Norjan turvallisuuspoliisilla on ollut omat sivut (http://www.facebook.com/pages/Politiets-sikkerhetstjeneste-PST/21020356485) Facebookissa jonkin aikaa. Kavereitakin heillä on kohta liki 6000.
Pieni skandaalinpoikanen on päässyt syntymään, kun jotkut ovat keppostelumielessä laittaneet sinne linkkejä arvelluttaviin piirrustuksiin.
Googlatkaa, jos ette usko.
Myös varsin kirjavaa kielenkäyttöä on ajoittain esiintynyt, tyyliin...
QuotePainu helvettiin senkin turhanpäiväinen typerys... olet juuri samanalainen kuin useimmat muutkin muslimit... kitistään, mahtaillaan ja uhkaillaan kun erityiskohtelua ei järjesty... painu takaisin sinne tunkiolle mistä olet tullutkin.
Tasapuolisuuden nimissä myös juutalaiset ovat saaneet osansa vihanlietsonnasta.
Vasemmistopoliitikko Abid Q. Raja pelkää, että Pakistanissa ei rotuvihan levittämistä tulla hyvällä katsomaan jahka aamu siellä koittaa, ja että Norja kaivaa nyt verta nenästään.
Norjan islamilainen neuvosto loihti myös pikapikaa mediatiedotteen, jossa se syyttää turvallispoliisia Facebook-sivunsa moderoinnin laiminlyönneistä.
Jotta kaikki kunnon kaustin elementit varmasti olisivat kasassa, Dagbladet meni vielä kuvittamaan asiasta kertovan juttunsa tähänkin viestiin liittämälläni taideteoksella. Neuvosto piti lehden uutisointia vastuuttomana.
Dagbladet (http://www.dagbladet.no/2010/02/03/nyheter/pst/muhammed-tegningene/innenriks/tv_og_medier/10231757/) /
Dagbladet (http://www.dagbladet.no/2010/02/03/nyheter/muhammed-tegningene/innenriks/abid_q_raja/pst/10222956/) /
Dagbladet (http://www.dagbladet.no/2010/02/03/nyheter/karikaturtegninger/pst/profeten_muhammed/rasehets/10222684/)
Kuvan tyyppi näyttää kyllä enemmän ketkulta sialta kuin prohveetalta.
mikäpätä siinä, antaa veren valua norjan käkättimestä.
tulee mieleen, että pitääkö umpihulluja siivittää tekoihin, mistä vielä näemme painajaisia?
Luuliko joku nyt oikeasti, että muslimien massamaahanmuutto johtaisi johonkin ihanan monisuvaitsevaiseen yhteiskuntaan? Ei näistä uutisista ihan sellaista kuvaa välity. Mutta ehkä sitten Suomessa.
Voi tulla seuraamuksia joo.
Toisaalta hyvä, että tuollaiset näyttävät kuinka väkivaltaisesta porukasta on kyse niin toivoa että ihmiset heräävät todellisuuteen. Toisaalta tuo taas menee jo niin pitkästi huononkin maun yli, että kohu on itsestäänselvyys. Provosoinnissakin voi mennä liian pitkälle ja silloin tulee itse alottaneeksi sodan. Tuo kuva kun ei sisällä mitään varsinaista kritiikkiä vaan pelkkää provoa. Ei ole edes hauska. Pommiturbiini oli huomattavasti parempi ja osuvampi täsmäpommi.
Vaikka kuva on turvallisuuspoliisin "sivulla" niin viha tulee kohdistumaan kollektiivisesti koko kansaan. Jos (ja vain jos) vihapuheet ja uhkailut tulisivat kohdistumaan vain poliisiin, niin vastatoimet tulisivat olemaan varmasti riittävät. Mutta kuten historia opettaa aiemmista piirrustuksista, niin viha tulee kohdistumaan kaikkiin vääräuskoisiin.
Kyllä älämölöä riittää ilman yli vedettyä provoamista. Sen muslimit tekevät ihan itse. Pitäisi saada vaan enemmän julkisuuteen tilastoja ja moskeijoissa saarnattavia vihapuheita eikä filtteröidä sanomaa hämeenanttiloiden ja median läpi. "Ymmärtäjiä" olisi huomattavasti vähemmän kuin nyt tulevalla jihadilla.
Quote#3 Voisi lyödä vanhan liiton "kossupullo-vedon" täällä Hommassa, et koska Suomeenkin saadaan tällainen rikastuttajaneuvosto. "Suomen Islamilaisuuden loukkaamattomuus & poika ry"?
Ollut jo monta vuotta. Useampia erilaisia kilpailemassa hyvyydestään.
Siivosin ketjua. Paavom olkoon varoitettu off-topic-avauksista.
Oslon taksikuskit protestoivat Muhammad-pilapiirrosta vastaan
Tuhatkunta muslimitaustaista taksikuskia keskeytti lauantain vastaisena yönä työnsä Oslon keskustassa protestina profeetta Muhammad-pilapiirroksille. Norjalaislehti Dagbladet oli julkaissut keskiviikkona yhden piirroksista etusivullaan.
Spontaani mielenilmaus pantiin alulle perjantai-iltana, ja puuhamiehet kehottivat kuskeja panemaan autonsa parkkiin kello kahden ja neljän väliseksi ajaksi. Protesti sujui poliisin mukaan rauhallisesti.
Dagbladet käytti piirrosta kuvituksena jutussa, jonka mukaan turvallisuuspoliisi PST:n verkkosivuilta on linkki paljon pahaa verta herättäneisiin pilakuviin. Kuskien mielestä piirroksen julkaisu jälleen kerran oli tarpeeton.
"Halusimme näyttää vastustavamme sitä, että arvojamme pilkataan", sanoi kuljettaja Rashad Munir.
Hesari (http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/1135252671199)
Quote from: rähmis on 06.02.2010, 09:07:33
Oslon taksikuskit protestoivat Muhammad-pilapiirrosta vastaan
"Halusimme näyttää vastustavamme sitä, että arvojamme pilkataan", sanoi kuljettaja Rashad Munir.
Hesari (http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/1135252671199)
Koska norskit menee lakkoon, sillä maahanmuuttajat pilkkaavat heidän arvojaan jatkuvasti?
Oslon taksikuskit protestoivat Muhammad-pilapiirrosta vastaan
Lauantai 6.2.2010 klo 05.22
Tuhatkunta muslimitaustaista taksikuskia keskeytti lauantain vastaisena yönä työnsä Oslon keskustassa protestina profeetta Muhammad-pilapiirroksille.
Norjalaislehti Dagbladet oli julkaissut keskiviikkona yhden piirroksista etusivullaan.
Spontaani mielenilmaus pantiin alulle perjantai-iltana, ja puuhamiehet kehottivat kuskeja panemaan autonsa parkkiin kello kahden ja neljän väliseksi ajaksi. Protesti sujui poliisin mukaan rauhallisesti.
Dagbladet käytti piirrosta kuvituksena jutussa, jonka mukaan turvallisuuspoliisi PST:n verkkosivuilta on linkki paljon pahaa verta herättäneisiin pilakuviin. Kuskien mielestä piirroksen julkaisu jälleen kerran oli tarpeeton.
- Halusimme näyttää vastustavamme sitä, että arvojamme pilkataan, sanoi kuljettaja Rashad Munir.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2010020611068696_ul.shtml
Aiheeseen liittyen...
Ovatko norjalaiset leipiintyneet massamaahanmuuttoon? Mitä ihmettä! Facebook kiinni, tällainen tieto ei saa levitä!
Rupesin miettimään jos tettäisin paidan jossa on tämä Muhiksesta tehty pilapiirros ja pitäisin sitä koulussa(jossa muuten on lähemmäs parikymmentä muslimi oppilasta) niin miten mahdollisesti nämä muslimi oppilaat reagoisivat kuvaan. Eikö kuitenkin ole minun vapauteni pitää tällaista paitaa jossa on tämä muhiksen kuva.
Pakistanissa varmaan poltettaisiin lähetystöjä, en minä tiedä.
Hyvin tuo Norjan Islamilainen neuvosto ainakin vaikuttaa piiskaavan uskovia riehumaan jostain facebook -urpoilusta. Minusta on tavallaan hauskinta (koska yritän nykyään nauraa enkä kiristellä hampaita, oikeastihan tällainen voisi saada miehen heittäytymään hankeen odottamaan loppuaan), että nimenomaan Euroopassa asuvat imaamit ja erilaiset muslimineuvostot ovat ensimmäisenä yllyttämässä muslimeja reuhkaamaan. Siis sellaiset muslimit ja uskonoppineet jotka nauttivat nimenomaan kaikkia länsimaiden etuja kuten uskonnonvapaus, sananvapaus, sosiaaliturvatuki jne jne. Näin he kiittävät kauniisti.
Jos Norjan Islamilainen neuvosto ilmoittaisi että hajaantukaa, täällä ei ole mitään nähtävää, tai mikä parempaa ei ottaisi mitenkään kantaa, kukaan tai hyvin harva varmaan jaksaisi hermostua asiasta. Tai Abid Q. Raja ei olisi kertomassa pakistanilaisille, että nyt jotkut norjalaiset ovat laittaneet facebookin kuvan, josta teidän täytyy saada raivokohtaus. Niinhän Tanskan sarjakuvakaustissakin tapahtui, imaamit kokeilivat lännenvastaisen vihan lietsomista monta, monta kuukautta kuvien julkaisemisen jälkeen ihan poliittisista syistä ja hyvin onnistui. Suurin osa muslimeista oletettavasti toivo että koko asia olisi vain mennyt pois mutta ehei, Islamilainen neuvosto piti huolen ettei niin pääse käymään.
Oikeasti menisivät asumaan sellaiseen maahan jossa ei edes OLE facebookia ja jättäisivät ne muslimit joita ei kiinnosta kiihkoilu asumaan länteen.
Quote from: rähmis on 06.02.2010, 09:07:33
Oslon taksikuskit protestoivat Muhammad-pilapiirrosta vastaan
En tiedä Norjasta, mutta täälläpäin taksiliikenne on luvanvaraista touhua. Taksin on oltava liikenteessä silloin kun lupaviranomaisen kanssa on niin sovittu.
Jos olisin asiakkaana tuon takia jäänyt kadulle, niin varmaan olisin metelin nostanut.
Ja voipi olla että lakko tuntui jonkun verran taksikuskien tilipussissa, luulisi...
Taksimielenilmauksen primus motoriksi on paljastunut vihasivustoilta tunnetuksi tullut jihadisti Arfan Bhatti, jolla on vielä toistaiseksi ei-lainvoimainen 8 vuoden tuomio tapon yrityksestä plakkarissaan.
Monet uutissivustot Norjassa ovat oudosti alhaalla ja perjantaiksi Osloon on kaavailtu suurta pilakuvien vastaista mielenilmausta. Høyre-poliitikko Aamir Sheikh uumoilee kähinöitä olevan tulossa, mutta syy on tietenkin kuvat julkaiseen Dagbladetin.
Aftenposten (http://www.aftenposten.no/nyheter/iriks/article3510619.ece) / Aftenposten (http://www.aftenposten.no/nyheter/iriks/article3509516.ece)
Quote from: Kallioinen Käsi on 06.02.2010, 17:08:00
Ja voipi olla että lakko tuntui jonkun verran taksikuskien tilipussissa, luulisi...
Ei varmaan tunnu!! Pimeät taksit on hurahtanut liikkeelle heti.. :(
Quote from: rähmis on 10.02.2010, 22:44:01
Monet uutissivustot Norjassa ovat oudosti alhaalla
Kärsäni ei pettänyt taaskaan. Dagbladetin sivut olivat illalla poissa pelistä 2½ tunnin ajan turkkilaisten hakkereiden hyökkäyksen seurauksena.
Dagbladet (http://www.dagbladet.no/2010/02/10/nyheter/dagbladet/hacking/10336096/)
Verdens Gangissa katkos kesti kolme varttia ja vilunkipeliä epäillään sielläkin.
Verdens Gang (http://www.vg.no/teknologi/artikkel.php?artid=581648)
Tatiana Soskin
http://masada2000.org/tatiana.html
http://en.wikipedia.org/wiki/Tatiana_Soskin
Suomi... Euroopan Unioni... Norja tarvitsee työperäistä maahanmuuttoa, koska turskat ovat liian laiskoja ajaakseen taksin juoppovuoroja itse. Ja katsokaa mitä tapahtuu kun "strategiseen" elinkeinoon syntyy kyllin suuri osuus ihmisiä jotka laittavat pelit pussiin ei suinkaan rahan vaan uskontonsa vuoksi.
Tätä on tulossa lisää. Sitä kutsutaan kiristykseksi. Kuka ennen tätä ymmärsi että Oslon takseissa on uskonnollisilla verukkeilla masinoitavissa oleva viides kolonna?
Onneksi Suomessa mikään strateginen ala ei ole islaminuskoisten maahanmuuttajien varassa. Ainakaan liikenteen alalla.
....FFFFFFFFFFFFFFFFFFFFFFFFFFFFFUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUU
Tänään saattaa Oslossa jytistä. Taksikuskit uhkaavat samantyyppisellä "lakolla" kuin maanantaiaamuna. Uhoavat, että sittenhän juopot norjalaiset näkevät, mikä voima on maan muslimeilla.
http://www.vgtv.no/?id=28380
Oslon kaupunki on uhannut peruuttaa laittomasti liikenteestä jättäytyvien taksiluvat, saa nähdä kuinka käy.
Samaan aikaan järjestetään mielenosoitus, joka vaatii Dagbladetilta virallista anteeksipyyntöä Muhamed-kuvan painamisesta.
Mehboob ur-Rehman, pääimaami, ei ole suostunut viranomaisten pyynnöistä huolimatta vetoamaan mielenosoittajiin järjestyksen säilymisen puolesta, vaan on pessyt kätensä ja sanonut, että hän ei voi ottaa vastuuta yksittäisten raivostuneiden uskovien tekemisistä....
Ei hätää Oslon mielenosoituksen suhteen: se on Allah, joka ratkaisee, tuleeko siitä väkivaltainen vai ei, sanoo Mohyeldeen Mohammed, joka matkustaa Larvikista pääkaupunkiin "vastustamaan uutta ristiretkeä muslimeita vastaan"
http://www.nrk.no/nyheter/norge/1.6989851
Nyt muuten vasta tajusin että niitä islaminuskoisia kuskeja on Oslossa TUHATKUNTA!
Muistatteko tapaukset joissa Englannissa muslimitaksikuskit yms katutason duunarit käytännössä ylläpitävät naisten valvontaa, jäljittävät karanneita muslimityttöjä ja muuta sellaista? Karmivaa. Olisipa turvallinen olo ajella taksilla Norjassa islam-kriitikon laima otsassa...
Quote from: kurko69 on 06.02.2010, 13:48:39
Rupesin miettimään jos tettäisin paidan jossa on tämä Muhiksesta tehty pilapiirros ja pitäisin sitä koulussa(jossa muuten on lähemmäs parikymmentä muslimi oppilasta) niin miten mahdollisesti nämä muslimi oppilaat reagoisivat kuvaan. Eikö kuitenkin ole minun vapauteni pitää tällaista paitaa jossa on tämä muhiksen kuva.
Kokeile jos huvittaa. Kouluilla on erilaisia käytäntöjä; Suomen laki EI ole se ohjenuora jota seurataan. Eli vaikka sinulla on oikeus pitää päälläsi vaikka mitä kadulla, oppilaitoksella voi olla asiaan jotain huomautettavaa kun olet sen tiloissa.
Omasta mielestäni tuolle tielle on turha lähteä. Jotain paitanokittelukisaa opettajat viimeiseksi kaipaavat. Ja eikös tahallinen kiusanteko ole vähän... emmätiä, lapsellista?
Itse ilmaisen oppilaille kielteisen kantani hakaristeihin, sirppivasaroihin + CCCP-tekstiin, pyssyjä heiluttaviin gangstankuviin, seksuaalissävytteisiin kuviin ja teksteihin, huumausainemyönteisiin tai rikokseen yllyttäviin teksteihin, tai siihen jos perse näkyy. En todellakaan lähetä kotiin vaihtamaan, mutta jos opettajakunta sopii että näin tehdään, sitten näin tehdään.
Adolf Hitler on tour-paitoja ei ole näkynyt vuosikymmeneen, mutta siihen en puuttuisi. Samoin Iron Maiden-paidat joissa Eddie roikottaa irtihakattua päätä menee läpi. Suomikonepistooli-, Kiitos!-, leijona- tai suomenlippupaidat ovat halal.
/offtopic
L&T:n huoltomiehellä oli Aatu on tour paita pari vuotta sitten. Olin melko hämilläni, koska tämä ei ollut mikään "aatteen mies". Mahtoi nähdä siinä jotakin humoristista?
Tällaisen menin ja heräteostin pikkupierussa torikauppiaalta.
(http://www.maanpuolustusyhtio.fi/tuotekuvat/iso/35900_1.jpg)
En tosin arvaa pitää sitä kuin kotioloissa juuri Karjala-lippis assosiaatioiden takia. ;)
itselläni tuollainen paita
Quote from: Maahenki on 12.02.2010, 11:33:59
Ei hätää Oslon mielenosoituksen suhteen: se on Allah, joka ratkaisee, tuleeko siitä väkivaltainen vai ei, sanoo Mohyeldeen Mohammed, joka matkustaa Larvikista pääkaupunkiin "vastustamaan uutta ristiretkeä muslimeita vastaan"
http://www.nrk.no/nyheter/norge/1.6989851
Toi ny on aika perinteinen. Allahista riippuu nimittäin aika moni asia, esimerkiksi Sudanissa maaseudulla oikeastaan kaikki oli allahista kiinni, niin töihiin tulo, kuin sähköjen toimivuus ja kuulemma bussiliikenne. Joka asiaan vastaus oli "Ins allah"(tuosta kirjoitusasusta en ole läheskään varma), rujosti tulkattuna "riippuu allahista" tai "jos allah suo".
Quote from: Nikopol on 12.02.2010, 15:09:32
Nyt muuten vasta tajusin että niitä islaminuskoisia kuskeja on Oslossa TUHATKUNTA!
Joku tässä mättää. Oslossa ei ole tuhatta islaminuskoista taxikuskia. Tai jos olisi niin jokaista Oslon taxia ajaisi muslimi.
Maanantai aamuna ei kuitenkaan ole Oslossa tuhatta taksia liikenteessä (vaikka maanantai aamu 05-07 onkin usein alalla kiireinen). Oslon väkilukua voi verrata Helsinkiin: wikipedian mukaan Oslon väkiluku (2009)– Kaupunki 580 229.
Noin 3.000 henkeä on kokoontui luvattomaan mielenilmaukseen pari tuntia sitten Oslossa. Puheiden pitämisen jälkeen väki alkoi siirtyä rauhallisesti kohti Oslon rautatieasemaa.
Allah on ollut meille suosiollinen ainakin toistaiseksi, sillä ainoastaan yksi ilotulitteen tapainen paukku on pamahtanyt, mutta siitä ei aiheutunut henkilövahinkoja.
Poliisi on varmuuden vuoksi eristänyt talon, jossa Dagbladetin toimitus sijaitsee. Linkin takaa löytyy myös videokuvaa tapahtumasta.
Dagbladet (http://www.dagbladet.no/2010/02/12/nyheter/muhammed_tegningene/innenriks/10363924/)
(http://gfx.dagbladet.no/labrador/103/103666/10366619/jpg/active/503x.jpg)
Järjestäjän mukaan paikalle oltiin kokoonnuttu paheksumaan Dagbladetin päätöstä julkaista sikamuhammedin kuva, mikä on osa käynnissä olevaa islamin vastaista sotaa.
"Mikäli ei meininki muutu, odottaa Norjaa oma 911 tai metroisku. Tämä ei ole uhkaus, vaan varoitus", kertoi järjestäjäporukan puhemiehenä esiintynyt Mohyeldeen Mohammad.
Quote"Mikäli ei meininki muutu, odottaa Norjaa oma 911 tai metroisku. Tämä ei ole uhkaus, vaan varoitus", kertoi järjestäjäporukan puhemiehenä esiintynyt Mohyeldeen Mohammad.
Olikos se niin että Norjassa reserviupseerit säilyttää G kolmoset (http://en.wikipedia.org/wiki/Heckler_&_Koch_G3) kotonaan? Alan ymmärtää miksi.
Quote"Mikäli ei meininki muutu, odottaa Norjaa oma 911 tai metroisku. Tämä ei ole uhkaus, vaan varoitus", kertoi järjestäjäporukan puhemiehenä esiintynyt Mohyeldeen Mohammad.
Miksi näitä mehmettejä ei pistetä oikeuteen? Tuo "ei uhkaus, vaan varoitus" on puhdasta mafiameininkiä, jolla vouhkaajat yrittävät leipoa itselleen syytesuojaa juristeriaan hukkuvissa maissa. Ei nuo kikat päde oikeissa oikeusvaltioissa.
"Ei se ollut murha, vaan parin vuoden päästä tapahtuvaa ennakoivaa itsepuolustusta." Meneekö läpi?
Poliisi vahvistaa Aftenpostenin tiedot, joiden mukaan Oslon taksikuskeja oli uhkaamalla pakotettu mielenosoitukseen. Marsilla oli myös terroriepäilty Arfan Bhatti ja muita tunnettuja ääri-islamisteja sekä rikollista ainesta.
Aftenposten (http://www.aftenposten.no/nyheter/iriks/article3513877.ece)
Edit: Norjan telkkarin sivulla lisää videota plus juttua 911-uhkailusta.
NRK (http://www.nrk.no/nyheter/norge/1.6991566)
Aina kun rauhanuskontolaiset kunnostautuvat tällä tavalla, heidän uskontonsa nauttii minun silmissäni taas hiukan vähemmän arvostusta.
Turhaakin turhempi viesti. Mutta olkoot.
Quote from: rähmis on 12.02.2010, 19:19:07
Poliisi vahvistaa Aftenpostenin tiedot, joiden mukaan Oslon taksikuskeja oli uhkaamalla pakotettu mielenosoitukseen. Marsilla oli myös terroriepäilty Arfan Bhatti ja muita tunnettuja ääri-islamisteja sekä rikollista ainesta.
Aftenposten (http://www.aftenposten.no/nyheter/iriks/article3513877.ece)
Edit: Norjan telkkarin sivulla lisää videota plus juttua 911-uhkailusta.
NRK (http://www.nrk.no/nyheter/norge/1.6991566)
On siellä vaan liikkeellä sellainen voimavara, että jos niillä olisi vielä autoja... öö.
http://www.norwaypost.no/content/view/23188/26/
QuoteStreet demonstrations against Mohammed caricatures
Around 3000 Muslim demonstrators took to the streets in downtown Oslo Friday afternoon to protest against newspaper Dagbladet's publishing of a caricature of the prophet Mohmmed.
The demonstrators carried placards with texts like "We are Muslims, not terrorists" and "Stop the campaign against Muslims".
The demonstrators marched peacefully past the Parliament buildings and down to the Central Station.
The Norwegian Muslim Council had adviced against participating in the demonstration.
(NRK)
Rolleiv Solholm
Reilun tunnin päästä alkaa jo seuraava mielenosoitus sikäläisen eduskunnan edessä. Päivän iskulause on: "Loppu muslimivihalle Norjassa".
Erityisesti mielenosoituskomitean puhehenkilö Mohammed Khalilia korpeaa norjalaisten nettijulkaisujen yleisökommentit ja viranomaisten haluttomuus puuttua niihin sekä kaapukiellosta käytävä keskustelu.
Verdens Gang (http://www.vg.no/nyheter/innenriks/artikkel.php?artid=584149)
Tämänpäiväisen mielenilmaisun järjestävät sanoutuvat irti eilisistä terrorismivihjailusta, jotka ovat tulleet tuomituiksi Norjassa kautta poliittisen kentän tökerösti peiteltynä uhkailuna.
Norjan muslimineuvosto kehottaa jäämään kotiin...
QuoteThe Norwegian Muslim Council had adviced against participating in the demonstration.
...mutta silti 3000 mielenosoittajaa vähät välittää:
QuoteAround 3000 Muslim demonstrators took to the streets in downtown Oslo Friday afternoon to protest against newspaper Dagbladet's publishing of a caricature of the prophet Mohmmed.
Meillä Suomen islamilaista neuvostoa pidetään muslimien virallisena edustajana ja sen maltillisia kantoja osoituksena muslimien yleisestä mielipiteestä. Ainakaan Norjassa neuvostolla ei näköjään ole auktoriteettia muslimien keskuudessa.
QuoteKeskusjärjestö Suomen islamilainen neuvosto (Sine) on toiminut vuodesta 2006. Sen kanssa viranomaiset voivat halutessaan neuvotella muslimeja koskevista asioista.
Neuvoston äänenpainot ovat olleet maltilliset. Tämä kertoo siitä, että Suomesta puuttuu vahva äärioikeisto, joka provosoisi vihaa islamia kohtaan.
Sine ilmoittaa rakentavasti edistävänsä ymmärrystä sekä islamia kohtaan Suomessa että suomalaista kulttuuria kohtaan muslimien keskuudessa. Tavoitteena on estää islamilaisten ja myös islaminvastaisten ääri-ilmiöiden kehittyminen Suomessa.
Lauri Hannikainen HS 23.1.2010 (http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Suomessa+on+syyt%C3%A4+sallia+uskonnolliset+tunnukset/HS20100123SI1MA01fzn)
Edistypuolueen Siv Jensen pääsi eilen muistuttamaan Norjan islamisoitumisesta.
- Islamiseringen er i full ganghttp://www.nrk.no/nyheter/distrikt/ostlandssendingen/1.6992575
Nyt ulkoministeri Jonas Gahr Støere muistuttaa, että Jensen levittää vain pelkoa ja eikä osaa olla rakentava.
http://www.norwaypost.no/content/view/23192/1/
QuoteForeign Minister critical of statement by FrP-leader
The leader of the right wing Progress Party (FrP) Siv Jensen warns against what she calls the on-going Islamification of the Norwegian society. Foreign Minister Jonas Gahr Støere (photo) says she only spreads fear.
- She has no constructive proposals for how we should live together in a positive manner, Støre said.
At FrP's annual meeting on Saturday, Jensen, pointed to the recent demonstrations against Dagbladet's printing of Mohammed caricatures, and said the Government was not doing enough to defend freedom of expression. She implied that the Foreign Minister was acting cowardly.
Støre commented that Jensen was selective when she spoke of freedom of expression: - She is for the freedom of expression in principle, but when it comes to a legal demonstration which she does not like, then she is against, the Foreign Minister said.
- The very idea of freedom of expression is that you have to tolerate things that you deeply disagree with, Støre said.
(NRK)
Rolleiv Solholm
Video: Muslism threaten Norway with 911
http://www.youtube.com/watch?v=7-tBKczVVj4&feature=player_embedded
Ja näitä Thors haluaa Suomeen lisää. Herregud.
Norjalaisia 911:llä uhkaillut Mohyeldeen Mohammad säväyttää jälleen.
Tällä kertaa nuorukainen kertoo Klassekampen (http://www.klassekampen.no/57185/article/item/null) -julkaisussa, että homot tulisi tappaa.
Irakista lähtöisin oleva Mohyeldeen sanoo tukevansa Somalian nuorukaisia ja puolusteli viime vuoden lopussa maailmanmainetta niittänyttä kivitystuomiota (http://www.dagbladet.no/2010/02/13/nyheter/fotografi/utenriks/world_press/10379441/), jonka uhri hänen tietojensa mukaan oli homofiili. Lisäksi hän kertoi, ettei demokratialla ole mitään sijaa islamissa. Mutta tämänhän me jo tiesimmekin.
Verdens Gang (http://www.vg.no/nyheter/innenriks/artikkel.php?artid=587371)
Mikä ihme on homofiili? Jonkin verran homoudesta tiedän, mutta ekaa kertaa tuollaiseen sanaan törmään.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Homofiili
Päivän Mohyeldeen:
Poliisi on ottanut Mohyeldeenin talteen tänään iltapäivällä. Häntä epäillään Dagbladetin toimittajien uhkailusta. Dagbladet oli tehnyt hänestä ilmoituksen poliisille.
Lehden toimittajat olisivat halunneet jutella hänen kanssaan eilen. Mohyeldeen ei ollut kotosalla, joten lehtineekerit jäivät autoihinsa passiin. Kun sankari vihdoin saapui paikalle, journalistit esittäytyivät ja kertoivat asiansa.
Mohyeldeen vastasi, että jos toimittajat eivät vaihda maisemaa, heidät ammutaan.
Noin muuten Mohyeldeen on sitä mieltä, että Norjan ja muslimien välillä vallitsee sotatila.
Verdens Gang (http://www.vg.no/nyheter/innenriks/artikkel.php?artid=589522)
Kovasti toistelevat tuota "24-åringen" tuossa. Lie tarkoitus osoittaa, että kysymys on tietenkin vain nuorison kuohahtelusta ja viattomasta keppostelusta?
Quote from: MW on 17.02.2010, 20:43:35
Kovasti toistelevat tuota "24-åringen" tuossa.
Tulee mieleen "Dick Grayson, age twelve". [/sarjisnörtti-injoke]
Huoh. Tekkee pahhaa katsella videoita, kuvia ja uutismatskua joissa Skandinaviassa öyhötetään ja uhkaillaan tuohon malliin :[ Pidän tästä maailmankolkasta kovasti; on masentavaa että tännekin täytyy saada samanlaista hurlumheitä mitä muualla on jo nähty.
Tässä yksi linkki:
http://www.abcnyheter.no/node/104939
Lisää uutisia Norjasta ja jälkiseuraamuksista.
http://www.abcnyheter.no/nyheter/100217/raja-gir-sosialister-skylden-ekstrem-islam
Jos oikein ymmärsin, niin vasemmistopoliitikko Abid Q. Raja syyttää punavihreitä ääri-islamista ja toteaa sosialistien saavan maistaa nyt omaa lääkettään. Uskonnontutkija Jan Opsalin mukaan maltillisilla muslimeilla on ongelma - he eivät tiedä, miten heidän pitäisi suhtautua 24-vuotiaan Mohyeldeen Mohammadin sanomisiin. Elleivät he tuomitse Mohammadia, voivatko he olla kunnon muslimeja.
Ketku sika tai joku muu oikaiskoon, jos referaatti meni metsään.
Ihan hullufiilis tuolla norjassa vallitsee. :facepalm:
No, kaupunki sentään ryhdistäytyy jos tosiaan vetää ne taksiluvat pois.
Ehkäpä tarvittaisiin uusia yrittäjiä alalle.
Ensimmäinen äkkiseltään järkevänoloinen peliliike Mohyeldeen-kaustissa.
Larvikin muslimimaahanmuuttajat järjestävät huomenna mielenosoituksen, jossa sanoudutaan irti islamistien hapatuksesta.
"Haluamme tuoda julki, että terrorilla uhkaileva Mohyeldeen Mohammad ja hänen vaatimuksensa sharian käyttöönotosta sekä homojen kuoliaaksi kivittämisestä ei edusta maan muslimienemmistön näkemyksiä", kertovat tempauksen järjestäjät Malika Hamarash ja Ahmad Siddiq Umar.
Østlands-Posten (http://www.op.no/nyheter/article4979205.ece)
Sen verran puntti kuitenkin tutisee, että profilutunut paikallispoliitikko Hiam Al-Chirout ei varauksetta suosittele mielenilmaukseen osallistumista, sillä siitä saattaa kehkeytyä toraa eri muslimiryhmittymien välille.
Dagbladet (http://www.dagbladet.no/2010/02/21/nyheter/innenriks/karikaturtegninger/demonstrasjon/muslim/10519827/)
Tämä ei ole uhkaus, vaan varoitus
:facepalm:
alemman kuvan perusteella mielenosoitus ei ole kerännyt kovinkaan massiivista osanottoa, tekstinkin mukaan noin kymmenisen henkeä:
http://www.op.no/nyheter/article4981271.ece
Quote from: Titus on 22.02.2010, 16:49:13
alemman kuvan perusteella mielenosoitus ei ole kerännyt kovinkaan massiivista osanottoa, tekstinkin mukaan noin kymmenisen henkeä:
http://www.op.no/nyheter/article4981271.ece
Noin, nyt on nähty sekin, kuinka valtava, suvaitseva & rakastava
mutta niin pieni muslimienemmistö sanoutuu irti kiivailusta. Toivottavasti ei nyt sitten synny Tooraa ryhmittymien välille...
Quote from: MW on 22.02.2010, 18:33:31
Quote from: Titus on 22.02.2010, 16:49:13
alemman kuvan perusteella mielenosoitus ei ole kerännyt kovinkaan massiivista osanottoa, tekstinkin mukaan noin kymmenisen henkeä:
http://www.op.no/nyheter/article4981271.ece
Noin, nyt on nähty sekin, kuinka valtava, suvaitseva & rakastava mutta niin pieni muslimienemmistö sanoutuu irti kiivailusta. Toivottavasti ei nyt sitten synny Tooraa ryhmittymien välille...
"Kyseessä on median paisuttelema juttu. Mohyeldeen on oikeasti ihan kiltti kaveri ja hänen väitetyt sanomisensa olivat asiayhteydestä irroitettuja", kertoo mielenosoituksesta sivuun jättäytynyt Mohammed Ayob Østlands-Postenille. :D
VG (http://www.vg.no/nyheter/innenriks/artikkel.php?artid=593663) laski vihapuheita vastustaneitten mielenosoittajien määrän. Niitä oli 9.
Mohyeldeen puolestaan on karistanut Norjan tomut sandaaleistaan, mahdollisesti lopullisesti. Hän pirautti isukille aurinkoisesta Medinasta. Oli ehtinyt käydä pyllistelemässä profeetan moskeijassa.
Verdens Gang (http://www.vg.no/nyheter/innenriks/artikkel.php?artid=593675)
Ex-paatunut nuorisorikollinen nykyinen terroriepäilty Arfan Bhatti puolusti ponnekkaasti Mohyeldeenin homontappopuheita. Niin raamatussa kuin koraanissakin homous on kuolemansynti. Uskovana miehenä hän ei kyseenalaista kirjojen sanomaa.
Esitettyä kysymystä "haluaistiko että kaikki homot tapetaan?" Arfan ei halunnut kommentoida.
Verdens Gang (http://www.vg.no/nyheter/innenriks/artikkel.php?artid=587058)
Tähän koko ketjua ei voi kommentoida kuin tällä: :facepalm:
Good job, Norja, näin se homma hoidetaan!
...
Tähän vissiin sopisi hienosti se "99.999% pilaa 0.001%"-maineen juttu
Tosin rasististen maineen pilaajien prosentti taitaa olla vielä isompi. :roll:
Quote from: PaulR on 12.02.2010, 15:26:01
L&T:n huoltomiehellä oli Aatu on tour paita pari vuotta sitten. Olin melko hämilläni, koska tämä ei ollut mikään "aatteen mies". Mahtoi nähdä siinä jotakin humoristista?
Tällaisen menin ja heräteostin pikkupierussa torikauppiaalta.
(http://www.maanpuolustusyhtio.fi/tuotekuvat/iso/35900_1.jpg)
En tosin arvaa pitää sitä kuin kotioloissa juuri Karjala-lippis assosiaatioiden takia. ;)
Omistan saman paidan ja aikomuksenani on lisätä siihen puuttuva Suomen lippu. Odottaa kesäkautta ja tulevia rientoja Homman tiimoilta.
Quote from: rähmis on 12.02.2010, 18:58:00
Noin 3.000 henkeä on kokoontui luvattomaan mielenilmaukseen pari tuntia sitten Oslossa. Puheiden pitämisen jälkeen väki alkoi siirtyä rauhallisesti kohti Oslon rautatieasemaa.
Allah on ollut meille suosiollinen ainakin toistaiseksi, sillä ainoastaan yksi ilotulitteen tapainen paukku on pamahtanyt, mutta siitä ei aiheutunut henkilövahinkoja.
Poliisi on varmuuden vuoksi eristänyt talon, jossa Dagbladetin toimitus sijaitsee. Linkin takaa löytyy myös videokuvaa tapahtumasta.
Dagbladet (http://www.dagbladet.no/2010/02/12/nyheter/muhammed_tegningene/innenriks/10363924/)
(http://gfx.dagbladet.no/labrador/103/103666/10366619/jpg/active/503x.jpg)
Järjestäjän mukaan paikalle oltiin kokoonnuttu paheksumaan Dagbladetin päätöstä julkaista sikamuhammedin kuva, mikä on osa käynnissä olevaa islamin vastaista sotaa.
"Mikäli ei meininki muutu, odottaa Norjaa oma 911 tai metroisku. Tämä ei ole uhkaus, vaan varoitus", kertoi järjestäjäporukan puhemiehenä esiintynyt Mohyeldeen Mohammad.
Tätä herkkua on meillekin luvassa varsin lyhyellä tähtäimellä. Ainakin viimeistään sitten kun Turun islamilainen agitaatiokeskus valmistuu. Silloin alkaa todellinen vihanlietsonta kansanryhmää, suomalaisia, vastaan. Mutta luultavasti
Laki ei siihen puutu.
Quote from: rähmis on 17.02.2010, 00:05:32
Norjalaisia 911:llä uhkaillut Mohyeldeen Mohammad säväyttää jälleen.
Tällä kertaa nuorukainen kertoo Klassekampen (http://www.klassekampen.no/57185/article/item/null) -julkaisussa, että homot tulisi tappaa.
Irakista lähtöisin oleva Mohyeldeen sanoo tukevansa Somalian nuorukaisia ja puolusteli viime vuoden lopussa maailmanmainetta niittänyttä kivitystuomiota (http://www.dagbladet.no/2010/02/13/nyheter/fotografi/utenriks/world_press/10379441/), jonka uhri hänen tietojensa mukaan oli homofiili. Lisäksi hän kertoi, ettei demokratialla ole mitään sijaa islamissa. Mutta tämänhän me jo tiesimmekin.
Verdens Gang (http://www.vg.no/nyheter/innenriks/artikkel.php?artid=587371)
Kuika tämä oli jäänyt huomaamatta.
Mohyeldeenin peittelessä parhaan kykynsä mukaan himoaan homoseksuaalien kehoa kohtaan fantasioimalla homojen tappamisella, Norjan ensimmäinen julkilesbo, 75-vuotias Karen Christine "Kim" Friele oli tarjoutunut julkisesti kivitettäväksi Youngstorgetilla Oslon keskustassa viime kuun 17. päivä.
Kuten tunnettua, Mohyeldeen suksi Saudeihin eikä hommasta tullut mitään. Ihan hyvä, sillä poliisin mukaan kivitykset ovat (vielä) laittomia Norjassa.
(http://www.llh.no/LLH_der_du_bor/Rogaland/filestore/KimFriele_HelgeMikalsenVG.jpg)
Verdens Gang (http://www.vg.no/nyheter/innenriks/artikkel.php?artid=593461)
Taisin löytää uuden avatar-kuvan.
Julkilepson tarjous olisi kova juttu Jeddassa. Norjassa se on vain läppä, mutta ihan hyvä läppä kyllä.