Ryhmien osuudet ryöstörikoksista vuonna 2005: kantaväestö: 50 %, romanit 18 %, somalit 12 %, ja neljänneksi suurimpana ryhmänä Afrikasta peräisin olevat maahanmuuttajat 5 %.
http://www.optula.om.fi/uploads/3jiava_1.pdf
"Eri kansalaisuusryhmien rikosten määrää osoittava suhdeluku ja eri kansallisuuksien keskinäinen järjestys näyttävät pysyvän vuodesta toiseen melko samanlaisina."
http://www.optula.om.fi/uploads/nul786y.pdf s.4
Ensimmäiset romanit tulivat Suomeen 1500-luvun paikkeilla. Jos tarkastellaan romaneita ryhmänä, heidän keskimääräinen menestyminen ei ole ollut kovin hääppöistä. Työttömyys- ja rikollisuusaste on korkea valtaväestöön verrattuna. Syitä tähän on varmasti monia, mutta tätä tosiasiaa mikään seikka ei silti syrjäytä.
Nyt näyttäisi, että monilla maahanmuuttajaryhmillä on samoja ongelmia kuin romaneillakin. Merkittävä eroavaisuus romaneihin on, että heitä tulee koko ajan lisää, ja he saavat paljon lapsia.
Ajatellaanpa tilannetta vaikkapa 100 vuoden päähän. Mitä tapahtuu, jos rikosten yliedustus suhteessa väkilukuun pysyy vakiona vuodesta toiseen ja etnisten ryhmien lukumäärä on moninkymmenkertaistunut? Mitä tapahtuu, kun samojen ryhmien työttömyys pysyy 50 % tienoilla vuosi vuoden perään? Meillä on silloin merkittävä vähemmistö ihmisiä, jotka ovat syrjäytyneet yhteiskunnasta.
Mitä pitäisi tehdä?
Puheet ovat kauniita, otetaan mukamas oppia Ruotsin virheistä, mutta mitään ei silti tapahdu käytännössä. Itse näen, että ainut vaihtoehto on rajoittaa humanitäärisen maahanmuuton volyymiä.
Quote from: control on 16.11.2009, 17:51:23
QuoteMitä pitäisi tehdä?
Hommaforumilla ei varmaankaan saa puhua mitään etnisestä puhdistuksesta ilman banneja
Vahinko sinänsä. Kuitenkin erittäin realistinen ja käyttökelpoinen ratkaisu.
Eiku venaas. Mitenkäs se nyt meni..?
Quote from: Kaptah on 16.11.2009, 18:02:52

Kääntäen ja laajentaen, keksiikö kukaan sellaista argumenttia että maailma olisi huonompi paikka jos muslimeita ja afrikkalaisia ei olisi?
Liisääntyisikö konfliktit?
Hidastuisiko tieteen kehitys?
Heikkenisikö ihmisoikeudet, vähenisikö niiden noudattaminen, arvostaminen?
Heikentyisikö demokratia ja sananvapaus?
Vähenisikö maapallon reurssien riittävyys?
Heikentäisikö se kestävää kehitystä?
Quote from: Viinankylväjä on 16.11.2009, 15:18:06
Ryhmien osuudet ryöstörikoksista vuonna 2005: kantaväestö: 50 %, romanit 18 %, somalit 12 %, ja neljänneksi suurimpana ryhmänä Afrikasta peräisin olevat maahanmuuttajat 5 %.
http://www.optula.om.fi/uploads/3jiava_1.pdf
Heti alkuun kannattis vaihtaa noi suhteellisiksi.
Quote from: nabla on 16.11.2009, 18:17:33

Tuossa on sinänsä perää. Samalla logiikalla kuitenkin maailma olisi vielä parempi paikka, jos kaikki laiskat, tyhmät, saamattomat, lihavat, rumat ja muuta vastaavaa ihmiset lakkaisivat olemasta.
Quote from: Kaptah on 16.11.2009, 18:43:20

Ohikiitävä välähdys;
ikävää että meillä on lääketiede, nykyteknologia ja "sivistys", tuo kaiken pahan alku ja juuri...
Quote from: antero on 16.11.2009, 18:32:49
Heti alkuun kannattis vaihtaa noi suhteellisiksi.
Tai sitten absoluuttiseksi määräksi. Kun esimerkiksi somaleiden määrä viisinkertaistuu, niin heidän tekemiensä rikoksiensa absoluuttinen määrä viisinkertaistuu myös. Toivottavasti olen väärässä...
Quote from: control on 16.11.2009, 17:51:23
QuoteMitä pitäisi tehdä?
Hommaforumilla ei varmaankaan saa puhua mitään etnisestä puhdistuksesta ilman banneja
Sellaisesta ei saa puhua missään muuallakaan foorumilla kun joukkotuhonta ja sen suunnittelu on suomen lain mukaan rangaistavaa.
Tanskassahan suunnittelevat maksavansa 100,000 kruunua (13,500 euroa), jokaiselle ei-integroituneelle maahanmuuttajalla joka muuttaa takaisin kotimaahansa.
Eli kunhan Suomi ensin ottaa maahan 50,000 turvapaikanhakijaa ja sitten huomataan etteivät he sopeudukaan, niin tarjotaan kaikille 13,500 euron poismuuttoraha. Eihän tuo maksa kuin 675 miljoonaa euroa (plus tietysti heidän Suomessa asuessaan saamansa tulonsiirrot, terveydenhoito ja muut palvelut).
Toki tässä suunnitelmassa on se huono puoli, että kun 15 hengen perhe lennätetään täysin kustannetun kolmen vuoden Suomessa lomailun jälkeen takaisin kotimaahansa 202,500 euron rahasäkin kanssa, niin voi olla että uusia tulijoita löytyy taas jostain syystä moninkertainen määrä lisää.
Quote from: Kaptah on 16.11.2009, 18:43:20
Quote from: nabla on 16.11.2009, 18:17:33
Kääntäen ja laajentaen, keksiikö kukaan sellaista argumenttia että maailma olisi huonompi paikka jos muslimeita ja afrikkalaisia ei olisi?
Liisääntyisikö konfliktit?
Hidastuisiko tieteen kehitys?
Heikkenisikö ihmisoikeudet, vähenisikö niiden noudattaminen, arvostaminen?
Heikentyisikö demokratia ja sananvapaus?
Vähenisikö maapallon reurssien riittävyys?
Heikentäisikö se kestävää kehitystä?
Tuossa on sinänsä perää. Samalla logiikalla kuitenkin maailma olisi vielä parempi paikka, jos kaikki laiskat, tyhmät, saamattomat, lihavat, rumat ja muuta vastaavaa ihmiset lakkaisivat olemasta.
Minä ja tilastollisesti suurin osa länsimaalaisista, pyrimme vastaamaan/huolehtimaan
laiskasta, tyhmästä, saamattomattomasta, lihavasta, ja vieläpä rumasta lapsestamme. Luomamme länsimainen yhteiskunta on mahdollistanut sellaiset varat/resurssit että se on mahdollista. Jos vanhempien panos ei riitä(oli sitä ollut tai ei), järjestelmämme pitää heidät hengssä(ehkäpä jopa liian leveästi). Pointti on se, että he ovat meidän oma ongelma joten me itse hoidamme/vastaamme heistä, emme lähetä heitä muiden ongelmaksi.
Eri asia on se, että tilastollisesti muslimit ja afrikkalaiset eivät voi sopeutua länsimaiseen yhteiskuntaan. Henkinen ja kulttuurillinen kapasiteetti ei riitä siihen.
Provokatiivinen ja ei-tietellinen mutta sitäkin intuitiivisempi esimerkki tästä oli mm. Tehrouxin seikkailut Killadelphiassa ja Johannesburgissa.
Yleinen tosiasia on se, että missä on paljon(oikeastaa suuri tiheys) afrikkalaisia tai muslimeita on myös paljon ongelmia. Onko ensimmäistäkään toimivaan neekerivaltiota? Muslimivaltiota? Muslimivaltioiden kohdalla valtion hyvyyttää nostaa, biasoi, öljyvarat.
Tähän on lisättävä, luonnollisesti yhteiskunnan hyvyysmittarina toimii meidän länsimainen demokraattinen yheiskunta, joka on käynyt kuussa ja kehittänyt gps:t. Mitä muutakaan voisi vertailukohtana käyttää...no, toisaalta neekereiden ongelmat ovat ainoastaan siellä missä he yrittävät harjoittaa länsimaisessa yhteiskunnassa elämistä joko omassa valtiossa tai valkoisten valtioissa.
Ei valkoisista eristyksissä olevilla heimoilla ole mitään hätää, siellä he elelevät onnellisesti tasapainossa luonnon ja yhteisönsä kanssa, ei liikakansoitusta, ei ghettoutumista.
Siis länsimainen tiedostavan vihervasemmiston mielestä täysin epäinhimillisissä oloissa.
Vielä, ongelmat ilmenevät vain kulttuurien rajapinnoilla(valkoisissa yhteiskunnissa) tai jos yritetään rakentaa vieraan kulttuurin yhteiskuntajärjestelmä(afrikan valtiot, korruptoituneet demokratioiden irvikuvat). Ei toimi. Muistaakseni nobelisti Watson sanoi myös jotkin tämän suuntaista ja sai potkut...
Ei tarvitse olla suuri tietäjä ennustaessa, että ongelmat tuleva vain lisääntymään. Ongelmat kasvavat pelkästään jo heidän lukumääränsä kasvun seurauksena. Afrikka/muslimimaat eivät kykene nykyistäkään väestöönsä kouluttamaan/elättämään ja tästä huolimatta he lisääntyvät kymmenillä miljoonilla joka vuosi. Ero keskiverto muslimin ja afrikkalaisen tieto/osaamistasossa verrattuna länsiserkkuunsa kasvaa kiihtyvästi.
Siis seurauksena on kiihtyvästi kasvava tieto/elintasokuilu, joka tekee neekeri/muslimin yhä arvottomammaksi länsimaisessa näkökulmassa. Enkä usko, että he voisivat siirtyä takaisin kakkamaja ja kamleikaravaani kulttuureihin kerran totuttuaan mersuihin ja kalashnikoveihin. Kuten Diamond sanoi, että 2050 ei voi oletta että 2mrd elättää 7mrd. On aivan selvä, että jotakin tasapainottavaa tulee tapahtumaan ennen tätä.
Mitä?
Quote from: control on 17.11.2009, 09:23:47
QuoteOn aivan selvä, että jotakin tasapainottavaa tulee tapahtumaan ennen tätä.
Kenties uusi Baxterin tai GlaxoSmithKleinen valmistama A-H1N1:stä tehokkaampi virus/bioase, jonka vastalääkkeeseen on varaa ainoastaan vauraimmilla länsimailla? Tai kenties tuon viruksen tarttuminen olisi riippuvainen henkilön geneettisistä ominaisuuksista... Toisaalta silloin lääkefirmat ei voisi tehdä voittoa.
Armeliain olisi hedelmällisyyten vaikuttava tauti. Sukupolvessa tai parissa ongelmaa ei enää olisi. Ikärakenteen vinoutuma myöhemmin aiheuttane kärsimystä. Kaikkea ei voi saada.
Vai on muka etninen puhdistus tuomittavaa? Sehän on koko ajan jo Suomessa käynnissä ja siinä puhdistuksen kohteena ovat suomalaiset: heidät ajetaan vähemmistöön omassa maassaan ja lopulta heitä ei enää ole. Eikä siihen tarvita kuin kymmenen sukupolvea.
KANSANMURHA ON JO TÄÄLLÄ.
Vikana on ennen muuta alhainen syntyvyys. Dollarin ostovoiman lähes tasainen heikkeneminen 30-luvulta lähtien on aiheuttanut sen, ettei mies yksin enää pysty tarjoamaan koko perheelle tyydyttävää elintasoa. Lisäksi feministiliike on saanut naiset tavoittelemaan uraa, ja postmodernistinen narsismi ja individualismi ja pohjaton kannustus oman edun ja tyydytyksen tavoitteluun ei yksinkertaisesti kannusta hankkimaan lapsia. Tällöin länsimainen kulttuuri tekee kollektiivisen itsemurhan.
Jokaiseen perheeseen pitäisi syntyä vähintään kaksi lasta ja risat, mutta tätä ei koeta enää velvollisuudeksi, vaan monessa tapauksessa pelkästään rasitteeksi, joka kenties estää pariskuntaa lähtemästä hemmottelulomille tai ostelemasta pelkästään itselleen kaikkia kivoja uusia leluja.
Quote from: control on 17.11.2009, 10:11:12

Sinusta meidän tulisi sietää kaiken maailman muslimien ja etnisten vähemmistöjen olo täällä ja helpomman ratkaisun sijaan pitäisi aloittaa joku synnytyskilpailu vain että pysyttäisiin enemmistönä ja näin tekohengitettäisiin jotain naurettavaa demokratiaa?
Ongelma ei ole suomalaisten liian pieni syntyvyys, vaan vähemmistöjen liian suuri syntyvyys.
Quote from: nabla on 16.11.2009, 18:17:33
Quote from: Kaptah on 16.11.2009, 18:02:52
Quote from: control on 16.11.2009, 17:51:23
QuoteMitä pitäisi tehdä?
Hommaforumilla ei varmaankaan saa puhua mitään etnisestä puhdistuksesta ilman banneja
Vahinko sinänsä. Kuitenkin erittäin realistinen ja käyttökelpoinen ratkaisu.
Eiku venaas. Mitenkäs se nyt meni..?
Kääntäen ja laajentaen, keksiikö kukaan sellaista argumenttia että maailma olisi huonompi paikka jos muslimeita ja afrikkalaisia ei olisi?
Liisääntyisikö konfliktit?
Hidastuisiko tieteen kehitys?
Heikkenisikö ihmisoikeudet, vähenisikö niiden noudattaminen, arvostaminen?
Heikentyisikö demokratia ja sananvapaus?
Vähenisikö maapallon reurssien riittävyys?
Heikentäisikö se kestävää kehitystä?
No, yleisesti nyt ainakin ollaan sitä mieltä että arabit/muslimit pitivät tieteen tallessa sen aikaan kun Eurooppalaiset polttivat noitia ja suomalaiset elelivät pitkin metsiä syöden käpyjä ja multaa yms.
http://en.wikipedia.org/wiki/Islamic_contributions_to_Medieval_Europe
Mitä muslimeihin muuten tulee niin heitä löytyy muualtakin kuin Arabimaista. Indonesia, Intia, Venäjä, Pakistan jne...ei nyt mitään mallivaltioita mutta en sanoisi täydellisiksi epäonnistumisiksikaan.
Muistaakseni myöskin Karibian mustaihoiset ovat USA:n parhaiten menestynyt siirtolaisryhmä.
Quote from: H.omma on 17.11.2009, 13:05:46
Quote from: control on 17.11.2009, 10:11:12
Vikana on ennen muuta alhainen syntyvyys. Dollarin ostovoiman lähes tasainen heikkeneminen 30-luvulta lähtien on aiheuttanut sen, ettei mies yksin enää pysty tarjoamaan koko perheelle tyydyttävää elintasoa. Lisäksi feministiliike on saanut naiset tavoittelemaan uraa, ja postmodernistinen narsismi ja individualismi ja pohjaton kannustus oman edun ja tyydytyksen tavoitteluun ei yksinkertaisesti kannusta hankkimaan lapsia. Tällöin länsimainen kulttuuri tekee kollektiivisen itsemurhan.
Jokaiseen perheeseen pitäisi syntyä vähintään kaksi lasta ja risat, mutta tätä ei koeta enää velvollisuudeksi, vaan monessa tapauksessa pelkästään rasitteeksi, joka kenties estää pariskuntaa lähtemästä hemmottelulomille tai ostelemasta pelkästään itselleen kaikkia kivoja uusia leluja.
Sinusta meidän tulisi sietää kaiken maailman muslimien ja etnisten vähemmistöjen olo täällä ja helpomman ratkaisun sijaan pitäisi aloittaa joku synnytyskilpailu vain että pysyttäisiin enemmistönä ja näin tekohengitettäisiin jotain naurettavaa demokratiaa?
Ongelma ei ole suomalaisten liian pieni syntyvyys, vaan vähemmistöjen liian suuri syntyvyys.
Olen hieman eri mieltä.
Lapissa on maksettu naisille synnytyspalkkioita. Miksei se toimisi laajemminkin. Lisäksi pitäisi lopetta teiniraskauksien tuomitseminen silloin kun tyttö on 16-vuotias. Se ei estä opiskelua ja työnsaantia nykyään.
Tosin näyttäisi olevan niin että vähemmistöille tarjotaan sitä positiivista syrjintää niin massiivisesti että lapsitehtailu kannattaa oli niin tai näin. On siis kyse
positiivisesta etnisestä puhdistuksesta valtiovallan suojeluksessa.
Jos syntyvyys on alle 2 per pariskunta, se johtaa ennenpitkää sukupuuttoon. Kyllähän se eläkepommi ennenpitkää tulee, ja jos syntyvyys olisi ollut isompi, eläkepommi-ongelmaa ei olisi. Nyt sen sijaan joudutaan paikkaamaan omien kansalaisten steriiliyttä tuomalla tänne porukkaa Somaliasta ja Iranista.
Ovatko näiden maahanmuuttajien mukanaan tuomat ongelmat siis maahanmuuttajien syytä, vai meidän syytä koska aiheutamme sen itsellemme.
Quote from: control on 17.11.2009, 13:30:25

No tietenkin voidaan sanoa, että eihän meidän olisi tarpeellista ottaa tänne väenpaljoutta sellaisista kulttuureista, joiden integroituminen yhteiskuntaamme tapahtuu vain suurpään villeimmissä utopioissa.
Eläkepommi-sukupolvi kuolee myös joskus pois, ja sitten ollaan taas tasoissa.
Ja miten tänne on muka pakko rahjata neekereitä ja kamelikuskeja paikkaamaan "steriiliyttä"?
Quote from: control on 17.11.2009, 13:30:25
Jos syntyvyys on alle 2 per pariskunta, se johtaa ennenpitkää sukupuuttoon. Kyllähän se eläkepommi ennenpitkää tulee, ja jos syntyvyys olisi ollut isompi, eläkepommi-ongelmaa ei olisi. Nyt sen sijaan joudutaan paikkaamaan omien kansalaisten steriiliyttä tuomalla tänne porukkaa Somaliasta ja Iranista.
Ovatko näiden maahanmuuttajien mukanaan tuomat ongelmat siis maahanmuuttajien syytä, vai meidän syytä koska aiheutamme sen itsellemme.
No tietenkin voidaan sanoa, että eihän meidän olisi tarpeellista ottaa tänne väenpaljoutta sellaisista kulttuureista, joiden integroituminen yhteiskuntaamme tapahtuu vain suurpään villeimmissä utopioissa.
Miten se eläkepommi tulee, jos syntyvyys on baut vakio/ laskee baut vakiosti? Ja ennen kaikkea; koska se eläkepommi tulee? Ja kuinka iso se on? Ja mitä se aiheuttaa? Ihanaa, väistämätöntä, eläkepommi?
Toki kuvioon voidaan ottaa myös nykyinen lääketeollisuus joka tekee puhdasta bisnestä venyttämällä ja vanuttamalla viimeisiä vuosia hamaan tulevaisuuteen.
Alkukantaisemmassa järjestelmässähän tuo syntyvyys on se ns eläkejärjestelmä.
No sanotaanko nyt näin että viimeisen 50 vuoden aikana on käsitys seksuaalisuudesta ja perheestä melkoisesti muuttunut? Vapaata seksiä, e-pillereitä, seksivalistusta 9-vuotiaille jne. Varmasti tuon "eläkepommin" savupilvi laskeutuu siinä vaiheessa kun vanhukset kuolevat nälkään ilman hoitoa, mutta se lienee joidenkin mielestä hieman epäinhimillistä. En tosin jaksa uskoa että Abdullahit ja Hasanit tulevatkaan tänne hoitamaan vanhuksiamme, mutta se en ole minä, joka sen esittää ratkaisuksi. Pohdiskelen niitä syitä, jotka johtavat näihin ratkaisuihin, ja syitä nykyisiin ongelmiin.
Quote from: control on 17.11.2009, 14:45:37
No sanotaanko nyt näin että viimeisen 50 vuoden aikana on käsitys seksuaalisuudesta ja perheestä melkoisesti muuttunut? Vapaata seksiä, e-pillereitä, seksivalistusta 9-vuotiaille jne. Varmasti tuon "eläkepommin" savupilvi laskeutuu siinä vaiheessa kun vanhukset kuolevat nälkään ilman hoitoa, mutta se lienee joidenkin mielestä hieman epäinhimillistä. En tosin jaksa uskoa että Abdullahit ja Hasanit tulevatkaan tänne hoitamaan vanhuksiamme, mutta se en ole minä, joka sen esittää ratkaisuksi. Pohdiskelen niitä syitä, jotka johtavat näihin ratkaisuihin.
Ok, eli eläkepommi! menee samaan sarjaan kuin työvoimapula!, suomi tarvitsee maahanmuuttajia! jne...
En varsinaisesti ole mikään väestötutkija tai tilastotieteilijä, voihan se olla että jotenkin salamyhkäisesti väestö ei olekaan ikääntynyttä ja että valde maksaa kaikille ruhtinaalliset eläkkeet, vaikkei kukaan olekaan töissä. Jos kuitenkin luet aikaisempia viestejäni niin huomaat etten ole mokuttaja, olen itseasiassa Hard Core Nuiva (tm), jotkut voisivat jopa lähes aiheettomasti rasistiksi kutsua.
Mutta tuskin tulee kenellekään yllätyksenä, että kaikki vähänkin maahanmuuttoa puolustavat tai suomalaisia syyllistävät argumentit lytätään täällä. Kenties edes yksi klassinen MoKu-fraasi pitää sisällään hyppysellisen totuutta, vaikka se pahalta tuntuisikin?
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2009/11/elakemenojen_osuus_kasvaa_nopeasti_1164295.html?origin=rss
Quote from: control on 17.11.2009, 15:05:12

"Viime vuonna eläkemenojen osuus bruttokansantuotteesta oli 11 prosenttia, mutta 20 vuoden kuluttua jo 14-15 prosenttia."
Siinäpä eläkePOMMMIa kerrakseen. :P 3-4% lisää bkt:stä, omg omg, pelastusveneet! maahanmuuttajat! halp!
Quote from: Viinankylväjä on 16.11.2009, 15:18:06
Ryhmien osuudet ryöstörikoksista vuonna 2005: kantaväestö: 50 %, romanit 18 %, somalit 12 %, ja neljänneksi suurimpana ryhmänä Afrikasta peräisin olevat maahanmuuttajat 5 %.
http://www.optula.om.fi/uploads/3jiava_1.pdf
Tämäpä on mielenkiintoinen lähde, en ole ennen törmänyyt romaneja koskeviin rikoslukuihin. Heistähän lähes kaikki on Suomen kansalaisia, joten olen ollut siinä uskossa ettei Suomen kansalaiten tekemiä rikoksia voi etnisen alkuperän mukaan eritellä.
Tietääkö olisiko tuosta saatavissa jostain tarkempaa tietoa? Pitäisikö tilata tuo koko tutkimus, näyttää maksavan 15€ + ALV.
Väistämättömiä... suuret ikäluokat, eläkepommi, työvoimapula, huoltosuhde, muhamettilaistuminen, afrikkalaistuminen, niin väistämätöntä.(my ass)
Voi kun saisimme tilaisuuden antaa sakinhivutusta niille ketkä noita termejä keksii. Ennustan että olen hampaaton vuoden sisällä koska olen purrut hammasta koska en ole muutakaan pystynyt tekemään. Taidan touhuta hammassuojat ja nyrkkeilysäkin kellariin.
Eino P sen sanoi: KANSANMURHA on täällä. Me katoamme kartalta eräs päivä, that´s a fact. Se ei ole väistämätöntä. Se on ainoastaan poliitikkojen keksimä kuningasidea. Siitä tulikin mieleeni ettei vain näin käynyt myös Inka ja Maya kulttuureille? Jospa ne yrittivät integroida loisia yhteiskuntaansa niin katosivat kaikki? Jos Suomesta katoaa alkuperäinen väestö katoaa täältä myös kaikki muutkin koska ei tällaista lumen ja jään täyttämää maata kukaan arabi eikä afrikkalainen pysty asuttamaan itsekseen. Jos nyt me suomalaiset lähtisimme kaikki pois ja antaisimme 10 miljoonan somalin asuttaa maa niin kohta somalit olisivat pakolaisina Suomesta Afrikkaan.
Kohta etelästä saapuneet keksivät tämän eläkeputki ajatuksen. Nouseekohan ne eläkemenot?
Quote from: juuso_s on 17.11.2009, 15:42:07
Quote from: Viinankylväjä on 16.11.2009, 15:18:06
Ryhmien osuudet ryöstörikoksista vuonna 2005: kantaväestö: 50 %, romanit 18 %, somalit 12 %, ja neljänneksi suurimpana ryhmänä Afrikasta peräisin olevat maahanmuuttajat 5 %.
http://www.optula.om.fi/uploads/3jiava_1.pdf
Tämäpä on mielenkiintoinen lähde, en ole ennen törmänyyt romaneja koskeviin rikoslukuihin. Heistähän lähes kaikki on Suomen kansalaisia, joten olen ollut siinä uskossa ettei Suomen kansalaiten tekemiä rikoksia voi etnisen alkuperän mukaan eritellä.
Tietääkö olisiko tuosta saatavissa jostain tarkempaa tietoa? Pitäisikö tilata tuo koko tutkimus, näyttää maksavan 15€ + ALV.
http://www.optula.om.fi/42469.htm
http://www.optula.om.fi/uploads/gtdiy5wfbcaf939.pdf
Poliisit (kuten arvata olisi voinut) luokittelevat muillakin kriteeleillä kuin passin kannen mukaan. Ilmeisesti näistä tiedoista myös kootaan tilastoja, vaikkei niitä usein julkisuudessa näykään.
Quote from: juuso_s on 17.11.2009, 15:42:07
Quote from: Viinankylväjä on 16.11.2009, 15:18:06
Ryhmien osuudet ryöstörikoksista vuonna 2005: kantaväestö: 50 %, romanit 18 %, somalit 12 %, ja neljänneksi suurimpana ryhmänä Afrikasta peräisin olevat maahanmuuttajat 5 %.
http://www.optula.om.fi/uploads/3jiava_1.pdf
Tämäpä on mielenkiintoinen lähde, en ole ennen törmänyyt romaneja koskeviin rikoslukuihin. Heistähän lähes kaikki on Suomen kansalaisia, joten olen ollut siinä uskossa ettei Suomen kansalaiten tekemiä rikoksia voi etnisen alkuperän mukaan eritellä.
Niin minäkin luulin. Usassahan tilastoidaan rikokset kaiken mahdollisen mukaan, mutta täällä se olisi tietysti rasismia.
Romaneja on Suomessa muuten noin 10 000 --> 0,02 % väestöstä, eli he tekivät suhteessa väkilukuunsa semmoset 90 kertaa enemmän ryöstöjä. Aika mielenkiintoista, etten sanoisi. Optulan tilastossa sanottiin, että aktiivirikolliset nostavat ryhmien osuutta, sillä sama henkilö voi tehdä useamman ryöstön. Eikö suomalaiset aktiivirikolliset tee useita ryöstöjä? Helpottaako se ryöstön uhria yhtään, että tekijä olikin aktiivirikollinen?
Kuten sanoin aiemmin, 50 % vähemmän mamuja --> 50 % vähemmän heidän tekemiään rikoksia. Tähän voisi tietysti joku nokkela kaveri sanoa, että jos Suomessa ei asuisi kukaan, niin ei olisi rikoksiakaan.