QuoteVIERASKYNÄ
Suomessa on syytä sallia uskonnolliset tunnukset
Maamme kannattaa pysyä liberaalilla linjalla ja sallia huivin käyttö kouluissa.
23.1.2010 3:00
A A Lauri Hannikainen Kirjoittaja on emeritusprofessori ja Euroopan neuvoston rasismin ja suvaitsemattomuuden vastaisen komission jäsen.
Euroopassa noudatetaan kolmea erilaista mallia suhtautumisessa uskonnollisten tunnusten käyttöön yhteiskunnan ylläpitämissä kouluissa: Tunnusten käyttö on kielletty neutraalisuuden periaatteen nimissä (Ranska). Jokainen koulu päättää asiasta itse (Belgia). Tunnusten käyttö sallitaan, kunhan ei mennä liiallisuuksiin (Suomi, Ruotsi). Liiallisena pidetään esimerkiksi kasvot peittävää huntua.
Belgian Antwerpenissa sijaitsevan Athenee-koulun rehtori Karin Heremans tuli tunnetuksi siitä, että hän puolsi koulujen sallivaa suhtautumista uskonnollisiin tunnuksiin. Hän vetosi uskonnonvapauteen, vähemmistöoikeuksiin ja kulttuurien väliseen vuoropuheluun. Viime kesänä hän kuitenkin käänsi kelkkansa ja määräsi kouluun uskonnollisten tunnusten kiellon.
Päätöstään Heremans perusteli sillä, että muslimityttöjen käyttämästä huivista oli tullut poliittinen tunnus. Muslimioppilaat ja heidän vanhempansa olivat ryhtyneet painostamaan huivia käyttämättömiä muslimityttöjä tulemaan kouluun huivi päässään. Athenee-koulun ilmapiiri oli ollut muita belgialaiskouluja liberaalimpi. Islamilaiset konservatiivit pääsivät kuitenkin järjestäytymään koulussa ja esittivät yhä enemmän vaatimuksia esimerkiksi oppilaiden oikeudesta olla osallistumatta tietyille tunneille ja retkille. Koulua vaadittiin myös luopumaan vanhempainilloista, joihin molemmat sukupuolet osallistuvat.
Belgiassa, kuten monissa muissakin Länsi-Euroopan maissa, on myös laajempi yhteiskunnallinen syy valtaväestön ja muslimisiirtolaisten välien huononemiseen: äärioikeiston lietsoma rasismi.
Äärioikeiston harjoittama propaganda on myrkyttänyt ilmapiiriä ja vaikeuttanut muslimien kotoutumista yhteiskuntaan. Puolustuskannalle joutuneiden muslimien taistelunhalu on vahvistunut.
Edellisen valossa voi kysyä, eikö Ranskan malli, uskonnollinen neutraliteetti, ole paras vaihtoehto. Se kieltää periaatteessa yhdenvertaisesti kaikkien uskonnollisten tunnusten käytön julkisissa kouluissa. Vaihtoehto voi olla monissa tilanteissa paras, mutta en suosittele sitä Suomeen.
Maassamme on yli 40 000 muslimisiirtolaista, ja määrä on kasvussa. Muslimiyhteisöjen ja valtaväestön väliset suhteet ovat olleet melko hyvät. Eniten ongelmia on aiheuttanut valtaväestön harjoittama syrjintä.
Suomen muslimiyhteisöjen järjestäytyminen on vielä käynnissä. Keskusjärjestö Suomen islamilainen neuvosto (Sine) on toiminut vuodesta 2006. Sen kanssa viranomaiset voivat halutessaan neuvotella muslimeja koskevista asioista.
Neuvoston äänenpainot ovat olleet maltilliset. Tämä kertoo siitä, että Suomesta puuttuu vahva äärioikeisto, joka provosoisi vihaa islamia kohtaan.
Sine ilmoittaa rakentavasti edistävänsä ymmärrystä sekä islamia kohtaan Suomessa että suomalaista kulttuuria kohtaan muslimien keskuudessa. Tavoitteena on estää islamilaisten ja myös islaminvastaisten ääri-ilmiöiden kehittyminen Suomessa.
Suomessa ei ole tarvetta vaikuttaa muslimeihin kielloilla. Maamme kannattaa pysyä liberaalilla linjalla ja sallia niin huivin käyttö kouluissa kuin minareettien rakentaminenkin.
Politiikan muutos olisi tarpeen vain, jos huivin käytöstä tulisi politiikanteon väline. Sellaista kehitystä ei ole näköpiirissä.
Sinen tukena ovat olleet Suomen vähemmistövaltuutettu sekä perinteinen muslimiväestömme tataarit ja heidän Suomen islamilainen seurakuntansa. Tataarit ovat kotoutuneet hyvin Suomeen mutta säilyttäneet oman uskontonsa ja kielensäkin. Heillä on kokemusta ja näkemystä siitä, miten muslimien kotoutuminen onnistuu. Tataariyhteisön soisikin antavan nykyistä vahvemmin asiantuntemustaan Sinen käyttöön.
http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Suomessa+on+syyt%C3%A4+sallia+uskonnolliset+tunnukset/1135252339102
Mikähän siinä on, että kun alkaa lukea tällaisella otsikolla varustettua tekstiä, niin ei mene kauaa, kun koko teksti muuttuu muslimi-scheisseksi.
QuoteMuslimiyhteisöjen ja valtaväestön väliset suhteet ovat olleet melko hyvät. Eniten ongelmia on aiheuttanut valtaväestön harjoittama syrjintä.
Alkaa olla jo niin väsynyttä, että en tiedä jaksaako edes puuttua tuohon.
QuoteÄärioikeiston harjoittama propaganda on myrkyttänyt ilmapiiriä ja vaikeuttanut muslimien kotoutumista yhteiskuntaan. Puolustuskannalle joutuneiden muslimien taistelunhalu on vahvistunut.
Repeilen.
Totta tosiaan, äärioikeistohan siinä on takana.
Aivan näin.
Muslimien kotouttaminen ei hyvinkin yleistä.
Suomessakin esiintyy huivittomien tyttöjen painostusta.
Tuo kirjoitti siis esimerkin siitä, että myönnytysten antaminen sen kun vain kannustaa uusiin täysin mielivaltaisiin vaatimuksiin ja heti perään, että meidän pitäisi sallia kaikenlaisia huiveja & minareetteja.
Jännä logiikka kyllä siinä, että muslimien halu elää muslimien tapaan johtuu äärioikeistolaisista.
"Tataarit ovat kotoutuneet hyvin Suomeen mutta säilyttäneet oman uskontonsa ja kielensäkin. Heillä on kokemusta ja näkemystä siitä, miten muslimien kotoutuminen onnistuu. Tataariyhteisön soisikin antavan nykyistä vahvemmin asiantuntemustaan Sinen käyttöön."
Eipä tässä tarvita edes tataarien erityisasiantuntemusta, että saataisiin tietää, miten ihmeessä muslimien kotoutuminen onnistuisi. Minäkin voin kertoa, että muslimit kotoutuvat, jos he tekevät kuten tataarit: opiskelevat, tekevät työtä, maksavat veroja, eivät vaadi erityiskohtelua, ovat kohteliaita eivätkä ylimielisiä, osaavat kielen, pitävät uskontonsa omana tietonaan, käyttäytyvät ulospäin kuin suomalaiset ja antavat käytöksellään ymmärtää, että kunnioittavat suomalaisia arvoja. Ei se tämän vaikeampaa ole.
Suomalaiset puolestaan voisivat vaatia muslimeilta samaa kuin suomalaisiltakin, ilman mitään erityispaijausta tai myötäilyä. Niin se kotoutuminen onnistuu, vaatimalla eikä voivottelemalla tai suomalaisia syyllistämällä.
Miksi muuten meidän pitäisi kysellä tataareilta yhtään mitään? Eikö se ole muslimien asia mennä kyselemään tataareilta, että "hei, miten te teitte sen?" Pitääkö joka asiassa muslimien pylly pyyhkiä? Tehdä kaikki heidän puolestaan? Sillä menolla he eivät ainakaan kotoudu, vaan oppivat odottamaan palvelua ja syyllistämään suomalaisia.
Tietenkään edes tataarit eivät voi auttaa mamumuslimeita, mikäli asian ydin piilisikin geenitasolla. Nähtäväksi jää.
Aina oppii jotakin uutta. Muslimit eivät siis tähtääkään maailmanvalloitukseen, elleivät äärioikeisto ja rasistit heitä siihen painosta. Eli kaiken takana on lihaa syövä, heteroseksuaalinen, rasistinen valkoinen mies.
Pitäisikö valkoisille miehille kehittää joku oma reservaatti, jotta he voisivat olla poissa paremman maailman tieltä? Olisi mielenkiintoista olla etäältä seuraamassa yhteiskuntakokeilua, missä muslimit ja suvaitsevaisto yhdessä rakentavat yhteiskuntaa ilman VHM:n aiheuttamaa häirintää.
Olen ihan oikeasti käynyt keskustelun jossa muslimien kepposia, ja nyt todellakin puhun "muslimeista" monoliittisena yksikkönä jota he eivät ole, perusteltiin sillä että on olemassa nappi jota painamalla "muslimikone" käy hyökkäykseen.
Periaatteen mukaan "muslimit" ovat ruskeita ihmisiä, joiden on pakko riehua ja polttaa lähetystöjä jos joku pahoittaa heidän mielensä. Tanskalaiset imaamit sanelevat, mikä on tämän päivän paha-mieli -ajatus. Omaa tahtoa heillä ei ole.
Näin siis monikultturistit. En ole koskaan kuullut rasistisempaa mielipidettä, tässä ollaan jo oikeasti riistämässä kaikilta muslimeilta jopa ihmisyys, ja lokeroimassa jokainen jonnekin robottiosastolle.
Mikä hiton "äärioikeisto" ja mikä hiton "häirintä"????.Onko noilla lehdillä nykyään niin pula uutisista että pitää keksimällä keksiä mistä kirjoittaa?.
ps. minusta tataarit pitäisi jättää rauhaan.
Quote
Äärioikeiston harjoittama propaganda on myrkyttänyt ilmapiiriä ja vaikeuttanut muslimien kotoutumista yhteiskuntaan...
...Eniten ongelmia on aiheuttanut valtaväestön harjoittama syrjintä.
Kirjoitetaanko näitä selvin päin?
QuoteMuslimioppilaat ja heidän vanhempansa olivat ryhtyneet painostamaan huivia käyttämättömiä muslimityttöjä tulemaan kouluun huivi päässään. Athenee-koulun ilmapiiri oli ollut muita belgialaiskouluja liberaalimpi. Islamilaiset konservatiivit pääsivät kuitenkin järjestäytymään koulussa ja esittivät yhä enemmän vaatimuksia esimerkiksi oppilaiden oikeudesta olla osallistumatta tietyille tunneille ja retkille. Koulua vaadittiin myös luopumaan vanhempainilloista, joihin molemmat sukupuolet osallistuvat.
Belgiassa, kuten monissa muissakin Länsi-Euroopan maissa, on myös laajempi yhteiskunnallinen syy valtaväestön ja muslimisiirtolaisten välien huononemiseen: äärioikeiston lietsoma rasismi.
Tässä tapauksessa "laajempi yhteiskunnallinen syy" tarkoittaa määrittelemätöntä ja todistamatonta kuten jumalan läsnäolo. Ideologinen ongelmanratkaisu lähtee siitä, että selkeää empiiristä syytä etnisten ryhmien välien hiertymiseen, muslimien jatkuvat lisävaatimukset, jotka ovat ristiriidassa eurooppalaisen kulttuurin kanssa, ei voida katsoa ongelmaksi, vaan ongelma on määrittelemätön suvaitsevaiston epäjumala, rasismi.
Tämä on taas eräs uskomattomimpia juttuja pitkään aikaan..
QuoteÄärioikeiston harjoittama propaganda on myrkyttänyt ilmapiiriä ja vaikeuttanut muslimien kotoutumista yhteiskuntaan. Puolustuskannalle joutuneiden muslimien taistelunhalu on vahvistunut
Vastaus:
Juuri äsken todettiin mediassa äärioikeiston olevan Suomessa marginaali-ilmiö. Isoja laitaoikean puolueita on toki Euroopan maissa, mutta kenelläkään ei ole määräävää asemaa. Kirjoittaja ei puutu ollenkaan siihen, että Euroopassa on paljon integroituneita ryhmiä. Miksi juuri muslimit tuntuvat olevan ongelmissa? Saattaisiko se johtua siitä, millaisia arvoja ja arvostuksia he saattavat jopa väkivalloin tuovat mukanaan?
QuoteMaassamme on yli 40 000 muslimisiirtolaista, ja määrä on kasvussa. Muslimiyhteisöjen ja valtaväestön väliset suhteet ovat olleet melko hyvät. Eniten ongelmia on aiheuttanut valtaväestön harjoittama syrjintä.
Vastaus: Tyypillinen perustelematon mocutus-väite. Muslimitaustaiset ns. maahanmuuttajat saavat täyden ylöspidon, runsaasti diskorahaa ja mitään velvollisuutta edes pieneen vastikkeellisuuteen ei ole. Lähinnä muslimiväestö Suomessa on tataareita lukuunottamatta profiloitunut valittamaan milloin mistäkin ja saamaan sen, omaa yhteiskunnan kustantamaa koulun uskonnonopetusta myöten.
QuoteSuomen muslimiyhteisöjen järjestäytyminen on vielä käynnissä. Keskusjärjestö Suomen islamilainen neuvosto (Sine) on toiminut vuodesta 2006. Sen kanssa viranomaiset voivat halutessaan neuvotella muslimeja koskevista asioista.
Suomen viranomaisten ei tarvitse (lainkaan mukaan) neuvotella minkään järjestön (r.y) kanssa. On turha yrittää luoda kuvaa jostakin pikku PLO:sta, jonka kanssa suomalaisten olisi omassa maassaan "neuvotella". Pamahtaako, jos neuvottelut eivät onnistu...?
QuoteNeuvoston äänenpainot ovat olleet maltilliset. Tämä kertoo siitä, että Suomesta puuttuu vahva äärioikeisto, joka provosoisi vihaa islamia kohtaan.
Vastaus: Ahaa, aivan, juurikin se, mitä äsken sanoin. Eli jos jos joku sanoo väärällä "äänenpainolla" jotain, niin "neuvosto" voi vähän suuttua ja sitten alkaa paukkua? Eli kirjoittaja oikeuttaa siis epäsuoraan länsimaita kohtaan tehtävän vihakiihotuksen moskeijoissa (vrt. Saksa ja UK).
QuoteSuomessa ei ole tarvetta vaikuttaa muslimeihin kielloilla. Maamme kannattaa pysyä liberaalilla linjalla ja sallia niin huivin käyttö kouluissa kuin minareettien rakentaminenkin.
Vastaus: Joo-joo. Mihin tämä väite perustuu, missä perustelut? Miksi sitten muslimimaissa on tarvetta vaikuttaa länsimaalaisiin kielloilla? Miksi niin usea muslimimaa pitää fanaattisesti kiinni kivikautisista säännöistään. Suomella ei eurooppalaisten kokemusten (vrt. Ruotsi) perusteella ole yhtään pätevää syytä sallia minkäänlaista islamin näkyvämpää maihinnousua. Ylipäätään kirjoittaja jättää avoimeksi sen, miksi muslimien pitäisi saada jotain erityiskohtelua.
Pikaisen googletuksen perusteella Hannikaisen voisi sanoa kuuluvan tähän päivystävien ihmisoikeusdosenttien ryhmään, vaikka hänen virallinen arvonimensä on kansainvälisen oikeuden dosentti ja Turun yliopiston kansainvälisen oikeuden professori emeritus.
Siispä jutun laatu, tai se että millaisen viiteryhmän henkilö tässä on sen takana, ei kauheammin yllätä.
Jostain syystä en ole kauhean yllättynyt, että artikkelin kirjoittaja Lauri Hannikaisella on oikeustieteellinen koulutus ja hän on ollut puhujana Demlan kesäseminaarissa (http://www.demla.fi/semma2006.htm).
Quote from: Eino P. Keravalta on 23.01.2010, 08:45:20
"Tataarit ovat kotoutuneet hyvin Suomeen mutta säilyttäneet oman uskontonsa ja kielensäkin. Heillä on kokemusta ja näkemystä siitä, miten muslimien kotoutuminen onnistuu. Tataariyhteisön soisikin antavan nykyistä vahvemmin asiantuntemustaan Sinen käyttöön."
Aika uskomatonta puppua. Yllä oleva perustuu peruisoletukseen, että kaikki konfliktit ihmisten tai ihmisryhmien välillä perustuvat tiedon puutteeseen tai kommunikaatiovaikeuksiin, ja kun kommunikaatio saadaan toimimaan ongelmat katoavat. Jokainen hieman ajatteleva tajuaa ettei näin ole. Yksilön ja yhteisön omat intressit ratkaisevat sen, hakeeko se konflikteja vai pyrkiikö elämään sovuissa.
Ainakin yksi asia on totta. Ko yhteisö ei aikanaan saanut erityisiä kotouttamistoimia tai mykyisen kaltaista sosiaaliturvaa. He kotoutuivat, koska oli pakko.
Mitä tulee ylimielisyyteen, ei tataarit ole immuuneja sille. 1980-luvulla käytiin uskonnontunnilla moskeijassa. Kyllä imaamin asenne oli varsin ylimielinen: me olemme oikeassa ja te väärässä. Synagogassa rabbiinin asenne oli aivan toinen, tyyliin: tämä on meidän uskontomme, toki tähän voi liittyä, mutta enne ne erikseen käännytä.
Hannikaisella (tai mitä propagandapamflettia hän sitten siteeraakaan) ei näemmä ole syy-seuraus -suhteen käsite hallussa. Puheena olevien maahanpyrkijäryhmien integraatiopotentiaalia alettiin arvostella (= kyseisen kirjoittajan "äärioikeisto") vasta, kun se osoittautui kertakaikkisen kelvottomaksi.
QuotePäätöstään Heremans perusteli sillä, että muslimityttöjen käyttämästä huivista oli tullut poliittinen tunnus. Muslimioppilaat ja heidän vanhempansa olivat ryhtyneet painostamaan huivia käyttämättömiä muslimityttöjä tulemaan kouluun huivi päässään. Athenee-koulun ilmapiiri oli ollut muita belgialaiskouluja liberaalimpi. Islamilaiset konservatiivit pääsivät kuitenkin järjestäytymään koulussa ja esittivät yhä enemmän vaatimuksia esimerkiksi oppilaiden oikeudesta olla osallistumatta tietyille tunneille ja retkille. Koulua vaadittiin myös luopumaan vanhempainilloista, joihin molemmat sukupuolet osallistuvat.
Jos nyt otan tämän ja aloitan sillä keskustelun tästä vaikkapa Iltalehden keskustelupalstalla, niin onko se äärioikeistolaista propagandaa??
Veikkaan, että professorilla on SDP:n jäsenkirja. Sen verran vahvasti tässä dunkkishaisee punaviini, vakosamettihousut ja 1968
http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Suomessa+on+syyt%C3%A4+sallia+uskonnolliset+tunnukset/1135252339102
Mistä näitä oikein tulee?
Jos pääkirjoitussivulle kirjoittaa jotain, kirjoituksen pitäisi perustua johonkin todelliseen ja varmennettavissa olevaan eikä "huuhaahan". Yksi kommentti, kirjoituksessa on aineksia vaikka kuinka moneen:
QuoteMaassamme on yli 40 000 muslimisiirtolaista, ja määrä on kasvussa. Muslimiyhteisöjen ja valtaväestön väliset suhteet ovat olleet melko hyvät. Eniten ongelmia on aiheuttanut valtaväestön harjoittama syrjintä.
Mikä on se "valtaväestön harjoittama syrjintä"? Konkreettisia esimerkkejä?
Eniten ja vakavimpia ongelmia on aiheuttanut muslimisiirtolaisten sopeutumattomuus ja syyllistyminen rikoksiin, ja Suomen poliitikkojen ja viranomaisten lepsu suhtautuminen tähän.
Muslimisiirtolaiset ovat huomattasti yliedustettuina rikostilastoissa, varsinkin vakavien rikosten kohdalla. On tapauksia, että muslimisiirtolainen on syyllistynyt jopa satoihin rikoksiin, ja saa edelleen asua Suomessa!? Vastikään muslimisiirtolainen syyllistyi viiden ihmisen raakaan murhaan, syyllistyttyään sitä ennen lukuisiin rikoksiin Suomeen tulonsa jälkeen.
Laki antaisi mahdollisuuden karkottaa tällaiset henkilöt Suomesta, mutta sitä ei jostain syystä sovelleta, mikä on huomattavasti suurempi ongelma kuin valtaväestön kuvitellusti harjoittama syrjintä.
QuoteBelgiassa, kuten monissa muissakin Länsi-Euroopan maissa, on myös laajempi yhteiskunnallinen syy valtaväestön ja muslimisiirtolaisten välien huononemiseen: äärioikeiston lietsoma rasismi.
Komppaan, joskin eri tavalla kuin mitä kirjoittaja lienee tarkoittanut. Kaikki äärioikeisto ei ole valkoista. Mitä muuta fundamentalistimuslimit ovat kuin (islamilaista) äärioikeistoa?
Jos hokema "Suomessa voidaan oppia muiden tekemistä virheistä" pitää paikkansa, niin näyttääpä siltä että nykyistäkin linjaa olisi syytä tiukentaa ainakin maahan tulijoiden vastaanotossa. Kun nyt on jo lapsimorsiamia puolusteleva imaami ja esitetty myös vaatimuksia islamilaisen mallin mukaisesta kouluopetuksesta, jossa tiettyjä aineita ei olisi ollenkaan.
Kokonaiskuvasta käsitystä antaa myös ns. maltillinen muslimi Husein Mohammed (vihr.) kannattaa muslimien ympärileikkausten tuomista julkisen terveydenhuollon kustannettaviksi. Husein Mohammed on kritisoinut mm. Khodr Chebabia tämän lapsimorsian-lausunnoista ja esittänyt suurelta osin sellaisia linjauksia jolloin rinnakkaiselo olisi muslimien kanssa varsin helppoa ja heidän eroavaisuutensa suhteellisen huomaamatonta. Nykyisin tulijoista yhä suurempi osa valitettavasti linnoittautuu omiin kulttuuriperinteisiinsä ja vaatii niitä kohtaan "suvaitsevaisuutta" joskin itse arvostelevat länsimaista kulttuuria yleisesti ja suomalaisuutta erityisesti.
Tiivistelmä:
- Jos väleissä on ongelmia, se johtuu lähinnä valtaväestön harjoittamasta syrjinnästä.
- Jos välit huononevat, se johtuu äärioikeiston lietsomasta rasismista.
- Jos kotouttaminen ei suju, se johtuu äärioikeiston propagandasta.
- Jos Suomeen ei synny vahvaa äärioikeistoa, niin Islamilaisen neuvoston äänenpainot pysyvät maltillisina.
- Koska muslimien toimilla ei ole poliittista ulottuvuutta, niin niihin ei pidä puuttua millään tavalla.
Hannikaisen esittämä malli pysyy johdonmukaisena vain siinä tapauksessa, että Suomeen saadaan syntipukiksi vahva äärioikeisto tai jokin jota voidaan nimittää sellaiseksi. Sitten kaikki loksahtaa kohdalleen ja muslimit voivat tehdä vapaasti mitä haluavat, koska heidän tekonsa on seuraus, ei syy.
Loppujen lopuksi Hannikainen nostaa tässä esille muslimien sijasta "äärioikeiston", joka on kaiken pahan alku ja juuri. Sen synty täytyy estää ja se onnistuu säätämällä äärioikeiston toiminnan estäviä lakeja.
Lauri Hannikainen toimii ECRIn (Euroopan rasismin ja suvaitsemattomuuden vastainen komissio) asiantuntijana ja on osallistunut aktiivisesti ECRIn kannanottojen ja suositusten valmisteluun. ECRI vaatii Eurooppaan uusia rasisminvastaisia lakeja. ECRIn mukaan esimerkiksi Tanskassa "ilmaisunvapaus on liian laaja", Tanskan Kansanpuolue "hyökkää rasistisin sanakääntein muslimeita vastaan" ja "hallituksen tulee toimeenpanna julkisuuskampanjoita monikulttuurisen yhteiskunnan puolesta".
Suomi on toteuttanut ECRIn maaraporttien suosituksia uusissa laeissa ja lakiesityksissä mm. kansalaisuuden saannin helpottamisessa, rasististen rikoksien käsittelyssä ja turvapaikanhakijoiden valitusoikeudessa. ECRI on aiemmin kritisoinut Suomea vähäisistä tuomioista rasistisen materiaalin levittämisestä Internetissä ja muukalaisvihamielisistä mielipiteistä tiedotusvälineissä.
QuoteECRI kehottaa Suomen viranomaisia harkitsemaan nimenomaisesti poliittisten
puolueiden kannattajien rasistiseen ja muukalaisvihamieliseen kielenkäyttöön
puuttuvien säännösten sisällyttämistä lakiin.
ECRI: Kolmas Suomea koskeva raportti (http://www.coe.int/t/dghl/monitoring/ecri/Country-by-country/Finland/FIN-CbC-III-2007-23-FIN.pdf) (2006)
http://www.coe.int/t/dghl/monitoring/ecri/library/publications_en.asp
Mielestäni Hannikaisen artikkeli on Hesarin peitelty vastine rasistiset rikokset -työryhmän lakiesitykselle. Sananvapautta on rajoitettava, jotta Suomeen ei synny äärioikeistoa, muuten muslimit suuttuvat. Tämä on Hannikaisen ja Hesarin viesti.
Tavattoman vaikutusvaltainen ja silti hienovaraisesti täysin näkymätön ja kuulumaton tämä Suomen äärioikeisto. Voisikohan professori kertoa mistä sen löytää, alkoi kiinnostamaan.
Radikaali islam on äärioikeistoa. Joten tähän soveltamalla mokuttajien logikkaa kaikki muslimit ovat äärioikeistoa.
Kuvottavaa tekstiä ja kuvottava äijä. Huolestuttavaa, että tuollaisia ihmisiä on vaikutusvaltaisissa asemissa.
Quote from: Eino P. Keravalta on 23.01.2010, 08:45:20
"Tataarit ovat kotoutuneet hyvin Suomeen mutta säilyttäneet oman uskontonsa ja kielensäkin. Heillä on kokemusta ja näkemystä siitä, miten muslimien kotoutuminen onnistuu. Tataariyhteisön soisikin antavan nykyistä vahvemmin asiantuntemustaan Sinen käyttöön."
Eipä tässä tarvita edes tataarien erityisasiantuntemusta, että saataisiin tietää, miten ihmeessä muslimien kotoutuminen onnistuisi. Minäkin voin kertoa, että muslimit kotoutuvat, jos he tekevät kuten tataarit: opiskelevat, tekevät työtä, maksavat veroja, eivät vaadi erityiskohtelua, ovat kohteliaita eivätkä ylimielisiä, osaavat kielen, pitävät uskontonsa omana tietonaan, käyttäytyvät ulospäin kuin suomalaiset ja antavat käytöksellään ymmärtää, että kunnioittavat suomalaisia arvoja. Ei se tämän vaikeampaa ole.
Näinhän minäkin olen yrittänyt toimia. Olen menestynyt kohtalaisesti, ja vaikeita ristiriitoja yhteisön kanssa ei ole ollut. Miksi sama kansanmiehen menestysresepti ei passaisi afromusuarabille? Vai onko se toiseuden edustaminen sittenkin akikkein tärkein asia ja arvo?
Lienee turha odotella tältä hepulta mitään perusteita tai viitteitä väittämilleen, koska niitä ei ole. Huolestuttavaa tässä on se, että Hyysäri jatkaa mokupropagandaansa valitsemalla sopivaksi katsomansa kirjoittajat, tässä tapauksessa siis tämän Hannikaisen. Koska kyseessä on "tohtorismies" ja oikein "dosentti", saadaan tämä räikeä valehtelukirjoitus uppoamaan moneen tavalliseen lukijaan välittämänä totuutena. Turha kuvitella, että Hyysärissä olisi tapahtunut mitään täyskäännöstä, toimituskunta ja sensorit ovat edelleen niitä samoja.
Onneksi tuo kauhufiktiosatu oli pääkirjoitussivulla, joten terveet nuoret eivät törmää tuohon. Vähän varttuneemmat kyllä huomaavat, että kirjoittajan hissi on jäänyt kerrosten väliin.
Aikamoinen disinformaatiopläjäys tosiaan. Vai on muualla Europaassa vahva äärioikeisto lyömässä kapuloita rattaisiin muslimien integraatiolle? No, jos onnistuneen integraation mittarina on mahanmuuttokohteen muuttaminen paikallisia oloja vastaavaksi, niin uskoisin että tätä kehitystä vastustaa myös muut kuin "äärioikeisto".
Quote from: Femakko on 23.01.2010, 11:12:08
Komppaan, joskin eri tavalla kuin mitä kirjoittaja lienee tarkoittanut. Kaikki äärioikeisto ei ole valkoista. Mitä muuta fundamentalistimuslimit ovat kuin (islamilaista) äärioikeistoa?
Roger That! Tämän näkökulman soisi tulevan enemminkin esille. Ei vähiten siksi, että siinä on vissi pointti.
"Demlahan se siellä, ota Demla pois"
Pelottavaa, että näin ajattelevat ihmiset tekevät myyräntuotään oikeusministeriössä ja muualla. Mitä sitten, kun viimeiselläkin kantaväestön edustajalla on ajatustenhallintasiru päässään, mutta saman siirtolaissakin ongelmat vain pahenevat?
Avoimen tiedonvälityksen suurin ja kaunein airut voisi artikkelikirjoittajan nimen ohella mainita mahdolliset puoluekytkennät ja muut relevanteiksi katsottavat taustatiedot. Jälkimmäisiin lukisin mielelläni juristikirjoittajien osalta maininnan "demla" tai "ei-demla". Toisaalta onhan se tietysti niinkin, että jälkimmäiseen ryhmään kuuluvat eivät juurikaan läpäise Hesarin sisäistä kontrollia.
Quote from: Mursu on 23.01.2010, 09:58:54
Quote from: Eino P. Keravalta on 23.01.2010, 08:45:20
"Tataarit ovat kotoutuneet hyvin Suomeen mutta säilyttäneet oman uskontonsa ja kielensäkin. Heillä on kokemusta ja näkemystä siitä, miten muslimien kotoutuminen onnistuu. Tataariyhteisön soisikin antavan nykyistä vahvemmin asiantuntemustaan Sinen käyttöön."
Aika uskomatonta puppua. Yllä oleva perustuu peruisoletukseen, että kaikki konfliktit ihmisten tai ihmisryhmien välillä perustuvat tiedon puutteeseen tai kommunikaatiovaikeuksiin, ja kun kommunikaatio saadaan toimimaan ongelmat katoavat. Jokainen hieman ajatteleva tajuaa ettei näin ole. Yksilön ja yhteisön omat intressit ratkaisevat sen, hakeeko se konflikteja vai pyrkiikö elämään sovuissa.
Ainakin yksi asia on totta. Ko yhteisö ei aikanaan saanut erityisiä kotouttamistoimia tai mykyisen kaltaista sosiaaliturvaa. He kotoutuivat, koska oli pakko.
No mutta siinähän tuli hyvää pointtia. Muutamasta pienestä kirjoitusvirheestä huolimatta.