Hommaforum Testi

HOMMAN UUTISHUONE => Uutiset ja media => Kotimaa => Topic started by: Sivusta seuraaja on 11.02.2009, 07:50:23

Title: 2009-02-11 KS: Halla-ahon vaara
Post by: Sivusta seuraaja on 11.02.2009, 07:50:23
" Hätäisimmät mielipidetiedustelijat ovat jo ruvenneet jakamaan paikkoja ensi kesänä valittavaan europarlamenttiin. Päätelmiä on tehty kyselemällä, mitä puoluetta eu-vaaleissa aiotaan äänestää.

Tämän hetken puoluekannatus ei vielä kerro, ketkä Brysseliin pääsevät. Valtakunnalliset eu-vaalit ovat henkilövaalit. Tämän voi päätellä viime vaalien tuloksista.

Viiden vuoden takaisten vaalien ääniharava Anneli Jäätteenmäki (kesk) sai lähes 150 000 ääntä, 9 prosenttia annetuista äänistä eli saman verran kuin vasemmistoliitto yhteensä. Noissa vaaleissa poliittinen ohjus Alexander Stubb (kok) ammuttiin yhä kohoamassa olevalle radalleen 115 000 äänellä.

Tulevissa vaaleissa ei enää äänestämällä osoiteta Jäätteenmäelle myötätuntoa pääministerin paikalta pudottamisen vuoksi. Kansalla on muuta murehtimista.

Tuolloin poliitikkojen valtavirrasta poikennut Stubb ei ole ehdokkaana.

Tähän mennessä vahvistetussa ehdokasasetelmassa ei ole vielä muutakaan kansaa kuohuttavaa.

Tulossa on.

Media rakentaa eu-vaaleihin ilmiötä, johon suhtautuminen jakaa merkittävän osan äänistä. Ilmiön nimi on Jussi Halla-aho.

Perussuomalaiset pihtaavat äänimagneettinsa nimittämistä taatakseen vetovoiman säilymisen vaaleihin saakka. Ei olla ihan varmoja, että Halla-aho pysyisi keskustelun keskipisteessä kesäkuuhun saakka.

Puheenjohtaja Timo Soini taitaa taktiikan. Hän ei halua olla koko talvea julkisuudessa vain vastaamassa ehdokas Halla-ahon ulkomaalaisia koskeviin mielipiteisiin. Hänelle riittää muutaman kuukauden kliimaksi ja sen jättämä lisä puolueen peruskannatukseen.

Tällä hetkellä Halla-aho on enemmänkin etelän eliitin tuntema tohtori ja Helsingin kaupunginvaltuutettu. Pohjoisen perussuomalainen putoaa kyydistä miehen kiinnostuksen kohteiden kohdalla: historiallis-vertaileva indoeuropeistiikka, erityisesti nominimorfologia sekä rekonstruoimisen periaatteisiin liittyvät teoreettiset kysymykset.

Intellektuelleiksi itsensä kohottaneet toimittajat tekevät tahtomattaan tästä teoriaherrasta sorretun kansan suosikin. Miten tämä käy, siitä nähtiin malli viime Pressiklubi-ohjelmassa.

Ylimielisyyden kristallisoituma Saska Snellman, älyllinen öykkäri Leif Salmén ja meuhkaamisellaan itseään huvittava Ruben Stiller yrittivät yhdessä jyrätä Halla-ahon. Arvelivat ehkä onnistuneensa. Katsojille jäi toinen maku. Se, jota kohti oli kolme kättä ojossa ja kolme suuta ammollaan, keräsi pisteet. Niitä ei annettu esitettyjen mielipiteiden vaan käyttäytymisen perusteella.

Ennen vaaleja tuo asetelma toistuu monta kertaa, moninkertaisessa koossa ja vaikutelma vahvistuu villitykseksi. "

http://www.kainuunsanomat.fi/cs/Satellite?c=AMArticle_C&childpagename=KSA_newssite%2FAMLayout&cid=1194612871452&p=1192553151517&pagename=KSAWrapper
Title: Vs: 2009-02-11 KS: Halla-ahon vaara
Post by: antero on 11.02.2009, 10:08:50
Quote from: Sivusta seuraaja on 11.02.2009, 07:50:23

Homma todellakin on ^^^ !

Mitä tulee pohjoisen perussuomalaisiin, niin ei heitä kiinnosta Jussi Halla-ahon harrastukset, vaan se mitä miehellä on sanottavaa maahanmuuttopolitiikasta.
Ja se onkin painavaa sanottavaa se!
Title: Vs: 2009-02-11 KS: Halla-ahon vaara
Post by: Ernst on 11.02.2009, 10:12:38
Quote from: antero on 11.02.2009, 10:08:50

Mitä tulee pohjoisen perussuomalaisiin, niin ei heitä kiinnosta Jussi Halla-ahon harrastukset, vaan se mitä miehellä on sanottavaa maahanmuuttopolitiikasta.
Ja se onkin painavaa sanottavaa se!

Halla-ahohan alkaa olla niin tunnettu, että häntä äänestetään puoluerajojen yli, ohi ja läpikin. Vaaleista tulee todella mielenkiintoiset, mikäli tri H-a asettuu ehdolle.
Title: Vs: 2009-02-11 KS: Halla-ahon vaara
Post by: Ernst on 11.02.2009, 10:25:11
Quote from: Lapinleuku on 11.02.2009, 10:20:51
Niin tulee ja uskoisin, että äänivyöry on valtaisa. Kyllä kansa tietää! :)

Ainakaan tämä pohjoisen perussuomalainen ei ole pudonnut kyydistä JH-a:n kiinnostuksen kohteiden takia; pitäähän sitä ihmisellä harrastuksia olla. Ja harrastaahan Jussi maanläheisesti myös remonttihommia ja ammuntaa. Eikä ihmistä harrastusten perusteella valita vaan mielipiteiden ja tässä tapauksessa ylivertaisen rohkeuden ja selkärangan takia.

Perussuomalaisuudesta elää ainakin journalistien parissa synkeä ja tympeä stereotypia juntista, oppimattomasta vähäosaisesta ja monesta hyvästä vaille jääneestä tampiosta. Stereotyyppiseen luulotteluun kuuluu myös se, että Halla-ahonen kannattajat olisivat jotenkin allergisia kouluja käyneille ihmisille.  Voipi tulla ylläri, kun vaalien jälkeen yhteiskuntatieteilijät pohtivat, etä mistä kaikista kansankerroksista se veret seisauttava kannatus oikein tuli.
Title: Vs: 2009-02-11 KS: Halla-ahon vaara
Post by: escobar on 11.02.2009, 10:28:11
Pohjoisen perussuomalainen daiju juntti tajuu mistää mitää. äöläölloöä miten tänne poustataan en tajuu ku oon niin dorka :o
Title: Vs: 2009-02-11 KS: Halla-ahon vaara
Post by: jmk on 11.02.2009, 10:29:22
Quote from: M on 11.02.2009, 10:25:11
Voipi tulla ylläri, kun vaalien jälkeen yhteiskuntatieteilijät pohtivat, etä mistä kaikista kansankerroksista se veret seisauttava kannatus oikein tuli.

Eivät pohdi. Eivät he kunnallisvaalienkaan jälkeen uhranneet ajatustakaan sille, mistä päin Helsinkiä ne 3000 ääntä tulivat. Heillä on siitä vankka ennakkokäsitys ja se riittää, tylsien tilastojen katsominen on turhaa.
Title: Vs: 2009-02-11 KS: Halla-ahon vaara
Post by: Ernst on 11.02.2009, 10:32:40
Quote from: jmk on 11.02.2009, 10:29:22
Quote from: M on 11.02.2009, 10:25:11
Voipi tulla ylläri, kun vaalien jälkeen yhteiskuntatieteilijät pohtivat, etä mistä kaikista kansankerroksista se veret seisauttava kannatus oikein tuli.

Eivät pohdi. Eivät he kunnallisvaalienkaan jälkeen uhranneet ajatustakaan sille, mistä päin Helsinkiä ne 3000 ääntä tulivat. Heillä on siitä vankka ennakkokäsitys ja se riittää, tylsien tilastojen katsominen on turhaa.

Yhteiskuntatieteilijät heräävät aina myöhässä.
Title: Vs: 2009-02-11 KS: Halla-ahon vaara
Post by: Jussi Halla-aho on 11.02.2009, 10:36:21
Minuakin ihmetyttää suuresti, miten kertakaikkisen ^^^ Homma näyttää olevan. Juttu generoi itse itseään ilman, että minun tarvitsisi tehdä yhtään mitään.

Onkohan mokomaa ennen nähty? Millaiseen historialliseen kontekstiin minä erikseen ja Homma yleensä asettuvat, kun niitä joskus tulevaisuudessa päästään tarkastelemaan etäämmältä?
Title: Vs: 2009-02-11 KS: Halla-ahon vaara
Post by: Jouko on 11.02.2009, 10:36:36
Quote from: Lapinleuku on 11.02.2009, 10:20:51
Niin tulee ja uskoisin, että äänivyöry on valtaisa. Kyllä kansa tietää! :)

Ainakaan tämä pohjoisen perussuomalainen ei ole pudonnut kyydistä JH-a:n kiinnostuksen kohteiden takia; pitäähän sitä ihmisellä harrastuksia olla. Ja harrastaahan Jussi maanläheisesti myös remonttihommia ja ammuntaa. Eikä ihmistä harrastusten perusteella valita vaan mielipiteiden ja tässä tapauksessa ylivertaisen rohkeuden ja selkärangan takia.

Kannatan Jussin Meppiyttä mutta ensisijaisena pidän Kansanedustajuutta sitten kun se aika koittaa. Toistaiseksi Eduskunnalla on päätösvaltaa ja painoarvoa maan asioissa vaikka EU sitä syö. Parasta olisi jos PerusS pääsisi hallitukseen ja Jussi ministeriksi asti. 8)
Title: Vs: 2009-02-11 KS: Halla-ahon vaara
Post by: Kerpo on 11.02.2009, 10:36:59
Onko H-a:n suunnitelmissa hankkia politiikan kolmen suora: kaupunginvaltuutettu-, europarlamentaarikko- ja  kansanedustajatittelit takan reunaa koristamaan? Miten tämä tulee olemaan edes mahdollista?
Title: Vs: 2009-02-11 KS: Halla-ahon vaara
Post by: Jouko on 11.02.2009, 10:44:26
Quote from: Kerpo on 11.02.2009, 10:36:59
Onko H-a:n suunnitelmissa hankkia politiikan kolmen suora: kaupunginvaltuutettu-, europarlamentaarikko- ja  kansanedustajatittelit takan reunaa koristamaan? Miten tämä tulee olemaan edes mahdollista?

Minäpä kerron: Äänestäjien suosiollisella avustuksella. :D
Title: Vs: 2009-02-11 KS: Halla-ahon vaara
Post by: Ernst on 11.02.2009, 10:55:46
Quote from: Jussi Halla-aho on 11.02.2009, 10:36:21
Minuakin ihmetyttää suuresti, miten kertakaikkisen ^^^ Homma näyttää olevan. Juttu generoi itse itseään ilman, että minun tarvitsisi tehdä yhtään mitään.

Onkohan mokomaa ennen nähty? Millaiseen historialliseen kontekstiin minä erikseen ja Homma yleensä asettuvat, kun niitä joskus tulevaisuudessa päästään tarkastelemaan etäämmältä?

Teepä muistiinpanoja, jotta voit kirjoittaa eläkepäivinä muistelmia tältä ajalta.
Title: Vs: 2009-02-11 KS: Halla-ahon vaara
Post by: HallaPaholainen on 11.02.2009, 10:59:03
Voisin kuvitella että Jussin kannatus eu-vaaleissa tulee olemaan melkoinen pommi! On meitä jo nyt sen verran asemissa, eikä suunta ole todellakaan alas päin  ;D
Title: Vs: 2009-02-11 KS: Halla-ahon vaara
Post by: Rikolliset kuriin on 11.02.2009, 11:04:02
Halla-ahon väsymätön postailu palkitaan. Viimeinkin hän pääsee rahastamaan. Tämä on tietysti oikeudenmukaista.

Toinen asia on, kuinka edullista Suomen kansainvälisen imagon kannalta on päästää möläyttelevä tohtori Brysseliin.

Mutta demokratiassa äänestävä kansa päättää.
Title: Vs: 2009-02-11 KS: Halla-ahon vaara
Post by: Turkulaine on 11.02.2009, 11:28:43
Mahtavaa katsoa kun suvaitsevaa trolliosastoa muumittaa oikein urakalla.
Title: Vs: 2009-02-11 KS: Halla-ahon vaara
Post by: etnis on 11.02.2009, 11:32:26
Quote from: Rikolliset kuriin on 11.02.2009, 11:04:02
Halla-ahon väsymätön postailu palkitaan. Viimeinkin hän pääsee rahastamaan. Tämä on tietysti oikeudenmukaista.

Toinen asia on, kuinka edullista Suomen kansainvälisen imagon kannalta on päästää möläyttelevä tohtori Brysseliin.

Mutta demokratiassa äänestävä kansa päättää.

Voisiko kirjoittaja määritellä Suomen kansainvälisen imagon?

Title: Vs: 2009-02-11 KS: Halla-ahon vaara
Post by: etnis on 11.02.2009, 11:36:33
(http://hotlink.myspacecdn.com/images01/52/f77894ad0729dde762aa82f560efa224/m.gif)

Tässä sinulle esimerkkiä Suomen kansainvälisestä imagosta  ;D
Title: Vs: 2009-02-11 KS: Halla-ahon vaara
Post by: jiipik on 11.02.2009, 11:40:34
Quote from: Rikolliset kuriin on 11.02.2009, 11:04:02
Toinen asia on, kuinka edullista Suomen kansainvälisen imagon kannalta on päästää möläyttelevä tohtori Brysseliin.

a) Onko Suomella kansainvälistä imagoa?
b) Meinaatko, että kotimainen suvaistevaisto + kotimainen ja ruotsalainen lehdistö tekisi jo ennalta selväksi, että nyt sinne Brysseliin on tulossa hirmuinen rasistifasistinatsi, jonka kuvankin näkeminen sokeuttaa tai vähintäänkin tekee hirmuiseksi rasistifasistinatsiksi? Ja siis tällä tavalla "edistäisi" Suomen kansainvälistä imagoa hirmuisten rasistifasistinatsien kotimaana.

Edit: jälkimmäiseen hommaan HS&IS + Aftonbladet&Expressen voisi palkata projektipäälliköksi vaikka Leif "Olen ENTINEN stalinisti" Salménin, näyttöä riittää ainakin viime ajoilta.
Title: Vs: 2009-02-11 KS: Halla-ahon vaara
Post by: Jussi Savola on 11.02.2009, 11:51:35
Quote from: jiipik on 11.02.2009, 11:40:34
Ja siis tällä tavalla "edistäisi" Suomen kansainvälistä imagoa hirmuisten rasistifasistinatsien kotimaana.

Hmm. Olisiko tämä huono asia?

Jos, niin miksi?

En todellakaan tiedä vastausta, vaikka osaan kyllä muutamaan suuhun vastauksen arvata.

Kannavista suoneen vetävät kiljuskinit huutaisivat hurraata kun välimerelliset sävyttäisvaikutteiset kiertäisivät kauhuissaan Suomen ja viherhippistalinistimaailmanhalaajat vetäisivät kollektiivisesta häpeästä ja valkoisen miehen syyllisyydestä itsensä massakaulakiikkuun.

Ja minä ihmettelisin että "wtf?" ja jatkaisin hommailemista.
Title: Vs: 2009-02-11 KS: Halla-ahon vaara
Post by: Ernst on 11.02.2009, 11:57:22
Quote from: jiipik on 11.02.2009, 11:40:34
Quote from: Rikolliset kuriin on 11.02.2009, 11:04:02
Toinen asia on, kuinka edullista Suomen kansainvälisen imagon kannalta on päästää möläyttelevä tohtori Brysseliin.

a) Onko Suomella kansainvälistä imagoa?
b) Meinaatko, että kotimainen suvaistevaisto + kotimainen ja ruotsalainen lehdistö tekisi jo ennalta selväksi, että nyt sinne Brysseliin on tulossa hirmuinen rasistifasistinatsi, jonka kuvankin näkeminen sokeuttaa tai vähintäänkin tekee hirmuiseksi rasistifasistinatsiksi? Ja siis tällä tavalla "edistäisi" Suomen kansainvälistä imagoa hirmuisten rasistifasistinatsien kotimaana.

Edit: jälkimmäiseen hommaan HS&IS + Aftonbladet&Expressen voisi palkata projektipäälliköksi vaikka Leif "Olen ENTINEN stalinisti" Salménin, näyttöä riittää ainakin viime ajoilta.

Onhann näitä konspiraattori-kommareita ja omaan pesään paskojia.
Title: Vs: 2009-02-11 KS: Halla-ahon vaara
Post by: Spesialisti on 11.02.2009, 12:24:11
Quote from: Rikolliset kuriin on 11.02.2009, 11:04:02
Halla-ahon väsymätön postailu palkitaan. Viimeinkin hän pääsee rahastamaan. Tämä on tietysti oikeudenmukaista.

Toinen asia on, kuinka edullista Suomen kansainvälisen imagon kannalta on päästää möläyttelevä tohtori Brysseliin.

Mutta demokratiassa äänestävä kansa päättää.

Halliksen mahdollinen meppiys tulee kyllä olemaan uutispommi ulkomaillakin. Suomen suvaitsevaiseliitti tulee olemaan kauhuissaan. Hätäkakan pidättely on jo nyt epätoivoista median tempauksista päätellen.
Title: Vs: 2009-02-11 KS: Halla-ahon vaara
Post by: Ernst on 11.02.2009, 12:25:31
Quote from: Spesialisti on 11.02.2009, 12:24:11

On jonkinlaisia ylivuotoja ollut jo havaittavissa. Lefalla suussa.
Title: Vs: 2009-02-11 KS: Halla-ahon vaara
Post by: Focalor on 11.02.2009, 16:09:27
Quote from: Spesialisti on 11.02.2009, 12:24:11
Halliksen mahdollinen meppiys tulee kyllä olemaan uutispommi ulkomaillakin. Suomen suvaitsevaiseliitti tulee olemaan kauhuissaan. Hätäkakan pidättely on jo nyt epätoivoista median tempauksista päätellen.
Mielenkiinnolla kyllä odotan miten esim. Italian ja Espanjan MEP reagoivat H-a:n läpi menoon. Ko. maillahan kun ei ole minkäänlaista ongelmaa maahanmuuton kanssa. Saatikka sitten miten Ranskan tai Saksan lähiöiden tilanteen tuntevat MEPit reagoi. Näemmekö tulevaisuudessa tiukempia direktiivejä?
Title: Vs: 2009-02-11 KS: Halla-ahon vaara
Post by: mikkoR on 11.02.2009, 16:18:09
Touus lienee kuitenkin Jussin ja homman menestyksessä tämän hetken ajankohta ja tilaus asialle.

Ihmiset on pitkään nurisseet pakolaisten kohtuuttomista kustannuksista ja rasitteesta yhteiskunnalle mutta talouden mennessä hyvin ovat sietäneet sen, määrätkin ovat olleet jokseenkin kohtuullisia.
Nyt talouden syöksyessä alas ja työttömyyden kasvaessa ihmiset avaavat silmät ja etenkin tälläiset TYPERYYDEN HUIPUT kuten yhteisvastuukeräys saa ihmiset miettimään kustannusreikien tärkeysjärjestystä.

Lehdet huutavat ettei kunnilla riitä rahaa lapsille ja terveydenhoitoon mutta pakolaisille tuntuu riittävän vaikka kuinka ja paljon, silloin herää tyhmemmässäkin juntissa että mitä vittua!

Kun kerran on rännin pää saatu auki ja näistä aletaan puhumaan ja "äärioikeistolaiset" kuten Jussi pääsee läpi niin homma generoi itseään ja hyvä niin.
Title: Vs: 2009-02-11 KS: Halla-ahon vaara
Post by: Veli Karimies on 11.02.2009, 16:20:27
Quote from: Jussi Halla-aho on 11.02.2009, 10:36:21
Minuakin ihmetyttää suuresti, miten kertakaikkisen ^^^ Homma näyttää olevan. Juttu generoi itse itseään ilman, että minun tarvitsisi tehdä yhtään mitään.

Onkohan mokomaa ennen nähty? Millaiseen historialliseen kontekstiin minä erikseen ja Homma yleensä asettuvat, kun niitä joskus tulevaisuudessa päästään tarkastelemaan etäämmältä?

Jussi presidentiksi xD
Title: Vs: 2009-02-11 KS: Halla-ahon vaara
Post by: Jouko on 11.02.2009, 16:27:29
Quote from: Jussi Halla-aho on 11.02.2009, 10:36:21
Minuakin ihmetyttää suuresti, miten kertakaikkisen ^^^ Homma näyttää olevan. Juttu generoi itse itseään ilman, että minun tarvitsisi tehdä yhtään mitään.

Onkohan mokomaa ennen nähty? Millaiseen historialliseen kontekstiin minä erikseen ja Homma yleensä asettuvat, kun niitä joskus tulevaisuudessa päästään tarkastelemaan etäämmältä?

Aika paljon riippuu miehestä itsestään mitä tuleman pitää. Italian yhdistäjä kenraali Garibaldi huusi eräällä kukkulalla miehilleen tähän tapaan:" Tästä ei peräännytä. Tähän kuollaan."
Title: Vs: 2009-02-11 KS: Halla-ahon vaara
Post by: Torrence on 11.02.2009, 16:47:31
Quote from: Jussi Halla-aho on 11.02.2009, 10:36:21
Minuakin ihmetyttää suuresti, miten kertakaikkisen ^^^ Homma näyttää olevan. Juttu generoi itse itseään ilman, että minun tarvitsisi tehdä yhtään mitään.

Onkohan mokomaa ennen nähty? Millaiseen historialliseen kontekstiin minä erikseen ja Homma yleensä asettuvat, kun niitä joskus tulevaisuudessa päästään tarkastelemaan etäämmältä?

En tiedä, mutta jos Homman ^^^ jatkuu niinkuin tähän asti, niin varmasti tullaan jäämään historiaan. Todennäköisesti opettavat sadan vuoden päästä kouluissa, että Jussi Halla-aho oli väärinymmärretty omana aikanaan. Kukaanhan ei ole profeetta omalla maallaan. ;)
Title: Vs: 2009-02-11 KS: Halla-ahon vaara
Post by: Al-Juzar on 11.02.2009, 17:50:51
Quote from: Rikolliset kuriin on 11.02.2009, 11:04:02
Toinen asia on, kuinka edullista Suomen kansainvälisen imagon kannalta on päästää möläyttelevä tohtori Brysseliin.
.

Jos ja kun kysymyksessä on eurooppalaisen monikulttuurimafian silmissä oleva imago Suomesta, on korkea aika ampua alas se harhakuvitelma, että Suomi alistuisi lampaana Ruotsin tai Hollannin kohtaloon. Tälle ViVa-porukalle kaikki kritiikki on möläyttelyä, joten natsikortteja tulee viuhumaan Brysselinkin pöydissä.
Title: Vs: 2009-02-11 KS: Halla-ahon vaara
Post by: Ernst on 11.02.2009, 18:15:51
Quote from: Torrence on 11.02.2009, 16:47:31
Quote from: Jussi Halla-aho on 11.02.2009, 10:36:21
Minuakin ihmetyttää suuresti, miten kertakaikkisen ^^^ Homma näyttää olevan. Juttu generoi itse itseään ilman, että minun tarvitsisi tehdä yhtään mitään.

Onkohan mokomaa ennen nähty? Millaiseen historialliseen kontekstiin minä erikseen ja Homma yleensä asettuvat, kun niitä joskus tulevaisuudessa päästään tarkastelemaan etäämmältä?

En tiedä, mutta jos Homman ^^^ jatkuu niinkuin tähän asti, niin varmasti tullaan jäämään historiaan. Todennäköisesti opettavat sadan vuoden päästä kouluissa, että Jussi Halla-aho oli väärinymmärretty omana aikanaan. Kukaanhan ei ole profeetta omalla maallaan. ;)

Jussin pitänee paeta tilapäisesti Medinaan voimistumaan?
Title: Vs: 2009-02-11 KS: Halla-ahon vaara
Post by: veppi on 11.02.2009, 19:50:59
just niinku fudiksessakin J_HA sisään ja astrid ulos