Hommaforum Testi

HOMMAN KESKUSTELU => Tupa => Topic started by: gloaming on 10.02.2009, 03:18:05

Title: Mitä on kansainvälisyys?
Post by: gloaming on 10.02.2009, 03:18:05
Liberaalia turvapaikkapolitiikkaa perusteellaan usein Suomen kannalta tarpeella kansainvälistyä, mikä näkemys ilmeisimmin olettaa näiden maahanmuuttajien erityiskykyä kansainvälistävänä voimana. Toisaalta tulijoiden huonoa integraatiota perustellaan puutteilla Suomen kansainvälisyydessä ja monikulttuurisuudessa sekä niukalla maahanmuuttajaväestöllä. Kuitenkin esim. Helsingissä joka neljännessä solmitussa avioliitossa oli viime vuonna osallisena ulkomaan kansalainen. Toisaalta Suomessa on useampia, melko suuriakin vähemmistöryhmiä, kuten ruotsalais- ja venäläisperäiset vähemmistöt ja saamelaiset, joilla kaikilla on omia, valtakulttuurista poikkeavia piirteitä aina kielestä lähtien. Suomen siteet ulkomaille ovat varsin läheiset johtuen jo siitäkin, että hyvin huomattava osa kansantuotteestamme koostuu tavaroiden ja palveluiden viennistä.

No, joka tapauksessa kansainvälistyä (kuulemani ja lukemani mukaan) pitäisi.

Miksi kansainvälisyyden tärkein mittari vaikuttaisi olevan kolmannesta maailmasta, erityisesti Afrikasta peräisin olevien tulijoiden osuus väestöstä? Miksi EU-kansalaisten (poislukien ehkä Romanian romanit), kiinalaisten, intialaisten, yhdysvaltalaisten, japanilaisten jne. kansainvälistämispotentiaali on pienempi kuin afrikkalaisten tai esim. irakilaisten tai kurdien? Vaikuttaa nimittäin siltä, että vaikka täällä olisi 250000 EU:n ja lähialueiden kansalaista, eräiden tahojen mielestä Suomi on kansainvälistymätön takapajula (aina ja ikuisesti), ellei tänne muodostu määrällisesti riittävää afrikkalaisperäistä vähemmistöä.
Title: Vs: Mitä on kansainvälisyys?
Post by: reino on 10.02.2009, 10:17:55
Quote from: gloaming on 10.02.2009, 03:18:05
Suomi on kansainvälistymätön takapajula (aina ja ikuisesti), ellei tänne muodostu määrällisesti riittävää afrikkalaisperäistä vähemmistöä.

No mitäs kysyt kun kerran tiedät vastauksen jo valmiiksi.  ;D
Title: Vs: Mitä on kansainvälisyys?
Post by: Zngr on 10.02.2009, 10:55:24
"Kansainvälistyminen" on keppihevonen. Ei kukaan osaa eikä yritä selittää mitä se kansainvälisyys mitä ilman tuhoudumme muka olisi. Olen lukenut aikoinani, että suomen on pakko monikulttuuristua hurjasti voidakseen olla globaalisti merkittävä tekijä tjsp (hei, täällä asuu 5.3 miljoonaa ihmistä?) tai, että muuten suomi ei säilytä kilpailukykyään. No, kenties, jos Suomi estäisi kokonaan ulkomaisen työvoiman palkkaamisen ikuisesti, mutta eihän mitään sellaista ole koskaan tapahtunut tai tule tapahtumaan. Näihinkin väitteisiin on vastattu jo kymmenen vuotta sitten.

Tässä sitä kansainvälisyyttä: Nokia (se yritys) tuottaa enemmän kuin koko arabi- ja muslimimaailma miinus öljy.

Ja siihen ei ole tarvittu mitään monikulttuuria ja kansainvälisyyttä sen enempää kuin sitä on nytkään.
Title: Vs: Mitä on kansainvälisyys?
Post by: ElinaElina on 10.02.2009, 11:28:32
Kansainvälisyys ? Eihän se ole oikeasti mitään ! Jotain, mitä ei ole kansoilla, mutta niiden välimaastossa kyllä olisi ?
Mistähän kielestä sana lie tullut. Mitenkähän se nyt suomennettaisiin, jos suomennetta kansainvälisyys ei olisi keksitty.
Title: Vs: Mitä on kansainvälisyys?
Post by: Turkulaine on 10.02.2009, 11:43:09
Minusta kansainvälisyys on vapaaehtoista kanssakäymistä jonka vapaaehtoisuus perustuu siihen että osapuolet kokevat sen hyödylliseksi. Tällaista on esimerkiksi kansalliset rajat ylittävä henkilökohtainen ystävyys, kauppa, opiskelijavaihto, sotilasyhteistyö ja kohdemaan tapoja kunnioittava turismi.

Kansainvälisyyden molemminpuoliseen hyötyyn perustuvaan määritelmään ei kuulu miehittäminen, rajaloukkaukset, painostus eikä esim. muunmaalaisten kouluttaminen ilmaiseksi ilman mitään konkreettista saatavaa.

Siihen ei todellakaan kuulu väestönsiirrot tai toisen maan väestön loisittaminen pysyvästi omassa maassa. 
Title: Vs: Mitä on kansainvälisyys?
Post by: braeden on 10.02.2009, 13:20:23
Itse käsitän kansainvälisyyden ihan puhtaasti hyötynäkökulmasta. Eli toisin sanoen katson siihen kuuluvaksi mm. seuraavia asioita:

Kansainvälisyyteen ei nähdäkseni varsinaisesti liity:

Jälkimmäiseen listaan kuuluvia asioita tulisi siis lähtökohtaisesti perustella jollain muulla kuin kansainvälisyydellä, tai ainakin osoittaa mikä on se konkreettinen hyöty mitä niistä saadaan irti. Esimerkiksi: "Kebab on hyvää, joten kebab-ravintoloiden olemassa olo Suomessa on hyvä juttu."