Useitten oppilaisiin ja opettajiin kohdistuneitten väkivaltatapausten ja uhkailujen jälkeen rosengårdilaisen Värner Rydénskolanin (http://www.malmo.se/stadsdelar/rosengard/forskolorgrundskolor/grundskolor/varnerrydenskolan.4.33aee30d103b8f15916800046792.html) henkilökunta on saanut tarpeekseen. Työsuojeluvaltuutettu on ollut yhteydessä työsuojelupiiriin ja kertonut tilanteen koulussa olevan niin akuutti, että pikaiset toimenpiteet ovat tarpeen.
"Tilanne on kestämätön. On oppilaita, jotka turpiinsaamisen pelossa eivät uskalla tulla kouluun. Meidän opettajien keskuudessa on kollegoja, jotka ovat uhkailujen ja väkivallantekojen jälkeen joutuneet jättäytymään sairaslomalle. Lisäksi suuri osa henkilökunnasta on stressaantunutta ja voi huonosti koulun ilmapiirin johdosta, Värner Rydénskolanin työsuojeluvaltuutettu Per Lundström kertoo.
"Jo jonkin aikaa oppilaat ja opettajat ovat kokeneet koulun hyvin turvattomaksi. Ongelmat alkoivat jo syksyllä, mutta vuodenvaihteesta lähtien tilanne on ollut akuutti".
Lundströmin mukaan pieni joukko yläasteen nuorisosta levittää pelkoa jatkuvilla oppilaisiin ja opettajiin kohdistuvilla väkivallanteoilla ja uhkailuilla. Koulu on yrittänyt eri tavoin ratkaista ongelmaa, mutta tulokset ovat olleet laihoja. Oppilaita hakataan surutta opettajien silmien alla.
Moneen otteeseen koulutoiminta on jouduttu tilapäisesti lakkauttamaan. Koulun johto on kutsunut asiaan sekaantuiden ongelmanuorukaisten vanhempia toistuvasti keskustelutilaisuuksiin. Myös muita keinoja on kokeiltu, mm terapiaa, ilman näkyviä tuloksia.
"Kaikkein innokkaimpia nuorukaisia on myös erotettu koulusta määräajaksi. Näille muutamille yksittäistapauksille, joilta puuttuu vanhempiensa tuki kokonaan, asialla ei ole mitään merkitystä", Per Lundström kertoo.
Viime aikoina koulu on tehnyt useasta tapauksesta ao ilmoitukset poliisille. Eräskin teini on vallan erotettu koulusta useiden uhkailujen ja pahoinpitelyjen seurauksena. Tästä huolimatta nuorukainen notkuu koululla silloin kun häntä huvittaa. Kun neljä poliisia tuli kerran noutamaan häntä koululta, virkavalta viipyi paikalla kaksi tuntia.
Ja seuraavan kerran kun koulu taas pyysi apua poliisilta, heille kerrottiin, että pitkässä juoksussa poliisille soittamisessa ei ole mitään järkeä. Sen asemesta poliisi neuvoi koulua laatimaan toimenpidesuunnitelman nuorukaiselle.
"Meillä on olemassa toimenpidesuunnitelma. Ongelma on se, että oppilas ei noudata sitä", tuskailee Lundström.
Työsuojelulaitos ja kouluvirasto ovat ryhtymässä toimenpiteisiin ja ovat kutsuneet koolle kokouksen koululle myöhemmin tässä kuussa.
"Määrärahojen leikkaukset ovat vaikuttaneet tilanteen heikentymiseen. Myös muissa Rosengårdin kouluissa on ajoittain ollut suuria ongelmia, mutta meidän koulumme tapahtumat ovat omassa luokassaan", Per Lundström sanoo.
Työsuojeluvaltuutetun mukaan yksittäistapausten määrä koulussa on noin 15 ja heistäkin useimmat hengailevat vain johtajanuorukaisten mukana.
Skånskan (http://www.skanskan.se/article/20100203/MALMO/702039947/1057/*/elever-sprider-skrack-pa-skola)
Ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa kumpikin osapuoli sekä antaa että saa jotakin.
"Opettajat ovat kulttuurien kohtaamisessa ensiarvoisen tärkeässä asemassa. Heidän toiminnastaan riippuu paljolti, miten maahanmuuttajalapset ja nuoret kotoutuvat keskuuteemme ja tuovat oman panoksensa maamme hyväksi. Samalla opettajilla on ainutlaatuinen mahdollisuus tutustua hyvinkin kaukaisiin kulttuureihin, mahdollisuus avartaa maailmankuvaansa ja päästä osallisiksi elämää rikastuttavasta kulttuurien kohtaamisen prosessista."
Opetushallitus (http://www.edu.fi/SubPage.asp?path=498,526,50559,3823)
Eikö tätä kotoista tietotaitoa voisi tarjota kotouttamisongelmien kanssa painiville naapureillemme?
Tässähän on kyse vain siitä, että aikuiset ihmiset eivät pysty pitämään yläasteikäisiä kurissa. Ei pitäisi vaatia koulunkäyntiä, jos ei pysty sitä järjestämään.
On se kyynel kun yhtä nassikkaa ei saada kuriin. Yksiä saakutin tunareita nuo ruotsalaiset.
huvittava kirjoitustyyli, niin viimeisen päälle poliittisesti korrekti ettei voi kun nauraa!
päästä osallisiksi elämää rikastuttavasta kulttuurien kohtaamisen prosessista = joukkoraiskauksen uhriksi
yksittäistapaus = elämäntaparikollinen maahanmuuttaja
jne..
Quote from: Siiseli on 04.02.2010, 21:38:28
On se kyynel kun yhtä nassikkaa ei saada kuriin. Yksiä saakutin tunareita nuo ruotsalaiset.
Ei se taitaisi oleellisesti paremmin sujua Suomessakaan, kouluilta on viety työkalut, ja rehtorin tai opettajan pitää keskittyä 99%:sti "syytetyn" oikeusturvaan ja 1%:sti rangaistukseen (uhristahan ei tarvitse välittää, eikä kukaan välitäkään). No ehkä Suomessa on helpompaa vielä, mutta perässä tullaan. Esim. järkevän toiminnan estävät rasismisyytösreaktiopelot ja yleinen löperyys kaikessa ei vielä taida Suomessa yltää Ruotsin tasolle. Ja etnoghettoutumisessa ei olla vielä yhtä pitkällä.
Tätä inkluusio-opetusta ollaan entistä suuremmalla volyymilla tunkemassa myös suomalaisiin kouluihin: pohja-ajatuksena sosiaalidemokraattinen unelma kaikkien yhtäläisestä fiksuudesta ja jos sitä ei ole, on se vain olosuhteiden syytä. Niinpä kaikki pässit, sekä vaaralliset että vaarattomat, on tungettu samaan luokkaan. Luullaan, että kun tarpeeksi ymmärretään ja joustetaan, kyllä Nyrkki-Niilosta tulee ihan mukava poika.
Voin vain kuvitella, miten Suomessa käy vastaavassa tilanteessa: keski-ikäiset naisluokanohjaajat terottavat muiden huomautettua tiettyjen oppilaiden p-rseilystä: "Se huono käytöshän on vain hätähuuto!" On nähty ja kuultu. Sitten aletaan antaa sille m-lkerolle sitä hätäapua ja esim. kiusaamisuhrit paskovat housuun kotonaan, koska eivät uskalla tulla kouluun, sillä sama meininki jatkuu kuin aiemminkin. On nähty ja kuultu.
Vartijat kouluihin! Vartijalla ei ole ongelmia puuttua ihmisten asioihin ja ottaa tilannetta hallintaan. Opettajat eivät siihen pysty. Ongelmaoppilas voitaisiin myös erottaa koulusta ja vartija pitäisi huolen siitä, ettei ongelma palaa koulun tiloihin. Kouluihin voisi myös rakentaa putkat, sellainen oli Helsingin yliopistossakin vielä 1900-luvun alussa. Puhetta uskomaton oppilas saisi viettää päivänsä putkahoidossa vedellä ja leivällä. Kuri paranisi ilman muuta.
Pitäisikö kouluihin saada karsserit takaisin?
Huomio, eipäs nyt yleistetä, koulussa on vain 15 yksittäistapausta. ;)
Mies menee ravintolaan ja tilaa pippuripihvin ja oluen. Mies saa pippuripihvin, oluen ja myöhemmin laskun.
Meneekö mies valittamaan lehdistölle, että sai mitä tilasi ???
Quote from: Siiseli on 04.02.2010, 21:38:28
On se kyynel kun yhtä nassikkaa ei saada kuriin. Yksiä saakutin tunareita nuo ruotsalaiset.
"Nassikka" joka ei elä meikäläisen yhteiskunnan normiston mukaan on vähän vaikea laittaa kuriin. Meidän on täällä vaikea ymmärtää että "nassikka" sukuineen saattaa olla viimekädessä valmis ottamaan hengiltä vääräuskoisen joka yrittää laittaa häntä kuriin.
Mikä noita ruotsalaisnuoria vaivaa?!
Quote from: Kauno Sielu on 05.02.2010, 12:04:45
Mikä noita ruotsalaisnuoria vaivaa?!
Ne on ihan omassa luokassa. Vierailin maassa jokin aika sitten ja kokemus oli mykistävä. Lapsen taustalla ei ole mitään merkitystä. Lapset vain jätetään kasvattamatta. Ne tekevät ihan mitä haluavat, eivätkä vanhemmat puutu asiaan mitenkään. Kun vanhempia ojentaa, että katsoisivat hieman kakaroidensa perään, ne vain sanovat, että Per-Emil on hieman surullinen. Tuolle porukalle armeija tekisi todella hyvää. Mielellään vieraan vallan armeija...
Onkohan tämä nyt sitä kauhurikollisuutta?
Mjoo-tätä lukiessa tulee mieleen se huono scifi leffa jossa marsilaiset hyökkää maahan ja kaikki älyköt vain hokevat, että "kehittynyt sivilisaatio ei voi olla väkivaltainen ja tulee tänne varmasti vain hyvissä aikeissa". Ja marsilaiset senkus riehuvat.
Rosengårdin tilanne on suorastaan parodia länsimaisten arvojen ja muiden kulttuurien kohtaamisesta. Huvittavaa ja surullista yhtäaikaa.
Surullisinta on se, että selkeitä ongelmia ei myönnetä eikä niihin puututa, koska "rassismi" ja "monikulttuuri".
QuoteTässähän on kyse vain siitä, että aikuiset ihmiset eivät pysty pitämään yläasteikäisiä kurissa. Ei pitäisi vaatia koulunkäyntiä, jos ei pysty sitä järjestämään.
Opettajilla ei yksinkertaisesti ole mitään millä uhata. Itsekin tarhatätinä toimiessa oli vaikeaa saada ongelmalapsia kuriin. Onneksi nämä olivat vielä ala-asteikäisiä, joten yksinkertainen lasten kantaminen oikeaan paikkaan auttoi. Yläasteikäinen lyttää turpaan jos siihen koskee.
Varmaan saan nyt kyllä syytteen lasten seksuaalisesta (seksuaalisestaseksuaalisestaseksuaaliseta) häirinnästä tai pahoinpitelystä, kun nyt tämänkin kerroin.
QuoteMeillä on olemassa toimenpidesuunnitelma. Ongelma on se, että oppilas ei noudata sitä", tuskailee Lundström.
;D Ruotsalaisen koululaitoksen ja yhteiskunnankin kulminaatiopiste. Kauaksi, kauaksi ollaan tultu Kustaa II Aadolfin ajoista.
Quote from: kuhlmey on 05.02.2010, 13:54:31
QuoteMeillä on olemassa toimenpidesuunnitelma. Ongelma on se, että oppilas ei noudata sitä", tuskailee Lundström.
;D Ruotsalaisen koululaitoksen ja yhteiskunnankin kulminaatiopiste. Kauaksi, kauaksi ollaan tultu Kustaa II Aadolfin ajoista.
Jep, tässähän se on monikulttuuri ja Suomen kyky välttää muiden virheet: meillä on suunnitelm(i)a. Ja sitten kun toiseus ei käyttäydykään "suunnitellusti", se on voi voi. Mutta ainahan voidaan laatia vaikka lakiluonnoksia, joissa "esimerkiksi rasismin vastustajat...".
Näin homma hoidetaan USA:ssa: Iltasanomat: Tyttö piirsi pulpettiin koulussa - poliisi pidätti ja laittoi käsirautoihin (http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=1908817)
Quote from: control on 05.02.2010, 20:05:26
Sen sijaan että porukalla annettaisiin vähän sakinhivutusta näille tuhmille nuorukaisille ja ratkaistaisiin sillä ongelma, käytetään 10 miljardia kruunua terapioihin, toimintasuunnitelmiin, koordinointiin ja ongelmakeskeiseen oppimiseen. Naurettavaa touhua. Kuinka humanisti sitä voi oikein olla? Meistäkin on tullu samanlaisia nössöjä paskoja. Hävettää.
Voisi luulla, että nyt jollakulla kiristää foliohattu ja kravatti liian tiukasti, mutta alaa päivittäin läheltä katsovana voin todeta, että juuri noin se on. Kaikki p-rseily on vain "hätähuutoa". Yeah, right. Aatun touhutkin olivat vain hätähuuto...tuota...no jostakin!
E: tosin ongelmakeskeisessä on vissi tolkkunsa...
Mitä?? Onko Tämä Rosengårdin koulu nyt se sama koulu, jonka suomenruotsalaisen rehtorin piti panna järjestykseen, ja josta muutama vuosi sitten kerrottiin ruusunpunaisia (islaminvihreitä) reportaasheja FST:llä? En tiedä kuinka moni noihin juttuihin uskoi, mutta luulisin, että tanten Astrid ainakin.
Quote from: Blanc on 05.02.2010, 11:48:32
Mies menee ravintolaan ja tilaa pippuripihvin ja oluen. Mies saa pippuripihvin, oluen ja myöhemmin laskun.
Meneekö mies valittamaan lehdistölle, että sai mitä tilasi ???
Sosdem-yhteiskunnassa luullaan tilausten muuttuvan.
Quote from: kuhlmey on 05.02.2010, 13:54:31
QuoteMeillä on olemassa toimenpidesuunnitelma. Ongelma on se, että oppilas ei noudata sitä", tuskailee Lundström.
;D Ruotsalaisen koululaitoksen ja yhteiskunnankin kulminaatiopiste. Kauaksi, kauaksi ollaan tultu Kustaa II Aadolfin ajoista.
Koko Ruotsi on yksi Lagom. Niin lagomia että se häipyy omaan lagomiinsa. Ja tilan täyttää ne, jotka eivät ole lagom.
Kuten nähdään.
Quote from: herra 4x on 05.02.2010, 23:06:03
Quote from: kuhlmey on 05.02.2010, 13:54:31
QuoteMeillä on olemassa toimenpidesuunnitelma. Ongelma on se, että oppilas ei noudata sitä", tuskailee Lundström.
;D Ruotsalaisen koululaitoksen ja yhteiskunnankin kulminaatiopiste. Kauaksi, kauaksi ollaan tultu Kustaa II Aadolfin ajoista.
Koko Ruotsi on yksi Lagom. Niin lagomia että se häipyy omaan lagomiinsa. Ja tilan täyttää ne, jotka eivät ole lagom.
Kuten nähdään.
Erittäin hyvä kiteytys. Juuri noin asiat ikävä kyllä ovat.
Ruotsalaiset ovat niin peruskilttejä ja asiallisia että niiltä loppuu täysin eväät siinä tilanteessa kun joutuvat vähänkin laajamittaisemmin tekemisiin sellaisen väen kanssa joka yhtäkkiä ei kunnioitakaan ruotsalaisen yhteiskunnan "demokraattisesti ja toisiaan kunnioittaen yhdessä sovittuja sääntöjä", sillä nämä toiset, autoritaarisemman kulttuurin kasvatit, näkevät tyypillisen ruotsalaisen ongelmanratkaisutyylin pelkkänä halveksittavana heikkoutena.
Ei silti, joskus
jopa ruotsalaisilla tulee kyllä vielä mitta täyteen. Ikävä vain että koko yhteiskunta ehtii siihen mennessä kriisiytyä varsin perusteellisesti...
Eikö ne siellä Ruåtsissa osaa mitään? Ottaisivat oppia Suomesta, meillä on monia onnistuneita monikulttuurisuus kampanjoita jotka koskevat ..nuorisot, ja vaikutus on valtava.
Mulla oli myynnissä pari Litmanen hiirimattoa, heitän pesään Birmalaisten lehtisammakoitten kanssa..
http://www.rasistionreppana.fi/videot.html