QuoteEspoon kokoomuksen Tommi Laakso: Hyssyttely ei auta. Vihreiden Nina Knaapila ei näe ongelmaa.
Espoolaisilla poliitikoilla on hyvin erilaisia mielipiteitä maahanmuuttajaoppilaiden keskittymisestä tiettyihin kouluihin. Suurista valtuustoryhmistä kokoomus ja Sdp ovat sitä mieltä, että keskittymistä pitäisi pyrkiä ehkäisemään. Vihreät eivät näe asiaa ongelmallisena.
Kokoomuksen ryhmän johtaja Tommi Laakso sanoo että "hyssyttely ei johda mihinkään" näissä asioissa. "Jos joku väittää, että vanhemmat eivät ole reagoineet asiaan, se ei pidä paikkaansa."
Sitä vastoin vihreiden valtuustoryhmän johtaja Nina Knaapila on eri linjoilla. "Jos maahanmuuttajaoppilailla on kielellisiä ongelmia, niistä aiheutuvia haittoja pystytään käsittääkseni torjumaan niillä tukitoimilla, jotka nytkin ovat käytössä."
Laakso arvioi, että maahanmuuttajataustaisten oppilaiden keskittyminen tiettyihin kouluihin näkyy jo selvästi oppilaiden vanhempien valitessa asuinalueita. Hän viittaa oppilaskatoon, jota on ilmennyt esimerkiksi Keski-Espoon koulussa Suvelassa. Koulussa olisi tilaa 726 oppilaalle, mutta oppilaita on vain nelisensataa.
Osa kouluista on Laakson mukaan puolityhjiä, koska oppilaiden vanhemmat välttelevät kouluja, joissa suuri osa oppilaista on maahanmuuttajataustaisia. Vanhemmat pystyvät vaikuttamaan lapsen koulupaikkaan hakemalla esimerkiksi erilaisiin erikoiskouluihin yläastevaiheessa.
Osa virkamiehistä edustaa Laakson mielestä vanhakantaista ajattelua, joka pyrkii keskittämään kaikki maahanmuuttajat tiettyihin kouluihin.
"Sille kierteelle on saatava loppu. Meillä ei ole vielä tapahtunut gettoutumista niin kuin Ruotsissa ja Ranskassa."
Sdp:n ryhmän johtaja Markku Sistonen sanoo, että olisi hyvä, että maahanmuuttajat saataisiin jaettua tasaisemmin eri kouluihin ja asuntoalueille. "Tällä hetkellä ongelmia ei ole, mutta täytyy muistaa että kaupungin väkiluvun kasvusta suurin osa muodostuu tulevaisuudessa maahanmuuttajista."
Matinkylässä ja Kivenlahdessa on luokkia, joissa on pelkästään maahanmuuttajaoppilaita. Opetetaan vain kieltä ja muita perusasioita.
Kuitinmäen koulussa ei ole yhtään maahanmuuttajalasta.
Kukaan haastatelluista valtuustoryhmien johtajista ei antaisi vanhemmille mahdollisuutta ohjata lapsensa kouluun, jossa maahanmuuttajataustaisia tai vieraskielisiä lapsia olisi vain vähän.
"Siihen ei voida lähteä, sehän johtaisi maahanmuuttajaoppilaiden entistä ankarampaan keskittymiseen. Kyllä tämä on hoidettava esimerkiksi asuntopolitiikan kautta", perussuomalaisten ryhmän puheenjohtaja Seppo Huhta sanoo.
Lähde: Helsingin Sanomat 10.2.2010 / Kaupunki, s. A12.
Onneksi toteutin omalta osaltani white flightin pääkaupunkiseudulta pois. Ei tarvise miettiä mitään tämmöistä, kun lapsi tulee aikanaan kouluikään.
Vihreät kieltävät ongelman olemassaolon. Kokoomus osittain tunnustaa ongelman, mutta ratkaisee sen demarimetodilla, joka siirtää peruskysymykseen puuttumisen taas muutaman vuoden päähän.
Muillakin kuin Fatbardhe Hetemajilla on vaikeuksia erottaa toisistaan SDP ja Kokoomus.
Quote- Päätöksellä halutaan sopeuttaa myös maahanmuuttajia paremmin Suomeen. Ja tuoda tätä taustaa vasten arjen monikulttuurisuus tasapuolisemman kaikille lapsille kaikkiin kouluihin ja sitä kautta auttaa Suomen menestystä tulevissa kansainvälisissä koitoksissa, Laakso sanoo.
YLE: Maahanmuuttajalasten määrää rajoitetaan Espoon kouluissa (http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2009/12/maahanmuuttajalasten_maaraa_rajoitetaan_espoon_kouluissa_1296430.html)
Quote from: Roope on 10.02.2010, 11:14:50
Muillakin kuin Fatbardhe Hetemajilla on vaikeuksia erottaa toisistaan SDP ja Kokoomus.
Suomen poliittine värikartta:
Kokoomus = sininen päältä, punainen sisältä
Vihreät = vihreä päältä, punainen sisältä
Keskusta = vihreä päältä, punainen sisältä
Demarit = punainen päältä, punainen sisältä
Äänestää saa vapaasti ja demokratia toimii.
Eli turha vinkua että haluaisit lapsesi jonnekin matikkayläasteelle tai taidelukioon. Kaupunki määrää lapsesi etnokouluun ja pulinat pois. Kaikille sama surkea opetus ja hitaimpien ehdoilla mennään.
Vasurithan on aina halunnut yhteiskuntaa, jossa kaikilla kansalaisilla on joku romu lada. Kansalaiset asuvat kymmenkerroksisessa neliön mallisessa rapistuneessa kerrostalossa, jossa kaikki asunnot on samanlaisia kaksioita. Jokaisessa asunnossa on valtion kustantama 5-tuumainen mustavalkoinen kuvaputkitelkkari, josta tulee kerran viikossa venäläinen klassikkoelokuva (muuta sieltä ei tulekaan). Samoissa olosuhteissa asuu siis elmäntapatyötön ja 20-tuntista päivää tekevä huippukirurgi.
En vaan koskaan uskonut, että kokoomuskin haluaa tuota.
Quote
..opetetaan vain kieltä ja muita perusasioita.
:o
Peruskoulussa on tietääkseni lain mukaan tietty oppimäärä, joka on suoritettava saadakseen päästötodistuksen.
Quote from: Spesialisti on 10.02.2010, 12:09:16
Quote
..opetetaan vain kieltä ja muita perusasioita.
:o
Peruskoulussa on tietääkseni lain mukaan tietty oppimäärä, joka on suoritettava saadakseen päästötodistuksen.
Pakko tarkoittaa valmistavia luokkia. Mutta kun niissäkin opetetaan ihan kaikkea, sen mukaan mikä on mahdollista.
Jos tuollaisia leikkikoululuokkia on suomalaisessa peruskoulussa, lakia rikotaan ja räikeästi.
Mutta tuo voi silti olla de facto tilanne. Minkäs laki sille voi.
Minulle olisi samantekevää, minkä väristen lasten kanssa kersani koulussa leikkisi, mutta jos opettaja joutuu tuhlaamaan kohtuuttomasti aikaansa huonon kielitaidon omaavien mamujen tukemiseen ja häiriköiden kurissapitoon, laittaisin samantien lapseni toiseen kouluun. Kyse on noidankehästä. Kun maahanmuuttajia on tarpeeksi, ja kun heidän ongelmansa häiritsevät muidenkin oppimista, niin kyse ei ole vain maahanmuuttajien oikeuksista.
Kun maahanmuuttajia on sopivasti, niin sitten on parasta hajasjoittaa heidät. Kun määrä ylittää tietyn arvon, ei mikään voi estää "white-flight"-ilmiötä.
Siksi maahanmuuttajien määrä on pidettäväkin riittävän matalana. Jo väestötasapainon vuoksi.
Tuli muuten mieleen: onko jollain tietoa tilastoista Euroopan maahanmuuttaja (ja muslimi-)populaatioiden osuuksista väestöstä ikäluokittain?
Quote from: tapaepäkorrekti on 10.02.2010, 16:15:48
Minulle olisi samantekevää, minkä väristen lasten kanssa kersani koulussa leikkisi, mutta jos opettaja joutuu tuhlaamaan kohtuuttomasti aikaansa huonon kielitaidon omaavien mamujen tukemiseen ja häiriköiden kurissapitoon, laittaisin samantien lapseni toiseen kouluun. Kyse on noidankehästä. Kun maahanmuuttajia on tarpeeksi, ja kun heidän ongelmansa häiritsevät muidenkin oppimista, niin kyse ei ole vain maahanmuuttajien oikeuksista.
Meillä suomalaisilla on sellainen ikävä handicap että noin 100% maailman muusta väestöstä on meitä tummempia. Siksi heitä ei saa kaihtaa mistään syystä tai millään perusteella, koska rrrrRRRRRrrr.