Tämä oli metka :D
Boldattu namuimmat ilmaisut:
Lähde: Uusi Suomi / STT
Suomenruotsalaisten suhtautuminen maahanmuuttajiin ja ulkomaalaisiin on paljastunut ristiriitaiseksi.
Suomenruotsalaiset kertovat suhtautuvansa valtaväestöä myönteisemmin työperäiseen maahanmuuttoon ja ulkomaalaisiin. Ero käy ilmi kahdesta tänä vuonna tehdystä asennetutkimuksesta.
Kieliryhmien ero on suurin kannassa ulkomaalaisten maahanmuuttoon. Kolme neljästä ruotsinkielisestä katsoo, että ulkomaalaisten lisääntyvä muutto Suomeen tuo maahamme hyödyllisiä kansainvälisiä vaikutteita. Koko väestöstä tuota mieltä on harvempi kuin joka toinen.
Ristiriitaista ajatuspaja Magman tutkimuksessa on se, että myönteisistä asenteistaan huolimatta suomenruotsalaiset eivät halua runsaasti ulkomaalaisia kotikulmilleen.
–Suomenruotsalaiset eivät näytä hyväksyvän sitä, että ulkomaalaisten osuus kotikaupungin tai -kylän väestöstä ylittää kymmenen prosenttia. Karkeasti ottaen voi sanoa, että korkeintaan joka kymmenes naapurimme saa olla värillinen, arvioi Magman johtaja Nils-Erik Forsgård.Magman tutkimusvastaava Björn Sundell puolestaan muotoilee, että suomenruotsalaiset ovat teoriassa avoimempia muulle maailmalle kuin valtaväestö.
–Lisäksi voi sanoa, että ruotsinkieliset naiset suhtautuvat pakolaisiin myönteisemmin kuin kieliryhmänsä miehet.
Boldaukset allekirjoittaneen

–Suomenruotsalaiset eivät näytä hyväksyvän sitä, että ulkomaalaisten osuus kotikaupungin tai -kylän väestöstä ylittää kymmenen prosenttia. Karkeasti ottaen voi sanoa, että korkeintaan joka kymmenes naapurimme saa olla värillinen, arvioi Magman johtaja Nils-Erik Forsgård.
Magman tutkimusvastaava Björn Sundell puolestaan muotoilee, että suomenruotsalaiset ovat teoriassa avoimempia muulle maailmalle kuin valtaväestö.
–Lisäksi voi sanoa, että ruotsinkieliset naiset suhtautuvat pakolaisiin myönteisemmin kuin kieliryhmänsä miehet.
STT Uusi Suomi
magma on taas tukitkiskellut kaikkia asioita.
Monikulttuurisuus ja kansainvälisyys ovat hienoja asioita niin kauan, kun niitä voi vaatia toisilta.
Eli mamut ovat ihQuja kunhan ne vaan pysyvät pääosin siellä suomalaisten kaupungeissa. Tyypillistä kauimmaisen rakkautta: tykätään niin kauan kun annostusta voidaan itse säädellä sopivan mittaiseksi.
Mitäs "ristiriitaista" tuossa nyt on? Perinteistä NIMBY-meininkiä. Helppo se on "suvaita" kunhan ei mun naapuriin.
Voisiko tästä vetää jotain johtopäätöksiä? Niin suomalaiset kuin rantaruotsalaisetkaan eivät halua naapurustonsa muuttuvan maahanmuuttajaghetoksi. Silti pieni piiri roudaa lisää väkeä vaikka pakolla kumpienkin nurkille. Toteutuukohan tässä kansan tahto?
Niinpä. Ihan mukavaa kunhan eivät ihan naapuriin tuppaudu eikä tietenkään Ahvenanmaalle ollenkaan. ;D
En toivoisi mitään enemmän kuin sitä, että johonkin ruotsinkieliseen kaupunkiin Suomessa lätkäistäisiin todella iso pakolaiskeskus, jotta voisivat nauttia monikulttuurisuuden ihanan väreilevästä energiasta, jota he itse ovat tänne niin kovasti raahaamassa.
Voisi Thorsinkin suosio laskea Ahvenanmaalla, kun tuotaisiin 300 rikastajaa vilkastamaan katukuvaa.
Quote from: Shadow on 14.10.2009, 18:40:34

Kysymys kuuluukin: Jos suomenruotsalaiset ovat niin suvaitsevaisia niin mikseivät Ahvenanmaa ja ruotsinkieliset kunnat kinua kuorossa pakolaiskeskuksia ja turvapaikanhakijoita? Ne kun tuovat sitä rikkautta tullessaan. Ministeri
Thorsille esitettävä suora kysymys ja vaadittava suora vastaus.
Quote from: JPU on 14.10.2009, 18:32:00
Voisiko tästä vetää jotain johtopäätöksiä? Niin suomalaiset kuin rantaruotsalaisetkaan eivät halua naapurustonsa muuttuvan maahanmuuttajaghetoksi. Silti pieni piiri roudaa lisää väkeä vaikka pakolla kumpienkin nurkille. Toteutuukohan tässä kansan tahto?
Johtopäätös on seuraava: Suomenruotsalaiset eivät halua runsaasti ulkomaalaisia kotikulmilleen ja Suomen päättäjät ottavat huomioon tämän mielepiteen.Ja tekevät päätöksiä sen mukaan.
Suomalaiset eivät myöskään halua naapurustonsa muuttuvan maahanmuuttajaghetoksi (vai olenko väärässä)?
Ottaako maahanmuuttoministeri tai muut pakolais-kansanedustajat vakavasti huomioon suomalaisten näkemyksen?
Onpas se jotenkin paradoksaalista mitä kansaa ne edustaa?
Alistuminen jatkuu.
Quote from: Shadow on 14.10.2009, 18:40:34
En toivoisi mitään enemmän kuin sitä, että johonkin ruotsinkieliseen kaupunkiin Suomessa lätkäistäisiin todella iso pakolaiskeskus, jotta voisivat nauttia monikulttuurisuuden ihanan väreilevästä energiasta, jota he itse ovat tänne niin kovasti raahaamassa.
Voisi Thorsinkin suosio laskea Ahvenanmaalla, kun tuotaisiin 300 rikastajaa vilkastamaan katukuvaa.
Komppaan täysin. Pakolaiskeskus Ahvenanmaalle!
Quote from: Jouko on 14.10.2009, 19:04:47
Quote from: Shadow on 14.10.2009, 18:40:34
En toivoisi mitään enemmän kuin sitä, että johonkin ruotsinkieliseen kaupunkiin Suomessa lätkäistäisiin todella iso pakolaiskeskus, jotta voisivat nauttia monikulttuurisuuden ihanan väreilevästä energiasta, jota he itse ovat tänne niin kovasti raahaamassa.
Voisi Thorsinkin suosio laskea Ahvenanmaalla, kun tuotaisiin 300 rikastajaa vilkastamaan katukuvaa.
Kysymys kuuluukin: Jos suomenruotsalaiset ovat niin suvaitsevaisia niin mikseivät Ahvenanmaa ja ruotsinkieliset kunnat kinua kuorossa pakolaiskeskuksia ja turvapaikanhakijoita? Ne kun tuovat sitä rikkautta tullessaan. Ministeri Thorsille esitettävä suora kysymys ja vaadittava suora vastaus.
Vastaus kuuluu: Jo viime vuosituhannella RKP on yrittänyt kasvattaa ruotsikielisiä kuntia tekohengittämällä niitä maahanmuuttajilla.
Eli jo viime vuosituhannella RKP-kuntalaiset ovat saaneet maistaa rikastamisen ihanuutta, ja huomanneet sen täydeksi paskapuheeksi.
Täti Asteroid on sen verran vanha vatipää, että ei ole vielä huomannut 1900-luvun loppuneen, vaan jatkaa tälläkin hetkellä edelleen samaa paskapuhe&cusetuz-politiikkaa kuin 10-20 vuotta sitten.
Quote from: M. on 14.10.2009, 18:19:43
Eli mamut ovat ihQuja kunhan ne vaan pysyvät pääosin siellä suomalaisten kaupungeissa. Tyypillistä kauimmaisen rakkautta: tykätään niin kauan kun annostusta voidaan itse säädellä sopivan mittaiseksi.
Eipä tuo ihmeemmin keskiverto suvaitsijan ajatusmaailmasta poikkea ;D
Mamut ovat kivoja, jossain muualla kuin naapurissa. Näinhän suvaitsija mielessään ajattelee ja käytännössä myös toimii.
Pitäisköhän pistää RKP:n edustajille ystävällissävytteisiä kyselyjä siitä miksei ruotsinkielisillä alueilla vielä ole värinää ja kulttuurien rikkautta. Tai parempi kun pistäis suoraan Holmlundeille, eiköhän ne viimeistään jotain kivaa keksi. :D
Quote from: Ano Nyymi on 14.10.2009, 19:43:59
Quote from: M. on 14.10.2009, 18:19:43
Eli mamut ovat ihQuja kunhan ne vaan pysyvät pääosin siellä suomalaisten kaupungeissa. Tyypillistä kauimmaisen rakkautta: tykätään niin kauan kun annostusta voidaan itse säädellä sopivan mittaiseksi.
Eipä tuo ihmeemmin keskiverto suvaitsijan ajatusmaailmasta poikkea ;D
Mamut ovat kivoja, jossain muualla kuin naapurissa. Näinhän suvaitsija mielessään ajattelee ja käytännössä myös toimii.
Voitaisiin järjestää kampanja:
Ole suvaitsevainen ja ota kotiisi asumaan vähintään yksi mamu. Ja tietenkin omalla kustannuksella, koska se lisää rikkautta.
Luulenpa että osallistumisprosentti jäisi varsin alhaiseksi. :D
Onhan se kivaa. Stadin reissulla tuntuu, kun olisi ulkomailla. Stockalla pyöriessä voi ihmetellä kuinka monta eri kansallisuutta tulee vastaan. Pakoon pääsee kotikuntaan, jossa rikastumisaste on 0,4% väestöstä ja hekin ovat muutama virolainen duunari.
Arvatkaapas kummasta havainnosta oli televisiouutisissa juttua. Aivan oikein. Siitä että suomenruotsalaiset kertovat suhtautuvansa valtaväestöä myönteisemmin työperäiseen maahanmuuttoon ja ulkomaalaisiin. Samasta selvityksestä mainitsematta jäi televisiouutisissa, että suomenruotsalaiset eivät halua runsaasti ulkomaalaisia kotikulmilleen.
Nice.
Tehdään kyselu missä selvennetään ''hyötyjä'' ja tehdään johdatteleva kysymys mitä myös ''tuovatko maahanmuuttajat hyötyjä suomeen''-kysymys on.
'' Tuovatko Somaliasta/Lähi-idästä tulevat maahanmuuttajat Suomeen taloudellista osaamista/Kulttuurillista edistystä ''
Siinä vaiheessa ehkä vähän miettii... Mutta joo, niinhän kultamunista puhutaan että olisivat taloudellisia osaajia joiden avulla saataisiin ulkomaille kontakteja... WHOOPEEE, Somalian valtio tilaa Suomelta matkapuhelimia ja puutavaraa osaajien ansiosta!
Yritin etsiä höblän nettiversiosta uutisointia tästä. En löytänyt. Onko joku muu löytänyt?
Sen sijaan löysin artikkelin suomalais-turkkilaisesta pariskunnasta, jonka miestä uhkaa karkoitus, koska maahanmuuttovirasto pitää pikaisesti solmittua avioliittoa lumeliittona.
Olin jo kirjoittamassa kommenttia, että pariskunnan kannattaisi luvata, etteivät muuta suomenruotsalaiselle alueelle asumaan, niin saavat varmasti höblän ja muut vastaavat lehdet ahkeriksi puolestapuhujikseen. Jätin kommentin lähettämättä.
Senkin uhalla, että jankutan, Vasabladet on asiasta kertonut, mutta vain sen osan, että suomanruotsalaiset suhtautuvat positiivisemmin maahanmuuttajiin kuin valtaväestö. Se, etteivät he halua maahanmuuttajia naapureikseen, on tyystin vaiettu.
Magma: Finlandssvenskar positivare än finskspråkiga till invandring
Finlandssvenskarna förhåller sig mera positivt till invandring än den finskspråkiga majoritetsbefolkningen överlag. Skillnaden är på vissa punkter rentav dramatisk, visar en undersökning som tankesmedjan Magma presenterade i Helsingfors på onsdagen.
Finlandssvenskarna ser inte heller den ryska invandringen som ett hot mot det svenska i Finland.
I bland annat flyktingfrågan kan man notera en viss skillnad i attityderna mellan olika ålderskategorier. Den äldre svenskspråkiga befolkningen verkar vara mer flyktingvänlig än stora delar av den yngre svenskspråkiga befolkningen.
Under augusti och september ställde Magma sammanlagt 11 frågor till 1000 slumpmässigt utvalda finlandssvenskar i åldern 15-79 år. Intervjuerna utfördes av Taloustutkimus Oy och gjordes per telefon.
http://www.vasabladet.fi/story.aspx?storyID=49897
Quote from: M. on 14.10.2009, 18:19:43
Eli mamut ovat ihQuja kunhan ne vaan pysyvät pääosin siellä suomalaisten kaupungeissa. Tyypillistä kauimmaisen rakkautta: tykätään niin kauan kun annostusta voidaan itse säädellä sopivan mittaiseksi.
Minunkin mielestä mamut on ihquja, kotimaassaan. Tervetuloa tänne turistiksi tai työntekijäksi, kun ensin 300 000 työtöntä suomalaista on työllistetty.
Kyllä tämä tulos naisten osalta oli aika odotetunlainen. Jostain syystä juuri suomenruotsalaiset naiset ovat omien (toki rajoittuneiden) kokemusteni mukaan kaikkein mokumyönteisimpiä. Enpä ole tavannut vielä yhtään nuivaa sikäläistä. Googlasimpa tässä männäpäivänä erästä menneisyydessä tuntemaani suomenruotsalaista naista ja kuinka ollakkaan, hän oli duunissa jossain autetaan maahanmuuttajia-tyyppisessä järjestössä. Sanotaanko että ei tullut yllätyksenä. ;D
Mutta miten selittää ristiriita. Jos he haluavat lisää mamuja, mutta eivät omille kotiseuduilleen. Sehän on kun toivoisi sadetta, mutta ei haluaisi kastua. Yksi selitys tuli mieleen:
RKP:n harrastama politiikka, jossa raahataan mamuja kuntiin, opetetaan heille ruotsinkieltä ja tehdään heistä samalla RKP:n äänestäjiä, on lieveilmiöineen saanut suomenruotsalaisista salanuivia. Rikastajia on raahattu esim. Pohjanmaan RKP-kuntiin jo kauan. Julkinuiva on RKP-yhteisöissä rasisti. Nyt he ensimmäisenä Suomessa tajuavat että ei herranjumala niitä enää yhtään kappaletta naapurustoon. Sen sijaan muualle Suomeen voivat niitä muutattaa. Ei se ole rahasta kiinni. Verorahoja voidaan niille kerätä elätykseen, kunhan pysyvät kantasuomessa kaukana hyi. Näin säilyy sädekehä ja kaksinaismoralismi rehottaa. Hyväähän tässä vaan tarkotetaan.
QuoteSuomenruotsalaiset valtaväestöä suopeampia maahanmuutolle
Suomenruotsalaiset suhtautuvat valtaväestöä myönteisemmin työperäiseen maahanmuuttoon ja ulkomaalaisiin. Ero käy ilmi kahdesta tänä vuonna tehdystä asennetutkimuksesta.
Kieliryhmien ero on suurin kannassa ulkomaalaisten maahanmuuttoon. Kolme neljästä ruotsinkielisestä katsoo, että ulkomaalaisten lisääntyvä muutto Suomeen tuo maahamme hyödyllisiä kansainvälisiä vaikutteita. Koko väestöstä tuota mieltä on harvempi kuin joka toinen.
Ristiriitaista Magman tutkimuksessa on se, että myönteisistä asenteistaan huolimatta suomenruotsalaiset eivät halua runsaasti ulkomaalaisia kotikulmilleen.
"Suomenruotsalaiset eivät näytä hyväksyvän sitä, että ulkomaalaisten osuus kotikaupungin tai -kylän väestöstä ylittää kymmenen prosenttia", arvioi Magman johtaja Nils-Erik Forsgård.
Kolmasosa ruotsinkielisistä on sitä mieltä, että Suomi voisi humanitäärisistä syistä ottaa vastaan enemmän pakolaisia kuin nyt. Heistä viidennes vastustaa pakolaismäärän lisäystä.
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Suomenruotsalaiset+valtav%C3%A4est%C3%B6%C3%A4+suopeampia+maahanmuutolle/1135250038992?ref=rss
Vai työperäinen maahanmuuttaja ja ulkomaalainen? Taitaa monille työperäinenkin nykyään tarkoittaa tyypillistä turvapaikanhakijaa. Suomenruotsalaisia puolustaakseni on todettava, että monet muutkin toivottavat maahanmuuttajat niin kauan tervetulleiksi, kun ne pysyvät poissa omista nurkista. Seuraava vastaanottokeskus pitäisikin perustaa eduskunnan naapuriin.
Toisisanoen suomalaiset ovat rehellisiä, kun taas suomenruotsalaiset valehtelevat silmät päästään, että näyttäisivät hyvältä.
QuoteSuomenruotsalaiset valtaväestöä suopeampia maahanmuutolle
Han-ruotsalaiset sitäkin suopeampia. Ja sen kyllä huomaa. :P
Javisst, pidetään vaan se segelklubben ja pappan jahti Suomen lipun alla ja tavataan valkoisissa merkeissä Stockan kellon alla. Annetaan vanhan rahan ja suhteiden ajaa ongelmat, mitä meidän "avoimuudestamme" johtuu kauas pois, ainakin meistä.
Tulee mieleen se tutkimus, jossa todettiin, että henkilökohtaiset kontaktit maahanmuuttajiin parantavat asenteita näitä kohtaan. Jostain syystä tosin somaleihin suhtauduttiin suopeammin maaseudulla (missä heitä ei ole) kuin Vantaalla (missä heitä on).
http://www.hel2.fi/Tietokeskus/julkaisut/pdf/09_02_19_Tutkimus_Jaakkola.pdf (taulukko 13)
Onpahan kyllä taas tutkimuksen uutisointia.
Päällimmäisenä tuosta saa sen kuvan että kyllä tavan suomalainen on sitte kauhea rasisti.
Vähä kuin pidemmälle ja rivien välistä lukee, niin ymmärtää että se suomenruotlainen vasta rasisti onki. ;D Tosin tätä tulosta puolustellaan heti perään toteamalla ettei vastaavia asioita ole tutkittu valtaväestöstä.
Lähentelee nollatutkimusta tai ainakin tutkimuksen nollauutisointia.
Eipä tullut minulle eikä varmaankaan monelle muullekaan hommalaiselle yllätyksenä suomenruotsalaisten suhtautuminen. Oman näkemykseni mukaan suomenruotsalaisten suomalaisia suurempi maahanmuutto myönteisyys on aina osaltaan selittynyt heidän paremmasta sosioekonomisesta asemasta, jonka takia suomenruotsalaiset voivat esimerkiksi asua norsunluutornissa.
Quote
Helsingin yliopisto oli Järviselle kulttuurishokki.
Katriina Järvinen: ”Tuntui, että täällä on valtavan suurisydämisiä ihmisiä, koska kukaan ei puhunut rasistisesti tai muuta. Myöhemmin tajusin, että he osasivat välttää kaikki tilanteet, joissa naapuriin oikeasti muuttaisi maahanmuuttaja.”
Lähde (http://keskustelu.suomi24.fi/node/5149534)
QuoteKeskustan asunnot täytettiin 1990-luvulla Bosniasta, Kosovosta ja Lähi-idästä saapuneilla maahanmuuttajilla. Muualla Ruotsissa maahanmuuttajat asuvat lähiöissä poissa keskiluokkaisten ruotsalaisten näköpiiristä.
Lähde (http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=1239766)
Vieraskielisten osuus Helsingin eri alueilla 2005 (http://www.hs.fi/kuvat/iso_webkuva/1135221959769.jpeg)
Muutama sana vaaleista ja tulevasta (http://www.halla-aho.com/scripta/muutama_sana_vaaleista_ja_tulevasta.html)
Puolueiden kannatus äänestysalueilla (http://yle.fi/vaalit2008/tulospalvelu/kunnat/aanestysalueet_kno91.html)
Kunnallisvaalit Helsingissä vuonna 2008 (http://www.hel2.fi/Tietokeskus/julkaisut/pdf/08_11_11_Tilast_43_Lankinen.pdf)
Eliitin eriytymisestä pääkaupunkiseudulla (http://yp.stakes.fi/NR/rdonlyres/90143D19-C17D-42B6-909E-1398F0D805A0/0/064lankinen.pdf)
Ihanat naiset rannalla (http://fi.wikipedia.org/wiki/Ihanat_naiset_rannalla#Arvioinnit)
Bettina Sågbom haukkuu suomenruotsalaisia pinnallisiksi (http://www.hs.fi/viihde/artikkeli/Bettina+S%C3%A5gbom+haukkuu+suomenruotsalaisia+pinnallisiksi/1135241229746)
Soini rasismihuolesta: Thorsin syytä katsoa peiliin (http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Soini+rasismihuolesta+Thorsin+syyt%C3%A4+katsoa+peiliin/1135240361389)
Maahanmuuttajat ovat Pohjolan köyhälistöä (http://www.hs.fi/juttusarja/kirjamessut2007/artikkeli/Maahanmuuttajat+ovat+Pohjolan+k%C3%B6yh%C3%A4list%C3%B6%C3%A4/1135231376408)
Ruotsista tuli Miika Nousiaiselle pakkomielle (http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Ruotsista+tuli+Miika+Nousiaiselle+pakkomielle/1135229449920)
Käsitys ruotsinkielisestä eliitistä (http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomenruotsalaiset#K.C3.A4sitys_ruotsinkielisest.C3.A4_eliitist.C3.A4)
Somalit asutettu väärään paikkaan (http://www.hs.fi/arkisto/haku?pageNumber=1&order=FIFO&advancedSearch=&free=Somalit+asutettu+v%C3%A4%C3%A4r%C3%A4%C3%A4n+paikkaan&date=1990&depa=Kaikki+osastot&fromDay=0&fromMonth=0&fromYear=0&toDay=0&toMonth=0&toYear=0)
Mieluummin somaleja kuin suomalaisia (http://www.somalinet.com/forums/messages/3228/16941.html?982551174)
Tämä puhe järkytti ministerin itkemään! (http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1645551)
Keskustelua ruotsin kielen asemasta Suomessa (http://hommaforum.org/index.php?topic=10427.330)
Tulipa jo kirjoitettua toiseen ketjuun (ketjuja aiheesta näyttää olevan peräti kolme(*)):
QuoteTulee mieleen se tutkimus, jossa todettiin, että henkilökohtaiset kontaktit maahanmuuttajiin parantavat asenteita näitä kohtaan. Jostain syystä tosin somaleihin suhtauduttiin suopeammin maaseudulla (missä heitä ei ole) kuin Vantaalla (missä heitä on).
http://www.hel2.fi/Tietokeskus/julkaisut/pdf/09_02_19_Tutkimus_Jaakkola.pdf (taulukko 13)
(*)
http://hommaforum.org/index.php/topic,15720.msg224927.html#msg224927
http://hommaforum.org/index.php/topic,15701.msg224556.html#msg224556
Kuulostaisiko tämä todenmukaisemmalta näin päin kirjoitettuna:
QuoteSuomenruotsalaiset eivät halua maahanmuuttajia naapuriin
Suomenruotsalaiset eivät halua runsaasti ulkomaalaisia kotikulmilleen. Negatiivinen suhtautuminen käy ilmi tänä vuonna tehdystä asennetutkimuksesta.
"Suomenruotsalaiset eivät näytä hyväksyvän sitä, että ulkomaalaisten osuus kotikaupungin tai -kylän väestöstä ylittää kymmenen prosenttia", arvioi Magman johtaja Nils-Erik Forsgård.
Ristiriitaista Magman tutkimuksessa on se, negatiivisesta asenteestaan huolimatta suomenruotsalaiset suhtautuvat myönteisesti maahanmuuttoon. Kolme neljästä ruotsinkielisestä katsoo, että ulkomaalaisten lisääntyvä muutto Suomeen tuo maahamme hyödyllisiä kansainvälisiä vaikutteita. Koko väestö suhtautuu maahanmuuttoon johdonmukaisemmin; tuota mieltä on harvempi kuin joka toinen.
Kolmasosa ruotsinkielisistä on sitä mieltä, että Suomi voisi humanitäärisistä syistä ottaa vastaan enemmän pakolaisia kuin nyt. Heistä sentään viidennes vastustaa pakolaismäärän lisäystä.
QuoteRistiriitaista Magman tutkimuksessa on se, negatiivisesta asenteestaan huolimatta suomenruotsalaiset suhtautuvat myönteisesti maahanmuuttoon. Kolme neljästä ruotsinkielisestä katsoo, että ulkomaalaisten lisääntyvä muutto Suomeen tuo maahamme hyödyllisiä kansainvälisiä vaikutteita. Koko väestö suhtautuu maahanmuuttoon johdonmukaisemmin; tuota mieltä on harvempi kuin joka toinen
Piti oikein tovi tihrustaa missä muutos.
Noin päin kirjoitettuna saa kyllä jotenkin rehellisemmän kuvan. Tiedä sitten kertooko se enemmän lukijasta kuin mistään muusta, mutta kuitenkin.
QuoteTulee mieleen se tutkimus, jossa todettiin, että henkilökohtaiset kontaktit maahanmuuttajiin parantavat asenteita näitä kohtaan. Jostain syystä tosin somaleihin suhtauduttiin suopeammin maaseudulla (missä heitä ei ole) kuin Vantaalla (missä heitä on).
Tai se nuorisotutkimus jossa kerrottiin kuinka koko 1990-luvun Suomen nuoriso oli poikkeuksellisen suvaitsevaista ja vapaamieleistä ja ohitimme aiemmin kärkisijaa pitäneen Ruotsin.
Yllättäen maahanmuuton kasvaessa suvaitsevaisuus ja vapaamielisyyskin väheni, aivan samoin kuin naapurissa oli käynyt hieman aiemmin.
Virtanen istui pöydässä viiden suomenruotsalaisen kanssa. Lindén-Linna sanoi illalla lähtevänsä Paimioon levittämään ilosanomaa maahanmuuton tuomasta rikkaudesta ja ihanuudesta. Hagelstam sanoi huomenna lähtevänsä tiedottamaan samaa oikeutta monikulttuurisesta rikkaudesta ja auvoisuudesta Turkuun. Wallin mainitsi ylihuomenna menevänsä kertomaan siitä herkusta Pudasjärvelle. Wideroos ilmoitti kalenterissaan olevan sama asia ja hän lähtee seuraavana päivänä levittämään sitä hyödyllistä kansainvälistä vaikutusta Joutsenoon. Virtanen kysyi Achrénilta, että kun hän on ensi viikolla lähtemässä Ahvenanmaalle, niin meneekö hänkin sinne kertomaan samaa ilosanomaa maahanmuuttajien tuomasta ihanuudesta. Achrén vastasi: Älä hulluja puhu, kuka sitä nyt omilleen.
Quote from: herranen on 15.10.2009, 09:33:31
QuoteTulee mieleen se tutkimus, jossa todettiin, että henkilökohtaiset kontaktit maahanmuuttajiin parantavat asenteita näitä kohtaan. Jostain syystä tosin somaleihin suhtauduttiin suopeammin maaseudulla (missä heitä ei ole) kuin Vantaalla (missä heitä on).
Tai se nuorisotutkimus jossa kerrottiin kuinka koko 1990-luvun Suomen nuoriso oli poikkeuksellisen suvaitsevaista ja vapaamieleistä ja ohitimme aiemmin kärkisijaa pitäneen Ruotsin.
Yllättäen maahanmuuton kasvaessa suvaitsevaisuus ja vapaamielisyyskin väheni, aivan samoin kuin naapurissa oli käynyt hieman aiemmin.
Muistutan jälleen tässä siitä mitä olen foorumilla usein painottanut, eli maahanmuuttajia on saatava jokaiseen suomalaiseen kyläpahaseenkin niin asenteet muuttuvat maahanmuuttoa kohtaan "oikeiksi"...
Quote from: pelle12 on 15.10.2009, 07:16:19
Not in my neighborhood-syndrooma paljastaa kasvonsa. Myös suomenruotsalaisien pinnan alla kupliva halveksunta suomenkielistä(siis suomalaista)kulttuuria kohtaan kuplii pinnan alla noissa asenteissa. Täytyy vain hiukan raaputtaa. Eikä pidä tietenkään unohtaa mokutuspropagannan vaikutusta. Sehän on vielä voimakkaampaa suomenruotsalaisessa mediassa kuin suomenkielisessä.
Suomenruotsalaisessa kulttuurissa on hyvin tärkeää esittää olevansa: Urheilullinen, hyväkäytöksinen, suvaitsevainen ja kansainvälinen. Suvaitsevaisuus lasketaan osaksi kansainvälisyyttä.
Yleensä näistä edellä mainituista seikoista toteutuu vain tuo hyvä käytös ja sekin vain tietyissä tilanteissa, joissa sosiaalinen paine sitä edellyttää. Urheilullisuus kuitataan sporttisilla vaatteilla sekä purjehduskengillä, suvaitsevaisuus kauniilla puheilla ja silmien pyörittelyllä.
Quote from: Repacked race on 15.10.2009, 10:06:07

Seurustelin joskus suomenruotsalaisen naisen kanssa, se oli kyllä aika mielenkiintoista aikaa.
Kerrankin se vei mut jonnekin kihlajaisjuhliin, niin meinasi mennä booli väärään kurkkuun kun selvisi että kihloihin olikin menossa 2 miestä :)
(Booli oli muutenkin niin laimeeta ja täyteen ladattu kaiken maailman trooppisia vihanneksia ja hedelmiä, että sitä olisi huoletta voinut tarjota vaikka 1-2 luokkalaisille välipalaksi.)
Kovasti kuitenkin yitti tehdä mustakin salonkikelpoista ostamalla mm, kirjavan kaulahuivin joka oli kuulemma suurta huutoa, omasta mielestäni näytin lähinnä TV4:sen sisutusohjelman vakiohintintä.
Joka tapauksessa kaikki mamut oli näitten mielestä aina jotain ihan ihmeellistä ja kaikin keinoin piti vaikkapa baarissa esittää olevansa joku maailmankansalainen, tunkemalla kärsä aina sinne missä näitä osaajia löytyi.
Jåå, on ni vill vara fina, måste ni lida pina. Och fint folk skall fint ha.
Quote from: Mikko T on 15.10.2009, 10:34:02

Itse, kun seurustelin aikoinaan suomenruotsalaisen naisen kanssa niin hän ei voinut viedä minua kotiinsa, kun hänen vanhempansa olivat läsnä, koska häntä oli ankarasti kielletty tuomasta kotiin sellaista poikaystävää joka ei osaa ruotsia ts. ei ole suomenruotsalainen.
Mokutusinto ja räikeäkin tekopyhyys lähes kaikissa asioissa oli jotain ennen näkemätöntä, tutuksi tulleessa suomenruotsalaisten piirissä.
Lisäksi keskusteluiden syvennyttyä, useammin kuin kerran tai kaksi suomenruotsalaiset kiihkoutuneisuuden vallassa osasivat päästää sammakon suustaan, että ovat mielestään ehdottomasti tavallisia suomalaisia parempaa väkeä. Perusteluitakin tälle aina löytyi ja ne olivat hyvin samankaltaisia mitä suomea puhuva väestö niiden perusteiden olettaakin heidän mielestään olevan.
parempi otsikko olisi:
"Suomenruotsalaiset valtaväestöä kaksinaamaisempia maahanmuuttajille"
Quote"Suomenruotsalaiset eivät näytä hyväksyvän sitä, että ulkomaalaisten osuus kotikaupungin tai -kylän väestöstä ylittää kymmenen prosenttia"
Voi hyvä sylvi, mitä rasisteja!! Nyt kipin kapin vähemmistövaltuutetun päämajaan kantelemaan, niin saadaan ahvenanmaallekin asiaankuuluvat itseinhoseminaarit ja toiseudenkohtaamissimulaatiot! :D
Nopean tilaajan etuna 500 hengen vastaanottokeskus nuorisolle...
Se on helvetin helppo huudella suvaitsevaisuudesta Kirkkonummelaisen omakotitalon pihalta. Jos maahanmuutto on niin pirun hienoa, niin ei kun telttaleiri pihaan. Esimerkin voimalla alkaa tulla pulinoille painoa.
Sama uutinen, eri lähde, hieman tarkemmin tekstiä:
QuoteRistiriitaista Magman tutkimuksessa on se, että myönteisistä asenteistaan huolimatta suomenruotsalaiset eivät halua runsaasti ulkomaalaisia kotikulmilleen.
- Suomenruotsalaiset eivät näytä hyväksyvän sitä, että ulkomaalaisten osuus kotikaupungin tai -kylän väestöstä ylittää kymmenen prosenttia. Karkeasti ottaen voi sanoa, että korkeintaan joka kymmenes naapurimme saa olla värillinen, arvioi Magman johtaja Nils-Erik Forsgård.
Magman tutkimusvastaava Björn Sundell puolestaan muotoilee, että suomenruotsalaiset ovat teoriassa avoimempia muulle maailmalle kuin valtaväestö.
- Lisäksi voi sanoa, että ruotsinkieliset naiset suhtautuvat pakolaisiin myönteisemmin kuin kieliryhmänsä miehet.
Kolmasosa ruotsinkielisistä on sitä mieltä, että Suomi voisi humanitäärisistä syistä ottaa vastaan enemmän pakolaisia kuin nyt. Heistä viidennes vastustaa pakolaismäärän lisäystä.
Jälkimmäisiin mielipiteisiin ei löydy vertailutietoa koko väestölle tehdyistä kysymyksistä.
Aika suoraan myönnetty, että suomenruotsalaisiin yhteisöihin ei neekereitä haluta? Maahanmuuttaja saa toki olla jos on riikinruotsalainen valkoihoinen svenssoni?
Hämäävästi tuossa samassa lauseessa puhutaan "humanitäärisistä" (elintasokeinottelijoista) ja virallisesti määritellyistä "pakolaisista". Eli vastustavatko ne nyt sosiaalipummeja vai niitä 750 kiintiöpakolaista?
Hieno lause tuo "teoriassa avoimempia". Yhtä hienoa sanahelinää kuin "puhun niin totta kuin pystyn" tai "ihan vaan normhaalit kahvikonjhakit join ennen autolla-ajoa, konstaaplari!"
http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/suomenruotsalaiset-suopeita-maahanmuutolle-eivat-silti-halua-ulkomaalaisia-kotikulmille/158652
Quote from: Repacked race on 15.10.2009, 10:54:01
Lisäksi keskusteluiden syvennyttyä, useammin kuin kerran tai kaksi suomenruotsalaiset kiihkoutuneisuuden vallassa osasivat päästää sammakon suustaan, että ovat mielestään ehdottomasti tavallisia suomalaisia parempaa väkeä. Perusteluitakin tälle aina löytyi ja ne olivat hyvin samankaltaisia mitä suomea puhuva väestö niiden perusteiden olettaakin heidän mielestään olevan.
Aamen. On huvittavaa miten virallisesti ihmetellään että minkälaisia ennakkoluuloja suomenkielisillä on surujen asenteesta, mutta sitten kun heitä osaa vähän sopivasti "tökkiä" asiasta, niin mielipiteet ovat ihan uskomattomia. Eräskin tuntemani suuri kosmopoliitti pimeimmältä Teerijärveltä Pohjanmaalta julisti minulle lopulta "halveksuvansa karjalaisia", näet kun kaikki ei-ruotsalainenhan on toki sivistymätöntä, kulttuuritonta junttiutta. Tästä näkemyksestä on kiva muistuttaa häntä aina silloin tällöin...
Yhdistin kolme ketjua.
Tarkastakaa, montako avausta on valmiina, jos aiotte perustaa uuden ketjun.
Huh miten suoraa puhetta. Täällä me nahkapääskinit vaan kierrellään että maahanmuuttaja sitä ja turvapaikanhakija tätä, lässytetään kulttuurieroista, uskonnosta ja huoltosuhteesta. Ranta-Runar sanoo suoraan että värillisten määrälle on pantava katto.
Mannen som säger neger. Missä paheksunnan hyökyaalto? Mikä tässä on suvaitsevaista?
Suomenruotsalaiset tunnetusti ovat nöyrää sakkia, jotka eivät tunne
ylemmyydenarvoa muihin. eiku...
Suomenruotsalaisena haluan vain sanoa, että tämä Magma-tutkimus on sitä tavanomaista hölynpölyä. Eli on tehty tutkimus, jossa halutaan osoittaa miten hyviä, eli suvaitsevia suomenruotsalaiset ovat. Siinä ei kysytä mitään oleellista eikä mitään tärkeätä.
Jos kysyy venäläisten maahanmuutosta pitäisi esittää täsmällisempiä kysymyksiä: Eli onko 10.000 venäläistä tai 100.000, tai 1.000.000 sopiva määrä ottaa vuosittain?
Entäs sitten nämä muslimit? Pitäisi kysyä, että onko hyvä jos saadaan tännekin näitä palavia lähiöitä ja haluatteko te asua sellaisessa kaupunginosassa, missä intifada riuhuu oven ulkopuolella?
Itse hyväksyn kyllä sitä, että tänne tulee virolaisia, burmalaisia, thaimaalaisia jne, mutta kohtuus kaikessa. Jos työvoimapula yllättää hoiva-alalla niin voidaan nopeasti ottaa esimerkikis työvoimaa Filippiineiltä tai Etelä-Amerikasta.
Tämän tutkimuksen suurin puute on juuri sen epämääräisyys. Siinä ei erotella näitä ryhmiä vaan sekoitetaan työperäinen maahanmuutto ja turvapaikanhakijat, jotka suurimmaksi osaksi ovat nuoria muslimiehiä. Ja mitä nämä aiheuttavat on kyllä tiedossa.
Quote from: Defend Finland! on 15.10.2009, 19:03:15
Jos työvoimapula yllättää hoiva-alalla niin voidaan nopeasti ottaa esimerkikis työvoimaa Filippiineiltä tai Etelä-Amerikasta.
Mikäli näin onnettomasti kävisi, niin eikö pitäisi ensisijaisesti kouluttaa kaikki potentiaaliset nyt kortistossa olevat hoiva-alalle?
Tiedoksi vain että tämä on sitä aivan samaa uskomussontaa mitä kaadetaan myös finnien niskaan.
Eli mukamas 75% hyväksyy nykyisen maahanmuuton tilan, ja että sinä ja kaikki muut olette likaisia rasisteja joiden olisi syytä parantaa tapanne.
Arvomailma on sentään keskimäärin nuivempi suomenruotsalaisilla, mutta tämä kulttuuri ja nämä arvot jäävät helposti piiloon jos ei seuraa muuta kun valittuja käännettyjä uutisia.
Ja kokonaiset uutiskokonaisuudet katoavat myös.
Quote from: Ääriuskomaton on 14.10.2009, 18:05:51
Tämä oli metka :D
Boldattu namuimmat ilmaisut:
Lähde: Uusi Suomi / STT
Suomenruotsalaisten suhtautuminen maahanmuuttajiin ja ulkomaalaisiin on paljastunut ristiriitaiseksi.
Suomenruotsalaiset kertovat suhtautuvansa valtaväestöä myönteisemmin työperäiseen maahanmuuttoon ja ulkomaalaisiin. Ero käy ilmi kahdesta tänä vuonna tehdystä asennetutkimuksesta.
Kieliryhmien ero on suurin kannassa ulkomaalaisten maahanmuuttoon. Kolme neljästä ruotsinkielisestä katsoo, että ulkomaalaisten lisääntyvä muutto Suomeen tuo maahamme hyödyllisiä kansainvälisiä vaikutteita. Koko väestöstä tuota mieltä on harvempi kuin joka toinen.
Ristiriitaista ajatuspaja Magman tutkimuksessa on se, että myönteisistä asenteistaan huolimatta suomenruotsalaiset eivät halua runsaasti ulkomaalaisia kotikulmilleen.
–Suomenruotsalaiset eivät näytä hyväksyvän sitä, että ulkomaalaisten osuus kotikaupungin tai -kylän väestöstä ylittää kymmenen prosenttia. Karkeasti ottaen voi sanoa, että korkeintaan joka kymmenes naapurimme saa olla värillinen, arvioi Magman johtaja Nils-Erik Forsgård.Magman tutkimusvastaava Björn Sundell puolestaan muotoilee, että suomenruotsalaiset ovat teoriassa avoimempia muulle maailmalle kuin valtaväestö.
–Lisäksi voi sanoa, että ruotsinkieliset naiset suhtautuvat pakolaisiin myönteisemmin kuin kieliryhmänsä miehet.
Boldaukset allekirjoittaneen
Mielenkiintoinen näkökulma :D
Mutta joo, jonkinlaista tyylitajua vaaditaan. Ruskea takki, niin en ihmettele jos syksyisiä värejä hakevaa huivia oltiin tunkemassa. Olisit pysynyt mustassa takaissa, niin saisit pitää harmaan huivin :)
Ja toinen mikä ei ilmeisesti iahn mennyt perille, niin tottakai booli on laimeaa. Juopuminen on äärimmäisen huonoa esimerkkiä, eikä sovi ollenkaan aikuiselle. Se että joku harrastaa alkoholia humaltuakseen.. ja-a.. parhaimmillaankin joko pikkuskidi tai sitten hulu ja alkoholisti, jota pitää sekä sääliä että ohjata hoitoon.... häpeä on melkoista jos seuralainen humaltuu pientä hyvin hallittua hiprakkaa enemmän.
Neekereiden kannatus on aina suoraan negatiivisesti verrannollinen niiden läheisyyteen. Ja jos työmatkat kulkee från Grankulla till centrum autolla, eikä muuta neekeriä näy koskaan kun hiljainen siivooja tai hymyilevä receptionisti... niin vaikeaa näitä vihaajia on ymmärtää tai pitää neekereitä minään muina kuin kaikkia muitakin. Eivätkä nämä pääse työelämään jos harrastavat perinteisiä hajujaan..
Quote from: Mikko T on 15.10.2009, 10:34:02
Seurustelin joskus suomenruotsalaisen naisen kanssa, se oli kyllä aika mielenkiintoista aikaa.
Kerrankin se vei mut jonnekin kihlajaisjuhliin, niin meinasi mennä booli väärään kurkkuun kun selvisi että kihloihin olikin menossa 2 miestä :)
(Booli oli muutenkin niin laimeeta ja täyteen ladattu kaiken maailman trooppisia vihanneksia ja hedelmiä, että sitä olisi huoletta voinut tarjota vaikka 1-2 luokkalaisille välipalaksi.)
Kovasti kuitenkin yitti tehdä mustakin salonkikelpoista ostamalla mm, kirjavan kaulahuivin joka oli kuulemma suurta huutoa, omasta mielestäni näytin lähinnä TV4:sen sisutusohjelman vakiohintintä.
Joka tapauksessa kaikki mamut oli näitten mielestä aina jotain ihan ihmeellistä ja kaikin keinoin piti vaikkapa baarissa esittää olevansa joku maailmankansalainen, tunkemalla kärsä aina sinne missä näitä osaajia löytyi.
Yhtä asiaa jäin ihmettelemään: tutkimusta on tässä ketjussa kommentoitu peräti 51 viestin verran pelkkien mediareferaattien perusteella ilman että kukaan on vaivautunut linkittämään tutkimukseen itseensä, jotta ihmiset voisivat tutustua vähän yksityiskohtaisemmin siihen, mitä tutkimustulokset oikeasti sisältävät.
Tässä: http://www.magma.fi/images/stories/reports/rapport_091014_invfragor.pdf
Olen tähän asti ollut vähän varauksellisella kannalla tähän ketjuun osallistumisen suhteen, sillä ylläpidon hyvin selkeästi julkituoma linja viime kuukausien aikana on ollut se että kaikki kotimaista kielipolitiikkaa sivuava keskustelu ja kommentointi kuuluu vain ja ainoastaan varsinaiseen ruotsinkieliketjuun, jossa sitä paitsi on voimassa tietyt erityissäännöt. Olin sen takia hyvin yllättynyt, kun huomasin nämä kolme tätä aihetta koskenutta ketjua (jotka Miniluv sitten yhdisti), otin yhteyttä peräti kolmeen ylläpidon edustajaan ja kysyin heidän mielipidettään siihen, onko tämän ketjun olemassaolo "tavallisella" alueella Ok vai pitäisikö se ehkä yhdistää ruotsinkieliketjuun, kuten ensin oletin ylläpidon tekevän. Nyt on jo kulunut jonkin verran aikaa, ylläpito on täysin tietoinen tämän ketjun olemassaolosta eikä sitä ole siirretty osaksi ruotsinkieliketjua, joten tähän ketjuun kirjoittaminen Lex Hommaforumin asettamien rajojen puitteissa on mitä ilmeisimmin sallittu. Mitään muuta johtopäätöstähän ei tuosta kaikesta voi tehdä. Olen saanut sen vaikutelman, että tämän ketjun olemassaolon salliminen johtuu siitä että sen ei suoranaisesti katsota koskevan kotimaista kielipolitiikkaa, jonka käsittely on käsittääkseni vieläkin kielletty ruotsinkieliketjun ulkopuolella. Mutta niin kauan kun pysytään tiukasti asiassa (eli tässä tutkimuksessa ja sen tulosten kommentoimisessa), ei kukaan ilmeisesti voi olla bannausuhan alainen ellei satu rikkomaan jotain Lex Hommaforumin pykälää vastaan.
Tämä kaikki vain sen osoittamiseksi, että olen erittäin huolellisesti varmistanut selustani ennen tämän ensimmäisen kommenttini kirjoittamista tähän ketjuun, joka ensin vaikutti minusta hyvin epäilyttävältä.
Kommentoin tuota tutkimusta lisää kunhan ehdin.
Quote from: ikki on 16.10.2009, 10:03:23
Ja toinen mikä ei ilmeisesti iahn mennyt perille, niin tottakai booli on laimeaa.
Quote from: Mikko T on 15.10.2009, 10:34:02
(Booli oli muutenkin niin laimeeta ja täyteen ladattu kaiken maailman trooppisia vihanneksia ja hedelmiä, että sitä olisi huoletta voinut tarjota vaikka 1-2 luokkalaisille välipalaksi.)
Kokemukseni finlandssvenssonien booleista on toisenlainen. Punschen kommer och helan går. :P
Mutta itse asiasta sitä, etten näihin kyselytutkimusten tuloksiin luottaisi kovin paljon. Tunnen esimerkiksi yhden suomenruotsalaisen, joka ei ikimaailmassa tunnustaisi yhdellekään kyselytutkimuksen tekijälle (ehkä korkeintaan anonyymina, enkä ole siitäkään ollenkaan varma), ettei halua tähän maahan yhtään lisää "varsinaisia". Oman "maineen" säilyttäminen on tärkeää.
Asiasta voi kyllä tehdä leikkiä lyömällä nyrkkiä pöytään ja sanomalla, ettei enää yhtään maahanmuuttajaa tähän maahan. Tämäpä sen paljastikin. Kukaan ei sano leikillään tuollaista, ellei olisi oikeasti sitä mieltä. Så är det. Tack.
Tässä joitain tuloksia:
"Pitäisikö mielestäsi työperäistä maahanmuuttoa kasvattaa vai vähentää Suomessa?"
Kasvattaa 26%
Pitää samalla tasolla 52%
Vähentää 14%
Eos 8%
"Johtaako lisääntynyt siirtolaisuus yhä vaikeampiin konflikteihin ja lisääntyneeseen väkivaltaan yhteiskunnassamme?"
Kyllä 48%
Ei 43%
Eos 9%
"Pitäisikö Suomen ottaa humanitaarisista syistä vastaan enemmän pakolaisia kuin nykyisin?"
Enemmän 35%
Ei enemmän eikä vähemmän 43%
Vähemmän 19%
Eos 3%
"Miten korkean siirtolaistiheyden voit hyväksyä kotikaupungissasi tai kotikylässäsi?"
"0%" 2%
"1-5%" 27%
"6-10%" 17%
"11-20%" 8%
"Yli 20%" 11%
"Muu vastaus" 1%
"Eos" 34%
Näille kysymyksille ei löydy ainakaan tuoreita vertailukohteita maan koko väestön asenteiden kanssa, mutta tutkimuksessa on myös eräitä kysymyksiä jotka on tänä vuonna esitetty maan koko väestölle. Käsittelen niitä myöhemmin.
Yleisenä huomiona toteaisin tietyn eron varsinaisten tutkimustulosten ja niistä tehtyjen mediareferaattien välillä...
Höblän pääkirjoituksessa 17.10 yritetään selittää parhain päin suomenruotsalaisten NiMBy-asennetta. Kiitettävän sekava teksti, jossa sekoitetaan tutkimustulos, RKP:n tavoitteet, Persu-nuorten lausunnot, kielipolitiikka, maahanmuuttopolitiikka - unohtamatta tulevaisuuden työvoimapulaa - yhteen.
QuoteInvandrare också på vår bakgård
De svenskspråkiga är positiva till invandrare - men främst i teorin. SFP har en svår uppgift om idéerna ska omvandlas till handling.
[...]
I teorin vill de svenskspråkiga gärna underlätta invandring, men när det kommer till den egna byn eller staden är inställningen mindre välkomnande. En stor del anser att vi redan nått lämplig invandrartäthet i hemknutarna.
Gärna invandrare alltså - men inte på min bakgård.
[...]
Det krävs alltså också mycket fotarbete på det traditionella väljarfältet för att det liberala budskapet ska ha en övertygande verklighetsförankring.
http://www.hbl.fi/text/ledare/2009/10/17/d33569.php
RKP:n pää-äänenkannattajana HBL niputtaa
kaikki suomenruotsalaiset RKP:n äänestäjiksi. Ei hyvää päivää, yhteistä kieltä lukuunottamatta RKP:n äänestäjillä on vähän yhteistä, sitähän se RKP:n liberaalisuus on ollut - kaikki kelpaa, kunhan se puhutaan ruotsiksi.
Nuorempi sukupolvi suomenruotsalaisista näkee RKP:n "liberaaliuden" läpi ja äänestävät puolueita, jotka vastaavat paremmin heidän aatemaailmaa.
Koskahan Höblä & RKP huomaavat, että muutos on käynnissä ja se ei ole sellainen, kuin he haluaisivat.
Edit: Linkki unohtui
Quote from: Phantasticum on 16.10.2009, 18:54:43
Quote from: ikki on 16.10.2009, 10:03:23
Ja toinen mikä ei ilmeisesti iahn mennyt perille, niin tottakai booli on laimeaa.
Quote from: Mikko T on 15.10.2009, 10:34:02
(Booli oli muutenkin niin laimeeta ja täyteen ladattu kaiken maailman trooppisia vihanneksia ja hedelmiä, että sitä olisi huoletta voinut tarjota vaikka 1-2 luokkalaisille välipalaksi.)
Kokemukseni finlandssvenssonien booleista on toisenlainen. Punschen kommer och helan går. :P
Mutta itse asiasta sitä, etten näihin kyselytutkimusten tuloksiin luottaisi kovin paljon. Tunnen esimerkiksi yhden suomenruotsalaisen, joka ei ikimaailmassa tunnustaisi yhdellekään kyselytutkimuksen tekijälle (ehkä korkeintaan anonyymina, enkä ole siitäkään ollenkaan varma), ettei halua tähän maahan yhtään lisää "varsinaisia". Oman "maineen" säilyttäminen on tärkeää.
Asiasta voi kyllä tehdä leikkiä lyömällä nyrkkiä pöytään ja sanomalla, ettei enää yhtään maahanmuuttajaa tähän maahan. Tämäpä sen paljastikin. Kukaan ei sano leikillään tuollaista, ellei olisi oikeasti sitä mieltä. Så är det. Tack.
niin, mutta schnappsit eivät ole janojuomaa ;)