QuoteSinnemäki kuumensi oppositiota lomautuskommentillaan
Työministeri Anni Sinnemäki (vihr) sai torstaina osakseen opposition höyhennystä pidettyään lomautuksia käyttökelpoisena keinona jakaa töitä.
Aiheen lämmitti kyselytunnilla vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki. Hän peräsi työministerin kantaa viime viikonlopun avaukseensa työnajan lyhentämisestä työssä jaksamisen edistämiseksi ja vähenevien töiden jakamiseksi. Arhinmäki muistutti vihreiden pitäneen aihetta esillä viime vaaleissa.
Sinnemäki huomautti, että suomalaisessa järjestelmässä on jo hyödynnetty lomautuksia työn jakamiseen, koska tuotanto on pudonnut huomattavasti enemmän kuin työllisten määrä. SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen sanoi pitävänsä ihmeellisenä työministerin ja hallituksen ajattelutapaa, jonka mukaan lomauttaminen on työn jakamista.
Pääministeri Matti Vanhanen (kesk) puolusti Sinnemäkeä. Vanhanen sanoi, että hallitus on koko ajan suositellut lomautuksia irtisanomisten sijaan vähenevien töiden jakamiseksi. Näin kriisistä päästään myös aikanaan helpommin ylös.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2009112610670204_uu.shtml
Mitähän Arhinmäki höpisee, viime vaaleissahan vihreät julistivat suomen tarvitsevan ulkomaista työvoimaa.
http://www.vihreat.fi/node/59
Muistaakseni samaa virttä veisasivat myös vasemmistoliittolaiset.
Nyt yhtä-äkkiä työaikaa pitäisikin lyhentää
http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2009/11/arhinmaki_lyhentaisi_tyoaikaa_1174874.html?origin=rss
Eivät äänestäjät (varsinkaan lähellä eläkeikää olevat) halua kuulla/ymmärtää, ettei suomessa ole tulevaisuudessa töitä, kuka muuten maksaa eläkkeet ja sosiaalietuudet.
Tuleva työvoimapula on siis vain parempi vaalilause kuin tuleva massatyöttömyys.
EK:n sivuilta löytyy laskelmia tulevasta työvoimakuvasta.
http://www.ek.fi/www/fi/tilastokuvat/tyoelama/tyovoima_tyosuhteet.php
Katso esim. "Työmarkkinoille tulevien ja lähtevien määrä 1960-2040".
Siitä jos poistaa tämän laman vaikutuksen eli 2009 työmarkkinoilta on poistunut paljon iäkästä ihmistä, jonka odotettu poistuvan vasta myöhemmin. Niin näyttää siltä että n.10 000 ihmistä on ero työvoimarkkinoiden poistumisen ja tulevien välillä, (kunnes v.2030 ero 0).
Suomeen tullut 68 000 työtöntä vuodessa lisää.(mm. Maaliskuussa tuli 10 000 työtöntä kuukaudessa lisää.) joten tämän määrän työllistymiseen eläkkeelle jäävien "avulla" menee ~7 vuotta.Tämän hetken työttömyysluku on ~250 000 eli tasaisella käyrällä täystyöllisyys saavutetaan 25 vuoden kuluttua vuonna 2034 (Mutta silloin ero poistuvien ja tulevien välillä onkin jo ~0).
Tämä siis yksinkertaistettuna, jos suomessa työpaikkojen määrä pysyy samana.
Mielenkiintoista on myös kaavio "Yli 65-vuotiaiden osuus väestöstä eri maissa 1990 ja 2030"
Siinä Suomen kanssa samalla tasolla näyttää olevan lähes kaikki euroopan maat, joten maahanmuutto ei näytä pelastavan mm. Saksan, Ruotsin tai hollannin väestöjä vanhenemiselta. Lisäksi Japanin tilannekin on parempi kuin edellä mainittujen maiden, vaikka Japani on usein esitetty pahimpana esimerkkinä väestön vanhenemisesta.