Kolme nigerialaista miestä sai tänään Iisalmen käräjäoikeudessa syytteen muun muassa törkeän petoksen yrityksestä. Syytteen mukaan he yrittivät huijata paikalliselta hotellinomistajalta ainakin 500 000 euroa.
Miehet olivat ostamassa hotellia. Syytteen mukaan he halusivat maksaa osan kauppasummasta "pimeästi" valmistamalla valkoisesta paperista aitoja euroja kemiallisen käsittelyn avulla.
Valmistusprosessissa tarvittiin aitoja seteleitä, ja he yrittivät saada hotellinomistajan hankkimaan niitä. He antoivat tämän nähdä, miten paperista sukeutui kemikaalien avulla seteleitä.
Suomalainen teki rikosilmoituksen, ja nigerialaiset ovat olleet vangittuina lokakuusta saakka. Oikeudessa he kiistivät syyllistyneensä mihinkään rikokseen.
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/80079-nigerialaiset-yrittivat-huijata-hotellinomistajalta-500-000-%E2%82%AC
Että oikein nigerialaisia alkemisteja liikkeellä.
Oikein mestarismiehiä vieläpä taikovat kemiallisen prosessin avulla vesileimat turvalangat hologrammit ja muut setelien turvajutut, aika poikia ;D
Mitähän vittua, kysyy taas epätietoinen Iisalmesta? Kemikaalikäsittelyllä saadaan paperi muuttumaan aidoksi seteliksi? Miksi kaupan toisen osapuolen eli rahojen saajan piti hankkia seteleitä malliksi, miksi juuri hänelle piti tuo trikki näyttää ja miksi hän olisi edesauttanut rahanväärennystä? Saisi väärää rahaa kauppahintana... Siis ei päätä eikä häntää koko jutussa... Eikä todellakaan mitään moniosaajia, vaan tumpeloita!
Im Westen nichts Neues ;D Tuota trikkiä "rehelliset" nigearialaiset liikemiehet ovat käyttäneet ainakin 20 vuotta.
Tämä kertoo siitä että suomalaisia pidetään Afrikassa todellakin hyväuskoisina hölmöinä. Eikä se ole ihan vailla pohjaa kun meikäläisestä eliitistä monet ovat haksahtaneet nigerialaisten alkeellisiin nettihuijauksiin. Ahneus tekee tyhmäksi. Maine kauas kantautuu...
Somalit ovat oma lukunsa suomalaisten lypsämisessä. Nähtävästi osaavat sen ovelammin kuin nigerialaiset kun lakiakin muutetaan heidän hyväkseen aika laajalti.
Monopoli-pelissä voi osta käteisellä kokonaisen kadun ja rakentaa sinne itse hotellit.
Olisivatkohan nuo nigerialaiset pelanneet sitä ja siitä miettineet, että ostetaanpa Suomesta hotelli käteisellä.
No, ainahan saa yrittää.
Quote from: Marjapussi on 17.12.2009, 14:59:57
Im Westen nichts Neues ;D Tuota trikkiä "rehelliset" nigearialaiset liikemiehet ovat käyttäneet ainakin 20 vuotta.
EIKÄ! Kuka tuollaiseen menee? Siis kuka sellainen, joka on pystynyt luomaan omaisuuden vaikkapa hotelliyrittäjänä? Perillinen Pitkäniemestä tai Kellokoskelta ehkä, muttei kukaan, jolla on kaikki intiaanit kanootissa, kai?
'Rahantekokone' -huijaus on ikivanha klassikko, oikea keksijä on tämä mies:
http://en.wikipedia.org/wiki/Victor_Lustig
...mutta ei kai nyt tuollaiseen kukaan enää nykyään voi mennä uskomaan?
heh. tulee ihan mieleen lapsuudaikani kun Solmu Mäkelä-niminen taikuri huijasi minua mökillämme. Solmu kun vispasi sellaista pelikorttia, jossa oli semmoinen spiraalin muotoinen viiva ja hups, markkoja tipahteli lattialle. kuulemma aina tuli markka kun näytti siltä, että spiraali oli täysin markan kokoinen.;)
antoi sitten kortin minulle lahjaksi ja minä sitä sitten veivaamaan. pari päivää ihmettelin, ettei tule mitään.. onneksi joku sitten sanoi, että minua on huijattu..;) varmaan olisin muuten koko kesän sitä vispannut...
no sen siitä kuitenkin oppi, ettei enää "rahantekijät" ole uskottavia;)
miten se nyt menikään?.. sen minkä nuorena oppii...;)
Quote from: JoKaGO on 17.12.2009, 15:17:26
Quote from: Marjapussi on 17.12.2009, 14:59:57
Im Westen nichts Neues ;D Tuota trikkiä "rehelliset" nigearialaiset liikemiehet ovat käyttäneet ainakin 20 vuotta.
EIKÄ! Kuka tuollaiseen menee? Siis kuka sellainen, joka on pystynyt luomaan omaisuuden vaikkapa hotelliyrittäjänä? Perillinen Pitkäniemestä tai Kellokoskelta ehkä, muttei kukaan, jolla on kaikki intiaanit kanootissa, kai?
Ihan tossa joku aika sitten oli "mestarihuijarit" ohjelmassa samanlainen juttu minkä ne näytti.
Upposi briteissä ihan normijanttereille. ;D
Ne ei toki ollut ostamassa mitään. Helppo raha siinä tapauksessa houkutteli ihmisiä.
Miten tässä nyt voidaan Nigerialaisia syyttää yhtään mistään? Eihän mitään rikosta ole tapahtunut. Suomessa rikoksen valmistelu ei ole rikos. Hotelliyrittäjän pitäisi saada syytteet ainakin perättömästä ilmiannosta ja viharikoksesta afrikkalaistaustaisia liikemiehiä kohtaan.
Ehkäpä paperista olisi voinut taikoa oikeita seteleitä kuivatuilla, vauvasta irtirevityillä sukuelimillä; onhan näiden taika niin tehokas, että kautta Afrikan laajan mantereen shamaanit käyttävät irtileikattuja sukuelimiä sekä albiinoiden ruumiinosia taikamenoissaan. Tuskinpa näin tekisivät, mikäli taika ei olisi osoittautunut sangen voimalliseksi.
Quote from: scout on 17.12.2009, 16:21:03
Miten tässä nyt voidaan Nigerialaisia syyttää yhtään mistään? Eihän mitään rikosta ole tapahtunut. Suomessa rikoksen valmistelu ei ole rikos. Hotelliyrittäjän pitäisi saada syytteet ainakin perättömästä ilmiannosta ja viharikoksesta afrikkalaistaustaisia liikemiehiä kohtaan.
Rahanväärentämisen yrityskin on rikos jos se pystytään toteen näyttämään. Mutta käräjät ratkaisee onko sitä tapahtunut. Kruunu varjelee rahamonopoliaan kaikin tavoin. Pahinta tässä vain on se se että tällaistakin kehtaavat yrittää. Röyhkeydellähän ei ole rajoja kun siihen tilaisuus on olemassa. Ja meillähän kaikenlaisia rikollisia kohdellaan lempeästi muuhun maailmaan verrattuna joten riskinotto kannattaa. Joku päivä noistakin yrittäjistä tehdään jopa kunniakansalaisia.
Quote from: Jouko on 17.12.2009, 15:09:11
Tämä kertoo siitä että suomalaisia pidetään Afrikassa todellakin hyväuskoisina hölmöinä. Eikä se ole ihan vailla pohjaa kun meikäläisestä eliitistä monet ovat haksahtaneet nigerialaisten alkeellisiin nettihuijauksiin. Ahneus tekee tyhmäksi. Maine kauas kantautuu...
Jep jep.
Tunnetuin esimerkki lienee Olavi J. Mattila, Valmet Oy:n entinen pääjohtaja ja moninkertainen ministeri.
Hän hävisi nigerialaishuijauksissa satojatuhansia euroja ja joutui sen seurauksena tekemään petoksia, joista joutui tuomituksi.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Olavi_J._Mattila
Sinänsä tässä on lohdullista se, että enää meillä ei sentään ole ministereinä yhtä hyväuskoisia höppänöitä, vai voisitteko kuvitella, että nykyiset astridit tai matit uskoisivat sinisilmäisesti mitä muiden maiden huijarit heille korvaan kuiskuttelevat?
Tai no joo.....unohtakaa tämä, ettei tule liian pahalle mielelle.
Quote from: ÄänestäjäSinänsä tässä on lohdullista se, että enää meillä ei sentään ole ministereinä yhtä hyväuskoisia höppänöitä, vai voisitteko kuvitella, että nykyiset astridit tai matit uskoisivat sinisilmäisesti mitä muiden maiden huijarit heille korvaan kuiskuttelevat?
Tai no joo.....unohtakaa tämä, ettei tule liian pahalle mielelle.
Itkupotkuperkele :'( ;D :D :-\ :'(
Tämä uutinen nauratti kovin mutta ei olisi pitänyt lukea ketjua liian pitkälle.
Quote from: Äänestäjä on 17.12.2009, 16:48:40
Sinänsä tässä on lohdullista se, että enää meillä ei sentään ole ministereinä yhtä hyväuskoisia höppänöitä, vai voisitteko kuvitella, että nykyiset astridit tai matit uskoisivat sinisilmäisesti mitä muiden maiden huijarit heille korvaan kuiskuttelevat?
Eikös matti laittanu just 110 miljoonaa euroo meidän rahoja haisee taivahan tuulii? Mutta onhan meillä varaa!
Quote from: Äänestäjä on 17.12.2009, 16:48:40
Tunnetuin esimerkki lienee Olavi J. Mattila, Valmet Oy:n entinen pääjohtaja ja moninkertainen ministeri.
Hän hävisi nigerialaishuijauksissa satojatuhansia euroja ja joutui sen seurauksena tekemään petoksia, joista joutui tuomituksi.
Joskin, nähdäkseni, on epäselvää tekikö hän petoksia tarkoituksella, vai luuliko hän tekevänsä kavereilleen palveluksen pistämällä heidän rahojaan "mahtaviin businesmahdollisuuksiin". Ainakin oikeudenkäynnin aikaan hän uskoi vielä saavansa rahojaan takaisin, kunhan vain oikeudenkäynnit ja julkisuus eivät säikkäyttäisi hänen partnereitaan...
enemmän 419eater-ketjussa:
http://hommaforum.org/index.php/topic,7136.msg111550.html#msg111550
Tämän tason tuotekehittelijöillä saadaan Suomi nousuun. Luovaa toimintaa nigerialaisilta.
Suomen velat kuitataan ihmekoneella , joka taikoo euroja. Sen jälkeen voidaan alkaa ostaan firmoja ja kiinteistöjä ympäri maailmaa.
Ai niin harmi
Quote"Valmistusprosessissa tarvittiin aitoja seteleitä"
Samankaltaista huijausta kuin tämä. On kai kokeiltu ainakin Kiinassa. Kiina heitti huijarit nigerialaiseen vankilaan. Saa nähdä kuinka Suomi toimii. (Pelko: Antaa asunnon, rahat elämiseen ja perheenyhdistämisoikeuden.)
Vaikka tossa huijauksessa syyllistytään moneen rikokseen. (Tosin ei suomen lait koske , kuin suomalaisia.)
Lisää vastaavia temppuja Breaking the Magician's Code: Magic's Biggest Secrets ohjelmassa la. 20.00 TV5.
Kööpenhaminan ilmastokokouksessa Afrikkaan saadaan satoja miljardeja. Kyllä temput siellä ovat hallussa myös suuressa mittakaavassa.
Discorahaa taikapulverilla?
Avustukset voidaan siis huoleti lopettaa, kun poppamiehet taikovat käteistä!
Tällaisia ne kulttuurierot sitten ovat: änkerit ajattelevat, että rahaa saadaan kemiallisella käsittelyllä. Suomalainen taasen tietää, että rahaa saadaan työnteolla. Kyllä nämä kulttuurierot sitten ovat rikkaus. Ainakin sellainen kemiallisen käsittelyn rikkaus, jollei varsinainen.
Rauman säästöpankki teki myös ihan omia bisneksiään 90-luvun alussa nigerialaisten kanssa....Ei ihme että saatiin pankkikriisi.
Jos on hiukankin maalaisjärkeä mitä käyttää niin näistä nigerialaisjutuista paistaa läpi kusetus, se suorastaan kirkuu olemassa oloaan mutta silti näihin aina vähän väliä joku haksahtaa.
Käsittämätöntä.
QuoteHotellihuoneessa taiottiin rahaa Iisalmessa
Törkeästä petoksesta syytetyn mukaan asialla oli hänen kaksoisveljensä.
STT
Iisalmelaiselle hotellinomistajalle esitettiin erikoinen näytös, jossa valkoiset paperit muuttuivat seteleiksi kemikaalien avulla. Tarkoitus oli ostaa hotelli ja maksaa osa kauppasummasta näin valmistetulla rahalla.
Kolme nigerialaismiestä sai torstaina Iisalmen käräjäoikeudessa syytteen törkeän petoksen yrityksestä. Syyttäjän mukaan he yrittivät huijata hotelliyrittäjältä ainakin 500 000 euroa.
Yrittäjään otti alun perin yhteyttä hollantilaiseksi esittäytynyt 44-vuotias nigerialaismies, joka kertoi olevansa Maailmanpankin palveluksessa.
Mies tuli kahden muun nigerialaisen kanssa Iisalmeen lokakuussa. Ostaja halusi maksaa kahden miljoonan euron kauppahinnan käteisellä.
Sitä seurasi rahantekonäytös. Sitten 44-vuotias pyysi, että yrittäjä hankkisi 500 000–700 000 euroa aitoina seteleinä, koska siten voitaisiin valmistaa iso erä rahaa nopeasti.
Yrittäjä otti yhteyttä poliisiin, ja kolmikko otettiin kiinni.
Syytetyt ovat kiistäneet kaiken. 44-vuotias mies väitti oikeudessa, että hotellikauppoja oli hieronut hänen Suomessa samaan aikaan ollut identtinen kaksoisveljensä.
Tuomio jutussa annetaan ensi viikon keskiviikkona.
http://www.hs.fi/verkkolehti/kotimaa/artikkeli/Hotellihuoneessa+taiottiin+rahaa+Iisalmessa/1135251563238
Quote from: mikkostadista on 17.12.2009, 22:10:43
Discorahaa taikapulverilla?
Eikös Helsingissä juuri rasistiset poliisit pidättäneet, joitakin afrikkalaisia taikapulveri(heroiini)kauppiaita. Ymmärtääkseni vahvoissa huumeissa tuottajahinta ja katukauppahinta eroa erittäin paljon. Lähde ei muistu mieleeni, mutta muistelen lukeneeni esimerkiksi kokaiinissa kerroin on noin 3000 kertainen viljelijältä Euroopan katukauppaan.
Tämä Olavi J. Mattila oli sen sortin sutki, että kaikki on mahdollista, paitsi se, että hän EI olisi tiennyt, mihin ryhtyi. Rahanpesuahan tuossa casessa tehtiin.
Quote from: scout on 17.12.2009, 17:30:10
Eikös matti laittanu just 110 miljoonaa euroo meidän rahoja haisee taivahan tuulii? Mutta onhan meillä varaa!
Ei taivahan tuuliin! Katsokaas, kun ensi keväänä afrikkalaisilla päämiehillä on ihka uudet gepardinnahkahatut sekä omat pikku-suihkukoneet (uudet, vähäpäästöisemmät).
Quote from: FadeAway on 17.12.2009, 21:08:07
Kööpenhaminan ilmastokokouksessa Afrikkaan saadaan satoja miljardeja. Kyllä temput siellä ovat hallussa myös suuressa mittakaavassa.
Ja kuka vielä nauraa siellä takarivissä näille nigerialaisille kusettajille? Hymy perseeseen!
No jo! En enää ihmettele yhtään, että Asteroidi eräässä etuilijakunnan puheessaan?
korotti moniosaajat maahan vaikeasti haalittaviksi ERITYISOSAAJIKSI.
Erityisosaajissa näyttää olevan Asstidin kannalta sekin merkittävä etu, että kaupanpäällisinä tulee aina yhtä osaava kaksoisveli.
Vaikka paskat näistä, nehän ovat sentään rehellisiä huijareita, mutta mikä on tuo akka, jonka puheista pikku kooste.
http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/akx3000.sh?kanta=utapuh&LYH=LYH-PUH&haku=PUHSUP&kieli=su&paluuhaku=%2Ftriphome%2Fbin%2Fakxhaku.sh%253Flyh%3DPUHSUP%253Flomake%3Dakirjat%2Fakx3100&VAPAAHAKU=&EDSUKUNIMI=Thors&EDETUNIMI=&EKRYHMA=%24&TIPVTYYPPI=%24&VPVUOSI=%23&PAIVAMAARA1=&PAIVAMAARA2=
Quote from: FadeAway on 17.12.2009, 21:08:07
(Tosin ei suomen lait koske , kuin suomalaisia.)
Ja lisättäköön että Suomen oikeudet koskevat sitten kuitenkin kaikkia ja eritoten varsinaisia...
Quote from: CaptainNuiva on 18.12.2009, 00:30:58
Jos on hiukankin maalaisjärkeä mitä käyttää niin näistä nigerialaisjutuista paistaa läpi kusetus, se suorastaan kirkuu olemassa oloaan mutta silti näihin aina vähän väliä joku haksahtaa.
Käsittämätöntä.
Eiks olekin! Kuka idiootti peruskoulun läpiluuhannutkaan, voi uskoa tuohon. Ennemmin uskon joulupukkiinkin.
Palveluksessanne! Maailmanpankista Iisalmeen. Kas, kun ei keksitty suurempaa johtajaa.
Jokainen sähköpostia käyttävä tietää nigerialaiskirjeet ja ilmeisesti bisnes kuitenkin kannattaa, koska aina löytyy uusia hölmöjä.
Käsittämätöntä.
Quote from: Timo Hellman on 18.12.2009, 18:49:35
Kakkosella on pyörinyt brittisarja con artistien tempuista. Yksi niistä taisi tosiaankin olla että koetettiin myydä uhrille mustia paperilappuja likaisina seteleinä ja laite, jolla "setelit" muka saa puhtaaksi. Sitten näytettiin yksinkertaisella kikalla miten laite muka puhdistaa "setelin"
Ilmeisesti joku Darwin-palkintokandidaatti on langennut tuollaiseenkin jujuun.
Jep, laite lie 70-luvun "Jippo" -lehdestäkin tuttu rahantekokone. Rullasto, joka imaisee blankon lapun, tai tässä tapauksessa "likaisen setelin", ja tuuppaa toiselta puolelta etukäteen jemmatun setelin ulos.
"Jippo". Heh, kuka muistaa?
Vertailukohtana perinteisempiä kusetustekniikoita.
http://www.fraudtech.bizland.com/travelers.htm
Ahdasmielinen ja perunanenäinen lainsäädäntömme torppasi näiden moniosaajien yhteiskunnallemme tarjoamaa rytmikästä värinää?
Euroopassa on jo keskiajalta lähtien todettu ettei alkemistin lyijymunasta kuoriudu kultaa.
Seteleitä taikoneille huijareille ehdotonta vankeutta
Iisalmen käräjäoikeus on tuominnut ehdottomaan vankeuteen kaksi nigerialaista miestä, jotka jotka yrittivät huijata ainakin puoli miljoonaa euroa iisalmelaiselta hotellinomistajalta.
Kaksi miestä valmisti kemikaalien avulla muka seteleitä valkoisesta paperista. Sitten he pyysivät oikeaa rahaa, jotta sen avulla tehtäisiin nopeasti lisää seteleitä.
Kaksikko sai hieman yli vuoden vankeutta törkeän petoksen yrityksestä. Kolmas mies selvisi ehdollisella.
Ilta-Sanomat (http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1832469)
Quote from: Jari Leino on 23.12.2009, 11:41:45
Koska netseille ei kelpaa ikinä mikään, haluaisin esittää kummasteluni tätä tuomiota kohtaan. Yli vuosi ehdotonta sellaisen petoksen yrityksestä, joka on niin infernaalisen tyhmä, että jos tuohon joku menee...
Jos tätä verrataan esim. raiskauksista tulleisiin ehdollisiin tai sakkotuomioihin, niin...
Tää on niin tätä. Puskaraiskaus (=lievä tai uhrin itse aiheuttama) ja tuomio on puolet tästä ehdollisena. Ja mitäs ne mamu-bussikuskin pään paskaksi lyöneet tyttö ja poika saivatkaan? EI PERKELE, on noi peruukkipäät tolloja!

Sinälläänhän tuomio on kuva kusetuksen yrityksestä mutta samahan tuo on verottajan kanssa, ketkuiluhin vastaa lujimman mukaan(Noin yleisesti ottaen).
Kait tuossa on takana se että jos maksuvälinepetoksista silitettäisiin vain päätä niin yksi ja toinen voisi alkaa tarjomaan monopolirahojaan kun kerran niistä ei ihmeemmin rangaista ja se taas nostaisi yleistä epäluottamusta maksutapahtumiin ja lisäsi epävakautta.
Jos nämä nigerialaiset olisi päästetty huomautuksin tai pienin sakoin, olisi viidakkorumpu laulanut Nigeriassa pohjoisesta maasta jossa kusettamisesta ei juurikaan rangaista ja jossa rahaa kuitenkin löytyy.
En epäile etteikö hunajapurkille tulijoita löytyisi enemmänkin,kyllä sielläkin osataan arvioida riskin/tuoton suhdetta.
Hotellin omistajahan ei kusetukseen uskonut vaan hälyytti poliisit, jos on menossa neuvotteluihin kauppojen suhteen niin pirun pahahan se voi olla etukäteen tietää että aioitaan esittellä rahan tekemistä.
Itse olisin kyllä myös ihan mielenkiinnosta seurannut esitystä, sen jälkeen todennut että hieno juttu, lähden järjestelmään rahaa kopioitavaksi...ja soittanut poliisit.
Paikan päällä olisi voinut olla riski nauraa päin naamaa ja haistatella, lisäksi sen jälkeen tuskin olisi poliiseillekkaan ollut mitään kiinniotettavaa.
Eli ainoa konsti saada hemmot satimeen on varmaankin ollut se että on olevinaan mukana ja innostunut.
Raiskaustuomioista vielä:
Niistä tuomittakoon ankarimman mukaan mutta kannattaa muistaa että tämmöinenkin tuomio ei ole mistään muista tuomioista pois...
QuoteValtio maksaa tuomittujen avustajille yhteensä noin 16000 euroa.
Kannattavaa kaikin puolin. Pojjaat pääsivät helposti täysihoidolle eikä tarvitse täytellä tylsiä turvapaikan hakukaavakkeita sun muita lirpakkeita. Avustajatkin saivat sievoisan summan. Olikohan kyse muuten laki avusta vai tulkeista?
Toden totta jos tätä vertaa vaikkapa raiskauksesta saatuihin tuomioihin on tuomio ankara, mutta kuten sanottiin ei tämä tuomio nyt muista tuomioista pois ole. Onpa tosin pois veronmaksajien kukkarosta mutta se onkin eri asia.
Quote from: Junkkari on 23.12.2009, 12:45:49
Avustajatkin saivat sievoisan summan. Olikohan kyse muuten laki avusta vai tulkeista
Niin tai näin, korvaus voitaisiin mielestäni maksaa kaverusten taikaseteleinä.
Koska rasismi on tuomiota lisäävä tekijä niin rasismin (potentiaalisen) kohteen on saatava lievennystä tuomioonsa. Hänhän on joutunut turvautumaan rikokseen rakenteellisen, ellei peräti henkilökohtaisen rasismin kohteena. Voi vain kuvitella sitä sielullista vääntöä, jonka nämä nigerialaiset ovat joutuneet läpikäymään ennenkuin nälkä tai jano on ajanut heidät rikosten polulle. On suoranainen ihme, että muut Suomessa vaikuttavat nigerialaiset ovat niin maltillisia, että eivät huijaa tai raiskaa päivittäin. Hatunnoston arvoinen suoritus.
Quote from: JoKaGO on 23.12.2009, 11:58:01
Quote from: Jari Leino on 23.12.2009, 11:41:45
Koska netseille ei kelpaa ikinä mikään, haluaisin esittää kummasteluni tätä tuomiota kohtaan. Yli vuosi ehdotonta sellaisen petoksen yrityksestä, joka on niin infernaalisen tyhmä, että jos tuohon joku menee...
Jos tätä verrataan esim. raiskauksista tulleisiin ehdollisiin tai sakkotuomioihin, niin...
Tää on niin tätä. Puskaraiskaus (=lievä tai uhrin itse aiheuttama) ja tuomio on puolet tästä ehdollisena. Ja mitäs ne mamu-bussikuskin pään paskaksi lyöneet tyttö ja poika saivatkaan? EI PERKELE, on noi peruukkipäät tolloja!
Jospa nämä itäsuomen id... tuomarit arvelevat kuten muuan karjalaisäiti jolta tytär saapui kysymään,a ruotsin priha kysy pimppii ja lupas palkaks kattilan mitä mie teen,äiti virkkoi anna sie tyttösein a pimppi pimppinä pysyvi mutta kattila on aina kattila. ;D
Quote from: mtv3.fiKäräjäoikeus päätti, ettei miehiä ole tämän asian vuoksi enää syytä pitää vangittuina. Vankilaan he joutuvat vasta, jos tuomiosta ei valiteta tai hovioikeus valituksen jälkeen passittaa heidät vankilaan.
Miehet pysyvät Suomen Tietotoimiston mukaan kuitenkin telkien takana. Myöhemmin tänään sama käräjäoikeus päätti poliisin esityksestä, että miehet otetaan säilöön ulkomaalaislain perusteella. Heidät karkotetaan Espanjaan, joka on heidän vakituinen asuinpaikkansa Euroopan unionissa.
Poliisin mukaan on epäselvää, saadaanko heitä enää sieltä käsin vankilaan.
http://www.mtv3.fi/uutiset/rikos.shtml/arkistot/rikos/2009/12/1023012
Sellainen tuomio siis taas...
Quote from: Don Pedro on 25.12.2009, 01:53:57

Olipa paljon hyötyä noistakin rahoista. Onneks Valde saa vielä piikkiinsä, ensi vuonnakin 13 miljardia euroa, niin ei tällaiselle turhuudelle tarvitse alkaa miettiä lopetusta.
QuoteKarkotuspäätös voi tulla huijareille pian
Maahanmuuttovirasto voi tehdä jo lähiaikoina kolmea nigerialaislähtöistä, nykyisin Espanjassa asuvaa miestä koskevan karkotuspäätöksen ja julistaa heidät myös maahantulokieltoon.
Kolmikko tuomittiin Iisalmen käräjäoikeudessa viikko sitten törkeästä petoksen yrityksestä vankeusrangaistuksiin. Tuomioista yksi on ehdollinen ja kaksi muuta runsaan vuoden mittaisia ehdottomia vankeusrangaistuksia.
Poliisi jätti heti käräjäoikeuden tuomion jälkeen miehistä ulkomaalaislain perusteella säilöönottoa koskevan hakemuksen, jonka oikeus hyväksyi. Poliisin tavoitteena on saada miehet karkotetuksi Suomesta ja heidän maahantulonsa estetyksi.
Koko uutinen: Iisalmen Sanomat (http://www.iisalmensanomat.fi/uutiset/yla-savo/karkotusp%C3%A4%C3%A4t%C3%B6s-voi-tulla-huijareille-pian/517926)
QuoteNigerialaiskoplan säilössä olo on päättymässä, käännytys edessä
Iisalmen käräjäoikeus päätti tiistaina ulkomaalaislain perusteella jatkaa kolmen nigerialaislähtöisen miehen säilöönottoa. Säilössä olo ei tosin kestä kauan, sillä poliisi vie miehet Iisalmesta torstaiksi Helsinkiin. Matka jatkuu lentokoneella Barcelonaan.
Poliisi teki Maahanmuuttovirastolle 16. joulukuuta miehistä karkotus- ja maahantulokieltoesityksen. Virasto on tehnyt asiasta käännytyspäätöksen 23. joulukuuta.
Kolmikko tuomittiin käräjäoikeudessa joulukuun 23. päivänä törkeästä petoksen yrityksestä vankeusrangaistuksiin. Tuomioista yksi on ehdollinen ja kaksi muuta runsaan vuoden mittaisia ehdottomia vankeusrangaistuksia.
Poliisi jätti heti käräjäoikeuden tuomion jälkeen miehistä ulkomaalaislain perusteella säilöönottoa koskevan hakemuksen, jonka käräjäoikeus hyväksyi. Lain mukaan säilöönottoa koskeva päätös on uudistettava kahden viikon välein.
Säilöönotto on turvaamistoimi ja samalla valvontakeino. Ulkomaalainen voidaan ottaa säilöön esimerkiksi silloin, jos epäillään, että hän piiloutuu välttyäkseen käännyttämiseltä tai maasta karkottamiselta.
Kolmikko vangittiin törkeästä petoksen yrityksestä epäiltynä lokakuun alkupuolella. Säilöönotettuina he ovat olleet nyt kahden viikon ajan.
Huijarikolmikko yritti ostaa Iisalmen Seurahuoneen väärennetyllä rahalla. Miehet uskottelivat, että heillä on Sveitsissä valkoisia seteliaihioita, jotka kemiallisen käsittelyn jälkeen muuttuvat aidoiksi seteleiksi. Väärän rahan valmistamista varten miehet pyysivät hotellinomistajaa nostamaan ainakin puoli miljoonaa euroa aitoa rahaa.
Iisalmen Sanomat (http://www.iisalmensanomat.fi/uutiset/yla-savo/nigerialaiskoplan-s%C3%A4il%C3%B6ss%C3%A4-olo-on-p%C3%A4%C3%A4ttym%C3%A4ss%C3%A4-k%C3%A4%C3%A4nnytys-edess%C3%A4/519874)
Äkkiäkös sieltä Barcelonasta takaisin Suomeen tulee. Uusilla mukavanoloisilla nimillä varustettuna tietysti.
Huomatkaa, että pojat koittivat koijata perunanenää pikkasen. Lähtö tuli.
Schupolli sai paukuttaa muijaansa turpiin ja pelleillä poliisin kustannuksella luvattomien aseiden ja patruunoiden kera vuosikaudet, haki kai itse vielä vauhtia Kosovosta joitakin kertoja. Ei voitu palauttaa, koska perhesiteet.
Että näin meillä!
Iisalmen nigerialaishuijarit karkotetaan Suomesta
Iisalmen käräjäoikeuden joulukuussa tuomitsemat nigerialaismiehet on päätetty karkottaa Suomesta, kertoo Savon Sanomat. Lehden mukaan poliisi kyyditsi miehet torstaina Helsinkiin, josta heidät saatetaan reittilennolla miesten viimeisimpään kotimaahan Espanjaan.
Käräjäoikeus tuomitsi pari viikkoa sitten yli vuodeksi ehdottomaan vankeuteen 44- ja 34-vuotiaat nigerialaismiehet, jotka yrittivät huijata ainakin puoli miljoonaa euroa iisalmelaiselta hotellinomistajalta. Seurueeseen kuulunut 30-vuotias mies sai neljä kuukautta ehdollista avunannosta rikokseen.
Savon Sanomien mukaan poliisi ei yrittänytkään saada miehiä suorittamaan määrättyä rangaistusta, vaan katsoi halvimmaksi hakea heille karkotuspäätöstä Maahanmuuttovirastosta. Virasto päätti, että miehet käännytään ja heille annetaan maahantulokielto Suomeen.
Hesari (http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/1135251972329)
Quote from: rähmis on 07.01.2010, 18:37:50
Iisalmen nigerialaishuijarit karkotetaan Suomesta
Savon Sanomien mukaan poliisi ei yrittänytkään saada miehiä suorittamaan määrättyä rangaistusta, vaan katsoi halvimmaksi hakea heille karkotuspäätöstä Maahanmuuttovirastosta. Virasto päätti, että miehet käännytään ja heille annetaan maahantulokielto Suomeen.
Hesari (http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/1135251972329)
Tämmöset päätökset kyllä lämmittää mieltä kaikessa rationaalisuudessaan. :)
En kyllä usko, että herrat noin vain häipyvät kotikonnuille. Luultavasti tulevat bumerangina takaisin tai siirtyvät jonkin toisen länsimaan (ja sen maan hotellinomistajien) riesaksi...
Quote from: JoKaGO on 06.01.2010, 19:45:14
Huomatkaa, että pojat koittivat koijata perunanenää pikkasen. Lähtö tuli.
Schupolli sai paukuttaa muijaansa turpiin ja pelleillä poliisin kustannuksella luvattomien aseiden ja patruunoiden kera vuosikaudet, haki kai itse vielä vauhtia Kosovosta joitakin kertoja. Ei voitu palauttaa, koska perhesiteet.
Että näin meillä!
Suomessa raha on pyhä asia. Väkivalta "kuuluu kulttuuriin". Niin se vaan menee, valitettavasti.
Quote from: Mika.H on 07.01.2010, 19:07:29

Näin on. Muutama hölmöydessään jopa naurettavalta vaikuttava huijari saa heti lähtöpassit Suomesta, mutta kovan väkivaltataustan omaava albaani ei sitten millään, vaikka lopulta kyseisen kaverin ansiosta neljä Prisman työntekijää kerätään kaupan lattialta ruumispusseihin ja vielä yksi omasta kodistaan. Ihan vitun hieno maa tämä Suomi.
Tevveisiä Tavjallekin.
QuoteNigerialaismiehiltä kielletään pääsy omaan oikeudenkäyntiinsä
Puolen miljoonan euron huijausyrityksestä tuomitut ja Suomesta karkotetut nigerialaismiehet eivät todennäköisesti pääse oman juttunsa oikeuskäsittelyyn. Asiasta kirjoittaa Savon Sanomat.
Käräjäoikeus tuomitsi miehet huijausyrityksestä. Miehet valittivat tuomiosta Itä-Suomen hovioikeuteen, joka pitää jutussa pääkäsittelyn ensi syksynä.
Miehiä tuskin nähdään oikeuskäsittelyssä, sillä heillä on viiden vuoden maahantulokielto Suomeen. Hovioikeus ei velvoita vastaajia saapumaan paikalle henkilökohtaisesti, vaan virallinen edustaja riittää.
Maahanmuuttoviraston kanta on se, että lähtökohtaisesti miehillä ei ole oikeutta saapua Suomeen. Maahanmuuttokielto voidaan kumota, jos kielto on perustunut langettavaan tuomioon. Miesten on kuitenkin anottava maahantulokiellon kumoamista.
Nigerialaismiehet ilmoittivat viime vuonna, että he olivat kiinnostuneita ostamaan hotellin Iisalmesta. Miehet ehdottivat hotellin johtajalle, että osa kauppahinnasta maksettaisiin väärennetyllä rahalla.
Kaksi miehistä sai reilun vuoden ehdottomat tuomiot törkeän petoksen yrityksestä. Kolmas mies tuomittiin avunannosta neljäksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen. Miehet karkotettiin Suomesta ja heille annettiin maahantulokielto.
YLE (http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/05/nigerialaismiehilta_kielletaan_paasy_omaan_oikeudenkayntiinsa_1666216.html)
Quote from: Lemmy on 18.12.2009, 21:05:22
Euroopassa on jo keskiajalta lähtien todettu ettei alkemistin lyijymunasta kuoriudu kultaa.
Saakos tuota lausetta käyttää? :roll:
"Miehet karkotettiin Suomesta ja heille annettiin maahantulokielto."
Kuunnelkaa kerrankin musiikkia korvillenne: hehän eivät saaneet edes turvapaikanhakumenettelyä osakseen, vaikka ilmiselvästi olivat suojelun tarpeessa. Tosin pottukärsäkansa menetti koko joukon moni- sekä huippuosaamista ja mahdollisuuden parantaa geneettistä perimäänsä. :'(
Katja Kettu, Sammatissa asuva kirjailija, ESS 08.05.2010:
QuoteSitä, onko meille jotakin hyötyä siitä, että tänne tulee kulttuuriltaan varsin erilaisia ihmisiä, on toissijainen seikka, kun puhutaan vainonalaisen ihmisen oikeudesta pyrkiä kohti siedettävää elämää
Rikollisesti huijaten?
Savon sanomat 8.5.2010:
Raja pysyy kiinni nigerialaisiltaQuoteYhden vastaajan avustaja, kuopiolainen asianajaja Ari Keski-Orvola toteaa, että hänen päämiehensä tuskin edes haluaisi tulla tänne.
- Hän kokee, että häntä on kohdeltu kaltoin täällä. Hän pyrkii kaikin tavoin välttämään Suomea.
Välttely molemminpuolista, - ja oikein hyvä niin! ;D