Vastaanottokeskuksen johtaja Jari Kähkönen on kiusaantunut keskuksen viidennen ja kuudennen kerroksen keittiöihin sijoitettujen ilmaisimiin.
QuoteImatran paloasemalta on käyty 26 kertaa joulukuun puolivälin jälkeen toteamassa aiheeton automaattihälytys Joutsenon vastaanottokeskuksessa.
Tekniset ongelmat laitoksen automaattisissa palohälyttimissä eivät ole ratkenneet uusien laitteiden käyttöönoton jälkeenkään.
Vastaanottokeskuksen johtaja Jari Kähkönen on kiusaantunut keskuksen viidennen ja kuudennen kerroksen keittiöihin sijoitettujen ilmaisimien, jotka ovat juoksuttaneet enimmillään neljä kertaa päivässä palomiehiä tutkimaan hälytyksen syytä.
- Monitoimi-ilmaisimien pitäisi reagoida sekä savuun että lämpöön, mutta jostakin syystä ne on säädetty tällä hetkellä liian herkälle.
Ilmaisimet ovat ruuanlaiton aikana lauenneet toimimaan vähäisestäkin kärystä.
Kähkönen lupaa asian korjautuvan tammikuun puoliväliin mennessä, kun laitteiston toimittaneen yrityksen edustajat tulevat tutkimaan tilannetta.
http://www.esaimaa.fi/Online/2010/01/08/Vastaanottokeskukseen+26+v%E4%E4r%E4%E4+paloh%E4lytyst%E4+kahdessa+viikossa/201018264091/4
Quote from: riposti on 08.01.2010, 09:47:28

se on kumma juttu kun tuollaisiin kiinteistöihin, jossa ei ole keittiön vaatimaa ilmanvaihtoa tehdään keittiöitä. meitillä oli ihan sama ongelma täällä kun spr ajattelei, että keittiöhän syntyy siitä, että huoneeseen nostaa hellan...
hassua muuten, että kun yksityishenkilö yrittää samantyylistä touhua niin johan on 1000 virkamiestä huutamassa. rikastustapauksissa on kyse vaan viallisesta palohälyttimestä?!
no maassa maan tavalla, sovelletusti ainakin.
Quote from: riposti on 08.01.2010, 09:47:28
Vastaanottokeskuksen johtaja Jari Kähkönen on kiusaantunut keskuksen viidennen ja kuudennen kerroksen keittiöihin sijoitettujen ilmaisimiin.
QuoteImatran paloasemalta on käyty 26 kertaa joulukuun puolivälin jälkeen toteamassa aiheeton automaattihälytys Joutsenon vastaanottokeskuksessa.
Tekniset ongelmat laitoksen automaattisissa palohälyttimissä eivät ole ratkenneet uusien laitteiden käyttöönoton jälkeenkään.
Vastaanottokeskuksen johtaja Jari Kähkönen on kiusaantunut keskuksen viidennen ja kuudennen kerroksen keittiöihin sijoitettujen ilmaisimien, jotka ovat juoksuttaneet enimmillään neljä kertaa päivässä palomiehiä tutkimaan hälytyksen syytä.
- Monitoimi-ilmaisimien pitäisi reagoida sekä savuun että lämpöön, mutta jostakin syystä ne on säädetty tällä hetkellä liian herkälle.
Ilmaisimet ovat ruuanlaiton aikana lauenneet toimimaan vähäisestäkin kärystä.
Kähkönen lupaa asian korjautuvan tammikuun puoliväliin mennessä, kun laitteiston toimittaneen yrityksen edustajat tulevat tutkimaan tilannetta.
http://www.esaimaa.fi/Online/2010/01/08/Vastaanottokeskukseen+26+v%E4%E4r%E4%E4+paloh%E4lytyst%E4+kahdessa+viikossa/201018264091/4
Muistanko väärin vai koituiko tuollaisista turhista hälytyksistä jopa mukavasti ylimääräisiä kustannuksia?
Quote
- Monitoimi-ilmaisimien pitäisi reagoida sekä savuun että lämpöön, mutta jostakin syystä ne on säädetty tällä hetkellä liian herkälle.
Vika lienee siinä että monitoimi-ilmaisimia ei ole säädetty monikulttuurimoodiin joka ohittaa esim. lattialla poltettavat nuotiot tai autonrenkaat.
Likaiset hellat siellä vain rasistisesti käryää ja apeat verhot ehkäisevät aukaisemaan ikkunoita. Lisäksi rasistinen pakkanen paukkuu, niin ei kukaan tällä kelillä voisikaan ikkunoita avata.
Quote
Monitoimi-ilmaisimien pitäisi reagoida sekä savuun että lämpöön, mutta jostakin syystä ne on säädetty tällä hetkellä liian herkälle.
Rasistinen insinööri ei ole huomannut säätää monitoimi-ilmaisinta reagoimaan myös monikulttuuriseen ruokaan.
Edit: Rouge hokasi nopeammin ;D
http://vastaanottokeskusinfo.wikidot.com/joutseno
siinä vähän lisää juttua
Quote from: Rouge on 08.01.2010, 10:23:06
Quote
- Monitoimi-ilmaisimien pitäisi reagoida sekä savuun että lämpöön, mutta jostakin syystä ne on säädetty tällä hetkellä liian herkälle.
Vika lienee siinä että monitoimi-ilmaisimia ei ole säädetty monikulttuurimoodiin joka ohittaa esim. lattialla poltettavat nuotiot tai autonrenkaat.
Kenkien kuivaaminen mainitsematta! :)
Vieläkö siellä mahdetaan tupakoida sisällä, näillä pakkasilla aika todennäköistä.
Quote from: Teemu Lavikka on 08.01.2010, 10:29:48
http://vastaanottokeskusinfo.wikidot.com/joutseno
siinä vähän lisää juttua
uskokaas nyt "asiantuntijaa".. syy noihin turhiin hälytyksiin on ilmanvaihdossa.
nuo vanhat rakennukset, jotka ovat yleensä keskuskeittiöpohjaisia opiskelu ja majoitustilaa täynnä, eivät ole soveliaita siihen, että ruuanvalmistuspisteitä tehdään sinne sun tänne.
minulla on yksi projekti meneillään, missä pitäisi tehdä ammattikäyttöinen valmistuskeittiö. ilmanvaihto-ongelmat ovat ylivoimaisesti kallein ja vaikein asia lupaprojektissa.
nyt jos joku paikallinen haluaisi tehdä joutsenon kunnalle ilmoituksen tuosta rakennusongelmasta niin siitä saisi ihan varmasti kaikkea mielenkiintoista aikaiseksi...
meillä täällä paikallinen paloasioiden ammattilainen ei olisi tuohon antanut lupaa ollenkaan. no ei tarvinnut ottaa tuohon kantaa kun projekti kaatui ennen tuota vaihetta.
turha syyttää laitteistoa kun koko talon käyttötarkoitus muuttui. laitteet toimivat kuten pitääkin, hälyttävät jos ilma on tarpeeksi huono!
Meinaatko, että ilmaisimet eivät laukea, jos keittiössä poltellaan jos ilmanvaihto on riittävä? anteeksi, mutta epäilen että laukeavat. mitenkäs se olikaan tuon tupakkalain kanssa? mutta mitäs turhia, eiväthän heitä muutkaan lait koske kuten meitä han-suomalaisia.
Quote from: Etelä-Saimaa 2.10.2009Suuri osa Joutsenon vastaanottokeskuksen hälytyksistä on liittynyt esimerkiksi ruuanlaittoon tai tupakointiin.
Quote from: Koskela Suomesta on 08.01.2010, 10:46:36

siis tarkoitatko tupakkaa?
no melkoinen savutus saa olla, että hälyt tuosta laukeaisivat, mutta eihän se mahdotontakaan tietysti ole. hyvän ilmanvaihdon omaavassa ammattikeittiössä saa kyllä polttaa ihan kuinka paljon tahansa ilman palohälytystä.
pointti kuitenkin on se, että kunnallinen rakennusvalvonta on nyt hieman ilmeisesti nukkunut. potkikaapas paikalliset se hereille...
Lieneeko palohälyttimet lauenneetkin hermojen käryämisestä? ;)
"Etelä-Saimaa: Kaksi sairaalaan ja neljä putkaan vastaanottokeskuksen joukkotappelusta (17.6.2009)"
Myös pientä ristiriitaisuutta lausunnoissa:
"Vielä tähän mennessä ei tappeluissa ole ollut kyse ideologioista, poliittisista asioista tai kansalaisuuksista."
Kuitenkin jostain syystä:
"Samaan huoneeseen pyritään kuitenkin majoittamaan vain samaa kansalaisuutta edustavia. Vesivalo ei kerro tappeluun osallistuneiden kansallisuutta."
Miksi savuilmaisimet on keittiössä? Eihän han-suomalaisetkaan laita keittiöön savuilmaisimia, nehän huutais alinomaa kun hiukka lettuu paistaa, ainakin minulla. Onkohan nämä ilmaisimet laitettu siksi etteivät tekisi avotulta sinne.
Uutista lukiessa, mietin kummat on tyhmiä somalit vai vastaanottokeskuksen henkilökunta? HÄlytyksen tultua, mahtaa polotus olla infernaalinen.
Työkaveri on ko. palokunnassa ja jo vuosia sitten sanoi, kuinka siellä käydään kaksi kertaa viikossa kuitatamassa hälytin.
Quote from: Shawast on 08.01.2010, 11:25:57
"Samaan huoneeseen pyritään kuitenkin majoittamaan vain samaa kansalaisuutta edustavia. Vesivalo ei kerro tappeluun osallistuneiden kansallisuutta."
siis mitä? jaetaanko tuolla vastaanottotapaukset KANSALAISUUDEN perusteella?
miten tuo voi olla mahdollista? YKSILÖINÄHÄN noita pitää kohdella?!?
"#¤# missä se punainen ilmiantonappi on?!?!?
ps. toivottavasti ei eri klaaniset somput osu samaan huoneeseen..
Quote from: KphS on 08.01.2010, 11:11:05
Quote from: Etelä-Saimaa 2.10.2009Suuri osa Joutsenon vastaanottokeskuksen hälytyksistä on liittynyt esimerkiksi ruuanlaittoon tai tupakointiin.
Joskus funtsinut, että mitä jos Suomessa kiellettäisiin tupakointi ja kaikkien tupakkatuotteiden maahantuonti, ja asiaa valvottaisiin kunnolla? Miten kävisi turvapaikkaturismin? Miten kävisi normaalin turismin? Miten kävisi kessuttelevien suomalaisten?
Eikös esim. Singaporessa ole (ollut) purukumi kiellossa. Siellä on kait aika kovat siisteyspykälät ja sanktiot kadulle heitetystä roskasta. Juuri roskaussyistä purukumi siellä kiellettiin?
Jaa taidettiin tuo
laki kumota kovan lobbauksen ja tiettyjen purukumien terveysvaikutusten vuoksi...
-i-
QuoteSuuri osa Joutsenon vastaanottokeskuksen hälytyksistä on liittynyt esimerkiksi ruuanlaittoon tai tupakointiin.
Tupakointia ymmärtääkseni on rajoitettu keskuksissa, joten ei ole hälyttimien vika jos asiakkaat käyvät salaa tupakilla.
Quote from: Mika.H on 08.01.2010, 11:23:18
Quote from: Koskela Suomesta on 08.01.2010, 10:46:36
Meinaatko, että ilmaisimet eivät laukea, jos keittiössä poltellaan jos ilmanvaihto on riittävä? anteeksi, mutta epäilen että laukeavat. mitenkäs se olikaan tuon tupakkalain kanssa? mutta mitäs turhia, eiväthän heitä muutkaan lait koske kuten meitä han-suomalaisia.
siis tarkoitatko tupakkaa?
no melkoinen savutus saa olla, että hälyt tuosta laukeaisivat, mutta eihän se mahdotontakaan tietysti ole. hyvän ilmanvaihdon omaavassa ammattikeittiössä saa kyllä polttaa ihan kuinka paljon tahansa ilman palohälytystä.
pointti kuitenkin on se, että kunnallinen rakennusvalvonta on nyt hieman ilmeisesti nukkunut. potkikaapas paikalliset se hereille...
Normaali rautakaupan hälytin laukeaa ihan taatusti kotikeittiössä, vaikka olisi liesituuletin päällä, jos kokki tupakoi samalla. Ja jos jotain kärähtää pannulla, sama juttu.
Mitä kuvista olen noita keskusten keittiöitä nähnyt, niin ne eivät ole mitään suurkeittiöstandardein tehtyjä, vaan ihan tuikitavallisia siviilikeittiöitä. Ja näin ollen niitä koskevat samat asiat kuin sinun ja minun keittiötäni tässä hälytinasiassa.
Nuo uutisissa mainitut "parannukset" kuulostivat perustuvan siihen, että niiden hälytysten aiheellisuus päästään jotenkin tarkistamaan ennenkuin laitetaan palokunta liikkeelle. Missään muualla ei paloasemalle asti kytkettyjen automaattilaitteiden kanssa toimita noin. Mutta manujen kanssa pitää kehittää ihan omat sovelletut menettelyt...
Joutseno on ns. transit-keskus eli porukka vaihtuu tiuhaan. Siksi valistus ei mene perille.
QuoteErhehälytykset alkoivat lisääntyä viime vuoden loppupuolella, kun vastaanottokeskuksen tilat tulivat täyteen. Sen jälkeen hälytykseen on lähdetty Imatralta viikottain.
Pelastuspäällikkö Ulf Westerstråhlen mukaan tilannetta on lähdetty tarkistamaan yleensä ilta-aikaan. Ilmaisuja tulee, kun toiminta talossa on vilkkaimmillaan.
Osa hälytyksistä on aiheutunut siitä, että asukkaat ovat silkasta mielenkiinnosta leikkineet ilmaisimien läheisyyteen asennetuilla painonapeilla.
Etelä-Saimaa: Tupakoinnista ja keittiön käryistä kymmeniä erhehälytyksiä (25.6.2009)
QuoteImatran paloasemalta on käyty 26 kertaa joulukuun puolivälin jälkeen toteamassa aiheeton automaattihälytys Joutsenon vastaanottokeskuksessa.
Monitoimi-ilmaisimien pitäisi reagoida sekä savuun että lämpöön, mutta jostakin syystä ne on säädetty tällä hetkellä liian herkälle.
Vastaanottokeskusten huoneiden lämpötilaa saatetaan pitää epätavallisen korkealla!
Monet varoittimet reagoivat herkästi lämpötilamuutoksiin.
Palohälyttimet lienevät kytkettynä myös suoraan aluehälytyskeskukseen.
Hiukan ruoanlaiton käryä ja höyryä sekaan, niin palokunta on oitis paikalla.
QuoteThe temperature in the room, made humid by the preparation of food, has been raised to close to 30 degrees - a comfortable level by African standards.
http://www.hs.fi/english/article/1135242670944
Nuorukaiset ovat pitäneet yhteyttä sukulaisiinsa kotimaassa. Nokian uusi malli: savukännykkä.
Iljettävän rasistisia palohälyttimiä.
Quote from: Mika.H on 08.01.2010, 10:18:46
Quote from: riposti on 08.01.2010, 09:47:28
Vastaanottokeskuksen johtaja Jari Kähkönen on kiusaantunut keskuksen viidennen ja kuudennen kerroksen keittiöihin sijoitettujen ilmaisimien, jotka ovat juoksuttaneet enimmillään neljä kertaa päivässä palomiehiä tutkimaan hälytyksen syytä.
Miksi noissa paikoissa pitää olla tuollaiset automaattiset systeemit? Tuskin samanlaisia on esim. vanhainkodeissa.
Eipä tuollakaan tarvis olla kuin yksi nettiyhteyden omaava tietokone ja muutama lämpöanturi (maksaa pari euroo, jokaisella anturilla oma id) per huone/keittö/käytävä, niin weppipalvelimelta näkis suoraan koko rakennuksen jokaisen huoneen lämpötilan katonrajassa useammalla anturilla.
Joten automaattihälytyksen tullessa voisi veppipalvelimelta katsoa lämpötilat, ja jos yksikään lämpötila ei ole esim yli 30-astetta, niin riittäisi että joku yksittäinen pealstusmies käy paikalla kuittaamassa tilanteen.
Sen lisäksi sisätiloihin kannattaisi asentaa joka paikkaan voimakasääniset hälyttimet, jotka laukeaa aina kun joku painaa palohälytysnappii.
Siinä kun sitten päivittäin kuuntelee puoltuntii-tunnin sitä vinkunaa koko porukalla, ennen kuin joku käy kuittaamassa hälytyksen, niin alkaa tyhmempikin porukka rauhottumaan niiden nappien suhteen.
Valvontakameroita tonne varmaan ei vois pistää (joista näkis palaako tosiaan jossain/ onko savua) koska se olis razizmi!!
Palokunnat voivat jatkossa maksuttaa huolimattomia yrityksiä
Palomiehet voivat jatkossa maksattaa huolimattomuudesta tai huoltojen laiminlyönnistä aiheutuvat hälytyslaskut yrityksillä, kertoo Savon Sanomat.
Ensi vuoden alusta voimaan astuva uusi pelastuslaki mahdollistaa maksun perimisen pelastustoimen palveluista.
Jos yritys jättää esimerkiksi kaupan tai toimiston automaattisen paloilmoitinlaitteistonsa huoltamatta ja pöly aiheuttaa turhan automaattihälytyksen, palokunta käy nykyään tarkistamassa tilanteen ilmaiseksi.
500 eniten turhaa hälytystä aiheuttavaa kiinteistöä aiheuttaa palokunnille yli 5 100 turhaa hälytystä vuodessa. Jatkossa esimerkiksi kolme erheellistä hälytystä vuodessa katsottaisiin vahingoiksi.
Palohälytykset voivat maksaa yritykselle jopa satoja euroja per hälytys.
Sisäministeriö on laskenut, että uusi pelastuslaki lisää pelastuslaitosten tuloja vähintään 15 miljoonalla eurolla vuodessa.
STT
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010012510991255_uu.shtml
Mitenköhän palolaitokset kohtelevat vastaanottokeskuksia? Osahan on valtion ylläpitämiä mutta osa on myös yksityisiä, SPR ehkä suurimpana toimijana. Olisin hyvin iloinen jos SPR joutuisi maksamaan kupattuja verovaroja takaisin, edes korvauksina palokunnille.
Quote from: Jute on 25.01.2010, 12:25:13
Mitenköhän palolaitokset kohtelevat vastaanottokeskuksia? Osahan on valtion ylläpitämiä mutta osa on myös yksityisiä, SPR ehkä suurimpana toimijana. Olisin hyvin iloinen jos SPR joutuisi maksamaan kupattuja verovaroja takaisin, edes korvauksina palokunnille.
Joo! Hyvä tapa kierrättää verorahaa hyysäreiden kautta oikeaan kohteeseen, näivetettävään palo- ja pelastustoimeen. Parempi tuokin, kuin alan jättäminen näivettymään rahanpuutteessa.
Paimentolaisille palohälytys voi olla uusi ja iloinenkin asia.
Tämä antaakin turvapaikanhakijoille uuden hienon kiristämiskeinon. Ellei palvelu toimi, niin eikun palohälytys päälle. Alkaapa palveluskunta oppimaan tavoille, eivätkä enää mitään kasvissosekeittoa tarjoile.
Asiassa on tietysti hyvä puoli: Hälytysrahat menevät Imatran palomiehille ja näin hyödyttävät etelä-karjalan kaupungeista sitä köyhempää. :P
No, hei! Etteks te tajuu. Vuohen perinnekäristys sähköliedellä aiheuttaa pirunmoisen katkun.
Rakaistaan ongelma:
Tuodaan saharanmaista kamelinlantaa ulkogrilliin. - Ai niin, se suomalinen rasismi-ilmasto. Sorry.
Quote from: Mika.H on 08.01.2010, 11:23:18
siis tarkoitatko tupakkaa?
no melkoinen savutus saa olla, että hälyt tuosta laukeaisivat, mutta eihän se mahdotontakaan tietysti ole. hyvän ilmanvaihdon omaavassa ammattikeittiössä saa kyllä polttaa ihan kuinka paljon tahansa ilman palohälytystä.
Se johtuu yksinomaan siitä, että ammattikeittiöihin kun paloilmoitin suunnitellaan, niin sinne yleensä laitetaan jotain muuta kuin savuilmaisimia.
Quote from: Koskela Suomesta on 08.01.2010, 12:25:33
Nuo uutisissa mainitut "parannukset" kuulostivat perustuvan siihen, että niiden hälytysten aiheellisuus päästään jotenkin tarkistamaan ennenkuin laitetaan palokunta liikkeelle. Missään muualla ei paloasemalle asti kytkettyjen automaattilaitteiden kanssa toimita noin. Mutta manujen kanssa pitää kehittää ihan omat sovelletut menettelyt...
Kyllä vaan toimitaan. Etenkin juuri alkuperäisessä jutussa mainituilla ohjelmoitavilla monikriteeri-ilmaisimilla voidaan määrittää esihälytystaso joka menee jonnekin kiinteistön valvomoon josta sitten vartija tai joku ehtii käydä tsekkaamassa tilanteen ennen kun käry menee niin pahaksi että ilmaisin antaa varsinaisen palohälytyksen. Ja vaikka saavutettaisiin varsinainen hälyttystasokin, niin silti voidaan tehdä viive siihen koska häly lähtee hätäkeskukseen asti. Toki nämä viiveet on erikseen sovittava pelastusviranomaisen kanssa, mutta ei siinä mitään mokukerrointa ole.
Tekninen vika?
Olisko käyttäjissä?
Quote from: riposti on 08.01.2010, 12:37:01
QuoteThe temperature in the room, made humid by the preparation of food, has been raised to close to 30 degrees - a comfortable level by African standards.
http://www.hs.fi/english/article/1135242670944
Tuolla Ripostin viittaamassa artikkelissa on vielä seuraavassa kappaleessa vähän lisätietoakin:
Quote
"I have asked the men not to disconnect the fire alarm. In one apartment, the fire alarm in the kitchen started sounding, after the heat from the radiators had been augmented by keeping the hot plates on the stove glowing red", says Pauli Porkka of the Finnish Red Cross.
Onhan meillä varaa. Ja pitäähän sitä maahanmuuttajien turvallisuuden vuoksi palomiesten ollakin vähän skarpimpina, se opettaa kohtaamaan toiseutta!
Quote from: mikkostadista on 25.01.2010, 15:51:04
Tekninen vika?
Olisko käyttäjissä?
"Nomuttakun en koskenut mihinkään! En varmasti! En-en-en-en-en-en-ääännn!"
Quote from: AaJii on 25.01.2010, 15:38:06
Quote from: Koskela Suomesta on 08.01.2010, 12:25:33
Nuo uutisissa mainitut "parannukset" kuulostivat perustuvan siihen, että niiden hälytysten aiheellisuus päästään jotenkin tarkistamaan ennenkuin laitetaan palokunta liikkeelle. Missään muualla ei paloasemalle asti kytkettyjen automaattilaitteiden kanssa toimita noin. Mutta manujen kanssa pitää kehittää ihan omat sovelletut menettelyt...
Kyllä vaan toimitaan. Etenkin juuri alkuperäisessä jutussa mainituilla ohjelmoitavilla monikriteeri-ilmaisimilla voidaan määrittää esihälytystaso joka menee jonnekin kiinteistön valvomoon josta sitten vartija tai joku ehtii käydä tsekkaamassa tilanteen ennen kun käry menee niin pahaksi että ilmaisin antaa varsinaisen palohälytyksen. Ja vaikka saavutettaisiin varsinainen hälyttystasokin, niin silti voidaan tehdä viive siihen koska häly lähtee hätäkeskukseen asti. Toki nämä viiveet on erikseen sovittava pelastusviranomaisen kanssa, mutta ei siinä mitään mokukerrointa ole.
Tämä edellyttää paikalla olevaa henkilökuntaa 24/7. Eli sen vartijan tai muun henkilökuntaan kuuluvan asiaan koulutetun henkilön on oltava hyvin lähellä eli parin minuutin matkan päässä hälytyskohteesta. Muutoin hälytyksen tarkistus kestää liian kauan ja katastrofi on valmis. Etenkin jos varsinainen palokunta on kaukana. Nimim. pelastussuunnitelmia itsekin tehnyt.
Quote from: Roope on 08.01.2010, 12:33:20
Joutseno on ns. transit-keskus eli porukka vaihtuu tiuhaan. Siksi valistus ei mene perille.
QuoteErhehälytykset alkoivat lisääntyä viime vuoden loppupuolella, kun vastaanottokeskuksen tilat tulivat täyteen. Sen jälkeen hälytykseen on lähdetty Imatralta viikottain.
Pelastuspäällikkö Ulf Westerstråhlen mukaan tilannetta on lähdetty tarkistamaan yleensä ilta-aikaan. Ilmaisuja tulee, kun toiminta talossa on vilkkaimmillaan.
Osa hälytyksistä on aiheutunut siitä, että asukkaat ovat silkasta mielenkiinnosta leikkineet ilmaisimien läheisyyteen asennetuilla painonapeilla.
Mitäh? Aikuiset miehet... "silkasta mielenkiinnosta"? Miksei voi sanoa suoraan, että tahallista kiusantekoa? Tämäkin todistaa, että nuo kiusantekijät eivät ole turvapaikan tarpeessa. Takaisin kotimaahan ja heti.
Kuulemma tuolla Joutsenon VOK:ssa olisi nuotioitakin viritelty sisälle välillä. Porukkaa kuulemma myöskin siirreltäisiin kerroksesta toiseen säännöllisesti kun paikat saadaan ilmeisesti remonttiin suht nopeasti.
Noista Palohälyytyksistä sen verran, että eräässä Imatran opiskelija"slummissa" asui ainakin muutama vuosi sitten paljon kiinalaisia, joiden kokkailuista ja tupakoinneista aiheutui paljon aiheettomia palohälyytyksiä. Palomiesten kyrpiinnyttyä tarpeeksi, rappukäytävän ilmotustaululle oli ilmestynyt lappu, jossa aiheettoman hälyytyksen hinnaksi kerrottiin 500e.