Eilen uutisissa oli juttua siitä Kööpenhamina-hässäkästä, ja sattui korvaan "pieni" epäkohta, että Suomen ja Ruotsin lainsäädännössä ympäristökatastrofi on peruste pakolaisuudelle.
Oletetaan, että ympäristökatastrofi (ilmastonmuutos) toteutuu.
Oletetaan myös, että ihmisen hiilidioksidipäästöt ovat siinä kiistaton aiheuttaja.
Oletetaan vielä lopuksi, että Suomi ja Ruotsi ovat aiheuttaneet niistä päästöistä yhtä paljon kuin kusipisara on Tyynessä valtameressä.
Millä perkeleen logiikalla nämä maat ovat jo lainsäädännössä velvoitettu maksamaan tästäkin lystistä?
Tätä järjettömyyden aikaa miettiessä voi kyllä oikeesti itseltäkin pää kilahtaa.
Quote from: Arto Tuhkamuna on 16.12.2009, 08:59:48

Onhan siellä Suomea edustamassa, ryhmän puheenjohtajana ajatusten Pielisjoki, Kepun tuleva puheenjohtaja! Siitä tämä järjettömyys. Ja Tanskahan on virallisesti ottavansa, ja ottanutkin jo ensimmäisiä, ilmastopakolaisia. Suomi ja Ruotsi eivät tietääkseni ole moiseen ryhtynyt, VIELÄ!
Mutta tuo ilmastonmuutoksen torjuntahan menee Suomen ja Ruotsin osalta niin, että muut kysyvät "Paljos sullon rahaa? Anna ne pois!". Paitsi, että Ruotsi kytki kehitysapunsa osaksi pottiansa, kun taas Matti69 kertoi, että nyt menee 20e/suomalainen ja jatkossa kymmenkertainen summa vuosittain (+ kehitysapu + maahanmuuttajien hyysäys).
Näin viime yönä unta että puolihysteerinen uutistenlukija kertoi Barack Obaman kuolleen, ja Kööpenhaminan kokous päätyi kaaokseen... No aika epätoivoistahan se olisi pelastaa Eurooppa maailmanpelastajan kustannuksella.
Eniten näin maalaistollona vituttaa turpeen aseman väkinäinen syyllistäminen, sekä puun korjuun hiilidioksiditaseen laskemisen outous, pitäiskö vaan siirtyä takaisin fossiilisiin polttoaineisiin, kun niiden "korjuun" hiilidioksiditase ei tunnu kiinnostavan ketään enää. Jos nyt asioista halutaan tehdä vittumaisen vaikeita, niin ihmiset tulevat menemään täsmälleen siitä mistä aita on matalin.
Niin, mikä muuten on "ympäristökatastrofi", ja saako siitä alennusta jos joku on kussut omiin muroihin jossain?
Quote from: Arto Tuhkamuna on 16.12.2009, 08:59:48
Eilen uutisissa oli juttua siitä Kööpenhamina-hässäkästä, ja sattui korvaan "pieni" epäkohta, että Suomen ja Ruotsin lainsäädännössä ympäristökatastrofi on peruste pakolaisuudelle.
Niin on, vihreät (Heli Järvinen) sen sinne laittoivat. Virallisen selityksen mukaanhan ulkomaalaislain uudistus ei muuttanut yhtään mitään suhteessa edelliseen lakiversioon, vaan se vain muutti sanamuodot EU-direktiivien mukaisiksi.
Tuo ympäristöpakolaisuus on valtava porsaanreikä, kun vihreät saavat jatkossa yhä enemmän valtaa väljän lain tulkinnassa. Kuka tahansa EU:n ulkopuolelta turvapaikanhakija voidaan tarvittaessa tulkita ympäristöpakolaiseksi. Vihreät pyrkivät saamaan myös esimerkiksi huonon sosiaaliturvan ja naisten alistetun aseman turvapaikkaan oikeuttavan pakolaisuuden käsitteen alle.
Seuraavan eduskunnan pitää avata ulkomaalaislaki uudestaan ja selventää minkälaisen vastuun Suomi on ympäristökatastrofeista valmis ottamaan ja mitä käsite tarkalleen ottaen tarkoittaa.
Ajatelkaa ihan oikeasti, kuinka perseestä tuo pykälä on. Se kiihdyttää Vihreiden ilmastohysterian lietsomista ja samalla heidän käsittämätöntä "tule tänne, niin saat hilloa" politiikkaa.
Vihreäthän on puolue, joka on aikaa sitten hylännyt ympäristönsuojelun ja keskittyneet feminismiin, mokutukseen ja koko maailmaa syleilevään solidaarisuuteen, jonka pohjana toimii meidän keksitty velka kehitysmaille. Nyt Vihreät (ja kaikkein tyhmimmät muista puolueista) rummuttavat Köpiksessä, että meidän on maksettava kehitysmaille valtavia summia, sillä olemme pilanneet heidän mahdollisuutensa. Samalla kehitysmaat saavat käyttää ilmaa saastuttavaa teknologiaa, joka tulee olemaan täällä kielletty. No, mitä tapahtuu? Rahojen lisäksi Suomesta lähtee kehitysmaihin yritykset, sillä tuotantokustannukset halpenevat suhteessa entisestään ja ilma saastuu kiihtyvällä vauhdilla. Eihän tämäkään riitä, vaan lisäksi on otettava "ilmastopakolaisia" tänne elelemään meidän kustannuksella. Kaikki tämä vielä vahvistaa ihmisten kuvaa ilmastonmuutoksesta, jonka avulla Vihreät ratsastavat vaaleissa ja valtaan päästyään toteuttavat taas lisää yllämainittua kusetuspolitiikkaansa. En ole koskaan muuten tiennyt, että yhtä kynttilää (suomalaiset veronmaksajat) voi polttaa näin monesta päästä.
LB
Quote from: L. Brander on 16.12.2009, 13:09:37
En ole koskaan muuten tiennyt, että yhtä kynttilää (suomalaiset veronmaksajat) voi polttaa näin monesta päästä.
Tuossa olisi hyvä joululahjaidea kaikille hommahenkisille, kolmipäinen kynttilä sapenkeltaisella värityksellä, pakkauksessa mukana ilmastolasku kynttilästä ja syyllisyystodistus ytimen langan puuvillasta.
Suomen pitäisi ottaa nyt järki käteen ja pysyä kokonaan erossa tästä keksitystä ilmastopommista. Näpertely asian kanssa ei tule vaikuttamaan mitään ilmastoon. Antaa niiden maiden maksaa jotka kokevat, että niillä on jotain maksettavaa. Holtiton väestönkasvu tullee joka tapauksessa syömään kaikki ilmastopuuhastelun mahdolliset saavutukset. Suomi tehköön ilmastotekojaan ihan yksityisesti ja maksamatta siitä muille yhtään mitään.
Pakkasta nyt -20C. Ja mulla on aivan saatanallinen vilu.
Ei tätä Suomen ilmastoa kestä kukaan.
Missä voin ilmoittautua ilmastopakolaiseksi?
Quote from: Roope on 16.12.2009, 12:47:06
Tuo ympäristöpakolaisuus on valtava porsaanreikä, kun vihreät saavat jatkossa yhä enemmän valtaa väljän lain tulkinnassa. Kuka tahansa EU:n ulkopuolelta turvapaikanhakija voidaan tarvittaessa tulkita ympäristöpakolaiseksi.
Ei ole mitään tapaa selvittää millään järjellisellä todennäköisyydellä, johtuuko jokin yksittäinen epäsuotuisa sääilmiö antropogeenisestä ilmaston lämpenemisestä (oletetaan, että tällainen ilmiö on olemassa) vai ei.
Kyllä, strategiana on saattaa kaikkinainen "paremman elämän haku" juridisesti suomalaisia (a.k.a. veronmaksaja) velvoittavaksi. Tarkoituksena on antaa potentiaalisesti jokaiselle kehitysmaan asukkaalle oikeus suomalaisen veronmaksajan kustantamaan sosiaaliturvaan, mikäli hän vain keksii tällaista Suomen rajalle tulla vaatimaan. Kyseessä on vihersosialistien idiotismia
par excellence, joka pitää ehdottomasti, täysin ehdottomasti torjua ajoissa.
Muutos 2011, perussuomalaiset jne. voisivat pitää tästä asiasta riittävän suurta meteliä, näkökantana nimenomaan, että tässä annetaan vapaa mandaatti koko maailman huono-osaisille käydä suomalaisen veronmaksajan taskulla.
Quote from: Roope on 16.12.2009, 12:47:06
Vihreät pyrkivät saamaan myös esimerkiksi --- naisten alistetun aseman turvapaikkaan oikeuttavan pakolaisuuden käsitteen alle.
Tunnen myötätuntoa tätä pykälää kohtaan, vaikka tajuan sen mahdottomuuden.
Paradoksi on se, että samaan aikaan tämän pykälän kanssa vihreät naiset ovat lähes poikkeuksetta aina ensimmäisenä valmiita ymmärtämään ja hyväksymään "varsinaisten" vaatimuksia erityistarpeista ja erityisoikeuksista ja ties mistä vaikka ne eivät millään lailla edistäisi naisten ja miesten tasa-arvoa.
Sharialain kanssa ollaan menossa hyvää vauhtia jopa päinvastaiseen suuntaan.
Quote from: Arto Tuhkamuna on 16.12.2009, 08:59:48
Eilen uutisissa oli juttua siitä Kööpenhamina-hässäkästä, ja sattui korvaan "pieni" epäkohta, että Suomen ja Ruotsin lainsäädännössä ympäristökatastrofi on peruste pakolaisuudelle.
Oletetaan, että ympäristökatastrofi (ilmastonmuutos) toteutuu.
Oletetaan myös, että ihmisen hiilidioksidipäästöt ovat siinä kiistaton aiheuttaja.
Oletetaan vielä lopuksi, että Suomi ja Ruotsi ovat aiheuttaneet niistä päästöistä yhtä paljon kuin kusipisara on Tyynessä valtameressä.
Millä perkeleen logiikalla nämä maat ovat jo lainsäädännössä velvoitettu maksamaan tästäkin lystistä?
Tätä järjettömyyden aikaa miettiessä voi kyllä oikeesti itseltäkin pää kilahtaa.
Ranskassa 1700-luvulla hallitsijat keksivät kaikenlaista kansan kiusaksi kunnes kansa keksi giljotiinin. (taisi olla hra Guillotin?) Järjettömyyden aika kukoisti siihen asti. Sen jälkeen kukoisti päättömyyden aika.
Quote from: Arto Tuhkamuna on 16.12.2009, 08:59:48
Eilen uutisissa oli juttua siitä Kööpenhamina-hässäkästä, ja sattui korvaan "pieni" epäkohta, että Suomen ja Ruotsin lainsäädännössä ympäristökatastrofi on peruste pakolaisuudelle.
Ei ole.
Quote from: Porilainen munalla on 17.12.2009, 00:39:56
Pakkasta nyt -20C. Ja mulla on aivan saatanallinen vilu.
Ei tätä Suomen ilmastoa kestä kukaan.
Missä voin ilmoittautua ilmastopakolaiseksi?
Hyvä heitto! Suomen ilmasto on loppujen lopuksi elinkelvoton, koska vilu kapajaa, eikä banaaninterttuja voi kasvattaa. Äkkiä tanskaan turvapaikanhakuun.
Kööpenhaminan kokouksen keskeisin asia on koko ajan ollut se, että kuinka paljon rahaa kehitysmaiksi ilmoittautuneille siirretään entisen lisäksi teollistuneilta mailta. Mitään ei ole puhuttu sen rahan vastineista tai velvoitteista kuten ei kehitysavunkaan kohdalla. Maapallo ja sen ilmasto on sivuseikka.
Tuskin mikään raha maapalloa pelastaa jos asian ydin ei valkene sen saajille. Loppujen lopuksi ne rahat kuitenkin valuvat korruptoituneiden poliitikkojen ja viranomaisten taskuihin valtaosaltaan. Loput mnenevät huijareille. Köyhä maantonkija jää aina nuolemaan näppejään huuli pyöreänä.
En jaksa uskoa että sellaista valvontajärjestelmää pystytään koskaan luomaan joka voisi kontrolloida rahavirtoja aukottomasti. Kaikki lähtee kansojen tahdosta ja demokratiasta. Tavja on oikeassa että naiset(kehitysmaissa etenkin) ovat avainasemassa. Heillä vain pitäisi olla valtaa ihan perheistä alkaen vaikuttaa asioiden kulkuun. Siinä tiellä olla liian monissa maissa takapajulassa.
Muslimimaailma tulee olemaan suurin este Köpiksen tuloksille. Niissä maissa pannaan tuomittu öljy on yleensä tärkein ja ainoa tulonlähde ja naisen asema surkea muun demokratiavajeen lisäksi.
Siinä terveisiä mellakoiville preka-eetuille jokilaakson ajattelijalta.
Onko jollekin selvinnyt, miksi preka-eetut mellakoivat Köpiksessä? Mitä ne vaativat?
"..Ruotsin lainsäädännössä ympäristökatastrofi on peruste pakolaisuudelle."
Tuohan on hyvin ristiriitaista ja järjetöntä, sillä usein nämä pakolaiset tai heidän oma kansansa on AIKAANSAATTANUT ympäristökatastrofin ( jota sitten pakenevat ).
Kehitysmaissahan jos missään on tyypillistä, että vaarallisetkin jätteet heitetään takapihalle tai lähimpään jokeen. Vain Suomen kaltaisissa, moraalisesti korkeatasoisissa valtioissa jätteistä pyritään huolehtimaan asianmukaisesti.
Sielläkin, missä ympäristökatastrofi ei suoranaisesti ole syntynyt paikallisen väestön laiminlyönneistä, voisi kehittynyt, eli kehittyneistä ihmisistä muodostunut yhteiskunta toimia elinolosuhteita, kuten kaivoja ja kastelujärjestelmiä kehittäen, mutta vaivoin pronssikautta elävät alkuasukkaat eivät.
Ja missä kehitysmaalaiset eivät ole pilanneet luonnonolosuhteita, he ovat pilanneet yhteiskunnalliset olosuhteet ja pakenevat sitten näitä - luoden lopulta isäntämaahan samanlaiset, helvetilliset olosuhteet.
Quote from: Eino P. Keravalta on 17.12.2009, 17:52:45
"..Ruotsin lainsäädännössä ympäristökatastrofi on peruste pakolaisuudelle."
Tuohan on hyvin ristiriitaista ja järjetöntä, sillä usein nämä pakolaiset tai heidän oma kansansa on AIKAANSAATTANUT ympäristökatastrofin ( jota sitten pakenevat ).
Kehitysmaissahan jos missään on tyypillistä, että vaarallisetkin jätteet heitetään takapihalle tai lähimpään jokeen. Vain Suomen kaltaisissa, moraalisesti korkeatasoisissa valtioissa jätteistä pyritään huolehtimaan asianmukaisesti.
Ei se täälläkään esimerkiksi lappalaisten parissa ole niinkään taattu asenne ja praksis. Jäteöljy Lynxistä menee sumeilematta maahan. En nyt viitsi viedä ajatuskulkua eteenpäin, ettei syytetä kansanryhmää vastaan kiihottamisesta, mutta sanonpa, että lappalaiset eivät todellakaan ole mitään vihreitä eikä ympäristön kanssa ekologisesti tasapainossa elävä luonnonkansa.
Quote
Sielläkin, missä ympäristökatastrofi ei suoranaisesti ole syntynyt paikallisen väestön laiminlyönneistä, voisi kehittynyt, eli kehittyneistä ihmisistä muodostunut yhteiskunta toimia elinolosuhteita, kuten kaivoja ja kastelujärjestelmiä kehittäen, mutta vaivoin pronssikautta elävät alkuasukkaat eivät.
Ja missä kehitysmaalaiset eivät ole pilanneet luonnonolosuhteita, he ovat pilanneet yhteiskunnalliset olosuhteet ja pakenevat sitten näitä - luoden lopulta isäntämaahan samanlaiset, helvetilliset olosuhteet.
Minulle riittäisi, että siivottaisiin lappalaisten jäljet...
Quote from: Simo Hankaniemi on 17.12.2009, 17:39:48
Onko jollekin selvinnyt, miksi preka-eetut mellakoivat Köpiksessä? Mitä ne vaativat?
Uskonnollisia tuntemuksia joukossa, sitä ne hakevat. Fiiliksiä. En kyllä tiedä, millä vaatimuksilla nämä herännäiset ratsastavat.
Quote from: Simo Hankaniemi on 17.12.2009, 17:39:48
Onko jollekin selvinnyt, miksi preka-eetut mellakoivat Köpiksessä? Mitä ne vaativat?
HS KÖÖPENHAMINASSA: Poliisi hajotti satojen mielenosoituksen kokouskeskuksessa (http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Mielenosoittajat+pyrkiv%C3%A4t+sis%C3%A4%C3%A4n+K%C3%B6%C3%B6penhaminan+ilmastokokoukseen/1135251513727)
QuoteMukana marssilla oli myös suomalaisen Hyökyaalto-ryhmän Jyri Jaakkola ja 40–50 muuta suomalaisaktivistia. Hänen mukaansa mielenosoittajat halusivat siirtää ilmastokysymysten käsittelyn YK:n keskusvaltaisesta hallinnosta kansalaisten käsiin.
Tämähän sopisi minulle itse asiassa vallan hyvin. Sopimukset Suomen kansainvälisistä ilmastovelvoitteista olisivat vallan mainio tilaisuus suoran demokratian toteuttamiselle!
Quote from: Sami Aario on 17.12.2009, 19:02:31

No joo, minullekin sopisi se, että Suomi päättäisi itse hoitavansa ilmastovelvoitteet ihan yksityisesti, ilman maksuja Maailmanpankille.
Muutetaas sitten Ruotsiin kun Suomen ilmasto on niin koleaa emmekä kestä sitä.