Hommaforum Testi

HOMMAN UUTISHUONE => Uutiset ja media => Pohjoismaat => Topic started by: rähmis on 24.11.2009, 18:43:44

Title: 2009-11-23 Ruotsi: Länsinaapurin synergian silta
Post by: rähmis on 24.11.2009, 18:43:44
Uppsalan mustalaiset ovat eläneet valden piikkiin sukupolvesta toiseen. Nyt asioihin vihdoin on tulossa muutos, kun 12 miljoonaa EU-kruunua poltetaan 40 mustalaisen työelämään saattamiseksi. Jokaiselle projektiin osallistuvalle tehdään henkilökohtainen suunnitelma, joka tähtää mustalaisten työllistymiseen koulutuksen ja työharjoittelun kautta.

Keväällä käynnistyneen projektin hedelmiä on jo nyt nähtävissä, sillä mustalaisia on nähty työharjoittelussa mm sienien kerääjinä, kitaransoittajina ja onpa joku ollut harjoittelemassa työntekoa ihan museossa.

Projektia vetävä Caroline Mahdavilla on kova usko romano zoriin (mustalaisten voima). Voimavarat keskitetään mm mustalaisten itseluottamuksen kohottamiseen sekä heidän virkavaltaa kohtaan kokemiensa ennakkoluulojen hälventämiseen.

Työsarka ei aivan heti lopu kesken, sillä vuonna 2007 Uppsalan mustalaisyhteisön 57 ruokakunnasta 8 hankki toimeentulonsa jostain muualta kuin sossun luukulta. Lisäksi vanha kansa tietää, että 90-luvulla koko Uppsalasta löytyi yksi mustalaislapsi joka kävi koulua. Nykyään kuulema asiat ovat paremmin.

Romano Zor ei suinkaan ole ainutlaatuinen viritelmä Uppsalassa. Vuosina 1999-2004 sossu panosti ankarasti mustalaisten työllistämiseen. Silloisen projektin vetäjä Bo Lundberg muistelee, että yhtään ainoata mustalaista ei saatu työllistettyä pysyvästi koko viisivuotisen projektin aikana.

Upsala Nya Tidning (http://www2.unt.se/pages/1,1826,MC=77-AV_ID=986228,00.html?from=puff)
Title: Vs: 2009-11-23 Ruotsi: Länsinaapurin synergian silta
Post by: rankka on 24.11.2009, 18:45:29
Nyt onnistuu varmasti paremmin.
Olen luottavainen.
Title: Vs: 2009-11-23 Ruotsi: Länsinaapurin synergian silta
Post by: Marjapussi on 24.11.2009, 19:11:46
Kyllä nämä Rähmiksen jutut "vakavista" asioista alkavat huvittamaan minua niin paljon, että ehdottaisin hänen siteeravan vain Sermitsiaq:ia http://www.sermitsiaq.gl/ tulevaisuudessa. ;)
Title: Vs: 2009-11-23 Ruotsi: Länsinaapurin synergian silta
Post by: Turkulaine on 24.11.2009, 19:19:27
Quote from: Marjapussi on 24.11.2009, 19:11:46
että ehdottaisin hänen siteeravan vain Sermitsiaq:ia http://www.sermitsiaq.gl/ tulevaisuudessa. ;)

Juu-u, siellä se selvästi sanotaan:

QuoteTikaagullittassanit pisassiissutigineqartut nunngutaat qulingiluat kommunerujussuarni tamani paggatassiissutaapput.

Lehti menee niinkin pitkälle, että toteaa

QuoteAallaasit atorlugit pisassiissutit suli nungunngillat. Aalisarnermut piniarnermullu naalakkersuisoq, Ane Hansenip qulakkeerusuppaa pisassat tamarmik pisarineqarnissaat.

Itseäni yllätti, että toisaalta

QuotePiniarnermik inuussutissarsiutillit kisimik piniaqataasinnaapput. Tikaagullik ataaseq ikinnerpaamik umiatsiaaqqanit tallimanit pisarineqassaaq, pisaqarsinnaanermut allagartalimmit siulersorneqartumit.
Title: Vs: 2009-11-23 Ruotsi: Länsinaapurin synergian silta
Post by: Samuel Kielosto on 24.11.2009, 19:35:09
Valitettavasti razzismi on ehtinyt jo Grönlantiinkin  :-\
http://sermitsiaq.gl/multimedia/archive/00034/Forside_34638a.jpg
Title: Vs: 2009-11-23 Ruotsi: Länsinaapurin synergian silta
Post by: antero on 24.11.2009, 19:41:56
Quote from: Tietämätön on 24.11.2009, 19:35:09
Valitettavasti razzismi on ehtinyt jo Grönlantiinkin  :-\
http://sermitsiaq.gl/multimedia/archive/00034/Forside_34638a.jpg

Lotte Heise toivottelee tervetulleeksi aika hyvässä asennossa. Eikä hintakaan näytä pahalta.
Title: Vs: 2009-11-23 Ruotsi: Länsinaapurin synergian silta
Post by: thorbjörn on 24.11.2009, 21:50:22
Romaninaisen juhlapuku ei ole kovin hyvä työasu, mutta shoppailuun se käy
mainiosti.
http://www.youtube.com/watch?v=Rgzzzd703Tg
Title: Vs: 2009-11-23 Ruotsi: Länsinaapurin synergian silta
Post by: FadeAway on 25.11.2009, 01:32:00
rähmis toivon, että hienot käännöksesi eivät täysin vitsilinjalle mene. Toivon mukaan informaatiota saa jakaa. On tärkeää saada faktat ihmisten tietoon.
---
Suomalainen vastine:
http://www.jyvaskyla.fi/sote/hallinto/romanit_tyoelamaan
---
Tästä jutusta tulee mieleen eilinen radio-ohjelma(Oisko ollut Suomi-Pop) , jossa täti kertoi Suomen jo onnistuneen integraatiossa, koska olemme onnistuneet kotouttamaan 1800-luvulla Suomeen tulleet venäläiset, ruotsalaiset ja saksalaiset.
Title: Vs: 2009-11-23 Ruotsi: Länsinaapurin synergian silta
Post by: Nuivettunut Han-nenetsi on 25.11.2009, 22:19:36
Quote from: rähmis on 24.11.2009, 18:43:44
Voimavarat keskitetään mm mustalaisten itseluottamuksen kohottamiseen...

Joo matala itsetuntohan on tunnetusti mustalaisten ja tiettyjen muiden huonosti kotoutuneiden vähemmistöjen ongelmana, as if. Ongelmahan on näiden ryhmien asenteessa joka kumpuaa ylikorostuneesta itseluottamuksesta ja ylemmyydentunnosta valtaväestöä kohtaan.

"Huono itsetunto" on yksi yleisimmistä mitään tarkoittamattomista hokemista jolla yritetään selittää asiayhteydestä riippuen välillä täysin vastakohtaisia asioita.