, mutta vain teema muitten joukossa.
Onko tullut jo palautetta?
-Valtavasti jo maanantaina, MOT-ohjelman jälkeen. Ihmiset odottavat jonkun sanovan suoraan.
Miten kokoomusjohto reagoi?
-Keskustelukulttuuri on muuttunut puolessa vuodessa. En näe mitään syytä, miksi puoluejohto puuttuisi tähän.
Onko aihe perususomalaisten tontilla?
-Ei asioita voi omistaa. Kokoomus on työväenpuolue ja maatalouspuolue. Miksei profiloituisi myös tässä?
Miten maahanmuuttoministeri Astrid thors pärjää?
-Tulisi alas norsunluutornista. Ei voi olla kädet pystyssä ja todistaa, että edelliset hallitukset tekivät päätökset. Hänellä, jos kellä, on mahdollisuus vaikuttaa nyt asioihin.
Miksi pistitte jo nyt ilmoituksen?
-Halusin muistuttaa ihmisiä, että olin asialla jo vuosi sitten. Eturintamassa, mutta ei niin että "mähän sanoin"
Ovatko "kukkahattutädit" olleet kimpussa?
-Asenteet ovat muuttumassa. Maahanmuutosta voi puhua kriittisesti leimautumatta rasistiksi.
Mitä taustalla?
Lapualaisella Kai Pöntisellä oli keskiviikon Pohjalaisessa ja Ilkassa (10.2.) ilmoitus "sosiaalipummi maahanmuuttajille stoppi!"
Teksti viittasi siihen, että sama ilmoitus aiheutti "hirveän metelin" viime kesänä ennen EU-vaaleja.Pöntinen (kok.) oli ehdokas, ja kokoomusjohto karsasti ilmoitusta.
Pöntinen käskee katsomaan MOT-ohjelman "Maahanmuuton hinta" (8.2.) Hän sanoo, että ilmoitus on totta.
Pöntinen on kokoomuksen kansanedustajaehdokas 2011.
Verkossa hän muistuttaa, että eurovaaleissa iskulause aiheutti "kukkahattutätien syytöksiä moukkamaisuudesta". Hän kirjoittaa,että"emme tarvitse yhtään ulkomaista elättiä".
lainaus Pohjalainen-lehti, 11.2.2010. s.6
http://www.pohjalainen.fi/epaper.jsp?category=194&p=194
Bönden ilmoituksen voi käydä katsomassa lehdestä. Se on tämän viikon ilmaista. ;)
lyhyt juttu arkistossa:
http://www.pohjalainen.fi/arc_article.jsp?article=480221
Joku vissin kaipasikin Pöntisen kuulumisia.
Kuulin tässä hiljattain, että moni sellainen, joka ei ole koskaan ennen äänestänyt kokoomusta äänesti Pöntistä EU-vaaleissa. Tosin taustalla oli myös Pöntisen kanta mummonmökkien jätevesiin ;)
Antaa Pöntisen pöntistellä. Oikeassahan Pöntinen on, mutta väärässä puolueessa. Kuten myös Rajamäki.
Quote from: EL SID on 12.02.2010, 09:31:14Kuulin tässä hiljattain, että moni sellainen, joka ei ole koskaan ennen äänestänyt kokoomusta äänesti Pöntistä EU-vaaleissa.
Puolueen kalastelu ja kaksilla korteilla pelaaminen siis onnistui. Mikä ei sinänsä ole yllättävää, kun ajattelee kuinka samat puolueet ovat porskuttaneet vuodesta toiseen.
Ei todellakaan mikään yllätys, että Kokoomus löytää taas parhaille kalastusvesille. Zysse eduskunnassa, Pöntinen Pohjanmaalla. Mikään ei ole muuttumassa näillä "näytöillä".
On se hienoa että Pöntinen keksi maahanmuuttokritiikin. Kyllä nyt Suomi pelastuu. Vaaleihin mennessä Kokoomuksen mies keksinee myös islamin huonot puolet ja sananvapauden tärkeyden.
Quote from: Mika Sankari on 12.02.2010, 09:53:00
Ei todellakaan mikään yllätys, että Kokoomus löytää taas parhaille kalastusvesille. Zysse eduskunnassa, Pöntinen Pohjanmaalla. Mikään ei ole muuttumassa näillä "näytöillä".
Aivan näin. Kun ne vaalit sitten joskus tulevat, löytyy varmasti "Hommalaisittain" ajattelevia vanhoja kansanedustajia kaikista puolueista pilvin pimein.
Kannattaa muistaa äänestyskopissa, että Zysseä myöten se vanha porukka on ajanut asiat tähän pisteeseen.
MUUTOS 2011 MAKES GOOD THINGS HAPPEN !
Eikös tätä Pöntistä kannattaisi kysyä Muutoksen ehdokkaaksi?
Toivoisin kyllä, että Herra Pöntinen ottaisi itse asioista selvää, eikä luottaisi yhden TV-ohjelman sanomaan.
Eikös "sosiaalipummi maahanmuuttajille" ole muuten yhdyssana?
Quote from: Viinankylväjä on 12.02.2010, 10:27:47
Eikös "sosiaalipummi maahanmuuttajille" ole muuten yhdyssana?
On se. Kiva olisi, jos Pöntinenkin sen tietäisi (http://www.kaipontinen.fi/)
Uskon kyllä, että Pöntinen menee läpi. Onhan se pieni piikki Kokoomuksen johdon lihassa.
Tuo on kyllä hieno tuo "eturintamassa, muttei kuitenkaan mitäs mä sanoin" - mentaliteetti :D
Quote from: Viinankylväjä on 12.02.2010, 10:27:47
Eikös "sosiaalipummi maahanmuuttajille" ole muuten yhdyssana?
Minun mielestäni se on yhdyssana. :)
Quote from: TeemuT on 12.02.2010, 10:48:15
Uskon kyllä, että Pöntinen menee läpi. Onhan se pieni piikki Kokoomuksen johdon lihassa.
Tuo on kyllä hieno tuo "eturintamassa, muttei kuitenkaan mitäs mä sanoin" - mentaliteetti :D
Mikä piikki? Jyrkiboi ja kumppanit naureskelavat tyytyväisenä, jos Pönttinen menee äänivyöryllä läpi. Eduskunnassa Pönttinen vaietaan lähes kokonaan, mutta hänkin tulisi heittämään Zyzzemäisiä kommentteja, kerran 4 kuukaudessa ja meno ei muuttuisi yhtää mitenkään.
Harvinaisen yksisilmäistä porukkaa, jos jotkut uskovat, että Sekoomus olisi nuivistumassa.
Quote from: oinas on 12.02.2010, 11:52:50
Quote from: Viinankylväjä on 12.02.2010, 10:27:47
Eikös "sosiaalipummi maahanmuuttajille" ole muuten yhdyssana?
Minun mielestäni se on yhdyssana. :)
Juu, menee näemmä Pöntisen juntti-imagon tavoittelu vähän liiankin pitkälle. Tulee mieleen eräs nimeltä mainitsematon suomalainen ns. lowbrow-viikkolehti, jossa ilmestyneisiin artikkeleihin editoijat kuulemma lisäävät tahallaan kirjoitusvirheitä, jotta kohderyhmä kykenisi samastumaan lehteen paremmin.
Pöntinen profiloi itseään kaikilla näillä pahimmilla perunanenä-kliseillä, jotka tekevät pelkkää hallaa hänen ilmeisesti ajamalleen asialle. Hänestä tulee mieleen mittatilauksena erilaisista ruumiinosista ja ajatuksista koottu Frankensteinin täsmähirviö, joka on matemaattisen tarkasti kohdistettu viemään juuri ne Tony Halme -äänet Kokoomuksen laariin. Mies on kirjoitusvirheitä myöten laskelmoitu.
Pöntisen imago on niin nolostuttavan junttimainen, etten todellakaan voi käsittää miksi kukaan haluaisi äänestää häntä.
Jokainen avattu suu avaa muitakin. Pato murtuu.
Eurovaalien alla HommaForumilla asetettiin Kokoomuksen Kai Pöntinen sekä Perussuomalaisten Sampo Terho kilpailemaan nuivista äänistä. Syvemmin Pöntisen mielipiteisiin perehtymättä uskallan sanoa, että Pöntistä äänestäneetkin voivat olla erittäin tyytyväisiä Sampo Terhon pääsystä Soinin varamieheksi europarlamenttin.
Eikö se periaatteessa ole ihan sama kuka asiasta puhuu ja ottaa kissan pöydälle.
Maahanmuutto on sellainen asia, että sitä pitää pystyä käsittelemään yli puoluerajojen. Se on meille suomalaisille erittäin tärkeä juttu.
Jos Jussi ilmoittaisi päästelisi radiomainoksissa sellaista tekstiä kuin Pöntinen, niin jo heräisivät syyttäjät ja mokuttajat kauhistelisivat ja puhuisivat kansankiihotuksesta. Ja Jussi olisi taas raastuvassa ja radiomainokset kiellettäisiin.
Quote from: EL SID on 12.02.2010, 09:31:14
Miten kokoomusjohto reagoi?
-Keskustelukulttuuri on muuttunut puolessa vuodessa. En näe mitään syytä, miksi puoluejohto puuttuisi tähän.
Keskustelukulttuuri on voinut muuttua, mutta kokoomusjohdon arvio maahanmuuttopolitiikasta ei.
Kokoomuksen maahanmuuttoraportti pari kuukautta sitten ei ollut yhtään sen tiukempi kuin väliraportti puolta vuotta aiemmin eurovaalien alla. Kokoomuksen ohjelman tiukennuspuoli tulee hoidettua kokonaisuudessaan Thorsin lausuntokierroksella olevan lakiesityksen ehdottamilla varsin kosmeettisilla muutoksilla, mutta vastapainoksi kokoomus ajaa ohjelmassaan mm. EU:n yhteistä turvapaikkapolitiikkaa, kotouttamisresurssien merkittävää kasvattamista ja maahanmuuttajien positiivista syrjintää à la vihreät.
Vaikka kokoomuksen edustajat nyt nokkivat Thorsia, niin käytännön tasolla he ovat samoilla linjoilla. Thors karsii turvapaikanhakijoiden toimeentulotukea
enemmän kuin kokoomus ohjelmassaan vaatii, niin kesy on kokoomuksen maahanmuuttopoliittinen linjaus.
http://mediaseuranta.blogspot.com/2009/11/kokoomuksen-eduskuntaryhma-julkaisi.html 23.11.2009
http://mediaseuranta.blogspot.com/2009/05/yle-kokoomus-tiukentaisi.html 15.5.2009
Minulle tulee aina vaalien alla ilmestyvästä (esille tuodusta) kokoomuksen Pöntisestä mieleen Soinin vastaava veto Frederikin kanssa...
Ei Kokoomuksen linja mistään taivaasta putoa, vaan puolueen jäsenistä. Siinä mielessä on hyvä, että melua pidetään ja että sitä pitävät myös puolueen maahanmuuttokriittiset jäsenet.
Toisin sanoen: on hyvä jos Pöntinen on ehdolla. Toivon sitten vielä siihen päälle, että hän jatkaa mölyä vielä valituksi tultuaan. Ei sitä kukaan estä, jos hän itse vain niin haluaa.
Thors arvosteli kokoomuslaiskriitikkojaan siitä, että heidän kritiikkinsä kohdistuu asioihin, joihin on tulossa keväällä muutos.
Quote from: Astrid Thors- He eivät ymmärrä, että lakimuutokset kestävät. Eduskunnassa on ollut marraskuusta lähtien ulkomaalaislain muutos, eikä se ole vielä ollut edes perustuslakivaliokunnan käsittelyssä.
http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/170161.shtml
Ikävä kyllä Thors on tuossa oikeassa. Kun muutokset astuvat voimaan, niin kokoomuslaisilla ei ole nykyeväillä enää juuri muuta valittamista kuin Thorsin hitaus. On paljon asioita joihin tarttua, mutta poliitikoilla ei tunnu olevan rohkeutta vaatia esimerkiksi muiden Pohjoismaiden kaltaista pikakäännytyslakia, perheenyhdistämiskäytännön muuttamista muiden EU-maiden tasolle tai turvapaikanhakijoiden rajaamista toimeentulotuen ulkopuolelle.
Tietenkin esimerkiksi Pöntinen (http://www.kaipontinen.fi/) voi lakimuutoksista huolimatta muistella maailman tappiin sosiaalipummimaahanmuuttaja-mainostaan, mutta toivoisin kansanedustajaksi pyrkivältä ihan oikeita esityksiä siitä, kuinka lakeja pitäisi muuttaa. Ainakin minun toleranssini pelkälle iskulausepolitikoinnille alkaa olla lopussa.
Quote from: Viinankylväjä on 12.02.2010, 10:27:47
Toivoisin kyllä, että Herra Pöntinen ottaisi itse asioista selvää, eikä luottaisi yhden TV-ohjelman sanomaan.
Eikös "sosiaalipummi maahanmuuttajille" ole muuten yhdyssana?
Ei, se on yhdys sana! ;)
Quote from: Oami on 13.02.2010, 17:38:40
Ei Kokoomuksen linja mistään taivaasta putoa, vaan puolueen jäsenistä. Siinä mielessä on hyvä, että melua pidetään ja että sitä pitävät myös puolueen maahanmuuttokriittiset jäsenet.
Toisin sanoen: on hyvä jos Pöntinen on ehdolla. Toivon sitten vielä siihen päälle, ettei hän jatkaa mölyä vielä valituksi tultuaan. Ei sitä kukaan estä, jos hän itse vain niin haluaa.
Pitäisi varmaankin lukea "että". Minäkin toivon, että mamuasioista pidetään älämölöä niin kauan, kunnes jokin roti saavutetaan lainsäädännön kautta. Puoluetaustalla ei niin väliä, vaikka itseltäni on ns. lapsenusko jo kaikonnut.
Quote from: JoKaGO on 13.02.2010, 19:10:18
Pitäisi varmaankin lukea "että". Minäkin toivon, että mamuasioista pidetään älämölöä niin kauan, kunnes jokin roti saavutetaan lainsäädännön kautta. Puoluetaustalla ei niin väliä, vaikka itseltäni on ns. lapsenusko jo kaikonnut.
Aivan. Kiitos huomautuksesta.
Quote from: Roope on 13.02.2010, 18:36:52
Tietenkin esimerkiksi Pöntinen (http://www.kaipontinen.fi/) voi lakimuutoksista huolimatta muistella maailman tappiin sosiaalipummimaahanmuuttaja-mainostaan, mutta toivoisin kansanedustajaksi pyrkivältä ihan oikeita esityksiä siitä, kuinka lakeja pitäisi muuttaa. Ainakin minun toleranssini pelkälle iskulausepolitikoinnille alkaa olla lopussa.
Tämä on kaksiteräinen miekka. Toisaalta tämänkaltaiset lausunnot saattavat olla joko tahallista tai tahatonta sumutusta, jolla vähennetään protestiäänien valumista Muutokselle ja Persuille.
Toisaalta mikään ei oikeasti muutu ilman nykyisten valtapuolueiden panosta. Ja jostainhan senkin muutoksen on alettava. Pöntinen on ehdottomasti askel oikeaan suuntaan, vaikka imago onkin vähän liian juntti ja vaikka puheet saattavat hyvinkin jäädä puheiksi.
Toivon, että Pöntinen pääsee eduskuntaan. Toivon myös, että hän ei taivu ryhmäkuriin maahanpäästöasioista äänestettäessä, vaikka mitään käytännön merkitystä sillä yhdellä äänellä ei varmaankaan olekaan.
Ehkä nykyajan poliittisessa tilanteessa ryhmänkuriin alistumattomuudella olisi symbolinen merkitys.
Ryhmäkuritukselliset toimenpiteet Pöntistä kohtaan tekisivät luultavasti Kokoomukselle enemmän pahaa kuin hyvää. Toivon, ettei sellaisiin sorruttaisi.
Mutta nyt alkaa tulla jo vähän liikaa konditionaaleja, jospa kattois ne vaalit ensin. Keitä muita on Vaasan piirissä tarjolla?
Quote from: Simon Elo on 12.02.2010, 09:47:00
Quote from: EL SID on 12.02.2010, 09:31:14Kuulin tässä hiljattain, että moni sellainen, joka ei ole koskaan ennen äänestänyt kokoomusta äänesti Pöntistä EU-vaaleissa.
Puolueen kalastelu ja kaksilla korteilla pelaaminen siis onnistui. Mikä ei sinänsä ole yllättävää, kun ajattelee kuinka samat puolueet ovat porskuttaneet vuodesta toiseen.
Pikemminkin tämä kertoo siitä, että persut alkavat jäädä junasta maahanmuuttokysymyksessä. Pohjanmaalla kuuluu maahanmuutto-kriittisiä ääniä jo niin SDPltä (Arttu Uhlgren) kuin Vasemmistoliitolta (vuokko Piippolainen).
Haaveillessaan sisäministerin pestistä ja paikasta Audin takapenkillä, Soini on alkanut varomaan liikaa, ettei puolueen salonkikelpoisuus saisi kolhuja. Se kostautuu.
Eikö ketään häiritse, että Pöntinen ei ole tässä välillä sanonut tai tehnyt mitään maahanmuuttoon liittyen? Ei edes yhtä ainoaa blogikirjoitusta, joka kertoisi että hän seuraa missä mennään. Nyt oli sentään katsonut telkkarista dokumentin, ja kaivoi naftaliinista maahanmuuttokriittisyyden.
Äänet pois tyhmiltä.
Quote from: Turkulaine on 14.02.2010, 12:28:05
Eikö ketään häiritse, että Pöntinen ei ole tässä välillä sanonut tai tehnyt mitään maahanmuuttoon liittyen? Ei edes yhtä ainoaa blogikirjoitusta, joka kertoisi että hän seuraa missä mennään. Nyt oli sentään katsonut telkkarista dokumentin, ja kaivoi naftaliinista maahanmuuttokriittisyyden.
En ole Pöntisen tekemisiä seurannut, mutta en epäile sanomaasi. Ja toki se häiritsee, mutta edelleen olen sitä mieltä, että Pöntisen(kin) nuivailu on kuitenkin ehdottomasti positiivista. Ääntä on pidettävä.
Toki soisin, että Suomi olisi pullollaan ehdottoman uskottavia, ahkeria ja faktat suvereenisti hallitsevia Halla-ahoja, mutta niiden puuttuessa Pöntinenkin kelpaa paremmin kuin hyvin.
Ja vaikka Pöntinen olisi jopa suorastaan kusettamassa nuivistelullaan, niin silti hänen saamansa äänet olisivat viesti äänestäjiltä mokutusta vastaan. Sitähän tässä kaivataan.
Quote from: tietotyöläinen on 14.02.2010, 13:26:33

Ainoa mikä huolettaa on todellisten vaikutusmahdollisuuksien väheneminen, jos äänet karkaavat äänten kalastelijoille eikä toimijoille. Jos maahanmuuttokysymys ei olisi kiirellinen, voisi käytännön toimia toki odottaa aina seuraavaan ja seuraavaan vaaliin ja äänestellä ehdokkaita, jotka unohtavat koko maahanmuuttokysymyksen heti kun vaalihuoneistot sulkeutuvat.
Mutta muuten olen samaa mieltä, asian julkisuus on kaikki kaikessa kun ihmisiä halutaan herätellä.
Quote from: tietotyöläinen on 14.02.2010, 13:26:33
Toki soisin, että Suomi olisi pullollaan ehdottoman uskottavia, ahkeria ja faktat suvereenisti hallitsevia Halla-ahoja, mutta niiden puuttuessa Pöntinenkin kelpaa paremmin kuin hyvin.
Mielestäni juuri ei kelpaa. Ongelmana on nimenomaan asiallisten ja faktat hallitsevien, mutta myös diplomaattisten ja yhteistyökykyisten Sampo Terhojen puute. Ei ehkä niinkään Halla-ahojen, sillä vaikka hän edustaakin mielestäni varsin asiallista maahanmuuttokriittisyyttä, hänen imagonsa on valitettavasti saanut melko paljon negatiivisia kolhuja. Pöntisen kaltaiset öyhöttäjät kuuluvat mielestäni jo historiaan. Ei Pöntisen yhdyssanavirheillä höystetty öyhötys varmastikaan avaa enää kenenkään ihmisen silmiä. Olen jo moneen otteeseen todennut tämän, mutta mielestäni ihmisten silmät on aika pitkälti jo avattu. Nyt tarvitaan sellaisia tekijämiehiä ja -naisia, jotka pystyvät
tekemään enemmänkin kuin vain haalimaan osakseen (negatiivista) julkisuutta erilaisilla laskelmoiduilla skandaaleilla.
Ihan Kokoomuksen taktikoinnin kannalta olen sitä mieltä, että he käyttivät Pöntis-korttinsa liian aikaisin. Kokoomuksen kannalta se olisi kannattanut säästää eduskuntavaaleihin. En näe juurikaan mahdollisuuksia, että tämä kortti voisi toimia enää toisella kertaa. Toisaalta olen tästä tyytyväinen, sillä en toivo Kokoomukselle yhtään lisää ääniä.
Quote
Ja vaikka Pöntinen olisi jopa suorastaan kusettamassa nuivistelullaan, niin silti hänen saamansa äänet olisivat viesti äänestäjiltä mokutusta vastaan. Sitähän tässä kaivataan.
Ei tässä enää mitään viestejä kaivata, vaan konkreettisia tekoja. Etevää metaforaa käyttääkseni: Siinä vaiheessa kun olemme törmäämässä nokka edellä jäävuoreen, olisi meillä jo mielestäni suurempi tarve ihmisille, jotka yrittäisivät kääntää sitä ruoria, kuin heille, jotka tyytyvät vierestä osoittamaan ja kiljumaan: "JÄÄVUORI, JÄÄVUORI!"
Quote from: Topelius on 14.02.2010, 13:39:38
Ei tässä enää mitään viestejä kaivata, vaan konkreettisia tekoja. Etevää metaforaa käyttääkseni: Siinä vaiheessa kun olemme törmäämässä nokka edellä jäävuoreen, olisi meillä jo mielestäni suurempi tarve ihmisille, jotka yrittäisivät kääntää sitä ruoria, kuin heille, jotka tyytyvät vierestä osoittamaan ja kiljumaan: "JÄÄVUORI, JÄÄVUORI!"
Olen toki samaa mieltä, tekoja kaivataan ja äkkiä. Mutta valitettavasti en näe realistisena ajatusta siitä, että ensi vaaleissa on ehdolla yllin kyllin päteviä ja uskottavia julkinuivia, ja joista vielä 30-50 tulee valituksi. Mielestäni olemme edelleen tilanteessa, jossa päättäjät on saatava uskomaan, että kansan enemmistö vastustaa nykyistä maahanpäästöpolittikkaa. Ja sitä ennnen se kansan enemmistö on saatava heräämään tilanteeseen.
Synkkää ja osuvaa metaforaasi jatkaakseni, meidän pitää ensin saada ruorin pyörittäjät uskomaan, että matkustajat eivät itse asiassa haluakaan jatkaa nykyisellä tuhoon tuomitulla kurssilla. Se taas vaatii, että orkesteri lakkaa soittamasta ja valssin sijaan puidaankin nyrkkiä hampaat irvessä. Tässä lienee meidän näkemyseromme vallitsevasta tilanteesta.
Miksi Pöntinen ylipäänsä olisi Kokoomuksen pelaama kortti? Eikö hänellä voisi olla omaakin tahtoa asiaan liittyen?
Sinänsä olen samaa mieltä siitä, että kielellisessä ulosannissa voisi olla pientä hiomista.
QuoteEmme saa olla sinisilmäisiä, mutta samalla on hyväksyttävä, että ulkomaalaisten määrä Suomessa tulee kasvamaan ja se tulee muuttamaan koko Suomea. Kotouttamiseen on oltava resursseja, tämä fakta on viimeisen vuoden aikana alettu ottaa oikeasti tosissaan", Satonen sanoi
Kokoomus, Arto Satonen.
http://pakolaisapu.fi/ajankohtaista/lakien_on_oltava_inhimillisia.html
Näin siis tämä ylistetty kokoomus puhuu toisaalla. Kannattaa olla varovainen kun kokkareihin uskoo, ns. kriittisyys on kovin joustavaa laatua. Satosen ratkaisu on siis lisää resursseja kotouttamiseen ja että mitään ei voi tehdä.
Rikastuttavaa.
Jännää on havaita, että Kokoomuksen järkilinjaan uskovia löytyy. Jokainen meistä varmasti ymmärtää sen, ettei Thors ilman Kokkareiden ja Keskustan tukea hallituksessa heilu.
Kannattaa hieman miettiä ensi kerralla siellä äänestyskopissa :roll:
Quote from: Simon Elo on 12.02.2010, 09:47:00
Quote from: EL SID on 12.02.2010, 09:31:14Kuulin tässä hiljattain, että moni sellainen, joka ei ole koskaan ennen äänestänyt kokoomusta äänesti Pöntistä EU-vaaleissa.
Puolueen kalastelu ja kaksilla korteilla pelaaminen siis onnistui. Mikä ei sinänsä ole yllättävää, kun ajattelee kuinka samat puolueet ovat porskuttaneet vuodesta toiseen.
Tämä on juurikin sitä poliittista peliä millä sumutetaan kansaa. Jos Pöntinen
oikeasti haluaisi vastustaa mokutusta hän olisi päässyt Persuihin. Nythän hän on oman puolueohjelmansa vanki. Sama juttu joka kerta. Ja ihmiset uskovat vuodesta toiseen. :facepalm:
Persuilla ei ole mitään mokutuksen kritisoinnin monopolia. Varmasti Suomesta löytyy paljon sellaista porukkaa joka vastustaa mokuttamista, mutta ei kuitenkaan halua Suomen eroavan EU:sta eikä kannata pölhöpopulistista talouspolitiikkaa. Persut eivät siis ole heille välttämättä kelvollinen vaihtoehto ja on hyvä, että muistakin puolueista löytyy mokukriittisiä ehdokkaita.
Jos joku näkee esim. kokoomuksen nuivistumisen negatiivisena asiana koska se mahdollisesti syö persujen kannatusta, niin valitettavasti täytyy epäillä, että ko. henkilön omana sydämen asiana ei ehkä sitten olekaan mokutuksen minimointi vaan persujen maksimointi.
Quote from: -gentilhommehki- on 16.02.2010, 01:28:38
Kokoomus, Arto Satonen.
http://pakolaisapu.fi/ajankohtaista/lakien_on_oltava_inhimillisia.html
Näin siis tämä ylistetty kokoomus puhuu toisaalla.
Ei vaan Arto Satonen puhuu toisaalla. Jokaisessa puolueessa on monenlaisia mielipiteitä. Vai kerrotaanko tästä lähtien, että "näin puhuu perussuomalainen puolue" aina kun Veltto Virtanen päästelee ilmoille omaa tajunnanvirtaansa.
Jos äänestäjät pudottavat eduskunnasta satosia ja valitsevat tilalle pöntisiä (ja mieluusti myös hieman älyllisempiä moku-kriitikoita) niin sitä voi tervehtiä vain ilolla. Uskoisin että nuivien määrän ja osuuden lisääntyminen kokoomuksen, keskustan ja SDP:n eduskuntaryhmien sisällä veisi hommaa eteenpäin vähintään yhtä tehokkaasti kuin muutama lisäpersu eduskunnan takapenkeillä.
Toki persuja saa vapaasti äänestää eikä heidän vaalivoittonsa minua surettaisi, mutta en ymmärrä miksi Pöntisen selkään lyödään puukkoa kaikista paikoista juuri hommaforumilla. Maahamuuttokriittisiä ehdokkaita olisi kai tarkoitus saada mahdollisimman paljon eduskuntaan, kannattaako mustamaalata "väärässä puolueessa" itsensä likoon laittavia?
Kannan selkeään ilmoittamiseen on tasan kaksi vaihtoehtoa. Liikaa ääniä persuille tai muutokselle. Mikään muu ei auta, äänet ratkaisevat. Jos ette tykkää soinista, laittakaa ääni muutokselle, jos epäilet ettei muutos pärjää laita ääni persuille. Näin se homma pienellä hoolla toimii. Ääni kokkareille on ääni nykylinjalle. Ei se sen kummempaa ole.
Ainakaan täällä Tampereen kaupunginvaltuustossa Kokoomus saati muut puolueet eivät ole vielä lähteneet etenemään minun ja muiden Perussuomalaisten aukomaa maahanmuuttokriittistä uraa.
Kaitsu on täysin oikeassa ja oli sitä jo eurovaalien alla. Pöntisiä tarvitaan kaikkiin puolueisiin ja paljon. Hyvä Kaitsu!
Quote from: Arndt Pekurinen on 16.02.2010, 04:09:39
Ei vaan Arto Satonen puhuu toisaalla. Jokaisessa puolueessa on monenlaisia mielipiteitä. Vai kerrotaanko tästä lähtien, että "näin puhuu perussuomalainen puolue" aina kun Veltto Virtanen päästelee ilmoille omaa tajunnanvirtaansa.
Arto Satonen vastaa kokoomuksen maahanmuutto-ohjelmasta (http://mediaseuranta.blogspot.com/2009/11/kokoomuksen-eduskuntaryhma-julkaisi.html), joten hänen sanomisillaan on aivan erityinen merkitys. Hän on lisäksi ainoa kokoomuslainen, joka konkretisoi kokoomuksen maahanmuuttopoliittisia tavoitteita lakimuutosten tasolle.
Quote from: Ari-Lee on 16.02.2010, 02:24:39
Quote from: Simon Elo on 12.02.2010, 09:47:00
Quote from: EL SID on 12.02.2010, 09:31:14Kuulin tässä hiljattain, että moni sellainen, joka ei ole koskaan ennen äänestänyt kokoomusta äänesti Pöntistä EU-vaaleissa.
Puolueen kalastelu ja kaksilla korteilla pelaaminen siis onnistui. Mikä ei sinänsä ole yllättävää, kun ajattelee kuinka samat puolueet ovat porskuttaneet vuodesta toiseen.
Tämä on juurikin sitä poliittista peliä millä sumutetaan kansaa. Jos Pöntinen oikeasti haluaisi vastustaa mokutusta hän olisi päässyt Persuihin. Nythän hän on oman puolueohjelmansa vanki. Sama juttu joka kerta. Ja ihmiset uskovat vuodesta toiseen. :facepalm:
Pöntinen on ollut ehdokkaana EU ja eduskuntavaaleissa muutaman kerran aikaisemminkin. Vasta nyt hän on alkanut vastustaa maahanmuuttoa. Voi olla että mies oli aikaisemminkin tuota mieltä. Aihe ei vain ole ollut Pöntisen vaalialueella (Vaasan läänissä) ajankohtainen.
En toisnm muista, etä pöntinen olisi kunnostautunut Lapuan kaupunginvaltuistossa mitenkään maahanmuuttokriitisesti. Meillä oli asiasta keskustelua ennen eurovaaleja. En jaksa/viitsi/huvita etsiä kyseistä ketjua.
Jos eduskuntaan pyrkivä kirjoittaa sosiaalipummimaahanmuuttajan erikseen ja nimenomaan vaalilauseeseen niin kysymyksessä on:
A) kirjoitustaidoton
B) halpa ja tökerö alaluokan sameitten vesien viehe
Veikkaan B:tä. Kumpikaan vaihtoehdoista ei sovellu eduskuntaan.