QuoteLaaja kampanja rasismia vastaan
Vasemmistonuoret aloittaa keväällä kampanjan rasismia vastaan.
Tiedotuksen lisäksi kampanjaan kuuluu yksilötyötä: järjestö kouluttaa aktiiveja tukemaan ulkomaalaisia vaikeissa tilanteissa, joita aiheuttavat esimerkiksi säilöönotto, käännytys tai lumeavioliittoepäilyt.
– Jo tänä vuonna olemme kampanjoineet ulkomaalaislain tiukennusta vastaan. Muistutamme, että myös suomalaiset ovat suurin joukoin lähteneet hakemaan parempaa elämää muualta. Rajoja ei voi sulkea, tuskinpa kukaan haluaa tästä mitään Pohjois-Koreaa, Taavetti sanoo.
Hän korostaa, että työväestö ei hyödy maahanmuuttajien ja suomalaisten vastakkainasettelusta.
– Haluamme painottaa ettei kukaan ihminen ole laiton.
Riikka Taavetti on Vasemmistonuorten pääsihteeri
Kansan Tahto (http://www.kansantahto.fi/jutut/20091202/20091202_1.htm)
Ero on siinä että Pohjois-Koreasta ei pääse muuttamaan pois jos haluaa.
Quote from: Riikka Taavetti...tuskinpa kukaan haluaa tästä mitään Pohjois-Koreaa, Taavetti sanoo.
Riikka Taavetti on Vasemmistonuorten pääsihteeri
Luonnollisestikaan eivät muut, paitsi Taavetin kaltaiset kommunismiin pyrkivät.
Haluaisin edes kerran perusteltavan, miten restriktiivinen sosiaaliturvapaikkapolitiikka johtaa maan muuttumiseen Pohjois-Koreaksi. En pidättele henkeäni.
Suomesta puuttuu sellainen säätiö mikä pyrkisi pelastamaan aivopestyjä nuoria. :'(
Aijai, miten joku voi mennä näin yksinkertaisessa asiassa täysin päin mäntyä. Pohjois-Korean ja Suomen ero on se, että Suomeen halutaan muuttaa. Pohjois-Koreassa muuttoliike on täysin toiseen suuntaan. Ts. jos se sallittaisiin.
Taavetti ajaa kestämätöntä politiikkaa, jonka kustannuksia veronmaksajien ei tarvitse maksaa.
QuoteKouluihin pitäisi päästä puhumaan politiikasta. On aivan turhaa suojella koululaisia politiikalta, sanoo Vasemmistonuorten pääsihteeri Riikka Taavetti.
Vasemmistonuoret haluavat aivopestä lapsesi.
QuoteYdinvoiman vastustus on näköjään kasvanut. On hyvä että tämä nähdään valttina vasemmistolle.
Mitä vain kunhan saadaan kannatus nousuun.
QuotePoliittista historiaa miltei maisteriksi asti opiskellut Taavetti on 27-vuotias. Hänen ikäisiään, saati nuorempia puuttuu Vasemmistoliiton eduskuntaryhmästä.
Kyseessä on ilmeisesti aito vasemmistolainen, (Rikkaan perheen) pseudo-intellektuelli yliopisto-vesa joka ei ole ikinä vasaraan tai harppiin tarttunutkaan.
QuoteOn totta että nuorten on vaikea päästä läpi, mutta hyvä vaalityö voi nostaa heidät eduskuntaan 30-vuotiaina. Pitää aloittaa nuorena että on eduskunnassa ennen eläkeikää, hän naurahtaa.
Nauttimassa kunnon palkkaa? Keräämässä varoja eläkepäiville?
QuoteVerkkokeskustelu on tärkeä osallistumiskeino. Siksi pitää saada laajakaista joka kotiin.
Siinä samalla kenties vähän sivustorajoituksia?
Mitä tuohon rasismi-kampanjaan tulee, ei se mitään rasismia vastaan taistele vaan ajaa vain tietyn ryhmän etuja.
Riikka on muuten hyvin nätti, onko tämä yleinen piirre Populistinuorille?
Onko pakko mennä henkilökohtaisuuksiin?
T:
M.E
Ehdotan vastamielenosoitukseksi olkiukkojen (http://fi.wikipedia.org/wiki/Olkinukke) vastaista mielenosoitusta. Vaadimme laadukkaammin perusteltuja mielenosoituksia!
Luulisi jo 27 vuotiaana tajuavan vähän maailman menoa.
(http://www.kansantahto.fi/jutut/20091202/20091202_2.jpg)
27-vuotias ???
Olisi mielenkiintoista tietää mitä hommalaiset ajattelisivat jos kyseessä ihan oikeasti olisi vain rasismin vastainen kampanja. Välillä kun tuntuu, että jotkut täällä väittävät ettei rasismia oikeasti ole edes olemassa. Ikävä totuus on, että rasismia on edelleen ja sitäkin vastaan pitäisi taistella.
Quote from: sgniwder on 02.12.2009, 21:03:19
Olisi mielenkiintoista tietää mitä hommalaiset ajattelisivat jos kyseessä ihan oikeasti olisi vain rasismin vastainen kampanja.
"Rasismin vastainen" kampanja, jossa teemoina on sosiaaliturvamaahanmuuton esteiden poistaminen ja varallisuuden jakaminen tasan per capita globaalisti. Vaikuttaa enemmän kommunismilla höystetyltä sosialistiselta internationalismilta kuin miltään asialta, jota ymmärtäisin käsitteen "rasismi" kattavan.
Quote from: sgniwder on 02.12.2009, 21:03:19
Olisi mielenkiintoista tietää mitä hommalaiset ajattelisivat jos kyseessä ihan oikeasti olisi vain rasismin vastainen kampanja. Välillä kun tuntuu, että jotkut täällä väittävät ettei rasismia oikeasti ole edes olemassa. Ikävä totuus on, että rasismia on edelleen ja sitäkin vastaan pitäisi taistella.
No sitten varmaan ajattelisimme, että hyvällä asialla ovat kun vastustavat vakavaa asiaa.
Quote from: gloaming on 02.12.2009, 21:10:52
Quote from: sgniwder on 02.12.2009, 21:03:19
Olisi mielenkiintoista tietää mitä hommalaiset ajattelisivat jos kyseessä ihan oikeasti olisi vain rasismin vastainen kampanja.
"Rasismin vastainen" kampanja, jossa teemoina on sosiaaliturvamaahanmuuhanmuuton esteiden poistaminen ja varallisuuden jakaminen tasan per capita globaalisti. Vaikuttaa enemmän kommunismilla höystetyltä sosialistiselta internationalismilta kuin miltään asialta, jota ymmärtäisin käsitteen "rasismi" kattavan.
Ehkä viestini oli hieman epäselvä. Käytin konditionaalia juuri siksi, että en usko tämän kampanjan olevan oikeasti rasismin vastainen. Mietin miten oikeaan sellaiseen suhtauduttaisiin. Monissa hommalaisissa kun rasismi-sana tuntuu saavan aikaan samanlaisen tunnekuohon kuin mokuttajissa maahanmuuton kritisointi.
Quote from: sgniwder on 02.12.2009, 21:03:19
Olisi mielenkiintoista tietää mitä hommalaiset ajattelisivat jos kyseessä ihan oikeasti olisi vain rasismin vastainen kampanja. Välillä kun tuntuu, että jotkut täällä väittävät ettei rasismia oikeasti ole edes olemassa. Ikävä totuus on, että rasismia on edelleen ja sitäkin vastaan pitäisi taistella.
Tuon ylläolevan sitaatin perusteella (http://hommaforum.org/index.php/topic,18703.msg261283.html#msg261283) tuota mielenosoitusta on vaikea pitää pelkästään rasisminvastaisena.
Vesittämällä rasismin käsitettä vasemmisto tekee rasisminvastaisuudesta pelleilyä, ja kantaa siten itse ainakin osittaisen vastuun jos rasismiin ei suhtauduta todellisena ongelmana.
Ihan hyvä vaan, jos Vasemmistoliitto vierottaa viimeisetkin duunarit hörhöporukastaan. Ennen vasemmistolaisia oli ne, jotka joutuivat tekemään raskasta työtä 8-10 tuntia päivässä kuutena päivänä viikossa. Nykyinen vihervasemmistolaisuus on jotain ihan muuta.
Quote from: sgniwderjos kyseessä ihan oikeasti olisi vain rasismin vastainen kampanja
Ai jaa RKP:tä vastaan?
Me voisimme muuten täällä Homma^^^ssa määritellä sellaisen rasismin mikä on meidänkin mielestämme rasismia ja ei suotavaa.
(Olen kyllä sellaista julistusta hieman ajatellut kirjoittavani joskus)
Kyllä, minäkin vastustan ihmisarvon asettamista jollekin oletusarvolle etnisyyden X perusteella. Se tosin ei tarkoita että kannattaisin silti Suomi-kaikille periaatetta. Rasismi ja omasta identiteetistään ja maastaan kiinni pitäminen eivät ole mitenkään rinnastettavissa.
Kuulostaa vasemmistonuorilta taas siltä että... ampuvat itseään jalkaansa. Mutta mikäs siinä, vähemmän poliittisia dinosauruksia kentällä.
Vai, että vasemmistonuoret käyttävät Pohjois-Korea-korttia, oi, ironiaa...
Miksei vasemmistonuorilla ole mitään sanottavaa suomalaisiin kohdistuvasta ns. positiivisesta syrjinnästä? Siinähän suomalaisia syrjitään etnisen taustan perusteella.
Quote from: Joonatan on 02.12.2009, 21:33:02
Me voisimme muuten täällä Homma^^^ssa määritellä sellaisen rasismin mikä on meidänkin mielestämme rasismia ja ei suotavaa.
(Olen kyllä sellaista julistusta hieman ajatellut kirjoittavani joskus)
Hyvä idea. Se voisi saada ulkopuolisetkin huomaamaan, että suurin osa täällä on rasismia vastaan. Maahanmuuttokriittisten rasistiksi syyttelyssä on mielestäni suurin vaara juuri se, että oikeaan rasismiin ei kiinnitetä enää huomiota. Täälläkin olen lukenut kommenteja "ei rasismia ole olemassa". Itse olen joutunut turhan usein rasismia kohtaamaan niin ketuttaa kyllä kun sitä ei oteta tosissaan.
Se on "eriarvoiseen asemaan laittamista rodun perusteella". Mä laitan ihmiset siihen asemaan jonka ne omalla käytöksellään ansaitsee. Mä olen esimerkiks hirveän asemoiva karaokelaulajia vastaan.
Quoteketuttaa kyllä kun sitä ei oteta tosissaan.
"There is a man who says neekeri" jälkeen ei kyllä otakaan.
Quote from: Lemmy on 02.12.2009, 21:54:36
Quoteketuttaa kyllä kun sitä ei oteta tosissaan.
"There is a man who says neekeri" jälkeen ei kyllä otakaan.
Ja sen jälkeen kun on saanut soittaa poliisit paikalle kun kolme jätkää yrittää hakata avomiehen ihonvärin takia, sen ottaa.
Tämä ei siis muuten tapahtunut Suomessa.
Wikipedia:
"Rasismi eli rotusyrjintä tai rotusorto on aate tai toiminta, jossa ihmisten väitetyn rotuluonteen ja siihen liittyvien fyysisten piirteiden erilaisuudella perustellaan eriarvoista kohtelua eli syrjintää."
Ja tällaista on olemassa, mm. lainsäädännössämme.
Usein puheet siitä, ettei rasismia ole olemassa, on näsäviisastelua sellaisten punavihreiden heittojen johdosta, joiden mukaan rotuja ei ole olemassa.
Quote from: sgniwder on 02.12.2009, 21:18:56
Ehkä viestini oli hieman epäselvä. Käytin konditionaalia juuri siksi, että en usko tämän kampanjan olevan oikeasti rasismin vastainen. Mietin miten oikeaan sellaiseen suhtauduttaisiin. Monissa hommalaisissa kun rasismi-sana tuntuu saavan aikaan samanlaisen tunnekuohon kuin mokuttajissa maahanmuuton kritisointi.
Olihan jossain ketjussa puhetta rasisminvastaisen kulkueen organisoimisesta itsekin.
Sopii minulle, vastustanhan rasismia. Ja jos vasemmistolaiset määrittelisivät sen tavalla joka olisi sopusoinnussa oman määritelmäni kanssa, niin en näkisi estettä olla mukana heidänkään kekkereillään.
Quote from: Mika Mäntylä
Usein puheet siitä, ettei rasismia ole olemassa, on näsäviisastelua sellaisten punavihreiden heittojen johdosta, joiden mukaan rotuja ei ole olemassa.
Jos uskoo rotujen (ja rotuluonteiden) olemassaoloon on rasisti.
Quote from: sgniwder
Ja sen jälkeen kun on saanut soittaa poliisit paikalle kun kolme jätkää yrittää hakata avomiehen ihonvärin takia, sen ottaa.
Tämä ei siis muuten tapahtunut Suomessa.
Ja sen jälkeen kun kolme mustaa rullaa minut kadulla ja poliisia ei ole lähimaillakaan niin ottaa mihin? Minä en voi huutaa "rasismia" tekosyynä tapahtuneelle.
Tämä muuten siis tapahtui Suomessa.
Quote from: Lemmy on 02.12.2009, 23:27:03
Quote from: sgniwder
Ja sen jälkeen kun on saanut soittaa poliisit paikalle kun kolme jätkää yrittää hakata avomiehen ihonvärin takia, sen ottaa.
Tämä ei siis muuten tapahtunut Suomessa.
Ja sen jälkeen kun kolme mustaa rullaa minut kadulla ja poliisia ei ole lähimaillakaan niin ottaa mihin? Minä en voi huutaa "rasismia" tekosyynä tapahtuneelle.
Tämä muuten siis tapahtui Suomessa.
Kyllä voit jos he ovat sanoneet jotain rasistista sinulle. Pelkän ihonvärin perusteella ei mitään tapausta voi rasistiseksi sanoa, mutta jos hyökkääjät itse sanovat jopa poliisille syyksi ihonvärin, niin kyllä se minun mielestä on selvää rasismia.
Quote from: sgniwder on 02.12.2009, 23:34:37

Kyllä ja ei. Jos henkilöt itse ilmoittavat syyksi henkilön etnisyyden kyseessä on kieltämättä rasismi. Sen sijaan etnisyyteen viittaavien halventavien termien käyttöä itsessään ei voi vielä pitää osoituksena rasismista.
Esimerkki:
Jos joku tuntematon henkilö hyökkää kimppuuni kadulla, alkaa hakata nyrkeillä ja kutsumaan minua homoksi, onko kyseessä automaattisesti viharikos riippumatta siitä:
a) olenko homo
b) uskooko ko. henkilö tosissaan minun olevan homo vai onko kyseessä vain geneerinen nimittely.
Quote from: Jaakko Sivonen on 02.12.2009, 21:34:34
Vai, että vasemmistonuoret käyttävät Pohjois-Korea-korttia, oi, ironiaa...
heh. sama tuli mieleen...
hieman olisi samantyylistä jos jaakko laakso olisi 70-luvulla arvostellut DDRää..;)
Quote from: M.E on 02.12.2009, 23:48:50
Quote from: sgniwder on 02.12.2009, 23:34:37
Kyllä voit jos he ovat sanoneet jotain rasistista sinulle. Pelkän ihonvärin perusteella ei mitään tapausta voi rasistiseksi sanoa, mutta jos hyökkääjät itse sanovat jopa poliisille syyksi ihonvärin, niin kyllä se minun mielestä on selvää rasismia.
Kyllä ja ei. Jos henkilöt itse ilmoittavat syyksi henkilön etnisyyden kyseessä on kieltämättä rasismi. Sen sijaan etnisyyteen viittaavien halventavien termien käyttöä itsessään ei voi vielä pitää osoituksena rasismista.
Esimerkki:
Jos joku tuntematon henkilö hyökkää kimppuuni kadulla, alkaa hakata nyrkeillä ja kutsumaan minua homoksi, onko kyseessä automaattisesti viharikos riippumatta siitä:
a) olenko homo
b) uskooko ko. henkilö tosissaan minun olevan homo vai onko kyseessä vain geneerinen nimittely.
Totta. Varmaan aika tapauskohtauksia tämänkaltaiset selkkaukset ja en mitenkään puolustele rasismin käyttöä tekosyynä. Ei hyökkäystä voi pitää rasistisena pelkästään osapuolten ihonvärin perusteella. Minä nyt kuitenkin satuin olemaan osallisena kyseisessä tapauksessa ja tiedän varsin hyvin, että kyseinen hyökkäys oli rasistinen.
Quote from: sgniwder on 03.12.2009, 00:02:42

[/quote]
Juu, en epäile yhtään sanaasi. Olit paikalla ja tiedät asian paremmin. Halusin vain korostaa sitä, että pelkkä etnisyyteen viittaava halventava nimittely ei aina ole indikaatio rasismista, vaikka tässä sinun tapauksessasi se varmasti sitä olikin.
TODELLA UPEAA. Kun porvaripuolueet eivät ole pystyneet kommarien aatetta tuhoamaan ne tekevät SEN ITSE. Ihanaa. Suomalainen duunari kuten minä on näiden vasemmistonuorten kanssa aivan eri linjoilla. Vasemmisto on hylännyt Suomalaisen duunarin ja ottanut tilalle maahanmuuttajat, turkistarhauksen vastustajat ja homoliittojen/adoption kannattajat. Itsekkin äänestin aiemmin vasemmistoliitoa mutta, nyt minulle on siltä suunnalta jo riittävästi pyllistetty.
Ei muuta kun MUUTOSTA kehiin.
Quote
Rajoja ei voi sulkea, tuskinpa kukaan haluaa tästä mitään Pohjois-Koreaa, Taavetti sanoo.
Kaikki kommunismiin ja sosialismiin etäisestikin viittaava on kiellettävä lailla, kuten esim. ammattiyhdistykset ja Michael Mooren elokuvat, koska tuskinpa kukaan haluaa Suomesta mitään Pohjois-Koreaa, vai mitä Taavetti?
Kuinka pitkään ne jaksaa syylistää meitä?
MIlloin otetaan tälläisissä jutuissa huomioon maahanmuuttajien rasismi yms. ja sivutetaan se valttikortti että kun ''suomalaisetkin on niin rasistisia'', entäs jos siihen sanoo saman päinvastoin? Kertoo vain kuinka vasemmistonuoret näkevät sudet lampaina.
QuoteRasismin vastainen kampanja puuttuu siirtolaisten kohtaamiin epäkohtiin ja rasismiin
Hallitus linjasi rasismin vastaisen kampanjan suuntaviivat. Kampanja koostuu tiedotuskampanjasta ja yksilötyökampanjasta. Tiedotuskampanjassa Vasemmistonuoret nostaa esiin niin nettisivuilla kuin julisteinkin erilaisten siirtolaisten kohtaamia ongelmia, jotka johtuvat suomalaisen maahanmuuttopolitiikan epäkohdista tai yhteiskunnan rasismista. Yksilötyökampanjassa pyritään tarjoamaan siirtolaisille konkreettista apua ja politisoimaan siirtolaisten kohtaamia ongelmia. Kampanjassa toimitaan myös siirtolaisten elämää vaikeuttavien epäkohtien korjaamiseksi: Vasemmistonuoret ottaa aktiivisesti kantaa siirtolaisten aseman ja suomalaisen maahanmuuttopolitiikan ongelmiin. Kampanjan tarkoitus on tarjota myös tilaa Vasemmistonuorten piirijärjestöjen tekemälle erilaiselle rasismin vastaiselle toiminnalle.
Vasemmistonuoret (http://www.vasemmistonuoret.fi/?/site/hallitus_hahmotteli_rasismin_vastaista_kampanjaa/)
Quote from: gloaming on 02.12.2009, 21:10:52"Rasismin vastainen" kampanja, jossa teemoina on sosiaaliturvamaahanmuuton esteiden poistaminen ja varallisuuden jakaminen tasan per capita globaalisti. Vaikuttaa enemmän kommunismilla höystetyltä sosialistiselta internationalismilta kuin miltään asialta, jota ymmärtäisin käsitteen "rasismi" kattavan.
Miksihän vasut haluavat lisätä sosiaaliturvamaahanmuuttoa?
No tietenkin juuri sen vuoksi, että porvarillisen yhteiskunnan perusrakenteiden vaurioittaminen ja yhteiskuntajärjestyksen rapauttaminen tällä tavalla nähdään nykytilanteessa parhaaksi käytettävissä olevaksi keinoksi tasoittaa tie vallankumoukselle ja kommunismille.
Toisaalta olen miettinyt, että Vasemmistoliitto ja etenkin Vasemmistonuoret käyttäytyvät kuin hemmotellut kakarat ja pitävät kaikkia veronmaksajia leikkiensä kustantajana. Sosiaalituristien karkottamisen vastustaminen "kukaan ihminen ei ole laiton"-runoilulla voi iskeä hieman sentimentaalisempiin tyyppeihin, mutta kyllähän suurin osa tajuaa mitä seuraa kun sosiaaliturvan ja etuisuuksien perässä vaeltavia otetaan avosylin vastaan. Vetoaminen kuinka Suomestakin lähdettiin Ruotsiin aikoinaan, niin oli todella sitä että sinne mentiin sen takia että suomalaisia oikein erikseen houkuteltiin sinne tekemään työt joita ruotsalaiset itse eivät halunneet tehdä. Työpaikka oli mennessä valmiina ja vaikka osa alkoholisoituikin tai menetti työkykynsä ihan raskaasta fyysisestä duunista johtuen, niin suurin osa suomalaisista ei aiheuta Ruotsille minkäänlaisia ongelmia ja ovat nettomaksajia. Sosiaalituristeissa taas olisi mukavaa jos eivät sitten aiheuttaisi ongelmiakaan, mutta koko ajan tulee lausuntoja kuinka on kaikki pielessä eikä heidän kulttuuriaan ymmärretä, saati anneta sellaista respectiä kuin mitä sosiaalituristi odottaisi. Vasemmistonuoret ilmeisesti pitävät sitten näitä kaikkia "rasismin" ilmentyminä ja haluaisivat että kaikkia sosiaalituristeja arvostettaisiin rikkautena yhteiskunnalle, että jos ei nyt heti olekaan rikkaus niin parinkymmenen vuoden päästä he luovat uuden Nokian?
Onhan sekin mielenkiintoinen kysymys, että mitä politiikan ulkopuolella meinasi sitten valmistuttuaan tehdä tämä 27-vuotias "melkein" maisteri?
Quote from: Iloveallpeople on 02.12.2009, 20:25:45
QuoteLaaja kampanja rasismia vastaan
Vasemmistonuoret aloittaa keväällä kampanjan rasismia vastaan.
Tiedotuksen lisäksi kampanjaan kuuluu yksilötyötä: järjestö kouluttaa aktiiveja tukemaan ulkomaalaisia vaikeissa tilanteissa, joita aiheuttavat esimerkiksi säilöönotto, käännytys tai lumeavioliittoepäilyt.
– Jo tänä vuonna olemme kampanjoineet ulkomaalaislain tiukennusta vastaan. Muistutamme, että myös suomalaiset ovat suurin joukoin lähteneet hakemaan parempaa elämää muualta. Rajoja ei voi sulkea, tuskinpa kukaan haluaa tästä mitään Pohjois-Koreaa, Taavetti sanoo.
Hän korostaa, että työväestö ei hyödy maahanmuuttajien ja suomalaisten vastakkainasettelusta.
– Haluamme painottaa ettei kukaan ihminen ole laiton.
Riikka Taavetti on Vasemmistonuorten pääsihteeri
Kansan Tahto (http://www.kansantahto.fi/jutut/20091202/20091202_1.htm)
Leopardi ei pääse pilkuistaan. Suljettut Kommunistivaltiot ovat olleet iät ja ajat reunavasemmiston ihanteita. Pohjois-Korea edustaa viimeistä sellaista puhtaimmillaan. Siksi on sitä Vasemmistonuorten tekopyhää ottaa esimerkiksi Suomen mahdollisen järkevän ulkomaalaispolitiikan lyömiseen. Amerikkaa ja sen vaikutteita he vihaavat edelleenkin huolimatta sen monikulttuurisuudesta. Skitsofreenista.