Hommaforum Testi

HOMMAN UUTISHUONE => Uutiset ja media => Kotimaa => Topic started by: Nuivisti on 14.10.2009, 11:11:25

Title: 2009-10-14 Radio Nova: Maahanmuuttajat: "Suomalaiset ovat rasistista kansaa!"
Post by: Nuivisti on 14.10.2009, 11:11:25
'Maahanmuuttajanuoret Suomessa 2009'-tutkimus julkistettiin eilen. Tässä tutkimuksessa selviää mm. että maahanmuuttajanuoret haaveilevat ihan samoista asioista kuin ketkä tahansa nuoret, tärkeänä mm. koetaan, että löytyisi koulutusta vastaavaa, mielekästä työtä. Aamun radion vieraana kävi Nuorisopalvelun päällikkö Tomi Alakoski Taloudellisesta tiedotustoimistosta. Tomi aloitti kertomalla, että 2030 meillä on 300 000 työntekijää vähemmän kuin nyt ja 1,7 miljoonaa eläkeläistä. Työvoimaa siis tarvitaan kipeästi. Maahanmuuttajat pitäisi Alakosken mukaan nähdä voimavarana, useat maahanmuuttajat ovat kuitenkin nuoria ja halukkaita kouluttautumaan. Somalitaustaiset nuoret kokevat taustansa takia olevansa epätasa-arvoisessa asemassa työelämässä, kun taas virolais- ja venäläistaustaiset uskovat enemmän omiin mahdollisuuksiinsa työelämässä.

Päinvastoin kuin yleisesti luullaan, maahanmuuttajat ovat myös hyvin kiitollisia saamastaan kohtelusta Suomessa.


http://www.radionova.fi/page.php?page_id=987&i=3287

Title: Vs: 2009-10-14 Radio Nova: Maahanmuuttajat: "Suomalaiset ovat rasistista kansaa!"
Post by: rankka on 14.10.2009, 11:18:45
Jaahas ...
"Maahanmuuttajat pitäisi Alakosken mukaan nähdä voimavarana, useat maahanmuuttajat ovat kuitenkin nuoria ja halukkaita kouluttautumaan."

Nuoriahan he, tämän tietää kaikki. Kuka on sitonut heidät kiinni ja näin estää kouluttautumisen? Ettei vain olisi taas se paljon pelätty piilossa ärjyvä rakenteellinen rasismi?

"Päinvastoin kuin yleisesti luullaan, maahanmuuttajat ovat myös hyvin kiitollisia saamastaan kohtelusta Suomessa."

Varmasti jotkut ovatkin kiitollisia, aikuisten oikeesti.
Valitettavasti se pienen pieni osa joka pilaa kaikkien maineen osoittaa kiitollisuutensa varsin erikoisella tavalla. Tästä kiitollisuudesta saamme lukea joka päivä.

E: lisätty kaksi sanaa jotka puuttuivat: Maahanmuuttajat pitäisi ...
Title: Vs: 2009-10-14 Radio Nova: Maahanmuuttajat: "Suomalaiset ovat rasistista kansaa!"
Post by: Embo on 14.10.2009, 11:24:56
Otsikon väitteelle, joka vielä esitetään lainauksena, ei taatusti löydy tutkimuksesta vastinetta.

Tutkimuksen uutisointi on tarkoitushakuisen negatiivista, koska siten päästään taas itkemään maamme kylmyyttä ja rasistisuutta. Itse tutkimus tuskin on kovinkaan epätoivoinen sävyltään - siksi kai sitä ei olekaan julkisesti saatavilla.
Title: Vs: 2009-10-14 Radio Nova: Maahanmuuttajat: "Suomalaiset ovat rasistista kansaa!"
Post by: OTU on 14.10.2009, 11:31:49
"Maahanmuuttajat pitäisi Alakosken mukaan nähdä voimavarana"

Miksi pitäisi, koska yhdessäkään muussa maassa he eivät sitä ole olleet?  
Title: Vs: 2009-10-14 Radio Nova: Maahanmuuttajat: "Suomalaiset ovat rasistista kansaa!
Post by: dothefake on 14.10.2009, 11:33:09
Herää kysymys, mikä maa ja kansa on vähiten
tai ei ollenkaan rasistinen. Sitten vain kaikki rikastajat
sinne ja jo kohta meillä on johtotähtenämme maailman
menestyvin maa.
Title: Vs: 2009-10-14 Radio Nova: Maahanmuuttajat: "Suomalaiset ovat rasistista kansaa!"
Post by: Julmuri on 14.10.2009, 12:15:46
Quote from: Nuivisti on 14.10.2009, 11:11:25
f Maahanmuuttajat pitäisi Alakosken mukaan nähdä voimavarana, useat maahanmuuttajat ovat kuitenkin nuoria ja halukkaita kouluttautumaan. Somalitaustaiset nuoret kokevat taustansa takia olevansa epätasa-arvoisessa asemassa työelämässä, kun taas virolais- ja venäläistaustaiset uskovat enemmän omiin mahdollisuuksiinsa työelämässä.

Päinvastoin kuin yleisesti luullaan, maahanmuuttajat ovat myös hyvin kiitollisia saamastaan kohtelusta Suomessa.


http://www.radionova.fi/page.php?page_id=987&i=3287



Voimavara mainittu. Joku voisi joskus konkretisoida, mitä tällä "voimavaralla" oikein tarkoitetaan? Minä varavoimana he oikein toimivat?



Oman kokemukseni mukaan yleensä ne maahanmuuttajat, jotka ovat hyvin pärjänneet Suomessa olivat sitten somaleita tai ruotsalaisia sanovat poikkeuksetta, että eivät ole törmänneet rasismiin. Niille jotka ei pärjää on helppo omaa epäonnistumista syyttää "rasismista".

Title: Vs: 2009-10-14 Radio Nova: Maahanmuuttajat: "Suomalaiset ovat rasistista kansaa!"
Post by: Luotsi on 14.10.2009, 12:26:35
Quote from: karkoittaja on 14.10.2009, 12:15:46
Oman kokemukseni mukaan yleensä ne maahanmuuttajat, jotka ovat hyvin pärjänneet Suomessa olivat sitten somaleita tai ruotsalaisia sanovat poikkeuksetta, että eivät ole törmänneet rasismiin. Niille jotka ei pärjää on helppo omaa epäonnistumista syyttää "rasismista".

Ne jotka pärjäävät ihan ite eivät ole voimavara. Tai varavoimaa.
Title: Vs: 2009-10-14 Radio Nova: Maahanmuuttajat: "Suomalaiset ovat rasistista kansaa!"
Post by: henkka on 14.10.2009, 12:28:38
Lisää somaleita Suomeen, niin Suomi pelastuu!
Title: Vs: 2009-10-14 Radio Nova: Maahanmuuttajat: "Suomalaiset ovat rasistista kansaa!"
Post by: MR.Ex-Åbo on 14.10.2009, 12:30:40
Tomi aloitti kertomalla, että 2030 meillä on 300 000 työntekijää vähemmän kuin nyt ja 1,7 miljoonaa eläkeläistä.


Just joo. Nyt Tomi ei oikein ymmärrä että näillä näkymin meillä on myös 300 000 työpaikkaa vähemmän. Tomi ei ole kuullut teollisuuden rakenteellisista muutoksista eikä globalisaatiostakaan.
Title: Vs: 2009-10-14 Radio Nova: Maahanmuuttajat: "Suomalaiset ovat rasistista kansaa!"
Post by: Eino P. Keravalta on 14.10.2009, 12:37:04
Väite, että suomalaiset olisivat rasistista kansaa, on rasistinen, asenteellinen ja tosiasiallisesti väärä:

http://www.bookplus.fi/kirjat/vanhanen%2c_tatu/globaalit_ongelmat-4225179

Tilastot maailmalta tietävät kertoa, että Suomi on eräs kaikkein vähiten rasistisia maita koko Maapallolla. ( Kieliopin vastaisesti kirjoitan maapallo-sanan isolla alkukirjaimella, koska kunnioitan Gaiaa )
Title: Vs: 2009-10-14 Radio Nova: Maahanmuuttajat: "Suomalaiset ovat rasistista kansaa!"
Post by: huoltaja on 14.10.2009, 12:59:35
Hmmm... Nyt kun meidät on todettu oikein tutkimuksessa rasistiseksi kansaksi, niin haluaisin nähdä jonkinlaisen listauksen siitä millaisina asioina tuo rasistisuus ilmenee eli miten rasismi määritellään.

Tuollaisen listauksen jälkeen olisi ehkä mahdollista puuttua johonkin, kun se on konkreettisesti ilmaistu eikä jäisi mysteeriseksi rakenteelliseksi rasismiksi, josta kukaan ei saa kiinni. Nykyisellään minulle ei ainakaan ole selvinnyt, että mitä tuo rasismi oikein on.
Title: Vs: 2009-10-14 Radio Nova: Maahanmuuttajat: "Suomalaiset ovat rasistista kansaa!"
Post by: Suomitalon renki on 14.10.2009, 13:48:31
Quote from: henkka on 14.10.2009, 12:28:38
Lisää somaleita Suomeen, niin Suomi pelastuu!

Lisää somaleita Suomeen, niin Somalia pelastuu!! ;D
Title: Vs: 2009-10-14 Radio Nova: Maahanmuuttajat: "Suomalaiset ovat rasistista kansaa!"
Post by: Veli Karimies on 14.10.2009, 13:51:48
Radio Nova on muuten rasistinen radioasema, juurihan se väittää maahanmuuttajien väittävän suomalaisia rasistisiksi. Siis selvä rasistinen lauselma.
Title: Vs: 2009-10-14 Radio Nova: Maahanmuuttajat: "Suomalaiset ovat rasistista kansaa!"
Post by: pelle12 on 14.10.2009, 13:57:10
 Suoranaista fennofobiaa, etten sanoisi antiugrismia! Aivan hirveää, olen sanaton. Pitäisiköhän mamuille tehdä ensin rasisti-testi ennen kuin heidät päästetään Suomeen? Tuollaisilla mielipiteillä Suomi on pian mustaniskojen luvattu maa ottaen huomioon, että turvisten määrä etelimmiltä leveysasteilta lisääntyy vuosi vuodelta.
Title: Vs: 2009-10-14 Radio Nova: Maahanmuuttajat: "Suomalaiset ovat rasistista kansaa!"
Post by: JPU on 14.10.2009, 14:12:18
Kuuntelin tuon pätkän ja jäi kyllä sellainen kuva että se kammottava suomalainen rasismi oli yksipuolisesti haastattelijan oma juttu jota hän tivasi haastateltavalta joka ei varsinaisesti väitteestä ollut samaa mieltä.
Title: Vs: 2009-10-14 Radio Nova: Maahanmuuttajat: "Suomalaiset ovat rasistista kansaa!"
Post by: tapio on 14.10.2009, 14:23:52
Quote from: JPU on 14.10.2009, 14:12:18
Kuuntelin tuon pätkän ja jäi kyllä sellainen kuva että se kammottava suomalainen rasismi oli yksipuolisesti haastattelijan oma juttu jota hän tivasi haastateltavalta joka ei varsinaisesti väitteestä ollut samaa mieltä.

Minun ei tarvitse edes kuunnella ohjelmaa käsittääkseni, että nimenomaan toimittaja yrittää tuputtaa väitettä suomalaisten rasistisuudesta ja että haastateltavat yrittävät pikemminkin toppuutella häntä.
Title: Vs: 2009-10-14 Radio Nova: Maahanmuuttajat: "Suomalaiset ovat rasistista kansaa!"
Post by: Nallikallio on 14.10.2009, 14:36:12
Kuulin ko. pätkän aamulla Novasta eikä itte asiantuntijana esitellyn haastatteussa voimavaroineen ja rasismeineen ollut mitään uutta, mutta parin kipaleen kuluttua kuuli, kuinka studioon soittanut kuulija oli ihmeissään eritoten kahdesta piirteestä suomalaisten keskuudessa:

1) Hän sanoi vieläkin törmäävänsä siihen, että hänen ja ulkomaalaistaustaisen miehensä lapsilta, joilla on vierasperäiset, miehensä kulttuurille tyypilliset nimet kysellään, mistä nämä ovat kotoisin. Tämä oli naisen mielestä jotain aivan ihmeellistä.

2) Ihmetystä aiheutti naiselle myös se, miksi suomalaiset niin usein kavahtavat ajatusta ulkomaalaisten opiskelusta Suomessa ja näiden palaamisesta kotimaihinsa tutkintonsa suoritettuaan. Hän ei nähnyt asiassa mitään ihmeellistä/huonoa.


Minä en naisen tavoin niin ihmettele edellisiä. Ehkä nainen olikin yleisen suvaitsevaisuus- ja ylihyvyyskasvatuksen kauneimpaan loistoonsa puhjennut kukkanen..
Title: Vs: 2009-10-14 Radio Nova: Maahanmuuttajat: "Suomalaiset ovat rasistista kansaa!"
Post by: Jouko on 14.10.2009, 14:46:52
Tietääkseni ensimmäiset suomeen tulleet somalit karkotettiin Venäjältä(lorvimasta?). Sekö ei sitten ole venäläistä rasimia-ko-kö? Luulenpa että suomalainen (luuloteltu) rasismi ja ennakkoluulo on leikillistä venäläiseen vastaavaan verrattuna. Oikeita rasisteja meilläkin on mutta se tarkoitaa aikuisen oikeasti fyysistä väkivaltaa ja siitä on leikki kaukana.
Tarkoitushakuisilla ja johdattelevilla kysymyksillä saadaan aikaan haluttu tutkimustulos.
Title: Vs: 2009-10-14 Radio Nova: Maahanmuuttajat: "Suomalaiset ovat rasistista kansaa!"
Post by: Natiivitar on 14.10.2009, 14:53:11
Voitaisiinko suomalaiset työttömät, tempputyöllistetyt, mielettömiä töitä tekevät ja opintojaan pakosta jatkavat nähdä joskus voimavarana? Miksi, siinä missä suomalainen pilaantuu työttömänä ollessaan eikä kelpaa sen jälkeen enää mihinkään, on maahanmuuttaja vain ovien avautumista odottava kultakaivos?

Title: Vs: 2009-10-14 Radio Nova: Maahanmuuttajat: "Suomalaiset ovat rasistista kansaa!"
Post by: Ari-Lee on 14.10.2009, 15:17:05
Rasismi sanana on siis saanut uuden merkityksen ja tarkoittaa arkikielessä järkiperäistä ajattelua. Itse olen rasisti pihakoivuja ajatellen. Pihakoivu rikastuttaa pihaa mutta roskaa syksyisin. En halua koivuja pihalleni roskaamaan vaikka kaunis puu onkin. Olen siis puurasisti. Hyväksyn vain pensaat ja havupuut joiden roskaaminen on marginaalista.

Oletteko tietoisia että ennuste lopunkin talouden romahtamisesta on tehty.

Teollisuus loppuu Suomesta viidessä vuodessa. (http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1738159)

QuoteSuomen suurimman teknologiakeskusketjun Technopoliksen toimitusjohtaja Keith Silverangin mukaan maan edessä on muutaman vuoden sisällä valtava kriisi, jonka vakavuutta ei ole tajuttu.

Silverangin mukaan Suomessa ei enää viiden vuoden kuluttua ole perinteistä metsä-, paperi-, prosessi- tai muuta teollisuutta.

Hän pelkää myös matkapuhelinten ja muun korkean teknologian menetystä kustannustehokkaampiin maihin.

Se voi hänen mukaansa tapahtua 3-5 vuodessa, jos Nokian asema maailmalla alkaa horjua.

Nykyisestä hyvinvointi-Suomesta sosiaaliturvajärjestelmineen ei silloin jäisi juuri mitään jäljelle.

Tästä tietenkin seuraa se hyvä että maahanmuutto tyrehtyy 100%:sti. Huonot uutiset ovat sitten rikollisuuden räjähdysmäinen kasvu kun jo paikalla olevat alkavat ryöstää nälkäänsä. Varustautukaa siihen.
Title: Vs: 2009-10-14 Radio Nova: Maahanmuuttajat: "Suomalaiset ovat rasistista kansaa!"
Post by: Tabula Rasa on 14.10.2009, 15:19:25
Kappas, natiivitar puhuu asiaa:) voitaisiin myös nähdä voimavarana suomalaiset erilailla henkisesti ja fyysisesti sairaat ihmiset sekä rappioalkoholistit ynnä muut mukavat ihmiset:)

Title: Vs: 2009-10-14 Radio Nova: Maahanmuuttajat: "Suomalaiset ovat rasistista kansaa!"
Post by: Vox on 14.10.2009, 16:31:00
QuoteMaahanmuuttajat: "Suomalaiset ovat rasistista kansaa!"

Tätä Novan otsikkoa voisi pitää kiihotuksena kansanryhmiä vastaan. Ensimmäinen syy on se, että otsikko loukkaa suomalaisia. Lisäksi se laittaa tämän loukkauksen maahanmuuttajien suuhun, mikä on omiaan lisäämään maahanmuuttajavastaisuutta Suomessa. Tosiasia on kuitenkin se, että suuri enemmistö suomalaisista ei ole rasisteja. Lisäksi omien havaintojeni mukaan maahanmuuttajat ovat tiedotusvälineiden haastatteluissa vastanneet poikkeuksetta kielteisesti, kun heiltä on kysytty suomalaisten rasistisuudesta. Uskon maahanmuuttajien yleisemminkin ymmärtävän, että heidän mahdollisesti kohtaamansa rasistit eivät ole tyypillisiä suomalaisia.
Title: Vs: 2009-10-14 Radio Nova: Maahanmuuttajat: "Suomalaiset ovat rasistista kansaa!"
Post by: rähmis on 14.10.2009, 19:00:21
QuotePäinvastoin kuin yleisesti luullaan, maahanmuuttajat ovat myös hyvin kiitollisia saamastaan kohtelusta Suomessa.

Maahanmuuttajat ovat hyvin kiitollisia tultuaan kaltoin kohdelluksi rasististen suomalaisten taholta?
Title: Vs: 2009-10-14 Radio Nova: Maahanmuuttajat: "Suomalaiset ovat rasistista kansaa!"
Post by: Jouko on 14.10.2009, 19:14:21
Quote from: rähmis on 14.10.2009, 19:00:21
QuotePäinvastoin kuin yleisesti luullaan, maahanmuuttajat ovat myös hyvin kiitollisia saamastaan kohtelusta Suomessa.

Maahanmuuttajat ovat hyvin kiitollisia tultuaan kaltoin kohdelluksi rasististen suomalaisten taholta?

Päinvastoin kun yleisesti luullaan, mamut ottavat mielellään vastaan kaikki herkut jotka heille tarjoillaan vastineeksi herjaavista lausunnoista suomalaisista. >:(
Title: Vs: 2009-10-14 Radio Nova: Maahanmuuttajat: "Suomalaiset ovat rasistista kansaa!"
Post by: vellihousu on 14.10.2009, 20:04:59
Minun mielestäni tässä jutussa haastateltu Tomi Alakoski osoitti selvää asenteellisuutta ja paljasti samalla koko tutkimuksen tarkoitushakuissuuden mokutuksen rintamalla.

Tutkimuksen keskeisiä väitteitä oli maahanmuuttaja nuorten halukkuus muuttaa pois suomesta, koska kokivat Suomen rasistisena maana.

(Tämä tuntemus tuskin tulee muuttumaan maahanmuuttajanuoren kohdalla mihinkään suuntaan, vaikka muuttaisi muualle eurooppaan. Eiköhän nämä maahanmuuttajanuoretkin elä siinä suomalaisen median luomassa harhakuvassa, että vain suomessa poikkeuksellisesti suhtaudutaan hieman kankeasti muualta tulleisiin ja ollaan jopa rasisteja?!?!. Väitän, että todellisuudessa Suomi on yksi harvoista maista, jossa useimmilla ei VIELÄ ole tullut mitta täyteen, vaan suvaitsevaisuuteen vielä pyritään)

Kun toimittaja sitten kysyi tähän väitteeseen pohjautuvan kysymyksen: "mitä suomi sitten hyötyy näiden maahanmuuttajanuorten kouluttamisesta, jos nämä koulutuksen suomesta saatuaan, lähtevät muualle". Tähän haastateltava korjasi äkisti, että kyllä ne suomessa haluaisi olla, mutta kun.....
Eli mitä mutta kun? Eli ensin väitettiin, etteivät maahanmuuttajanuoret halua asua suomessa, mutta kun kysytään, miksi niitä sitten haalia tänne ja kouluttaa, tuleekin epäloogisen selittelyn vuoro, josta paljastuu ainoastaan tutkijan kyseenalaiset motiivit tutkimuksen tarkoituksesta.
Eli kyseessä oleva ongelma on todellisuudessa työlistyminen, jota suomessa ei tapahdu.
Title: Vs: 2009-10-14 Radio Nova: Maahanmuuttajat: "Suomalaiset ovat rasistista kansaa!"
Post by: Ano Nyymi on 14.10.2009, 20:13:12
Quote from: JPU on 14.10.2009, 14:12:18
Kuuntelin tuon pätkän ja jäi kyllä sellainen kuva että se kammottava suomalainen rasismi oli yksipuolisesti haastattelijan oma juttu jota hän tivasi haastateltavalta joka ei varsinaisesti väitteestä ollut samaa mieltä.

Kas kun ei lopuksi ryhtynyt karjumaan että "Saatanan mustanaama, sano jo että me ollaan rasistipaskoja kaikki suomalaiset että päästään seuraavan aiheen kimppuun!!!"   ;D  ;D  ;D
Title: Vs: 2009-10-14 Radio Nova: Maahanmuuttajat: "Suomalaiset ovat rasistista kansaa!"
Post by: Maailmanmies on 14.10.2009, 20:29:32
Quote from: Natiivitar on 14.10.2009, 14:53:11
Voitaisiinko suomalaiset työttömät, tempputyöllistetyt, mielettömiä töitä tekevät ja opintojaan pakosta jatkavat nähdä joskus voimavarana? Miksi, siinä missä suomalainen pilaantuu työttömänä ollessaan eikä kelpaa sen jälkeen enää mihinkään, on maahanmuuttaja vain ovien avautumista odottava kultakaivos?



Niin. Miksi 22-vuotias koulunsa peruskouluun jättänyt han-suomalainen on "menetetty tapaus", mutta 30-vuotias jopa äidinkieltään lukemaan pystymätön somali "voimavara" ?
Title: Vs: 2009-10-14 Radio Nova: Maahanmuuttajat: "Suomalaiset ovat rasistista kansaa!"
Post by: Ano Nyymi on 14.10.2009, 20:34:28
Quote from: Maailmanmies on 14.10.2009, 20:29:32
Quote from: Natiivitar on 14.10.2009, 14:53:11
Voitaisiinko suomalaiset työttömät, tempputyöllistetyt, mielettömiä töitä tekevät ja opintojaan pakosta jatkavat nähdä joskus voimavarana? Miksi, siinä missä suomalainen pilaantuu työttömänä ollessaan eikä kelpaa sen jälkeen enää mihinkään, on maahanmuuttaja vain ovien avautumista odottava kultakaivos?



Niin. Miksi 22-vuotias koulunsa peruskouluun jättänyt han-suomalainen on "menetetty tapaus", mutta 30-vuotias jopa äidinkieltään lukemaan pystymätön somali "voimavara" ?

Koska se on voimavara. Ei toki niin että hän itse olisi sitä, ainakaan yhteiskunnalle, mutta hänen avullaan yksi jos toinen ammattihyysäri saa kukausittain itselleen "voimapaperia" jolla rellestää. Eli toiseus on voimavara ammattihyysärille.
Title: Vs: 2009-10-14 Radio Nova: Maahanmuuttajat: "Suomalaiset ovat rasistista kansaa!"
Post by: Ernst on 14.10.2009, 20:40:40
Quote from: Natiivitar on 14.10.2009, 14:53:11
Voitaisiinko suomalaiset työttömät, tempputyöllistetyt, mielettömiä töitä tekevät ja opintojaan pakosta jatkavat nähdä joskus voimavarana? Miksi, siinä missä suomalainen pilaantuu työttömänä ollessaan eikä kelpaa sen jälkeen enää mihinkään, on maahanmuuttaja vain ovien avautumista odottava kultakaivos?



Vaikka olen vakinaiseen työsuhteeseen pestattu asiantuntija ja esimies, olisi mukava joskus tulla puhutelluksi "voimavaraksi" tai vaikkapa "potentiaaliksi", kun samoin tituleerataan härskisti turvapaikkajärjestelmää väärinkäyttävää taparikollista kehitysmaasta salakuljetettua luku- ja kirjoitustaidotonta heikkolahjaista. Turhaan taitaa valkoinen mies moista haikailla. Mutta neekerissä on potentiaalia. Charles Bukowski tosin totesi, että potentiaali ei ole yhtään mitään, koska jokaisessa sylilapsessa on ihan mahdoton potentiaali. Kysymys on siitä, toteutuuko se potentiaali ikinä.
Title: Vs: 2009-10-14 Radio Nova: Maahanmuuttajat: "Suomalaiset ovat rasistista kansaa!"
Post by: Ano Nyymi on 14.10.2009, 20:44:05
Mua sanoi kerran pomo hyväksi mieheksi. Muistan sen vielä kuin eilispäivän.

"Älä hyvä mies hakkaa vatupassilla niitä nauloja". Niin hän sanoi. Se lämmitti mieltäni moniaita aikoja.
Title: Vs: 2009-10-14 Radio Nova: Maahanmuuttajat: "Suomalaiset ovat rasistista kansaa!"
Post by: Runner on 14.10.2009, 21:17:37
Miten musta tuntuu että varsinkin somalien suusta saa kuulla kuinka hirveän paska maa Suomi on. Sen sijaan muista maista tulleet ovat yleensä kiitollisia (useinmiten kauemmalta aasiasta).
Title: Vs: 2009-10-14 Radio Nova: Maahanmuuttajat: "Suomalaiset ovat rasistista kansaa!"
Post by: Ernst on 14.10.2009, 22:06:49
Quote from: Ano Nyymi on 14.10.2009, 20:44:05
Mua sanoi kerran pomo hyväksi mieheksi. Muistan sen vielä kuin eilispäivän.

"Älä hyvä mies hakkaa vatupassilla niitä nauloja". Niin hän sanoi. Se lämmitti mieltäni moniaita aikoja.

"Ei valkoinen mies kiitoksella elä"
-uusi suomalainen sananlasku
Title: Vs: 2009-10-14 Radio Nova: Maahanmuuttajat: "Suomalaiset ovat rasistista kansaa!"
Post by: ike60 on 14.10.2009, 23:56:54
Quote from: Natiivitar on 14.10.2009, 14:53:11
Voitaisiinko suomalaiset työttömät, tempputyöllistetyt, mielettömiä töitä tekevät ja opintojaan pakosta jatkavat nähdä joskus voimavarana? Miksi, siinä missä suomalainen pilaantuu työttömänä ollessaan eikä kelpaa sen jälkeen enää mihinkään, on maahanmuuttaja vain ovien avautumista odottava kultakaivos?

Valtaosa noista luettelemistasi suomalaisista on oikeasti (käyttämätön) voimavara. Itsekin tunnen muutaman työttömän jotka ovat kyvykkäitä, osa hyvin koulutettuja, ja ainakin henkilökohtaisen elämänsä puolella aktiivisia ja ahkeriakin. He mitä suurimmalla todennäköisyydellä olisivat hyvinkin palkkansa arvoisia työnantajalleen, jos vain löytäisivät töitä.

Kun ajat muuttuvat paremmiksi, suurin osa noista luettelemistasi suomalaisista työllistyy ennen kuin merkittävä osa sosiaalisista maahanmuuttajista alkaa työllistyä. Suomalaisilla on kuitenkin täydellinen suomentaito, luultavasti parempi ymmärrys täkäläisistä toimintatavoista, keskimäärin jonkinlaista verkostoa mahdollisiin työnantajiin päin jne. Kun suomalainen työnantaja nuo seikat tiedostaen palkkaa suomalaisen eikä mamua, kyse ei ole rasismista vaan siitä, että avoinna olevaan tehtävään halutaan siihen parhaiten sopiva yksilö saatavilla olevista.

Mikäli Tatu Vanhasta ja Richard Flynniä on uskominen, on suomalainen työnhakija myös todennäköisesti älykkäämpi kuin niistä maista tuleva mamu joista meille sosiaalisia maahanmuuttajia nykyisin tulee; en jaksa uskoa että nämä Suomeen tulevat sosiaaliset maahanmuuttajat edustaisivat omien maidensa älyllistä eliittiä niin paljon että keskimäärin ylittäisivät täkäläisen keskiarvon.

Suomalaisten parempi työllistyminen tosin toteutuu vain silloin jos markkinatalous toimii esteettömästi, ts. työnantajat saavat vapaasti katsoa oman etunsa perään rekrytointipäätöksiä tehdessään. Etenkin julkisella sektorilla saattaa olla mahdollista että mamuja suositaan joko koska heille halutaan idealistisesti antaa mahdollisuus (ajattelematta että samalla työpaikka jää saamatta pätevämmältä tai sopivammalta suomalaiselta), tai koska halutaan eräänlainen mannekiinimamu oman suvaitsevaisuuden ja kansainvälisyyden merkiksi.

Miksi sosiaalimamuista sitten puhutaan voimavarana, huippuosaajina jne? Luulen että alun perin kyse on ollut vain myötätunnosta heikommassa asemassa olevia kohtaan. Nyttemmin nuo fraasit ovat paljosta käytöstä muuttuneet monille itsestäänselvyyksiksi, eikä niiden yhteyttä todellisuuteen viitsitä tai haluta analysoida.
Title: Vs: 2009-10-14 Radio Nova: Maahanmuuttajat: "Suomalaiset ovat rasistista kansaa!
Post by: dothefake on 15.10.2009, 00:18:39
http://irc-galleria.net/community/3246530-vaaleaihoiset-ovat-ali-ihmisia

Eihän tuo voi olla rasismia, eihän?
Title: Vs: 2009-10-14 Radio Nova: Maahanmuuttajat: "Suomalaiset ovat rasistista kansaa!
Post by: Alapo on 15.10.2009, 08:35:21
Quote from: dothefake on 15.10.2009, 00:18:39
http://irc-galleria.net/community/3246530-vaaleaihoiset-ovat-ali-ihmisia

Eihän tuo voi olla rasismia, eihän?

Tuosta varmaan kannattais ilmoittaa irc-gallerian ylläpitoon, tuo jos mikä on rasistista meitä vaaleaihoisia kohtaan.
Title: Vs: 2009-10-14 Radio Nova: Maahanmuuttajat: "Suomalaiset ovat rasistista kansaa!
Post by: Tommi Korhonen on 15.10.2009, 19:20:45
Quote from: Alapo on 15.10.2009, 08:35:21
Quote from: dothefake on 15.10.2009, 00:18:39
http://irc-galleria.net/community/3246530-vaaleaihoiset-ovat-ali-ihmisia

Eihän tuo voi olla rasismia, eihän?

Tuosta varmaan kannattais ilmoittaa irc-gallerian ylläpitoon, tuo jos mikä on rasistista meitä vaaleaihoisia kohtaan.

Toisaalta, onko tuollaisella mitään merkitystä? Haukku ei tee haavaa, joten paskaaks tässä. Minusta kertoo juuri siitä vammais-statuksesta jos sillä ruvetaan meuhkaamaan.

Jussi Halla-aho on kyllä tehnyt muutamia vastakanteluita, mutta niissä on ollut selkeitä poliittisia taka-ajatuksia. Ei niin että hän olisi ollut itkemässä VHM-kohtaloaan.

En nähnyt nyt tuota juttua, taisi galtsun ylläpito sen jo siistiä. Mutta tuskin se nyt kovin paljoa minua olisi pänninyt. Päinvastoin tuollaisen olemassaolo tekee vain mokultistien väitteet naurettavammaksi ja osoittaa kaksoistandardien olemassaoloa. Antaa kaikki multikukkien kukkia kunnes tukahtuvat omaan mahdottomuuteensa.

No ei ihan kaikkien, kuten ei esim meidän rahoilla meuhkaavien poliitikoiden!
Title: Vs: 2009-10-14 Radio Nova: Maahanmuuttajat: "Suomalaiset ovat rasistista kansaa!
Post by: Ano Nyymi on 15.10.2009, 20:10:16
Quote from: dothefake on 15.10.2009, 00:18:39
http://irc-galleria.net/community/3246530-vaaleaihoiset-ovat-ali-ihmisia

Eihän tuo voi olla rasismia, eihän?

En tiedä mutta kuitenkin meidän "ali-ihmisten" rahat tuntuvat näille mustahipiäisille "yli-ihmisille" kelpaavan...
Title: Vs: 2009-10-14 Radio Nova: Maahanmuuttajat: "Suomalaiset ovat rasistista kansaa!
Post by: Ari-Lee on 15.10.2009, 20:20:42
Quote from: Alapo on 15.10.2009, 08:35:21
Quote from: dothefake on 15.10.2009, 00:18:39
http://irc-galleria.net/community/3246530-vaaleaihoiset-ovat-ali-ihmisia

Eihän tuo voi olla rasismia, eihän?

Tuosta varmaan kannattais ilmoittaa irc-gallerian ylläpitoon, tuo jos mikä on rasistista meitä vaaleaihoisia kohtaan.
Ei kannata provosoitua eikä kiihottua. Maltti on valtti jäisellä peltikatolla.  :roll:
Title: Vs: 2009-10-14 Radio Nova: Maahanmuuttajat: "Suomalaiset ovat rasistista kansaa!"
Post by: Simo Hankaniemi on 15.10.2009, 23:40:18
Jos Suomi on niin kamalan rasistinen maa (mitä rasisnilla sitten tarkoitetaankaan), niin eikö turvapaikkateollisuutta silloin kannata kutistaa? Mitä järkeä on ottaa turvaa kaipaavia miehiä rasistiseen väkivaltaiseen maahan? Nuo paljon kärsineet tummat miehet tarvitsevat suojakseen hellän, suvaitsevaisen maan, eli se lienee jossakin muualla, taivaanrannan tuolla puolen.
Title: Vs: 2009-10-14 Radio Nova: Maahanmuuttajat: "Suomalaiset ovat rasistista kansaa!"
Post by: nimetönkeskustelija on 16.10.2009, 00:35:33
Quote from: Nuivisti on 14.10.2009, 11:11:25
Somalitaustaiset nuoret kokevat taustansa takia olevansa epätasa-arvoisessa asemassa työelämässä, kun taas virolais- ja venäläistaustaiset uskovat enemmän omiin mahdollisuuksiinsa työelämässä.


Somppujen taustassa ei ole mitään vikaa vaan asenteessa. Ei yrityksiin mennä johtohommiin tekemättä työtä. Ensin käydään kouluja, sitten alotetaan pohjalta ja ehkä joskus paljon myöhemmin ollaan pomoja.