QuoteVaasan kaupunki lähetti työntekijöilleen syksyllä kirjeen, jossa kehotettiin etsimään erilaisia säästökohteita työpaikoilla. Kaupunginhallitus perusti tasapainotustoimikuntia, jotka pohtivat otsat hiessä säästöjä. Hyvin ovat pohtineetkin, tuloksena on kuuden miljoonan euron säästöt.
Veroprosenttia nostettiin puoli prosenttia. Sillä saadaan 4,5 miljoonan euron tulot. Ratkaisu on mielestäni oikea ja tasapuolinen kunhan samalla marssijärjestyksellä myös lasketaan veroprosenttia sitten kun siihen on varaa. 15 miljoonaa euroa on tavoite, jolla Vaasa pääsisi nollatulokseen. Sitä ei toki ole mahdoton toteuttaa, kunhan asiat hoidetaan oikein.
Mutta nyt kuuluu kummia! Tässä säästösuunnitelmien myllerryksessä esitetään Vaasaan viittäkymmentä pakolaista lisää. Tämä asia ei varmasti saa myötätuntoa vaasalaisilta veronmaksajilta.
Nyt saan varmasti palautetta, jossa kerrotaan, että kolme ensimmäistä vuotta pakolaisista maksaa Suomen valtio. Valtio maksaa mitä maksaa, mutta se ei riitä läheskään, kun lasketaan kaikki pakolaisten tarvitsemat palvelut, esimerkiksi erikoissairaanhoito.
Omien vanhusten hoidosta, lasten päivähoidosta ym. peruspalveluista etsitään väkisin säästöjä, mutta kun kyseessä ovat pakolaiset, ei olla köyhiä eikä kipeitä.
Nyt pitäisikin tarkastella täällä yli kolme vuotta olleita pakolaisia. Kuinka moni heistä elättää itsensä ja perheensä maksaen veroja niin kuin muutkin vaasalaiset?
Monelta taholta on todettu, että Vaasa on epäonnistunut kotouttamisessa. Näiden epäonnistumisten lisäksi ovat Vaasalle koituneet ongelmaksi pakolaiset, joita on yritetty kotouttaa mm. Oravaisissa. He muuttavat valtion avustuksen loputtua kaupungin elätettäviksi.
Päätös näistä viidestäkymmenestä uudesta pakolaisesta on lähipäivinä käsiteltävänä sosiaali- ja terveyslautakunnassa. Koska on kyse pakolaisista, asia tulee varmasti pikavauhtia kaupunginhallituksen kautta valtuustoon.
Toivottavasti asiassa tehdään vaasalaisten veronmaksajien kannalta järkevä ratkaisu.
Harri Leppälä Perussuomalaiset Vaasa
http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=463557
Vaasan kaupunki pyrkii siis tieten tahtoen nopeuttamaan konkurssiin joutumista ja Malmöttymistä
Katsos vain kun on julkaistu väärä mielipidekin välillä. Saa nähdä minkälaisia vastakommentteja lähipäivinä tulee.
Maakuntatasolla näyttää Perussuomalaisissakin olevan maahanmuuttoon epäilevästi suhtautuvia.
Hmm, voimavaran lisääminen kortistoon on aika optimistista sijoittamista "tulevaisuuteen". Vaasa näyttää mallia veneen oikeaoppisessa ja nopeassa upottamisessa.
Quote from: Sivusta seuraaja on 24.11.2009, 08:49:15
Katsos vain kun on julkaistu väärä mielipidekin välillä. Saa nähdä minkälaisia vastakommentteja lähipäivinä tulee.
Niitä ei tule. vastavänkääjät pitäytyvät "no comments"-linjalla. He yrittävät vaieta keskustelun kuoliaaksi.
Tämä Karin piirros on edelleen osu-ja-uppos.
http://img125.imageshack.us/img125/3649/kari4js5.png
Jonnekin ne pakolaise on kumminki pistettevä. Ei kai Vaasa aio heittää heitä naapurin riemuksi?