QuoteVastaanottokeskus hallituksen pöydällä maanantaina
Kokemäellä olisi mahdollisuudet perustaa maakunnan toistaiseksi ainoa turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskus. Kokemäen kaupunginhallitus keskustelee maanantaina turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksen perustamisesta. Satakunnan TE-keskus on lähettänyt kaupungille kyselyn mahdollisen toiminnan aloittamisesta.
Kaupunginhallitus otti 30. marraskuuta myönteisen kannan kiintiöpakolaisten mahdolliselle vastaanottamiselle. Kaupunginjohtaja Martti Jalkanen sanoo, että neuvottelut kiintiöpakolaisista aloitetaan vuoden vaihteen jälkeen.
– Kokemäellä on kuluvan vuoden aikana otettu tilapäisesti turvapaikanhakijoita vastaan kahteen otteeseen Pitkäjärven vapaa-ajankeskuksella. Asiaa on hoitanut Punaisen Ristin Satakunnan piiri yhteistyössä TE-keskuksen kanssa. Kiintiöpakolaisten vastaanottamisesta ja vastaanottokeskuksen perustamisesta päättää ensisijaisesti kunta, jonka jälkeen asia lähtee mahdollisesti liikkeelle, Jalkanen kertoo.
Siitä, kuinka paljon pakolaisia otettaisiin vastaan tai mistä päin he olisivat, ei ole vielä keskusteltu.
Sydän-Satakunta (http://www.sydansatakunta.fi/cs/Satellite/Uutiset/1194631746121/artikkeli/vastaanottokeskus+hallituksen+poydalla+maanantaina.html)
Jaa no jos kerran kiintiöpakolaisia. Heitä ei vissiin olisi tulossa kuin pari, notta mikä ettei?
Quote from: Iloveallpeople on 11.12.2009, 21:30:50
Siitä, kuinka paljon pakolaisia otettaisiin vastaan tai mistä päin he olisivat, ei ole vielä keskusteltu.
Määrästä voidaan sopia, mutta lähtömaan suhteen ei enää ole paljon vaihtoehtoja. Joko Irak tai Kongo. Myanmarilaiset kiintiöpakolaiset on loppuneet jo moneen kertaan.
http://vastaanottokeskusinfo.wikidot.com/kokemaki
Kohta eduskunta äänestää ensi vuoden pakolaiskiintiöstä. Thors on valittanut, ettei löydä tänä vuonna saapuneille kuntapaikkoja, mutta se tuskin estää kansanedustajia tilaamasta uutta satsia ensi vuodeksi.
Vielä kerran muistutukseksi: Suomi ei ole sitoutunut ottamaan vastaan kiintiöpakolaisia kuin kerran vuodessa eduskunnan päättämän määrän. Ei ole olemassa mitään kansainvälistä sopimusta, joka velvoittaisi ottamaan taas ensi vuonna 750 pakolaista, vaikka nykyisillekään ei ole osoittaa kuntapaikkoja.
Quote from: Veli on 11.12.2009, 22:17:22
Jaa no jos kerran kiintiöpakolaisia. Heitä ei vissiin olisi tulossa kuin pari, notta mikä ettei?
Ja nekin sellaisia nappisilmäisiä lapsosia. Kyllä on pahapahapaha oltava hänen joka ei turvaa heille tarjoaisi!
Miksei kunta ottaisi valdelta rahat pois. Muuttajathan valuvat joka tapauksessa etelään.
Heh heh, "mahdollisuus" :D