Jopas jotain! Ensimmäinen maahanmuuttokriittinen kirjoitus pääsi Kemissä lehteen.
Toivottavasti alkaa kelkka täälläkinpäin kääntymään.
Turvapaikkabuumi!
Suomesta on tulossa tilastojenvalossa turvapaikanhakijoiden toivemaa. Hakijoiden
määrä on kasvanutviime vuosina räjähdysmäisesti.
Vuonna 2007 Suomeen tuli 1 500 turvapaikanhakijaa. Vuonna 2008 hakijoita oli 4 000 ja tänä vuonna hakijoiden määrä saattaa nousta 6 000:een.
Paineet kohdistuvat vastaanottokeskuksiin ja vastaanottoviranomaisiin.
Nykyisen virtauksen jatkuessa tarvitaan 40-50 uutta vastaanottokeskusta jo lähiaikoina.
Vastaanotto vaatii myös henkilöresurssien lisäämistä.
Tämä kohdistuu myös poliisivoimiin, jolle
toimiala on perinteisistä tehtävistä poikkeava.
Voidaankin kysyä, heikentääkö tämä rekrytointi jo
kansalaisten turvallisuutta?
Erityistä Suomen pakolaispolitiikassa on se, että suurin
osa hakijoista on saanut turvapaikan tai oleskeluluvan
jo muualta Euroopasta!
Perusteena voidaan pitää sitä, että Suomessa käteisenä
maksettava toimeentulotuki on Euroopan korkein.
Meillä tuki on noin 400 euroa kuukaudessa, kun se
keskimäärin Euroopassa on noin 40 euroa!
Ero selittyy sillä, että useassa maassa on
käytössä ruoka- ja vaatekupongit, jotka vähentävät kokonaismenoja
ja myös houkuttelevuutta. On otettava huomioon lisäksi
se, että asuminen ja terveydenhuolto on meillä
ilmaista. Asiantuntijan mukaan ongelma poistuisi lainsäädäntöä
muuttamalla.
Ei ole ihme, ettei ns. maahanmuuttajia nähdä EU:n
ruokapakettijonoissa. Kun heidän tilannettaan verrataan
peruspäivärahalla, kansaneläkkeen perusosalla ja opintotuella toimeentuleviin
kansalaisiin, sitä ei voi moittia huonoksi.
Esimerkiksi kansaneläkkeen perusosa on noin 500
euroa kuukaudessa. Opiskelija rimpuilee vielä pienemmällä kuukausirahalla.
Kaiken kaikkiaan maahanmuuttopolitiikkaa tulisi muuttaa harkitsevampaan
suuntaan, vaikka maahanmuuttoministeri ajaakin toista linjaa.
Hänen esityksensä mukaan kunnat tulisi pakottaa
vastaanottamaan ns. maahanmuuttajia.
Näinkö jatketaan?
Pentti Heikkinen
http://www.lounaislappi.fi/nettilehti.php (lehti 05.11.2009 ja sivu 4)
ilmeisesti HOMMA edistyy :D
Kitinä edistyy ja invaasio pahenee.
padoilla on tapana ritistä, ratista ja halkeilla ennen kuin ne murtuvat.
Ei niitä rikastuttajia tosiaan siel leipäjonoissa näkynyt, kun siellä joskus kävin. Eihän niitten tartte.
Mitenkä saisin nämä kymmenet ihmiset, jotka tunnen kiinnostumaan maahanmuuttopolitiikasta tai yleensäkin esim hommasta ja M 2011? Yleensä kun olen "agiteerannut" niin vastaukset tyyliin "samaa paskaa eri paketissa" ja "niinhän ne puhuu, omaa etu ajavat". Tietysti, kun oma elämä on monella henkiin jäämis taistelua perheen elättämisestä ym niin tietyn passivisuuden tajuaa, joka tajuaa.
No, muutama nimi on kerätty kannattajakorttiin. Ois suotavaa, että ne M 2011 nettisivut aukeaisivat piakkoin kysyntää on ollut.