Hommaforum Testi

HOMMAN KESKUSTELU => Kylänraitti => Topic started by: rähmis on 18.10.2009, 11:19:59

Title: 2009-10-18 HS: Espoo kehotti asunnotonta miestä muuttamaan Helsinkiin
Post by: rähmis on 18.10.2009, 11:19:59
Parikymmentä vuotta kaduilla ja tukiasunnoissa asunut Iivari lämmitteli käsiään Asunnottomien yön tapahtumassa Helsingin Hakaniemen torilla lauantai-iltana. Hän ihmettelee espoolaisten asunnottomien tyrkkimistä Helsinkiin. "Eihän siinä ole mitään järkeä. Täällä on hankaluuksia järjestää asuntoja muillekin."

Ensin avataan poste restante -osoite.

Helsingin Albertinkadun maistraatissa kirjaudutaan helsinkiläiseksi ja lähdetään Kallioon Toiselle linjalle.

Asunnottomien sosiaalipalveluista kyllä järjestyy paikka tilapäismajoitukseen.

Espoon seurakuntien diakoni kertoo saaneensa tällaiset ohjeet Espoon sosiaaliviranomaisilta 29. syyskuuta. Diakoni etsi apua espoolaismiehelle, joka oli ollut viimeiset kolme viikkoa kadulla.

Mies pyysi ensin apua kirkolta, mutta sillä ei ollut tarjota yösijaa. Diakoni soitti kaupungin kriisipäivystykseen, josta todettiin, ettei asia kuulu heille. Soita sosiaalitoimistoon, diakonia ohjattiin.

Siellä turhautunut sosiaalityöntekijä totesi, ettei Espoolla ole mitään, mitä tarjota.

"Kun teille diakoniatoimistoon tulee noita vaeltelevia ihmisiä, joilla ei ole mitään paikkaa, käskekää ne Helsinkiin", sosiaalityöntekijä oli sanonut.

Hesari (http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/1135250114828)
Title: Vs: 2009-10-18 HS: Espoo kehotti asunnotonta miestä muuttamaan Helsinkiin
Post by: Simo Hankaniemi on 19.10.2009, 16:59:29
Pummilla oli liian vaalea ihonväri, eikä ilmeisesti osannut edes olla röyhkeä ja väkivaltainen. Rikkaammat kulttuurit hallitsevat pummaamisenkin ihan eri tavalla. Miten paljon suomalaisilla onkaan opittavaa!
Title: Vs: 2009-10-18 HS: Espoo kehotti asunnotonta miestä muuttamaan Helsinkiin
Post by: rankka on 19.10.2009, 17:15:42
http://evl.fi/EVLUutiset.nsf/Documents/000B412FE4B951D6C225764900464E15?OpenDocument&lang=FI

"Kirkon keskusrahasto myi yhteensä 570 vuokra-asuntoa Vantaalta ja Espoosta SATO:lle."

Siinä pureskeltavaa keskusteluun.
Title: Vs: 2009-10-18 HS: Espoo kehotti asunnotonta miestä muuttamaan Helsinkiin
Post by: Äänestäjä on 19.10.2009, 17:21:49
Eikö tällaisten henkilöiden kannattaisi hukata passinsa ja muut henkilöpaperinsa ja hakea turvapaikkaa?

Asunto ja toimeentulo olisi taattu useaksi vuodeksi.

Väittäisi vaan pokkana, että on kotoisin vaikkapa Ambomaalta.
Title: Vs: 2009-10-18 HS: Espoo kehotti asunnotonta miestä muuttamaan Helsinkiin
Post by: Uljanov on 19.10.2009, 17:35:35
Quote from: Äänestäjä on 19.10.2009, 17:21:49
Eikö tällaisten henkilöiden kannattaisi hukata passinsa ja muut henkilöpaperinsa ja hakea turvapaikkaa?

Asunto ja toimeentulo olisi taattu useaksi vuodeksi.

Väittäisi vaan pokkana, että on kotoisin vaikkapa Ambomaalta.

hmm... jos tällaisen väitteen esittäisi selvällä suomella, olisiko viranomainen silti velvollinen tutkimaan tapauksen normaalin prosessin mukaisesti? Tietääkö joku?
Title: Vs: 2009-10-18 HS: Espoo kehotti asunnotonta miestä muuttamaan Helsinkiin
Post by: Äänestäjä on 19.10.2009, 20:33:46
Quote from: Uljanov on 19.10.2009, 17:35:35

Tutkivathan ne bulgarialaisten ja romanialaistenkin turvapaikanhakemukset.
Title: Vs: 2009-10-18 HS: Espoo kehotti asunnotonta miestä muuttamaan Helsinkiin
Post by: Virkamies on 20.10.2009, 08:26:38
Quote from: Uljanov on 19.10.2009, 17:35:35
Quote from: Äänestäjä on 19.10.2009, 17:21:49
Eikö tällaisten henkilöiden kannattaisi hukata passinsa ja muut henkilöpaperinsa ja hakea turvapaikkaa?

Asunto ja toimeentulo olisi taattu useaksi vuodeksi.

Väittäisi vaan pokkana, että on kotoisin vaikkapa Ambomaalta.

hmm... jos tällaisen väitteen esittäisi selvällä suomella, olisiko viranomainen silti velvollinen tutkimaan tapauksen normaalin prosessin mukaisesti? Tietääkö joku?

QuoteUlkomaalaislaki 30.4.2004/301

101 §
Ilmeisen perusteeton hakemus

Hakemus voidaan hylätä ilmeisen perusteettomana, jos:

1) perusteeksi ei ole esitetty 87 §:n 1 momentissa tai 88 §:n 1 momentissa mainittuja taikka muita sellaisia perusteita, jotka liittyvät palautuskieltoihin, tai esitetyt väitteet ovat selvästi epäuskottavia;

2) hakijan ilmeisenä tarkoituksena on käyttää väärin turvapaikkamenettelyä:

a) antamalla hakemuksen ratkaisemisen kannalta keskeisistä seikoista tahallaan vääriä, harhaanjohtavia tai puutteellisia tietoja;

b) esittämällä väärennettyjä asiakirjoja ilman hyväksyttävää syytä;

c) vaikeuttamalla muulla vilpillisellä tavalla hakemuksensa perusteiden selvittämistä; tai

d) tekemällä hakemuksen maasta poistamismenettelyn käynnistyttyä pitkittääkseen perusteetta maassa oleskeluaan; taikka

3) hakija on saapunut turvallisesta turvapaikka- tai alkuperämaasta, jonne hänet voidaan palauttaa, ja Maahanmuuttovirasto ei painavasta syystä ole voinut ratkaista hakemusta 104 §:ssä säädetyn ajan kuluessa. (9.11.2007/973)

http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2004/20040301

Alleviivaus minun.
Title: Vs: 2009-10-18 HS: Espoo kehotti asunnotonta miestä muuttamaan Helsinkiin
Post by: mikkoR on 20.10.2009, 10:16:15
Hakemus voidaan hylätä ilmeisen perusteettomana, jos:

1) perusteeksi ei ole esitetty 87 §:n 1 momentissa tai 88 §:n 1 momentissa mainittuja taikka muita sellaisia perusteita, jotka liittyvät palautuskieltoihin, tai esitetyt väitteet ovat selvästi epäuskottavia;

2) hakijan ilmeisenä tarkoituksena on käyttää väärin turvapaikkamenettelyä:

Eikös tuolla perusteella pitäisi vähintään puolet näistä varsinaisistakin poistaa nopeasti maasta?
Title: Vs: 2009-10-18 HS: Espoo kehotti asunnotonta miestä muuttamaan Helsinkiin
Post by: Virkamies on 20.10.2009, 11:09:36
Quote from: mikkoR on 20.10.2009, 10:16:15
Eikös tuolla perusteella pitäisi vähintään puolet näistä varsinaisistakin poistaa nopeasti maasta?

Koska jos Seppo, ylipuistokemisti ja mr. Tokoinranta -96, kertoo poliisille savoksi vääntäen ashylum ashylum perkele, niin johtopäätösten teko hakemusta vastaanottavalta viranomaiselta kestää hieman vähemmän kuin miehestä, josta ei ole oikein mitään merkintää missään aikakirjoissa ja näyttää hieman eksoottisemmalta. "Varsinaisisten" hakemuksista torpataan kohtuullinen osa, mutta käsittely kestää pidempään.

Title: Vs: 2009-10-18 HS: Espoo kehotti asunnotonta miestä muuttamaan Helsinkiin
Post by: Roope on 20.10.2009, 11:11:09
QuoteTurvapaikkapäätösten keskimääräiset käsittelyajat 1.1.-30.9.2009

Nopeutettu menettely - Ilmeisen perusteeton: 93 vrk
Toteutuneet keskimääräiset käsittelyajat 2009 (http://www.migri.fi/download.asp?id=K%C3%A4sittelyajat+2009;1482;%7B1F8BBB5F-237A-4037-8517-66C95A2E629B%7D)

Ja tämä on pelkkä hakemuksen käsittelyaika Maahanmuuttovirastossa, ei hakijan maassaoloaika. Suomalaisen kohdalla tosin luultavasti toteutuisi turvallinen alkuperämaa, jolloin keskimääräinen käsittelyaika olisi "vain" 26 vuorokautta.
Title: Vs: 2009-10-18 HS: Espoo kehotti asunnotonta miestä muuttamaan Helsinkiin
Post by: Iloveallpeople on 20.10.2009, 11:25:30
No kyllähän tuolla n. kuukaudella jo kylmimmäksi ajaksi saisi katon päänsä päälle, kun talveksi vankilaankaan ei tahdo nykyään kovin helposti päästä, ja rikosrekisteri ei ole muutenkaan kiva.

+ toimenpiteen voi uusia heti kun päätös edellisestä hakemuksesta on tullut.
Title: Vs: 2009-10-18 HS: Espoo kehotti asunnotonta miestä muuttamaan Helsinkiin
Post by: juuso_s on 20.10.2009, 18:21:48
Usein kysytään miksi näille asunnottomille ei löydy asuntoa vaikka pakolaisillekin heti löytyy.

Jokainen asunnoton saa varmasti kotikunnan sosiaalitoimistosta jonkinlaisen majapaikan, mutta ongelmana on usein se että asunnoton haluaa oleskella jossain muualla kuin missä kotikuntansa on. Tällöin häntä pyydetään kääntymään kotikuntansa puoleen. Kunnat eivät tietenkään haluaisi asunnottomia ottaa asukkaikseen. Moniongelmaisten ja joskus jopa lukutaidottomien asunnottomien on vaikea pitää oikeuksistaan kiinni. Ryyppyporukat vetävät asunnottomia PK-seudulle ja erityisesti Helsinkiin. PK-seudun kunnat joutuvat maksumieheksi.