Moskeijasta tulee pian kotikaupunkini maamerkki, vaikka vain hyvin pieni osa asukkaista on muslimeja. Perienglantilaiset ovat kauhuissaan.
Anna Mård, Lontoo
30.1.2010 07:04
Maanantai-iltana menen seuraamaan kunnanvaltuuston kokousta, jossa moskeijan rakennusluvasta päätetään. Sen kummemmin ajattelematta päädyn kokoussalin sivussa oleville yleisöpenkeille muiden valkoisten seuraan.
Olen paikalla muslimiyhteisön johtajan kutsumana, mutta silti askeleeni vievät omien joukkoon. Iso joukko muslimeja – pääosin miehiä – istuu salin takaosassa.
Kunnanvaltuusto hyväksyy moskeijasuunnitelman, vaikka sen tieltä täytyy purkaa rapistuva viktoriaaninen koulurakennus. Virkamiehet olisivat halunneet säilyttää sen.
Valtuuston mielestä paikkakunnan 500 aktiivisesti uskontoaan harjoittavaa muslimia on perustellut tarpeensa riittävän hyvin. Heidän lisäkseen moskeijaa käyttää tuhat muuta maallistunutta muslimia, joille se tarjoaa häiden, hautajaisten ja muiden tärkeiden perhemenojen pitopaikan.
Virkamiehistä poiketen kunnanvaltuutetut joutuvat puhumaan ja ottamaan kantaa omissa nimissään.
– He kaikki pelkäävät, raivoaa yksi moskeijan vastustajista päätöksen jälkeen.
Hän haluaisi äänestää seuraavissa vaaleissa ulkomaalaisvastaisuudestaan tunnettua kansanpuoluetta, BNP:tä, jos sillä vain olisi vaalipiirissä ehdokkaita.
Sharia-laki arveluttaa jo
Matkaan kaupungintalolta ystävieni seuraan viettämään skotlantilaista Burns Nightia ja syömään haggistä, sisäelimistä tehtyä perinteistä ryynimakkaraa. Moskeijauutisen kuultuaan he muistuttavat, että muslimeja on lopultakin vain pari prosenttia väestä.
– Siltikään päättäjät eivät uskalla kieltää heiltä mitään. Seuraavaksi tänne tulee varmaan sharia-laki, joukko kauhistelee.
– Muslimejahan täytyy aina miellyttää, muuten leimautuu poliittisesti epäkorrektiksi tai jopa rasistiksi.
Moskeijapäätös ylittää seuraavana päivänä lukiolaistenkin uutiskynnyksen. Poikani kavereista suuri enemmistö on raivoissaan ja kritisoi vanhempiensa tapaan pelkureiden valtuustoa. Joukossa on kuitenkin muutama poikkeus.
– On ihan yhdentekevää mitä uskontoja ihmiset haluavat harjoittaa ja minkälaisia rakennuksia he siihen tarvitsevat. Jos hankkeita kiellettäisiin pelkän ulkomaalaisuuden vuoksi, niin kaikenlainen radikalismi kasvaisi entistä enemmän, järkeilevät nämä nuoret.
Toisen polven brittejä
Useimpien täällä asuvien muslimien perheet tulivat Englantiin 1980-luvulla. Nykyiset keski-ikäisetkin ovat siis käyneet koulunsa Englannissa, he ovat Britannian kansalaisia ja heidän tuttavapiirinsä ulottuu muslimiyhteisön ulkopuolelle.
Minäkin tunsin oloni oudoksi – jopa pelkäsin – kun ensimmäisen kerran menin etsimään moskeijasta sopivia muslimeja haastateltaviksi tekeillä olevaan juttuuni. Länsimaisena naisena en ollut edes ihan varma siitä, mihin oveen minun sopii koputtaa ja mihin ei.
Moskeijan imaami osoittautui kuitenkin hyvin ystävälliseksi nuoreksi mieheksi, joka harmitteli lähinnä sitä, että muslimienkin joukossa maallistuminen leviää. Yhteisön johtaja puolestaan kertoi olevansa ravintoloitsija.
He kutsuivat minut kuulemaan valtuuston moskeijapäätöstä. He olivat ainoat tuntemani paikallaolijat enkä tietääkseni pelkää heitä tai heidän ystäviään.
Silti menin automaattisesti valkoisten puolelle istumaan – varmaan siksi, että he ovat minun näköisiäni. Se, että minäkin olen immigrantti, ei saanut minua tuntemaan yhteenkuuluvuutta muslimien kanssa.
Nyt kuntani perienglantilaiset manaavat moskeijahanketta. Rapistuva viktoriaaninen koulurakennus on pitänyt sisällään moskeijan jo 15 vuotta eikä se ole häirinnyt ketään.
Uudesta rakennuksesta sen sijaan tulee moskeijan näköinen. Outo ja pelottava.
http://www.taloussanomat.fi/ajatukset/2010/01/30/moskeija-tulee-pikkukaupunkiin/20101434/145