Hommaforum Testi

Ajattelin kirjoitella tähän ketjuun monikulttuurisuuden historiallista taustaa ja erilaisia määrittelyjä sitä mukaa, kun niitä tulee vastaan historiaa harrastaessani.

Näin ketjun aluksi ajattelin kommentoida ensimmäisessä viestissäni sitä, että mielestäni sanalla 'monikulttuurisuus' saattaa olla kaksi eri merkitystä.

Vihervasemmistolle ja valtaeliitille monikulttuurisuus-sanan kaksiselitteisyys on ollut arvatenkin erityisen kätevää, koska he ovat voineet ikään kuin silmänkääntötempulla vaihtaa sanan merkitystä aina sen mukaan, kumpi käyttötapa milloinkin auttaa ohjaamaan debattia heidän haluamaansa suuntaan.

Kun tämän kaksiselitteisyyden tiedostaa, se helpottaa väittelyiden voittamista vihervasemmistoa ja valtaeliittiä vastaan.

1) Ensinnäkin sanalla 'monikulttuurisuus' voidaan viitata tiettyyn ideologisesti melko neutraaliin yhteiskuntateoreettiseen malliin siitä, kuinka vähemmistöjen asiat pitäisi hoitaa monien eri väestöryhmien muodostamassa valtiossa.

* Multiculturalism is a public policy approach for managing cultural diversity in a multiethnic society, officially stressing mutual respect and tolerance for cultural differences within a country's borders. As a policy, multiculturalism emphasizes the unique characteristics of different cultures, especially as they relate to one another in receiving nations. The word was first used in 1957 to describe Switzerland, but came into common currency in Canada in the late 1960s. It quickly spread to other English-speaking countries.

lähde: http://preview.tinyurl.com/6ja9kv

* Prime Minister Pierre Trudeau announced the multiculturalism policy before Canada's House of Commons on 8 October 1971. The policy recognized a more ethnically diverse Canadian population and was a direct response to mobilization by Canada's ethnic minorities against government attempts to accommodate francophone Canadians. The Royal Commission on Bilingualism and Biculturalism had been appointed in 1963.

lähde: http://preview.tinyurl.com/55w5np

* Although Canada can rightfully claim to have had a multicultural tradition throughout its existence, it should be acknowledged that the beginnings of what we know today as multiculturalism are rooted in the initial discussions regarding bilingualism and biculturalism held during the 1960s. One of the groups most strongly involved in the debate was the Ukrainian-Canadian diaspora, which is taken as an example for the so-called "third force".

lähde: http://preview.tinyurl.com/5q9bsg

* multiculturalism - refers to a policy developed in the 70s by Australian governments looking for a way of replacing assimilationist policies. It was based on the belief that society would work better if people felt their cultural beliefs were respected and that they did not have to abandon their values to be considered good Australians. Multiculturalism was put into operation after 1978, with a number of key programs - in media (the creation of the Special Broadcasting Service), in service delivery (access and equity), in employment (equal opportunity) and in wider social development (productive diversity).

lähde: http://preview.tinyurl.com/54ps2v

2) Sana 'monikulttuurisuus' tarkoittanee kuitenkin arkimerkityksessään useimmiten tietyn 1960-luvulla muotoutuneen ideologian edistämistä, johon sisältyy myös oikeaoppinen tapa suhtautua etnisten suhteiden ja maahanmuuttopolitiikan hoitoon - sekä ehkä jopa tietty eskatologia siitä, kuinka Hyvien Arvojen oikeaoppisen noudattamisen kautta nyky-yhteiskunnasta päästään etenemään paratiisimaiseen parempaan maailmaan.

Vaikka 1960-luvulla syntyneiden utopististen visioiden joukko on hyvin heterogeeninen, seuraavilla enemmän tai vähemmän puolueettomilla historiasivuilla päästään alkuun monikulttuurisuuden edistämisen takana olevan laajemman globaalin agendan kartoittamisessa:

* This new interrelationship of Gaia with man is by no means fully established; we are not yet a truly collective species, corralled and tamed as an integral part of the biosphere, as we are as individual creatures. It may be that the destiny of mankind is to become tamed, so that the fierce, destructive, and greedy forces of tribalism and nationalism are fused into a compulsive urge to belong to the commonwealth of all creatures which constitutes Gaia. – James Lovelock, Gaia: A New Look at Life (1972)

lähde: http://preview.tinyurl.com/65ggd7

* No sooner did the US displace Great Britain and France to attain superpower status after World War II than a surge of mysticism overtook the next American generation. The children born in the postwar baby boom, who would reach college age in the sixties, had been conceived with a jolt of military energy and were reared in a climate of national confidence. But they intuitively absorbed the hidden conflicts of the fifties, with its surface tranquility masking the anxieties of an older generation whose life experiences had been economic depression and war. Mainstream fifties values promoted duty and uniformity, as if to recover the reassurance of known limits. Trade always opens up travel and tourism. The international network of Roman roads (so well-constructed that some are still in use) resembles that of the US interstate highway system, launched in the fifties as a national defense plan for emergency evacuation. Ironically, improved transportation weakens regionalism and nationalism too.

Multiculturalism was spurred by the jet plane, which got Ravi Shankar so quickly to Monterey or the Beatles to India and back.

lähde: http://preview.tinyurl.com/6k4p35

* Nämä kosmiset visiot ovat kehittyneet eteenpäin 1960-luvulta ja jossain määrin valtavirtaistuneetkin, mutta niiden nykyversiot voitaneen silti edelleen lukea seuraavan tutkimuksen tavoin 'kulttiseen miljööseen':

Lisäksi radikaalit vaihtoehtoliikkeet koostuvat yhteiskunnan valtavirrasta poikkeavista uskomuksellisista aineksista. Ne kuuluvat niin sanottuun kulttiseen miljööseen, jonka dynamiikka muodostuu miljöön ja valtakulttuurin suhteesta sekä kannattajien omien totuuksien etsimisestä.

lähde: http://preview.tinyurl.com/5rw5us

* Paul Rayn termi 'Cultural Creative' kuvannee melko hyvin tämän globaalin vision nykyistä kannattajakuntaa ja antaa alustavan käsityksen globaalin utopian kannattajien lukumäärästä länsimaissa:

The concept was presented in 2000 in their book The Cultural Creatives: How 50 Million People Are Changing the World (Harmony Books, NY), where they claim to have found that 50 million adult Americans (slightly over one quarter of the adult population) can now be identified as belonging to this group. They estimated that there were another 80 to 90 million cultural creatives in Europe in 2000.

The below characteristics were identified as qualities of a cultural creative. Agreement with 10 or more indicates status as a cultural creative.

    * love of nature and deep caring about its destruction
    * strong awareness of the planet-wide issues (i.e. global warming, poverty, overpopulation, etc.) and a desire to see more action on them
    * willingness to pay higher taxes or spend more money for goods if that money went to improving the environment
    * heavy emphasis on the importance of developing and maintaining relationships
    * heavy emphasis on the importance of helping others and developing their unique gifts
    * volunteer with one or more good causes
    * intense interest in spiritual and psychological development
    * see spirituality as an importance aspect of life but worry about religious fundamentalism
    * desire more equity for women in business, life and politics
    * concern for the violence and abuse against women and children
    * want politics and government to spend more money on education, community programs and the support of a more ecologically sustainable future
    * are unhappy with the left and right in politics
    * optimism towards the future
    * want to be involved in creating a new and better way of life
    * are concerned with big business and the means they use to generate profits, including destroying the environment and exploiting poorer countries
    * unlikely to overspend or be in heavy debt
    * dislike modern cultures emphasis on making it and success, on consuming and making money
    * like people, places and things that are different or exotic

lähde: http://preview.tinyurl.com/5dgby5

* HYPOTEESI: 1960-luvun kosminen visio ja varsinkin sen monikulttuurisuuden edistämisen sektori ovat yltiöpäisestä utopistisuudestaan huolimatta - tai ehkä juuri sen takia - muodostuneet äärimmäisen kiinnostavaksi mesenaattitoiminnan kohteeksi niille raharikkaille, jotka kaipaavat henkilökohtaista statusarvoaan nostamaan jotain eksoottisempaa tukemiskohdetta kuin perinteinen taiteen ja tieteen edistäminen.

Tämä statuskilpailuteoria on toistaiseksi vain oma hypoteesini siitä, miksi monikulttuurisuus on lyönyt niin nopeasti läpi eliittipiireissä, ja perustuu osittain Amotz Zahavin teorioihin altruismin evolutiivisesta kehityksestä. Joka tapauksessa se ainakin selittäisi sen muuten käsittämättömän ristiriidan, kuinka 1960-luvun kosmiselle visiolle on saatu sen vihervasemmistolaisesta radikaalisuudesta ja utopistisuudesta huolimatta inhorealistisuudestaan ja pohjattomasta ahneudestaan tunnetun kapitalistisen valtaeliitin tuki.

Miller, an evolutionary psychologist at University College London, believes that the products of the human mind - from fine art to fine conversation - are inextricably linked with sexual conquest. "Evolution is more than the survival of the fittest," says Dr Miller. "Our ancestors had to do more than find food, they had to attract mates, and if they weren't able to attract mates, they didn't pass on their genes." This drive to be sexually alluring to the opposite sex led to the creation of more sophisticated sexual ornaments, which meant bigger brains to perform the increasingly complex mental tasks involved in artistic foreplay.

lähde: http://preview.tinyurl.com/68j88e

Statuskilpailuhypoteesi selittäisi senkin, miksi monikulttuurisuutta suitsuttavat valtaeliitin puheenvuorot ovat aina niin imelän teennäisiä: jopa epärealistisuudesta ja vääristelystä voidaan ilmeisesti tehdä omaa statusarvoa nostavaa taidetta.

YHTEENVETO: Sanalla 'monikulttuurisuus' vaikuttaa olevan kaksi eri merkitystä. Näin ollen yritykset selvittää monikulttuurisuuden historiaa (sanan arkimerkityksessä) johdattivat meidät neutraalin yhteiskuntatieteen sijasta 1960-luvun radikaaliliikkeen, utopististen kulttien ja valtaeliitin statuskilpailun historiaan, joita aion käsitellä tarkemmin seuraavissa viesteissäni.





[email protected]

Valtiovalta lienee toteuttanut länsimaissa kaupungistumisen alusta lähtien ideologiapohjaisia homogenisointiprojekteja saadakseen niskoittelulle alttiin väestön käyttäytymisvalinnat paremmin hallintaansa - aluksi kannustaen kansaa sokeaan autoritaarisuuden palvontaan ja valistusajasta alkaen myös sokeaan individualismin palvontaan.

Vaikka empiirisen todellisuuden kausaliteetteihin edes osittain perustuvat homogenisointiprojektit kuten kapitalismi ja marxismi ovat olleet hyvin tuhoisia niihin jäljelle jääneiden epärealististen piirteiden takia, niin niitäkin karmaisevampia ovat olleet valtiovallan rahoittamat vulgaariversiot älymystön mielipuolisuutta hipovan äärilaidan keksimistä ja alun perin puhtaasti mytologisista kulteista kuten:

1) natsismi, jossa tavoitellun yhteiskuntautopian ainoa sallittu perusrakennuspalikka oli ideaalikuva kuvitteellisen arjalaisen rodun huippua edustavasta eli mieluiten sotilasluokkaan kuuluvasta malliperheestä ja -työporukasta, sekä

2) vihervasemmistolaisuus, jossa tavoitellun yhteiskuntautopian ainoa sallittu perusrakennuspalikka on ideaalikuva edistyksellisen eettisyyden huippua edustavasta eli mieluiten Luovaan Luokkaan kuuluvasta monietnisestä kaveri- tai työporukasta.

Uskaliaimmat historioitsijat ovatkin löytäneet tapoja rinnastaa vihervasemmistolaisuuden diversiteettiä palvovat muodot natsismiin, jolloin tosin tuhottava yhteiskuntaryhmä on vaihtunut juutalaisista eurooppalaisiin mutta ideologian kannattajien irrationaalinen mentaliteetti ja fanaattinen puhtauden tavoittelu ovat identtisiä. Kummatkin ideologiat uskovat ikään kuin Pahojen Henkien (joita olivat natsien silmissä juutalaiset pankkiirit ja joita ovat vihervasemmiston silmissä kansalliset intressit erityisesti eurooppalaisilla) ottavan häikäilemättömästi haltuunsa vallan koko maailmassa, jos näille Pahoille Hengille jätetään jäljelle edes yksi pesäke, jota ei ole homogenisoitu Hyvien Arvojen edellyttämän ideaalikuvan mukaiseksi. Täydellisestä väestön homogenisoimisesta Hyvien Arvojen mukaiseksi uskotaan sen sijaan seuraavan paratiisi maan päälle, jossa ei voi olla enää mitään pahaa jäljellä, jahka Pahan Levittäjät on onnistuttu kitkemään maailmasta.

Seuraavista linkeistä löytyy tietoa, kuinka arjalaisuuden ja 1960-lukulaisuuden tapauksissa ns. mytologiaan suuntautunut mielikuvitus on luonut sitä rationaalisemmalle mielenlaadulle ominaisten tylsän realististen empiiristen selitysten tilalle mytologisia selitysmalleja maailman ongelmien syistä ja historian todellisesta kulusta:

http://en.wikipedia.org/wiki/Ariosophy (http://en.wikipedia.org/wiki/Ariosophy)

http://www.bu.edu/arion/Volume10/10.3/paglia_cults9.htm (http://www.bu.edu/arion/Volume10/10.3/paglia_cults9.htm)

Koska natsismin arjalainen mytologia sekä vihervasemmistolainen mytologia eurooppalaisten pahuudesta ja pelastavasta diversiteetistä ovat selvästi jo kadunmiehen maalaisjärjellä arvioituna todellisuudesta vieraantuneita äärimmäisessä mielikuvituksellisuudessaan, herää kysymys, miksi rahahanoja kontrolloivien perinteisten oikeistopuolueiden johtajat ovat suostuneet päästämään ensin 1930-luvulla natsien arjalaisen muotin ja nyt 1990-luvulta lähtien vihervasemmistolaisten kehittämän diversiteettimuotin nousemaan korkeimmiksi yhteiskunnallisiksi ihanteiksi. Niitähän on molempia levitetty verovaroilla ja yksityisten rahoittajienkin tukemina kaikkiin yhteiskunnan kolkkiin seurauksista piittaamatta, mistä mainittakoon esimerkkinä alempiarvoisiksi leimattujen etnisten vähemmistöjen sulkeminen ghettoihin Natsi-Saksassa, jonka vastakohta on vihervasemmistolaisessa etnisyyttä korostavassa asuinalueiden suunnittelussa maahanmuuttajien hajasijoittaminen valtionavustusten ohjaamina tasaisesti kaikille paikkakunnille.

Kummassakin mytologiassa on lähes identtisesti pyritty systemaattisesti eliminoimaan kaikki toisinajattelijat. Esimerkkeinä SA:n ja Gestapon operaatiot natsismin kritisoijia vastaan sekä Antifan ja EU:lle uskollisten tiedusteluinstanssien mahdollisesti kaavailemat operaatiot suomalaisiakin maahanmuuttokriitikoita vastaan.

Eli miksi Kataisen ja Vanhasen kaltaiset oikeistolaiset puoluejohtajat sallivat omalla hallituskaudellaankin ilmeisen mielipuolisten kulttifanaatikkojen pelotella tavallista kansaa ja vainota harvoja järjen ääniä? Mitä he luulevat tällä saavuttavansa itselleen - vai kuuluvatko he jopa itsekin tähän kulttiin? Kokoomuksen ja Keskustan kenttäväen luulisi tajuavan vaihtaa puolueisiinsa pikimmiten sellaisen johdon, jonka toiminta perustuisi Suomea uhkaavan talouskriisin kynnyksellä empiiriseen todellisuuteen eikä oman statuksen kiillottamiseen mielistelemällä aiempien hyvinvoinnin vuosikymmenten synnyttämää vihervasemmistolaista kultti-ideologiaa ja sen itse itsensä valinnutta ylipapistoa.

Tosiasiassa diversiteettikultti vaikuttaa kuitenkin levinneen Suomessakin jo niin pitkälle, että perinteisen oikeistolaisen tuotantoprosessi-rakennuspalikan (kts. määritelmä alempana) viimeisetkin linnakkeet kuten armeija ja poliisi on jo miehitetty diversiteettikultin kannattajilla. Seuraavat esimerkit tästä kehityksestä toimivat samalla evidenssinä siitä, että alempana analysoimallani diversiteetti-rakennuspalikalla lienee luontainen taipumus ruveta leviämään yhteiskunnassa alkuperäisestä syntypaikastaan eli monietnisistä älymystöporukoista yhä useammille yhteiskunnan aloille:

"Poliisiylijohtaja Mikko Paatero haluaa poliisin palvelukseen maahanmuuttajia. Sanomalehti Hufvudstadbladetin mukaan parhaillaan valmistellaan rekrytointikampanjaa heidän houkuttelemisekseen.
Maahanmuuttajia tarvitaan paitsi paikkaamaan eläköitymisen aiheuttamaa poliisivajetta, myös lisäämään poliisin asiantuntemusta muista kulttuureista."

lähde: http://tiny.cc/dnW1J (http://tiny.cc/dnW1J)

"On todella ilo käydä harjoituksissa seuraamassa, kun somalinuorukainen ryhmänjohtajana johtaa tykkiryhmää, jossa on harjatukkaisia suomalaisia perinteisiä julleja, ja kun homma näyttää vielä toimivan erinomaisesti", amiraali Kaskeala sanoi TV1:n Lauantaiseura-ohjelmassa."

lähde: http://tiny.cc/eMVzO (http://tiny.cc/eMVzO)

Olen yrittänyt jo pitkään etsiä Internetistä historiallisia teorioita, jotka auttaisivat hahmottamaan, mitkä vuosiluvut ovat olleet käännekohtia tässä valtaeliitin harjoittamien homogenisointipyrkimysten aikaansaamassa länsimaiden rappiokehityksessä.

Ehkäpä selkein tapa hahmottaa rappiokehityksen eteneminen on käyttää värikoodeja kuvaamaan valtaeliitin edistämiä eri tyyppisiä homogenisointi-ideologioita sekä yrittää piirtää aikajana näiden ideologiatyyppien suosion jakautumisesta älymystön parissa kunakin vuosikymmenenä seuraavaan tapaan:

http://books.google.com/books?id=ibIPHOsOJbwC&pg=PA72&lpg=PA72 (http://books.google.com/books?id=ibIPHOsOJbwC&pg=PA72&lpg=PA72)

Samaa kehitystä esittävä toinen kuva löytyy seuraavan PDF-tiedoston sivulta 8 (FIGURE IV):

http://www.clarewgraves.com/articles_content/1981_handout/1981_summary.pdf
(http://www.clarewgraves.com/articles_content/1981_handout/1981_summary.pdf)

Näiden lähteiden esittelemästä Clare Gravesin teoriasta ei kannata välittää muuten kuin ottamalla sen kuvat käyttöön meidän tarkoituksiimme.

Ensinmainitusta lähteestä löytyvässä Wave-like Development -otsikoidussa kuvassa kohdan LC4 voidaan ajatella olevan kiteytymispiste, jossa länsimaalainen älymystö rupesi vannomaan jakamatonta uskollisuuttaan kirkolle ja keisarille sekä rupesi uskomaan homogenisointi-ideologiaan, jossa korkeimpana hyveenä pidettiin oman elämän asettamista palvelemaan näiden auktoriteettien kulloinkin määrittämiä "korkeampia tarkoituksia". 1900-luvulle asti menestyneen kristillis-isänmaallisen maailmankuvan juuria voitaneenkin hakea Vanhasta testamentista ja antiikin lojaalisuutta edellyttävistä kunniakäsityksistä ellei kauempaakin historiasta.

Tämän suurten uskontojenkin takana olevan auktoriteetteja kunnioittavan maailmankuvan kehitys lienee ollut todella pitkän aatehistoriallisen prosessin tulos, mutta kohdaksi LC4 voitaisiin ehkäpä nimetä yksi tämän prosessin tunnetuimpia kiteytymispisteitä vuosilta 324-325, jolloin keisari Konstantinus Suuri teki kristinuskosta Rooman valtionuskonnon sekä hävitytti moraalittomana pitämiään vanhoja kultteja. Älymystön roolia esitti tässä tulkinnassa Nikaian kirkolliskokous vuodelta 325, jossa kilpaileva areiolainen kultti tulkittiin harhaopiksi, sekä jossa päätettiin uskontunnustuksen oikeaoppisesta sisällöstä ja jossa homogenisoitiin pääsiäisen vietto - asettaen samalla tietenkin implisiittisesti kirkolliskokous korkeimmaksi auktoriteetiksi uskonasioissa.

Samassa kuvassa kohdan LC5 taas voidaan ajatella vastaavan Ranskan vallankumousta vuonna 1789, kun renessanssista asti voimistunut tieteellinen maailmankuva löi itsensä toden teolla läpi valistusajan kiteytymisprosessin seurauksena. Nykymuotoinen vaalidemokratia, perinteinen liberalismi ja kapitalismi sekä ehkä jopa 1900-luvun stalinismi, sosialidemokratia ja yleensäkin valtiokapitalismi kuuluvat tämän maailmankuvan piiriin.

Lisäksi meitä kiinnostaa vielä saman kuvan kohta LC6, joka vastaa vuoden 1968 opiskelijamellakoita eli diversiteetti-ideologian kiteytymispistettä. Vaikka jotkut Gravesin seuraajat ovat etsineet tämän ns. vihreän meemin juuria 1800-luvun alun yhdysvaltalaisilta transsendentalisteilta asti (esim. fanaattiset abolitionistit) ja vaikka vuoden 1961 Freedom Riders -sekaporukat olivat tärkeä merkkipaalu, niin itse pidän juuri vuotta 1968 tämän prosessin kulminaatiopisteenä, jolloin vihervasemmistolaisuuden takana oleva eettinen oikeuskäsitys rupesi saamaan lopullisen muotonsa koskien aluksi kehitysmaalaisten oikeuksien puolustamista eurooppalaisia vastaan sekä vähitellen - ilmeisesti samasta ajatusmallista dedusoiden - muidenkin sorrettujen ryhmien eli tarkemmin sanoen naisten sekä etnisten ja seksuaalivähemmistöjen asettamista jalustalle länsimaalaisessa yhteiskuntapolitiikassa. Näiden ryhmien edustajien mukanaolon kokeminen välttämättömäksi vihervasemmiston kaveri- ja työporukoiden ideaalikuvassa saattaa olla perua esimerkiksi 1960-luvun alun Freedom Ride -bussiretkien ja kampustenvaltausten mytologiasta, jossa tunnettiin solidaarisuutta sorrettuja ryhmiä kohtaan.

Katsotaanpa seuraavaksi tarkemmin Gravesin yllämainitusta kaaviosta löytyviä kolmea käyrää, joiden huiput ovat vasemmalta lukien kolmas, neljäs ja viides, sekä tarkastellaan niiden keskinäisten voimasuhteiden kehitystä 1800-luvulta lähtien laajemmin yhteiskunnassa eikä siis enää pelkästään älymystön parissa.

Kuten jo eräässä aiemmassa viestissäni mainitsin, monikulttuurisuuden nousua valistusajan länsimaalaisen rationaalisuuden tilalle voidaan mallintaa siten, että oletetaan kunkin aikakauden henkeä dominoivan ajatusmallin siirtyvän alkuperäiseltä yhteiskunnan osa-alueeltaan vähitellen muille osa-alueille strukturoiden lopulta koko yhteiskunnan ajattelua:

http://hommaforum.org/index.php?topic=141.msg3715#msg3715 (http://hommaforum.org/index.php?topic=141.msg3715#msg3715)

1800-luvulla ja 1900-luvun alussa kapitalististen talousteorioiden sekä Isaac Newtonin ajattelutapaa jäljittelevien organisaatio- ja yhteiskuntateorioiden pohjalta länsimaalaista yhteiskuntaa alettiin strukturoida mm. tehtaiden äärimmilleen optimoidun tuotantoprosessin sekä ammattijohtaja-tuottajamassa-asiakasmassa-kolmiyhteyden pohjalta. 1900-luvun edetessä länsimaalaista yhteiskuntamallia voidaan sanoa luonnehtineen tämän kolmiyhteyden kopioiminen kaikille elämän osa-alueille: julkishallinnon kasvoton byrokratia, elokuvat ja muu massaviihde, teknologisoidut massa-armeijat, vallankäytön hahmottaminen massojen demokraattisen prosessin lopputulokseksi, pääomien abstrahointi massamittaiseksi yhteiskunnan kehitystä ohjaavaksi voimamomentiksi, joka ei ole yksittäisten ihmisten hallinnassa. Tämän aikakauden symboleina mainittakoon King Gilletten idea ihmisten sijoittamisesta asumaan kennomaisiin kaupunkeihin sekä H.G. Wellsin idea koko maailman kattavasta yhtenäisestä poliittisesta kontrollista edistyksellisille arvoille perustuvan yhteiskuntasuunnittelun takaamiseksi.

Kun vihervasemmisto rupesi sitten 1960-luvulla visioimaan vastayhteiskuntaa kapitalismille, heidän maailmanparannusprojektinsa vaikuttaa saaneen muodon, jossa länsimaalainen yhteiskunta onkin tarkoitus strukturoida yllä mainitun kolmiyhteyden sijasta kansalaisoikeusliikkeen joukkotapahtumissa sekä vallatuilla kampuksilla spontaanisti muotoutuneen monietnisen diversiteetin ympärille.


[email protected]

Miksi sitten olemme nykytilanteessa? Jos jatkamme edellisen viestin ajatusleikkiä, niin ilmeisesti EY-oikeisto teki jossain vaiheessa 1970- tai 1980-lukua todellisen faustilaisen sopimuksen, kun se teollisuuden alkaessa korvautua palvelualoilla EY-maissa oletettavasti hyväksyi vihervasemmistolaisen älymystön vaatimuksen diversiteetti-rakennuspalikan nostamisesta länsimaalaisen yhteiskunnan uudeksi perustaksi vanhentuvan tuotantoprosessi-rakennuspalikan tilalle.

Tämän diversiteetti-rakennuspalikan ilmentymiä ovat tänä päivänä armeijan ja poliisin diversiteetin kannattamiseen hurahtaneen johtoportaan ohella mm. maahanmuuttajien suosiminen julkisella sektorilla, 1960-lukulainen oikeuskäsitys tuomioistuimissa, monikulttuurinen kasvatus, lehdistösensuuri ja "vastuullinen uutisointi" sekä toisinajattelijoiden vainoaminen. Jopa kauppakorkeakoulujen opinto-oppaissakin ekonomiopiskelijoille tuputetaan jo vihervasemmistolaista maailmankuvaa.

Kuten listasta havaitsemme, diversiteetti-rakennuspalikka on jo ehtinyt levitä lähes kaikkialle länsimaiseen yhteiskuntaan ja sitä vaikuttaa nykyään tukevan mahdollisesti jopa valtaeliitin enemmistö. Vaikka olenkin politiikkaa harrastaessani tottunut törmäämään päivittäin järkyttäviin asioihin, niin silti tämän kultin levinneisyyden mittakaava länsimaissa veti minut sanattomaksi sitä tarkemmin tutkiessani. Levinneisyys yhdistettynä kultin piittaamattomuuteen empiirisestä todellisuudesta näyttäisi viittaavan siihen, että länsimaita saattaa odottaa 2000-luvulla jonkinlainen uusi keskiaika, ellei valtaa onnistuta palauttamaan nykyeliitiltä maalaisjärkensä säilyttäneille poliitikoille. Tieteeseen ja kausaliteettien kunnioittamiseen perustuva nykyaikainen yhteiskuntahan ei voi vikaantumisherkkyytensä takia säilyä toimintakykyisenä, mikäli sitä ohjaavan valtaeliitin valinnat perustuvat mytologiseen ajatteluun.

Esimerkkinä mainittakoon kaikkein synkin mieleeni tullut skenaario, jossa vihervasemmistolaiseen mytologiaan perustuva EU:n yhteiskuntamalli ei ehkä pystykään sisäänrakennetun irrationaalisuutensa ja epäoptimaalisuutensa takia tuottamaan lähellekään samaa kokonaistuotemäärää kuin enimmäkseen rationaalisuuteen perustunut 1900-luvun vanhanmallinen kapitalistinen yhteiskunta. Kapitalismin huippuaikojen kerskakulutuksen säilyttäminen ei niinkään kiinnosta minua henkilökohtaisesti, mutta jos skenaario toteutuu pahimmassa muodossaan eli EU:n tuotannon täysromahduksena, niin silloinhan EU:ta saattavat odottaa 2000-luvulla kurjistuminen ja ehkä jopa Afrikan kaltaiset nälänhädät.

Se, muodostaako tuotantoprosessin ympärille rakennetusta yhteiskuntamallista luopuminen EU:ssa todellisen uhkan eurooppalaisten elannolle, jää nähtäväksi. Huolestuttava indikaattori on kuitenkin se, että länsimaalaisessa nyky-yhteiskunnassa kasvava osa alkuperäisväestöstä ei vaikuta enää kykenevän siivoojiksi, bussikuskeiksi tai muihinkaan manuaalisiin töihin. Synkimmän tulkintani mukaan kyse ei ehkä olekaan pelkästään länsimaalaisten omasta vapaasta uravalinnasta vaan saattaa olla oire korkeamman tason järjestelmävirheestä, joka seuraa, kun tuotantoprosessi-rakennuspalikka on kadonnut yhä useampien länsimaalaisten ajattelusta.

Ironista on se, että jos länsimaihin tuodaan maahanmuuttajia paikkaamaan tätä alkuperäisväestön uusavuttomuudesta seuraavaa kyvyttömyyttä manuaalisiin töihin, länsimaiden nykymuotoinen eli tuotantoprosessia vieroksuva koululaitos altistaa välittömästi näiden maahanmuuttajien lapset samaan uusavuttomuuden kierteeseen kuin alkuperäisväestön. Tämä hypoteesi selittäisi havaitun toisen ja kolmannen maahanmuuttajasukupolven syrjäytymisen ja radikalisoitumisen. Sekin voidaan nähdä tarkemmin ajatellen jossain suhteessa huolestuttavana piirteenä, että nämä nuoret eivät ole terrorismisympatioistaan huolimatta saaneet mitään poliittisia vaikutuksia aikaiseksi uhoamisestaan huolimatta, mikä tukee hypoteesia länsimaita vaivaavasta inkompetenssista.

Näiden maahanmuuttajanuorten voidaankin ehkä katsoa integroituneen länsimaihin uusavuttomuuden osalta. Jos näin on, niin silloin he ovat työelämän kannalta menetetty sukupolvi ja valtaeliitti saattaa itsekritiikin sijasta päätyä tuomaan heidän tilalleen manuaalisia töitä tekemään uuden maahanmuuttaja-aallon uusavuttomuudelta välttyneiltä mantereilta, mikä kierre tietenkin jatkuu näiden lasten rappeuttamisen osalta länsimaisen koululaitoksen ja massaviihteen välityksellä ad infinitum.

Länsi-Euroopan kokemuksista tiedämme, että ongelmia seuraa, jos maahanmuuttajat saavat säilyttää oman kulttuurinsa, mutta toisaalta maahanmuuttajien integroituminenkaan ei paljoa auta, jos siitä seuraa automaattisesti uusavuttomuus. Eli onnistuipa integroituminen tai ei, niin kummassakin tapauksessa perusongelma on siinä, että yhteiskuntamallista puuttuu tehokkaan toiminnan edellyttämä tuotantoprosessi-rakennuspalikka, jolloin länsimaalainen hyvinvointielämäntapa 1900-luvun mittakaavassa on joka tapauksessa mahdoton.

Yllä kuvaamani tuotannon laskun seurauksena jaettavaa tulee oletettavasti riittämään vuosi vuodelta yhä vähemmän alkuperäisväestölle, kun vieläpä muut mantereet onnistuvat valtaamaan rationaalisuuden hylänneiltä länsimailta yhä suuremman siivun maailmantalouden kakusta. Hillittömän maahanmuuton seurauksena EU:ssa tulee sitä paitsi olemaan vieläpä entistäkin enemmän ruokittavia suita kilpailemassa tästä vähenevästä kokonaistuotantomäärästä. Samalla EU:n johto kuitenkin kuvittelee maahanmuuttajien kasvattaman väestömäärän johtavan entistä korkeampaan talouskasvuun, vaikka tosiasiassa massamaahanmuutto saattaa nopeuttaa Euroopan kurjistumista aiheuttamallaan kitkalla. Maahanmuuton jatkaminen nykytilanteessa voi siis pahentaa EU:ta muutenkin kohtaavaa katastrofia tavalla, jota voisi kuvata John Kenneth Galbraithin sanoilla: "Nothing could have been more ingeniously designed to maximize the suffering, and also to insure that as few as possible escaped the common misfortune" (John Kenneth Galbraith, The Great Crash, 1929, sivu 108).

Vaikka oletin yllä tuotantoprosessi-rakennuspalikan opetuksen poistamisen länsimaalaisesta koulujärjestelmästä olevan yksi keskeinen syy rappiolle, se ei ole kuitenkaan ainoa menetetty 1900-luvun hyvinvoinnin osatekijä, vaan Max Weberistä asti on korostettu protestanttisen työetiikan merkitystä länsimaiden tuotantokapasiteetille.

Mutta myös vanhan kristillis-isänmaallisen työetiikan rippeetkin ovat jo katoamassa länsimaalaisista kouluista, ja ahkeran puurtamisen paikkaa ovat tulleet täyttämään ensinnäkin valistuksen materialistisiin arvoihin perustuva elitistinen mentaliteetti sekä yhä useampien nuorten kohdalla vihervasemmistolaisiin arvoihin perustuva elämäntapakapinallinen mentaliteetti. Kadunmiehen sanastoa käyttäen länsimaalaiset nuoret ovat "pehmenneet", josta on siitäkin odotettavissa synkkiä taloudellisia seurauksia.

Ennen kuin EU-projektia edes harkitaan jatkettavan, eliitin täytyisi siis kysyä itseltään, mikä on se maksimituotantomäärä, jonka toteutumassa oleva vihervasemmistolainen palveluyhteiskunta pystyy edes teoriassa tuottamaan EU:n kokoisella alueella, ja voiko tämä määrä riittää edes lähellekään menneiden vuosisatojen kapitalismin kokonaistuotantoa EU-maissa. Jos osoittautuu, että vihervasemmistolaisen yhteiskunnan maksimituotantomäärä ei voi päästä samalle tasolle, niin silloin on todistettu, että nykymuotoisen EU-projektin jatkaminen voi päättyä matemaattisesti ajatellen vain yhdellä tavalla: yhä useampien EU-kansalaisten kurjistumiseen ja lopulta nälkiintymiseen. Kyseessä olisi tällöin todellakin vihervasemmiston vision toteutuminen eli "paluu luontoon" so. valistusaikaa edeltävään elintasoon ja toimintatapoihin, jotka eivät ympäristöystävällisyydestään huolimatta pystyne elättämään kertaluokaltaan oleellisesti enempää asukkaita kuin Afrikan vastaaviin mytologioihin perustuvat luonnonläheiset elämäntavat.

EU-oikeiston täytyisi tajuta tehneensä perustavanlaatuinen virhe, kun he hyväksyivät kaavailemansa palveluyhteiskunnan perusrakenteeksi 1960-luvulla kehittyneen vihervasemmistolaisen diversiteetti-rakennuspalikan. Ellei valtaeliitti ole halukas tai kykeneväinen tämän havainnon tekemiseen ajoissa, niin kaikissa Euroopan maissa tavallisen kansan on pakko alkaa selkä seinää vasten organisoimaan vastarintaa kurjistumisensa ehkäisemiseksi, enkä usko tämän vastarinnan olevan uusavuttomuudesta kärsivissä EU-maissa kovin rationaalista, mistä taas seuraisi synkkää säheltämistä puolin ja toisin. Monikulttuurisuuden ja massamaahanmuuton kritiikki lienevät alustavia merkkejä tämän organisoitumisen alkamisesta, eikä matemaattisen kurjistumistarkastelun pohjalta tämän organisoitumisen takana olevaa pakkotilannetta voitane poistaa muuten kuin paluulla entiseen yhteiskuntamalliin, joten EU-eliitti saa syyttää tilanteesta omaa epäonnistunutta yhteiskuntavisiotaan eikä esimerkiksi maahanmuuttokriitikoita.

JOHTOPÄÄTÖS: Monikulttuurisuus on epäonnistunut väestön homogenisointiprojekti, joka romahduttaisi länsimaat takaisin valistusta edeltävän ajan mytologiseen maailmankuvaan ja elintasoon.


[email protected]

Kiitos kiinnostavasta kirjoituksestasi! Luin sen, mutta täytyy myöntää, että en ymmärtänyt kaikkea.

Voitko vielä kertoa, mitä käyttämäsi käyrät merkitsevät? Tarkoittavatko ne meemin tai ideologian suosiota tai vaikutusvaltaa? Millä tavoin eri väristen viivojen esittämät ideologiat ovat ne sukua keskenään, kun ne käyttäytyvät melko samalla tavoin? Mistä johtuvat niiden nousut ja laskut? Toivon, että selittäisit asian auki jo aloitusviestissä, jolloin lukijan ei tarvitse erikseen hakea lisätietoa päästäkseen tekstissä eteenpäin.

Koska on hätätila, ja länsimaista sivilisaatiota romutetaan pikavauhtia altamme, täytyisi nopeasti selvittää monikultturismin psykologia, filosofia (jos sellaisesta voi puhua), retoriikka ja mekaniikka. Mekaniikalla tarkoitan fysikaalisia uhkia ja mahdollisuuksia, esimerkiksi lainsäädännön toimintaa (esim. miten järjettömiin ristiriitoihin ja epäreiluuksiin asti lainkäyttöä on periaatteessa mahdollisuus vääntää), viestinnän kehitystä ja väestörakenteen muutosta.

Nämä tutkimukset pitäisi tehdä "hätätilatyönä" erityisen suurella innostuksella ja nopeudella, onhan tilanne hyvin uhkaava. Tarkemmasta teoriasta voitaisiin sitten luoda yleisluontoisempi toimintaohjelma niillekin, jotka eivät ehdi kaikkeen perehtyä. Toki olisi suotavaa, että jokainen perehtyisi asioihin mahdollisimman hyvin.

Jonkinlainen esiteoria tai nyrkkisääntö minulla on ollut se, että "natsikortti" on lähes "kaiken" takana. Eli että monikultturismi on päässyt valtaideologian osaksi ja uhkaa nyt kieltää muut ajatukset kokonaan, koska muut mielipiteet voi tunteiden tasolla (ja siis järjettömästi) yhdistää natseihin, joista jäi länsimaalaisille aivan hillittömät traumat. Natsikortin vastapainoksi olen kaikessa yrittänyt huomioida, että en olisi sellainen, että voisin herättää natsimielleyhtymiä. Olen myös huomauttanut monille monikultturisteille, että heidän ihailemiensa muslimien joukosta löytyy paljon enemmän natsien ihailijoita kuin länsimaisten joukosta. Olen myös pyrkinyt osoittamaan monikultturismin yhteyden natsismiin, kuten sinäkin. Joskus tämä toimiikin.

Quote from: PöllämystynytVoitko vielä kertoa, mitä käyttämäsi käyrät merkitsevät?

Alkuperäisessä Clare Gravesin teoriassa ja sen pohjalta kehitetyssä Spiral Dynamics -teoriassa oletettiin kai uudenlaisen maailmankuvan alkavan kehittyä automaattisesti siinä vaiheessa, kun edelliselle maailmankuvalle perustuva yhteiskunta alkaa vaikuttaa riittämättömältä omien sisäisten ristiriitojensa ja ehkäpä joskus myös muuttuneiden olosuhteiden takia:

http://books.google.com/books?id=ibIPHOsOJbwC&pg=PA72&lpg=PA72 (http://books.google.com/books?id=ibIPHOsOJbwC&pg=PA72&lpg=PA72)

Tämän kuvan seitsemän käyrää vastaavat seitsemää ajattelua uudistanutta maailmankuvatyyppiä, joista kaksi ensimmäistä mahdollistivat heimokulttuurin ja kaksi seuraavaa mahdollistivat jopa laajojen sivilisaatioiden kehittymisen. Viides käyrä kuvaa tämän hetken vihervasemmistolaisuutta, joka on paraikaa korvaamassa edellisen käyrän lanseeraaman tuotantoprosessi-rakennuspalikan diversiteetti-rakennuspalikalla länsimaisen sivilisaation perustana. Kaksi viimeistä käyrää ovat toistaiseksi pelkkiä spekulaatioita tulevaisuuden maailmankuvatyypeistä, joiden Spiral Dynamics -ekspertit toivovat korvaavan nykyisen vihervasemmistolaisuuden sen kapeakatseisuuden takia.

Spiral Dynamics -teoriassa oletetaan ihmiskunnan etenevän kyseisen maailmankuvia uudistavan prosessin kautta korkeammalle ymmärryksen ja toimivan hallinnon tasolle. Itse taas en usko lainkaan edistyksen mahdollisuuteen, vaan näen Spiral Dynamics -teoriassa mainitut eri maailmankuvatyypit vain kahden perusmaailmankuvatyypin eli mytologiapohjaisen ja näennäisrationaalisen maailmankuvatyypin eri variantteina.

1900- ja 2000-luvuilla tosin resurssien tilapäisen runsauden ja joidenkin tieteenalojen hetkellisen edistyksen johdosta on saavutettu lyhytaikainen ylikansallinen vaihe, jossa poikkeuksellisen monet kansat kytkeytyvät toisiinsa laajalla maantieteellisellä alueella - eivätkä pelkästään positiivisessa mielessä, kuten edelliset kaksi maailmansotaa jo todistivat.

Eli tarkemmin sanoen antiutopistisena pessimistinä veikkaan ihmiskunnan lyövän päätään seinään kerta toisensa jälkeen puutteellisen ymmärryskykynsä takia ilman, että tästä mokailukierteestä päästäisiin missään vaiheessa eroon. Kysymys on nähdäkseni vain siitä, kuinka mittavista virheellisen maailmankuvan aiheuttamista mokailusta voidaan vielä toipua ja kuinka suuri mokailu tuhoaa kansan lopullisesti. Olen maahanmuuttokriittinen, koska pelkään vihreän meemin yhdistämisen EU:n maahanmuuttopolitiikkaan johtavan Suomen kansan lopulliseen tuhoutumiseen.

Tästä syystä Clare Gravesin kuvasta voidaan mielestäni jättää huomiotta kaksi oikeanpuolimmaisinta käyrää eli ns. toisen asteen meemiä, sillä pelkään Euroopassa toteutuvan Game Over -romahduksen, ennen kuin ehdimme päästä toisen asteen meemeihin asti (jos näitä nyt yleensä voidaan kutsua "todelliseksi edistykseksi" eikä pikemminkin vanhojen korjausehdotusten uusiksi muodoiksi).

Mutta vaikka ihmiskunnan edistyminen Spiral Dynamics -teorian toiveiden mukaisesti ei ehkä olekaan mahdollista reaalimaailmassa, niin Spiral Dynamicsin tapa luokitella maailmankuvat eri värikoodeihin (esim. kristinusko, islam ja konfutselaisuus siniseen meemiin, valistuksen optimistinen materialismi oranssiin meemiin, nykymuotoinen diversiteetin palvonta vihreään meemiin) auttaa valtavasti historian suurten linjojen kompaktissa esittämisessä.

Aatehistoriallisten ajanjaksojen hahmottaminen oikein taas lienee ensiarvoisen tärkeää, jotta onnistuisimme paikantamaan nykyisen rappion syyt. Muutenhan olemme vaarassa sortua uskomaan virheellisiä salaliittoteorioita, joissa esimerkiksi EU:n maahanmuuttopolitiikka nähdään vuosisatoja jatkuneen juutalaisen salaliittomentaliteetin loppupeliksi (ZOG-hypoteesi) tai peräti renessanssin Venetsiasta lähtöisin olevan ylikansallisen eliitin taitaviin manipulointikeinoihin perustuvan salaliiton uusimmaksi vaiheeksi (Lyndon LaRouchen verkoston hypoteesi). Perusongelmana lienee se, ettei ihmisellä ole luontaista käsitystä, kuinka kaukana historiassa nykypäivän yhteiskuntapolitiikkaa ohjaavat kausaliteetit voivat olla. Spiral Dynamicsin yksi ja ainoa todellinen etu muihin teorioihin verrattuna on siinä, että se toivottavasti onnistuu erottelemaan keskeisimmät aatehistorialliset murroskohdat riittävän tarkasti.

Tarkempi vastaus kysymykseen, mitä kuvan käyrät merkitsevät, on sellainen, että ensimmäinen käyrä (purppura meemi) ja toinen käyrä (punainen meemi) vasemmalta lukien merkitsevät animistista ja soturikulttuurin maailmankuvaa, joilla heimo tai klaani voi homogenisoida jäsentensä ajattelua toimintansa tehostamiseksi: mikäli naapuriheimolla ei ole vastaavaa homogenisointimenetelmää käytössään, niin heidät on helppoa syrjäyttää resurssikilpailussa (ilman minkäänlaista sisäistä homogenisointia heimo joutuu nimittäin luultavasti divide-et-impera -tyyppisten temppujen uhriksi). Kolmas käyrä (sininen meemi), neljäs käyrä (oranssi meemi) ja viides käyrä (vihreä meemi) vasemmalta lukien taas merkitsevät homogenisointimenetelmiä, joilla klaanien maailmankuvat voidaan syrjäyttää ja homogenisoida eri klaanit yhtenäiseksi väestöksi kansakunnan tai jopa mantereen laajuisella alueella, mikä mahdollistaa kaupungistumisen kaltaisen ihmisluonnolle vieraan käyttäytymismuodon sekä resurssien laajamittaisemman vaihdannan.

Mutta mitä ankarampia homogenisointimenetelmät ovat, sitä suuremmaksi kasvavat myös näin saavutetun yhtenäisen maailmankuvan sisäiset ristiriidat ja riskit, varsinkin kun korttitalon koko rupeaa homogenisoinnin mahdollistaman laajentumisen myötä kasvamaan yhä suuremmalle maantieteelliselle alueelle ja kun homogeenisuuden toteutumisen valvontaan ruvetaan tarvitsemaan yhä rankkaotteisempia inkvisiittoreita. Kristillis-isänmaallinen maailmankuva oli jo varsin ankara homogenisointimenetelmä, kuten historiasta tiedämme. Valistuksen materialismi - kuten kapitalismi ja neuvostokommunismi - osoittautuivat emansipaatiolupauksistaan huolimatta oikeastaan kristinuskoakin järeämmiksi homogenisointimenetelmiksi äärimmäisessä standardisointivimmassaan (kurkkujen sallittu käyryysaste, jne.).

Toistaiseksi testaamaton vihervasemmistolaisuus saattaa kuitenkin osoittautua vielä näitäkin järeämmäksi homogenisointimenetelmäksi, sillä 1960-luvun vision mukaisessa monikulttuurisessa yhteiskunnassahan tarvittaisiin kaikessa sosiaalisessa elämässä - eli jopa jokaiselle pienellekin porukalle - paikalle diversiteettikommissaari valvomaan Hyvän Monimuotoisuuden toteutumista sekä Pahojen Piiloajatusten säälimätöntä kitkemistä ankarilla rangaistuksilla.

Lopulta tämä homogenisointimenetelmien asteittainen rankkeneminen vuosisadasta toiseen päättynee jonkin meemin kohdalla siten, että sen sisältämän inkvisitioasteen aiheuttama ajanhukka sekä yleinen huomion suuntaaminen epäoleellisiin sivuseikkoihin kasvavat suuremmiksi kuin yhteisön eri ihmisten ajattelun homogenisoinnista saatava hyöty. Hukkaprosentin kasvu hyötyä suuremmaksi oli nähtävissä jo Neuvostoliitossa, jossa työläisten elämän alistaminen byrokratian (eli siis valistuksen tuotantoprosessi-rakennuspalikan) muottiin hyydytti tuottavuutta enemmän, kuin mikä oli tuottavuus edellistä homogenisoinnin varianttia käyttävässä USA:ssa, joka toimi vielä 1900-luvulla kohtalaisesti. Tämä empiirinen evidenssi viittaisi siihen, että haitta/hyöty-kynnys homogenisoinnissa ylittyi täsmälleen ottaen Neuvostoliiton maailmankuvan "edistyksellisyyden" kohdalla.

Vihervasemmistolaisuudessa, jossa homogenisointi on viety ehkä jopa neuvostokommunismiakin pidemmälle, tuottavuuden lasku on saavuttanut jo sellaiset mittasuhteet, ettei diversiteetti-rakennuspalikalle perustuva EU vaikuta pääsevän edes kunnolla käyntiin - puhumattakaan siitä, kuinka kauan tällainen korttitalo pystyisi onnekkaimmassa tapauksessakaan pysymään pystyssä. EU-maiden suurkaupunkien ghettoutuminen lienee esimakua tästä tulevasta suurromahduksesta - kuten niiden voidaan odottaakin olevan, kun muistamme juuri niiden olleen ensimmäisiä vihreällä meemillä toteutetun homogenisoinnin kohteita.

Itse pelkään, että sivilisaatio tulee tuhoutumaan kaikilla EU:n vihreällä meemillä homogenisoiduilla alueilla, joilla saatetaan palataan monta pykälää alkuihmistä lähempänä olevalle tasolle eli heimoyhteiskuntaan. Vihreä meemi ei siis ehkä olekaan seuraava "edistysaskel" oranssin meemin jälkeen, vaan se voi tarkoittaa paluuta purppuran meemin luontokulttien kommuuneihin sekä punaisen meemin katujengeihin.

Se ryhmä, jota politiikassa kutsutaan maahanmuuttokriitikoiksi, lienevät näin ollen pohjimmiltaan vain empiirisesti lahjakkaita taviksia, jotka ovat havainneet jokapäiväisessä elämässään EU-ajan lisääntyneen toimimattomuuden sekä ehkäpä vaistoavat vihervasemmistolaisen maailmankuvan ristiriitojen alkavan jo hipoa sitä rajaa, jonka jälkeen länsimaisen sivilisaation täysromahdus voi olla väistämätön.

Quote from: PöllämystynytTarkoittavatko ne meemin tai ideologian suosiota tai vaikutusvaltaa?

Siinä käyrien tulkinnassa, jota halusin käyttää tämän ketjun puitteissa, käyrät tarkoittavat kunkin maailmankuvatyypin trendikkyyttä älymystön parissa. Eli x-akseli kuvaa historiallisen ajan etenemistä (tosin ei lukusuoran tavoin eli ei säilytä vuosilukujen etäisyyksiä toisiinsa), kun taas y-akselin suunnassa vaihtelee kunkin maailmankuvatyypin trendikkyyden "derivaatta". Tämä määrittelytapa selittää, miksi kukin käyrä pomppaa alkuvaiheessaan niin nopeasti edellisen käyrän yläpuolelle. Toisaalta käyrän loppuhännän pitäisi tämän määrittelytavan mukaan siirtyä miinusmerkkiselle puolelle, mitä se ei kuvassa valitettavasti tee. Niinpä jos haluamme ajatella Clare Gravesin kuvan esittävän aidon matemaattisesti trendikkyyden derivaattaa, niin käyrän huipun jälkeisen osuuden täytyy silloin ajatella koostuvan ensinnäkin miinusmerkkiselle puolelle siirtyneestä derivaatasta sekä siihen havainnollistamistarkoituksessa summatusta (loivan monotonisesti kasvavasta) korjauskäyrästä.

Eli käyrät mittaavat siis maailmankuvatyyppien suosiota samalla tavalla, jolla esimerkiksi tarkasteltaisiin uusien tieteellisten innovaatioiden nousua "trendikkäiksi". Sen sijaan käyrät eivät mittaa maailmankuvatyyppien kannattajien absoluuttista määrää sen paremmin älymystön kuin tavallisen kansankaan parissa vaan pikemminkin kunkin maailmankuvatyypin tulevaa leviämispotentiaalia. Niinpä havaitsemme Clare Gravesin kuvasta, että vihreä meemi nousi 1960-luvulla muiden  maailmankuvatyyppien yläpuolelle trendikkyydessä länsimaiden älymystön ydinpiireissä, vaikka sen kannattajien määrä olikin vielä absoluuttisesti paljon pienempi kuin esimerkiksi kapitalismia tai perinteistä kommunismia kannattavan väestön määrä.

Miksi vihreä meemi sitten löi läpi juuri vuonna 1968 eikä esimerkiksi 1958 tai 1948? Veikkaisin sen johtuneen kahdesta 1960-luvulla tapahtuneesta muutoksesta. Ensinnäkin länsimaiden nuoriso rupesi näkemään televisioiden yleistymisen johdosta aiempaa useammin ihmisiä ja tapahtumia eri mantereilta. Koska väestössä lienee aina tietty määrä älykköjä, jotka pohtivat mielessään uusia homogenisointimenetelmiä, niin Baby Boomer -sukupolvessa nämä älyköt rupesivat näkemiensä maailman tapahtumien pohjalta suunnittelemaan homogenisointia kaikkien mantereiden välillä. Lisäksi 1960-luvulla aiempaa paljon suurempi osuus länsimaiden nuorisosta pääsi yliopistoihin. Kun nämä nuoret pääsivät pyörittelemään kursseilla paria teoriaa ja onnistuivat seuraamaan auttavasti muutamaa filosofista päättelyketjua, he rupesivat kuvittelemaan itsestään liikoja ja haaveilivat kansainvälisen hyväntekijän urasta.

Quote from: PöllämystynytMillä tavoin eri väristen viivojen esittämät ideologiat ovat sukua keskenään, kun ne käyttäytyvät melko samalla tavoin?

Clare Gravesin kuvassa käyrät on todellakin piirretty lähes identtisen muotoisiksi, enkä osaa sanoa syytä tähän. Päin vastoin historiallisen evidenssin kerääminen luultavasti paljastaisi kyseisten maailmankuvatyyppien olleen etenemisvaiheiltaan keskenään varsin erimuotoisia.

Yksi mahdollinen selitys, jonka keksin tälle Gravesin kuvan esitystavalle, on sellainen, että ehkäpä Graves uskoi maailmankuvatyyppien trendikkyyden leviämisen noudattavan yleisempää innovaatioiden leviämiskäyttäytymisen muotoa eli ns. S-käyrää:

http://en.wikipedia.org/wiki/Diffusion_of_innovations (http://en.wikipedia.org/wiki/Diffusion_of_innovations)

Näin jokainen käyristä voitaisiin perustellusti esittää keskenään identtisen muotoisina S-käyrinä, joista sitten päästäisiin sopivien korjaustermien avulla Gravesin kuvassa näkyvään käyrien muotoon.

Joka tapauksessa riippumatta S-käyrän soveltuvuudesta Gravesin tarkoituksiin on kai tärkeintä pistää Gravesin kuvasta merkille, että innovaatioilla on tyypillisesti melko hidas itämisvaihe, nopea nousuvaihe sekä lopulta asteittainen tasaantumisvaihe. Sellaiset innovaatiot, jotka eivät noudata tätä kaavaa, hiipuvat ehkäpä pois huomaamatta sen sijaan että löisivät kunnolla läpi missään vaiheessa.

Quote from: PöllämystynytMistä johtuvat niiden nousut ja laskut?

Läpilyönnin onnistumiseen saatetaan todellakin tarvita Gravesin kuvan käyrien kaltaista äärimmäisen voimakasta nousupyrähdystä, jotta innovaatio saisi itselleen riittävästi tilaa ja liikevoimaa selviytyäkseen innovaatioiden keskinäisessä kilpailussa.

Oma veikkaukseni on sellainen, että uusi maailmankuvatyyppi syntyy alun perin ns. sukupolvikapinan välityksellä, kun jokin älymystön nuorisosukupolvi alkaa kaivata täydellistä inversiota vanhempiensa maailmankuvaan. Täydellinen inversio voi tarkoittaa esim. edellisen maailmankuvan rationaalisuuden korvaamista eettisyydellä tai päin vastoin. Myös jokainen edellisen maailmankuvan arvo saatetaan pyrkiä korvaamaan vastakohdallaan. Sukupolvikapinan perimmäisenä käyttövoimana olisi tämän hypoteesin mukaan yksinkertaisesti nuorison luontainen halu kapinoida, joka pääsee toteutumaan nuorisoyhteisöissä vapaasti tarkkaan ottaen edellistä kriisikautta seuranneen jälleenrakennuskauden loputtua - eli toisin sanoen heti ulkoisten resurssien salliessa jälleen utopistisen ajattelun.

Tämä hypoteesini voidaan esittää myös täsmällisempänä teoriana käyttäen William Straussin ja Neil Howen ns. Second Turning -käsitettä, joka kuvaa nimen omaan sukupolvikapinalle tyypillistä ajanhenkeä ja syntymekanismia.

Kun sukupolvikapinan synnyttämä uusi maailmankuvatyyppi lyö läpi, nollasummapelin sisäisen toimintalogiikan johdosta jotkut vanhemmat maailmankuvatyypit alkavat tietenkin menettää vastaavasti kannatustaan, mistä seuraa yleensä itseään vahvistava vastakkainasettelun kierre näiden maailmankuvatyyppien välillä (esim. Yhdysvallat 1960-luvulla). Tietenkin uusi maailmankuvatyyppi saa tästä vastakkainasettelun kierteestä suhteellisesti enemmän lisäenergiaa kuin vanhat maailmankuvatyypit, koska sillä on kokoonsa nähden paljon enemmän uutta tilaa vallattavana.

Eri vuosisadoilla tapahtuneiden samankaltaisten aikakausien kutsuminen samalla termillä (esim. The Second Turning) helpottaa sekin valtavasti historian hahmottamista sekä antaa meille valaisevia vertailukohtia siitä, millaisen vaihteluvälin sisällä Second Turning -sukupolvikapina voi esiintyä sekä kuinka paljon poikkeamia keskiarvosta kussakin sukupolvikapinassa voi olla verrattuna muihin sukupolvikapinoihin.


[email protected]

Quote from: Pöllämystynyttäytyisi nopeasti selvittää monikultturismin psykologia

Tätä varten on hyödyllistä perehtyä kaikkiin erilaisiin tapoihin, joilla aivot saattavat seuloa ja käsitellä tietoa.

Mainitsemasi "monikultturismin psykologia" saattaa perustua suoraan ns. yltiöeettiseen ajattelutapaan, jonka harjoittaja 1) pyrkii systematisoimaan yksittäisten eettisten kysymysten kannanotot laajemmaksi kokonaisideologiaksi, 2) jatkuvan itsekritiikin kautta punnitsee, pitäisikö hänen muuttaa henkilökohtaisia kantojaan eri eettisissä kysymyksissä, jotta ne vastaisivat paremmin hänen uskonveljiensä parissa hegemonian saavuttanutta virallista kantaa sekä 3) vahtii herkeämättä, onko kunakin hetkenä käsillä olevassa tilanteessa havaittavissa "harmoniaa rikkovia elementtejä" siten kuin oma eettinen vakaumus tai oma ideologia nämä harmoniaelementit määrittää. 

Tämän yltiöeettisen ajattelun sisäinen mekanismi, jossa yksilö korvaa aiempia henkilökohtaisia eettisiä kantojaan lahkonsa enemmistön virallisella kannalla, selittäisi onnistuneesti mm. sen, miksi esimerkiksi vihervasemmiston enemmistö on päässyt niin huomattavaan yksimielisyyteen monikulttuurisuuden autuaallisuudesta.

Jos perusongelmana "monikultturismin psykologiassa" on todellakin valtaeliitin lisääntyvä yltiöeettisyys ja empiirisyyden puute, niin silloin sopiva vastalääke siihen on tietenkin se, että maahanmuuttokriitikot kehittävät omaa empiiristä lahjakkuuttaan rappeutuneen eliitin korvaamiseksi sekä samalla vähentävät eettistä asioiden tarkastelutapaa: eli keskityttäisiin enemmän vaikkapa talousennusteiden laatimiseen ja käytettäisiin vähemmän aikaa esimerkiksi Jihad Watchin ja Gates of Viennan kaltaisten sivustojen paljastamien maahanmuuton epäeettisyyksien kauhisteluun.

Vaihtoehtoinen toimintaehdotus voisi olla se, että jos kerran kamppailua käydään tällä hetkellä pääosin eettisellä tasolla, niin yritettäisiin voittaa kamppailu siellä. Tätä esimerkiksi yhdysvaltalaiset konservatiivit ovatkin jo varsin kyseenalaisesti yrittäneet vastustamalla abortteja sekä väheksymällä homoja ja naisia. Näillä aiheilla ei kuitenkaan ole mitään suoraa yhteyttä maahanmuuttokriittisyyteen, vaan kyseessä on vain yhdysvaltalaisten jostain minulle tuntemattomasta syystä tekemä strateginen valinta niputtaa kaikki asiat kahden kaikenkattavan eettisen maailmankuvan kamppailuksi.

Jos pitäisi valita ylläolevien kahden toimintaoption välillä, niin itse äänestäisin tällä hetkellä sen puolesta, että maahanmuuttokriittisyys erotettaisiin Suomessa täysin kaikista eettisistä kysymyksistä eli toimittaisiin toisin kuin maahanmuuttokriitikot ovat toimineet muissa länsimaissa - ja siten myös eri lailla kuin vihervasemmisto oletettavasti odottaa meidän toimivan. Ehkäpä suvaitsevaisten nostamat oikeusjutut rasismiepäilyksistä Internet-kirjoittelussa ovatkin olleet juuri yritys ohjata Suomen kehitys USA:n tyyppiselle eri maailmankuvien eettisten arvojen välisen kamppailun uralle, sillä muuten maahanmuuttokriittisyys Suomessa saattaisi livetä täysin heidän kompetenssialueensa ulkopuolelle.

Syy päivittäin havaitsemaamme "monikultturismin psykologiaan" saattaa olla kuitenkin myös edellistä selitysmallia vieläkin synkempi, eli diversiteetti-idea saattaa olla jo irtaantunut 1960-luvun eettisestä taustastaan ja lähtenyt leviämään yhteiskunnassa maailmankuvasta riippumattomana erillisenä meeminä.

Quote from: Pöllämystynytfilosofia (jos sellaisesta voi puhua)

Jos uudet maailmankuvatyypit syntyvät sukupolvikapinan ajanhengen pohjalta, silloin vaikuttaisi uskottavimmalta hypoteesilta, ettei monikulttuurisuudella ollut vielä syntyhetkellään valmiina mitään filosofiaa. Näin ollen "monikulttuurisuus" ei ehkä olisikaan filosofiaan tai muuhunkaan teoriaan perustuva älyllinen luomus, vaan uusvasemmiston omissa aktioissa spontaanisti muodostunut monietnisen porukan roolijako, jonka uusvasemmisto on myöhemmin katsonut olevan suotava roolijako muullekin maailmalle. Älymystön trendikkäimmistä piireistä tämä roolijako on sitten lähtenyt leviämään laajammalle yhteiskuntaan, kun älymystöllä ei ole ollut 1980-1990-lukujen hyvinvoinnin vuosina rakentavampaa tekemistä kuin miettiä kantaväestön oikeaoppista suhtautumista maahanmuuttajiin.

Koska filosofian kehittäminen lienee hitaampaa kuin sukupolvikapinan eteneminen, veikkaan, että sukupolvikapinoiden tueksi laaditaan yleensäkin sopivia filosofioita vasta hieman jälkikäteen. Tämä selittäisi ainakin sen, miksi uusvasemmistolaiset tuntuivat vaihtavan 1960-1970-luvuilla filosofiagurujaan niin usein. Esimerkiksi Marxia, Althusseria, Gramscia ja Lukacsia yritettiin tuolloin sovittaa Suuren Filosofigurun rooliin, mutta nämä taisivat kaikki osoittautua liian rationaalisiksi kandidaateiksi 1960-luvun henkeen.

Monet uusvasemmistolaiset vaikuttavatkin valinneen ensisijaisesti Frankfurtin koulukunnan filosofian lähtökohdakseen maailmankuvansa asettamiselle teoreettiselle pohjalle. Frankfurtin koulukunta lienee kätevä valinta siksi, koska Theodor Adornon dialektinen pyörittely sekä Walter Benjaminin tapa nähdä laajempia visioita yksittäisissä asioissa jättävät todella paljon avoimeksi ja mahdollistavat 1960-luvulle ominaisen piittaamattomuuden empiirisistä realiteeteista. Lisäksi Frankfurtin koulukunnan ehkä suosituin guru Herbert Marcuse oli kirjoittanut 1950-luvulta lähtien popularisoituja esityksiä uusvasemmistolaista nuorisoa kiinnostavista aiheista, joten Franfurtin koulukunnalle tuli radikaalinuorison silmissä tältäkin sektorilta ikään kuin eniten plussia filosofisten koulukuntien vertailussa. Eräät historioitsijat ovat tosin olleet skeptisiä sen suhteen, tajusivatko monetkaan 1960-lukulaiset wannabe-älyköt kunnolla Marcusen hegeliläis-marxilaista historiallista kokonaiskuvaa vai olivatko Marcusen kirjat heille ainoastaan juuri sopivalle vaikeustasolle asettunut trendikkyyden statussymboli - Adornon ja Benjaminin kohdalla tosin todennäköisyys heidän tekstiensä syvälliselle ymmärtämiselle oli vieläkin pienempi.

Mielestäni Frankfurtin koulukunnan filosofialla ei vaikuta olevan paljoakaan yhteistä vihervasemmistolaisuuden kanssa: korkeintaan instrumentaalisen järjen ja porvarillisen kulttuurin tulkitseminen äärimmäiseksi rappioksi sekä toki emansipaatiopyrkimykset, mutta ne olivat kai Nietzschen jälkeisellä aikakaudella yhteisiä monille poliittisille liikkeille ja filosofisille koulukunnille, joten ne eivät sinänsä kerro paljoa hengenheimolaisuuden asteesta. Sen sijaan nykyinen länsimaisen yhteiskunnan homogenisointi vihervasemmistolaisella diversiteetti-rakennuspalikalla tuskin sopii lainkaan yhteen mm. massakulttuurin aiheuttamaa homogenisointia ja pinnallista yksiarvoisuutta kammoksuneen Frankfurtin koulukunnan kanssa.

En keksi nopeasti, miksei monikulttuurisuuden tukena voitaisi käyttää yhtä hyvin montaa muutakin kapitalismille ja modernismille vihamielistä filosofiaa kuin pelkästään Frankfurtin koulukunnan filosofiaa. Eli tässä kysymyksessä taidan päätyä samoille linjoille kuin Allan Bloom kirjassaan The Closing of the American Mind, eli 1960-luvun sukupolvikapinan taustafilosofiaksi kelpasivat yleensäkin erilaiset triviaalin vallankumousromantiikan kanssa yhteensopivat filosofiat eikä siis pelkästään Frankfurtin koulukunta.

http://www.amazon.com/Closing-American-Mind-Allan-Bloom/dp/0671657151 (http://www.amazon.com/Closing-American-Mind-Allan-Bloom/dp/0671657151)

Quote from: Pöllämystynytretoriikka

Voi olla, että luotan liikaa omiin huonoihin kokemuksiini tässä asiassa, mutta olen alkanut epäillä, että useimmat vihervasemmistolaiset huippupoliitikot ovat valmiit kertomaan vaikka kuinka äärimmäisiä valheita Suomen monietnistämishankkeensa edistämiseksi. Jotkut heistä ovat erikoistuneet rankempaankin verbaaliseen harhaanjohtamiseen ja sabotaasiin: mm. uhkailua, natsittelua ja vähättelyä - tai päin vastoin teennäistä ymmärtäväisyyttä maahanmuuttokriitikoiden huolille.

Pahimmassa tapauksessa osalle vihervasemmistoa on päässyt muodostumaan (ehkäpä situationistien 1960-lukulaisen pelleilytradition johdosta) eräänlainen valehtelemisen estetiikka, jolloin he eivät ainoastaan ole suostuvaisia äärimmäiseen vääristelyyn asiansa edistämiseksi, vaan suorastaan nauttivat ja kilpailevat siitä, kuinka rankkaa vääristelyä kukakin heikäläisistä onnistuu asiansa puolesta keksimään.

Quote from: Pöllämystynytja mekaniikka.

Seuraavat kirjat sisältävät paljon konservatiivisesti värittynyttä vihervasemmiston mustamaalausta, mutta antavat kuitenkin alustavan käsityksen 1960-lukulaisen maailmankuvan etenemisen mekaniikasta varsinkin yliopistomaailmassa.

http://www.amazon.com/Tenured-Radicals-3rd-Corrupted-Education/dp/1566637961 (http://www.amazon.com/Tenured-Radicals-3rd-Corrupted-Education/dp/1566637961)

http://www.amazon.com/Long-March-Cultural-Revolution-Changes/dp/1893554309 (http://www.amazon.com/Long-March-Cultural-Revolution-Changes/dp/1893554309)

Mainittakoon lopuksi laatimani yleisempi kuvaus vihervasemmiston sisäisestä rakenteesta, johon kuuluu ainakin kuusi enemmän tai vähemmän päällekkäistä alaryhmää:

1) Luonnonsuojelijat, joista ainakin osa on New Age -henkisiä ja joista useimmat kritisoivat 1900-luvun kapitalistis-teknokraattista kehitysvaihetta kai siksi, koska se oli etääntynyt luonnosta ja käytti sitä häikäilemättä hyväkseen. Ratkaisuksi he näkivät esimerkiksi länsimaiden ja lopulta koko maapallon palauttamisen rajattomaan luonnontilaan mahdollisesti Gaia-mytologian pohjalta:

http://www.green-agenda.com/gaia.html (http://www.green-agenda.com/gaia.html)

2) Paul Rayn tunnistama Cultural Creatives -väestönosa, joka viitannee osittain samaan ryhmään kuin New Age -henkiset luonnonsuojelijat. 

http://en.wikipedia.org/wiki/Cultural_Creative (http://en.wikipedia.org/wiki/Cultural_Creative)

3) Mielenosoituksista, vastustajien pelottelusta ja yleensäkin katuaktioista kiinnostuneet aktivistit (mm. osa anarkisteista ja kommunisteista)

Koska vihervasemmistolla ei ole yhtä kestävää perustaa ideologiansa säilymiselle kuin esimerkiksi kansallismielisillä, niin heidän täytyy ilmeisesti siitä syystä järjestää todella tiheästi 1960-luvun radikaalia alakulttuuria ylläpitäviä retroaktioita, mikä selittäisi esimerkiksi järjestettyjen mielenosoitusten suuren määrän. Syyllisiksi lähes kaikkeen pahaan yhteiskunnassa he löytävät joko valkoiset rasistit tai poliisit. Radikaalinuoriso kutsuikin poliiseja 1960-luvulla Yhdyvalloissa halventavalla nimityksellä pigs.

4) Todellisen ja kuvitellun syrjinnän poistamiselle omistautuneet fanaatikot

Tämä osa vihervasemmistosta eroaa luonnonsuojelijoista lähinnä siinä, että se kiinnittää päähuomionsa elinympäristön sijasta ihmisryhmien välisten suhteiden vallitseviin ja toivottaviin hahmottamistapoihin.

Kuten seuraavan kirjan poikkeuksellisen valaisevasta kehitystarinasta käy ilmi, naiset ja tietyt etniset vähemmistöt ruvettiin 1960-luvun kuluessa yhä enenevässä määrin hahmottamaan sorretuiksi ryhmiksi.

http://www.amazon.com/Angela-Davis-Autobiography/dp/0553117955 (http://www.amazon.com/Angela-Davis-Autobiography/dp/0553117955)

Kirjan perusteella 1960-lukulaisella vasemmistonuorisolla ei ollut radikaalien visioidensa edistämisessä alun perin mitään suunnitelmaa vaan aktioita keksittiin ad hoc -pohjalta. Sisäisten valtataisteluiden hellitettyä 1970-luvulla Uuden Vasemmiston jämistä syntyi sitten puoluepoliittisia sateenkaarikoalitioita, jotka rupesivat ilmeisesti solidaarisuuspohjalta puolustamaan kaikkia sorrettuiksi katsottuja ryhmiä refleksinomaisesti kulloisenkin tilanteen yksityiskohdista riippumatta.

Tähän osaan vihervasemmistosta kuuluvat eettisesti fanaattisimmat ja tiukimmin poliittista korrektiutta vahtivat lahkolaisluonteet. Tyypillisin ammatti, jonka voin kuvitella tälle ryhmälle, on toimittaja. Heitä lienee mahdotonta käännyttää missään olosuhteissa, koska tämä edellyttäisi eettisten arvotusten muuttamista, jotka ovat kuitenkin Angela Davisin päivistä asti olleet oleellisesti muuttumattomia radikaalipiireissä.

5) Dialektisen filosofian harrastajat, jotka kehittelevät taustateorioita muun vihervasemmiston tempausten perustelemiseksi.

Tähän ryhmään kuuluvat yliopistotutkijat ovat kehittäneet dialektista filosofiaa ja kulttuurintutkimusta niin pitkälle, että niiden avulla monet empiirisen todellisuuden havainnot voidaan kääntää päälaelleen suhteuttamalla ne vallitseviin olosuhteisiin tai historiallisen kehityksen totaliteettiin. Ainoastaan asialle vihkiytyneet, filosofiaa ja Euroopan kulttuurihistoriaa vuosia opiskelleet vihervasemmistolaiset ylipapit ymmärtävät perusteluista tarpeeksi tunnistaakseen, mistä taustaoletuksista johtopäätökset milloinkin tarkkaan ottaen riippuvat. Tämä on joko sattumalta tai tarkoituksella myös kätevä kuvio vastustajien pitämiseksi hiljaisina, kun nämä eivät yleensä ehdi eivätkä jaksa perehtyä vihervasemmiston taustateorioihin.

6) Etnisten, uskonnollisten ja sukupuolivähemmistöjen edustajat

Kyseessä on ehkä enemmänkin vihervasemmiston liittolainen kuin sen varsinainen osa. Kuvittelisin heidän tekevän valintansa varsinaista vihervasemmistoa useammin rationaalisesti pyrkien maksimoimaan oman ryhmänsä poliittiset oikeudet ja edut.


[email protected]

Vastaan sekalaisessa järjestyksessä sen mukaan, missä kohdin tulee sanottavaa mieleen. Meemien tapauksessa en osaa muodostaa mielipidettä siitä, seuraavatko ne pitkällä aikavälillä kuvatun kaltaista kehityskulkua. Nyt olennaisimpia ovat tämän hetken kehityskulut, ja niiden osalta olen pitkälti samaa mieltä.

Quote from: Anti-Utopisti on 30.12.2008, 10:20:02
Jos pitäisi valita ylläolevien kahden toimintaoption välillä, niin itse äänestäisin tällä hetkellä sen puolesta, että maahanmuuttokriittisyys erotettaisiin Suomessa täysin kaikista eettisistä kysymyksistä eli toimittaisiin toisin kuin maahanmuuttokriitikot ovat toimineet muissa länsimaissa - ja siten myös eri lailla kuin vihervasemmisto oletettavasti odottaa meidän toimivan.

Tämä on käsittääkseni erittäin tärkeää. Mikäli maahanmuuttokriitikko kritisoisi homoja, juutalaisia, pakkoruotsia tai abortteja, tai ylipäätään sitoutuisi ideologisella tasolla mihinkään muuhun kuin maahanmuuttokritiikin kannalta olennaisimpiin seikkoihin, se antaisi vain laajemman "maalitaulun", johon valtapolitiikan tukija voisi lyödä kaikenkattavia leimoja. Minulla ei tätä ongelmaa ei ole, koska olen melko "puhdas" maahanmuuttokriitikko, ja itse asiassa, jopa minulle yllätyksenä, tätä ongelmaa on tällä foorumillakin yllättävän vähän. Silti tämä pointti on niin painava, että sitä pitäisi tuoda esiin entistäkin selvemmin ja useammin sekä tällä foorumilla että muualla. Menen itse jopa vastakkaiseen, eli vaadin homojen, juutalaisten, naisten ja muiden uhristatuksen omaavien erityistä suojelua olennaisena osana maahanmuuttokritiikkiäni. Näillä ryhmillä on nyt uhristatus, mutta heistä voi tulla todellisia uhreja islamofasismin myötä, ja huoleni heistä on aito.

Quote
Syy päivittäin havaitsemaamme "monikultturismin psykologiaan" saattaa olla kuitenkin myös edellistä selitysmallia vieläkin synkempi, eli diversiteetti-idea saattaa olla jo irtaantunut 1960-luvun eettisestä taustastaan ja lähtenyt leviämään yhteiskunnassa maailmankuvasta riippumattomana erillisenä meeminä.

Kun olen kysellyt ihmisiltä heidän diversiteetti-innostaan, on usein taustalta löytynyt eettinen pätemisen tarve ja joskus aito (tosin väärin kohdistettu) auttamishalukin. Eli on alettu valittaa kehitysmaiden ongelmia tms. eettisiä huolia. Tosin vallanpitäjät ja tiedotusvälineet ovat markkinoineet diversiteettiä itsellään, maalailemalla kuvia esim. monikulttuurisuuden rikkaudesta, ja nämä tyhjät sanat ovat levinneet myös arkikieleen. Onni onnettomuudessa on se, että "monikulttuurisuuden rikkauden" yms. muut käsitehirviöt voi kääntää toisin päin ja argumentoida hyvin perustein, että etninen sekoittaminen vähentää etnisyyksien maailmanlaajuista monimuotoisuutta. Valtapolitiikan olennainen heikkous on sen lähes täydellinen ristiriitaisuus ihanteidensa ja niiden toteutuksen välillä. Valtapolitiikkaa ei ehkä koskaan aikaisemmin ole rakennettu näin heikolle teoreettiselle pohjalle.

Anti-utopistilta tai keltä tahansa jota voisi kiinnostaa, haluaisin tähän väliin kysyä oman "natsikortti-teoriani" osuvuudesta. Se löytyy esimerkiksi täältä:
http://hommaforum.org/index.php?topic=280.0 (http://hommaforum.org/index.php?topic=280.0)

Eli onko "teoriani" natsikortin vaikutusvallasta ja välttämisestä kelpo likiarvo arkiseen maahanmuuttokritiikkiin? Käytän "teoriaani" paremman puutteessa päivittäin, ja ilmeisesti sitä käyttävät jotkut muutkin, joten haluaisin kuulla kaiken mahdollisen kritiikin. Tiedän, että se ei todellakaan ole pätevä kuvaus monimutkaisesta todellisuudesta, mutta se on "nyrkkisääntö", jonka perusteella olen muodostanut merkittävän osan toimintaani. Tai se on "muistisääntö", jonka perusteella muistan pysyä olennaisessa ja välttää möläytyksiä innokkaissakin keskusteluissa. Se on valikoitunut toimintamallikseni, koska se on riittävän yksinkertainen pysymään aina mielessä kokonaisena. Laajemmat ajatus-kokonaisuudet vaativat aikaa ja keskittymistä "purkautua" esille, joka vaikeuttaa niiden soveltamista sosiaalisissa tilanteissa.

Quote from: PöllämystynytAnti-Utopistilta tai keltä tahansa jota voisi kiinnostaa, haluaisin tähän väliin kysyä oman "natsikortti-teoriani" osuvuudesta. Se löytyy esimerkiksi täältä:
http://hommaforum.org/index.php?topic=280.0 (http://hommaforum.org/index.php?topic=280.0)

Jos mietimme asiaa 80/20-sääntöä käyttäen, niin luultavasti on olemassa enintään muutama perussyy, jotka haittaavat ratkaisevasti maahanmuuttokritiikin etenemistä. Väite, että maahanmuuttokriitikoiden pienen vähemmistön natsisympatiat olisivat yksi näistä perussyistä, ei ole suoralta kädeltä ilmeinen muttei mahdotonkaan, joten aihe edellyttää tarkempaa tarkastelua.

On totta, että huomattava osa länsimaiden maahanmuuttokritiikistä on tähän asti perustunut oletettavasti 1960-luvun sukupolvikapinasta alkaneeseen järjestelmänvastaisuuteen ja tabujen rankkaan rikkomiseen, joihin on joidenkin kohdalla kuulunut sodan hävinneiden natsien rehabilitointi länsimaiden ainoiksi todellisiksi puolustajiksi.

Näistä 1960-luvun hengen ilmentymistä järjestelmänvastaisuudella on pitkät perinteet aina kapitalismin alkuajoista lähtien. Eikä ihme, sillä ylikansallinen kapitalismi on repinyt alusta asti rikki luonnollisia yhteisöjä ja nakertanut varsinkin valtaeliitin moraalia entisestäänkin. Jo Martti Luther kritisoi kaupankäynnin arvoja.

Tabujen rikkominen taas on luonnollinen joskin kiusallinen osa jokaista sukupolvikapinaa etäännyttäen vanhemman ja nuoremman sukupolven maailmankuvat toisistaan melko sattumanvaraisesti valikoituneiden tabuaiheiden pohjalta. Esimerkkinä tällaisesta tabuaiheesta mainittakoon "The John Birch society will bounce you immediately if you criticize Jews" (lähde: Aryan Update 09 DEC 04), mikä tuo hyvin esille eron vanhan polven konservatiiviseen patriotismiin liittyvän konformismin ja toisaalta nuoren polven valkoiseen nationalismiin liittyvän radikaalin uhmakkuuden välillä.

Keskimääräistäkin sukupolvikapinaa vahvempi kiinnostus tabujen rikkomiseen 1960-luvulla syntyneissä radikaaliliikkeissä saattaa liittyä siihen, että toisen maailmansodan voittanut liberaali kapitalismi sisälsi liikaa kaksinaismoralismia sekä kansan mielipiteiden homogenisointiin pyrkinyttä valheellista propagandaa. Niinpä sen vastareaktiotkin 1960-luvulla sisälsivät ylilyöntejä. Tavallisen kansan maltillinen enemmistö (Silent Majority) kuitenkin rupesi vierastamaan 1960-luvun hengen radikaaleja ylilyöntejä ehkä jopa enemmän kuin vanhan valtaeliitin ylilyöntejä.

On olemassa monia syitä, miksi 1960-luvun radikalismin alasajo politiikassa olisi 2010-luvulla hyödyllistä länsimaiden itsesäilytykselle. Tällainen alasajo saattaa kuitenkin osoittautua mahdottomaksi toteuttaa, kuten seuraavaksi selitän.

Ensinnäkin tavikset valitsevat itse sympatiansa kohteet riippumatta siitä, mihin wannabe-auktoriteetit heitä käskyttävät. Ne tavikset, jotka tuntevat sympatiaa natseja kohtaan, eivät arvatenkaan suostu luopumaan sympatioistaan. Kylläkin kannattaisi, sillä harkitsevammalla ja joustavammalla osapuolella on kamppailussa monia etuja ja lisäksi natsien unohtaminen olisi suuri edistysaskel osana puhtaalta pöydältä ideoitua tavallisen kansan vastarintaa, mutta nuoret harvemmin suhtautuvat asiaan näin järkiperäisesti.

Eivät maltilliset vanhan polven muslimitkaan ole onnistuneet estämään osaa nuorisostaan menemästä mukaan ääriliikkeisiin, eikä meidän eurooppalaisten kohdalla tilanne varmaankaan ole tässä suhteessa erilainen.

Siksi ainoa keino, jolla ehdotettu "natsien alasajo" voitaisiin toteuttaa, olisi käynnistää systemaattinen asenteiden homogenisointikampanja maahanmuuttokriitikoiden parissa karsien automaattisesti natsisympatiat homogenisoinnin oheistuotteena. Mutta tällainen homogenisointikampanja taas johtaisi tietenkin maahanmuuttokriitikoiden entistä tiiviimpään ajattelun yhtenäisyyteen, mikä taas altistaisi meidät kaikkia homogenisoituja yhteisöjä vaivaaville joukkoliikkeiden kardinaalivirheille kuten passivoitumiselle, johtajakultille ja tärkeiden taitojen opettelun lykkäämiselle tiiviisti seurattujen keskushahmojen päiväkohtaisten ihmissuhdekuohujen verukkeella.

Lisäongelmana alasajon onnistumiselle on se, että suuri osa ihmisistä tarvitsee itselleen jonkinlaisen maagisen kiinnekohdan. Itse olen kylläkin sen koulukunnan jäsen, jolla ei ole lainkaan poliittisia esikuvia ja joka luottaa vain omaan rajalliseen järkeensä. Kuitenkaan kaikki ihmiset eivät ole samanlaisia, joten monet muut kaipaavat toimintansa inspiraatioksi sopivan historiallisen tai mytologisen esikuvan - kuten joidenkin kohdalla esimerkiksi natsit. Vaikka näiden maahanmuuttokriitikoiden natsisympatioiden korvaaminen vähemmän radikaaleilla esikuvilla varmaankin vähentäisi ongelmiamme, niin tyly todellisuus on kai sellainen, että historialliset ja mytologiset esikuvat, jotka rikkovat muiden poliittisten ryhmien tabuja, ovat vaihtelevassa laajuudessa osa jokaista poliittista liikettä, emmekä me luultavasti voi tälle ihmisluonnon oikulle mitään. Eli vaikka natsisympatiat saataisiin alasajettua, niin joitain muita kiistanalaisia sympatioita ilmaantuisi väistämättä niiden tilalle.

Natsikortin aiheuttamat ongelmat voidaan kuitenkin ehkä kiertää ratkaisemalla asia ideologisen tason sijasta alemmalla eli organisaatiomuodon tasolla. Itse olen ehdottanut aikaisemmin, että tietty prosenttiosuus maahanmuuttokriitikoista jättäytyisi virallisen puoluetoiminnan ulkopuolelle ja edistäisi asiaa vapaamuotoiselta pohjalta keräämällä muutaman kaverinsa kanssa samanhenkisen porukan, joka sitten keskittyisi heidän yhteisen vahvuusalueensa toimintaan. Lisäksi toiminta aivan yksin ja pelkästään itse määritellyillä poliittisilla sektoreilla sopinee introverteimmalle osalle maahanmuuttokriitikoista paremmin kuin puoluetoiminta.

Tässä hajautetussa organisaatiomuodossa jokainen puolueista riippumaton kaveriporukka voisi itse määritellä, haluaako se ylipäätään valita itselleen poliittisia esikuvia sekä kuinka radikaalit esikuvat ovat toivottavia. Tällaiset aktivistit voisivat itse valita omat kiinnostuksen kohteensa vapaasti ja toivottavasti keskittyä oleelliseen eli siihen, kuinka parhaiten saavat itsestään irti maksimipanoksen Suomen kansan parhaaksi tai mikä kullakin sattuu olemaan henkilökohtainen puolustettava viiteryhmä. Näin vältettäisiin myös kollektiivisen tyhmyyden leviäminen, kun eri porukoilla olisi vain sopivan vähäinen määrä yhteyksiä keskenään. Viime vuosien pörssikuplasta näemme parhaiten, miksi kollektiivisen tyhmyyden välttäminen on ensiarvoisen tärkeää muttei suinkaan helppoa.

Toisaalta tämän ehdotuksen suuri heikkous on tietenkin se, että irralliset kaveriporukat rupeaisivat varmaankin ottamaan itselleen esikuvia ulkomailta sen sijaan, että keskittyisivät itsensä kehittämiseen. Silloin itsenäinen toiminta olisi yhtä tyhjän kanssa ja itse asiassa vielä haitallisempaa, kuin jos heillä olisi melko järkevä suomalainen puolue ohjaamassa heitä.

Toisena varjopuolena on se, että osa näistä irrallisista kaveriporukoista saattaisi sortua radikaaleihin ylilyönteihin vanhempien ja kokeneempien aktivistien maalaisjärjen puuttuessa. Myös organisaation oppiminen hidastuisi. Tämä on kuitenkin se hinta, jonka joudumme joka tapauksessa maksamaan, mikäli haluamme rajata kollektiiviset harhakäsitykset siedettävään mittakaavaan eli yksittäisiin pieniin porukoihin sen sijaan, että antaisimme niiden levitä puoluerakenteen välityksellä kaikkiin maahanmuuttokriitikoihin.

Kokemukset jälkimmäisestä mallista eli maahanmuuttokriitikoita homogenisoivasta puoluerakenteesta eivät ole rohkaisevia, kun katsomme Länsi-Euroopan maahanmuuttokriittisiä puoleita. Ainakaan minä en ole onnistunut löytämään vielä yhdenkään tällaisen puolueen Internet-sivuilta merkkejä siitä, että poliittiselle menestykselle keskeinen hyödyllisten taitojen opettelu olisi heillä edennyt pitkälle, kun kaikki aika on oletettavasti kulunut loputtomaan asenteiden homogenisointiprosessiin ilman, että siitä olisi seurannut mitään valmista. Jos lopputulos on niin vaisu, ettei puolueen taitoprofiili riitä edes keskimääräisen yrityksen tasolle, niin kuinka tällaisen puolueen voisi päästää huolehtimaan koko maan asioista - vaikka sen poliittinen linja olisi kuinka salonkikelpoinen.

Korkean tason politiikasta suuri osa on ainakin terveessä yhteiskunnassa aivan muuta kuin pelkkiä eettisiä arvovalintoja. Tätä moni ei tajua, koska 1960-luvun henki on jättänyt nuoreen polveen sellaisen kuvan, että politiikka olisi ensi sijassa eettisiä julistuksia ja mielenosoituksia sekä verovarojen jakamista omalle suosikkiryhmälle. Kiistely linjausten korrektisuudesta on kylläkin joskus tarpeen mutta hidastaa oman välttämättömän taitoprofiilin kehittämistä, joten siksi ideologian jättäminen kunkin pienporukan harkittavaksi olisi tehokkaampaa verrattuna ylhäältä määriteltyyn viralliseen ideologiaan.

Tietenkään legitiimin poliittisen puolueen jäsenet eivät voi valita ideologiaansa yhtä vapaasti, sillä poliittisen puolueen tarkoitus on luoda poliittista painetta vastustajiensa suuntaan harkituilla siirroilla, mikä taas ei ole mahdollista, jos yksittäiset puolueen jäsenet edistävät jäsenyytensä varjolla puolueen enemmistön kyseenalaistamia ääri-ideologioita. Jokaisen kannattaa näin ollen miettiä, mikä on hänelle itselleen tärkeintä ja olisiko oman ideologian tinkimättömyyden takia parempi jättäytyä irralliseen kaveriporukkaan eikä riskeerata kohun aiheuttamista puoluepolitiikassa.

Itse suosittelisin näin ollen sitä, että yrittäisimme välttää Suomessa kokonaan Länsi-Euroopan äärioikeistopuolueiden mallin, jonka rantautumista Suomeen vasemmisto on odottanut natsikortti valmiina jo pitkään, ja siirtyisimme suoraan aivan erilaiseen ratkaisuun eli 2000-luvun Suomen erillismalliin. Tämä erillismalli jättäisi irrallisille kaveriporukoille oikeuden valita ideologiansa itse yrittämättä homogenisoida kaikkia kaveriporukoita saman maltillisen ideologian kannattajiksi. Toisaalta Länsi-Euroopan maahanmuuttokriittisille puolueille ominainen 1960-lukulainen uhmakkuus jätettäisiin kokonaan pois, ja keskityttäisiin puoluetoimintaan pelkästään terveen järjen pohjalta.

Kaikkein tärkein asia on kuitenkin mielestäni se, että useimmat maahanmuuttokriitikot laatisivat pikimmiten itselleen jonkinnäköisen omien taitojensa kehittämisohjelman periodisine tarkastuspisteineen, jotta saisivat poliittiset taitonsa nousemaan ainakin vanhojen puolueiden tasolle tai mielellään yläpuolellekin. Omien taitojen kehittämisen suunnitelmallisuus on asia, joka Länsi-Euroopan maahanmuuttokriittisiltä puolueilta on tainnut unohtua kokonaan, vaikka se ei riipu ideologian radikaalisuudesta muuten kuin korkeintaan ideologioiden liiallisen miettimisen aiheuttaman ajanhukan kautta.


[email protected]

Quote from: Anti-Utopisti on 23.12.2008, 14:55:43Dialektisen filosofian osasto (kehittelee näennäisteorioita edellisten siipien tempausten perustelemiseksi)

Tämä osasto pyörittelee ammatikseen mm. dialektista filosofiaa ja kulttuurintutkimusta, joilla lähes mikä tahansa havainto empiirisestä todellisuudesta voidaan kääntää päälaelleen suhteuttamalla se vallitseviin olosuhteisiin ja dialektiseen vastinpariinsa. Ainoastaan asialle vihkiytyneet, filosofiaa ja Euroopan kulttuurihistoriaa vuosia opiskelleet vihervasemmistolaiset ylipapit ymmärtävät perusteluista tarpeeksi tunnistaakseen, mistä taustaoletuksista johtopäätökset milloinkin tarkkaan ottaen riippuvat. Kätevä kuvio vastustajien pitämiseksi hiljaisina ...

Ote JP Roosin blogista ...


tammelbacka kommentoi:
28.10.2008 22.31
Tässä taas tietoa Suomen rikosluvuista:

Vangeista on jo vuonna 2002 ollut yli 8 % maahanmuuttajia ja pakolaisia:

http://www.rikosseuraamus.fi/9325.htm

Yliedustus on selvä, kun huomioidaan, että Suomen väestöstä oli tuolloin vain noin 2-3 % ulkomaalaisia.

<snip>

JP Roos : Laske nämä uudelleen painottamalla ne eri maahanmuuttajaryhmien ikärakenteella ja työttömyysasteella, tai vertaaamalla ...

EDIT: punainen väri poistettu

Tällä tarkoitan , että yllä mainitsemasi poliittsen rakennelman kannalta yhteiskunnan uhri-teknologia on täysin keskeinen ja elintärkeä rakennelman hengissäpysymisen kannalta. Tämä selittää , miksi rikostilastojen esilleottaminen aiheuttaa poliittisen korrektiuden poikkeuksellisen häijyyden - että käsitys jonkin rikollisuuden lajin kultturiperäisyydestä on tietenkin monikulttuurisen oppirakennelman kannalta hengenvaarallinen , ja että tällainen käsitys tulisi osaksi valtavirtaa on torjuttava heti.

On myös huomattava , että yhteiskunnan uhri- teknologian kaatuminen tarkoittaisi laajoille osille akatemiaa suoraa henkilökohtaista katastrofia : kun vilkaiset JP Roosin CV (http://www.valt.helsinki.fi/staff/jproos/cv.htm):tä , ymmärrät miten paljon hänen saavutuksiaan arvostettaisiin yhteiskunnan uhri- teknologian kaatumisen jälkeen. Kaiketi Roos jatkaisi työtään jossain muodossa , mutta arvovaltatappio olisi huumaava ... gurun aseman jälkeinen elämä pelkkänä riviprofessorina olisi katkeraa.

Tässä mielessä Roosin ulkopuoliselle yllättävän rajut reaktiot ovat ymmärrettäviä - Roos taistelee myös oman asemansa ja tuotantonsa puolesta. Ja ennenkaikkea arvovaltansa puolesta , sillä akateemikolle arvovalta on tietenkin elintärkeää.

Anti-utopisti, yksityisviestin lähettäminen sinulle on näköjään estetty. Lieneekö tarkoitus?

Kiitos Anti-Utopisti taas kerran hyvästä kirjoituksesta! Vastasit taas paljon enempään kuin osasin kysyä.

Quote from: Anti-Utopisti on 02.01.2009, 02:00:30
Itse suosittelisin näin ollen sitä, että yrittäisimme välttää Suomessa kokonaan Länsi-Euroopan "äärioikeistopuolueiden" mallin, jonka rantautumista Suomeen vasemmisto on odottanut natsikortti valmiina jo pitkään, ja siirtyisimme suoraan aivan erilaiseen ratkaisuun eli 2000-luvun Suomen "erillismalliin".

Keski-Euroopan "äärioikeistoksi" leimattujen puolueiden polkuja ei todellakaan pidä kulkea. Näkisin jo nyt ulkomaalaislain kaatamiseen tähtäävän kansanliikkeen ja muun maahanmuuttokritiikin orastavana "erillismallina", johon on kyllä yritetty lyödä leimoja, mutta täysin perusteetta. Suomalaisessa maahanmuuttokritiikissä ei ole yleisesti "äärioikeistolaisuutta" tai mitään sen tapaista, yksittäiset siihen suuntaan kallellaan olevat henkilöt ovat poikkeuksia.

Quote
Tämä erillismalli jättäisi irrallisille kaveriporukoille oikeuden valita ideologiansa itse yrittämättä homogenisoida kaikkia kaveriporukoita saman maltillisen ideologian kannattajiksi.

Tästä en ole vielä täysin vakuuttunut, mutta hyvältä kuulostaa. Itse en ajatellut tätä näkökohtaa ennen viestisi lukemista.

Jonkinlainen yhteinen tukirakenne pitäisi olla. Se voisi olla kuitenkin ohut ja koskea vain yleisimpiä asioita. Moniarvoisuus on rikkautta. Eri kansanryhmille ja aateryhmille pitää puhua eri tavalla, ja erikoistumiseen kykenee ehkä paremmin hajautettu rakenne, jossa jokainen ryhmä puhuu niille joita osaa puhutella, ja erikoistuu omalla alueellaan huippuunsa. Minä en osaa sellaista kieltä, että osaisin välttämättä aktivoida kadunmiehen luonnollista maahanmuuttokritiikkiä poliittiseksi tiedostamiseksi, mutta punavihreänä voin parhaiten puhua punavihreille, ja retoriikkaa opeteltuani periaatteessa voisin osata puhua myös vallankäyttäjille ja median edustajille.

Näiden maahanmuuttokriittisten ryhmien pitäisi löytää organisoitumisen muoto jostain vahvan organisaation ja täydellisen hajanaisuuden välimaastosta, lähempää hajanaisuutta. Sen pitäisi toisaalta mahdollistaa yhteydenpito ja jonkinlainen koordinaatio, mutta ei pakottaa kaikkia samaan muottiin. Yhteydenpidon eräs, ehkä merkittävin tarkoitus olisi selvittää ja suunnitella yhdessä sopivaa organisoitumisen tapaa. Organisaation puuttuessa vallitsee jonkinlainen "tyhjiö", jollaiset tapaavat täyttyä, ja jos sitä organisaatiota ei tietoisesti suunnitella, se organisoituu itsestään ehkä huonommin, ehkä vain kopioi mallinsa muualta.

Yhteistyöllä pyrittäisiin myös varmistamaan, että ei syntyisi sellaisia ryhmiä, jotka likaavat pahasti muiden kaivoa esimerkiksi kerjäämällä leimoja otsaansa, tai ainakaan lyömällä tahallaan leimakirveellä toisia maahanmuuttokriitikoita. Muuten voitaisiin ehkä antaa jopa mahdollisimman "vapaat kädet", kuten käsittääkseni ehdotat.

Toinen tärkeä asia, mikä pitäisi hoitaa yhdessä olisi imago(je)n luominen. Tämänhetkinen "työhypoteesini" on, että jokaisen ryhmän tulisi pyrkiä luomaan oma, muista erottuva imagonsa, mutta että niiden luomista suunniteltaisiin aluksi yhdessä, jotta estettäisiin pahimmat katastrofit ja selvästi väärille poluille ajautumiset. Tässä on pakko olla hieman "syrjivä" ja todeta, että näin saataisiin kyvykkäimpien kriitikoiden kyvyt kaikkien käyttöön. Jos joku osaa organisoida ja toinen luoda hyvän imagon, niin nämä kyvyt tulisi laajasti hyödyntää.

Olemme ehkä jo pian siinä vaiheessa, että esimerkiksi sinun kannattaisi luoda tässä keskustelussa esittämistäsi näkökannoista "kansantajuistettu" ja lyhyen napakka viesti, johon voisivat tutustua nekin, jotka eivät tätä keskustelua lue. Jokaisesta erikseen käsitellystä painavasta seikasta erikseen oma viestinsä. Tämä keskustelu ei voi jäädä pelkästään "tälle tasolle", jos on tarkoitus saada koko maahanmuuttokritiikin laaja kenttä kuulolle ja osallistumaan.

QuoteToisaalta Länsi-Euroopan maahanmuuttokriittisille puolueille ominainen 1960-lukulainen uhmakkuus jätettäisiin kokonaan pois, ja keskityttäisiin puoluetoimintaan Timo Soinin ja vennamolaisten Perussuomalaisten kaltaisen legitiimin, aidosti reilun maalaisjärjen pohjalta.

Valtion politiikassa voitaisiin harkita jakoa kahteen "suuntaukseen", jotka profiloituisivat hieman erilleen, mutta ajaisivat käytännössä samoja ulkomaalaispolitiikan linjauksia. Yksi, jo nyt olemassaoleva maahanmuuttokritiikin valtavirta voisi jatkaa organisoitumista "reilun maalaisjärjen" pohjalta, mutta ottaen opiksi muun Euroopan virheistä. Sitten voitaisiin perustaa, samoin jo olemassaolevien ainesten ympärille, alkuperäiskansojen puolustamisen ja ekologisten arvojen näkökulmasta, poliittisesti korrektein sanankääntein maahanmuuttoa kritisoiva, vihreille, punertaville ja lukeneistolle suunnattu suuntaus, joka myös pyrkisi myös toimimaan ensisijaisena "näyteikkunana" mediaa ja julkista huomiota varten.

Tarkoitus ei todellakaan ole hajottaa maahanmuuttokritiikkiä heikommaksi, vaan tehdä kaksi eri "näyteikkunaa" eri "yleisöitä" varten. Toisen ryhmän täytyy olla niin poliittisesti korrekti ja humanistisiin arvoihin vetoava, että sen retoriikka voi koskettaa punavihreän maailmanparantajan ja hienon humanistin sydäntä, ja toisen pitää olla niin maanläheinen, suorapuheinen ja perusjärkevä, että se puhuttelee kadunmiestä. Käytännön ulkomaalaispolitiikassa ryhmät ajaisivat samaa asiaa, mutta muissa kysymyksissä voisivat kannattaa muita omia linjauksiaan.

Nämä "suuntaukset" voisivat toimia samassa puolueessa (esim persut) tai eri puolueissa, tai laajentua moniin/kaikkiin puolueisiin. Selviä rajoja tai määrityksiä näille ei tietenkään pidä rakentaa, vaan annetaan ihmisten kehittää ajatteluaan omiin suuntiinsa. Näin saadaan paljon laajempi "arsenaali" erilaisia näkökulmia, argumentteja ja kykyjä.

Hyvä tapa tehdä uusi erottelu on keksiä uusi termi. Eri maahanmuuttosuuntauksille voitaisiin keksiä omat nimityksensä.

Äskeinen jaottelu kahteen oli siis vasta mieleeni juolahtanut ajatus, ei ainakaan vielä vakavamielinen ehdotus. Haudon itsekin vasta tätä ajatusta.

Quote
Kaikkein tärkein asia on kuitenkin mielestäni se, että useimmat maahanmuuttokriitikot laatisivat pikimmiten itselleen jonkinnäköisen omien taitojensa kehittämisohjelman periodisine tarkastuspisteineen, jotta saisivat poliittiset taitonsa nousemaan ainakin vanhojen puolueiden tasolle tai mielellään yläpuolellekin.

Kuulostaa hyvältä, mutta voitko esittää asian konkreettisemmin? Tai osaatko esittää jonkun esimerkin, miten toiminnan kannalta olennaisia taitoja voisi mitata? Olen kyllä samaa mieltä siitä, että hajoitusta tarvitaan. Tämäkin kirjoittaminen on minulle sitä, ja luulen, että jos tässä ei samalla keskusteltaisi tärkeistä asioista, en pystyisi keskittymään läheskään näin hyvin.

"Poliisiylijohtaja Mikko Paatero haluaa poliisin palvelukseen maahanmuuttajia. Sanomalehti Hufvudstadbladetin mukaan parhaillaan valmistellaan rekrytointikampanjaa heidän houkuttelemisekseen.
Maahanmuuttajia tarvitaan paitsi paikkaamaan eläköitymisen aiheuttamaa poliisivajetta, myös lisäämään poliisin asiantuntemusta muista kulttuureista."

Tuskinpa suomessa poliisivajetta tulee olemaan. Tälläkin hetkellä poliiseja koulutetaan suoraan kortistoon. Ja varmasti tehokkaampaa olisi jos maahanmuuttajat tutustuisivat paremmin täkäläiseen käytäntöön. Sillä jos jokin on vastoin suomen lakeja, niin se on sitä riippumatta "asiakkaan" etnisestä taustasta. 

Quote from: HDRisto on 08.01.2009, 12:21:46
"Poliisiylijohtaja Mikko Paatero haluaa poliisin palvelukseen maahanmuuttajia. Sanomalehti Hufvudstadbladetin mukaan parhaillaan valmistellaan rekrytointikampanjaa heidän houkuttelemisekseen.
Maahanmuuttajia tarvitaan paitsi paikkaamaan eläköitymisen aiheuttamaa poliisivajetta, myös lisäämään poliisin asiantuntemusta muista kulttuureista."

Tuskinpa suomessa poliisivajetta tulee olemaan. Tälläkin hetkellä poliiseja koulutetaan suoraan kortistoon. Ja varmasti tehokkaampaa olisi jos maahanmuuttajat tutustuisivat paremmin täkäläiseen käytäntöön. Sillä jos jokin on vastoin suomen lakeja, niin se on sitä riippumatta "asiakkaan" etnisestä taustasta. 

Minustakin poliisilla tulee olla vain asiantuntemus Suomen laista ja kuntien järjestyssäännöistä. Ne eivät voi taipua etnisyyden perusteella. Venyvä ja paukkuva "laki" tuo vain epäjärjestystä. ???

Joku kirjoitti että poliisi ei muka voi viedä koiraa muslimiasuntoon. Tässä taas annetaan periksi joidenkin ryhmien itse määrittämille säännöille joille luultavasti ei ole muuta perustetta kuin poliisin toiminnan haittaaminen. Koiran vainu on huumekätköjen etsinnässä pettämätön ja poliisien suojakilpi. Sillä on yhtäläinen oikeus mennä asuntoon kuin muillakin viranomaisilla jos etsintälupa on olemassa. Siksihän niillä on poliisin tunnukset kyljissään. Jos muslimi pitää koiraa saastaisen olentona niin se ei asiaan vaikuta juuta eikä jaata. Toteltava on. Sama pätee naispoliisenkin kohdalla. Muslimimiehen on varmasti vaikea ottaa käskyjä vastaan naispoliisilta mutta ei auta, kun univormu on päällä.

Taidan olla vähän eri mieltä tästä kulttuurijutusta. Aika iso osa poliisityöstä on kuitenkin sellaista, että lähinnä jututetaan ihmisiä ja katsotaan, josko hommista sittenkin selvittäisiin ilman pakkokeinoja ja paperitöitä.

Ei mun tietääkseni kukaan (paitsi Isra Lehtinen, jonka mukaan sosiaalityössä ei pitäisi ottaa niin vakavasti muslimiasiakkailta tulevia tappouhkauksia) ole vaatimassa mitään erityisiä poikkeuksia lakeihin ja asetuksiin. Itse pidän ihan hyvänä, että tiedetään kaikenlaisista porukoista jonkinlaiset perusasiat, ettei turhan takia kärjistetä tilanteita.

En nyt oikeastaan osaa keksiä tästä mitään varsinaista esimerkkiä, mutta jos nyt vaikka ajatellaan että pitää puhuttaa jotain kunniastansa arkaa sälliä, se voi olla fiksumpaa tehdä autossa kuin sen kavereiden katsoessa, koska kavereiden aikana se voi kokea että on pakko ruveta räyhäämään mutta autossa istuessaan kuuntelee kiltisti.

Quote from: junakohtaus on 08.01.2009, 12:43:55
Taidan olla vähän eri mieltä tästä kulttuurijutusta. Aika iso osa poliisityöstä on kuitenkin sellaista, että lähinnä jututetaan ihmisiä ja katsotaan, josko hommista sittenkin selvittäisiin ilman pakkokeinoja ja paperitöitä.

Ei mun tietääkseni kukaan (paitsi Isra Lehtinen, jonka mukaan sosiaalityössä ei pitäisi ottaa niin vakavasti muslimiasiakkailta tulevia tappouhkauksia) ole vaatimassa mitään erityisiä poikkeuksia lakeihin ja asetuksiin. Itse pidän ihan hyvänä, että tiedetään kaikenlaisista porukoista jonkinlaiset perusasiat, ettei turhan takia kärjistetä tilanteita.

En nyt oikeastaan osaa keksiä tästä mitään varsinaista esimerkkiä, mutta jos nyt vaikka ajatellaan että pitää puhuttaa jotain kunniastansa arkaa sälliä, se voi olla fiksumpaa tehdä autossa kuin sen kavereiden katsoessa, koska kavereiden aikana se voi kokea että on pakko ruveta räyhäämään mutta autossa istuessaan kuuntelee kiltisti.

Itselläni on vähän toisenlaisia kokemuksia poliisista. Ei niiden kanssa neuvotella. Pitäisi olla tasapuolinen kumminkin. Ei se niin voi olla että rauhallista ja nöyrää kantasuomalaista voi kyykyttää kuinka paljon vaan mutta jos vastassa on etninen kuumakalle niin annetaan kaikki periksi. >:(

Kun puhutaan maahanmuuttajista poliiseina, tulee väkisinkin mieleen USA. USA:n tilanne on toki ollut aina täysin erilainen eikä sitä voi mitenkään verrata toisen maailmansodan jälkeiseen Eurooppaan maahanmuuttoasioissa, mutta siellä on siitä huolimatta pari sataa vuotta kokemusta tietynlaisesta integroimisesta.

Yksi tapa on ollut vahvistaa poliisivoimia maahanmuuttajilla. Heillä on vahvat siteet omiin ryhmiinsä ja se on toiminut, väittävät asiasta jotain tietävät jenkit, erittäin hyvin. Maahanmuuttaja kuuntelee mielellään poliisia jolla on samanlaiset taustat. USA:ssa mamupoliisi voi olla se kaveri, joka kertoo omalle etniselle ryhmälleen paljon peli on ja miten homma toimii, mitä saa tehdä ja mitä ette nyt ainakaan tee. Poliisi myös valistaa porukkaa luopumaan heimoperinteistä jotka eivät ihan sovi länsimaiseen elämäntapaan.

En tiedä voisiko tämä toimia Euroopassa ja millä tasolla. USA:n maahanmuuttajat ovat usein laadukkaampia. Euroopassa taas ongelmaryhmät hyvin alkeellisista olosuhteista ja lisäksi heidän lojaalisuutensa lepää vahvasti omassa etnisessä ryhmässään. Briteissä tämä on huomattu jo ongelmaksi.

Koska Euroopassa kaikenlisäksi pyritään estämään maahanmuuttajia identifioimasta itseään vaikka Ruotsalaisiksi tai Suomalaisiksi, vaan heidän pitää olla aina monikulttuurisuuden nimessä joitain muita, voi olla hankala saada tehokkaasti värvättyä poliiseja jotka olisivat ns. valtion puolella eivätkä käyttäisi asemaansa oman etnisen ryhmänsä edut mielessä. Täällä kynnys värvätä vaikka pakistanilainen poliisi voi olla senkin takia suurempi, ettei väärinkäytöksistä voi rangaista saamatta rasistin tai islamofoobin leimaa. Jenkeissä kuulemma voi jos väärinkäytös on tapahtunut, pelkkä "sä syrjit mun USKONTOO" ei riitä syyksi siihen että voit ottaa korruptiorahaa vastaan tai päästää sukulaisia pälkähästä. Oletettavasti EU:n alueella se voisi riittää. Luemme jatkuvasti uutisia mitä hurjimmista rikoksistä ja erilaisista väärinkäytöksistä, mihin viranomaiset eivät viitsi puuttua koska eivät jaksa tapella rasismi -syytöksien kanssa. Katsotaan mielummin toiseen suuntaan eikä tehdä asialle mitään.

Quote from: PöllämystynytNäiden maahanmuuttokriittisten ryhmien pitäisi löytää organisoitumisen muoto jostain vahvan organisaation ja täydellisen hajanaisuuden välimaastosta, lähempää hajanaisuutta. Sen pitäisi toisaalta mahdollistaa yhteydenpito ja jonkinlainen koordinaatio, mutta ei pakottaa kaikkia samaan muottiin. Yhteydenpidon eräs, ehkä merkittävin tarkoitus olisi selvittää ja suunnitella yhdessä sopivaa organisoitumisen tapaa. Organisaation puuttuessa vallitsee jonkinlainen "tyhjiö", jollaiset tapaavat täyttyä, ja jos sitä organisaatiota ei tietoisesti suunnitella, se organisoituu itsestään ehkä huonommin, ehkä vain kopioi mallinsa muualta.

Yhteistyöllä pyrittäisiin myös varmistamaan, että ei syntyisi sellaisia ryhmiä, jotka likaavat pahasti muiden kaivoa esimerkiksi kerjäämällä leimoja otsaansa, tai ainakaan lyömällä tahallaan leimakirveellä toisia maahanmuuttokriitikoita.

Irrallisten porukoiden olisi todellakin hyödyllistä saada kokonaistilanteesta asiantuntevempaa opastusta, etteivät joudu harhateille tilanteen hahmottamisessa. Toisaalta ns. salonkikelpoinen puolue, jota jotkut ovat ehdottaneet, ei liene tässä suhteessa yksinään riittävä ratkaisu, koska salonkikelpoisuus ei auta kovin pitkälle kokonaistilanteen onnistuneessa analysoinnissa ja tehokkaiden ratkaisuiden keksimisessä. Tarvitaan siis funktionaalista toimintaa, joka on vastakohta tehokkuutensa menettäneelle seremonialliselle toiminnalle, joka tarkoittaa toiminnan degeneroitumista ikään kuin pelkäksi taiteeksi.

"When a functional discipline becomes art, it loses function and therefore its ability to be objectively measured."

lähde: Al Ries & Laura Ries: The Fall of Advertising and the Rise of PR

http://www.fictionwise.com/ebooks/eBook7164.htm

Ehdotin joskus aiemmin tämän ongelman ratkaisemista siten, että irralliset porukat täydentäisivät porukkakohtaista ideologiaansa omaksumalla seuraavan menetelmän jokapäiväiseen toimintaansa:

http://en.wikipedia.org/wiki/Analysis_of_Competing_Hypotheses (http://en.wikipedia.org/wiki/Analysis_of_Competing_Hypotheses)

Eli tämän menetelmän avulla saavutettaisiin toivoakseni sekä välttämätön että riittävä irrallisten porukoiden toiminnan koordinointiaste.

Menetelmä on ensinnäkin välttämätön sen takia, että kun puhutaan luonnontilaa oleellisesti suuremmasta ihmisyhteisöstä eli nykyaikaisesta yhteiskuntakoneistosta ja ennen kaikkea sen kehityksestä usean vuosikymmenen kuluessa, silloin tarkasteltavan järjestelmän kompleksisuusaste on niin korkea, ettei ilman hypoteesipohjaisen menetelmän käyttöä kannata luulla ymmärtävänsä edes karkealla tasolla, mitä tällaisessa järjestelmässä tapahtuu. Varsinkin, kun ihmisen luontaiseen tiedonkäsittelyyn liittyy niin paljon kognitiivisia vääristymiä ja vastaantulevan tiedon suodattamista omien ennakkokäsitysten pohjalta.

Ihmiselle luontaisista kognitiivisista vääristymistä kerrotaan esimerkiksi seuraavassa kirjassa:

http://www.au.af.mil/au/awc/awcgate/psych-intel/index.html (http://www.au.af.mil/au/awc/awcgate/psych-intel/index.html)

Näin ollen omien kognitiivisten vääristymien korjaaminen jonkin systemaattisesti käytetyn apuvälineen kuten hypoteesipohjaisen menetelmän avulla on välttämätöntä, ettei politiikan harrastaja käyttäisi liikaa aikaa hukkaan tai tekisi liian helposti vääriä valintoja.

Lisäksi monilla ihmisillä esiintyy mytologiapohjaista ajattelua, jossa selitykset ilmiöille repäistään hatusta ilman kiinnostusta selvittää, mitkä ovat niissä todelliset kausaliteetit. Tosin tällainen mytologiapohjainen ajattelu lienee yleisempää 1960-lukulaisella vihervasemmistolla, joka näkee "natseja" ja "rasisteja" kaiken maahanmuuttokritiikin takana.

Veikkaankin Länsi-Euroopan maahanmuuttokriittisten ryhmien ja puolueiden ajautuneen harhateille ja menettäneen niille kansansuosionsa puolesta kuuluvan vaikuttamistehon juuri siksi, että ne eivät ole käyttäneet mitään itsekritiikkiä parantavaa menetelmää. Ehkäpä näiden ryhmien ja puolueiden johtohenkilöt ajattelivat, että tällaisen menetelmän suositteleminen jäsenille olisi liian korkealentoista ja siten epärealistista. Siinä väitteessä on kieltämättä pointti, mutta jotainhan meidän täytyy yrittää tehdä Suomessa eri tavalla kuin Länsi-Euroopan maahanmuuttokriitikot, mikäli aiomme saada aikaiseksi parempaa vastarintaa kuin he.

Sitä paitsi länsieurooppalaisesta maahanmuuttokriitikistäkin on alkanut muodostua ehkä jo liiaksi eräänlainen uskonto, jolla on omat gurunsa ja opinkappaleensa eikä siitä siksi voi kehittyä funktionaaliseen toimintaan keskittyvää poliittista organisaatiota.

Suuri osa maahanmuuttokriittisyyteen liittyvästä tehottomuudesta ja kiistanalaisuudesta olisi kuitenkin siis poistettavissa aivan helposti ottamalla käyttöön esimerkiksi ehdottamani hypoteesipohjainen menetelmä, jonka avulla monet ajatusvirheet olisi mahdollista tunnistaa nopeasti.

Koska menetelmän välttämättömyys on näin saatu perusteltua, kysymys on enää siitä, onko hypoteesipohjainen menetelmä yksinään riittävä irrallisten porukoiden yhteiseksi perustaksi. Tähän en osaa vastata varmasti, vaan asia kaipaisi pikaista selvittämistä. Mutta jos ajattelemme tämän menetelmän perusominaisuudeksi itseohjautumisen kohti entistä paremman tiedon etsintää, niin silloin tämä menetelmä vaikuttaisi jo yksinään ainakin riittävältä lähtökohdalta irrallisille porukoille siinä mielessä, että se johtanee toistuvasti itseään parempien menetelmien löytämiseen.

Miksikö sitten hypoteesipohjainen menetelmä vaikuttaa olevan todella kaukana siitä, kuinka maahanmuuttokriittiset ryhmät ja puolueet ovat tähän asti toimineet? Veikkaan syyksi 1960-luvun henkeä, joka on näkyvissä erittäin monien nykyistenkin poliittisten ryhmien ja puolueiden taustalla. 1960-luku oli nimen omaan arvopohjaisen ja mytologisenkin ajattelun vuosikymmen erotuksena rationaaliselle ja konformistiselle 1950-luvulle. Ja nyt kun Baby Boomers -sukupolven poliitikot ovat nousseet valtaan lähes kaikissa puolueissa, ei ole ihme, että tehokkuus puuttuu heidän poliittisesta tyylistään. Asiaan voidaan saada parannusta tietenkin vain karsimalla mytologian ja arvopohjaisuuden osuutta, ja hypoteesipohjainen menetelmä auttaisi rationaalisuuden palauttamisessa.

Kun me kaikki arvatenkin kiroamme kymmenen vuoden kuluttua, että miksemme ruvenneet toimimaan tosissamme jo vuonna 2009, kun olisi pitänyt, tulemme havaitsemaan yhdeksi syyksi juuri tehokkuuden puutteen. Maailma on sellainen, että tyhjä tila täytetään ja puolustamaton reviiri vallataan, joten nykyinen seremoniallinen tyyli politiikassa ei voi jatkua. Niiden, jotka haluavat selviytyä, täytyy ruveta vakavissaan selvittämään, kuinka saavat poliittiseen toimintaansa mukaan maksimitehot tehokkailla analyysimenetelmillä, etteivät ainoastaan toistele ulkomaalaisten gurujen opinkappaleita tai juokse poliittisten pintatrendien perässä.


[email protected]

Quote from: Valkea on 02.01.2009, 15:00:42
Anti-utopisti, yksityisviestin lähettäminen sinulle on näköjään estetty. Lieneekö tarkoitus?

Kiitos kiinnostuksesta. Laitoin todellakin yksityisviestinnän pois päältä, koska minulla on nyt vuodenvaihteessa vireillä eräs isompi toimeksianto, jonka takia aikaa ei ikävä kyllä yksinkertaisesti riitä yksityisviestintään. Yritän kuitenkin viimeistään tammikuun loppupuoliskolla etsiä sen verran vapaata, että ehtisin mahdollisuuksien mukaan vastaamaan saamiini hyviin kommentteihin suoraan kyseisissä ketjuissa. Tarkoituksenani olisi myöskin kirjoittaa tästä aihepiiristä mahdollisimman pian lisää omaan blogiini, sillä olen joutunut pitämään siitä jo turhan pitkään kirjoitustaukoa, kun katsoin tärkeämmäksi mm. priorisoida Homma-foorumin alkuvaiheen sen edelle. Ehkä tästä vielä päästään palaamaan normaalitilanteeseen, vaikkakaan viimeisimmät uutiset eivät kuulosta kovin lupaavilta.


[email protected]

Luulin tekeväni uuden viestin, mutta tuhosinkin vanhan alta. Saisiko sen vielä takaisin jollain kikalla? Olen aika usein tehnyt saman mokan, ja silloin vanha viesti on onneksi löytynyt selaimen toimintaa takaisin selaamalla. Nyt en löydä, enkä edes muista mitä viestissä luki.

Puputti kertoo blogissaan näkemyksiään monikultturismin psykologiasta, josta olemme täällä keskustelleet. Pitkälti samoilla linjoilla, että monikultturismi on uskonlahkon kaltainen oppi. Uutta on lähinnä tuo suvaitsevaisuuden tarkempi tarkastelu hyveenä.

http://feministipupu.blogspot.com/2009/01/uusi-hyve.html

Olen aikaisemmin kirjoittanut 1960-luvun sukupolvikapinan sekä silloin läpi lyöneen ns. vihreän meemin keskeisestä vaikutuksesta monikulttuurisen yhteiskunnan käsitteen kehittymiseen ja suosioon varsinkin eliittipiireissä.

Kuitenkin monikulttuurisuudella on muitakin aatehistoriallisia juuria, jotka ovat peräisin jo oranssin meemin hegemonian valtakaudelta ennen 1960-lukua.

Yksi näistä varhaisemmista käsitteistä, joka lienee vaikuttanut myöhemmin myös monikulttuurisen yhteiskunnan käsitteen sisältämien yksityiskohtien määrittelyyn, on plural society, joka sai alkunsa siirtomaahallinnon kokemuksista kolonialismin jälkimainingeissa:

"Many of the societies which have problems of multicultural governance are former multi-ethnic colonies. A theory of such colonial and post-colonial societies draws particularly on the work of J.S.Furnivall and M.G.Smith."

lähde: John Rex: Plural Society

http://www.john-rex.com/docs/Plural%20Society.pdf (http://www.john-rex.com/docs/Plural%20Society.pdf)

"Furnivall was a Fabian Socialist. His Burma Book Club was run along the lines of Victor Gollancz's Left Book Club, to provide access to Marxist writers for a generation of Burmese intellectuals.
...
Most frequently Furnivall is cited in relation to 'pluralism', a concept that he presented in Netherlands India and on which he elaborated in Colonial policy and practice in order to explain the nature of ethnicity in colonial societies, but which has now been absorbed more generally into literature on multiculturalism. Or perhaps it would be better to say 'mis-cited'. Most writers seem to assume that Furnivall was either providing a neutral or supportive view of the colonial process, or was in fact describing plural society in order to give it a stronger institutional base. Thus 'pluralism' has come to mean a positive policy of accommodating different cultures in one society, and has become a liberal orthodoxy.
...
Hefner goes on to argue that Furnivall was guided by 'neoclassical' economics with the aim of modifying Adam Smith's assumptions about cultural homogeneity and adapting Smith's insights about market exchange to the Asian context. That is, Smith's aim of demonstrating how market interests could be reconciled with 'civil peace' was difficult to extrapolate to colonial societies in Asia where the different segments of society were in conflict, and only came into contact through market exchange."

lähde: Adrian Vickers: The Classics in Indonesian Studies: J.S Furnivall's Netherlands India

http://coombs.anu.edu.au/SpecialProj/ASAA/biennial-conference/2004/Vickers-A-ASAA2004.pdf (http://coombs.anu.edu.au/SpecialProj/ASAA/biennial-conference/2004/Vickers-A-ASAA2004.pdf)

Afrikassa nuoruutensa viettänyt tutkija, vasemmistoaktivisti ja kansalaisoikeusaktivisti John Rex oli ensimmäisiä monikulttuurisen yhteiskunnan käsitteen kehittäjiä. Koska Rex oli Boomer-sukupolvea vanhempi ja koska hänen taustansa oli siten pikemminkin Marxissa ja Weberissä kuin 1960-luvun nuorison ihailemissa radikaaliguruissa, varmaankin siksi hänen monikulttuurisen yhteiskunnan käsitteensä lienee lähempänä oranssia meemiä kuin vihreää meemiä:

John Rex

* Born in Port Elizabeth, South Africa, 5th March 1925.
   
* Member of the UNESCO International Experts Committee on Racism and Race Prejudice 1967 and President of the International Sociological Association's Research Committee on Racial and Ethnic Minorities 1974 to 1982.

* His best known books are:

Key Problems of Sociological Theory (1964)

Race Relations in Sociological Theory (1970)

Race and Ethnicity (1986).

* "My biography tells much of my academic career and I do believe in the idea of an objective sociology. Nonetheless my life has been one of continuous political engagement."

Julia Scheffler: Presentation on: John Rex (2001) "The concept of a multicultural society"

http://minorities.fsv.cuni.cz/05_06/lectures/Unit4Julia_on_Rex.ppt (http://minorities.fsv.cuni.cz/05_06/lectures/Unit4Julia_on_Rex.ppt)

"Rex argues that while Great Britain has embraced multicultural society as a clear policy goal, there is much difficulty in understanding the term properly. A particular challenge is posed by its apparent contradiction to another accepted ideal, that of equality of individual opportunity. Without a clear image of how the ideal multicultural society could be structured to also allow for equal opportunity, the endorsement of both aims and their accompanying equation leads to confusion and indeed to a distortion of the term 'multiculturalism' to signify a society in which members of different social groups coexist and diversity is encouraged, but where equality is wanting. In order to understand well what kind of ideal society we should strive for, Rex proposes looking at the distinction between the public and private realms, and pursuing a different policy towards the two – while institutions should foster unity and equality in public matters, they should encourage diversity in the private domain.
...
Rex gives a very useful and thorough analysis of where the differences between the public and private domain should lie in his ideal multicultural society, and also correctly addresses some of the possible sources of tension and areas of ambiguity (like education)."

Irena Cerovi: John Rex: The Concept of a Multicultural Society

http://www.tolerance.cz/courses/monnet/winter2004/AQCI/AQCI_irena2_rex.doc (http://www.tolerance.cz/courses/monnet/winter2004/AQCI/AQCI_irena2_rex.doc)

At this stage, Kampta cleverly interjects a further question highlighting John's perceived optimism: how can you reconcile your views on multicultural society and plural society with your optimism? John is triggered into providing a wonderfully-condensed account of Furnivall's and M G Smith's theories of the plural society. He then returns to where the chapter began, South Africa, his country of birth, to argue that this was possibly the paradigm case of a plural society. For John, a plural society differs from the ideal multicultural society in which cultural diversity is coupled with a state of equality of opportunity, as encapsulated in Roy Jenkin's memorable statement of the 1960s. Without equality, a multicultural society becomes a plural society, both in Europe and Britain, it is not possible to campaign for the ideal of a democratic multicultural society. Kampta immediately demands to know the difference between a multicultural and antiracist society. John provides the example of French society where it is held desirable to abandon cultural difference so that all can be treated equally. Personally, he is opposed to an egalitarian society which shows contempt for people's separate cultures, as well as to a multicultural society which doesn't recognise the importance of equality of treatment for every individual.

lähde: Tahir Abbas, Frank Reeves: Immigration and race relations

http://books.google.co.uk/books?id=6UZyg2VKNH0C&pg=PR18 (http://books.google.co.uk/books?id=6UZyg2VKNH0C&pg=PR18)

"It was quite absurd to suppose that nearly a million settlers from the former colonies could be absorbed into Britain peacefully if no preparation was made for their arrival. Now that they are here, even though it is late in the day, policies for a multi-racial, multicultural society must be developed. Within this framework, the hypothetical whites who want to avoid polarization and yet achieve justice could very well occupy themselves with improving the services which help minorities to cope with British society and attempting to explain to the white population something of the history and the culture of the peoples who have come to Britain to stay.

Probably one of the major spheres in which worthwhile work can be done is that of multi-cultural education. The plain fact is that, although they have an Asian and West Indian descendent community of a million and a half people living amongst them, very few English people have any but the most distorted view of Indian and Afro - West Indian history. Even racial liberals have been taught that Indian and African civilizations were inferior. Multi-cultural education could be devoted to showing on the one hand that, although they were very different from our own, if properly understood these civilizations merit our respect, and on the other that our own involvement with them was essentially an exploitative one. Such education need not be aimed at inducing guilt in the British people and their children. If it was so aimed it would fail. What it should aim at doing is to encourage the English child to accord to the civilizations of India and Africa the same respect that he accords to that of France."

lähde: John Rex, Sally Tomlinson: Colonial Immigrants in a British City: A Class Analysis (1979)

http://books.google.com/books?id=b80OAAAAQAAJ&pg=PA294&lpg=PA294

Muita lähteitä monikulttuurisen yhteiskunnan käsitteen kehityksestä:

EUROPE AND MULTICULTURAL POLITICS

http://www.sciences-po.fr/formation/cycle1/annee2/pdf_sem12008/europemulticultural_politics_cma_a_chebel_v_tiberj_m_cinalli.pdf (http://www.sciences-po.fr/formation/cycle1/annee2/pdf_sem12008/europemulticultural_politics_cma_a_chebel_v_tiberj_m_cinalli.pdf)


[email protected]

Aina joskus harvoin löytyy kirjoitus, joka onnistuu valaisemaan uudella tavalla yleisen poliittisen kehityksen ja monikulttuurisuuden historiaa. Eilen löytämäni sivu on ehkä paras tähän mennessä löytämäni yhteenveto nykyisen rappioeliitin aatehistoriallisista taustoista ja selittää osuvasti myös yhden uskottavan motiivin näkemäämme valtapuolueiden ja lehdistön törkeään vääristelyyn kansallista identiteettiä vahingoittavien tavoitteidensa yhteydessä ja yleisemminkin politiikassa.

Kirjoittaja Steven Den Beste kutsuu termillä Tranzi sitä utopistista ylikansallista ajatussuuntausta, joka käsittääkseni edistää myös massamaahanmuuttoa ja monikulttuurisuutta:

... they flow quite naturally from a combination of Transnational Progressivism and the mean green meme. In essence, the deep ideology is a combination of neo-Marxism, idealism, elitism (i.e. anti-populism), post-nationalism and, it turns out, a form of compassionate neo-racism. Competition is bad, cooperation is good. Greed is bad, altruism is good. Inequality (of results) is bad, equality (of results) is good. Motives are important, and good acts induced by bad motives are worse than bad acts induced by good motives.

http://www.denbeste.nu/cd_log_entries/2003/10/Democraticcontradictions.shtml (http://www.denbeste.nu/cd_log_entries/2003/10/Democraticcontradictions.shtml)

Seuraavissa tekstipätkissä Den Beste pyrkii jäljittelemään Tranzi-utopistien ajattelua:

The "neo-racism" is a result of the corruption of multiculturalism by the mean green meme; it leads to identity politics, moral relativism, and a dogmatic conviction that the rich and powerful are always evil and the weak and poor are always virtuous, which is to say the cult of the victim.
...
Of course, if everyone in the world embraced the Tranzi vision, the process of establishing that utopia would be very straightforward. But it's not to be expected that this take place, and the Tranzis understand that the majority of the human race will resist it to the end, for a wide variety of reasons all of which are fundamentally wrong. Those who would oppose it are unwise, unenlightened, indoctrinated, deceived, dogmatic; but they cannot be reached intellectually, so it's necessary to force it onto them. Once it's in place, they'll come to realize that they were wrong and will accept it and even support it, but there's no way to convince them of that before the fact.
...
The Tranzis don't believe in democracy, and see no problem with trying to subvert it to achieve their ends. It's a barrier but not an insurmountable one, as long as they're crafty and patient. They will use whatever means are available within it to defeat their opponents and elect their allies. This isn't inconsistent, it's just good tactics.

Jos oletamme, että Kokoomuksen ja Keskustan johto on hurahtanut Vihreiden ja RKP:n perässä kirjoituksessa mainittuun Tranzi-aatteeseen, niin tämä selittäisi, miksi Vanhasen hallitus on käynnistänyt niin katalan vaivihkaisesti massamaahanmuuton Suomeen.

JOHTOPÄÄTÖS: Jos laitamme Tranzi-utopistit kuriin Kokoomuksessa ja Keskustassa, niin järkevämpi maahanmuuttopolitiikka saattaa olla mahdollinen - niin suomalaisten kuin maahanmuuttajienkin parhaaksi.


[email protected]

Quote from: Anti-Utopisti on 14.04.2009, 06:11:28
JOHTOPÄÄTÖS: Jos laitamme Tranzi-utopistit kuriin Kokoomuksessa ja Keskustassa, niin järkevämpi maahanmuuttopolitiikka saattaa olla mahdollinen - niin suomalaisten kuin maahanmuuttajienkin parhaaksi.


[email protected]

Totta. Näissä tulee kuitenkin aina vastaan se, että me emme ole missään asemissa laittamaan ketään Keskustassa ja Kokoomuksessa kuriin. Se aika, jonka sellaisten asemien hankkiminen, jos se onnistuisi, vaatisi on pitkä.

Edellytys sille, että vaikuttaisimme Kokoomukseen tai Keskustaan olisi se, että he lukisivat näitä juttuja ja ottaisivat niistä opikseen ;)

Seuraava linkki sisältää paljon kiinnostavaa (joskin hieman värittynyttä) tietoa monikulttuurisuudesta:

Andrew Guild: The Menace of Multiculturalism

http://www.ironbarkresources.com/mc/index.html (http://www.ironbarkresources.com/mc/index.html)


[email protected]

Olen aiemmin kirjoittanut paljon 1960-luvun yhteiskunnallisesta heräämiskaudesta ja olettanut Boomer-sukupolven nuorison kapinahenkisyyden tämän heräämiskauden pääasialliseksi syntymekanismiksi. Tässä selitysmallissa pitkästyneet ja elämälleen merkitystä etsivät nuoret yksinkertaisesti pyrkivät kääntämään kaikki yhteiskunnan arvot päälaelleen tai jopa tuhoamaan perinteisen yhteiskunnan uuden utopian tieltä.

Näyttää kuitenkin siltä, että tämä selitysmalli on liian yksinkertainen. Kuten seuraavasta kirjasta käy ilmi, monet 1960-luvun radikaalijärjestöjen poliittiset teemat eivät olleet täysin uusia, kuten olin aiemmin olettanut, vaan jo ensimmäisen maailmansodan jälkeen monet kommunistiset ja epämääräisemmän vasemmistohenkiset radikaalijärjestöt ajoivat ainakin osittain samoja teemoja (kts. luku 5, s. 93-112).

James H. Hansen: Radical Road Maps

http://www.discoverthenetworks.org/Articles/Hansen.pdf

Niinpä on syytä ruveta tutkimaan myös sitä vaihtoehtoista hypoteesia, syntyivätkö 1960-luvun radikaalivasemmistolaisuus, kansalaisoikeusliike sekä niiden jälkeläinen monikulttuurisuus pelkästään yhtenä lenkkinä paljon ajallisesti pidemmästä radikaaliliikkeiden ketjusta.

Sukupolvikapinan merkitykselle 1960-luvun hengen selittäjänä löytyy paljon evidenssiä, josta mainittakoon mm. Anssi Sinnemäen taistolaisuus eräänlaisena peilikuvana hänen oikeistolaisesta perhetaustastaan:

Poliittisesti Jussi Sinnemäki oli "tyypillinen ensimmäisen tasavallan oikeistolainen körttipappi ja valkoisen Suomen äänitorvi". Hän osallistui Lapuan liikkeeseen ja IKL:n toimintaan, josta erkaannuttuaan hän vaihtoi kokoomukseen.
- Minulla oli sama kiihko kuin isällä 30-luvulla. Olin kuin peilikuva hänestä. Poliittinen etumerkki vain oli toinen.

lähde: Janne Villa: Sinnemäen kapinasukupolven sovinto

http://www.h-y.fi/hk/hk1999/sinnem.html

Mutta toisaalta Anssi Sinnemäen tytär Annihan on jatkanut isänsä jalanjälkiä sosiaalisen oikeudenmukaisuuden edistämisessä, joten eivät lapset näköjään aina kapinoi vanhempiaan vastaan. 1960-luvun radikaalien persoonallisuutta ja kotitaustaa tutkivassa kirjassaan Roots of Radicalism Stanley Rothman ja S. Robert Lichter mainitsevat, että monien aktiivisimpien 1960-luvun radikaaliliikkeiden organisaattoreiden perhetausta oli myös radikaalivasemmistolainen. Tälle ilmiölle on jopa olemassa nimikin eli red-diaper babies:

The "countercultural" youth movement that SDS and the Free Speech Movement were such a prominent part of was driven by a radical minority of liberal-arts majors and graduate students attending some of the country's most elite educational institutions. This campus political awakening, dubbed the "New Left," developed around a core of "red-diaper babies," the children of parents who were themselves politically active and who had participated in progressive, and even radical, social movements in the 1930s. It was, after all, the youth branch of a socialist organization that had evolved into SDS, and most of SDS's early recruits were red-diaper babies.

lähde: SDS: Students for Democratic Society

http://www.essortment.com/all/sdsstudentsfo_rmsx.htm

Hansenin kirjassa mainitaan sivulla 99 erittäin kiinnostava käsite political socialization:

"Political socialization is a concept concerning the "study of the developmental processes by which children and adolescents acquire political cognition, attitudes and behaviors" (Davidson, 2009, p. 20). These agents of socialization all influence in one degree or another an individual's political opinions: family, media, friends, teachers, religion, race, gender, age, geography, etc. These factors and many others that people are introduced to as they are growing up will affect their political views throughout the rest of their lives. Most political opinions are formed during childhood. Many political ideas are passed down from parents to young adults through them expressing their beliefs."

lähde: http://en.wikipedia.org/wiki/Political_socialization

Eli ilmeisesti on mahdollista, että lapset todellakin imevät vanhemmiltaan ja muualta lapsuutensa lähiympäristöstä alustavan maailmankuvansa rakennusaineiksi myös poliittisia asenteita tai vähintäänkin piilo-oletuksia, jotka sitten nousevat pintaan heidän poliittisella urallaan, vaikkakin ehkäpä aikakauden olosuhteisiin sovelletulla tavalla eivätkä suoraan vanhempien ideologiaa matkimalla.

Näin 1960-luvun radikaalivasemmistolaisuus ja monikulttuurisuutta ajava sosiaalisen oikeudenmukaisuuden käsite ovatkin ehkä vain pitkän aatteellisen jatkumon lopputuloksia.

Koska kannattaa yrittää keksiä mahdollisimman erilaisia hypoteeseja selittämään tarkasteltavaa ilmiötä, niin esitän vielä aivan eri tyyppisen selitysmallin monikulttuurisuuden saapumiselle Suomeen.

Yleisen käsityksen mukaan monet poliittiset trendit rantautuvat Suomeen viiveellä Ruotsista. Niinpä myös Suomen poliittisen eliitin innostus maahanmuuttoon ja monikulttuurisuuteen 1990-luvulla saattaa olla peräisin Ruotsissa 1970- ja 1980-luvuilla alkaneesta vastaavasta trendistä.

Ruotsissa oltiin maahanmuuttajien oikeuksien edistämisessä aktiivisia jo 1970-luvulla, joka oli ilmeisesti maahanmuuttajien yhdistysten ja jopa kulttuuri-instituuttien perustamisen kulta-aikaa.

IMMIGRANT-INSTITUTET - HISTORIK 1973-2002

http://www.immigrant.org/aom/index.php/aom/article/view/5/2

Ilmeisesti perinteisemmät vasemmistolaiset poliitikot, virkamiehet ja tutkijat pyrkivät toteuttamaan sosiaalisen oikeudenmukaisuuden viettiään juuri maahanmuuttajien yhdistystoiminnan edistämisen kautta. Kts. esimerkiksi monikulttuurisuustutkimuksen uranuurtajan John Rexin toimittama kirja Immigrant Associations in Europe vuodelta 1987:

http://www.amazon.com/Immigrant-Associations-Studies-European-Migration/dp/0566054744

1970-luvulla alkoivat myös siirtolaistutkijoiden pohjoismaiset seminaarit, joita pidettiin muutaman vuoden välein (seminaarin nimi ilmeisesti vaihteli eri kerroilla mutta oli useimmiten Nordiska migrationsforskarseminariet, joka tosin oli englanniksi vielä tuolloin Nordic Conference on Labour Migration Research, mikä ei viittaa humanitääriseen maahanmuuttoon). Lukemalla näiden seminaarien artikkeleita saa hyvän kuvan siitä, minkälaisia teemoja tutkijoiden päässä silloin liikkui ja minkä tyyppistä Pohjolaa he visioivat mielessään maahanmuuton lopputuloksena. Erityisen kiinnostava lienee seuraava Suomessa vuonna 1990 pidetty seminaari, jolla veikkaan olleen merkitystä myös johtavien suomalaisten poliitikoiden näkemyksille hahmoteltaessa 1990-luvun alussa Suomeen kohdistuvan maahanmuuton vapauttamista:

Ismo Söderling, Jouni Korkiasaari:  Migrationen och det framtida Norden. VIII:e Nordiska migrationsforskarseminariet, Hanaholmen, Esbo 1990. Slutrapport. Åbo 1991, 346 s.

http://www.migrationinstitute.fi/sinst/pub_all.htm

Seminaarijulkaisuiden ohella toinen hyödyllinen tutustumiskohde on perehtyä siirtolaistutkimusta ja siirtolaisten kotiuttamista varten perustettujen instituutioiden laajaan kirjoon Ruotsissa sekä muissakin Pohjoismaissa. Erityisesti Ruotsissa 1970-1990-luvuilla ilmestyneiden siirtolaisaiheisten julkaisuiden aihepiirit antavat meille hyvän alustavan kuvan maan valtaeliitin maahanmuuttomyönteisyyden luonteesta.

Lista siirtolaisuutta sivuavista ruotsalaisista julkaisuista 1986-1997:

http://www.immi.se/biblio/1986.htm

http://www.immi.se/biblio/1991.htm

Näistä käy ilmi ...

1) ... missä määrin sosialidemokraattien johtamassa Ruotsissa oli kyseessä siirtolaisuuden edistäminen osana työväenliikkeen perinteistä kansainvälisyysmytologiaa.

Arbetarrörelsen och invandringen

http://www.arbetarhistoria.se/46

2) ... missä määrin kyseessä oli neutraali virkamiestyö maahanmuuttajien parhaaksi sekä

3) ... missä määrin 1960-lukulaisen radikaalivasemmiston eurooppalaisvihamieliset asenteet näkyivät julkaisuissa ruotsalaisuuden halveksintana, joka ilmeisesti kuuluu muutenkin ruotsalaiseen kulttuuriin:

Den svenska synen på sig själv har varierat över tiden. I dagsläget präglas inställningen av kulturell självkritik och anti-nationalism. Studier av nationell stolthet visar att Sverige är det mest anti-nationalistiska och självkritiska landet av samtliga 33 undersökta länder, efter Litauen. Den negativt laddade bedömningen av den egna kulturen delas av länder som Tyskland, men står i motsats till attityderna i USA och Australien. Ett språkligt exempel är ordet "osvensk" - i Sverige är motsatsen till det egna positivt värdeladdad. I andra länder utgör negationen av det egna ett grovt skällsord, till exempel i USA med ordet "unamerican". Samtidigt är även ordet "svenskt" positivt värdeladdat i vissa sammanhang, där det anses stå för kvalitet: "svenskt kött", "svensk teknik".

Ett uttryck för den självkritiska svenska inställningen är uppfattningen att den svenska kulturen "inte finns". Etnologen Åke Daun säger: "Att tala om en svensk kultur är numera inte (riktigt) politiskt korrekt. Följaktligen är även detta tabu numera en del av den svenska kulturen." Kulturforskaren Karl-Olov Arnstberg menar att svenskheten har ett kulturförnekande drag. Ekonomhistorikern Mauricio Rojas framhåller hur svenskar tror att de saknar nationalkaraktär: "[Sverige är en] kompakt nation utan nationell känsla. Svenskheten har alltid varit så naturlig att svenskarna till och med tror att de saknar nationalkaraktär". Invandrare till Sverige delar uppfattningen: "det mest utpräglat svenska är att vara så självkritisk". En norsk kommentator talar om svenskt självförakt "I Sverige tycks ledarskapet uppvisa Europas mest omfattande kulturella självförnekelse, ja, rätt och slätt ett djupt självförakt"

lähde: http://sv.wikipedia.org/wiki/Kultur_i_Sverige#Kulturell_sj.C3.A4lvkritik_-_typiskt_svenskt

Kts. myös kirja Karl-Olov Arnstberg: Svenskhet: den kulturförnekande kulturen vuodelta 1989.

Erityisen merkille pantavaa on se, että Ruotsin Punaisen ristin vuosikirjat 1986-1988 on sisällytetty mukaan yllä mainittuun siirtolaisaiheisten julkaisuiden luetteloon (tarkemmin sanoen vuosien 1986-1990 luettelosta osio O, selaa hakutermillä Röda Korset) ja kyseisellä järjestöllä on ollut Ruotsissa saman julkaisuluettelon mukaan ainakin näiden vuosien aikana myös pakolais- ja ihmisoikeustoimintaa, joten ei ole mahdotonta, etteikö Suomenkin Punaisen ristin monikulttuurisuusinnostus olisi alun perin juuri Ruotsista peräisin.

Mitä tulee suomenkieliseen kirjallisuuteen, niin seuraavan kaltaiset teokset ovat saattaneet olla eräänlainen merkkipaalu suvaitsevaisuuden etenemisessä Suomessa:

Suvaitsevaan Suomeen: Kokemuksia kampanjavuosilta (Työministeriö, Pakolais- ja siirtolaisasiain neuvottelukunta, 1997, 124 s.)

Tätä voi täydentää kokonaisella kirjalistalla monikulttuurisuudesta (sisältää teoksia myös johtavilta suomalaisilta monikultturisteilta kuten Helsingin kaupungin maahanmuuttoasioiden johtajalta Annika Forsanderilta):

http://www.etna.kaapeli.fi/kirjat.htm

Maahanmuuttoa ratkaisuna työvoimapulaan lienee väläytelty Suomessakin aika ajoin ainakin 1970-luvulta alkaen, mutta viimeisin työvoimapulamytologia saattaa olla peräisin seuraavan kaltaisista raporteista:

Maahanmuutto: ikääntymisongelmiemme ratkaisu? (vuodelta 2002)

http://www.vm.fi/vm/fi/04_julkaisut_ja_asiakirjat/01_julkaisut/08_muut_julkaisut/16929/16930_fi.pdf

... jonka perusasennetta täydentää seuraava raportti vuodelta 2001:

Vieraassa vara parempi? - Suomen maahanmuuttopolitiikan haasteet

http://www.eva.fi/files/89_vieraassa%20vara%20parempi.pdf

Lopuksi mainittakoon seuraava karmaiseva tulevaisuudenvisio, joka mainitaan ihmisoikeusinstituutistaan tunnetun Åbo Akademin uutissivulla vuonna 2007:

"Människor flyttar och rör på sig som aldrig förr. Spaniens invandrare ökade exempelvis från 900 000 till mellan fem och sju miljoner invandrare på sju år, från 2000 till 2007.

– Den internationella migrationen kännetecknas av snabbhet. Om cirka 19–20 år får vi lämna nationalismen bakom oss, säger den världsberömde norske socialantropologen Thomas Hylland Eriksen."

lähde: Helene Holmström: Migration i raketfart

http://web.abo.fi/meddelanden/internationellt/2007_15_etmu.sht

Oma pessimistinen veikkaukseni on tämän ketjun lähteiden pohjalta sellainen, että Suomen tulevasta maahanmuuttajamäärästä tulevat päättämään 2010-luvulla vihervasemmistolaiset virkamiehet EU-tasolla ilman suomalaisten mahdollisuutta vaikuttaa asiaan ja maahanmuuttajamäärä tulee olemaan niin käsittämättömän korkea, että se todellakin tuhoaa Thomas Hylland Eriksenin ennustuksen mukaisesti hyvin lyhyessä ajassa lopullisesti Suomen kansan ja suomalaisuuden. Muiden EU-maiden käynee samoin. Liittyminen EU:hun oli näin ollen karmea virhe, mutta koska samat eurooppalaisvihamieliset virkamiehet olisivat joka tapauksessa päättäneet maahanmuuttajamäärästä kansallisella tasolla, niin edes eroaminen EU:sta ei välttämättä olisi juurikaan vähentänyt tuhovaikutuksen laajuutta.

Oli miten oli, niin viimeistään nyt olisi korkea aika ruveta organisoitumaan tehokkaasti ja opettelemaan poliittisia taitoja, jotta saataisiin pelastettua se, mikä on vielä pelastettavissa. Pelkäänpä yllä olevien lähteiden sisältämien utopististen maahanmuuttovisioiden pohjalta, että suomalaiset maahanmuuttokriitikot aliarvioivat yhä tilanteen karmeuden.


[email protected]

Quote from: Anti-Utopisti on 02.07.2009, 12:17:10
Pelkäänpä yllä olevien lähteiden sisältämien utopististen maahanmuuttovisioiden pohjalta, että suomalaiset maahanmuuttokriitikot aliarvioivat yhä tilanteen karmeuden.

Sama. Kun jotakin ei halua usko todeksi, on ihmismieli hanakka keksimään selityksiä, miten näin ei olisi. Jopa vuosia "skenessä" marinoituneet haluavat uskoa, että "kotoutus" ja kielen hallinta ovat ne maagiset välineet, joilla ongelmat vältetään. Ei ainakaan tällä siirtolaisvolyymilla ja laadulla.

Muutakaan ei ole tarjottu tilalle, joten näihin oljenkorsiin ja turhiin toivoihin tarttuvat jopa kriitikot, kun oikea ratkaisu olisi koko tuhoisasta monikulttuuri-ideologiasta luopuminen. Markkinoitu ideologiahan se on, eikä luonnonlaki.

Monet ovat ihmetelleet sitä, mistä monikulttuurisuuden ja massamaahanmuuton edistämisessä on oikein pohjimmiltaan kysymys. Miksi tällaisia selvästi mielivaltaisia päähänpistoja ajetaan kuin käärmettä pyssyyn? Maahanmuuttokriitikot eri länsimaissa ovat yrittäneet tutkia tätä kysymystä jo vuosia, ja nyt voin esitellä Homman lukijoille yhden mahdollisen vastauksen, johon useat maahanmuuttokriitikot ja jopa varhaisemmatkin politiikan tutkijat ovat päätyneet toisistaan riippumatta vaihtoehtoliikkeiden ongelmakenttään perehdyttyään.

Koska länsimaiden radikaalivasemmiston siirtyminen sosialismin tukemisesta maahanmuuton edistämiseen on ollut niin nopeaa, niin lienee luontevinta ruveta etsimään selitystä jostain sellaisesta taipumuksesta, joka on piilevänä valmiina ihmisluonnossa odottamassa aktivoitumistaan. Mikä on siis sellainen persoonallisuudenpiirre, joka ihastuu monikultturismin tapaisiin aatteisiin? Entä mikä on se sosio-ekonominen lokero, jonka edustajat tuntevat luontaiseksi roolikseen ajaa monikultturismin kaltaisia aatteita uskonnollisella vimmalla?

Vastaus saattaa olla: gnostilaiset kultit ja näistä kiinnostunut kulttipersoonallisuus. Jos tällainen henkilö vieläpä kuuluu yläluokkaan tai peräti työskentelee jossain älymystön itselleen rakentamassa linnakkeessa, niin silloin hänellä on riittävästi aikaa ja muita resursseja omistautua kulttitoiminnalleen.

Tämä vastaus olisi sikäli uskottava, että kulttien historiasta löytyy selvä jatkumo antiikista nykypäivään asti, ja vaikuttaa vieläpä siltä, että kulteissa vallitsee usein tietyntyyppinen perusasenne. Tämän perusasenteen toteuttamista varten valittu uskonnollinen tai poliittinen teema tietenkin vaihtelee kultista toiseen.

Jos oletamme, että taistolaiset olisivat olleet yksi esimerkki tällaisesta poliittisesta kultista, niin silloin osalle heistä olisi ollut hyvin luontevaa jatkaa toimintaansa monikultturismin parissa - olettaen että monikultturismilla on yhteiskunnallisen lokeronsa osalta identtinen rooli kuin Neuvostoliiton eliittihenkisellä ihannoinnilla oli taistolaisuuden tapauksessa.

Eric Voegelin teki politiikantutkimuksessa tunnetuksi termin gnostilaisuus kuvatessaan uskonnollisia ja poliittisia lahkoja:

Voegelin's "gnosticism" is ubiquitous. Tinder, in the periodical, "First Things," states that..."Voegelin applies the concept of gnosticism so broadly that it seems to take in everything...This tells us nothing at all. Puritanism, positivism, progressivism, Marxism, psychoanalysis, communism and fascism were all, in his eyes, gnostic, or seriously infected with gnosticism...He even suggested that liberalism (of the classical type) and totalitarianism...were fundamentally forms of gnosticism."

Lähde: Dr. Enrico Peppe: Eric Voegelin: Science, Politics and Gnosticism

http://intellectualconservative.com/article2810.html

Monet näistä lahkoista tuntevat luonnostaan viehtymystä vallitsevan eli "normaalin" maailmankuvan vastaiseen vaihtoehtomaailmankuvaan ja yrittävät usein jopa toteuttaa joko omissa erillisissä yhteisöissään tai jopa ympäröivässä valtavirtayhteisössä kyseisen vaihtoehtomaailmankuvan arvomaailmaa, rituaaleja ja symboliikkaa.

Thomas F. Bertonneau esittelee kirjoituksessaan Further Remarks on Eric Voegelin and Gnosticism näiden gnostilaisten lahkojen perusluonnetta kuvaten mm. sen, kuinka ne pyrkivät vastustamaan vallitsevia normeja. koska näkevät nämä vallitsevat normit epäpuhtautena, jolta maailma täytyy pelastaa:

"An important part of Voegelin's argument, which he took from writers like Cumont and Walter Bauer (1877-1960), was that the Gnostic attitude, like resentment, is always present in a society, and that the Gnostic religions were never anything like original but always took the form of parodies of the existing mainstream religion, whether it was Platonic Monotheism, Judaism, or Christianity. Gnosticism, for Voegelin, is essentially reactionary and parasitical: it is an intellectualizing form of resentment that obsessively opposes all norms.
...
When Plato and his followers say that it is good to have been born in a beautiful world, then the Gnostics insist that it is intolerable to have been born in a polluted world and that enlightened people will seek to be redeemed from the universal miasma or will dedicate themselves to detoxifying existence.
...
When Plato and his followers argue for a universal humanity, then the Gnostics insist that humanity is not single, but dual; that there is a vast preterit of the unenlightened and unsalvageable who probably belong in the Hell where Fate has consigned them and that, set apart from those, there is an elect of the enlightened and salvageable, who, by spiritual exercises, can either escape from the Hellish world or transform it back into its pristine state before the usurper polluted it. In the second of those two possibilities emerges the theme of the Paradise-on-earth, as constructed by the vanguard."

http://www.brusselsjournal.com/node/3984

En näe suurta eroa Bertonneaun kuvailemien ikivanhojen kulttien ja monikulttuurisuutta edistävän 1960-lukulaisen kultin välillä, vaan veikkaisin näiden eri aikoina toimineiden kulttien perustuvan siihen yhteiseen nimittäjään, että on olemassa tietty persoonallisuusrakenne, joka tuntee viehtymystä tällaisiin kultteihin. Lisäksi kaikissa paikoissa, joissa älymystö kokoontuu, nämä vaihtoehtopersoonallisuudet arvatenkin löytävät toisensa ja alkavat sitten muodostaa identtisen kehityskaaren mukaisesti omia vaihtoehtoyhteisöjään. Tämä selittäisi kulttien samankaltaisuuden eri aikoina.

Viimeiset vuosikymmenet radikaalivasemmiston tutkimukselle omistanut David Horowitz kuvailee kirjoituksessaan The Religious Roots of Radicalism sitä, miltä eräät vastaavat kultit ovat näyttäneet judeokristillisessä perinteessä:

"As others have recognized, revolutionary hope is a religious gnosticism. It is the belief in a world possessed by evil and an earthly redemption achieved through knowledge. The Left is impervious to its own catastrophes because the perception of catastrophe is the very premise of its faith. The religious foundation of its political beliefs is the idea of history as a fall from grace. If a socialist experiment proves to be corrupt, it has merely failed to escape the existing corruption. The Left is not about reforming particular institutions through a program of social reform. It proposes, instead, to rectify the general catastrophe of existence itself."

http://www.discoverthenetworks.org/Articles/THE%20RELIGIOUS%20ROOTS%20of%20Radicalism.htm

Camille Paglia esittelee kirjoituksessaan Cults and Cosmic Consciousness: Religious Vision in the American 1960s erilaisia kultteja antiikista 1800-luvulle asti, jolloin kiinnostus itämaisiin uskontoihin sekä toisaalta transsendentalismi aktivoituivat Yhdysvalloissa. Paglia selostaa lisäksi erityisen tarkasti 1960-luvulla alkaneen kulttien räjähdysmäisen kasvun Yhdysvalloissa, josta ne lienevät vähitellen kulkeutuneet myös Eurooppaan asti (en ole aivan varma asiasta, mutta luulen juuri näitä Paglian kuvaamia kultti-ihmisiä kutsuttavan nykyään Paul Rayn termillä Cultural Creatives).

http://www.bu.edu/arion/paglia_cults.pdf

Toinen mainitsemisen arvoinen lähde, joka kertoo esoteeristen lahkojen vaiheista länsimaisen sivilisaation eri vuosisadoilla, on Nicholas Goodrick-Clarken kirja The Western Esoteric Traditions: A Historical Introduction:

http://www.amazon.com/Western-Esoteric-Traditions-Historical-Introduction/dp/0195320999

Nykymuotoiseen puoluepolitiikkaan Euroopassa kulttihenkiset yhteisöt ovat vaikuttaneet ainakin 1800-luvun lopulta alkaen, kun spiritismiin ihastuneet yläluokan lapset Britanniassa toimivat aluksi mm. yhdistyksessä Society for Psychical Research ja rupesivat siihen kyllästyttyään seuraavaksi puhtaan elämäntavan etujoukoksi ("The cultivation of a perfect character in each and all"). Tätä varten perustettiin varsin sisäänlämpiävä elämäntapayhdistys The Fellowship of the Good Life vuonna 1883, joka sai lisäinspiraatiota amerikkalaisesta transsendentalismista ja joka johti Fabian Societyn perustamiseen vuonna 1884 osittain näiden utopististen visioiden edistämiseksi politiikassa. Vuonna 1900 tapahtuneesta Labour-puolueen perustamisesta alkaen Fabian Society on vaikuttanut keskeisesti poliittisen maailmankuvan muotoutumiseen Britanniassa nykyiseen yläluokkaisen eettiseen muotoonsa:

http://watch.pair.com/cnp2.html

http://en.wikipedia.org/wiki/The_Fellowship_of_the_New_Life

http://en.wikipedia.org/wiki/Fabian_Society

Etnisten suhteiden hoitoon kulttimaiset liikkeet ottivat kantaa Yhdysvalloissa jo 1800-luvun alkupuoliskolla, kun mm. transsendentalistien pohjalta kehittyi fanaattinen abolitionistien liike orjuuden lakkauttamiseksi:

http://www.123helpme.com/view.asp?id=23363

Sekä alkuperäiset fasistit ja kansallissosialistit maailmansotien välillä että heidän toisen maailmansodan jälkeiset jäljittelijänsä voitaneen myös laskea ainakin osittain kuuluviksi esoteeriseen kulttiperinteeseen. Tällaisille kultti-ihmisille on luonteenomaista se, että päivittäisten tapahtumien tulkitseminen ei tapahdu heillä rationaalisesti vaan enemmän tai vähemmän heidän oman mytologiansa pohjalta kuten voimme lukea Nicholas Goodrick-Clarken kirjoista The Occult Roots of Nazism: Secret Aryan Cults and Their Influence on Nazi Ideology sekä Black Sun: Aryan Cults, Esoteric Nazism, and the Politics of Identity:

http://www.amazon.com/Occult-Roots-Nazism-Influence-Ideology/dp/0814730604

http://www.amazon.com/Black-Sun-Esoteric-Politics-Identity/dp/0814731554

Tätä natsismin ja fasismin muodostamaa linkkiä länsimaisessa kulttien perinteessä ei ole syytä jättää mainitsematta, sillä se linkittyy mm. Asconassa 1900-luvun alussa virinneen yleisemmän kulttiperinteen kautta koko 1900-luvun poliittisten kulttien jatkumoon. Martin Green on kirjoittanut tästä 1900-luvun alun kulttimentaliteetista teoksessaan Mountain of Truth: The Counterculture Begins, Ascona, 1900-20:

http://74.125.95.132/search?q=cache:GzGhIm1VrfMJ:www.jonsavage.com/tag/martin-green

http://www.autodidactproject.org/other/ascona.html

Viime vuosisatoina monet länsimaiset kultit ovat liittyneet valistusta ja kapitalismia vastustavan antimodernismin perinteeseen, joka on sijoittunut mm. kulttuurintutkimuksen ja avant garde -taiteen sekä myöhemmin vastaavien yliopiston oppiaineiden muodostamiin linnakkeisiin. Michael Löwy ja Robert Sayre ovat tutkineet tämän valistuksen ja kapitalismin vastaisen kriitikin perusluonnetta kirjassaan Romanticism Against the Tide of Modernity ja lehtiartikkelissaan Figures of Romantic Anti-Capitalism:

http://www.amazon.com/Romanticism-Against-Modernity-Post-Contemporary-Interventions/dp/0822327945

http://www.jstor.org/pss/488156

1960-luvulla suurten ikäluokkien nuorison ennätysmäinen pääsy yliopistoihin oli varmaankin yksi syy, joka johti radikaalihenkisten kulttien nopeaan muodostumiseen ja leviämiseen yliopistoissa, mikä taas johti aiemman rationaalisen vasemmistolaisuuden korvautumiseen uudenlaisella mytologiapohjaisella vasemmistolaisuudella, kuten muistamme vuoden 1968 hengestä.

Osittain kehitysmaiden dekolonisaation traagisten käänteiden johdosta samoihin aikoihin 1960-luvulla sai ilmeisesti alkunsa länsimaiden älymystössä myös arkkityyppiseen ajatteluun perustuva mytologia, jossa kehitysmaalaiset nähdään sorrettuina hyvinä ihmisinä ja länsimaalaiset taas nähdään sortoon syyllisinä pahoina ihmisinä. Lisäksi osa näistä 1960-lukulaisista mytologiapohjaisista kulteista vaikuttaa uskoneen siihen, että etnisen diversiteetin itseisarvoinen lisääminen länsimaissa johtaisi uudenlaisen paratiisimaisen yhteiskunnan syntymiseen. Osa 1960-lukulaisista kulteista taas omaksui mytologiansa perustaksi Malcolm X:n tyyppisen vihamielisyyden eurooppalaisia kohtaan, jolloin he saattoivat uskoa esimerkiksi siihen, että hyvien kehitysmaalaisten tuodessa vallankumouksen länsimaihin sorto katoaisi maailmasta, kun pahat eurooppalaiset vallanpitäjät saataisiin nujerrettua.

Monikultturistit ovat siis luullakseni varsin monimuotoinen joukko erilaisia kultteja, jossa kullakin alaryhmällä saattaa olla oma erillinen mytologiansa kehitysmaalaisten ja eurooppalaisten suhteista. Näille alaryhmille on kuitenkin yhteistä se, että etnisen diversiteetin lisääminen nähdään niissä kaikissa syystä tai toisesta tärkeänä.

Mikään reaalimaailman havainto ei ehkä voi muuttaa tiukimpien kultti-ihmisten uskomuksia, sillä hehän tulkitsevat päivittäisiä tapahtumia oman mytologiansa tulkintaohjeiden pohjalta eivätkä empiiristen mittareiden pohjalta. Richard Hooker havaitsi kultti-ihmisten uskon horjumattomuuden jo 1500-luvulla tarkkaillessaan läheltä silloisia puritaaneja:

[Voegelin, 1987:] "Once a social environment of this type is organized, it will be difficult, if not impossible, to break it up by persuasion."

[Hooker, 1593:] "Let any man of contrary opinion open his mouth to persuade them, they close up their ears, his reasons they weight not, all is answered with rehearsal of the words of John: 'We are of God; he that knowth God heareth us: as for the rest ye are of the world: for this world's pomp and vanity it is that ye speak, and the world, whose ye are, heareth you.' They are impermeable to argument and have their answers well drilled. Suggest to them that they are unable to judge in such matters, and they will answer, 'God hath chosen the simple.' Show them convincingly that they are talking nonsense, and you will hear 'Christ's own apostle was accounted mad.' Try the meekest warning of discipline, and they will be profuse on 'the cruelty of bloodthirsty men' and cast themselves in the role of 'innocency persecuted for the truth.'"

[Voegelin, 1987:] "In brief: the attitude is psychologically iron-clad and beyond shaking by argument."

Lähde: Eric Voegelin: The New Science of Politics (1987)

http://books.google.co.uk/books?id=kNfBCKFB8WMC&pg=PA137&lpg=PA137

Seuraavassa Rosa Hernández Sheetsin kirjoituksessa Competency vs. good intentions: Diversity ideologies and teacher potential sekä Robert Fullinwiderin yleisesityksessä Multicultural Education tarkastellaan mm. sitä, kuinka nämä 1960-luvulla syntyneeseen maailmankuvaan perustuvat uskomukset etnisistä suhteista ovat alun perin kulkeutuneet koulutuspolitiikkaan:

"The first noticeable interest in the schooling of children of color in the 1960s contributed significantly to the careers of White scholars (e.g., Baratz & Baratz, 1971; Bereiter & Engelmann, 1966; Coleman et al., 1966) ...
...
Much of the current diversity scholarship, in spite of its quantity and quality, appears to advance a mindset satisfied with magic, hope, and advocacy – rather than pedagogy."

http://www6.tltc.ttu.edu/rsheets/selected%20publication/compvsgood%20intentions.pdf

"During these same decades, a second tributary sprang from the "new ethnicity" movement, which saw ethnic groups across the land assert a renewed pride in their distinctive customs, traditions, and languages, a renewed pride given official Imprimatur (and federal funds) by the Ethnic Heritages Studies Act of 1972. The "new ethnics" challenged what appeared to be an oppressive social norm, namely that they shed their differences to become homogenized Americans. "Cultural pluralism" was the watchword of this movement, "assimilation" the foe." (sivut 487-489)

http://www.blackwellreference.com/public/tocnode?id=g9781405140515_chunk_g978140514051537

Yhteiskuntatutkimuksen parissa vastaavat 1960-lukulaiset mytologiat ovat ilmeisesti johtaneet käsitykseen, että länsimaiden hallitusten täytyisi suhtautua myönteisesti ja jopa edistävästi globalisaation aikakaudesta johtuvaan lisääntyneeseen mantereidenväliseen muuttoliikkeeseen. Kun näitä tutkijoita on sitten käytetty asiantuntijoina esimerkiksi EU:n maahanmuuttopolitiikkaa hahmoteltaessa, niin massamaahanmuutto on luultavasti nähty hyväksyttäväksi tai jopa toivottavaksi ("rikastuttavaksi") ilmiöksi. Vastaavasti poliittisella eliitillä on oma alakulttuurinsa, joka kokoontuu Bilderbergin kaltaisissa kansainvälisissä tapaamisissa, joten he ovat saattaneet kuulemiensa yliopistoasiantuntijoiden ohella päätyä omissa piireissäänkin vastaavaan käsitykseen diversiteetin lisäämisen siunauksellisuudesta.

Kulttimytologian toimeenpano käytännössä edellyttää sitä, että valtavirtapoliitikot jostain syystä antavat sille hyväksyntänsä. Politiikassa vaikuttaa valitettavasti myös myötäjuoksijan ihmistyyppi, jota edustavat Suomessa tällä hetkellä arvatenkin suurten puolueiden puheenjohtajat ja joka saattaa aina välillä hyväksyä mytologiapohjaiset ehdotukset aivan samalla päätöksentekomekanismilla kuin asiantuntijoiden valtavirta-ajatteluun pohjautuvat ehdotukset.

Joskus kultit siis saavat tahtonsa läpi, ja joskus ne päin vastoin nujerretaan varsin kovilla otteilla, kun poliitikot tajuavat niiden mytologisen ajattelun aiheuttaman vaaran yhteiskuntajärjestelmälle.

Yksi syy, miksi monikultturismia edistäviä kultteja ei ole saatu toistaiseksi kuriin länsimaissa, lienee se, että maahanmuuttokriitikot ovat lähes poikkeuksetta reagoineet niihin yrittämällä muodostaa niille vastapainoksi aivan samantapaisia mytologiapohjaisia kultteja, vaikkakin vähäisemmällä energiamomentilla. Tehokkaampi vastakeino olisi kuitenkin ehkäpä ollut valtavirta-ajatteluun perustuvien analyysimenetelmien käyttöönotto maahanmuuttokritiikin tueksi, jolloin menneisyyden tapahtumien analysointi, tulevaisuuden ennustaminen ja vastatoimien suunnittelu perustuisivat kaikki rationaalisesti yhteiskunnan hahmottamiseen erittäin kompleksisena matemaattisena systeeminä kaikkine tuntemattomine yksityiskohtineen. Näin vältettäisiin virheellinen yksinkertaistaminen ja arkkityyppinen ajattelu, jotka ovat kai valitettavasti ominaisia ihmisen luontaiselle hahmottamistavalle.


[email protected]

Anti-Utopisti:  Jos oikein olen itselleni yksinkertaistanut laajan ja hyvin perustellun (kuten aina) analyysisi, on mulku (multikulttuuria kannattava henkilö) uskonnollinen hullu, joka kannattaa mulkutusta omista sisäsyntyisistä lähtökohdistaan.   Sisäsyntyisyys taas voi perustua mulkuhenkilön luonteen rakennevikaan, jolloin ulkopuoliset seikat, esim. reaalitodellisuus ei mitenkään vaikuta siihen.  Kun vika on rakenteessa, on se aina olemassa, muuttuipa rakenteen ulkopuolinen havaintoavaruus millaiseksi tahansa.  Tämä selittää miksi aikaisemmin sosialismia vaahto suussa saarnanneet (nykyisin jo ääeentiset) stalinististit nykyään saarnaavat mulkutusta samalla raivolla ja paatoksella kuin aikaisemmin saarnasivat sosialismia.   Kun usko luonteen rakennevika on vahva, ei tosiasioilla eikä edes mytologisen uskon kohteella ole merkitystä.  Nimet ja termit muuttuvat, saarna jatkuu ja vaahto pursuaa suupielistä.  Neuvostoliitto oli työläisten paratiisi ja mulkuus on ihanaa, välttämätöntä, väistämätöntä.  Vikoja, puutteita ja suoranaisia katastrofeja ei nähdä, koska uskon raivohehku polttaa ne palvonnan kohteesta pois.  Sen sijaan että uskovainen itse kävisi kiirastulessa puhdistautumassa epäuskostaan, hän heittää marttyyriroviolle palvontansa kohteen ja näin pelkistää kohteesta itsestään pois epäpuhtaudet, viat ja liat.  Jos siis mulkuudessa joskus onkin jotain epämiellyttäviä piirteitä (rikokset, väkivalta, epärehellisyys), on näihin syyllinen saatanallinen VHM, ei mulkuutta edustava yksilö itse.   Tämähän jo on ortodoksisessa liekkikylvyssä synnittömäksi puhdistettu.

Kun kerran kyseessä on uskonnollinen vakaumus, ei siihen voi vaikuttaa tosiasioilla.  Usko on havaintoja ja kokemusta voimakkaampi aivan niin kuin tunne kävelee yli järjen joka kerran.  Onneksi asia ei ole aivan näin toivoton.  Monikin mulku on herännyt reaalitodellisuuteen ja on nyt ääeentinen mulku.   Tällainen "järkeen palannut" saattaa olla alun alkaenkin heikompi uskossaan ja siten voi antaa kokemusten ja havaintojen vaikuttaa vakaumukseensa.  Tai toisaalta voi olla, että mulkuus on todellakin osunut omaan nilkkaan tai niiden väliin, ja tämä kokemus on ravistanut suomukset silmistä.   Silloin tietenkin olisi parempi Suomen maan, kansan, ja kulttuurin kannalta, että mahdollisimman moni vaahtoaja pääsisi itse kokemaan mulkuutta ihan niin sanoakseni käsikopelolla.   Että on olemassa sääntöä vahvistavia poikkeushölmöjä, jotka eivät kokemuksestakaan opi, on laskettava variaation tiliin, eräänlaiseksi mätäneväksi ruumiiksi purossa.

Toinen mahdollisuus on, että ideologinen vaahtoaminen perustuu umpieritykseen, hormonaaliseen epätasapainoon.   Tällöin voisi ihmisen saada tulemaan järkiinsä joko ruiskeella, tai antamalla ajan palauttaa epätasapaino kohdalleen.  Tämä taas selittää nuorten liikehdinnän milloin minkin asian liepeillä, ja myös sen, että kun pahin kuohunta tasaantuu, pääsee järki ja kokemuskin edes joskus vaikuttamaan asioihin.  Vielä se kettutyttökin sukeutuu minkkiturkkiin menopaussia ennen.  Sen tultua päälle turkki voi taas jo lentääkin nurkkaan.  Semminkin, kun se jo on käynyt ahtaaksi ja on epämuodikaskin.

Hormoniensa ruoskima nuori siis voi parantua todellisuuskielteisestä ja yhteiskunnan kannalta letaalisesta mulkuudesta, luonnevikainen vain ehkä kokemuksiensa kautta.  Mulkuusraivossaan hieman vähäisemmin väkevä voi joskus parantua uskonsokeudestaan ihan järkisyillä perustelemalla. Näitä suomuksensa silmistään mahdollisesti pudottavia varten pitää jaksaa taistelua todellisuuskielteisiä mytomaaneja vastaan.  Sen olemme velkaa jälkeemme tuleville.

http://evans-experientialism.freewebspace.com/laroucheonh2.htm

Voisiko tuonm edellisen Anti-Utopistin viestin tai sen kopion laittaa paikkan, missä se ei ajan mittaan hautaudu uudempien viestien alle?

Löytyy osastolta Suositeltavaa luettavaa sticky-ketjuna otsikolla Antiutopistin kootut.

Eleganttia teoriaa. Mutta: miten perustellen alamme siirtää väkeä alkuperäisille asuinsijoilleen, joka on yhä lisääntyvässä määrin (sic!) kantaväestön elinehto?

Vastoin aiempaa käsitystäni vaikuttaa siltä, että ne vasemmistolaisuuden uskontomaiset piirteet, joista olen kirjoittanut ketjun edellisissä viesteissäni, eivät kehittyneetkään vasta 1900-luvun edetessä vaan olivat mukana työväenliikkeessä jo 1800-luvulta asti kunkin maan erityispiirteiden pohjalta. Seuraava konferenssiraportti on erinomaisen valaiseva tässä suhteessa:

"Hänen lähtökohtanaan oli havainto, että läntiseen modernisoitumiseen kuuluvassa sekularisoitumisprosessissa uskonnollisuudesta omaksuttiin maallisen alueelle mm. kieleen, symboleihin ja rituaaleihin liittyviä muotoja sekä yksittäisiin ajatusmuotoihin ja historialliseen ajatteluun liittyviä sisältöjä. Tämä koski joko tietoisesti tai tiedostamatta myös eurooppalaisia työväenliikkeitä.
...
Sosialidemokratia ryhtyi täyttämään tarpeita, joihin oli haettu vastauksia uskonnosta (vapauttajahahmot, tarve uskoon, itsetietämykseen ja todellisuuskuvaan, integraatiotarpeet jne.).
...
Hän totesi, etteivät antiklerikalismi ja vapaa-ajattelun leviäminen merkinneet rituaalien ja symbolismin katoamista työväenliikkeestä varsinkaan katolisen tradition dominoimassa maassa. Verbruggen löysi sosialisteilta monia uskonnollisperäisiä myyttejä: myytit varhaiskristittyjen elämäntavasta, Eedenin puutarhasta ja tulevasta messiaasta kuvasivat sosialistien menneisyyden ja tulevaisuuden näkymiä.
...
Bruno Groppo täydensi keskustelua huomauttamalla, että Espanjan sisällissodalla oli oma vaikutuksensa kansainvälisen työväenliikkeen symboleihin."

lähde: Pirjo Kaihovaara: Rituaalit, myytit ja symbolit - Työväenliike uskonnon ja populaarikulttuurin välissä

http://www.helsinki.fi/jarj/thpts/linz.html


[email protected]

Onnistuin jälleen löytämään erittäin kiinnostavaa lisätietoa siitä, miksi monikultturismi saavutti niin valtaisan suosion juuri 1980-luvun loppupuoliskolta alkaen:

"Multicultural education can be traced historically to the Civil Rights Movement. African-American scholars and educators, working in conjunction with the Civil Rights Movement as a whole, provided much of the leadership of multicultural education.
...
Multicultural education frames inequality in terms of institutionalized oppression and reconfigures the families, and communities of oppressed groups as sources of strength. By the early 1980s, this formulation was turned on its head in the dominant discourse about education. Discussions about education were framed mainly in terms of how to enable the United States to maintain international supremacy in the Cold War and the "trade war." The early 1980s saw a wave of educational reform reports, beginning with the National Commission of Excellence in Education, A Nation at Risk (1983).
...
Nevertheless, by 1985 demographic data reports were informing educators and the general public that people of color would become the majority during the 21st century, and multicultural education received renewed attention."

Lähde: Christine Sleeter & Peter McLaren: Origins of Multiculturalism

http://www.rethinkingschools.org/archive/15_01/Himu151.shtml

Eli ilmeisesti monikulttuurisuustutkimuksen ja monikultturismin räjähdys länsimaissa 1980- ja 1990-lukujen vaihteessa perustui voimamomenttiin, joka syntyi erityisesti Yhdysvalloissa heti sen jälkeen, kun 1980-luvulla ilmestyneet väestöennusteet WASP-väestön prosenttiosuuden tulevasta romahtamisesta 2000-luvulla saivat sikäläiset poliittiset päättäjät pohtimaan uudelleen Yhdysvaltain toivottavaa yhteiskuntamallia.

Pahaksi onneksi nämä yhdysvaltalaiset päättäjät haksahtivat eri vaihtoehdoista nimen omaan etnisten vähemmistöjen yhteiskunnallisesta heräämisestä 1960-luvulla virinneeseen monikulttuuriseen kasvatustieteeseen pohtiessaan sitä, millaista kansalaisuskontoa kannattaisi tuputtaa koululapsille varauduttaessa 2000-luvulla muuttuvaan etniseen tilanteeseen. Jos tämä selitysmalli pitää paikkansa, niin vastoin monien maahanmuuttokriitikoiden aiempia olettamuksia Neuvostoliiton romahdus 1980-luvun lopussa ei kai liitykään juuri mitenkään siihen, että monikultturismi rupesi juuri silloin kiinnostamaan länsimaiden vasemmistoa, vaan toinen samanaikainen tapahtuma eli Yhdysvaltain väestöennusteet ja niiden visio monietnistyvästä yhteiskunnasta olivat ehkäpä paljon tärkeämpi syy vedotessaan vasemmiston perinteiseen kansalaisoikeustaisteluviettiin ja apokalyptiseen radikalismiin.

"In a fairly standard line of interpretation, several commentators suggest that the key to multiculturalism in America is to be found in its intellectual history. Thus, multiculturalism is said to have been "influenced, at least indirectly, by the anthropological concept of culture." Or more commonly, as Christine Sleeter has pointed out, critics of multicultural education, especially on the right, tend to confuse it with whatever "postmodemist" influences may be linked to it. But such interpretations are misleading in a number of ways. The original and most important source of arguments for "multiculturalism" in the United States is to be found in the world of multicultural education, but American multicultural education is best understood in terms of its political origins and its moral and political aspirations, and not as an offshoot of contemporary philosophical trends. While it is true that in the. 1990s a merger of sorts between multicultural education and postmodernist theory does seem to have begun to take place, still, it is political history rather than intellectual history that provides the key to what is truly important."

Lähde: Thomas F. Powers: Postmodernism and James A. Banks's Multiculturalism: The Limits of Intellectual History

http://www3.interscience.wiley.com/journal/118940186/abstract

Tämän artikkelin pohjalta havaitsemme, että Internetissä usein esitetyt salaliittoteoriat esimerkiksi siitä, että monikultturismin aatehistorialliset juuret olisivat suoraan peräisin postmodernismista tai Frankfurtin koulukunnan kriittisestä teoriasta, ovat virheellisiä, koska monikultturismia ei kai voida ymmärtää minkään erillisen filosofisen teoria-avaruuden ideoina vaan päin vastoin monikultturismi on läheisesti linkittynyt 1960-luvulla syntyneeseen radikaaliliikkeeseen, jolloinka sitä voidaan ehkäpä ymmärtää ainoastaan tämän radikaaliliikkeen alakulttuurin historiallisessa kontekstissa.

Entä millainen tämä 1960-luvun radikaaliliike sitten on ja miten se tarkkaan ottaen liittyy monikulttuurisen kasvatustieteen historialliseen syntyprosessiin ja kehitykseen? Tähän kysymykseen täytyy löytyä vastaus, tai muuten spekulaationi yllä ovat epäuskottavia. Tarkempia historiallisia faktoja selvästikin kaivataan.

Kun jonkin aikaa etsiskelin Googlella, niin löytyihän se kaivattu vastaus historiallisine faktoineen aivan erinomaisen artikkelin muodossa, jonka on kirjoittanut eräs monikulttuurisen kasvatustieteen syntyprosessiin itsekin osallistunut 1960-lukulainen vähemmistöaktivisti. Tämä artikkeli sisältää siis harvinaista ensimmäisen käden tietoa monikultturismin alkujuurista:

"James Banks' research came on the heels of a militant ground swell of discontent from all corners of U.S. society in the late 60's and early 70's. Powerful militant sectors of the civil rights movements such as the Black Militant Movement, which identified more with Malcolm X and the more militant King, the Chicano Movement, parts of the labor movement, the national liberation movements, the Women's Movement the Native American Movements and the Pan Asian movement in particular, demanded their rights. These movements together with the anti-Vietnam war movement signaled a critical mass rejection of many of the ideals and societal goals that were encased in the modernity paradigm. Their call was not only to reform the system but to change the inner nature of a racist and imperialist system. Some of the more militant factions were in fact calling for the overthrow of the system and its replacement by a socialist government (Zinn,2003; Sleeter, in press)."

Lähde: Roberto Flores: Multiculturalism or Critical Multiculturalism

http://inmotionmagazine.com/auto/multi_3.html

Yllä lihavoidut kohdat tukevat aiempia olettamuksiani siitä, että vähemmistöjen yhteiskunnallisessa heräämisessä 1960-luvun Yhdysvalloissa oli kyseessä nimen omaan kapinointi (ellei jopa sukupolvikapina) vallitsevaa yhteiskuntamallia (ns. oranssia meemiä) vastaan. Kysymys ei siis ollut 1960-luvulla enää vanhanmallisen liberalismin sananmukaisen tasa-arvon vaatimuksesta vaan nimen omaan mytologiapohjaisesta utopistisesta radikalismista, jonka henki on tietenkin jäänyt elämään 1960-luvulla syntyneeseen alakulttuuriin ja sen innoittamiin ajatusrakennelmiin kuten esimerkiksi monikulttuuriseen kasvatustieteeseen:

"The historical roots of multicultural education lie in the civil rights movements of various historically oppressed groups. Many trace the history of multicultural education back to the social action of African Americans and other people of color who challenged discriminatory practices in public institutions during the civil rights struggles of the 1960s (Banks, 1989; Davidman & Davidman, 1997). Among those institutions specifically targeted were educational institutions, which were among the most oppressive and hostile to the ideals of racial equality. Activists, community leaders, and parents called for curricular reform and insisted on a reexamination of hiring practices. Both, they demanded, should be more consistent with the racial diversity in the country.

In the late 1960s and early 1970s, the women's rights movement joined this push for education reform. Women's rights groups challenged inequities in employment and educational opportunities as well as income, identifying education as a primary contributing factor in institutionalized and systemic sexism. Feminist scholars and other women activists, like groups of color before them, insisted on curricula more inclusive of their histories and experiences. They challenged the discrepancy low number of female administrators relative to the percentage of female teachers (Banks, 1989)."

Lähde: Paul C. Gorski: A Brief History of Multicultural Education

http://www.edchange.org/multicultural/papers/edchange_history.html

Kannattaa pistää merkille erityisesti ilmaukset "historically oppressed groups" ja "oppressive and hostile to the ideals of racial equality". Nämä purnauksen aiheet valkoisten harjoittamasta sorrosta ja rasismista värillisiä vähemmistöjä kohtaan saattaisivat ansaita ehkäpä tukea myös tavisten maalaisjärkeen pohjautuvalta oikeustajulta, JOS ne perustuisivat johonkin rationaaliseen epistemologiaan. Valitettavasti kyseessä on kuitenkin sanoille erityismerkityksiä antava sortoretoriikka, joka perustuu rationaalisuuden sijasta 1960-luvulla kehitettyyn radikaaliin mytologiaan (tarkemmin sanoen sortomytologiaan), joka ei liene kyseisen alakulttuurin ulkopuolisten ymmärrettävissä pelkällä taviksen maalaisjärjellä. Juuri tämä 1960-lukulainen sortomytologia lienee kyseessä silloinkin, kun Suomen poliittinen eliitti, älymystö ja tiedostava lehdistö aina säännöllisin väliajoin päättävät syyllistää suomalaisia taviksia "orjalaivojen tervasta" ja muusta kuvitteellisesta sorrosta.

Vuosilukujen ja aatehistoriallisen taustan lisäksi olisi hyvä saada faktatietoa myös niistä guruista, jotka ovat vaikuttaneet monikulttuurisen kasvatustieteen kehitykseen. Ja löytyihän Googlella jopa ranking-lista tällaisista guruista:

26 James Banks
23 Sonia Nieto
18 Paulo Freire
18 Gloria Ladson-Billings
13 bell hooks
12 Christine Sleeter
6 Geneva Gay
6 Paul Gorski
6 Beverly Daniel Tatum
5 Lisa Delpit
4 Bill Ayers
4 Carl Grant
3 Henry Giroux
3 Tim Wise

Lähde: Multicultural Teacher Educator Survey: Scholars of influence as identified by participants (n=76) of the 2009 Multicultural Teacher Educator Survey, listed in order of the number of times they were identified

http://www.edchange.org/survey/scholars.html

Esitän hypoteesin, että monikultturismi on ollut erityisen vahingollista siksi, koska 1960-luvun etninen herääminen oli linkittynyt hyvin läheisesti utopistiseen radikaalimytologiaan eikä suinkaan Yhdysvaltain parhaiden päivien rationaaliseen ajatteluun. Tätä hypoteesia tukee erityisesti seuraava kohta yllä mainitsemastani Thomas F. Powersin artikkelista: "American multicultural education is best understood in terms of its political origins and its moral and political aspirations." Tämä lihavoitu kohta vastaa lähes yksi-yhteen aiemmin esittämääni hypoteesia, että monikultturismi perustuisi tiedonmuodostuksessaan kognitiiviselta kannalta Introverted Feeling- ja Introverted Intuition -tyyppeihin (Carl Jungin terminologiaa käyttäen).

Seuraavat monikulttuurisuuden historiaa selvittävät kirjallisuuskatsaukset osoittavat, että Suomessakin sekä monikulttuurisuustutkimus että kyseisen aihepiirin kirjallisuuden määrä moninkertaistuivat aiempaan verrattuna juuri 1990-luvun alussa:

http://www.monitori-lehti.fi/intermin/periodic.nsf/vwarchivedlist1/9F7850DA1FC521F0C22573B5002C1DA0

http://www.jyu.fi/mclinic/pdf/monikulttuurisuustutkimus.pdf

http://www.abo.fi/~owahlbec/mangkult.pdf

Kuten yllä mainitsin, poliitikkojen kiinnostus monikulttuurisuutta kohtaan 1980-luvun loppupuoliskon Yhdysvalloissa oli arvatenkin yksi keskeinen voimamomentti, joka kulkeutui muutaman vuoden sisällä Suomeenkin, mikä selittää em. kirjallisuuskatsauksissa mainittujen muiden syiden ohella tämän tutkimusalan räjähdysmäisen kasvun Suomessa 1990-luvun alussa.

Kuitenkin Yhdysvaltain 1980-luvun loppupuoliskon muotivillityksen ohella on olemassa toinenkin mielenkiintoinen reitti monikultturismin kulkeutumiselle Suomeen: jotkut Ruotsiin töihin muuttaneet suomalaiset aktivoituivat monikultturismin parissa Ruotsissa ja välittivät tätä aktivistihenkeä myös Suomeen asti kontaktiensa välityksellä. Tämä oli kai mahdollista mm. siksi, että Ruotsiin muuttaneiden joukossa oli jo valmiiksi riittävän paljon kommunisteja ja AY-väkeä:

"De talrika finska invandrare som kom till Sverige för att få jobb var ett särskilt huvudbry för socialdemokraterna. Man visste att bland dem fanns det många kommunister och fackligt aktiva."

Lähde: Underrättelsehistoria VI

http://www.sourze.se/Underr%C3%A4ttelsehistoria_VI_10343447.asp

Monikultturismin kehitykseen Ruotsissa vaikutti esimerkiksi ex-kommunisti Hjalmar Rantanen, jonka käsitykset vähemmistöjen oikeuksista Ruotsissa peilautuivat sittemmin mm. sosialidemokraatti Risto Laakkosen välityksellä Suomeenkin.

"Myös Rantanen toimi aluksi teollisuustyöntekijänä, kunnes Ruotsin työmarkkinahallitus (Arbetsmarknadsstyrelsen, AMS) palkkasi hänet hoitamaan Ruotsin työmarkkinoille tulevan suomalaisen ja jugoslavialaisen työvoiman tarvitsemasta informaatiosta ja suunnittelemaan maahanmuuttajille suunnattua tiedotus- ja valistustoimintaa.
...
Muuttoliikkeen ja siirtolaisuuspolitiikan asiantuntijana Rantanen konsultoi 1960-1970-luvulla Ruotsin maahanmuuttopolitiikasta myös Suomen sisarjärjestöä, Suomen Ammattijärjestöjen Keskusliittoa (SAK). Tuolloin SAK:n edustajana toiminut Risto Laakkonen saattoi hyödyntää näitä kokemuksia myöhemmin toimiessaan siirtolaisasiain neuvottelukunnan pääsihteerinä ja Euroopan neuvoston siirtolaisasiain johtokomitean jäsenenä ja puheenjohtajana. Näin Hjalmar Rantanen vaikutti välillisesti myös Suomen maahanmuutto- ja pakolaispolitiikkaan.
...
Hjalmar Rantanen arvosteli jo varhain niin Ruotsin kuin monien muidenkin maiden maahanmuuttajiin soveltamaa "sulauttamispolitiikkaa", josta seuraava askel oli "sopeuttamispolitiikka". Rantasen jäädessä eläkkeelle 1980-luvulla politiikan kurssi vihdoin muuttui, ja Ruotsi monen muun maan tavoin ryhtyi edistämään hyviä etnisiä suhteita ja moniarvoisuutta sekä rasismin vastaisia toimia."

Lähde: http://artikkelihaku.kansallisbiografia.fi/artikkeli/9515

Ruotsinsuomalaisten vähemmistöoikeuksien puolustamisessa on tullut tunnetuksi monien muiden ohella mm. Markku Peura. Tämän tyyppisestä vähemmistöaktivismista on myös ilmeisesti olemassa jonkinlainen linkki Ruotsin radikalisoituneen vasemmiston suosimaan monikultturismiin:

Vähemmistötyö on vasta alullaan Ruotsissa – työsarka on vielä pitkä - Vasemmiston vähemmistöseminaari

http://www2.vansterpartiet.se/finska/art_detalj.asp?ID=446

Nämä ruotsinsuomalaisten piireihin iskostuneet 1960-lukulaisen aktivismin aatteet levisivät sitten 1980-luvun lopussa Suomeen, kun mm. SDP ja AY-liike etsivät esikuvia perustaksi Suomeen kaavailemalleen massamaahanmuutolle ja kun Ruotsin tilanteeseen pitkään perehtynyt Risto Laakkonen aktivoitui suosittelemaan Ruotsin mallia:

"Vasta noin pari vuotta sitten keskeiset poliitikot, ammattiyhdistysjohtajat ja vuorineuvokset heräsivät huomaamaan, mihin suuntaan suomalainen yhteiskunta on muuttumassa.
...
"Kaikki puolueet hyväksyivät yksimielisesti kansallisen siirtolaispolitiikan periaatteet. Elinkeinoelämä, ammattiyhdistysliike ja monet muut organisaatiot tekivät tehokasta valistustyötä. Ruotsalaisille pystyttiin vakuuttamaan, että maahanmuuttajat ovat kansallinen rikkaus, jota ilman Ruotsi ei enää pärjää."
...
Laakkosen mielestä Suomessa on toimittava Ruotsin tapaan."

Lähde: Helsingin Sanomat: Siirtolaisten tulolle ei ole enää vaihtoehtoa 16.12.1990

http://mediaseuranta.blogspot.com/1990/12/hs-siirtolaisten-tulolle-ei-ole-enaa.html

Yhteenvetona voitaisiin todeta, että monikultturismin rantautuminen Suomeen 1990-luvun alussa tapahtui ilmeisesti useita samanaikaisia reittejä pitkin, joista tässä viestissä on kuvattu tarkemmin Yhdysvaltain 1980-luvun väestöennusteiden aikaansaama monikulttuurisuusinnostus sekä Pohjoismaiden työvoimapolitiikan koordinoinnissa 1970- ja 1980-luvuilla virinnyt Ruotsin mallin matkiminen. Muita leviämisreittejä olivat arvatenkin 1) EEC-piirien käsitykset 1980-luvun lopussa monikultturismin soveltuvuudesta kaavailemansa vapaan liikkuvuuden EU:n puoliviralliseksi ideologiaksi, 2) YK:n lukuisten väestöennusteiden ja sopimusten innoittama käsitys länsimaiden velvollisuudesta tarjota työpaikkoja ja erilaisia muita oikeuksia kehitysmaalaisille sekä 3) EEC-maiden 1970-luvulta alkaen solmimat sopimukset arabimaiden ja monien muiden maiden kanssa työvoiman liikkuvuuden edistämisestä ja siirtotyöläisten kulttuurin kunnioittamisesta. Kun tähän ylikansallisten aatteiden ja asenteiden soppaan lisätään Suomen kohdalla vieläpä poliitikkojen, virkamiesten ja älymystön ylimielisyys "perunanenäisiä" hallintoalamaisia kohtaan unohtamatta RKP:n hurahtamista 1960-lukulaiseen vähemmistöpolitiikkaan ja vihervasemmiston hurahtamista apokalyptiseen radikalismiin, niin jokainen yllä mainituista leviämiskanavista pystyi vahvistamaan entisestään monikultturismin hegemoniaa Suomessa.


[email protected]

Vaikuttaa siltä, että Vihreissä laajalle levinnyt monikultturismin kannatus ei ole pelkkää sattumaa, vaan tälle maailmankuvalle ilmeisesti annettiin joidenkin Vihreiden keskushahmojen erityinen tuki jo 1990-luvun alussa.

Esimerkiksi seuraavanlainen erittäin mielenkiintoinen kirja on olemassa:

Daniel Cohn-Bendit, Thomas Schmid: Heimat Babylon. Das Wagnis der multikulturellen Demokratie, 1992

http://www.amazon.de/Heimat-Babylon-Wagnis-multikulturellen-Demokratie/dp/3455103073

Kannattaa huomioida erityisesti kirjan ilmestymisvuosi, joka osuu käsittääkseni hyvin lähelle Euroopan eliittipiirien monikultturismivillityksen alkamisajankohtaa.

Se, että juuri vuoden 1968 Pariisin kapinajohtaja ja sittemmin Euroopan Vihreiden johtoon päässyt Daniel Cohn-Bendit on yksi kirjoittajista, tukee aiempaa hypoteesiani, että 1960-lukulaisuus ja erityisesti 1960-luvun loppuvuosien radikaali ja potlatch-henkinen mean green meme -maailmankuva olisivat linkittyneet läheisesti monikultturismin edistämiseen Euroopassa.

Die Zeit -lehdessä kuulemma arvioitiin Cohn-Benditin ja Schmidin kirja vuoden 1992 merkittävimmäksi julkaisuksi, tai näin ainakin väitetään seuraavassa artikkelissa:

"Onlangs schreef 'Rode Danny' samen met de auteur Thomas Schmid Heimat Babylon, een uitputtend werk over buitenlanders in Duitsland. Het maakte grote indruk en werd ogenblikkelijk door Die Zeit uitgeroepen tot 'het belangrijkste boek van 1992'.
...
De Groenen hebben van 'de buitenlanders' een landelijk issue gemaakt.
...
In Frankfurt voert Cohn-Bendit nu op kleine schaal uit wat de politieke leiders in Bonn volgens hem in heel Duitsland zouden moeten doen: een kleinschalig, maar 'offensief' beleid om de integratie van buitenlanders te bevorderen, in de wijken, op scholen, en 'bij de mensen thuis'.
...
'We léven allang in een multiculturele maatschappij en dat is het gevolg van maatregelen die jaren geleden genomen zijn. Dat proberen we in ons boek aan te tonen. We moeten die werkelijkheid gewoon onder ogen zien.'
...
Cohn-Bendit: 'We hebben nu samen met het Rode Kruis een ontmoetingsplaats opgezet in de stad waar oudere immigranten geholpen worden'."

Michele de Waard 'DE BOOT IS NOG LANG NIET VOL'; Daniel Cohn-Bendit over het multiculturele Duitsland

http://www.nrcboeken.nl/recensie/de-boot-is-nog-lang-niet-vol-daniel-cohn-bendit-over-het-multiculturele-duitsland

Kuitenkin pikaisella Google-haulla kirjan nimellä sain sen verran vähän osumia, ettei kyseinen kirja vaikuta herättäneen laajempaa kiinnostusta suuressa yleisössä. Niinpä se tuskin on ollut keskeisimpiä tekijöitä myöskään monikultturismin kannatuksen lisääjänä Vihreiden ruohonjuuritasolla, vaan pikemminkin lienee pelkkä kuriositeetti erään Vihreiden keskushahmon tulevaisuudenvisioista 1990-luvun alussa. Arvatenkin jokin muu kirjallisuus sekä ehkäpä myös spontaanit kaverien mielipiteet ovat olleet tätä kirjaa merkittävämpiä Vihreiden ruohonjuuritason käännyttämisessä monikultturismin tukijoiksi.

Joka tapauksessa myös seuraavista lähteistä löytyy lisää tietoa Daniel Cohn-Benditin antamasta tuesta monikultturismille 1990-luvun alussa:

"The universalist cosmopolitan Danny "the Red" Cohn-Bendit became a Senator for Multicultural Affairs and author of a multicultural manifesto. After much hesitation, respectable public opinion in Germany came around, if not to celebrating at least to working with difference and diversity."

Lähde: http://www.u.arizona.edu/~jag/POL596A/ucsdcitizen.pdf

"Malgré ces réactions, dès les années 80, les médias comme la classe politique qualifient la société française de «multiraciale», «multiculturelle», «plurielle», «pluriculturelle». En Allemagne, à la même période, le terme de multiculturalisme se répand de façon identique. Il se crée même à la municipalité de Francfort un secteur des «Affaires multiculturelles» dont le responsable, en même temps maire adjoint de la ville, Daniel Cohn-Bendit, prône une «démocratie multiculturelle» qui s'inspirerait du contrat social de Rousseau.
...
Ses ambitions et ses intentions sont développées dans un ouvrage qu'il a écrit en 1992. Voir Daniel Cohn-Bendit et Thomas Schmid, Heimat Babylon. Das Wagnis der Multikulturellen Demokratie, Hoffman and Campe, Hambourg, 1992
...
Mais aussi bien en France qu'en Allemagne, l'usage du terme a pour fonction un constat et une stratégie de représentation d'une société où coexistent des populations aux nationalités et aux religions différentes. En France, dans un souci de société démocratique où règnent les principes de l'égalité des droits, ces discours ont pour objectif de faire accepter par l'opinion publique la diversité (anthropologique) comme un fait inhérent à toute société moderne. En Allemagne aussi, cela apparaît, de la part des militants et des porte-parole des partis d'opposition, comme une façon de faire prendre conscience à l'opinion publique et à la classe politique en général que les «étrangers sont là pour rester», que l'Allemagne est en fait un pays d'immigration, et de fait une société multiculturelle."

Lähde: Riva Kastoryano: Des multiculturalismes en Europe au multiculturalisme européen

http://www.ifri.org/files/politique_etrangere/PE_1_00_Kastoryano.pdf

Toinen versio samasta aihepiiristä: Riva Kastoryano: Nationalité et citoyenneté en Allemagne aujourd'hui

http://www.cairn.info/revue-vingtieme-siecle-revue-d-histoire-2001-2-page-3.htm

Daniel Cohn-Bendit oli osallisena myös seuraavassa julkaisussa vuodelta 1991, joka saattaa liittyä jotenkin edellämainittuun Babylon-kirjaan, koska Babylon-kirja julkaistiin heti seuraavana vuonna:

Einwanderbares Deutschland oder Vertreibung aus dem Wohlstandsparadies, 1991

Myös Babylon-kirjan toinen kirjoittaja Thomas Schmid vaikuttaa seuraavien lähteiden antamien tietojen pohjalta linkittyvän epäsuorasti Saksan Vihreiden aatehistoriallisiin alkujuuriin 1960-luvulla, vaikkakin Thomas Schmid taisi sittemmin monista 1960-luvun tovereistaan poiketen päätyä toimittajaksi eikä Vihreiden puoluejohtajaksi:

"Schmid war Teil der Frankfurter Studentenbewegung und neben Daniel Cohn-Bendit, Joschka Fischer und Matthias Beltz Gründer der Gruppe Revolutionärer Kampf und als solcher im Werk der Adam Opel AG in Rüsselsheim tätig.
...
Von 1989 an beriet er Daniel Cohn-Bendit, als dieser Dezernent für multikulturelle Angelegenheiten in Frankfurt am Main war."

Lähde: http://de.wikipedia.org/wiki/Thomas_Schmid_(Journalist)

"Thomas Schmid — Joschka Fischer's comrade-in-arms in the Frankfurt "revolutionary struggle" of the 1970s — speaks of a "masquerade" in which the violence "led, not away from the fathers, but back to them." A leaflet produced by the Berlin SDS in 1968 induces him to offer the following diagnosis: "In the mad rush to root out every trace of Nazism, there was a return to the "final battle" mentality that the Nazis had pushed to such monstrous extremes" ("A German Miracle", Frankfurter Allgemeine Zeitung, February 3, 2001)."

Lähde: Wolfgang Weber: How the student movement tried to expose the Nazi past of the German judiciary

http://www.wsws.org/articles/2001/apr2001/germ-a09.shtml

Jää epäselväksi, onko Cohn-Benditin ja Schmidin monikultturismilla mitään yhteyttä 1960-lukulaiseen apokalyptiseen radikalismiin, johon viitataan jälkimmäisessä lainauksessa. Joka tapauksessa tämä oli erittäin mielenkiintoinen kirjalöytö.


[email protected]

Lueskelin ketjun ihan alusta asti ja pisti silmään tämä 1960-luvun tapahtumien korostus ja aikaisemman filosofisen työn vähättely. Kyllä kai kulttuurivallankumous suunniteltiin etukäteen, mm. Gramscin ja Frankfurtin koulukunnan pohtiessa, miksi Marxin ennustama sosialistinen vallankumous epäonnistui Länsi-Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Vallankumouksen agentin työväenluokan katsottiin olevan väärän tietoisuuden vallassa, porvarillinen kulttuuri tuhoamalla saavutettaisiin vallankumous. Frankfurtin koulukunnan filosofisia kirjoituksia tärkeämpi oli ymmärtääkseni vaikutus amerikkalaisen toisen maailmansodan jälkeen syntyvän "hyvinvointivaltion" pedagogisiin ja psykologisiin tavoitteisiin. The Authoritarian Personality -kirjassa esitettiin teoria amerikkalaisen valtakulttuurin fasistisista piirteistä ja uudelleenkoulutuksen tarpeesta. Massayliopistot sopivat hyvin tällaiseen vanhempien otteesta vapauttamiseen.

Trotskia ei myöskään kannata unohtaa monikulttuurisuuden suunnittelijana, oli kai ensimmäinen kommunisti joka pettyi työväenluokkaan ja alkoi pohtimaan maailmanvallankumouksen tekemistä siirtomaiden alistettujen kansojen avulla. Mikäs sen helpompaa, kuin tuoda siirtomaan asukkaat isäntien pääkaupunkeihin vallankumousta tekemään.

Etsin lähdeviittaukset jos kiinnostaa, nyt ei ole aikaa.

Quote from: Rafael K. on 21.12.2010, 11:28:52
Lueskelin ketjun ihan alusta asti ja pisti silmään tämä 1960-luvun tapahtumien korostus ja aikaisemman filosofisen työn vähättely. Kyllä kai kulttuurivallankumous suunniteltiin etukäteen, mm. Gramscin ja Frankfurtin koulukunnan pohtiessa, miksi Marxin ennustama sosialistinen vallankumous epäonnistui Länsi-Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Vallankumouksen agentin työväenluokan katsottiin olevan väärän tietoisuuden vallassa, porvarillinen kulttuuri tuhoamalla saavutettaisiin vallankumous.

Kommunististen puolueiden aktivisteihin törmää monikultturismin yhteydessä sen verran usein, että jo pelkästään tästä syystä kannattaa selvittää tarkemmin marxilaisten teoreetikkojen vaikutus monikultturismin syntyyn ja kehitykseen.

Jos rupeamme tutkimaan historiallisesti kommunismin yhteyttä etnisiin kysymyksiin, niin huomaamme, että kommunistit olivat jo ennen toista maailmansotaa mm. ehtineet puolustaa meksikolaisten siirtotyöläisten oikeuksia Yhdysvalloissa:

"At the other end of the political spectrum during the 1930s, the Communist Party helped organize Mexican migrant workers throughout the Southwest."

Lähde: Lee Stacy: Mexico and the United States

books.google.fi/books?id=DSzyMGh8pNwC&pg=PA627&lpg=PA627

"The exemplary fight waged by the Communist Party of the United States for the real economic needs of the jobless and working poor, its leadership role in the difficult task of organizing migrant farm workers, and especially, its forceful opposition to racism and its legal battles on behalf of Mexicans through the International Labor Defense, attracted a considerable cross section of Spanish-speaking workers. The Communist Party is of great importance in Labor Rights Are Civil Rights because it contributed significantly to Mexican organizing and action, just as Spanish-speaking workers added much to the party in terms of its multiracialism."

Lähde: Zaragosa Vargas: Labor Rights Are Civil Rights: Mexican American Workers in Twentieth-Century America

http://press.princeton.edu/chapters/i7852.html

Varmaankin tämäntyyppisten hankkeiden kautta rasisminvastaisuus on muodostunut osaksi kommunistien historiallista muistia jo melko varhaisessa vaiheessa ilman sen kummempia taustateorioita ja vaikuttanee vielä nykyäänkin siten, että monet kommunistit antavat tarkemmin ajattelematta pelkän rasisminvastaisuutensa pohjalta tukensa monikultturismille.

Tietenkään yllä esittämäni kommunistien rasisminvastaisuuden selittäminen ensisijaisesti osana kommunistien historiallista muistia ei poissulje sitä mahdollisuutta, etteikö kommunisteilla saattaisi olla rasisminvastaisuudelleen myös teoreettisia perusteluita.

Se, että monet kommunistit ovat kieltämättä antaneet tukensa monikultturismille siinä vaiheessa, kun tämä oli jo ehtinyt levitä laajalle, on kuitenkin aivan eri asia kuin monikultturismin aatehistorialliset alkujuuret tai sen alkuperäinen toimintaenergia, ja keskityn tässä viestissä vain jälkimmäiseen aihepiiriin.

Olen jo vuosia pohtinut sitä, mistä monikultturismi on alun perin saanut valtavan toimintaenergiansa. Eli tarkemmin sanoen olen pohtinut erityisesti sitä, onko tämä toimintaenergia peräisin 1960-luvun kapinahengestä vaiko ehkäpä 1920-luvun marxilaisten teoreetikkojen ideoista, kuten joskus väitetään.

Kaksi vuotta sitten, kun aloitin tämän ketjun, olin vakuuttunut siitä, että 1960-luvun kapinahenki selittää lähes kokonaan monikultturismin saaman valtavan toimintaenergian. Sen sijaan 1920-luvun marxilaisten teoreetikkojen vaikutus monikultturismin toimintaenergian syntyyn voitaneen olettaa vähäiseksi jo pelkästään siksi, että ehkäpä korkeintaan yksi tuhannesta länsimaalaisesta on ymmärtänyt riittävästi marxilaista teoriaa tai ylipäätään halunnut opetella sitä riittävän vakavissaan ottaakseen syvällisiä vaikutteita keneltäkään marxilaiselta teoreetikolta. Niinpä kaikkien loppujen monikultturistien - eli siis monikultturistien ylivoimaisen enemmistön - on täytynyt selvästikin saada toimintaenergiansa jostain muusta lähteestä kuin marxilaisesta teoriasta. Huomattava osa näistä lopuista monikultturisteista on kuitenkin opiskellut yliopistossa, joten siksi tämä vaikuttaa marxilaisuutta uskottavammalta selitykseltä näin valtavan toimintaenergian kehittymisessä.

Monikultturismin kannattajien kertaluokkaa voidaan yrittää arvioida esimerkiksi Cultural Creatives -maailmankuvan edustajien lukumäärän pohjalta, joka on moninkertaisesti suurempi kuin marxilaisen teorian harrastajien lukumäärä länsimaissa:

"The concept was presented in their book The Cultural Creatives: How 50 Million People Are Changing the World (2000), where they claim to have found that 50 million adult Americans (slightly over one quarter of the adult population) can now be identified as belonging to this group. They estimated that there were an additional 80–90 million Cultural Creatives in Europe as of 2000."

Lähde: http://en.wikipedia.org/wiki/Cultural_Creatives

Kuukausi sitten törmäsin kuitenkin sattumalta lähteeseen, joka muutti täysin käsitykseni monikultturismin toimintaenergian alkuperästä. Eli monikultturismin toimintaenergia ei ehkä olekaan lähtöisin sen paremmin 1960-luvun sukupolvikapinasta kuin myöskään 1920-luvun marxilaisesta teoriasta. Näiden sijasta monikultturismin toimintaenergia lienee peräisin länsimaisessa (tai ehkä pikemminkin judeokristillisessä) kulttuurikirjossa jo vuosisatoja ellei peräti vuosituhansia vaikuttaneesta gnostilaisuudesta:

"GNOSTICISM

... The first heresy (gnosticism) ... does represent a permanent tendency in the human mind which the Church, in one way or another, confronts in every age.

- The American Ecclesiastical Review, September, 1962, 164-65."

Lähde: http://www9.georgetown.edu/faculty/schallj/WS18BJVS.htm

Mikäli olisin käyttänyt vapaa-aikani viime vuosina politiikan harrastamisen sijasta uskonnollisuuteen, niin varmaankin joku pappi olisi osannut kertoa tämän asian minulle jo heti suoralta kädeltä: jokaisena aikakautena syntyy ennemmin tai myöhemmin gnostilaisen energiapiikin myötä uusia radikaaliliikkeitä ja muita vaihtoehtoliikkeitä.

Toisaalta voitaisiin päätellä jo aivan maalaisjärjellä, että eiväthän useimmat 1960-luvun elämäntapakapinalliset ole tietenkään voineet motivoitua ensisijaisesti pänttäämistään kuivista teorioista eivätkä edes heidän uhmakkuusimpulssejaan tyydyttäneistä kapina-aktioista, vaan he arvatenkin kaipasivat itselleen ensisijaisesti sellaisia inhimillisiä perusasioita kuten jotakin uutta uskontoa, sosiaalisia suhteita tarjoavaa lahkoa tai muuta syvällisempää merkitystä elämälleen.

Toisen maailmansodan jälkitilanteessa oli nimittäin käsittääkseni elävä uskonto pitkälti kitketty länsimaisesta yhteiskunnasta ja korvattu sieluttomalla byrokratialla. Niinpä oli varsin selvää, että heti ensimmäinen sodan kauhuista tietämätön sukupolvi - eli Boomer-sukupolvi - tulisi kapinoimaan tätä byrokraattisuutta vastaan uudella uskonnollisuudella. Jotkut Boomer-nuoret valitsivat lahkokseen evankelisen kristillisyyden. Toiset Boomer-nuoret taas valitsivat lahkokseen gnostilaisuuden, josta myös New Age- ja Cultural Creatives -maailmankuvat käsittääkseni polveutuvat.

"The Fourth Great Awakening, McLoughlin says, began about 1960 and - since all previous awakenings had a life span of thirty years - could be expected to run until 1990."

Lähde: http://www.thefreelibrary.com/THE+FOURTH+GREAT+AWAKENING+AND+THE+FUTURE+OF+EGALITARIANISM.-a067002115

Todisteeksi vaihtoehtoliikkeiden perusluonteesta lainaan taas kerran Mari Kallialan väitöskirja-aihetta:

"Lisäksi radikaalit vaihtoehtoliikkeet koostuvat yhteiskunnan valtavirrasta poikkeavista uskomuksellisista aineksista. Ne kuuluvat ns. kulttiseen miljööseen, jonka dynamiikka muodostuu miljöön ja valtakulttuurin suhteesta sekä kannattajien omien totuuksien etsimisestä. Yksittäiset liikkeet ja toimintaryhmät tulevat ja menevät, mutta kulttinen miljöö säilyy. Radikaalit vaihtoehtoehtoliikkeet ovat sisäänpäin lämpiäviä poliittisia liikkeitä, joita leimaa uuden yhteisöllisyyden ja yksilöllisyyden välinen jännite."

Lähde: http://notes.helsinki.fi/halvi/tiedotus/vanhatvaitokset.nsf/0/12b936aaca478d25c22570e6002e636c?OpenDocument

Entä mikä sitten on ollut 1920-luvun marxilaisten teoreetikkojen vaikutus 1960-luvulla virinneeseen gnostilaisuuteen? On totta, että jotkut 1960-luvun gnostilaiset älyköt löysivät uudelleen esimerkiksi Antonio Gramscin ja Georg Lukácsin kirjoitukset 1920-luvulta. Myös Trotskin kirjoitukset saivat oman erillisen kannattajakuntansa Boomer-nuorisosta. Lähinnä kai vain Louis Althusser oli 1960-luvulla todella merkittävä täysin uuden marxilaisen teorian kehittäjä, joten herää kysymys, miksi niin monet 1960-luvun älyköistä palasivat 1920-luvulle asti etsiessään kiinnostavia teorioita eivätkä ruvenneet laatimaan täysin puhtaalta pöydältä uutta marxilaista teoriaa?

Veikkaisin, että tämä on niin laaja kysymys, että vain koko elämänsä marxismin teorian kehitystä seuranneet kommunistit osaisivat vastata tähän. Ehkäpä kannattaisi kysyä heiltä suoraan, jolloin he saattaisivat jopa suostua vastaamaan, kun joku ulkopuolinen kerrankin haluaisi kuulla heidän teorioistaan. Tai vaihtoehtoisesti voisimme yrittää löytää vastauksen tähän kysymykseen aivan itse tutustumalla vaikkapa 1960-luvun lopun älykköpiireissä trendikkään Telos-lehden marxilaista teoriaa käsittelevien aiheiden kronologiseen kehitykseen:

http://www.telospress.com/main/index.php?main_page=product_info&cPath=3_4&products_id=267 (vuosikertoja voi selata eteenpäin Previous-napilla)

http://www.telospress.com/main/forms/TELOS_Index.xls

Joka tapauksessa 1960-luvun uudenlaisen gnostilaisen vasemmistolaisuuden historiaa tarkemmin tutkiessa alkaa vaikuttaa siltä, että sen paremmin 1920-luvun marxilainen teoria kuin 1960-luvulla laadittu aivan uusi marxilainen teoriakaan eivät olleet kovin keskeinen osa 1960-luvun gnostilaisuutta.

Itse asiassa marxilaisen teorian prosenttiosuus 1960-luvun gnostilaisuudessa voidaan yrittää päätellä a priori seuraavan yksinkertaisen teoreettisen mallin avulla.

Lähtökohtana ovat seuraavat määritelmät:

Introverted Sensing = osittain kulttuurisidonnaiset käsitykset siitä, mitä kaikkea maailma sisältää ja miten ihmiselämän peruskuviot tulee hoitaa, eli siis "maan tapa"

Introverted Thinking = taustateoriat ja reaalimaailman ilmiöiden mallintaminen (suuri osa marxilaisesta teoriasta kuuluu juuri tähän kategoriaan)

Introverted Feeling = spontaanit eettiset reaktiot vääryyksiin ja yltiöeettisten ihmisten kohdalla jopa pitkälle viedyt eettiset arvojärjestelmät

Introverted Intuition = uskonnolliset kokemukset ja ihmisaivojen synnyttämät arkkityypit, mukaan lukien erityyppinen romantiikka

Toisen maailmansodan jälkitilanteessa 1950-luvulla useimmat ihmiset keskittyivät kai lähinnä Introverted Sensing-kategoriaan, eli rakensivat yhteiskuntaa "maan tavan" pohjalta. Ikävä kyllä monessa maassa rasismi oli osa maan tapaa, mikä oli selvästikin pidemmän päälle sietämätön epäkohta, mutta ensisijaisesti Introverted Sensing-pohjalta toimiva vanha sukupolvi (mukaan lukien vasemmiston vanha sukupolvi) ei juuri ajatellut tätä asiaa sen kummemmin.

Maan tavan lisäksi maailmansodat korostivat entisestäänkin teollisuusmaiden teknokraattisia piirteitä ja sitä kautta myös erilaisia Introverted Thinking-kategoriaan sijoittuvia teorioita, joista voidaan mainita kapitalismia tukevat talousteoriat sekä toisaalta sille vastakkainen marxilainen teoria.

Eli kaiken kaikkiaan Introverted Sensing- ja Introverted Thinking-ajattelu olivat ylikorostuneita 1950-luvun länsimaisessa yhteiskunnassa.

Sen sijaan maan tapaa häiritsevät Introverted Feeling- ja Introverted Intuition-kysymykset oli ilmeisesti 1950-luvulla työnnetty taka-alalle useimpien länsimaalaisten ajatuksissa.

Elämän suurten kysymysten välttely taitaa kuitenkin johtaa monesti siihen, että ennemmin tai myöhemmin nämä kysymykset lyövät itsensä pintaan sitäkin suuremmalla voimalla. Luullakseni näin kävi Yhdysvalloissa 1950-luvun loppupuoliskolla, kun kansalaisoikeusliike tarjosi Introverted Feeling- ja Introverted Intuition-ajattelijoille sopivan epäkohdan, jonka kautta nämä kategoriat nostettiin pintaan yhteiskunnallisessa keskustelussa.

Tarkemmin sanoen uskonnollisesta Introverted Intuition-ajattelusta huolehtivat kansalaisoikeusliikkeessä enimmäkseen afroamerikkalaiset papit. Eettisestä Introverted Feeling-ajattelusta taas huolehtivat kansalaisoikeusliikkeessä afroamerikkalaisten pappien ohella myös monet Pohjoisvaltioiden suurkaupungeissa radikalisoituneet vasemmistoaktivistit, joiden sukujuuret olivat enimmäkseen Euroopassa.

Ettei näiden kahden kategorian sisältö jäisi epäselväksi, niin annan niistä pari konkreettista esimerkkiä:

Introverted Intuition: (uskonnollisia ja erityisesti eskatologisia arkkityyppejä)

"I have a dream that one day every valley shall be exalted, and every hill and mountain shall be made low, the rough places will be made plain, and the crooked places will be made straight; "and the glory of the Lord shall be revealed and all flesh shall see it together."
...
With this faith, we will be able to hew out of the mountain of despair a stone of hope. With this faith, we will be able to transform the jangling discords of our nation into a beautiful symphony of brotherhood. With this faith, we will be able to work together, to pray together, to struggle together, to go to jail together, to stand up for freedom together, knowing that we will be free one day.

And this will be the day - this will be the day when all of God's children will be able to sing with new meaning:

My country 'tis of thee, sweet land of liberty, of thee I sing.

Land where my fathers died, land of the Pilgrim's pride,

From every mountainside, let freedom ring!
...
And when this happens, when we allow freedom ring, when we let it ring from every village and every hamlet, from every state and every city, we will be able to speed up that day when all of God's children, black men and white men, Jews and Gentiles, Protestants and Catholics, will be able to join hands and sing in the words of the old Negro spiritual:

Free at last! Free at last!

Thank God Almighty, we are free at last!"

Lähde: Martin Luther King: I Have a Dream

http://www.americanrhetoric.com/speeches/mlkihaveadream.htm

Introverted Feeling: (eettisiä reaktioita ja arvovalintoja)

"... It's not for the glory that I'm leaving
It's not trouble that I'm looking for
But there's lots of good work calling me down
And the waiting won't do no more
No, the waiting won't do no more

Don't call me the brave one for going
No, don't pin a medal to my name
For even if there was any choice to make
I'd be going down just the same
I'd be going down just the same

For someone's got to go to Mississipi
Just as sure as there's a right and there's a wrong
Even though you say the time will change
That time is just too long
That time is just too long ..."

Lähde: Phil Ochs: Going Down To Mississipi

1960-luvun gnostilaisen maailmankuvan kehittyessä tuli lopulta eteen tarve täydentää Boomer-nuorison gnostilaisia Introverted Feeling- ja Introverted Intuition-käsityksiä niiden kanssa yhteensopivilla Introverted Thinking-taustateorioilla. Selvästikään vanhan polven stalinistiset Introverted Thinking-teoriat eivät täyttäneet yhteensopivuusehtoa niiden byrokratisoitumisen takia. Niinpä kaksi jäljelläolevaa vaihtoehtoa olivat joko 1) kaivaa esiin byrokratisoitumiselta välttyneitä käyttämättömiä marxilaisia teorioita, jotka olisivat lisäksi riittävän gnostilaishenkisiä, tai 2) ruveta laatimaan puhtaalta pöydältä uudenlaista marxilaista teoriaa. Kolmas vaihtoehto olisi ollut laatia marxilaisesta teoriasta riippumattomia taustateorioita, mitä varmaan esiintyikin paljon 1960-luvulla, mutta en käsittele tätä kolmatta vaihtoehtoa tässä viestissä, vaan esitän alla vain omat käsitykseni 1960-luvulla gurun paikalle ehdotetuista marxilaisista teoreetikoista.

- Antonio Gramsci oli ollut 1920-luvulla edistyneimmät teoriansa keksinyt entinen Leninin ihailija, joka pyrki ratkaisemaan erityisesti sen ongelman, että työväestön käsitykset kapitalismin epäkohdista olivat enimmäkseen Introverted Sensing-pohjaisia ja häiritsivät siten marxilaisten Introverted Thinking-teorioiden käyttöä ohjenuorana luokkataistelussa kapitalisteja vastaan. Erityisesti Leninin tyyppistä vallankumousta oli vaikea toteuttaa Länsi-Euroopassa johtuen länsieurooppalaisen työväestön taantumuksellisista Introverted Sensing-käsityksistä, joten Gramsci pohti paljon sitä, kuinka työväestön vähiten häiritseviä Introverted Sensing-käsityksiä saataisiin levitettyä kaikkein taantumuksellisimpien Introverted Sensing-käsitysten tilalle. Näin saataisiin lisäpotkua luokkataisteluun sekä parhaassa tapauksessa ohjattua tilanne myös Länsi-Euroopassa suotuisaksi Leninin tyyppiselle vallankumoukselle. 1960-luvun gnostilaiset älyköt ilmeisesti keskittyivät lainaamaan pelkästään Gramscin ideaa suotuisimpien Introverted Sensing-käsitysten levittämisestä yhteiskunnassa ja jättivät huomiotta Gramscin halukkuuden luokkataisteluun. Tämä oli ehkä jopa ennustettavissa, sillä luokkataistelu taitaa olla jo perusluonteeltaan epäyhteensopiva gnostilaisen elitismin kanssa, joten siksi Gramscin teorioista välittyi Boomer-nuorisolle vain sellainen palanen, joka oli kontekstistaan irrotettuna elinkelvoton, ja tämä palanen ei siksi tietenkään onnistunut saamaan merkittävää roolia 1960-luvun gnostilaisessa maailmankuvassa.

- Georg Lukács oli alun perin epämääräistä gnostilaishenkistä vasemmistolaisuutta edustanut kulttuuriteoreetikko, joka kääntyi 1920-luvulla marxilaiseksi teoreetikoksi. Hänen paras saavutuksensa oli kai Simmelin reifikaatio-käsitteen jatkokehittäminen marxilaiseen luokkataisteluun sopivaksi. On kuitenkin vaikea uskoa, että Georg Lukácsin Introverted Thinking-pohjaisista marxilaisista teorioista oltaisiin mitenkään saatu yhteensopivia 1960-luvun gnostilaisuuden kanssa, jossa painotettiin pikemminkin Introverted Feeling- ja Introverted Intuition-ajattelua. Georg Lukácsin marxilaista kautta edeltävä tuotanto 1910-luvulla, jossa painotettiin Introverted Feeling-puhtauskäsityksiä, olisi varmaankin sopinut paremmin yhteen 1960-luvun gnostilaisuuden kanssa, mutta tässä eettisyyden kategoriassa kilpailu oli 1960-luvulla niin kovaa, että loppujen lopuksi Georg Lukácsin kirjoitukset eivät tainneet lyödä 1960-luvulla kunnolla läpi missään kategoriassa.

- Louis Althusser saavutti käsittääkseni Boomer-nuorison parissa 1920-luvun marxilaisia teoreetikkoja enemmän suosiota, koska näiden osoittautuessa riittämättömiksi oli tilausta aivan uudelle marxilaiselle teorialle. Näin jälkikäteen on kuitenkin mielestäni vaikea ymmärtää, miksi Althusser saavutti lainkaan suosiota kuivahkoilla teorioillaan, jotka olivat erityisen epäyhteensopivia 1960-luvun gnostilaisen henkevyyden kanssa.

- Frankfurtin koulukunta koostui hyvin erityyppisistä vasemmistolaisuuden taustateorioiden laatijoista. Koulukunnan jäsenistä kuiva Introverted Thinking-teoreetikko Theodor Adorno oli ehkäpä nerokkain, mutta tällainen profiili kypsytti nopeasti Adornon opiskelijat 1960-luvulla, jotka nousivat lopulta Adornoa vastaan mm. Busenaktion-tempauksessa, jossa jaettiin lentolehtisiä tekstillä "Adorno als Institution ist tot". Sen sijaan Introverted Feeling-eettisyyden ehkäpä Adornoa paremmin sisäistäneet Herbert Marcuse ja Max Horkheimer olivat hieman lähempänä 1960-luvun gnostilaista nuorisoa. Uudenlaisia kulttikuvastoja itselleen etsineet sukupolvikapinalliset nuoret eivät kuitenkaan pidemmän päälle jaksaneet innostua Frankfurtin koulukunnan pukumiehistä, joten näiden kahden vastakkaisen sukupolven suhdetta voitaisiin ehkäpä kuvata parhaiten 1960-luvun sloganilla "Don't trust anyone over 30!"

Kaiken kaikkiaan voitaneen todeta, että marxilaisilla Introverted Thinking-teorioilla oli jo alun perin huonot menestymisen mahdollisuudet 1960-luvulla, koska tämä aikakausi painotti niin voimakkaasti Introverted Feeling- ja Introverted Intuition-kategorioita, mistä ovat todisteena näiden kahden kategorian lukuisat vielä 2000-luvullakin elinvoimaiset käsitteet solidaarisuus, ihmisoikeudet, tasa-arvo, globaali vastuu, vapaa liikkuvuus ja luontoystävällisyys. Sen paremmin stalinismi kuin sitä vähemmän kuluneet marxismiin nojaavat teoreetikot kuten Gramsci, Lukács ja Frankfurtin koulukunta eivät ikinä tainneet saada 1960-luvun gnostilaisessa maailmankuvassa edes yhtä suurta osuutta kuin opiskelijamielenosoitusten kapinajohtajien romanttiset julistukset.

Käsittääkseni suuri osa monikultturismista on vain 1960-luvun gnostilaisen alakulttuurin uskomusten, käsitteiden ja rituaalien ylläpitämistä, ettei 1960-lukulaisuus suurine tunteineen pääsisi unohtumaan. Marxilaista vallankumousta niillä ei kuitenkaan saada aikaan, eikä tämä tavoite sitä paitsi kuulunut omien henkilökohtaisien totuuksien etsimistä painottavaan 1960-luvun ajanhenkeen alun perinkään, vaikka silloin esiintyikin paljon vallankumousromantiikkaa mutta vain puhtaana kulttikuvastona.


[email protected]

Quote from: Anti-Utopisti on 22.12.2010, 05:15:34Kommunististen puolueiden aktivisteihin törmää monikultturismin yhteydessä sen verran usein, että jo pelkästään tästä syystä kannattaa selvittää tarkemmin marxilaisten teoreetikkojen vaikutus monikultturismin syntyyn ja kehitykseen.

Esille ottamasi asiat ovat mielenkiintoisia .... ottaisin kuitenkin raadollisemman näkökannan. Raadollinen perusajatus tuossa kuvaamassasi siirtotyöläisten etujen ajamisessa jo 30-luvulla ja (teoreettisessa) anti-rasismissa on, että tällöin maahan saataisiin lisää vaalikarjaa, joka valjastettaisiin vasemmiston käyttöön. Ruotsia esimerkkinä käyttäen, ei haittaa vaikka suoraan yleensä hallitsevan Big Labourin (http://www.socialdemokraterna.se/) käyttöön, vaan siten että marxistit (http://www.vansterpartiet.se/) ohjailisivat politiikkaa häntä-heiluttaa-koiraa periaatteella. Ei niinkään mahdoton ajatus, kun otetaan huomioon että tässä tapauksessa Big Labour on perinteisesti saanut äänistä lähelle 45 % ja tarvitsee marxistien 5-6 % tuen. Tällä tavoin marxistit ovat kokoaan moninkertaisesti suurempia, ja voisivat johtaa matkaa kohti erilaista yhteiskuntaa. Mikä se sitten mahtaisikaan olla reaalisosialismin kaatumisen jälkeen.

Nykyään kuitenkin esimerkiksi Vihreät rikkovat tätä rakennettua kuviota, joten on helpompi ymmärtää miksi nimenomaan marxistit ovat kaikkein kiukkuisimpia uudessa kylmän sodan jälkeisessä tilanteessa. Marxistit kuitenkin ohjaavat Vihreät kiltiksi apupuolueeksi yhtä sulavasti kuin ravintolan hovimestari ohjaa asiakkaan ravintolan huonoimpaan pöytään. Mutta jälleen ilmestyy uusi yrittäjä SD, jota marxistit eivät nyt voi ohjailla Vihreiden tapaan. Nimenomaan marxistien raivo on helpointa ymmärtää kun ajatellaan ensin Vihreiden (tilapäisesti) murtamaa kylmän sodan rakennelmaa, ja sitten SD:n tai Tanskan Kansanpuolueen kaltaisten yrittäjien läpimurtoa jolloin marxistit jäävät vaille tuota vipuvartta joka heillä on tähän saakka ollut.

Näin siis pelkästä siirtolaispopulaatiosta äänestäjämassana: seuraavaksi on sanottava, että monikulttuuri ja marxistien sosiologia ovat veljeksiä. Marx on sosiologian klassikko, ja on kyseenalaista kuinka tieteenhaara jonka klassikko on Marx voisi koskaan hyväksyä markkinatalousyhteiskunnan legitiimiksi vaatiakseen siirtolaisilta uuden kotimaan kulttuurin ja lakien hyväksymistä. Marxistit esittävät aina sopeuttamistoimet vesittäviä varaumia, "kuinka nyt tällainen yhteiskunta" voisi vaatia kielitaitoa, lainkuuliaisuuta, kulttuurin omaksumista ja muita vastaavia vaatimuksia. Niinpä monikulttuuri on marxistisen sosiologian jatkumo: koska ympäröivä (markkinatalous) yhteiskunta ei koskaan ole kyllin legitiimi, ratkaisu on että annetaan siirtolaisten harjoittaa omaa kulttuuriaan.

Miksi nimenomaan marxistit ovat kaikkien raivoisimpia keskustelu tyrehdyttäjiä, johtuu siitä tosiseikasta että vastoin olettamuksiaan marxistit ovat vaarassa menettää kaiken, koko rakennelman sortuessa. Marxistisen sosiologian perusoletus on, että rikollisuus johtuu sosiaalisista tekijöistä ilman yksilön omavastuuta. Tällä tavoin rikostlastojen pitäisi sosioekonomisesti normeerattuna aina osoittaa kuilttuurien yhdenvertaisuutta, ja marxisteille itselleenkin on yllätys että tämä ei pidäkään paikaansa. Jos kyetään osoittaa, että jotkin kulttuurit ovat uusissa kotimaissaan muita rikollisempia, tällöin sortuu monikulttuurin ohella myös sosiologinen rakennelma, joka on tähän saakka suojannut marxistien yhteikuntanäkemystä. Jos voidaan osoittaa, että esimerkiksi muslimien rikosalttius johtuukin kulttuurista eikä sosioekonomisista tekijäistä, niin siinä tapauksessa olisi loogista kyseenalaistaa myös muut totutut pragmat: eikö nyt, kun kulttuurineutraali selitysmalli kaatuu yhdessä tapauksessa, voitaisi koko marxistien pragma hylätä, ja siirtyä yksinkertaiseen yksilönvastuuseen sosioekonomisen mallin sijaan.

Esitykseni on varmasti todella lyhyt kurssi, eikä minulla ole selitysmallien monopolia. Uskallan kuitenkin väittää, että on helpompaa ymmärtää nimenomaan äärivasemmiston raivoa, kun ensin ajattelee monikulttuurin vaatiman kulttuurineutraalin mallin kaatumista ja sitä seuraavaa marxistisen sosiologian kaatumisen riskiä. Niin vahvoilta kuin marxistit tänä päivänä saattavatkin näyttää, he ovat myös heille itselleenkin yllätyksenä vaarassa menettää kaiken. Marxistit eivät ole laskeneet, että varsinkin muslimiväestö olisi sittenkin kulttuurisesti kriminaalia - se on heille itselleenkin yllätys. Mikä viekin heidät romahduksen partaalle: mikäli kulttuurineutraali malli kaatuu kaatuu myös sosiologia ja tällöin keinot rampauttaa yhteiskuntaa ovat loppu.

Joten ymmärrettävästi nimenomaan marxistit ovat kaikkein raivoisimmin vaatimassa keskustelun sulkemista silloin kun siirtolaisrikollisuudesta tulee kyse - se johtuu sosiaalisista tekijöistä, suu tukkoon ja heti !

EDIT: ilmeisen anti-marxistinen postaukseni ei kuitenkaan tarkoita, että kannattaisin markkinatalousyhteiskuntaa kaikkein räikeimmissä muodoissaan. Minulla ei ole periaatteellisia antipatioita SDP:tä kohtaan, mutta mitään loogista virhettä ei ole: marxistien katsannossa SDP on luokkapetturi joka tekee yhteistyötä markkinatalousyhteiskunnassa, joten intressi marxistien vaikutusvallan rapauttamiseksi on myös SDP:n traditio. Edelleen Ruotsia esimerkkinä käyttäen, sikäläinen SDP tarkkaili kommunisteja lähinnä oman jatkuvan terveytensä vuoksi. Kokonaisuutena on vain sääli, että Labour on niin surkeassa jamassa.

Monikulttuurisuus on jälkikristillinen ideologia, joka pohjaa Jeesuksen opettamaan ns. "Kultaiseen sääntöön": "Sentähden, kaikki, mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille". (Matt 7:12)

Tämä periaate löytyy kaikista maailmanuskonnoista islamia lukuunottamatta.
Wikipedia:
"Kultainen sääntö esiintyy muunnelmina monissa uskonnoissa ja ajatussuunnissa. Länsimaissa tutuin on Raamatun mukainen Jeesuksen opetus Vuorisaarnassa: "Kaikki, mitä te tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille" [1]. Buddhan sanotaan opettaneen "älä tee muille mitään, mitä et haluaisi itsellesi tehtävän" Tässä muodossa kultaista sääntöä opetti juutalaisuudessa myös Gamalielin isoisä Hillel. Islamissa puolestaan opetetaan "Kukaan teistä ei ole uskovainen niin kauan kuin hän ei toivo veljelleen sitä, mitä hän toivoo itselleen". Muita versioita ovat:

    * Brahmalaisuus: Älä tee toiselle sellaista, joka aiheuttaa sinulle itsellesi tehtynä tuskaa.
    * Buddhalaisuus: Älä aiheuta toiselle sellaista kipua, jota et itsekään halua kokea.
    * Juutalaisuus: Älkää tehkö mitään sellaista kanssaihmisillenne, jota ette halua tehtävän itsellenne.
    * Kungfutselaisuus: Älä tee toisille mitään sellaista, mitä et haluaisi heidän tekevän sinulle.
    * Taolaisuus: Pidä naapurisi saavutuksia kuin omiasi ja hänen tappioitaan kuin omia tappioitasi.
    * Zarathustralaisuus: Ainoastaan sellainen luonne on hyvä, joka ei tee toiselle mitään sellaista, joka ei olisi sille itselleen mieluista tai hyväksi."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kultainen_s%C3%A4%C3%A4nt%C3%B6#cite_note-0

Huomattavaa on islamissa kunnioituksen varaaminen vain "veljille" = muslimeille.

"Tietäkää tosiaan että jokainen muslimi on toisten muslimien veli; kaikki muslimit ovat keskenään veljiä. Kukaan ei saa viedä veljeltään muuta kuin mitä tämä vapaaehtoisesti hänelle antaa. Älkää tehkö vääryyttä toisillenne"
Muhammedin elämän ehtoopuolen kuuluisa saarna

Ibn Hisham: Profeetta Muhammadin elämänkerta (suom. Jaakko Hämeen-Anttila)
[Muhammedilta kysyttiin, ketkä ovat muslimeista parhaita]
"He, jotka eivät vahingoita muslimeita kielillään ja käsillään"
Sahih Al-Bukhari (1/10)
"Muslimi on muslimin veli. Hän ei sorra häntä eikä nöyryytä häntä eikä ylenkatso häntä....
"Kaikki muslimin asiat ovat loukkaamattomia hänen uskonveljelleen; hänen verensä, hänen omaisuutensa ja hänen kunniansa."
(Muslim (4/6219)
Kielenkäytön pahat seuraukset
Shaikh Ahmad Zamzami
IQRA –Islam Yhdistys ry
2007

Monikulttuurisuus-ideologian voimistuminen korreloi kristillisten arvojen heikentymisen kanssa länsimaisissa yhteiskunnissa.Useimmilla ihmisillä on sisäänrakennettuna tarve (osin järjenvastaiseenkin) hengellisyyteen ja jotain itseään suuremman palvomiseen.
Siitä ei ole vielä niin kauan, kun me vielä uskoimme Jumalaan tai Jumaliin, ja selitimme maailman osin irrationaaliset ja epäoikeudenmukaisetkin tapahtumat Jumalan/Jumalien tahtona ja siunauksina/rangaistuksina.
Uskonnon menetettyä merkityksensä samaa pyhyyden tunnette ja maailmanselitystä etsitään päihteiden lisäksi ismeistä. Ja tänä päivänä näistä ismeistä voimakkain on monikultturismi.
Todellisuus vetää monikulttuurista utopiaa turpaan päivittäin. Monikulttuuriset päiväkodit, koulut ja asuinalueet tyhjentyvät Kultaista sääntöä arvopohjanaan pitävistä kantaväestön asukkaista. Monikulttuuristen koulujen henkilökunta väsyy ja vaihtuu tiheään, kuten myös esim. kys. alueiden terveyskeskusten lääkärit.
Monikulttuurisuususko(nto) on kuitenkin niin voimakas, että mikään käytännön elämän kokemus tai faktatieto ei saa maailmanselitykseen säröä.
Kokoomuksen periaateohjelmasta (2006):
"Monikulttuurisuus on rikkaus, joka omalta osaltaan kehittää yhteiskuntaa. Suomalaisen ja eurooppalaisen kulttuurin sekä kristillisen perinteen tunteminen ja ymmärtäminen avaavat mahdollisuuden aitoon vuorovaikutukseen maassamme."
www.suomentoivo.fi/...ja-periaateohjelmat/...periaateohjelma/download.html
Muiden monikultturistien tavoin Kokoomus pitää itsestäänselvyytenä sitä, että aito (ja tasavertainen) vuorovaikutus on monikulttuurissa mahdollista, ts. että kaikki monikulttuurin osapuolet tunnustavat Kultaisen säännön.
Niiden kulttuurien välillä, jotka tunnustavat kyseisen periaatteen, ongelmia ei juuri ole: suomalaiset tulevat toimeen kiinalaisten kanssa, buddhistit juutalaisten, sikhit ateistien kanssa. (Korjatkoon joku, jos olen väärässä).
Muuttoliike tarjoaa meille kuitenkin lähinnä islamilaista kulttuuria monikulttuurina.
Kenties tarkoituksenmukaista voisi olla puhua bikulttuurista, jossa ovat toisena osapuolena ns. kantasuomalainen kulttuuri ja sitä kunnioittavat ja siihen (viimeistään toisessa polvessa) sopeutuvat maahanmuuttajat, ja toisaalta islamilainen kulttuuri, jossa Jumala ja islamin profeetan perimätieto estävät sopeutumisen ja rauhanomaisen tasavertaisen rinnakkaiselon:
"Uskovaiset, älkää ottko uskottomia ystäviksenne uskovien sijasta. Haluatteko te antaa Jumalalle selkeän todistuksen itseänne vastaan"
Kor. 4:144
"Oi te, jotka uskotte, taistelkaa niitä uskottomia vastaan, jotka asuvat lähellänne, ja huomatkoot he teidät ankariksi, ja tietäkää, että Jumala on pelkääväisten kanssa"
9:124
"Profeetta Muhammed on perimätiedon mukaan sanonut, ettei kuuliaisuutta ja lojaalisuutta saa osoittaa sellaiselle ihmiselle, joka ei itse tottele Jumalaa ja noudata Hänen lakiaan"
ISLAM USKOMME
Suomen islamilainen yhdyskunta, 1993

"Ainoa varsinainen auktoriteetti on Koraani ja profeetta Muhammedin perimätieto."
Chodr Chaheb / Isra Lehtinen
Ikkuna islamiin
Islam-aineisto Helsingin koulujen käyttöön
Helsingin kaupungin opetusvirasto, 1998

Jaakko Hämeen-Anttila kirjoittaa monikulttuurisuudesta islamissa Islamin käsikirjassa (Otava, 2004) s.54:
"Valtakunta, josta puhutaan islamilaisena imperiumina, on todellisuudessa aina ollut monikansallinen, monikulttuurinen ja moniuskonnollinen sulatusuuni, jossa poliittinen valta on ollut muslimeilla." (boldaus omani)
(Mielenkiintoista nähdä, mainitaanko tätä mitätöntä yksityiskohtaa tänään (22.12.2010) nähtävässä Yle Teeman Islamilainen Espanja -ohjelmassa)

Loppukevennyksenä:
"Islamiin on juurtunut syvälle tietty demokraattisuus, vaikkakin teokraattisen systeemin sisällä". Islamin käsikirja, s. 26.

Quote from: Anti-Utopisti on 22.12.2010, 05:15:34

Quote from: Rafael K. on 21.12.2010, 11:28:52
Lueskelin ketjun ihan alusta asti ja pisti silmään tämä 1960-luvun tapahtumien korostus ja aikaisemman filosofisen työn vähättely. Kyllä kai kulttuurivallankumous suunniteltiin etukäteen, mm. Gramscin ja Frankfurtin koulukunnan pohtiessa, miksi Marxin ennustama sosialistinen vallankumous epäonnistui Länsi-Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Vallankumouksen agentin työväenluokan katsottiin olevan väärän tietoisuuden vallassa, porvarillinen kulttuuri tuhoamalla saavutettaisiin vallankumous.

Kommunististen puolueiden aktivisteihin törmää monikultturismin yhteydessä sen verran usein, että jo pelkästään tästä syystä kannattaa selvittää tarkemmin marxilaisten teoreetikkojen vaikutus monikultturismin syntyyn ja kehitykseen.

Jos rupeamme tutkimaan historiallisesti kommunismin yhteyttä etnisiin kysymyksiin, niin huomaamme, että kommunistit olivat jo ennen toista maailmansotaa mm. ehtineet puolustaa meksikolaisten siirtotyöläisten oikeuksia Yhdysvalloissa:

"At the other end of the political spectrum during the 1930s, the Communist Party helped organize Mexican migrant workers throughout the Southwest."

Lähde: Lee Stacy: Mexico and the United States

books.google.fi/books?id=DSzyMGh8pNwC&pg=PA627&lpg=PA627

Varmaankin tämäntyyppisten hankkeiden kautta rasisminvastaisuus on muodostunut osaksi kommunistien historiallista muistia jo melko varhaisessa vaiheessa ilman sen kummempia taustateorioita ja vaikuttanee vielä nykyäänkin siten, että monet kommunistit antavat tarkemmin ajattelematta pelkän rasisminvastaisuutensa pohjalta tukensa monikultturismille.

En ymmärrä miksi erotella tässä yhteydessä tarkasti kommunistien teorian ja käytännön välillä. Amerikkalaiset kommunistit olivat 30-luvuilla jakautuneet stalinisteihin ja trotskilaisiin, ja trotskilaisten johtaja varmaankin oli Trotski vielä eläessään. Mitä hän siis kirjoitti teoriaa 1920-luvulla, siiirtyi suoraan käytäntöön, jos hän niin halusi. Samoin mainitsemasi Lukacs sai useaan otteeseen ottaa teoriaa käytäntöön toimiessaan Unkarin kommunistihallituksissa 1919, 1945 ja vielä 1956.

Quote from: Anti-Utopisti on 22.12.2010, 05:15:34
Olen jo vuosia pohtinut sitä, mistä monikultturismi on alun perin saanut valtavan toimintaenergiansa. Eli tarkemmin sanoen olen pohtinut erityisesti sitä, onko tämä toimintaenergia peräisin 1960-luvun kapinahengestä vaiko ehkäpä 1920-luvun marxilaisten teoreetikkojen ideoista, kuten joskus väitetään.

Kaksi vuotta sitten, kun aloitin tämän ketjun, olin vakuuttunut siitä, että 1960-luvun kapinahenki selittää lähes kokonaan monikultturismin saaman valtavan toimintaenergian. Sen sijaan 1920-luvun marxilaisten teoreetikkojen vaikutus monikultturismin toimintaenergian syntyyn voitaneen olettaa vähäiseksi jo pelkästään siksi, että ehkäpä korkeintaan yksi tuhannesta länsimaalaisesta on ymmärtänyt riittävästi marxilaista teoriaa tai ylipäätään halunnut opetella sitä riittävän vakavissaan ottaakseen syvällisiä vaikutteita keneltäkään marxilaiselta teoreetikolta. Niinpä kaikkien loppujen monikultturistien - eli siis monikultturistien ylivoimaisen enemmistön - on täytynyt selvästikin saada toimintaenergiansa jostain muusta lähteestä kuin marxilaisesta teoriasta. Huomattava osa näistä lopuista monikultturisteista on kuitenkin opiskellut yliopistossa, joten siksi tämä vaikuttaa marxilaisuutta uskottavammalta selitykseltä näin valtavan toimintaenergian kehittymisessä.

Tätä väitettä 1960-luvun yliopistokapinasta jonakin täysin itsenäisenä tapahtumana en ymmärrä. Jos yliopistot olivat jo marxilaisten käsissä, miksi marxilaista teoriaa ei voisi pitää yliopistojen kapinahengen aiheuttajana? 1950-luvun puhdasoppisen marxismin ja teknokraattisen ajattelun sijaan nuoriso innostui erilaisista "kulttuurimarxistisista" suuntauksista, joten vallankumous ei toteutunut siten, kuin kommunistijohtajat sodan jälkeen ajattelivat. Se ei kuitenkaan vähennä marxilaisuuden osuutta kapinan aiheuttajana.

Quote from: Anti-Utopisti on 22.12.2010, 05:15:34
Kuukausi sitten törmäsin kuitenkin sattumalta lähteeseen, joka muutti täysin käsitykseni monikultturismin toimintaenergian alkuperästä. Eli monikultturismin toimintaenergia ei ehkä olekaan lähtöisin sen paremmin 1960-luvun sukupolvikapinasta kuin myöskään 1920-luvun marxilaisesta teoriasta. Näiden sijasta monikultturismin toimintaenergia lienee peräisin länsimaisessa (tai ehkä pikemminkin judeokristillisessä) kulttuurikirjossa jo vuosisatoja ellei peräti vuosituhansia vaikuttaneesta gnostilaisuudesta.

Mikäli olisin käyttänyt vapaa-aikani viime vuosina politiikan harrastamisen sijasta uskonnollisuuteen, niin varmaankin joku pappi olisi osannut kertoa tämän asian minulle jo heti suoralta kädeltä: jokaisena aikakautena syntyy ennemmin tai myöhemmin gnostilaisen energiapiikin myötä uusia radikaaliliikkeitä ja muita vaihtoehtoliikkeitä.

Toisaalta voitaisiin päätellä jo aivan maalaisjärjellä, että eiväthän useimmat 1960-luvun elämäntapakapinalliset ole tietenkään voineet motivoitua ensisijaisesti pänttäämistään kuivista teorioista eivätkä edes heidän uhmakkuusimpulssejaan tyydyttäneistä kapina-aktioista, vaan he arvatenkin kaipasivat itselleen ensisijaisesti sellaisia inhimillisiä perusasioita kuten jotakin uutta uskontoa, sosiaalisia suhteita tarjoavaa lahkoa tai muuta syvällisempää merkitystä elämälleen.

Toisen maailmansodan jälkitilanteessa oli nimittäin käsittääkseni elävä uskonto pitkälti kitketty länsimaisesta yhteiskunnasta ja korvattu sieluttomalla byrokratialla. Niinpä oli varsin selvää, että heti ensimmäinen sodan kauhuista tietämätön sukupolvi - eli Boomer-sukupolvi - tulisi kapinoimaan tätä byrokraattisuutta vastaan uudella uskonnollisuudella. Jotkut Boomer-nuoret valitsivat lahkokseen evankelisen kristillisyyden. Toiset Boomer-nuoret taas valitsivat lahkokseen gnostilaisuuden, josta myös New Age- ja Cultural Creatives -maailmankuvat käsittääkseni polveutuvat.

Tässä anti-utopistin väitteessä huomaan ristiriidan: marxilaiset teoriat eivät kuulemma vaikuttaneet 60-luvun kapinaan, koska opiskelijat eivät opiskelleet marxismia. Kapinan syy oli gnostilaisuuden purkaus. Kuinka moni ylioppilaista sitten opiskeli Kuolleenmeren kirjakääröjä? Nekin olivat löytyneet juuri sopivasti.

Sitäpaitsi marxilaisuutta voi aivan hyvin myös käsitellä kristillisenä harhaoppina, millerianismina eli Jumalan valtakunnan toteutumisena maan päällä.

Tässä esseessä nostetaan esille antirasismin eli monikulttuurismin käytännön syntyperustana olleen amerikkalaisen käsityksen amerikkalaisista universaalina kansakuntana, joka vapaana perinteiden kahleista on uudessa maassa pystynyt luomaan itselleen uuden elämäntavan. Tähän antietniseen käsitykseen kansakunnasta on väistämättä vaikuttanut amerikkalainen uskonnollinen vanhatestamentillisuus, uskomus amerikkalaisista "valittuna kansana":
http://turnabout.ath.cx:8000/node/1447

Quote from: Wanhapoika on 22.12.2010, 09:44:44
Monikulttuurisuus on jälkikristillinen ideologia, joka pohjaa Jeesuksen opettamaan ns. "Kultaiseen sääntöön": "Sentähden, kaikki, mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille". (Matt 7:12)

Tämä periaate löytyy kaikista maailmanuskonnoista islamia lukuunottamatta.
Wikipedia:
"Kultainen sääntö esiintyy muunnelmina monissa uskonnoissa ja ajatussuunnissa. Länsimaissa tutuin on Raamatun mukainen Jeesuksen opetus Vuorisaarnassa: "Kaikki, mitä te tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille" [1]. Buddhan sanotaan opettaneen "älä tee muille mitään, mitä et haluaisi itsellesi tehtävän" Tässä muodossa kultaista sääntöä opetti juutalaisuudessa myös Gamalielin isoisä Hillel. Islamissa puolestaan opetetaan "Kukaan teistä ei ole uskovainen niin kauan kuin hän ei toivo veljelleen sitä, mitä hän toivoo itselleen". Muita versioita ovat:

    * Brahmalaisuus: Älä tee toiselle sellaista, joka aiheuttaa sinulle itsellesi tehtynä tuskaa.
    * Buddhalaisuus: Älä aiheuta toiselle sellaista kipua, jota et itsekään halua kokea.
    * Juutalaisuus: Älkää tehkö mitään sellaista kanssaihmisillenne, jota ette halua tehtävän itsellenne.
    * Kungfutselaisuus: Älä tee toisille mitään sellaista, mitä et haluaisi heidän tekevän sinulle.
    * Taolaisuus: Pidä naapurisi saavutuksia kuin omiasi ja hänen tappioitaan kuin omia tappioitasi.
    * Zarathustralaisuus: Ainoastaan sellainen luonne on hyvä, joka ei tee toiselle mitään sellaista, joka ei olisi sille itselleen mieluista tai hyväksi."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kultainen_s%C3%A4%C3%A4nt%C3%B6#cite_note-0

On kuitenkin huomattava, että vain kristinuskossa ns. Kultainen sääntö on aktiivisessa muodossa, eli että "pitää tehdä". Muissa uskonnoissa vain kielletään tekemästä sellaista mitä ei haluta itselle tehtävän.

Kristinuskon voidaan  siis katsoa kehottavan muiden auttamiseen ym. sellaiseen, muissa vain pyritään välttämään pahantekoa. Tietenkin jos haluaa tulla rangaistuksi virheiden tekemisestä, kunnon kristitty rankaisee myös muita näiden tunaroidessa.  ;)

Quote from: Rafael K. on 22.12.2010, 10:14:18Tässä anti-utopistin väitteessä huomaan ristiriidan: marxilaiset teoriat eivät kuulemma vaikuttaneet 60-luvun kapinaan, koska opiskelijat eivät opiskelleet marxismia.

Ilman että tämä postaukseni liittyisi kovin tiiviisti ylläolevaan toteamukseen, totean marxistien asenteesta monikulttuuriseen oppirakennelmaan sen verran, että Ruotsia esimerkkinä käyttäen laitavasemmiston kiinnostus monikulttuuria kohtaan oli melko laimea niin kauan kuin Berliinin muuri oli olemassa - aina vuoteen 1990 saakka monikulttuurisia tavoitteita voidaan pitää "kuolleina kirjaimina" tai, kuten USA:n keskustelussa joskus sanotaan "elävinä kuoleina" tai lainsäädännön zombiena.

Tällä tarkoitetaan, että jokin pyrkimys on kylläkin kirjattu lainsäädäntöön tahi akateemiseen koodistoon, mutta koska muut käsillä olevat asiat peittävät zombien alleen, koko ajatus enimäkseen unohtuu tai siihen suhtaudutaan laimealla mielenkiinnolla.

On totta että monikulttuuri määriteltiin viralliseksi politiikaksi jo vuonna 1975, mutta käytännössä siihen ei kiinnitetty juurikaan huomiota ennen muurin kaatumista, jolloin (varsinkin) marxistit löysivät uudestaan tomuttuneen tavoitteen ja ryhtyivät  panemaan tavoitteita toimeen. Vuoteen 1992 saakka Ruotsin suhtautuminen siirtolaisiin oli enemmän tai vähemmän assimiloivaa, joskin ponnetonta sellaista, ja kerran jo lähes unohtuneet monikulttuuriset tavoitteet "löydettiin" uudestaan vasta muurin kaaduttua.

Quote from: Rafael K. on 22.12.2010, 10:14:18En ymmärrä miksi erotella tässä yhteydessä tarkasti kommunistien teorian ja käytännön välillä.

Kommunistisen liikkeen teoria perustuu käsittääkseni marxismiin ja siten Introverted Thinking-ajatteluun, kun taas kommunistisen liikkeen käytäntö perustuu kai enimmäkseen muiden poliittisten liikkeiden tavoin "maan tapaan" eli Introverted Sensing-stereotyyppeihin, jotka saattavat etääntyä paljonkin liikkeen teorioista. Käytännön yhteistyökuviot ja sitä myötä muodostuva solidaarisuuden noudattaminen kuuluvat hearsay-leviämistapansa takia jälkimmäiseen kategoriaan, olipa niille teoreettisia perusteluita tai ei.

Quote from: Rafael K. on 22.12.2010, 10:14:18En ymmärrä miksi erotella tässä yhteydessä tarkasti

Olihan 1960-luvun kapinahengessä kysymys peräti kymmenien miljoonien ihmisten ajatuskuvioista ja uskomuspohjaisista rituaaleista. Näin monien ihmisten ollessa kyseessä lienee väistämätöntä, että mitä erilaisimpia erotteluperusteita on syytä harkita.

Vähintäänkin keksin kuusi erilaista erotteluperustetta, joilla ei ole välttämättä mitään yhteyttä toisiinsa, ennen kuin toisin todistetaan:

1) Mistä 1960-luvun kymmenet miljoonat airhead-mielenosoittajat ja airhead-kapinalliset saivat toimintaenergiansa?

Vaikka ihmisillä olisi oma suosikki-ideologiansa, niin yleensä he eivät viitsi vaivautua mukaan minkäänlaisiin mittavampiin näkyväisiin aktioihin ideologiansa puolesta. Kuitenkin 1960-luvulla jokin toimintaenergiaa antava tekijä sai Boomer-nuorison siirtymään uskomusten tasolta näkyväiseen toimintaan poikkeuksellisessa mittakaavassa, jossa puhuttiin miljoonista tai jopa kymmenistä miljoonista osallistujista:

"In the spring of 1968, National SDS activists led an effort on the campuses called "Ten Days of Resistance" and local chapters cooperated with the Student Mobilization Committee in rallies, marches, sit-ins and teach-ins, which culminated in a one-day strike on April 26. About a million students stayed away from classes that day, the largest student strike in the history of the United States."

Lähde: http://en.wikipedia.org/wiki/Students_for_a_Democratic_Society

"One influence of the New Left was the development of the first Earth Day on April 22, 1970. ... Approximately ten million people across the country participated in the original Earth Day, with even local and national polluters professing their support."

Lähde: http://www.pollutionissues.com/Na-Ph/New-Left.html

Koska nämä kymmenet miljoonat länsimaalaiset eivät ole löytäneet toimintaenergiaa lähteäkseen mukaan kommunistien aktioihin mutta ovat lähteneet mukaan erilaisiin viherpiiperrysaktioihin, niin syy tähän eroavaisuuteen täytynee löytyä 1960-luvun toimintaenergian luonteesta.

Veikkaukseni on, että länsimaalaisten ihmisten perinteinen kiinnostus rakentaa identiteettiään tarjolla olevien kulttikuvastojen pohjalta antoi toimintaenergian 1960-luvun Boomer-nuorisolle, jolla ei ollut edellisten sukupolvien kaltaisia omakohtaisia realistisia sotakokemuksia torjumassa kiinnostusta eksoottisiin kulttikuvastoihin. Joitain osallistujia kiehtoivat kai ensisijaisesti gnostilaiset kulttikuvastot ja muita osallistujia taas kiehtoivat gnostilaisuutta vähemmän elitistiset mutta silti antimodernistiset kuvastot. Mutta toimintaenergian lähteenä oli siis luullakseni kummassakin tapauksessa kiinnostus kulttikuvastoihin.

Tai ehkäpä 1960-luvun poikkeuksellinen toimintaenergian lähde oli samankaltainen kuin Willian McLoughlinin kuvaamissa Yhdysvaltain kolmessa edellisessä revival-aikakaudessa, jolloin aivan vastaavasti uudet radikaalilahkot onnistuivat innostamaan nuorisoa tarjoamalla näille eksoottista projektia puhdistaa saastuneeksi tulkittu maailma.

2) Mistä aatehistoriallisista alkujuurista 1960-luvun kymmenien miljoonien airhead-mielenosoittajien ja airhead-kapinallisten uskomukset ja rituaalit olivat peräisin?

Tässä ei siis kysytä, mikä sai 1960-luvulla kymmenet miljoonat ihmiset mukaan kapinahenkisiin aktioihin, vaan siitä, millaisiin historian varrella kehittyneisiin uskomuksiin nämä kapina-aktiot oli verhottu. Jotkut uskomukset saattoivat polveutua marxismin eri haaroista. Toiset uskomukset taas saattoivat polveutua antimodernismista mutta kammoksua marxismia yhtä paljon kuin länsimaiden modernia yhteiskuntakoneistoa.

3) Mistä 1960-luvun kapinahenkeen hurahtanut älymystö sai toimintaenergiansa?

Erityisesti yliopistoissa ja kulttuurieliitissä vaikuttava älymystö sai myös 1960-luvulla jostain lähteestä poikkeuksellista toimintaenergiaa. Tämä lähde saattoi olla sama kuin kymmenillä miljoonilla mielenosoittajilla tai saattoi olla aivan erillinen lähde.

Luullakseni gnostilainen mentaliteetti toimintaenergian lähteenä oli älymystön piirissä vieläkin yleisempää kuin mielenosoittajamassoilla. Toisaalta kiinnostus teoreettiseen ajatteluun oli kai sellainen älymystön piirissä yleinen toimintaenergian lähde, jota ei esiintynyt mielenosoittajamassoissa kovin usein.

4) Mistä aatehistoriallisista alkujuurista 1960-luvun kapinahenkeen hurahtaneen älymystön uskomusten Introverted Feeling, Introverted Intuition ja Introverted Thinking-komponentit olivat peräisin?

Älymystöllä oli luultavasti mielenosoittajamassoja monimutkaisempaa kognitiivista harjaantuneisuutta laatia itselleen eri aatehistoriallisten alkujuurten perusteella uskomuksia, joihin he verhosivat kapina-aktionsa. Näin ollen näiden älymystön uskomusten historiallinen kehitys saattoi olla aivan erilainen kuin niitä pinnallisempien airhead-mielenosoittajamassojen uskomusten kehitys.

5) Ketkä poliittiset toimijat (jos ketkään) masinoivat etukäteen 1960-luvun kapinahengen edistääkseen tavoitteitaan?

6) Ketkä poliittiset toimijat hyppäsivät mukaan eli rupesivat kesken 1960-lukua käyttämään kapinahenkeä edistääkseen tavoitteitaan?

Lisää erotteluperusteita on varmaan helppoa löytää. Ehkäpä erilaisia erotteluperusteita oli jopa yhtä monta kuin kapinallisiakin oli eli siis kymmeniä miljoonia. Lisäksi jokaisen 1960-luvun kapinallisen henkilökohtaisen kehityskaaren eri vaiheet saattaa olla perusteltua erotella toisistaan. Luullakseni vasta sitten rupeamme olemaan lähellä totuudenmukaista kuvausta 1960-luvun kapinahengestä koko laajuudessaan.

Tätä urakkaa ei ole syytä liiaksi yksinkertaistaa, mikäli aikoo selvittää, mitä oikeasti tapahtui 1960-luvulla.

Näistä kysymyksistä lienee tarjolla tutkimustietoa ainakin kysymykseen 3, sillä Stanley Rothman ja S. Robert Lichter ovat kirjassaan Roots of Radicalism havainneet, että monilla 1960-luvun Yhdysvaltojen Uuden Vasemmiston kapinajohtajista oli punainen kotitausta (red-diaper babies), joka kannusti heitä radikalismin mentaliteettiin, ja että monet persoonallisuustestatuista kapinajohtajista vaikuttavat saaneen lisää toimintaenergiaa eräistä narsistisista persoonallisuudenpiirteistään. Mutta näiden Rothmanin ja Lichterin tutkimusten uskottavuus ja yleistettävyys lienevät täysi arvoitus.

Quote from: Rafael K. on 22.12.2010, 10:14:18Amerikkalaiset kommunistit olivat 30-luvuilla jakautuneet stalinisteihin ja trotskilaisiin, ja trotskilaisten johtaja varmaankin oli Trotski vielä eläessään. Mitä hän siis kirjoitti teoriaa 1920-luvulla, siiirtyi suoraan käytäntöön, jos hän niin halusi.

Tämä on hyvä näkökohta, jolla on käsittääkseni aitoa uskottavuutta. Eli on siis uskottavaa huomauttaa, että olisi syytä selvittää perinpohjaisesti esimerkiksi 1930-lukulaisten amerikkalaisten stalinistien ja trotskilaisten mahdollinen osuus Yhdysvaltojen 1960-luvun sukupolvikapinan masinointiin, mikäli tämä tapahtui etukäteen. Sen lisäksi olisi uskottavaa pyytää selvitystä siitä, hyppäsivätkö amerikkalaiset stalinistit tai trotskilaiset kesken kaiken käyttämään 1960-luvun kapinahenkeä omien tavoitteidensä edistämiseen.

Oli miten oli, niin nämä selvitykset vastaisivat ylläoleviin kysymyksiin 5 ja 6, mutta eivät kertoisi meille vastauksia kysymyksiin 1-4, jotka täytyisi selvittää erikseen. Erityisesti Trotskin ja trotskilaisten mahdolliset yritykset masinoida etukäteen 1960-luvun kapinahenkeä eivät vielä selittäisi sitä, mistä kymmenet miljoonat ihmiset saivat toimintaenergian kapinahengelleen, tai sitä, millaisiin uskomuksiin nämä kymmenet miljoonat verhosivat kapinahenkensä.

Käsittääkseni CIA ja FBI pyrkivät 1960-luvulla selvittämään sitä spesifisempää kysymystä, masinoitiinko itäblokista käsin 1960-luvun kapinahengen alaryhmittymiä kuten vaikkapa Uuden Vasemmiston alahaaroja. Muistaakseni CIA:ssa ja FBI:ssä päädyttiin siihen lopputulokseen, että Uusi Vasemmisto olisi ollut pitkälti riippumaton itäblokin masinoinnista. Kuitenkin jopa tämä osakysymys saattaisi olla syytä tarkistaa uudelleen CIA:n ja FBI:n 1960-luvulla teettämiä selvityksiä kattavampien viimeisimpien faktatietojen pohjalta.

Vähintäänkin jotkut 1960-luvun kapinahengen alaryhmittymistä olivat epäilyttävässä määrin samankaltaisia kuin eräät toista maailmansotaa edeltävät kommunisteihin linkittyneet organisaatiot:

http://www.discoverthenetworks.org/Articles/Hansen.pdf

Käsittääkseni ratkaisevinta olisi selvittää vuosien 1955-1965 osalta, masinoiko jokin poliittinen toimija näiden vuosien aikana Yhdysvaltain kansalaisoikeusliikettä, mielenosoituksia "rauhan puolesta" tai kampusten kapinahenkeä. Sen sijaan ne poliittiset toimijat, jotka hyppäsivät mukaan vasta vuoden 1965 jälkeen, eivät selvästikään voineet olla vastuussa jo vuosia aikaisemmin tapahtuneesta kapinahengen leviämisestä. Tämä vuosiluku on ainakin omasta mielestäni sopiva rajanveto, jolla voidaan erottaa kapinahengen masinoijat kapinahengen mukaanhyppääjistä.

Kuitenkin itäblokilla ja länsimaiden kommunisteilla saattoi olla vähintäänkin tilaisuus käyttää osaa Yhdysvaltain (ellei jopa muidenkin länsimaiden) kasvatuksellisista organisaatioista, tiedotusvälineistä ja yliopistollisista piireistä tavoitteidensa edistämiseen ainakin tilapäisesti. Tässä en siis yritä ottaa kantaa siihen, käytettiinkö tätä tilaisuutta hyväksi, enkä siihen, olisiko tämän tilaisuuden hyödyntämisellä ollut laajempia näkyväisiä vaikutuksia. Haluan seuraavilla sitaateilla vain ja ainoastaan tuoda esille muutamia näkökohtia, jotka puoltavat sitä käsitystä, että tällainen tilaisuus saattoi olla olemassa.

Ensinnäkin kirjassaan Tragedy & Hope arvovaltainen historioitsija Carroll Quigley väittää, että:

"There does exist, and has existed for a generation, an international Anglophile network which operates, to some extent, in the way the Right believes the Communists act. In fact, this network, which we may identify as the Round Table Groups, has no aversion to cooperating with the Communists, or any other groups, and frequently does so. I know of the operations of this network because I have studied it for twenty years and was permitted for two years, in the early 1960's, to examine its papers and secret records."

Lähde: Carroll Quigley: Tragedy and Hope: A History of the World in Our Time

http://tragedyandhopebook.googlepages.com/chapter_65.htm

Lisäksi seuraavan hieman kyseenalaisen kirjan pohjalta vaikuttaa siltä, että Rooseveltin ja Trumanin presidenttikausien aikana Yhdysvaltain johtoportaassa esiintyi liian lepsua ellei peräti myötämielistä suhtautumista siihen, pääsivätkö erilaiset kommunistit soluttautumaan Yhdysvaltain eri instituutioihin:

Ellen McClay: In the Presence of Our Enemies: A History of The Malignant Effects in American Schools of the UN's Unesco and Its Tranformation of American Society From The Lips of Those Who Did it

http://www.amazon.com/Presence-Our-Enemies-Malignant-Tranformation/dp/1420894226

Niinpä kommunisteilla oli tarkemmin tuntematon mutta ei suinkaan vähäpätöinen määrä tukijoita Yhdysvaltain eri instituutioissa. Siksi jokaisen näinä vuosikymmeninä Yhdysvalloissa käynnistetyn epäilyttävän projektin kohdalla on perusteltua kysyä, oliko kyseessä kommunistien tavoitteita palveleva projekti. Eli tätä mahdollisuutta ei ole syytä poissulkea ilman tarkempaa tutkimusta.

Myös Moskovasta riippumattomia sosialisteja oli länsimaissa runsaslukuinen määrä. Kuitenkin 1920-luvulla Komintern oli käsittääkseni yrittänyt puhdistaa ainakin länsimaiden kommunistiset puolueet sellaisesta aineksesta, joka ei ollut ehdottoman lojaali Moskovan määräyksille. En tiedä, oliko länsimaissa jäljellä sellaisia riittävän vahvoja itsenäisiä kommunistisia organisaatioita, jotka olisivat pystyneet soluttamaan länsimaiden instituutioita ilman Moskovan suostumusta.

Joka tapauksessa ainakin Yhdysvaltain stalinisteilla saattoi olla olemassa tilaisuus masinoida kapinahenkeä varsinkin ennen Joe McCarthyn ja hänen hengenheimolaistensa Yhdysvaltain eri instituutioissa kannustamia puhdistuksia. Ehkäpä osa yhdysvaltalaisista stalinisteista onnistui säilyttämään asemansa vielä näiden puhdistusten jälkeenkin.

Niinpä ratkaisevina vuosina 1955-1965 Yhdysvaltain kommunisteilla saattoi olla tilaisuus masinoida kapinahenkeä, ja lisätutkimuksia tarvittaisiin sekä tämän tilaisuuden tarkemmista mittasuhteista että siitä, osasiko ja halusiko joku kommunistinen taho käyttää tätä tilaisuutta hyväkseen.

Quote from: Rafael K. on 22.12.2010, 10:14:18Jos yliopistot olivat jo marxilaisten käsissä, miksi marxilaista teoriaa ei voisi pitää yliopistojen kapinahengen aiheuttajana?

Aivan ensiksi täytyy tunnustaa, että en ole marxilaisen teorian enkä kommunismin historian asiantuntija, vaan kirjoittelen tässä vain, millaisen käsityksen olen saanut aatehistoriaa opiskellessani. Ehkäpä niillä ihmisillä, jotka väittävät marxismilla ja kommunismilla olleen yhteyttä 1960-luvun kapinahengen syntyvaiheisiin, on käytössään sellaista sisäpiiritietoa, jota minulla ei ole. Asiaa kannattaisi kysyä joltain Yhdysvaltain 1960-luvun historiaa tuntevalta aidolta asiantuntijalta. Kuitenkin toisaalta esitän tässä ketjussa myös sellaisiakin faktoja, jotka kumoavat erityisesti osan kulttuurimarxismiväitteistä. Niinpä jää avoimeksi, onko olemassa sellaisiakin kultturimarxismiväitteitä, joita ei voitaisi kumota faktoilla.

Saattaa olla liioiteltua sanoa, että Yhdysvaltain tai muiden länsimaiden yliopistot olisivat olleet marxilaisten käsissä. Toisaalta tässä väitteessä saattaa olla enemmän perää, kuin yleisesti luullaan. Esimerkiksi Joe McCarthy ja John Birch Society taisivat uskoa, että kommunistit olisivat soluttaneet läpikotaisin Yhdysvaltain monet merkittävät instituutiot. Näitä väitteitä pidettiin yleisesti vainoharhaisuutena. Mutta sittemmin on paljastunut, että kommunisteja todellakin oli solutettu Yhdysvalloissa monille avainpaikoille.

On mahdollista ellei jopa luultavaa, että myös Yhdysvaltain yliopistojen henkilökuntaan oli päässyt monia piilokommunisteja sekä muita kommunismin myötäjuoksijoita. Tähän suuntaan viittaisi sekin, että 1960-luvun sukupolvikapinalliset opiskelijat saivat jonkin verran sympatiaa tai jopa tukea muutamilta yliopistojen henkilökunnan jäseniltä - vaikkakaan en tiedä, oliko juuri kommunismi näiden henkilökunnan jäsenten motiivina.

Viihdeteollisuuden puolella taas esimerkiksi Hollywoodin käsikirjoittajien kilta oli aivan tutkitusti solutettu valtavalla määrällä kommunisteja jo 1930-luvulla. Näistä kommunisteista suuri osa puhdistettiin Hollywoodista viimeistään Joe McCarthyn aikoihin. Esimerkiksi Ben Barzman oli kiinnostava tapaus, johon kannattaa tutustua esimerkkinä sen ajan kommunistien ajattelutavasta, ja jopa joitain monikultturismin kaltaisia ajatuskuvioita löytynee eräistä hänen käsikirjoituksistaan. Lisäksi puhdistusten jälkeenkin Hollywoodiin saattoi jäädä kohtalainen määrä kommunismin myötäjuoksijoita, koska osa elokuvaväestä halusi korostaa omaa statusarvoaan olemalla liberaaleja tai muita utopisteja.

Quote from: Rafael K. on 22.12.2010, 10:14:18Amerikkalaiset kommunistit olivat 30-luvuilla jakautuneet stalinisteihin ja trotskilaisiin, ja trotskilaisten johtaja varmaankin oli Trotski vielä eläessään. Mitä hän siis kirjoitti teoriaa 1920-luvulla, siiirtyi suoraan käytäntöön, jos hän niin halusi.

Trotskilaiset ovat oma lukunsa, ja niinpä pidän täysin mahdollisena sellaista väitettä, että trotskilaiset olisivat useimmista 1960-luvulla aktiivisista poliittisista suuntauksista poiketen saattaneet käsitellä etnisiä kysymyksiä ensisijaisesti tarkoituksenaan käyttää etnisiä ryhmiä kommunistisen vallankumouksen avustajina. Luullakseni myös eettisyys ja solidaarisuus vetosivat trotskilaisiin etnisten ryhmien puolustamisessa, mutta vallankumousteoriat olivat ehkä näitäkin näkökohtia keskeisempiä.

Sekään ei liene poissuljettua, etteikö myös stalinismille uskollinen CPUSA olisi saattanut käsitellä etnisiä kysymyksiä ensisijaisesti sen pohjalta, voisivatko etniset ryhmät auttaa myöhemmin kommunistisessa vallankumouksessa.

Sen sijaan suuri osa muista 1960-luvulla aktiivisista vasemmistolaisista poliittisista suuntauksista tuki 1960-luvun kapinahenkeä ja erityisesti kansalaisoikeusliikettä ensisijaisesti eettisistä syistä, eikä näillä suuntauksilla ollut välttämättä lainkaan vallankumouspyrkimyksiä.

Quote from: Rafael K. on 22.12.2010, 10:14:18Tätä väitettä 1960-luvun yliopistokapinasta jonakin täysin itsenäisenä tapahtumana en ymmärrä. Jos yliopistot olivat jo marxilaisten käsissä, miksi marxilaista teoriaa ei voisi pitää yliopistojen kapinahengen aiheuttajana?

Yliopistojen kapinahenkeen osaltaan vaikuttanutta The Berkeley Free Speech Movement -kapinaliikettä vuodelta 1964 on tutkittu mm. Ayn Randin hieman kyseenalaisessa analyysissä The Cashing-In: The Student "Rebellion". Eräiden kapinaliikkeen jäsenten itse kertomat vastaukset viittasivat siihen suuntaan, että monien kapinallisten kohdalla aatehistoriallisena verhona kapinoinnille oli kaikkien vallitsevien poliittisten suuntausten vastaisuus eli "anti-idology" eikä esimerkiksi minkään sortin marxilaisuus:

http://www.uc.edu/nationfamilystate/Authors/Ayn%20Rand/ARCapUnknownId22.pdf

Tosin The Berkeley Free Speech Movement -liikkeen organisoimisessa oli Ayn Randin keräämien tekstipätkien mukaan ollut mukana monenkin sorttisia kommunisteja. Niinpä voi olla, että muissakin Yhdysvaltain yliopistoissa virinnyttä älymystön kapinahenkeä olivat masinoimassa myös kommunistit.

Toimintaenergian lähde The Berkeley Free Speech Movement -kapinaliikkeelle jää Ayn Randin analyysissä vähemmälle huomiolle kuin liikkeen masinoijat ja sen uskomusten aatehistorialliset alkujuuret. Ehkäpä tämä liike sai toimintaenergiansa yksinkertaisesti 1960-luvun alun itseäänvahvistavasta kapinamielialasta kampuksilla tai sitten jostain muusta lähteestä.

Quote from: Rafael K. on 22.12.2010, 10:14:181950-luvun puhdasoppisen marxismin ja teknokraattisen ajattelun sijaan nuoriso innostui erilaisista "kulttuurimarxistisista" suuntauksista, joten vallankumous ei toteutunut siten, kuin kommunistijohtajat sodan jälkeen ajattelivat.

Sananmukaista kulttuurimarxismia virisi tietääkseni vain Britanniassa kultturintutkijoiden parissa:

http://en.wikipedia.org/wiki/Cultural_Marxism#Birmingham_School_and_cultural_studies

Tämä suuntaus jäi kuitenkin sen verran marginaaliseksi, ettei sillä voinut selvästikään olla vaikutusta 1960-luvun henkeen varsinkaan Britannian ulkopuolella - varsinkin kun nämä kulttuurimarxistit valitsivat tutkimuskohteekseen usein epäeksoottisen työväenkulttuurin sitä eksoottisempien gnostilaisen älymystön kulttikuvastojen sijasta. Tällainen valinta ei ainakaan tuottanut kovin paljoa toimintaenergiaa.

Muiden maiden osalta "kulttuurimarxismilla" tarkoitettaneen marxistien oletettuja pyrkimyksiä korvata länsimaiden vallitsevat kulttuuriset komponentit joillain muilla komponenteilla, vaikkakaan ei liene olemassa uskottavia todisteita siitä, että kenelläkään merkittävillä marxisteilla olisi ollut olemassa tällaista suunnitelmaa.

Luulisin, että myytti "kulttuurimarxismista" on peräisin joko Perry Andersonin vuoden 1976 kirjasta Considerations on Western Marxism tai eräistä Douglas Kellnerin artikkeleista, joissa he jostain minulle käsittämättömästä syystä ovat päätyneet tarkastelemaan yhdessä sellaista joukkoa 1920-luvulla linjansa löytäneitä teoreetikoita, jotka eivät tosiasiallisesti ikinä kuuluneet samaan koulukuntaan eivätkä edes olleet kiinnostuneita toistensa kirjoituksista.

http://www.amazon.com/Considerations-Western-Marxism-Perry-Anderson/dp/0860917207

Toki voi olla, että jo ennen Perry Andersonia ja Douglas Kellneriä vasemmistopiireissä on ollut halukkuutta lanseerata käsite Western Marxists, vaikka minulle on epäselvää, mitä järkeä on niputtaa sattumanvarainen joukko hyvin erityyppisiä ihmisiä vain sillä matalan tason yhteisellä nimittäjällä, että nämä olivat ensinnäkin ammentaneet muiden lähteiden ohella myös marxilaisuudesta ja toiseksi vaikuttaneet itäblokin ulkopuolella.

Yhdysvaltalaiset konservatiivit ovat sittemmin levittäneet tätä virheellistä myyttiä "kulttuurimarxismista". Ihmettelen, miksei esimerkiksi Sartrea juuri ikinä mainita tässä yhteydessä, vaikka hän oli henkilö, jolla oli kaikki sopivat ominaisuudet "kulttuurimarxistiksi": marxilainen menneisyys 1940-luvulta, 1950-luvulla suuren yleisön tavoittaneita teoreettisia kirjoituksia, aktiivinen osallistuminen 1960-luvun hengen viriämiseen (Algerian sodan yhteydessä) ja hänet mainittiin myös Ayn Randin analyysissä yhtenä The Berkeley Free Speech Movement -kapinaliikkeen idoleista. Sen sijaan yhdysvaltalaisten konservatiivien nimeämiltä henkilöiltä, joita väitetään "kulttuurimarxisteiksi", puuttuu yksi tai useampi näistä keskeisistä ominaisuuksista, joten mikä on motiivina korostaa heitä Sartren sijasta?

Usein "kulttuurimarxismilla" tarkoitetaan erityisesti sellaisia Introverted Thinking-teoreetikoita kuten Georg Lukács, Antonio Gramsci ja Theodor Adorno. Kuitenkin tämäntyyppisen Introverted Thinking -painotteisen "kulttuurimarxismin" vaikutus 1960-luvun henkeen lienee todistettavissa epäuskottavaksi jo sillä havainnolla, että suuri osa 1960-luvun airhead-mielenosoittajamassojen ajattelusta oli Introverted Feeling- ja Introverted Intuition -pohjaista. Ehkäpä kulttuurimarxismi vetosi osaan yliopistojen älymystöstä 1960-luvulla mutta sen sijaan airhead-mielenosoittajamassojen puheissa esiintyivät kai enemmän eettisyys ja uudenlaisen Edenin tavoittelu:

http://www.amazon.com/Gates-Eden-American-Culture-Sixties/dp/0674341554

Seuraavan hieman epäuskottavan lähteen pohjalta voisi arvella, että 1960-luvulla airhead-mielenosoittajamassojen piirissä suositut kulttikuvastot olivat peräisin vanhoista antimodernistisista kulttikuvastoista eivätkä esimerkiksi kommunismin työväenluokkaisuutta korostavista kuvastoista:

http://www.gnosticliberationfront.com/hidden_origins_of_the_hippie_movement.htm

Quote from: Rafael K. on 22.12.2010, 10:14:18Samoin mainitsemasi Lukacs sai useaan otteeseen ottaa teoriaa käytäntöön toimiessaan Unkarin kommunistihallituksissa 1919, 1945 ja vielä 1956.

Vaikka esimerkiksi stalinistien, trotskilaisten ja joidenkin älymystöön kuuluvien teoreetikkojen osallisuutta kapinahengen viriämiseen 1960-luvulla ei voida kovin helposti poissulkea, niin sen sijaan käsittääkseni voidaan täysin poissulkea ainakin Georg Lukácsin, Antonio Gramscin ja Frankfurtin koulukunnan osallisuus 1960-luvun kapinahengen viriämiseen ainakin airhead-mielensosoittajamassojen osalta.

Jotta Georg Lukácsilla, Antonio Gramscilla tai Frankfurtin koulukunnalla olisi voinut olla osallisuutta, heillä olisi täytynyt olla olemassa sekä halukkuus että suunnittelutaito laatia 1960-luvun kapinahengen pohjapiirrustukset.

Erityisesti täytyisi osata nimetä, missä Lukácsin, Gramscin tai Frankfurtin koulukunnan kirjoituksista esitetään nämä pohjapiirrustukset, mutta tällaista kirjoitusta ei ole olemassa. Käydään läpi näiden henkilöiden keskeiset teokset:

- Georg Lukácsin varhaistuotanto ennen hänen marxilaista kauttaan eli ennen vuotta 1918.

Edustaa epämääräistä vasemmistolaista gnostilaisuutta. Lienee enimmäkseen Introverted Feeling -pohjaista angstia. Näissä teoksissa toivotaan parempaa maailmaa, mutta ei esitetä, kuinka parempaan maailmaan päästäisiin suunnitelmallisesti, vaan Introverted Intuition -pohjainen toivo ja eskatologinen mentaliteetti korvaavat suunnitelmallisuuden. Stalinistien ja muiden perinteisten marxistien näkökulmasta katsottuna Lukácsin varhaistuotanto oli karmaisevaa harhaoppia, ja jopa Lukács itse sanoutui siitä irti käännyttyään marxistiksi.

- Georg Lukács: History and Class Consciousness

Lukács kääntyi marxistiksi vuonna 1918 ilmeisesti siksi, että hän sattumalta törmäsi ja ihastui marxismin Introverted Thinking -teoriaan, joka väitti, että työväestön luokkataistelun kiihtyminen ja todennäköisesti jopa vallankumous olisivat väistämättömiä tulevaisuudessa. Näin Lukács saattoi luopua aiemmista gnostilaisista Introverted Feeling- ja Introverted Intuition-käsityksistään ja korvata ne täysin marxismin Introverted Thinking-käsityksillä. Mutta tällöin Lukács siis samalla sanoutui irti oikeaoppisesta luokkataistelusta poikkeavasta vallankumouksellisuudesta eikä voinut siten suunnitella kulttuurivallankumousta. Eikä Lukácsista olisi ollutkaan kulttuurivallankumouksen suunnittelijaksi, koska jopa hänen oma elämänsä taisi olla pikemminkin ajelehtimista eikä suunnitelmallista. Niinpä sekä halukkuus että suunnittelutaito kulttuurivallankumouksen masinoimiseksi puuttuivat Lukácsilta vuoden 1918 jälkeisenä aikana.

Ainoa asia, mikä yhdisti Lukácsin marxistisen kauden edes etäisesti 1960-luvun kulttuurivallankumouksellisuuteen, oli käsittääkseni se, että Lukács todisti reifikaatio-käsitteellään länsimaiden kulttuurin noudattavan haitallista kapitalismin muottia. Mutta Lukácsilla ei ollut mitään syytä masinoida kulttuurivallankumousta tämän asiantilan korjaamiseksi, sillä hänhän luotti työväenliikkeen väistämättömään voittoon tämän yhteistyössä perinteisen marxilaisen teorian kanssa. Niinpä Lukács keskittyi kulttuurintutkimuksessaan korkeakirjallisuuden nyanssien arviointiin marxilaisen teorian pohjalta vallankumouksen suunnittelun sijasta.

Sitä paitsi voidaan kysyä, mikä Lukácsin teorioista edes olisi ollut sellainen, että sitä oltaisiin voitu käytännössä hyödyntää esimerkiksi 1960-luvun Yhdysvalloissa tai Länsi-Euroopassa? Lukácsin pääteoksessa History and Class Consciousness kirjoitettiin reifikaatio-käsitteen ohella enimmäkseen 1920-luvun alun kommunististen puolueiden linjariidoista, joilla ei ollut sovellusaluetta enää kyseisen tilanteen ohimentyä.

On totta, että Lukács sai elämänsä aikana pariin otteeseen olla mukana ministeriöissä tekemässä päätöksiä kulttuurisektorilla. En osaa nimetä tarkkaa lähdettä Unkarin vallankumouksen tapahtumista vuodelta 1919, mutta muistaakseni jotkut Unkarin kommunistisen puolueen käytännön miehet suhtautuivat vuonna 1919 äärimmäisen vihamielisesti Georg Lukácsin kaltaisiin kommunistisen puolueen teoreetikkoihin. He pitivät nimittäin näitä haihattelijoina, mikä oli tietenkin totta. Luultavasti Lukácsin ideoiden toimeenpanoa vastustivat yhtä lailla kommunistisen puolueen selväjärkisempi enemmistö kuin myös unkarilaiset tavismassat.

En myöskään usko, että Lukácsin toimeenpanemat käytännön kokeilut Unkarissa perustuivat hänen omiin kirjoituksiinsa, koska hän ei tainnut ikinä kirjoittaa mitään käytännön hankkeisiin liittyvää, joten hänen kirjoituksiaan ja käytännön kokeilujaan kannattanee tarkastella erillisinä asioina, ikään kuin kyseessä olisivat kahden eri ihmisen hankkeet.

Joka tapauksessa Lukácsin harvalukuiset käytännön kokeilut Unkarissa tuskin kulkeutuivat Länsi-Eurooppaan tai Yhdysvaltoihin. Lukács oli kai lähinnä kiinnostunut siitä, että unkarilaisille taviksille tuputettaisiin hänen arvostamaansa Dostojevskia tai muuta vastaavaa eliittikirjallisuutta. Lukácsilla ei tainnut Introverted Sensing-todellisuudentaju oikein pelata, joten hän yliarvioi tavismassojen kiinnostuksen korkeakulttuuriin, vaikka näillä oli todellisuudessa aivan muut asiat mielessään.

1960-luvun lopulla, kun kapinahenki oli Yhdysvalloissa ja monessa muussakin maassa korkealla, Lukácsin kirjat löydettiin uudelleen. Veikkaisin, että joku Uuden Vasemmiston kirjapaino halusi ansaita hieman lisärahaa julkaisemalla huomiotta jääneitä marxismin teoreetikoita. Koska 1960-luvun kapinallisten airhead-enemmistö oli jättänyt Introverted Thinking-teoriat taka-alalle, yliopistojen älymystössä oli tietty asiakaskunta, joka kaipasi tämän aukon täyttämistä. Kuitenkin kaikki 1960-luvulla uudellenjulkaistut Introverted Thinking-teoriat taisivat jäädä hetken huviksi kapinalliselle älymystölle, joka ilmeisesti halusi laatia niiden sijasta mieluummin omat ihkauudet teoriansa kuten esimerkiksi postmodernismi, postkoloniaalinen teoria tai feminististinen teoria.

- Antonio Gramscin Vankilavihkot

Antonio Gramscin ainoa merkkiteos ovat hänen vankilavuosiensa kirjoitukset 1920- ja 1930-luvuilta, joita kuitenkin ruvettiin julkaisemaan vasta 1950-luvulla ilmeisesti siksi, että Italian kommunistisen puolueen johtohahmot olivat kukistaneet Gramscin edustaman suuntauksen eivätkä halunneet julkaista kilpailijansa näkemyksiä. Itäblokin näkökulmasta katsottuna taas Gramsci oli luultavasti uhka oikeaoppiselle stalinismille, vaikka olikin yhteensopiva perinteisen marxismin kanssa.

Sitä paitsi Gramscin Vankilavihkot taisivat ilmestyä englanniksi vasta 1970-luvun alussa. Niinpä Gramscin Vankilavihkot eivät luullakseni voineet vaikuttaa vuosina 1955-1965 länsimaissa levinneeseen kapinamielialaan, koska Gramscin kirjoitukset olivat tämän kauden alussa vielä varsin tuntemattomia.

Kuitenkin toisin kuin Georg Lukács, Antonio Gramsci oli perehtynyt tätä syvällisemmin vallankumouksellisuuden historiaan ja pystyi esittämään uskottavia pohjapiirrustuksia marxilaiselle vallankumoukselle.

Käsittääkseni Vankilavihkoissa kuitenkin nähdään historia marxismin tavoin yhteiskuntaluokkien sekä myös yhteiskuntaluokkien kulttuurien välisenä kilpailuna ja toivotaan työväenluokan kulttuurin voittoa. Siksi Gramscin teoksissa lienee sisäänrakennettuna tietty antagonismi yliopistojen gnostilaisen älymystön alakulttuureja kohtaan. Gramsci ehkäpä hyväksyi gnostilaisen älymystön siltä osin, kuin tämä tuki työväenluokan luokkataistelua, mutta sen sijaan esimerkiksi 1960-luvun kaltainen kulttuurivallankumous länsimaissa, jossa gnostilaisen älymystön uskomukselliset komponentit pääsivät voitolle, olisi käsittääkseni ollut Gramscille kauhistus, koska sehän vei lopullisesti työväenkulttuurilta tilaisuuden kehittyä 1900-luvun johtavaksi kulttuurimuodoksi.

Sitä paitsi ainakin seuraavan lähteen mukaan Gramsci taisi nähdä jopa työväenkulttuurin jalostamisen ja edistämisen vain välttämättömänä pahana, jotta perinteinen marxilainen luokkataistelu etenisi ja parhaassa tapauksessa päästäisiin Gramscin ihaileman Leninin kaltaiseen militantin vallankumouksen alkutilanteeseen:

http://www.isj.org.uk/?id=308

Siten Gramscilla ei ollut käsittääkseni halukkuutta 1960-luvun kaltaiseen kulttuurivallankumoukseen. Mutta kun hänen teoriansa levisivät 1960-luvun lopussa Lukácsin teorioiden tavoin, niin jotkut Boomer-älymystön teoreetikot taisivat ikään kuin kirjoittaa Gramscin nimissä omia teorioitaan siitä, kuinka länsimaissa saataisiin levitettyä 1960-luvun kulttuurivallankumousta. Niinpä monet politiikan harrastajat edelleen luulevat, että Gramsci olisi ollut tällaisen idean kannalla, vaikka tämä on äärimmäisen kyseenalaista.

- Frankfurtin koulukuntaan linkittyneet Theodor Adorno, Max Horkheimer, Herbert Marcuse ja Walter Benjamin sekä heidän itsenäiset kirjoituksensa ennen 1960-lukua

Nämä henkilöt edustivat kaikki pikemminkin gnostilaista älymystöä kuin marxilaisuutta. Sitä paitsi heille oli yhteistä heikko suunnittelukyky. Esimerkiksi Adorno jäi moneksi vuodeksi työskentelemään Hitlerin natsi-Saksaan ikään kuin mitään vaaraa ei olisi ollutkaan. Walter Benjamin -parka ei edes onnistunut pakenemaan Espanjaan, joten kuinka hän olisi kyennyt suunnittelemaan kulttuurivallankumouksen, kun ei onnistunut suunnittelemaan edes yksinkertaista pako-operaatiota?

Yhdysvaltoihin pakenemisensa jälkeen Adorno ja Horkheimer ajelehtivat pitkään ja siten joutuivat työskentelemään omien gnostilaisten tavoitteidensa vastaisissa Yhdysvaltain valtavirtaa edustavien instituutioiden projekteissa kuten esimerkiksi juuri The Authoritarian Personality -kirjaprojekti. Ilmeisesti tällaisen vääräoppisuuden aiheuttaman motivaation puutteen takia Adorno ei päässyt kovin keskeiseen asemaan yhdessäkään Yhdysvaltain projektissaan. Myös Horkheimerin osuus suunniteltaessa esimerkiksi nuorison aivopesuprojekteja sodanjälkeisessä Saksassa jäi varsin tuloksettomaksi. Näillä gnostilaisuuteen kaiken aikansa käyttäneillä Frankfurtin koulukunnan jäsenillä ei yksinkertaisesti tainnut olla riittävää ymmärrystä tavisten elämästä ja maailmankuvasta.

Vasta päästyään takaisin Saksan yliopistomaailmaan 1950-luvulla Adorno ja Horkheimer rupesivat saavuttamaan jonkinlaista arvostusta Saksan yliopistonuorison parissa, vaikkakin sittemmin välit kiristyivät ja Adornon opiskelijat häpäisivät hänet sukupolvikapinallisuutta ilmaisseella Busenaktion-hyökkäyksellään.

Joka tapauksessa Adornon ja Horkheimerin henkilökohtaisia kiinnostuksen kohteita käsittelevät varhaiset kirjoitukset olivat lähes täysin tuntemattomia englanninkielisessä maailmassa ennen 1960-lukua ja olivat varmaankin pölyttymässä Länsi-Euroopan gnostilaisen älymystön kirjahyllyissä, joten niillä ei voinut olla mainittavaa vaikutusta kapinahengen leviämiseen vuosina 1955-1965. Varsinkin, kun suuri osa näistä kirjoituksista oli pitkään saatavilla vain saksan kielellä ja pieninä painoksina.

Luullakseni Frankfurtin koulukunta sai kuuluisuutta vasta 1960-luvun loppuvuosina, jolloin myös Walter Benjaminin teokset saivat ensimmäistä kertaa laajemman lukijakunnan. Erityisesti Frankfurtin koulukunnan keskushahmojen gnostilaiset historiatulkinnat herättivät jonkin verran sympatiaa 1960-luvun loppuvuosien gnostilaisessa älymystössä, joka kuitenkin taisi laatia mieluummin itse omat teoriansa.

Herbert Marcuse oli Adornosta ja Horkheimerista poiketen keksinyt Yhdysvalloissa tuottoisan innovaation, jossa hän ilmeisesti kirjoitti ylös ja myi Boomer-nuorisolle takaisin ne ajatukset, jotka oli alun perin kuullut opiskelijoiltaan ja lähipiirinsä nuorilta. Näin Marcuse oli mukana yhtenä välikätenä levittämässä  kapinahenkeä Boomer-nuorison gnostilaiselta älymystöltä ruohonjuuritasolle. Mutta näillä ajatuksilla ei tietenkään ollut paljoakaan yhteistä Frankfurtin koulukunnan teorioiden kanssa, jotka olivat vielä tässä vaiheessa vieraita ilmeisesti jopa Yhdysvaltain gnostilaiselle älymystölle.

Jokainen voi itse todeta Google-haulla Suomen osumien lukumäärästä, että Lukács, Gramsci ja Frankfurtin koulukunta ovat nykyään melko unohdettuja teoreetikkoja, jotka saivat ideoitaan tunnetuiksi 1960-luvun sukupolvikapinan loppuvaiheissa ja vaikuttivat siten 1960-lukulaisuuden seuraajaliikkeiden uskomuskokoelmiin mutta eivät olleet juuri lainkaan tunnettuja vielä 1960-luvun sukupolvikapinan formatiivisissa alkuvaiheissa.


[email protected]

Olen samaa mieltä että kulttuurimarxismi on huono käsite, mutta amerikkalaisessa keskustelussa siitä ei enää eroon pääse, koska se on vakiintunut termi kuvaamaan kaikkea 60-luvun jälkeistä vasemmistolaisuutta. Poliittista historiaa tutkinut Paul Gottfried sanoi, ettei pidä termistä, mutta käyttää sitä silti saadaakseen viestinsä läpi amerikkalaisille konservatiivisille lukijoilleen. Sartrea ei kai lueta kulttuurimarxistiksi sen takia, että hän oli ymmärtääkseni stalinisti, kannatti työväenluokkaista kommunistipuoluetta etc. Kulttuurimarxismi tarkoittaa vallankumouksen tekemistä kulttuuristen arvojen murentamisella tai muuttamisella, mikä taas on tunnetusti porvarispenikoiden vallankumousleikkejä, joissa proletariaatilla ei ole mitään asiaa. Uusvasemmiston leimallisia piirteitä on ymmärtämätön tai vihamielinen suhtautuminen perinteiseen vallankumouksen agenttiin, työväenluokkaan.

Tästä päästäänkin tähän Frankfurtin koulukuntaan. Anti-Utopisti vähättelee Adornon aikaansaannoksia Yhdysvalloissa, sanomalla The Authoritarian Personality -teosta valtavirtaan kuuluvaksi. Toisaalta esimerkiksi Martin Jayn kirjassa The Dialectical Imagination käsitellään pitkällisesti koulukunnan jäsenten Amerikan aikoja ja aikaansaannoksia. Mielestäni tällaisen freudilaismarxistisen tutkimuksen rooli on poliittisen agendan ajaminen esittämällä tieteellistä valtavirtaa. Tuohon aikaan Yhdysvalloissa tilanne oli se, että johtavat piirit olivat Rooseveltin hallinnosta lähtien kansainvälisiä sosialidemokraatteja tai kommunistien myötäjuoksijoita. McCarthyn kommunistipuhdistukset ja John Birch societyt olivat johtavalle eliitille kauhistuttava ilmiö, pikkukaupunkien alempaan keskiluokkaan nojautuvaa populismia joka haastoi oikeutuksen eliitin projektille rakentaa uusi uljas maailma ja pax americana koko planeetalle. Yhdysvaltain 1960-luvun kapinan selittämiseksi kannattaa keskittyä siihen, miten eliitin käsissä olleita mediaa ja yliopistoja saatettiin käyttää nuorison nostamiseksi kapinaan omien vanhempiensa paikallista tai kansallista ajattelutapaa vastaan eliitin kannattaman internationalismin esitaistelijoiksi.

Vartiomiehelle sana monikulttuuri on silkka kirosana. Uusiokieltä, jota en tunnusta omakseni. Vältän muutenkin kiroilua.

Heitänpä tähän sekaan sosiologiaan liityvän tekstin, johon törmäsin
http://www.arthis.jyu.fi/julkaisut/tarkkojasiirtoja/jokinen.html

Jutussa kerrotaan tiiviisti, miten kulttuuri tuli sosiologiaan. Mainitaan 60-luku, marxilaiset ja muita esille tulleita asioita.

Yksinkertaistan mielestäni keskeisen asian niin, että parhaimmillaan ajateltiin kaiken sosiaalisen elämän olevan kulttuuria. 
Nyt tutkimuksen kohteeksi otettiin ne merkitysten verkostot, joita yksilöt ja ryhmät käyttävät kommunikoidessaan keskenään ja jäsentäessään todellisuuttaan. Kulttuuri laajeni tarkoittamaan kutakuinkin samaa kuin ihmisten elämäntavat tai ihmisten symbolitäyteinen arkitodellisuus.

Arvelen, että tästä on peräisin ajatus monikulttuurista. Eli eri kulttuureista tulevat havainnoivat toistensa tapaa elää ja omaksuvat itselleen jotain uutta.
Tämä on tietenkin hyvin akateeminen ajatus, eikä voi elävässä elämässä toteutua, koska suurimmalla osalla ihmisistä ei ole valmiuksia siihen.

Käytännössä edes kukkahatut eivät ymmärrä monikulttuurisuutta sellaisena, kuin se avautuu oheisen tekstin kautta. Niinpä useimmat mainostavat sitä juuri selkeämmin kulttuuriksi koettujen asioitten kautta, kuten vaikka etnisen ruuan ja pitserioitten avulla. Kaikkein etäisin ajatus on pelkkä taide kulttuurina, eli monikulttuuri on sitä, kun musta mies tömisyttää bongo-rumpuja puiston laidassa.

Tekstistä on huomattava, että tuota kulttuurikäsitystä on kritisoitu ja se on jäämässä sivuun. Se ei ota huomioon esim. taloudellisia tosiasioita, vain se, että kaikki on kulttuuria.

Ja ehkä on niin, kuten Grossberg (emt.) arvelee, että ihmiset ovat vaihteeksi alkaneet mieltää globaalien muutosten tärkeimmiksi syiksi taloudelliset ja poliittiset tekijät, eivätkä he enää samalla tavalla kuin vielä vähän aikaa sitten painota kulttuuria, kuten mediaa, muutosten moottorina.

Kirjoitus on vuodelta 2005, joten jälkijunassa mennään monikulttuurisuuden suhteen, kun jo tuolloin muualla epäiltiin kulttuurin kaikenkattavuutta.

Kulttuuri on alunperin tarkoittanut maanviljelystä. Sen (alkutuotannon)tehokas harjoittaminen on sallinut "siipeilijöiden" luokan syntymisen. Eli kaikkia ei ole tarvittu ravinnon hankkimiseen jolloin on voitu puuhastella kaikenmoista muuta. Näin ovat syntyneet tieteet ja taiteet. Se on sitä ihmiskunnalle hyödyllistä kulttuuria.
Mutta monikulttuurilla haetaan ihan jotain muuta. Ehkä jonkinlaista maanpäällistä paratiisia, maailmankylää, jossa kaikki ovat onnellisia. Mutta se ei vain toimi kovassa maailmassa. On valitettavasti sellaisia ihmisiä jotka eivät hyväksy toisia vaikka kuinka heitä ymmärrettäisiin tai halveksittaisiin ja lyötäisiin. Kyllähän kukkahatut tämän tietävät kun muita suomalaisia rasisteiksi haukkuvat. Rasisteja löytyy myös muukalaisistakin, maahanmuuttajista. Pahempia vielä kuin suomalaiset.

Islamistit eivät hyväksy muita uskontoja ja oppeja kuin omansa. Tuskinpa mustan väestön enemmistöalueilla, Afrikassa, hyväksytään valkoihoisia. Eikä se välttämättä aina ole valkoihoisten oma syy, kuten aina toitotetaan; se on silkkaa rasismia. Monasti valkoiset ovat pitäneet elinkeinoelämää pystyssä ja heidät karkotettua se on romahtanut monissa Afrikan valtioissa. Ja me jatkuvasti rahallisesti tuemme Afrikkaa. Silti meitä haukutaan vieläpä omiemme piirissä.
Omat kotimaiset mustalaisemme harvoin hyväksyvät joukkonsa luottohenkilöksi valkolaista. Ottavat enintään juksattavaksi. On tästä kokemuksia. Eli ei ole pelkkää ennakkoluuloa vaan jälkitietoa.

Löysin eräältä politiikkaan täysin liittymättömältä Internet-sivustolta sattumalta tekstipätkän, joka toi välittömästi mieleeni erään EU:ssa suositun valtaeliitin ideologian:

"Shamans are the holy men in hunter-gatherer societies, and are disproportionately psychotic.  A deranged and influential shaman could lead his followers to adopt and pass down a variety of bizarre practices.  In the beginning, reluctant individuals could be initiated into a weird practice upon fear of divine retribution/possession by demons, but later it would simply become tradition/initiation rite that people have to comply with if they are to remain members of the tribe/prove tribal allegiance, wherein some form of pain would come in handy to break down an individual and make him part of the group, ready to fight for the tribe if needed.  People could even come to appreciate a bizarre form of body modification because it supposedly keeps evil spirits away or something equivalent.  The variability of the practices adopted can be assumed to reflect the variability of the specifics of the mental illnesses of the shaman founding fathers of the cultures, but the general theme -- i.e., schizophrenic powerful shamans founding bizarre behaviors -- would hold across cultures.

One type of mental illness among shamans is of special note when it comes to the establishment of body modification practices involving pain, namely sadomasochism, wherein sadism refers to deriving pleasure from delivering pain unto others and masochism refers to deriving pleasure from being subjected to pain; such pleasure may be of a sexual nature.  Western individuals into sadomasochism are disproportionately found with piercings and tattoos."

Lähde: http://www.femininebeauty.info/beauty-in-eye-of-beholder

Erityisesti kannattaa rinnastaa ylläoleva kohta "tradition/initiation rite that people have to comply with if they are to remain members of the tribe/prove tribal allegiance" väitteisiin, että Suomi lentäisi ulos EU:sta, jos tiukentaisi maahanmuuttopolitiikkaansa.

Kannattaa siis olla mukana EU:ssa, niin yhteiskunnalliset asiat sujuvat tällaisten kulttirituaalien pohjalta varmaankin aivan mainiosti :facepalm:

EDIT: Lisätäänpä lopuksi vielä yksi ajatuksia herättävä tekstipätkä ylläolevan linkin kommenttiosiosta:

"On the matter of shamans (applicable to religion generally) tribes are in conflict with one another and if the shaman derived tribal practices differ then the most disadvantagous practices will tend to be removed by natural selection. So many shaman might have been mad and got their tribe to do something very stupid which could become a tradition, but it couldn't be too stupid if they survived. No doubt many tribes have disappeared because they did believe in the shaman (and tribal deity) and the shaman told them not to take violent bloody actions against their neighbouring tribe or the shaman prophesied that the neighbours were going to become too strong for them that the time pre-empt their attack was now, but the tribe said we don't beleive you or thought war was too risky"


[email protected]